Ihmisiä joilla on alhainen älykkyys, mutta jotka kirjoittavat hyvin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän monet työläisvanhempienkin lapset menee yliopistoon, vaikka älykkyys on periytyvää ja todistetusti näillä matala älykkyysosamäärä, koska viimeisen sadan vuoden ajalta löytyy heidän suvuistaan ainoastaan matalakoulutettuja/ kouluttamattomia.

Älykyys tarttuu siis  perimään esivanhempien koulunkäynnin kautta?

Koulutus on älykkyyden mittari. Älykkyys taas on periytyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän monet työläisvanhempienkin lapset menee yliopistoon, vaikka älykkyys on periytyvää ja todistetusti näillä matala älykkyysosamäärä, koska viimeisen sadan vuoden ajalta löytyy heidän suvuistaan ainoastaan matalakoulutettuja/ kouluttamattomia.

Älykyys tarttuu siis  perimään esivanhempien koulunkäynnin kautta?

Koulutus on älykkyyden mittari. Älykkyys taas on periytyvää.

Pari sukupolvea sitten köyhemmällä väellä ei ollut mitään jakoa välttämättä edes oppikouluun. Tilanne jossa käytännössä kaikki päänsä puolesta kynnelle kykenevät pystyvät etenemään opintiellä on melko uusi. 50 - 60 vuotta sitten tilanne oli vielä toinen, 100 vuotta sitten dramaattisesti eri.

Harjaantunut, kristallisoitunut älykkyys voi olla tyhmemmällä paljonkin parempaa luokkaa kuin fiksulla, jos tällä on enemmän ollut entusiasmia ja intohimoa kehittää (fakkiintuneita) ominaisuuksiaan. Moni älykäs taas haaskaa lahjansa täysin ja omaa vain sen potentiaalin, joka ei aina niin loista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän monet työläisvanhempienkin lapset menee yliopistoon, vaikka älykkyys on periytyvää ja todistetusti näillä matala älykkyysosamäärä, koska viimeisen sadan vuoden ajalta löytyy heidän suvuistaan ainoastaan matalakoulutettuja/ kouluttamattomia.

Älykyys tarttuu siis  perimään esivanhempien koulunkäynnin kautta?

Koulutus on älykkyyden mittari. Älykkyys taas on periytyvää.

Periytyminen ei etene lineaarisesti. Korrelaatiota toki esiintyy, mutta paljon on myös poikkeuksia. Moni matalasta torpasta,  kouluttamattomasta työläisperheestä,  wt-äidin helmoista ym. lähtenyt on edennyt korkeaan asemaan yhteiskunnassa ja yrityselämässä. Ja kuten ylempänä todettiin, koulutie ei ole kovin pitkään ollut avoin koko populaatiolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän monet työläisvanhempienkin lapset menee yliopistoon, vaikka älykkyys on periytyvää ja todistetusti näillä matala älykkyysosamäärä, koska viimeisen sadan vuoden ajalta löytyy heidän suvuistaan ainoastaan matalakoulutettuja/ kouluttamattomia.

Älykyys tarttuu siis  perimään esivanhempien koulunkäynnin kautta?

Koulutus on älykkyyden mittari. Älykkyys taas on periytyvää.

Pari sukupolvea sitten köyhemmällä väellä ei ollut mitään jakoa välttämättä edes oppikouluun. Tilanne jossa käytännössä kaikki päänsä puolesta kynnelle kykenevät pystyvät etenemään opintiellä on melko uusi. 50 - 60 vuotta sitten tilanne oli vielä toinen, 100 vuotta sitten dramaattisesti eri.

Kyvykkäimmät löytävät aina keinon päästä eteenpäin. Varallisuus kertoo älykkyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olla nolla.

On hyvä olla kun on nolla. Masa Niemen viimeinen viesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän monet työläisvanhempienkin lapset menee yliopistoon, vaikka älykkyys on periytyvää ja todistetusti näillä matala älykkyysosamäärä, koska viimeisen sadan vuoden ajalta löytyy heidän suvuistaan ainoastaan matalakoulutettuja/ kouluttamattomia.

Älykyys tarttuu siis  perimään esivanhempien koulunkäynnin kautta?

Koulutus on älykkyyden mittari. Älykkyys taas on periytyvää.

Pari sukupolvea sitten köyhemmällä väellä ei ollut mitään jakoa välttämättä edes oppikouluun. Tilanne jossa käytännössä kaikki päänsä puolesta kynnelle kykenevät pystyvät etenemään opintiellä on melko uusi. 50 - 60 vuotta sitten tilanne oli vielä toinen, 100 vuotta sitten dramaattisesti eri.

Kyvykkäimmät löytävät aina keinon päästä eteenpäin. Varallisuus kertoo älykkyydestä.

Jos suvussa on vanhaa rahaa luokka kymmeniä miljoonia, varakas voi tuossa tapauksessa olla vaikka miten pälli. Jokainen varmaan tuntee sisaruksia joilla henkisten kykyjen välinen ero on hämmästyttävän suuri, vaikka ulkoisista piirteistä päätellen isäkin on sama. Eli on lukupäätä, viinapäätä ja muuten vain heikkoa päätä lähtöisin samoista vanhemmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö, ap. He valehtelevat.

Ei WISC-/WAIS-testi testaa kirjoittamista, en ole itse ainakaan huomannut moista. Jos asia olisi näin, sittenhän minullakin olisi yksi lisää älykkyyden osa-alueita. Minulla itselläni on tosiaan laaja-alaisia oppimisvaikeuksia ja autismia. Sitä olivat edeltäneet diagnoosit vaikea semanttis-pragmaattinen dysfasia ja jopa lievä kehitysvamma kunnes lievä kehitysvamma kumottiin ollessani yläastelainen tason mennessä laaja-alaisten oppimisvaikeuksien puolelle. Olin suoraan sanoen käytännössä vaikeavammaisen tasolla ollessani ala-astelainen: köyhä sanavarasto, ei omatoiminnan ohjausta, ei tilannetajua, ei kykyä hahmottaa omaa kehoaan, konkreettinen ajattelu, vaikutelma ikäistään nuorempi, ja johan viivekin oli 0,5-1 vuotta jäljessä. Näin aikuisiällä älykkyysprofiilini on heikon keskitason ja heikon välimaastossa, epätasainen taitoprofiili. Matriisitehtävä keskitasoa, yleistieto hyvä, kielelliset taidot alle ikätasoa, kulttuuritietous heikkoa (en oikeasti tiennyt Suomen kansallislajin olevan pesäpallo tai että Nobel-voittaja oli Frans Emil Sillanpää, opin nämäkin vasta myöhemmin, olen oikeasti näin jäljessä).

 

Koko opetussuunnitelmaa suunniteltiin yksilöllistettäväksi alusta alkaen heikkojen ymmärrysvaikeuksien ja päättelykyvyn takia, viimeistään yläasteella, muttei sitä koskaan tehty. Neljänneltä luokalta alkaen aloin pärjätä koulussa, ja sekin vain mekaanista osaamista hyvän muistin ja ahkeruuden avulla. Viidennellä luokalla minulla havaittiin ahdistuneisuutta, netin käyttöni (pienestä pitäen opittu) huolestutti aikuiset, psyykkinen terveyteni oli vaakalaudalla, ja tällöin sain myös kehitysvamma- ja autismidiagnoosit. Mitään yksilöllistämistä ei koskaan tehty, vaikka miten suositeltiin. 

 

Yläasteen aloittaminen meni niin, että aloitin täysin isossa ryhmässä lukuun ottamatta yksilöllistettyä matematiikkaa, ja ilman yksilöllistämistä olisin ollut pihalla. Yläasteella jo jyvien erottaminen akanoista alkoi, ainakin minun kohdalla. Jo kotitaloudessakin tarvitsin alkuun avustajaa, kun puuttui omatoimisuus ja desimitatkin vasta opin tuolloin, vaikka nekin olisi pitänyt jo tuntea ennestään, mutten koskaan kiinnostunut touhuamaan äidin kanssa vaan vietin ison ajan tietokoneella. Kotitalous nousi lopulta kasiin kehityksen myötä. Tekstiilikäsityössä jäin vaan jälkeen, sukat sain kudottua keväällä ja nekin kädestä pitäen, kun muut olivat aloittaneet hupparin teon. Hyvin osaan naisena nk. naisten työt, oikeaa vaimoainesta. Luin, jos aihe oli helppo tai kiinnosti. Sain kutosia ja jopa vitosia, kunnes vitoset keksin itse nostaa kutosiksi ja seiskoiksi. Ruotsissa, äidinkielessä (joka laski joksikin aikaa seiskaksi tuntiaktiivisuuden takia, ja kammosin novelleiden kirjoittamista siinä pelossa, että ne luettaisiin muille enkä halunnut muille luettaneen minun "typeriä fiktioita" mieltäessäni fiktion sellaiseksi, tämä tietysti ironista kun neljännellä luokalla kiinnostuin novellien kirjoittamisesta ja siinäkin viehätyksensä oli kielioppi, miten kirjoitetaan vuorosanat, kappalejako jne. ja seitsemännellä luokalla kirjoitetusta fantasianovellista opettaja antoi hyvän arvion kappalejakojen yms. suhteen) ja yhteiskuntaopista kasin, kun sitten seiskaa sain uskonnosta, kemiasta ja historiasta. Loput huonoimmat arvosanat olivat päättötodistuksessa kutosta. Taitoaineet 8 tai 9. Keskiarvo 7,5. 

 

 1/2

Koulu oli minulle kokonaisuudessaa  vaikeaa kiusaamisen osalta, mikä äityi pahemmaksi vanhojen koulututtujen laverrellessa yhtä arkaluontoista asiaa minusta, josta sain kuullu pään aukomista. Olisin syystäkin halunnut vapautuksen ryhmätöistä, ja tämä voinee selittää että en halua jakaa tekemisiä ja mitään muiden kanssa. Haluan tehdä kaiken yksityisyydessä. Olisipa työnikin sellaista kaupan kassan ja ravintola-alan sijaan. Ammattikoulun aloittaessanikin pelkäsin liikkua paikkakunnalla tuttujen kiusaajien takia, jotka jatkoivat samaa pään aukomista, ja seuraus: kotiin itkien kävelin eristäytyen neljän seinän sisään. Muutenkin hukkasin parhaat ikävuoteni tietokoneen ääressä, vaikka olisi pitänyt mennä, tulla, kokea ja heittäytyä. Luoja, miksi loit minulle heikon ihmisen piirteet. En edes ole uskaltanut päästää ketään lähelleni pelätessäni muiden näkevän "sen" ja tietysti "vammaisen" minussa. 

 

Näin 30 vuoden iässä tunnen olevani teinin tasolla, aikuinen, joka haluaisi olla teini, mutta ei enää voi olla ja tiedän, ettei mitään Neverlandia ole. En ihmettele aivojeni surkastumistakaan. Ei mielenkiintoa, uskallusta haastaa saati kehittää itseään. Se pelko alkoi jo koululaisena siitä, että en olisi halunnut joillain tunneilla vastata pelon takia. Ihan jo tuolloin pään sisällänikin ajattelin, että en uskaltanut sanoa opettajalle suoraan olevani ujo ja pelänneeni muita, jos päädyin kiusaajien kanssa pariksi tai ryhmätyöhön. On ollut niin pelottavaa tuoda ajatuksia esiin negatiivisten reaktioiden takia. Toisaalta näin 30 vuoden iässä opin nopeasti, miten järjestelmäkamera toimii ja sen valon kolminaisuusopin toimintoineen ja myös aiemmin parjaamassani englannin kielen oppimisessa olen edennyt jotenkin kansalaisopiston kurssia käyden edeten B2-tasolla. Kielioppirakenteet kuten muodolliset subjektit ja ehtolauseet, myös sen 2. konditionaalin rakenteenkin viimein sisäistin mikä oli aikamoista säätöä have- ja had-verbien sekä konditionaalien kanssa. Soveltaminen sitten toinen juttu. Tässä Duolingilla täydentänyt kurssia, ja ainakin paljon uusia sanoja oppinut keskitasolla.

 

2/2

Yleistietous on sellaista, että se opitaan kirjoista, dokumenttielokuvista, vanhempien kertomuksista tai oppitunneilla tms. Sinänsä sillä ei mielestäni oikeasti ole paljon tekemistä älykkyyden kanssa.

No eiköhän ihan apinakin opi, milloin Suomen itsenäistyminen tapahtui, tai sen, että kuka Katariina Suuri oli tai mitä hieroglyfit ovat, joista jälkimmäinen ihmetytti psykologia tietäessäni mitä ne ovat. Samoin myös ihmetteli tietäessäni Tove Janssonin olleen Muumien luoja. Silti mikään ei jäänyt päähän paitsi ehkä ne helpot ja itseä kiinnostavat asiat, jos edes nekään. Syystäkin ollut luku- ja oppimiskammo, olen pitänyt sitä asioiden jankkaamisena pää punaisena. Myös kielioppirakenteiden omaksuminen mallista opittua luettuani joitain novelleita ja nuortenkirjoja ollessani koululainen, myöhemmin satunnaisesti luin jotain aikuisille suunnattuja kirjoja kuten Anne Frankin päiväkirjan ja Poika raidallisessa pyjamassa-romaanin kiinnostuessani yläasteella kyseisestä teemasta, koska ihmisoikeusasiat kosketti minua. 

Mutta outoa kyllä, kun nyt luen kirjaa, joka kertaa suomalaisen näkökulmasta japanilaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta kirjailijan ollessa siellä joskus opiskelijana, sekä Iranin vallankumousta ja islamia käsittelevää elämänkertasarjakuvaa, niin näistä kirjoista oleva tieto on jäänyt mieleeni. Minua myös kiinnostaa nämä asiat ja näin ollen haluan tietää lisää, enemmänkin kuin sitä pintaa, mitä meille tarjotaan populaarikulttuurin ja median kautta. Luen silti hitaasti, ja jos lukisin nopeampaa, hengästyisin suu kuivuen. Tämä koitui ongelmaksi joskus puhelinmyyjänä toimiessa. Ei kuitenkaan täyty kriteerit lukihäiriön suhteen, siinä ja siinä - heikkoa keskitasoa. 

Järjestelmäkameraan liittyen olen tutustunut netin kautta erilaisiin objektiiveihin sekä makro- ja bokeh-kuvauksiin mieltyessäni yksityiskohtiin ja estetiikkaan, joita toivon vielä pääseväni toteuttamaan käytännössä.

Näin karkeasti arvioiden oma äo on 80-85, joka menee sinne heikkolahjaisuuden yläpäähän. Riittää 15 pisteen välillä aikamoista eroa, ja oma arvioni voinee pitää paikkansa toimintakyvyn ja oppimiskapasiteetin osalta: tiedän, mitä tehdä jos en voi maksaa laskua eräpäivään mennessä, sen sijaan, että jättäisin maksamatta ja keksisin vaikka syyksi, että en halua ja näin ollen olisin jo ulosoton vakioasiakas. Tiedän, miten työpaikkoja haetaan ja miten tehdään cv, mitä asioita on tärkeää mainita ja mitä ei tarvitse. Vaikka ammatilliset opinnot aloittaessa tuli alkuun haasteita mittaamisen hahmottamisen ja työn aikatauluttamsen suhteen, niin puolessa vuodessa aloin sisäistämään milloin vaaka näyttää kiloa ja milloin grammaa, tiesin vain ennestään kilon olevan suurempi mittayksikkö kuin gramman, mutta ne numerot, joiden edessä on pilkku ja nollia riippuen vaa'asta. Näköni kautta aloin nämä muistamaan, myös jotain päässälaskuja osaan näönvaraisesti kassalla. Työtä aikatauluttaessa tiedän nykyään, mistä aloitan ja miten päätän. Tehtävänanto on selvä: mitä ja miten tehdä, missä ajassa. 

- lainaamasi kommentoija

Vierailija kirjoitti:

Eihän kirjoittaminen vaadi älykkyyttä.

Just tämä! Mitä sitä arvostelemaan ja fiinistelemään. Siitä vaan sanoja samaan lauseeseen ja kasaan. Kyllä nää saa selvää. Hyvä siitä tulee👍

Stemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän monet työläisvanhempienkin lapset menee yliopistoon, vaikka älykkyys on periytyvää ja todistetusti näillä matala älykkyysosamäärä, koska viimeisen sadan vuoden ajalta löytyy heidän suvuistaan ainoastaan matalakoulutettuja/ kouluttamattomia.

Älykyys tarttuu siis  perimään esivanhempien koulunkäynnin kautta?

Koulutus on älykkyyden mittari. Älykkyys taas on periytyvää.

Pari sukupolvea sitten köyhemmällä väellä ei ollut mitään jakoa välttämättä edes oppikouluun. Tilanne jossa käytännössä kaikki päänsä puolesta kynnelle kykenevät pystyvät etenemään opintiellä on melko uusi. 50 - 60 vuotta sitten tilanne oli vielä toinen, 100 vuotta sitten dramaattisesti eri.

Kyvykkäimmät löytävät aina keinon päästä eteenpäin. Varallisuus kertoo älykkyydestä.

Jos suvussa on vanhaa rahaa luokka kymmeniä miljoonia, varakas voi tuossa tapauksessa olla vaikka miten pälli. Jokainen varmaan tuntee sisaruksia joilla henkisten kykyjen välinen ero on hämmästyttävän suuri, vaikka ulkoisista piirteistä päätellen isäkin on sama. Eli on lukupäätä, viinapäätä ja muuten vain heikkoa päätä lähtöisin samoista vanhemmista.

Joku sen vanhankin rahan on tehnyt, ei se tule vahingossa. 

Mistä työläistaustainen olisi voinut periä älykkyyden kun opiskeluaikainen eläminenkin täytyy rahoittaa yhteiskunnan pussista?

Matemaattista älykkäättä korostetaan testeissä. Siksi voi saada matalaälyisen leiman, vaikka olisi muita älykkyyden lajeja. 

mielenkiintoinen havainto kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko nämä ihmiset kertoneet itse vajaavuuksistaan, vai mistä olet näin päätellyt?

Ovat itse kirjoittaneet nimenomaan siitä, että heillä on alhainen älykkyys, oppimisvaikeuksia jne., mutta kirjoittamastaan tekstistä voisi päätellä heidän olevan älykkäitä.

ap.

Mitähän ihme ketjuja ap on oikein lukenut, kun itse en ole koskaan törmännyt kirjoitukseen, jossa kommentoija mainitsisi oman alhaisen älykkyyden...

Jotain oppimisvaikeuksia voi muutenkin olla myös älykkäillä. Älyllinen kehitysvammaisuus on sitten asia erikseen.

Ap ei kyllä nyt vaikuta niin kovin älykkäältä omissa pohdinnoissaan.

AP alleviivaa empiiristä tutkimustani siitä, että joillakin ihmisillä kusen lorahtamiseen ajatteluelimeen riittää vähemmän kuin toisilla ja älykkyys tai paskanpuhuminen ei tee siitä kusipäästä yhtään sen miellyttävämpää keskustelukumppania.

Vierailija kirjoitti:

mielenkiintoinen havainto kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko nämä ihmiset kertoneet itse vajaavuuksistaan, vai mistä olet näin päätellyt?

Ovat itse kirjoittaneet nimenomaan siitä, että heillä on alhainen älykkyys, oppimisvaikeuksia jne., mutta kirjoittamastaan tekstistä voisi päätellä heidän olevan älykkäitä.

ap.

Mitähän ihme ketjuja ap on oikein lukenut, kun itse en ole koskaan törmännyt kirjoitukseen, jossa kommentoija mainitsisi oman alhaisen älykkyyden...

Jotain oppimisvaikeuksia voi muutenkin olla myös älykkäillä. Älyllinen kehitysvammaisuus on sitten asia erikseen.

Ap ei kyllä nyt vaikuta niin kovin älykkäältä omissa pohdinnoissaan.

Olisiko nyt kyse nimenomaan laaja-alaisista oppimisvaikeuksita jota ennen kutsuttiin heikkolahjaisuudeksi. Se on lähes keva-tasoinen diagnoosi ja silti kirjoitetaan niin hyvää kieliopillista analysoivaa tekstiä ettei itsekään siihen kykene. Paremmin kuin tämän päivän peruskoululaiset, jotka valmistuvat vailla riittävää lukutaitoa. Nuoren vaikea masennuskin voi poikia tuollaisia diagnooseja. Masennusta ei huomata ja syytä etsitään oppimisvaikeuksista.

Tarkoittaako ap nyt kuitenkin sitä, ettei itse pysty käsittämään ja järkevästi käsittelemään sitä asiaa, jos joku toinen on eri mieltä hänen kanssaan ja osaa perustella ja kuvata asian hyvin?

Pitää sitten leimata toinen vaan tyhmäksi, ettei tarvitse itse muuttaa omia käsityksiään asioista ja pohtia niitä tarkemmin tai laajemmin muistakin näkökulmista.

Kyllä hyvä, taitava ja rikas kielellinen ja kirjallinen ilmaisu vaatii älykkyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö, ap. He valehtelevat.

Ei WISC-/WAIS-testi testaa kirjoittamista, en ole itse ainakaan huomannut moista. Jos asia olisi näin, sittenhän minullakin olisi yksi lisää älykkyyden osa-alueita. Minulla itselläni on tosiaan laaja-alaisia oppimisvaikeuksia ja autismia. Sitä olivat edeltäneet diagnoosit vaikea semanttis-pragmaattinen dysfasia ja jopa lievä kehitysvamma kunnes lievä kehitysvamma kumottiin ollessani yläastelainen tason mennessä laaja-alaisten oppimisvaikeuksien puolelle. Olin suoraan sanoen käytännössä vaikeavammaisen tasolla ollessani ala-astelainen: köyhä sanavarasto, ei omatoiminnan ohjausta, ei tilannetajua, ei kykyä hahmottaa omaa kehoaan, konkreettinen ajattelu, vaikutelma ikäistään nuorempi, ja johan viivekin oli 0,5-1 vuotta jäljessä. Näin aikuisiällä älykkyysprofiilini on heikon keskitason ja heikon välimaastossa, epätasainen taitoprofiili. Matriisitehtävä keskitasoa, yleistieto hyvä, kielelliset taidot alle ikätasoa, kulttuuritietous heikkoa (en oikeasti tiennyt Suomen kansallislajin olevan pesäpallo tai että Nobel-voittaja oli Frans Emil Sillanpää, opin nämäkin vasta myöhemmin, olen oikeasti näin jäljessä).

 

Koko opetussuunnitelmaa suunniteltiin yksilöllistettäväksi alusta alkaen heikkojen ymmärrysvaikeuksien ja päättelykyvyn takia, viimeistään yläasteella, muttei sitä koskaan tehty. Neljänneltä luokalta alkaen aloin pärjätä koulussa, ja sekin vain mekaanista osaamista hyvän muistin ja ahkeruuden avulla. Viidennellä luokalla minulla havaittiin ahdistuneisuutta, netin käyttöni (pienestä pitäen opittu) huolestutti aikuiset, psyykkinen terveyteni oli vaakalaudalla, ja tällöin sain myös kehitysvamma- ja autismidiagnoosit. Mitään yksilöllistämistä ei koskaan tehty, vaikka miten suositeltiin. 

 

Yläasteen aloittaminen meni niin, että aloitin täysin isossa ryhmässä lukuun ottamatta yksilöllistettyä matematiikkaa, ja ilman yksilöllistämistä olisin ollut pihalla. Yläasteella jo jyvien erottaminen akanoista alkoi, ainakin minun kohdalla. Jo kotitaloudessakin tarvitsin alkuun avustajaa, kun puuttui omatoimisuus ja desimitatkin vasta opin tuolloin, vaikka nekin olisi pitänyt jo tuntea ennestään, mutten koskaan kiinnostunut touhuamaan äidin kanssa vaan vietin ison ajan tietokoneella. Kotitalous nousi lopulta kasiin kehityksen myötä. Tekstiilikäsityössä jäin vaan jälkeen, sukat sain kudottua keväällä ja nekin kädestä pitäen, kun muut olivat aloittaneet hupparin teon. Hyvin osaan naisena nk. naisten työt, oikeaa vaimoainesta. Luin, jos aihe oli helppo tai kiinnosti. Sain kutosia ja jopa vitosia, kunnes vitoset keksin itse nostaa kutosiksi ja seiskoiksi. Ruotsissa, äidinkielessä (joka laski joksikin aikaa seiskaksi tuntiaktiivisuuden takia, ja kammosin novelleiden kirjoittamista siinä pelossa, että ne luettaisiin muille enkä halunnut muille luettaneen minun "typeriä fiktioita" mieltäessäni fiktion sellaiseksi, tämä tietysti ironista kun neljännellä luokalla kiinnostuin novellien kirjoittamisesta ja siinäkin viehätyksensä oli kielioppi, miten kirjoitetaan vuorosanat, kappalejako jne. ja seitsemännellä luokalla kirjoitetusta fantasianovellista opettaja antoi hyvän arvion kappalejakojen yms. suhteen) ja yhteiskuntaopista kasin, kun sitten seiskaa sain uskonnosta, kemiasta ja historiasta. Loput huonoimmat arvosanat olivat päättötodistuksessa kutosta. Taitoaineet 8 tai 9. Keskiarvo 7,5. 

 

 1/2

Koulu oli minulle kokonaisuudessaa  vaikeaa kiusaamisen osalta, mikä äityi pahemmaksi vanhojen koulututtujen laverrellessa yhtä arkaluontoista asiaa minusta, josta sain kuullu pään aukomista. Olisin syystäkin halunnut vapautuksen ryhmätöistä, ja tämä voinee selittää että en halua jakaa tekemisiä ja mitään muiden kanssa. Haluan tehdä kaiken yksityisyydessä. Olisipa työnikin sellaista kaupan kassan ja ravintola-alan sijaan. Ammattikoulun aloittaessanikin pelkäsin liikkua paikkakunnalla tuttujen kiusaajien takia, jotka jatkoivat samaa pään aukomista, ja seuraus: kotiin itkien kävelin eristäytyen neljän seinän sisään. Muutenkin hukkasin parhaat ikävuoteni tietokoneen ääressä, vaikka olisi pitänyt mennä, tulla, kokea ja heittäytyä. Luoja, miksi loit minulle heikon ihmisen piirteet. En edes ole uskaltanut päästää ketään lähelleni pelätessäni muiden näkevän "sen" ja tietysti "vammaisen" minussa. 

 

Näin 30 vuoden iässä tunnen olevani teinin tasolla, aikuinen, joka haluaisi olla teini, mutta ei enää voi olla ja tiedän, ettei mitään Neverlandia ole. En ihmettele aivojeni surkastumistakaan. Ei mielenkiintoa, uskallusta haastaa saati kehittää itseään. Se pelko alkoi jo koululaisena siitä, että en olisi halunnut joillain tunneilla vastata pelon takia. Ihan jo tuolloin pään sisällänikin ajattelin, että en uskaltanut sanoa opettajalle suoraan olevani ujo ja pelänneeni muita, jos päädyin kiusaajien kanssa pariksi tai ryhmätyöhön. On ollut niin pelottavaa tuoda ajatuksia esiin negatiivisten reaktioiden takia. Toisaalta näin 30 vuoden iässä opin nopeasti, miten järjestelmäkamera toimii ja sen valon kolminaisuusopin toimintoineen ja myös aiemmin parjaamassani englannin kielen oppimisessa olen edennyt jotenkin kansalaisopiston kurssia käyden edeten B2-tasolla. Kielioppirakenteet kuten muodolliset subjektit ja ehtolauseet, myös sen 2. konditionaalin rakenteenkin viimein sisäistin mikä oli aikamoista säätöä have- ja had-verbien sekä konditionaalien kanssa. Soveltaminen sitten toinen juttu. Tässä Duolingilla täydentänyt kurssia, ja ainakin paljon uusia sanoja oppinut keskitasolla.

 

2/2

Yleistietous on sellaista, että se opitaan kirjoista, dokumenttielokuvista, vanhempien kertomuksista tai oppitunneilla tms. Sinänsä sillä ei mielestäni oikeasti ole paljon tekemistä älykkyyden kanssa.

No eiköhän ihan apinakin opi, milloin Suomen itsenäistyminen tapahtui, tai sen, että kuka Katariina Suuri oli tai mitä hieroglyfit ovat, joista jälkimmäinen ihmetytti psykologia tietäessäni mitä ne ovat. Samoin myös ihmetteli tietäessäni Tove Janssonin olleen Muumien luoja. Silti mikään ei jäänyt päähän paitsi ehkä ne helpot ja itseä kiinnostavat asiat, jos edes nekään. Syystäkin ollut luku- ja oppimiskammo, olen pitänyt sitä asioiden jankkaamisena pää punaisena. Myös kielioppirakenteiden omaksuminen mallista opittua luettuani joitain novelleita ja nuortenkirjoja ollessani koululainen, myöhemmin satunnaisesti luin jotain aikuisille suunnattuja kirjoja kuten Anne Frankin päiväkirjan ja Poika raidallisessa pyjamassa-romaanin kiinnostuessani yläasteella kyseisestä teemasta, koska ihmisoikeusasiat kosketti minua. 

 

Mutta outoa kyllä, kun nyt luen kirjaa, joka kertaa suomalaisen näkökulmasta japanilaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta kirjailijan ollessa siellä joskus opiskelijana, sekä Iranin vallankumousta ja islamia käsittelevää elämänkertasarjakuvaa, niin näistä kirjoista oleva tieto on jäänyt mieleeni. Minua myös kiinnostaa nämä asiat ja näin ollen haluan tietää lisää, enemmänkin kuin sitä pintaa, mitä meille tarjotaan populaarikulttuurin ja median kautta. Luen silti hitaasti, ja jos lukisin nopeampaa, hengästyisin suu kuivuen. Tämä koitui ongelmaksi joskus puhelinmyyjänä toimiessa. Ei kuitenkaan täyty kriteerit lukihäiriön suhteen, siinä ja siinä - heikkoa keskitasoa. 

 

Järjestelmäkameraan liittyen olen tutustunut netin kautta erilaisiin objektiiveihin sekä makro- ja bokeh-kuvauksiin mieltyessäni yksityiskohtiin ja estetiikkaan, joita toivon vielä pääseväni toteuttamaan käytännössä.

 

Näin karkeasti arvioiden oma äo on 80-85, joka menee sinne heikkolahjaisuuden yläpäähän. Riittää 15 pisteen välillä aikamoista eroa, ja oma arvioni voinee pitää paikkansa toimintakyvyn ja oppimiskapasiteetin osalta: tiedän, mitä tehdä jos en voi maksaa laskua eräpäivään mennessä, sen sijaan, että jättäisin maksamatta ja keksisin vaikka syyksi, että en halua ja näin ollen olisin jo ulosoton vakioasiakas. Tiedän, miten työpaikkoja haetaan ja miten tehdään cv, mitä asioita on tärkeää mainita ja mitä ei tarvitse. Vaikka ammatilliset opinnot aloittaessa tuli alkuun haasteita mittaamisen hahmottamisen ja työn aikatauluttamsen suhteen, niin puolessa vuodessa aloin sisäistämään milloin vaaka näyttää kiloa ja milloin grammaa, tiesin vain ennestään kilon olevan suurempi mittayksikkö kuin gramman, mutta ne numerot, joiden edessä on pilkku ja nollia riippuen vaa'asta. Näköni kautta aloin nämä muistamaan, myös jotain päässälaskuja osaan näönvaraisesti kassalla. Työtä aikatauluttaessa tiedän nykyään, mistä aloitan ja miten päätän. Tehtävänanto on selvä: mitä ja miten tehdä, missä ajassa. 

 

- lainaamasi kommentoija

Minusta kirjoituksesi vaikuttaa ihan tavallisen älykkään ihmisen kirjoitukselta. Ei kai suurin osa ihmisistä tuon älykkäämpiä ole, havaintojeni mukaan. Ja olen jo yli 60 vuotta täällä maapallolla asunut.

Moni ei pysty laskujensa maksuakaan hoitamaan ajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Eihän kirjoittaminen vaadi älykkyyttä.

Kirjoittaminen vaatii ajattelua. Ajattelu vaatii älykkyyttä. Etenkin selkeä, pohdiskeleva, omaperäinen (ei ulkoaopitun oloinen) teksti edellyttää analyyttistä ja oivaltavaa ajattelua - älykkyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö, ap. He valehtelevat.

Ei WISC-/WAIS-testi testaa kirjoittamista, en ole itse ainakaan huomannut moista. Jos asia olisi näin, sittenhän minullakin olisi yksi lisää älykkyyden osa-alueita. Minulla itselläni on tosiaan laaja-alaisia oppimisvaikeuksia ja autismia. Sitä olivat edeltäneet diagnoosit vaikea semanttis-pragmaattinen dysfasia ja jopa lievä kehitysvamma kunnes lievä kehitysvamma kumottiin ollessani yläastelainen tason mennessä laaja-alaisten oppimisvaikeuksien puolelle. Olin suoraan sanoen käytännössä vaikeavammaisen tasolla ollessani ala-astelainen: köyhä sanavarasto, ei omatoiminnan ohjausta, ei tilannetajua, ei kykyä hahmottaa omaa kehoaan, konkreettinen ajattelu, vaikutelma ikäistään nuorempi, ja johan viivekin oli 0,5-1 vuotta jäljessä. Näin aikuisiällä älykkyysprofiilini on heikon keskitason ja heikon välimaastossa, epätasainen taitoprofiili. Matriisitehtävä keskitasoa, yleistieto hyvä, kielelliset taidot alle ikätasoa, kulttuuritietous heikkoa (en oikeasti tiennyt Suomen kansallislajin olevan pesäpallo tai että Nobel-voittaja oli Frans Emil Sillanpää, opin nämäkin vasta myöhemmin, olen oikeasti näin jäljessä).

 

Koko opetussuunnitelmaa suunniteltiin yksilöllistettäväksi alusta alkaen heikkojen ymmärrysvaikeuksien ja päättelykyvyn takia, viimeistään yläasteella, muttei sitä koskaan tehty. Neljänneltä luokalta alkaen aloin pärjätä koulussa, ja sekin vain mekaanista osaamista hyvän muistin ja ahkeruuden avulla. Viidennellä luokalla minulla havaittiin ahdistuneisuutta, netin käyttöni (pienestä pitäen opittu) huolestutti aikuiset, psyykkinen terveyteni oli vaakalaudalla, ja tällöin sain myös kehitysvamma- ja autismidiagnoosit. Mitään yksilöllistämistä ei koskaan tehty, vaikka miten suositeltiin. 

 

Yläasteen aloittaminen meni niin, että aloitin täysin isossa ryhmässä lukuun ottamatta yksilöllistettyä matematiikkaa, ja ilman yksilöllistämistä olisin ollut pihalla. Yläasteella jo jyvien erottaminen akanoista alkoi, ainakin minun kohdalla. Jo kotitaloudessakin tarvitsin alkuun avustajaa, kun puuttui omatoimisuus ja desimitatkin vasta opin tuolloin, vaikka nekin olisi pitänyt jo tuntea ennestään, mutten koskaan kiinnostunut touhuamaan äidin kanssa vaan vietin ison ajan tietokoneella. Kotitalous nousi lopulta kasiin kehityksen myötä. Tekstiilikäsityössä jäin vaan jälkeen, sukat sain kudottua keväällä ja nekin kädestä pitäen, kun muut olivat aloittaneet hupparin teon. Hyvin osaan naisena nk. naisten työt, oikeaa vaimoainesta. Luin, jos aihe oli helppo tai kiinnosti. Sain kutosia ja jopa vitosia, kunnes vitoset keksin itse nostaa kutosiksi ja seiskoiksi. Ruotsissa, äidinkielessä (joka laski joksikin aikaa seiskaksi tuntiaktiivisuuden takia, ja kammosin novelleiden kirjoittamista siinä pelossa, että ne luettaisiin muille enkä halunnut muille luettaneen minun "typeriä fiktioita" mieltäessäni fiktion sellaiseksi, tämä tietysti ironista kun neljännellä luokalla kiinnostuin novellien kirjoittamisesta ja siinäkin viehätyksensä oli kielioppi, miten kirjoitetaan vuorosanat, kappalejako jne. ja seitsemännellä luokalla kirjoitetusta fantasianovellista opettaja antoi hyvän arvion kappalejakojen yms. suhteen) ja yhteiskuntaopista kasin, kun sitten seiskaa sain uskonnosta, kemiasta ja historiasta. Loput huonoimmat arvosanat olivat päättötodistuksessa kutosta. Taitoaineet 8 tai 9. Keskiarvo 7,5. 

 

 1/2

Koulu oli minulle kokonaisuudessaa  vaikeaa kiusaamisen osalta, mikä äityi pahemmaksi vanhojen koulututtujen laverrellessa yhtä arkaluontoista asiaa minusta, josta sain kuullu pään aukomista. Olisin syystäkin halunnut vapautuksen ryhmätöistä, ja tämä voinee selittää että en halua jakaa tekemisiä ja mitään muiden kanssa. Haluan tehdä kaiken yksityisyydessä. Olisipa työnikin sellaista kaupan kassan ja ravintola-alan sijaan. Ammattikoulun aloittaessanikin pelkäsin liikkua paikkakunnalla tuttujen kiusaajien takia, jotka jatkoivat samaa pään aukomista, ja seuraus: kotiin itkien kävelin eristäytyen neljän seinän sisään. Muutenkin hukkasin parhaat ikävuoteni tietokoneen ääressä, vaikka olisi pitänyt mennä, tulla, kokea ja heittäytyä. Luoja, miksi loit minulle heikon ihmisen piirteet. En edes ole uskaltanut päästää ketään lähelleni pelätessäni muiden näkevän "sen" ja tietysti "vammaisen" minussa. 

 

Näin 30 vuoden iässä tunnen olevani teinin tasolla, aikuinen, joka haluaisi olla teini, mutta ei enää voi olla ja tiedän, ettei mitään Neverlandia ole. En ihmettele aivojeni surkastumistakaan. Ei mielenkiintoa, uskallusta haastaa saati kehittää itseään. Se pelko alkoi jo koululaisena siitä, että en olisi halunnut joillain tunneilla vastata pelon takia. Ihan jo tuolloin pään sisällänikin ajattelin, että en uskaltanut sanoa opettajalle suoraan olevani ujo ja pelänneeni muita, jos päädyin kiusaajien kanssa pariksi tai ryhmätyöhön. On ollut niin pelottavaa tuoda ajatuksia esiin negatiivisten reaktioiden takia. Toisaalta näin 30 vuoden iässä opin nopeasti, miten järjestelmäkamera toimii ja sen valon kolminaisuusopin toimintoineen ja myös aiemmin parjaamassani englannin kielen oppimisessa olen edennyt jotenkin kansalaisopiston kurssia käyden edeten B2-tasolla. Kielioppirakenteet kuten muodolliset subjektit ja ehtolauseet, myös sen 2. konditionaalin rakenteenkin viimein sisäistin mikä oli aikamoista säätöä have- ja had-verbien sekä konditionaalien kanssa. Soveltaminen sitten toinen juttu. Tässä Duolingilla täydentänyt kurssia, ja ainakin paljon uusia sanoja oppinut keskitasolla.

 

2/2

Yleistietous on sellaista, että se opitaan kirjoista, dokumenttielokuvista, vanhempien kertomuksista tai oppitunneilla tms. Sinänsä sillä ei mielestäni oikeasti ole paljon tekemistä älykkyyden kanssa.

No eiköhän ihan apinakin opi, milloin Suomen itsenäistyminen tapahtui, tai sen, että kuka Katariina Suuri oli tai mitä hieroglyfit ovat, joista jälkimmäinen ihmetytti psykologia tietäessäni mitä ne ovat. Samoin myös ihmetteli tietäessäni Tove Janssonin olleen Muumien luoja. Silti mikään ei jäänyt päähän paitsi ehkä ne helpot ja itseä kiinnostavat asiat, jos edes nekään. Syystäkin ollut luku- ja oppimiskammo, olen pitänyt sitä asioiden jankkaamisena pää punaisena. Myös kielioppirakenteiden omaksuminen mallista opittua luettuani joitain novelleita ja nuortenkirjoja ollessani koululainen, myöhemmin satunnaisesti luin jotain aikuisille suunnattuja kirjoja kuten Anne Frankin päiväkirjan ja Poika raidallisessa pyjamassa-romaanin kiinnostuessani yläasteella kyseisestä teemasta, koska ihmisoikeusasiat kosketti minua. 

 

Mutta outoa kyllä, kun nyt luen kirjaa, joka kertaa suomalaisen näkökulmasta japanilaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta kirjailijan ollessa siellä joskus opiskelijana, sekä Iranin vallankumousta ja islamia käsittelevää elämänkertasarjakuvaa, niin näistä kirjoista oleva tieto on jäänyt mieleeni. Minua myös kiinnostaa nämä asiat ja näin ollen haluan tietää lisää, enemmänkin kuin sitä pintaa, mitä meille tarjotaan populaarikulttuurin ja median kautta. Luen silti hitaasti, ja jos lukisin nopeampaa, hengästyisin suu kuivuen. Tämä koitui ongelmaksi joskus puhelinmyyjänä toimiessa. Ei kuitenkaan täyty kriteerit lukihäiriön suhteen, siinä ja siinä - heikkoa keskitasoa. 

 

Järjestelmäkameraan liittyen olen tutustunut netin kautta erilaisiin objektiiveihin sekä makro- ja bokeh-kuvauksiin mieltyessäni yksityiskohtiin ja estetiikkaan, joita toivon vielä pääseväni toteuttamaan käytännössä.

 

Näin karkeasti arvioiden oma äo on 80-85, joka menee sinne heikkolahjaisuuden yläpäähän. Riittää 15 pisteen välillä aikamoista eroa, ja oma arvioni voinee pitää paikkansa toimintakyvyn ja oppimiskapasiteetin osalta: tiedän, mitä tehdä jos en voi maksaa laskua eräpäivään mennessä, sen sijaan, että jättäisin maksamatta ja keksisin vaikka syyksi, että en halua ja näin ollen olisin jo ulosoton vakioasiakas. Tiedän, miten työpaikkoja haetaan ja miten tehdään cv, mitä asioita on tärkeää mainita ja mitä ei tarvitse. Vaikka ammatilliset opinnot aloittaessa tuli alkuun haasteita mittaamisen hahmottamisen ja työn aikatauluttamsen suhteen, niin puolessa vuodessa aloin sisäistämään milloin vaaka näyttää kiloa ja milloin grammaa, tiesin vain ennestään kilon olevan suurempi mittayksikkö kuin gramman, mutta ne numerot, joiden edessä on pilkku ja nollia riippuen vaa'asta. Näköni kautta aloin nämä muistamaan, myös jotain päässälaskuja osaan näönvaraisesti kassalla. Työtä aikatauluttaessa tiedän nykyään, mistä aloitan ja miten päätän. Tehtävänanto on selvä: mitä ja miten tehdä, missä ajassa. 

 

- lainaamasi kommentoija

Minusta kirjoituksesi vaikuttaa ihan tavallisen älykkään ihmisen kirjoitukselta. Ei kai suurin osa ihmisistä tuon älykkäämpiä ole, havaintojeni mukaan. Ja olen jo yli 60 vuotta täällä maapallolla asunut.

Moni ei pysty laskujensa maksuakaan hoitamaan ajoissa.

Samaa mäkin hämmästelen. Ei kukaan tämän päivän peruskoulunsa päättänyt nuori kykene noin itsereflektoivaan ja analysoivaan tyyliin kirjoittamaan. Jopa lukiolainenkin kirjoittaa pari lausetta mukamas essee vastauksina. Myös nul kiinnostukset ovat silleen "älyllisiä" asioita jotka eivät avaudu oikealle heikkolahjaiselle,jotka viihtyvät ennemmin konkreettisten asioiden äärellä. Ihan jo se valokuvauskin on eräänläistä abstraktin tason toimintaa, pitää ymmärtää sen logiikkaa.. tai sama juttu japanilaisen kulttuurin ymmärtämisen kanssa kuin pelkän animen kautta. 

Jos on älykäs, mutta jos on vaikka kylmä, tunteeton, empatiakyvytön ja ilkeä ihminen, niin mielipiteensä ja ajatuksensa voi olla ihan idiootteja, vaikka osaisi kirjoittaa ne kuinka hienosti.