Typerät pikkuasunnot

Aivan samaa mieltä. Ja ärsyttää koppimyötäilijöiden määkinä siitä, että hyvä, että niitä on, että on varaa hankkia asunto. Kuinka moni heistä hankkisi sen kopin jos taivaasta tippuisi kolmesataa tuhatta käteen? Eikö normaalimpi länsimainen standardi olisi, että normaalilla työssäkäyvällä ihmisellä on varaa muuhunkin kuin siivouskomeroon? Ei ne kopit edes ole halpoja, niihin ehkä on varaa, mutta ei ne halpoja ole. Jos väljiä asuntoja rakennettaisiin samalla innolla, kyllä nekin menisi kaupaksi ja jos niistä olisi reilua tarjontaa, niin hinnatkin olisivat kohtuullisemmat. Mutta nyt tehdäänkin niitä ikkunattomia makuuhuoneita, joihin ei edes parisänky mahdu. 

On se kumma, kun Helsingissä ei omakotitalojen aitoja saa maalata haluamaallaan värillä, mutta koirankoppeja ja alle 50 neliön kolmioita saa rakentaa vapaasti. 

Vierailija kirjoitti:

25-28 neliön yksiö on normaalikokoinen yksiö, joka ajaa asiansa aikansa.

Tämä junantuonan proletariaatin säilytyslokero on suomalainen kummajainen jota ei ole edes mahdollista käsitellä kansainvälisissä vertailuissa.

Meillä poliitikkojen lisäksi jopa "asiantuntijoina" esiintyvät tyypit vertailevat suu vaahdossa mielipuolista siivouskomerouden kokoisten yksiöiden osuutta Helsingin asuntotuotannosta oikeiden kaupunkien "one bedroom"-luukkujen määrään ja väittävät kaiken olevan melkein linjassa.

...tajuamatta edes sitä että "one bedroom" on suomalaisittain kaksio. Länsimaissa ei asunnoksi edes luokitella koppia jossa ei ole vähintään yhtä erillistä makuuhuonetta.

Jos tällainen lokero edes on olemassa se kulkee nimellä "studio" eikä sitä ole tarkoitettu pysyvään asumiseen vaan CEO voi käydä siellä lounastunnilla panemassa sihteeriä tms.

Alapeukku kirjoitti:

Jokainen asukoot niin suuressa asunnossa kuin omat rahat riittävät. Jos ahdistaa, niin 20 töölöläisneliöllä saa Tohmajärveltä 300m2.

Typerää tietysti olla köyhä.

Mikäli ilmastomielessä halutaan tehdä järkeviä asioita, niin neliöt per henki on parempi saada lähemmäs tuota töölöläis kuin tohmajärveläismallia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

25-28 neliön yksiö on normaalikokoinen yksiö, joka ajaa asiansa aikansa.

Tämä junantuonan proletariaatin säilytyslokero on suomalainen kummajainen jota ei ole edes mahdollista käsitellä kansainvälisissä vertailuissa.

Meillä poliitikkojen lisäksi jopa "asiantuntijoina" esiintyvät tyypit vertailevat suu vaahdossa mielipuolista siivouskomerouden kokoisten yksiöiden osuutta Helsingin asuntotuotannosta oikeiden kaupunkien "one bedroom"-luukkujen määrään ja väittävät kaiken olevan melkein linjassa.

...tajuamatta edes sitä että "one bedroom" on suomalaisittain kaksio. Länsimaissa ei asunnoksi edes luokitella koppia jossa ei ole vähintään yhtä erillistä makuuhuonetta.

Jos tällainen lokero edes on olemassa se kulkee nimellä "studio" eikä sitä ole tarkoitettu pysyvään asumiseen vaan CEO voi käydä siellä lounastunnilla panemassa sihteeriä tms.

Jaa mulla oli vähän aikaa sellainen 23 neliön yksiö Yhdysvalloissa. Vuokra oli 2400 dollaria kuukaudessa. Samat asumisen ongelmat on kuule melkein jokaisessa länsimaassa.

Minä ja puolison asumme kahdestaan 32-neliöisessä yksiössä Helsingissä. Muutimme siihen 75-neliöisestä kolmiosta keskisestä Suomesta, ja niin suku kuin ystävät olivat aivan kauhuissaan. He ajattelivat, että teimme ratkaisun pakon edessä, koska kolmiosta saamamme hinta ei riittänyt isompaan asuntoon Helsingissä. Tavallaan olivat oikeassa: keskustassa ei olisikaan raha riittänyt isompaan, mutta syrjemmässä kyllä. Me kuitenkin halusimme keskustaan. Minä kävin asunnonetsintäreissulla Helsingissä monta kertaa. Kävin katsomassa noin kymmentä yksiötä, kooltaan 29-40 neliötä. Kaikissa oli aivan typerät pohjat, joten asuntoihin ei olisi mahtunut mitään kunnolla. Olin jo luovuttaa ja olimme miehen kanssa pohtimassa, pitäisikö sittenkin muuttaa kauemmas keskustasta, ettei tarvitsisi valita, tuleeko kotiin pakollisen sängyn lisäksi ruokapöytä, työpöytä vai sohva. Kaikki noista eivät mitenkään mahtuisi yksiöön. Sitten yhtäkkiä bongasin kuvissa erittäin lupaavalta vaikuttavan yksiön sillä sekunnilla, kun se tuli markkinoille. Soitin välittäjälle ja pyysin näyttöä heti, koska olin edellisen näyttökierroksen vuoksi vielä Helsingissä ja palaisiin kotiin vasta seuraavana päivänä. Välittäjä sanoi, että julkinen näyttö olisi vasta viikon päästä, mutta suostui kuitenkin esittelemään asunnon minulle, ettei tarvitsisi erikseen tulla Helsinkiin. Menin katsomaan asuntoa ja se oli täydellinen! Pohja oli kuin luotu meidän tarpeisiimme, ja kivan kokoinen parvekekin siinä oli.

Voitimme tarjouskilpailun ja niin meistä tuli onnelliset 32-neliöisen asunnon omistajat. Kaikki huonekalut ovat normaalia kokoa: 140cm leveä parisänky, 150cm leveä ja 70cm syvä työpöytä, kolmen istuttava vuodesohva, neljän hengen ruokapöytä, joka on jatkettavissa kuuden hengen pöydäksi, iso lattiasta kattoon -vaatekaappi eteisessä, 110 cm korkea ja 90 cm leveä lipasto, sekä sohvanlevyinen puolikorkea kirjahylly. Keskelle lattiaa jää ihanasti tilaa, ja ruokapöydän voi koska vain pidentää isommaksi ilman, että tarvitsee siirtää mitään edestä. Se voisi olla koko ajan "auki", mutta tottakai yleistä tilaa on vielä enemmän, kun se on neljän hengen pöytänä. Kellarissa on pieni varastokoppi, jossa säilytämme isompia urheilutarvikkeita ja joitakin sesonkitarvikkeita kuten paksut toppatakit.

Rakastamme kotiamme yli kaiken. Se on 8-kerroksisen talon ylimmässä kerroksessa, ja näkymät ovat avarat ja kauniit. Ainoa huono puoli on se, että ei ole erillistä huonetta, johon voitaisiin ottaa ystäviä/perhettä majoitukseen. Näemme aika harvoin kotiseudun ihmisiä ja jos he tulevat Helsinkiin, eivät voi viipyä paria yötä pidempään hotellissa.

Joka ikinen kerta, kun kerromme, että asumme yksiössä, tätä kauhistellaan ja ihmetellään, mutta kun ihmettelijät ovat tulleet käymään, on jokainen alkanut kyseenalaistaa, onko asuntomme tosiaan niin pieni kuin väitämme, koska tilaa on "valtavasti". Olemme asuneet yksiössämme nyt 10 vuotta emmekä ole aikeissa muuttaa pois. Pidämme kotitalomme arkkitehtuurin selkeydestä ja juurikin tuosta erinomaisesta pohjaratkaisusta. Katselemme välillä meille sopivassa hintahaarukassa olevia kaksioita huvin ja vertailun vuoksi: olemme vuosien aikana nähneet vasta kolme sellaista, joihin olemassa olevat huonekalumme mahtuisivat järkevästi. Kunpa kaikki arkkitehdit ymmärtäisivät oikeanlaisen pohjaratkaisun merkityksen. Luulisi, että kouluissa opetetaan, mutta ei kai sitten, kun niin omituisia putkia on tullut ja tulee liukuhihnalta.

Vierailija kirjoitti:

Alapeukku kirjoitti:

Jokainen asukoot niin suuressa asunnossa kuin omat rahat riittävät. Jos ahdistaa, niin 20 töölöläisneliöllä saa Tohmajärveltä 300m2.

Typerää tietysti olla köyhä.

Mikäli ilmastomielessä halutaan tehdä järkeviä asioita, niin neliöt per henki on parempi saada lähemmäs tuota töölöläis kuin tohmajärveläismallia.

Tai ennemmin se, että talot olisivat tilavampia ja tukisysteemikin kannustaisi ihmisiä asumaan mieluummin ruokakuntina/perheyksiköinä, kuin se, että joka ikinen asuisi omassa kymmenen neliön parakissaan. 

Vierailija kirjoitti:

Minä ja puolison asumme kahdestaan 32-neliöisessä yksiössä Helsingissä. Muutimme siihen 75-neliöisestä kolmiosta keskisestä Suomesta, ja niin suku kuin ystävät olivat aivan kauhuissaan. He ajattelivat, että teimme ratkaisun pakon edessä, koska kolmiosta saamamme hinta ei riittänyt isompaan asuntoon Helsingissä. Tavallaan olivat oikeassa: keskustassa ei olisikaan raha riittänyt isompaan, mutta syrjemmässä kyllä. Me kuitenkin halusimme keskustaan. Minä kävin asunnonetsintäreissulla Helsingissä monta kertaa. Kävin katsomassa noin kymmentä yksiötä, kooltaan 29-40 neliötä. Kaikissa oli aivan typerät pohjat, joten asuntoihin ei olisi mahtunut mitään kunnolla. Olin jo luovuttaa ja olimme miehen kanssa pohtimassa, pitäisikö sittenkin muuttaa kauemmas keskustasta, ettei tarvitsisi valita, tuleeko kotiin pakollisen sängyn lisäksi ruokapöytä, työpöytä vai sohva. Kaikki noista eivät mitenkään mahtuisi yksiöön. Sitten yhtäkkiä bongasin kuvissa erittäin lupaavalta vaikuttavan yksiön sillä sekunnilla, kun se tuli markkinoille. Soitin välittäjälle ja pyysin näyttöä heti, koska olin edellisen näyttökierroksen vuoksi vielä Helsingissä ja palaisiin kotiin vasta seuraavana päivänä. Välittäjä sanoi, että julkinen näyttö olisi vasta viikon päästä, mutta suostui kuitenkin esittelemään asunnon minulle, ettei tarvitsisi erikseen tulla Helsinkiin. Menin katsomaan asuntoa ja se oli täydellinen! Pohja oli kuin luotu meidän tarpeisiimme, ja kivan kokoinen parvekekin siinä oli.

Voitimme tarjouskilpailun ja niin meistä tuli onnelliset 32-neliöisen asunnon omistajat. Kaikki huonekalut ovat normaalia kokoa: 140cm leveä parisänky, 150cm leveä ja 70cm syvä työpöytä, kolmen istuttava vuodesohva, neljän hengen ruokapöytä, joka on jatkettavissa kuuden hengen pöydäksi, iso lattiasta kattoon -vaatekaappi eteisessä, 110 cm korkea ja 90 cm leveä lipasto, sekä sohvanlevyinen puolikorkea kirjahylly. Keskelle lattiaa jää ihanasti tilaa, ja ruokapöydän voi koska vain pidentää isommaksi ilman, että tarvitsee siirtää mitään edestä. Se voisi olla koko ajan "auki", mutta tottakai yleistä tilaa on vielä enemmän, kun se on neljän hengen pöytänä. Kellarissa on pieni varastokoppi, jossa säilytämme isompia urheilutarvikkeita ja joitakin sesonkitarvikkeita kuten paksut toppatakit.

Rakastamme kotiamme yli kaiken. Se on 8-kerroksisen talon ylimmässä kerroksessa, ja näkymät ovat avarat ja kauniit. Ainoa huono puoli on se, että ei ole erillistä huonetta, johon voitaisiin ottaa ystäviä/perhettä majoitukseen. Näemme aika harvoin kotiseudun ihmisiä ja jos he tulevat Helsinkiin, eivät voi viipyä paria yötä pidempään hotellissa.

Joka ikinen kerta, kun kerromme, että asumme yksiössä, tätä kauhistellaan ja ihmetellään, mutta kun ihmettelijät ovat tulleet käymään, on jokainen alkanut kyseenalaistaa, onko asuntomme tosiaan niin pieni kuin väitämme, koska tilaa on "valtavasti". Olemme asuneet yksiössämme nyt 10 vuotta emmekä ole aikeissa muuttaa pois. Pidämme kotitalomme arkkitehtuurin selkeydestä ja juurikin tuosta erinomaisesta pohjaratkaisusta. Katselemme välillä meille sopivassa hintahaarukassa olevia kaksioita huvin ja vertailun vuoksi: olemme vuosien aikana nähneet vasta kolme sellaista, joihin olemassa olevat huonekalumme mahtuisivat järkevästi. Kunpa kaikki arkkitehdit ymmärtäisivät oikeanlaisen pohjaratkaisun merkityksen. Luulisi, että kouluissa opetetaan, mutta ei kai sitten, kun niin omituisia putkia on tullut ja tulee liukuhihnalta.

Missä päin Helsinkiä?! Tämä oli muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta ihan kuin mun tarinani!

Vierailija kirjoitti:

Aivan samaa mieltä. Ja ärsyttää koppimyötäilijöiden määkinä siitä, että hyvä, että niitä on, että on varaa hankkia asunto. Kuinka moni heistä hankkisi sen kopin jos taivaasta tippuisi kolmesataa tuhatta käteen? Eikö normaalimpi länsimainen standardi olisi, että normaalilla työssäkäyvällä ihmisellä on varaa muuhunkin kuin siivouskomeroon? Ei ne kopit edes ole halpoja, niihin ehkä on varaa, mutta ei ne halpoja ole. Jos väljiä asuntoja rakennettaisiin samalla innolla, kyllä nekin menisi kaupaksi ja jos niistä olisi reilua tarjontaa, niin hinnatkin olisivat kohtuullisemmat. Mutta nyt tehdäänkin niitä ikkunattomia makuuhuoneita, joihin ei edes parisänky mahdu. 

On se kumma, kun Helsingissä ei omakotitalojen aitoja saa maalata haluamaallaan värillä, mutta koirankoppeja ja alle 50 neliön kolmioita saa rakentaa vapaasti. 

Kuvitelma siitä, että jos tilavia asuntoja rakennettaisiin enemmän niin niitä olisi edullisemmin tarjolla on kyllä aivan utopiaa. Eihän se valmiiden asuntojen tarjonta rakennuskustannuksia laske. Niitä vain rakennettaisiin sen verran vähemmän. Tuokin kun on markkinataloutta.

Jaa mulla oli vähän aikaa sellainen 23 neliön yksiö Yhdysvalloissa. Vuokra oli 2400 dollaria kuukaudessa. Samat asumisen ongelmat on kuule melkein jokaisessa länsimaassa.

USA:ssa lähinnä piilaaksoon ja New Yorkiin keskittynyt asuntokupla käynnisti jo ennen koronaa ja etätyötä joukkopaon itsensä ylihinmoitelleista kaupungeista osavaltioihin joissa rahat riittävät ihmisasuntoon.

Meillä suhteessa vieläkin järjettömämpi kupla Helsingissä johti siihen että veronmaksajien kustannuksella on pk-seudulle haalittu jo yli 200 000 uutta asukasta Afrikan sarven ja lähi-idännä kriisipesäkkeistä ylläpitämään heikkopäistä uudisrakentamista joka täyttää kokonaiset kaupunginosat näillä komeroilla joista "sijoittajat" taistelevat verissäpäin kun KELA:n piikki on auki taivasta myöden.

Voitte katsoa ihan Helsingin kaupungin julkiset tilastot tämän joka paikassa lohkatun muuttovoiton koostumuksesta 2000-luvulla

Suomalaisten muuttovoitto ei tätä tilannetta ole luonut. Ne, varsinkin työssäkäyvät, ovat muuttaneet nettona pois Helsingistä jo yli vuosikymmenen ajan

Eli sitä saa mitä tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen mielenterveys ei kestä liian pienessä tilassa asumista. Yleinen sääntö on että tarvitaan tilaa 10^m/ jalka eli kaksi ihmistä tarvitsisi 40m^2. Lyhyeen oleskeluun riittää vähempikin, mutta asunnossa pitäisi olla jokaiselle omaa tilaa ja sitä ei 20m^2:n yksiössä kahdelle henkilölle mitenkään saa. Kotieläimet lisäävät tilantarvetta huomattavasti, sillä ne erityisesti tarvitsevat omaa tilaa vaikka koira tuntuu hääräävänkin jaloussa koko ajan hereillä ollessa -> niille kuitenkinntulee stressi,mjos eivät pääse mihinkään rauhoittumaan.

Mihin tuollainen sääntö on kirjattu? Terveisin oikein onnelliset 4 jalkaa 30 neliössä, 5 vuotta sitten myimme 70 neliön asuntomme ja vaihdoimme tähän kun lapsi muutti opiskelemaan.

Huh huh, kyllä tulisi ero melko nopeasti jos tuollaisessa joutuisi esim korona karanteenia pitämään parikin viikkoa. Miten katsot tv:tä tai kuuntelet musiikkia jos toinen haluaa nukkua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen mielenterveys ei kestä liian pienessä tilassa asumista. Yleinen sääntö on että tarvitaan tilaa 10^m/ jalka eli kaksi ihmistä tarvitsisi 40m^2. Lyhyeen oleskeluun riittää vähempikin, mutta asunnossa pitäisi olla jokaiselle omaa tilaa ja sitä ei 20m^2:n yksiössä kahdelle henkilölle mitenkään saa. Kotieläimet lisäävät tilantarvetta huomattavasti, sillä ne erityisesti tarvitsevat omaa tilaa vaikka koira tuntuu hääräävänkin jaloussa koko ajan hereillä ollessa -> niille kuitenkinntulee stressi,mjos eivät pääse mihinkään rauhoittumaan.

Mihin tuollainen sääntö on kirjattu? Terveisin oikein onnelliset 4 jalkaa 30 neliössä, 5 vuotta sitten myimme 70 neliön asuntomme ja vaihdoimme tähän kun lapsi muutti opiskelemaan.

Huh huh, kyllä tulisi ero melko nopeasti jos tuollaisessa joutuisi esim korona karanteenia pitämään parikin viikkoa. Miten katsot tv:tä tai kuuntelet musiikkia jos toinen haluaa nukkua?

En ole tuo alkuperäisen kommentin kirjoittaja, mutta asun vastaavissa olosuhteissa ja meidän onnemme on se, että elämme niin samanlaista rytmiä, ettei ole koskaan vielä tullut tuollaisia ongelmia. Joskus jompikumpi, jos vaikka ei saa unta, katselee kännykästä videoita sängyssä, mutta kun laittaa kuulokkeet korville niin eihän se nukkuvaa häiritse. Olen ollut puolisoni kanssa naimisissa 20 vuotta, saman katon alla olemme asuneet 23 vuotta, ja noista 15 vuotta yksiössä. Korona-aika on ollut meidän parisuhteelle ihanaa aikaa, kun olemme kumpikin tehneet työt etänä kotoa. Työmatkoihin kulunut aika ollaan voitu käyttää yhdessä olemiseen, ja olemme voineet lähteä keskellä päivää yhdessä happihyppelylle tai lounaalle puistoon tms. Ymmärrän, ettei kaikilla ole yhtä auvoisaa, mutta meillä on ja se on ihanaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen mielenterveys ei kestä liian pienessä tilassa asumista. Yleinen sääntö on että tarvitaan tilaa 10^m/ jalka eli kaksi ihmistä tarvitsisi 40m^2. Lyhyeen oleskeluun riittää vähempikin, mutta asunnossa pitäisi olla jokaiselle omaa tilaa ja sitä ei 20m^2:n yksiössä kahdelle henkilölle mitenkään saa. Kotieläimet lisäävät tilantarvetta huomattavasti, sillä ne erityisesti tarvitsevat omaa tilaa vaikka koira tuntuu hääräävänkin jaloussa koko ajan hereillä ollessa -> niille kuitenkinntulee stressi,mjos eivät pääse mihinkään rauhoittumaan.

Mihin tuollainen sääntö on kirjattu? Terveisin oikein onnelliset 4 jalkaa 30 neliössä, 5 vuotta sitten myimme 70 neliön asuntomme ja vaihdoimme tähän kun lapsi muutti opiskelemaan.

Huh huh, kyllä tulisi ero melko nopeasti jos tuollaisessa joutuisi esim korona karanteenia pitämään parikin viikkoa. Miten katsot tv:tä tai kuuntelet musiikkia jos toinen haluaa nukkua?

En ole tuo alkuperäisen kommentin kirjoittaja, mutta asun vastaavissa olosuhteissa ja meidän onnemme on se, että elämme niin samanlaista rytmiä, ettei ole koskaan vielä tullut tuollaisia ongelmia. Joskus jompikumpi, jos vaikka ei saa unta, katselee kännykästä videoita sängyssä, mutta kun laittaa kuulokkeet korville niin eihän se nukkuvaa häiritse. Olen ollut puolisoni kanssa naimisissa 20 vuotta, saman katon alla olemme asuneet 23 vuotta, ja noista 15 vuotta yksiössä. Korona-aika on ollut meidän parisuhteelle ihanaa aikaa, kun olemme kumpikin tehneet työt etänä kotoa. Työmatkoihin kulunut aika ollaan voitu käyttää yhdessä olemiseen, ja olemme voineet lähteä keskellä päivää yhdessä happihyppelylle tai lounaalle puistoon tms. Ymmärrän, ettei kaikilla ole yhtä auvoisaa, mutta meillä on ja se on ihanaa.

Olisinpa minäkin löytänyt tuollaisen rakkauden :(

Vierailija kirjoitti:

Liian isoissa asunnoissa taas on se huono puoli, että tulee ostettua paljon turhia huonekaluja täyttämään tilaa. Sohvia pitää olla kaksi kun yksin näyttäisi tyhjältä, makuuhuone on sen verran iso että kaappien lisäksi sinne voi hommata pari lipastoa jne.

Keräilijäluonteelle voisi käydä noin. Itsellä on 120 neliötä yksin eikä ainoatakaan turhaa huonekalua. Avaruus huoneissa on tärkeä ja muuten myös helppo siivottava, kun ei ole turhuuksia nurkat täynnä. 

Ei tämä ole yksin pääkaupungin ilmiö.

Asumme melko pienellä paikkakunnalla pohjoisessa.

Vuokrat ovat yllättävän korkeat, samoin omistusasuntojen hinnat.

Lisäksi alueella on pulaa työntekijöistä ja kunta viisaudessaan rakennutti ja rakennuttaa koko ajan uusia asuntoja. Mutta nämä ovat melkoisia kanakoppeja ja samalla alueella päivitellään, että perheet eivät muuta tänne tai jää tänne töihin.

Eivät jää, kun sopivaa asuntoa on lähestulkoon mahdontonta löytää.

Olemme asuneet täällä muutaman vuoden, työtilanne meidätkin tänne toi.

Olimme onnekkaita, että löysimme suht'kohtuudella talon, johon oli varaa. Ei ole unelmatalomme, mutta emme haluaisi perheellisinä maksaa kovaa vuokraa jostain kanakopista, kun kerran on mahdollisuuden rajoissa asua reilun kokoisessa omakotitalossa.

Tosin haluuni asua väljemmin vaikuttaa lapsuus ja nuoruus sullottuna liian pieneen asuntoon ja liian pienen huoneen jakaminen sisaren kanssa.

On ihan totta, että kukaan ei jaksa määräänsä enempää jossain kopissa asumista.

Miksi tätä edes on ruvettu Suomessa ihannoimaan, metsää täynnä koko maa ja ihmisiä todella vähän ja meidän pitäisi asua jossain koirankopissa.

HS: "Sopimusluonnoksesta käy ilmi, että kaupunki on myymässä arvotalonsa yllättävän edullisesti: kauppahinnaksi on määritelty 700 000 euroa.

Eli samaan hintaan kuin hieman prameampi omakotitalo hyvällä tontilla Helsingistä."

Hyvällä tontilla olevaa hieman prameampaa omakotialoa ei Helsingistä saa kyllä tuolla hinnalla, kun se pelkkä hyvä tonttikin maksaa jo tuon verran. Marjaniemessä yli 11 kilsaa Helsingin keskustasta on myynnissä alle 600 neliön tontti ja hinta karvan alle puolimijoonaa, eikä siis kysessä ole rantatontti. Tosin rantontit Helsingissä maksaakin jo yli miltsin.

Jokainen neliö maksaa vuokrassa lisää. Siksi sitä parempi mitä pienempi. Köyhänä otan mieluummin pienen ja halvan asunnon.

Asun yksin 61 neliön kaksiossa enkä voisi kuvitellakaan yhtään pienempää kämppää käyttööni. Tämäkin aivan liian pieni ja ahdistava betoniluukku.

Niistä pienistä kopeista saa aivan mainiosti yhdistettyä yhden isomman jos sellaista itselleen haluaa. Kahdesta yksiöstä kaksio, kolmesta kolmio. Oviaukko väliin, tarpeettomat keittiökalusteet kierrätykseen ja maalia päälle.

Byrokratiaa ja jonkin verran remppataitoja toki edellyttää. Mutta kommenteista päätellen moni olisi ilmeisesti tykästynyt juuri tiettyyn taloon eikä vaihtoehtona ole etsiä sitä itselle sopivaa valmiiksi isompaa asuntoa muualta. Eli pieni vaiva ei varmaan haitanne jos vaan saa oman unelman toteutettua.

Koska tuskin ketään haittaa muiden ihmisten asumisvalinnat, eihän?

Minä ja silloinen poikaystäväni asuimme 30m2 yksiössä. Asunto oli kivalla paikalla ja hyvin suunniteltu. Tilaa oli molempien vaatteilla.

Asunto oli valoisa, isot ikkunat ja parveke. Luontoa ympärillä.

Kyllä se siitä on kiinni, miten yksiö on suunniteltu.

Sen jälkeen olen asunut kolmiossa. Onhan se hyvä, että jos ahdistaa voi mennä toisiin huoneisiin. Nuorena ei ahdistunut, että kaksikin voi asua 30m2 yksiössä.