Ihmisiä joilla on alhainen älykkyys, mutta jotka kirjoittavat hyvin

Höpö höpö, ap. He valehtelevat.

Kertovatko ÄO:nsa. Melkoinen logiikka ajatella, että hyvin kirjoittavat ovatkin tyhmiä vaikka vaikuttavat älykkäiltä. 

Älykkyystestit ja kognitiiviset testit sisältävät usein nimenomaan matemaattisia tehtäviä ja hahmotustehtäviä, kuten geometristen kuvioiden rakentelua. Moni voi olla heikompi osaaja tuon tyyppisissä testeissä, vaikka olisikin kielellisesti lahjakas. Minusta älykkyydestä puhuttaessa korostetaan liiaksi matemaattista osaamista, sekä kuvitellaan sen olevan aina yleisälykkyyden mittari. Kaikissa tapauksissa se ei sitä ole, jos henkilö kärsii esim. dyskalkuliasta. 

Dyskalkulikko voi olla hyvä loogisessa ajatelussa ja päättelykyvyssä, mutta pitkien numerosarjojen muistaminen ulkoa voi olla vaikeaa, tai niiden luetteleminen takaperin ( jota esim. WAIS-testissä vaaditaan).

Niin ikään mm. tarkkaavaisuushäiriöistä kärsivät eivät ole välttämättä hyviä tekemään testejä, joissa mitataan sekuntikellolla aikaa. Etenkin jos ei edes kerrota, kuinka paljon aikaa on käytettävissä kutakin tehtävää varten.

Uskon että moni on voitu luokitella vähemmän älykkäiksi kyseenalaisin perustein.

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö, ap. He valehtelevat.

Ei WISC-/WAIS-testi testaa kirjoittamista, en ole itse ainakaan huomannut moista. Jos asia olisi näin, sittenhän minullakin olisi yksi lisää älykkyyden osa-alueita. Minulla itselläni on tosiaan laaja-alaisia oppimisvaikeuksia ja autismia. Sitä olivat edeltäneet diagnoosit vaikea semanttis-pragmaattinen dysfasia ja jopa lievä kehitysvamma kunnes lievä kehitysvamma kumottiin ollessani yläastelainen tason mennessä laaja-alaisten oppimisvaikeuksien puolelle. Olin suoraan sanoen käytännössä vaikeavammaisen tasolla ollessani ala-astelainen: köyhä sanavarasto, ei omatoiminnan ohjausta, ei tilannetajua, ei kykyä hahmottaa omaa kehoaan, konkreettinen ajattelu, vaikutelma ikäistään nuorempi, ja johan viivekin oli 0,5-1 vuotta jäljessä. Näin aikuisiällä älykkyysprofiilini on heikon keskitason ja heikon välimaastossa, epätasainen taitoprofiili. Matriisitehtävä keskitasoa, yleistieto hyvä, kielelliset taidot alle ikätasoa, kulttuuritietous heikkoa (en oikeasti tiennyt Suomen kansallislajin olevan pesäpallo tai että Nobel-voittaja oli Frans Emil Sillanpää, opin nämäkin vasta myöhemmin, olen oikeasti näin jäljessä).

Koko opetussuunnitelmaa suunniteltiin yksilöllistettäväksi alusta alkaen heikkojen ymmärrysvaikeuksien ja päättelykyvyn takia, viimeistään yläasteella, muttei sitä koskaan tehty. Neljänneltä luokalta alkaen aloin pärjätä koulussa, ja sekin vain mekaanista osaamista hyvän muistin ja ahkeruuden avulla. Viidennellä luokalla minulla havaittiin ahdistuneisuutta, netin käyttöni (pienestä pitäen opittu) huolestutti aikuiset, psyykkinen terveyteni oli vaakalaudalla, ja tällöin sain myös kehitysvamma- ja autismidiagnoosit. Mitään yksilöllistämistä ei koskaan tehty, vaikka miten suositeltiin. 

Yläasteen aloittaminen meni niin, että aloitin täysin isossa ryhmässä lukuun ottamatta yksilöllistettyä matematiikkaa, ja ilman yksilöllistämistä olisin ollut pihalla. Yläasteella jo jyvien erottaminen akanoista alkoi, ainakin minun kohdalla. Jo kotitaloudessakin tarvitsin alkuun avustajaa, kun puuttui omatoimisuus ja desimitatkin vasta opin tuolloin, vaikka nekin olisi pitänyt jo tuntea ennestään, mutten koskaan kiinnostunut touhuamaan äidin kanssa vaan vietin ison ajan tietokoneella. Kotitalous nousi lopulta kasiin kehityksen myötä. Tekstiilikäsityössä jäin vaan jälkeen, sukat sain kudottua keväällä ja nekin kädestä pitäen, kun muut olivat aloittaneet hupparin teon. Hyvin osaan naisena nk. naisten työt, oikeaa vaimoainesta. Luin, jos aihe oli helppo tai kiinnosti. Sain kutosia ja jopa vitosia, kunnes vitoset keksin itse nostaa kutosiksi ja seiskoiksi. Ruotsissa, äidinkielessä (joka laski joksikin aikaa seiskaksi tuntiaktiivisuuden takia, ja kammosin novelleiden kirjoittamista siinä pelossa, että ne luettaisiin muille enkä halunnut muille luettaneen minun "typeriä fiktioita" mieltäessäni fiktion sellaiseksi, tämä tietysti ironista kun neljännellä luokalla kiinnostuin novellien kirjoittamisesta ja siinäkin viehätyksensä oli kielioppi, miten kirjoitetaan vuorosanat, kappalejako jne. ja seitsemännellä luokalla kirjoitetusta fantasianovellista opettaja antoi hyvän arvion kappalejakojen yms. suhteen) ja yhteiskuntaopista kasin, kun sitten seiskaa sain uskonnosta, kemiasta ja historiasta. Loput huonoimmat arvosanat olivat päättötodistuksessa kutosta. Taitoaineet 8 tai 9. Keskiarvo 7,5. 

 1/2

Somessa tällaisia alhaisen älykkyyden ihmisiä näyttää olevan pilvin pimein kun ei ymmärretä sarkasmia ja kitistään vaan, joka viestiin tulee jotain ynnynnyyyvastauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö, ap. He valehtelevat.

Ei WISC-/WAIS-testi testaa kirjoittamista, en ole itse ainakaan huomannut moista. Jos asia olisi näin, sittenhän minullakin olisi yksi lisää älykkyyden osa-alueita. Minulla itselläni on tosiaan laaja-alaisia oppimisvaikeuksia ja autismia. Sitä olivat edeltäneet diagnoosit vaikea semanttis-pragmaattinen dysfasia ja jopa lievä kehitysvamma kunnes lievä kehitysvamma kumottiin ollessani yläastelainen tason mennessä laaja-alaisten oppimisvaikeuksien puolelle. Olin suoraan sanoen käytännössä vaikeavammaisen tasolla ollessani ala-astelainen: köyhä sanavarasto, ei omatoiminnan ohjausta, ei tilannetajua, ei kykyä hahmottaa omaa kehoaan, konkreettinen ajattelu, vaikutelma ikäistään nuorempi, ja johan viivekin oli 0,5-1 vuotta jäljessä. Näin aikuisiällä älykkyysprofiilini on heikon keskitason ja heikon välimaastossa, epätasainen taitoprofiili. Matriisitehtävä keskitasoa, yleistieto hyvä, kielelliset taidot alle ikätasoa, kulttuuritietous heikkoa (en oikeasti tiennyt Suomen kansallislajin olevan pesäpallo tai että Nobel-voittaja oli Frans Emil Sillanpää, opin nämäkin vasta myöhemmin, olen oikeasti näin jäljessä).

 

Koko opetussuunnitelmaa suunniteltiin yksilöllistettäväksi alusta alkaen heikkojen ymmärrysvaikeuksien ja päättelykyvyn takia, viimeistään yläasteella, muttei sitä koskaan tehty. Neljänneltä luokalta alkaen aloin pärjätä koulussa, ja sekin vain mekaanista osaamista hyvän muistin ja ahkeruuden avulla. Viidennellä luokalla minulla havaittiin ahdistuneisuutta, netin käyttöni (pienestä pitäen opittu) huolestutti aikuiset, psyykkinen terveyteni oli vaakalaudalla, ja tällöin sain myös kehitysvamma- ja autismidiagnoosit. Mitään yksilöllistämistä ei koskaan tehty, vaikka miten suositeltiin. 

 

Yläasteen aloittaminen meni niin, että aloitin täysin isossa ryhmässä lukuun ottamatta yksilöllistettyä matematiikkaa, ja ilman yksilöllistämistä olisin ollut pihalla. Yläasteella jo jyvien erottaminen akanoista alkoi, ainakin minun kohdalla. Jo kotitaloudessakin tarvitsin alkuun avustajaa, kun puuttui omatoimisuus ja desimitatkin vasta opin tuolloin, vaikka nekin olisi pitänyt jo tuntea ennestään, mutten koskaan kiinnostunut touhuamaan äidin kanssa vaan vietin ison ajan tietokoneella. Kotitalous nousi lopulta kasiin kehityksen myötä. Tekstiilikäsityössä jäin vaan jälkeen, sukat sain kudottua keväällä ja nekin kädestä pitäen, kun muut olivat aloittaneet hupparin teon. Hyvin osaan naisena nk. naisten työt, oikeaa vaimoainesta. Luin, jos aihe oli helppo tai kiinnosti. Sain kutosia ja jopa vitosia, kunnes vitoset keksin itse nostaa kutosiksi ja seiskoiksi. Ruotsissa, äidinkielessä (joka laski joksikin aikaa seiskaksi tuntiaktiivisuuden takia, ja kammosin novelleiden kirjoittamista siinä pelossa, että ne luettaisiin muille enkä halunnut muille luettaneen minun "typeriä fiktioita" mieltäessäni fiktion sellaiseksi, tämä tietysti ironista kun neljännellä luokalla kiinnostuin novellien kirjoittamisesta ja siinäkin viehätyksensä oli kielioppi, miten kirjoitetaan vuorosanat, kappalejako jne. ja seitsemännellä luokalla kirjoitetusta fantasianovellista opettaja antoi hyvän arvion kappalejakojen yms. suhteen) ja yhteiskuntaopista kasin, kun sitten seiskaa sain uskonnosta, kemiasta ja historiasta. Loput huonoimmat arvosanat olivat päättötodistuksessa kutosta. Taitoaineet 8 tai 9. Keskiarvo 7,5. 

 

 1/2

Koulu oli minulle kokonaisuudessaa  vaikeaa kiusaamisen osalta, mikä äityi pahemmaksi vanhojen koulututtujen laverrellessa yhtä arkaluontoista asiaa minusta, josta sain kuullu pään aukomista. Olisin syystäkin halunnut vapautuksen ryhmätöistä, ja tämä voinee selittää että en halua jakaa tekemisiä ja mitään muiden kanssa. Haluan tehdä kaiken yksityisyydessä. Olisipa työnikin sellaista kaupan kassan ja ravintola-alan sijaan. Ammattikoulun aloittaessanikin pelkäsin liikkua paikkakunnalla tuttujen kiusaajien takia, jotka jatkoivat samaa pään aukomista, ja seuraus: kotiin itkien kävelin eristäytyen neljän seinän sisään. Muutenkin hukkasin parhaat ikävuoteni tietokoneen ääressä, vaikka olisi pitänyt mennä, tulla, kokea ja heittäytyä. Luoja, miksi loit minulle heikon ihmisen piirteet. En edes ole uskaltanut päästää ketään lähelleni pelätessäni muiden näkevän "sen" ja tietysti "vammaisen" minussa. 

Näin 30 vuoden iässä tunnen olevani teinin tasolla, aikuinen, joka haluaisi olla teini, mutta ei enää voi olla ja tiedän, ettei mitään Neverlandia ole. En ihmettele aivojeni surkastumistakaan. Ei mielenkiintoa, uskallusta haastaa saati kehittää itseään. Se pelko alkoi jo koululaisena siitä, että en olisi halunnut joillain tunneilla vastata pelon takia. Ihan jo tuolloin pään sisällänikin ajattelin, että en uskaltanut sanoa opettajalle suoraan olevani ujo ja pelänneeni muita, jos päädyin kiusaajien kanssa pariksi tai ryhmätyöhön. On ollut niin pelottavaa tuoda ajatuksia esiin negatiivisten reaktioiden takia. Toisaalta näin 30 vuoden iässä opin nopeasti, miten järjestelmäkamera toimii ja sen valon kolminaisuusopin toimintoineen ja myös aiemmin parjaamassani englannin kielen oppimisessa olen edennyt jotenkin kansalaisopiston kurssia käyden edeten B2-tasolla. Kielioppirakenteet kuten muodolliset subjektit ja ehtolauseet, myös sen 2. konditionaalin rakenteenkin viimein sisäistin mikä oli aikamoista säätöä have- ja had-verbien sekä konditionaalien kanssa. Soveltaminen sitten toinen juttu. Tässä Duolingilla täydentänyt kurssia, ja ainakin paljon uusia sanoja oppinut keskitasolla.

2/2

Runsas korjallisuuden lukeminen tekee hyväksi kirjoittajaksi, koska se laajentaa sanavaraston. Lukiessa oppii myös oikeat lauserakenteet sekä hyvää ilmaisua.

Vierailija kirjoitti:

Älykkyystestit ja kognitiiviset testit sisältävät usein nimenomaan matemaattisia tehtäviä ja hahmotustehtäviä, kuten geometristen kuvioiden rakentelua. Moni voi olla heikompi osaaja tuon tyyppisissä testeissä, vaikka olisikin kielellisesti lahjakas. Minusta älykkyydestä puhuttaessa korostetaan liiaksi matemaattista osaamista, sekä kuvitellaan sen olevan aina yleisälykkyyden mittari. Kaikissa tapauksissa se ei sitä ole, jos henkilö kärsii esim. dyskalkuliasta. 

 

Dyskalkulikko voi olla hyvä loogisessa ajatelussa ja päättelykyvyssä, mutta pitkien numerosarjojen muistaminen ulkoa voi olla vaikeaa, tai niiden luetteleminen takaperin ( jota esim. WAIS-testissä vaaditaan).

Niin ikään mm. tarkkaavaisuushäiriöistä kärsivät eivät ole välttämättä hyviä tekemään testejä, joissa mitataan sekuntikellolla aikaa. Etenkin jos ei edes kerrota, kuinka paljon aikaa on käytettävissä kutakin tehtävää varten.

Uskon että moni on voitu luokitella vähemmän älykkäiksi kyseenalaisin perustein.

Minulla on taas valikoiva matemaattisuus. Olen kielellisesti lahjakas ja sen lisäksi pidän paljon numerodatasta sekä perustason laskuista. Pidän mm. erilaisista mittauksista paljon (aika, mitat, jne.) ja pelaan esimerkiksi pelejä, joissa on suuria määriä muokattavaa numerotietoa. Kuuntelen musiikkia, jossa on matemaattisia kaavoja kuten math rock tai vaikkapa Arvo Pärtin musiikki. Teen lähes joka päivä päässäni päässälaskuja (plus, miinus, kerto- ja jakolaskut), ja usein myös prosenttilaskuja ja keskiarvolaskuja.

Mutta, heti kun mennään yhtälöhin ja siitä edelleen edistyneempään matematiikkaan, minulta romahtaa niin kiinnostus kuin osaaminen. Sellainen liian mutkikas ja liian arkeen välittömästi soveltamisesta irti oleva laskenta ei kiinnosta juuri yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Somessa tällaisia alhaisen älykkyyden ihmisiä näyttää olevan pilvin pimein kun ei ymmärretä sarkasmia ja kitistään vaan, joka viestiin tulee jotain ynnynnyyyvastauksia.

Netissä pitää sarkasmin perään laittaa aina /s ettei mene idiooteilta ohi. Alkavat sitten mölisemään että oli huonoa sarkasmia kun eivät sitä tajunneet ja vika on aina jossain muualla.

Vierailija kirjoitti:

Runsas korjallisuuden lukeminen tekee hyväksi kirjoittajaksi, koska se laajentaa sanavaraston. Lukiessa oppii myös oikeat lauserakenteet sekä hyvää ilmaisua.

Harva suomalainen taitaa enää lukea kovin paljoa.

Olen itse korkeakoulutettuna pitänyt yllättävänä, kuinka huonoa kieltä vielä luokanopettajakin saattaa tuottaa. Tulkitsen tällaisia tilanteita niin, että osa luokanopettajista ei pidä huolellista ja huoliteltua kieliasua kovin olennaisena tai tärkeänä asiana käytännönläheisessä ja sangen kiireisessä työssään.

Vierailija kirjoitti:

Somessa tällaisia alhaisen älykkyyden ihmisiä näyttää olevan pilvin pimein kun ei ymmärretä sarkasmia ja kitistään vaan, joka viestiin tulee jotain ynnynnyyyvastauksia.

Suomalainen kulttuuri ei sisällä ironiaa, koska rehellisyys ja totuus ovat meille jopa äärimmäisen tärkeitä arvoja. Ironia vaatii tietynlaista kaksinaamaisuutta ja sitä valtaväki hylkii. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Runsas korjallisuuden lukeminen tekee hyväksi kirjoittajaksi, koska se laajentaa sanavaraston. Lukiessa oppii myös oikeat lauserakenteet sekä hyvää ilmaisua.

Harva suomalainen taitaa enää lukea kovin paljoa.

Olen itse korkeakoulutettuna pitänyt yllättävänä, kuinka huonoa kieltä vielä luokanopettajakin saattaa tuottaa. Tulkitsen tällaisia tilanteita niin, että osa luokanopettajista ei pidä huolellista ja huoliteltua kieliasua kovin olennaisena tai tärkeänä asiana käytännönläheisessä ja sangen kiireisessä työssään.

Sepä johtuu nykyisen opsin löyhentymisestä. Ei tarvitse edes yrittää, tulee jo paha mieli. Ei jätetä luokalle, tulee paha mieli. Ihan vitsi koko nykyinen opetussuunnitelma peruskoulusta alkaen. Näprätään tunne- ja digitaitojen kanssa. Töitäkään ei jakseta tehdä. Tietotekniikan neroja, jotka ihmettelevät mikä on tiedosto tai sähköposti. 

Joillekin kirjoittaminen vaan on puhumista helpompaa. On ikään kuin suorempi piuha tekstiin kuin puheen tuottamiseen. Puhuessa suusta tulee helposti vääriä sanojakin, esim "vuosi", kun pitäisi sanoa "viikko".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Somessa tällaisia alhaisen älykkyyden ihmisiä näyttää olevan pilvin pimein kun ei ymmärretä sarkasmia ja kitistään vaan, joka viestiin tulee jotain ynnynnyyyvastauksia.

Suomalainen kulttuuri ei sisällä ironiaa, koska rehellisyys ja totuus ovat meille jopa äärimmäisen tärkeitä arvoja. Ironia vaatii tietynlaista kaksinaamaisuutta ja sitä valtaväki hylkii. 

Tuo on totta ainakin omalla kohdallani. Ironia ja sarkasmi menee usein ohi ja tulkitsen ne sananmukaisesti.

Esim. Jane Austenin romaaneissa on kuulemma paljon hauskaa ironiaa. En huomannut sitä lainkaan vaan pidin niitä pitkästyttävinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö, ap. He valehtelevat.

Ei WISC-/WAIS-testi testaa kirjoittamista, en ole itse ainakaan huomannut moista. Jos asia olisi näin, sittenhän minullakin olisi yksi lisää älykkyyden osa-alueita. Minulla itselläni on tosiaan laaja-alaisia oppimisvaikeuksia ja autismia. Sitä olivat edeltäneet diagnoosit vaikea semanttis-pragmaattinen dysfasia ja jopa lievä kehitysvamma kunnes lievä kehitysvamma kumottiin ollessani yläastelainen tason mennessä laaja-alaisten oppimisvaikeuksien puolelle. Olin suoraan sanoen käytännössä vaikeavammaisen tasolla ollessani ala-astelainen: köyhä sanavarasto, ei omatoiminnan ohjausta, ei tilannetajua, ei kykyä hahmottaa omaa kehoaan, konkreettinen ajattelu, vaikutelma ikäistään nuorempi, ja johan viivekin oli 0,5-1 vuotta jäljessä. Näin aikuisiällä älykkyysprofiilini on heikon keskitason ja heikon välimaastossa, epätasainen taitoprofiili. Matriisitehtävä keskitasoa, yleistieto hyvä, kielelliset taidot alle ikätasoa, kulttuuritietous heikkoa (en oikeasti tiennyt Suomen kansallislajin olevan pesäpallo tai että Nobel-voittaja oli Frans Emil Sillanpää, opin nämäkin vasta myöhemmin, olen oikeasti näin jäljessä).

 

Koko opetussuunnitelmaa suunniteltiin yksilöllistettäväksi alusta alkaen heikkojen ymmärrysvaikeuksien ja päättelykyvyn takia, viimeistään yläasteella, muttei sitä koskaan tehty. Neljänneltä luokalta alkaen aloin pärjätä koulussa, ja sekin vain mekaanista osaamista hyvän muistin ja ahkeruuden avulla. Viidennellä luokalla minulla havaittiin ahdistuneisuutta, netin käyttöni (pienestä pitäen opittu) huolestutti aikuiset, psyykkinen terveyteni oli vaakalaudalla, ja tällöin sain myös kehitysvamma- ja autismidiagnoosit. Mitään yksilöllistämistä ei koskaan tehty, vaikka miten suositeltiin. 

 

Yläasteen aloittaminen meni niin, että aloitin täysin isossa ryhmässä lukuun ottamatta yksilöllistettyä matematiikkaa, ja ilman yksilöllistämistä olisin ollut pihalla. Yläasteella jo jyvien erottaminen akanoista alkoi, ainakin minun kohdalla. Jo kotitaloudessakin tarvitsin alkuun avustajaa, kun puuttui omatoimisuus ja desimitatkin vasta opin tuolloin, vaikka nekin olisi pitänyt jo tuntea ennestään, mutten koskaan kiinnostunut touhuamaan äidin kanssa vaan vietin ison ajan tietokoneella. Kotitalous nousi lopulta kasiin kehityksen myötä. Tekstiilikäsityössä jäin vaan jälkeen, sukat sain kudottua keväällä ja nekin kädestä pitäen, kun muut olivat aloittaneet hupparin teon. Hyvin osaan naisena nk. naisten työt, oikeaa vaimoainesta. Luin, jos aihe oli helppo tai kiinnosti. Sain kutosia ja jopa vitosia, kunnes vitoset keksin itse nostaa kutosiksi ja seiskoiksi. Ruotsissa, äidinkielessä (joka laski joksikin aikaa seiskaksi tuntiaktiivisuuden takia, ja kammosin novelleiden kirjoittamista siinä pelossa, että ne luettaisiin muille enkä halunnut muille luettaneen minun "typeriä fiktioita" mieltäessäni fiktion sellaiseksi, tämä tietysti ironista kun neljännellä luokalla kiinnostuin novellien kirjoittamisesta ja siinäkin viehätyksensä oli kielioppi, miten kirjoitetaan vuorosanat, kappalejako jne. ja seitsemännellä luokalla kirjoitetusta fantasianovellista opettaja antoi hyvän arvion kappalejakojen yms. suhteen) ja yhteiskuntaopista kasin, kun sitten seiskaa sain uskonnosta, kemiasta ja historiasta. Loput huonoimmat arvosanat olivat päättötodistuksessa kutosta. Taitoaineet 8 tai 9. Keskiarvo 7,5. 

 

 1/2

Koulu oli minulle kokonaisuudessaa  vaikeaa kiusaamisen osalta, mikä äityi pahemmaksi vanhojen koulututtujen laverrellessa yhtä arkaluontoista asiaa minusta, josta sain kuullu pään aukomista. Olisin syystäkin halunnut vapautuksen ryhmätöistä, ja tämä voinee selittää että en halua jakaa tekemisiä ja mitään muiden kanssa. Haluan tehdä kaiken yksityisyydessä. Olisipa työnikin sellaista kaupan kassan ja ravintola-alan sijaan. Ammattikoulun aloittaessanikin pelkäsin liikkua paikkakunnalla tuttujen kiusaajien takia, jotka jatkoivat samaa pään aukomista, ja seuraus: kotiin itkien kävelin eristäytyen neljän seinän sisään. Muutenkin hukkasin parhaat ikävuoteni tietokoneen ääressä, vaikka olisi pitänyt mennä, tulla, kokea ja heittäytyä. Luoja, miksi loit minulle heikon ihmisen piirteet. En edes ole uskaltanut päästää ketään lähelleni pelätessäni muiden näkevän "sen" ja tietysti "vammaisen" minussa. 

 

Näin 30 vuoden iässä tunnen olevani teinin tasolla, aikuinen, joka haluaisi olla teini, mutta ei enää voi olla ja tiedän, ettei mitään Neverlandia ole. En ihmettele aivojeni surkastumistakaan. Ei mielenkiintoa, uskallusta haastaa saati kehittää itseään. Se pelko alkoi jo koululaisena siitä, että en olisi halunnut joillain tunneilla vastata pelon takia. Ihan jo tuolloin pään sisällänikin ajattelin, että en uskaltanut sanoa opettajalle suoraan olevani ujo ja pelänneeni muita, jos päädyin kiusaajien kanssa pariksi tai ryhmätyöhön. On ollut niin pelottavaa tuoda ajatuksia esiin negatiivisten reaktioiden takia. Toisaalta näin 30 vuoden iässä opin nopeasti, miten järjestelmäkamera toimii ja sen valon kolminaisuusopin toimintoineen ja myös aiemmin parjaamassani englannin kielen oppimisessa olen edennyt jotenkin kansalaisopiston kurssia käyden edeten B2-tasolla. Kielioppirakenteet kuten muodolliset subjektit ja ehtolauseet, myös sen 2. konditionaalin rakenteenkin viimein sisäistin mikä oli aikamoista säätöä have- ja had-verbien sekä konditionaalien kanssa. Soveltaminen sitten toinen juttu. Tässä Duolingilla täydentänyt kurssia, ja ainakin paljon uusia sanoja oppinut keskitasolla.

 

2/2

Yleistietous on sellaista, että se opitaan kirjoista, dokumenttielokuvista, vanhempien kertomuksista tai oppitunneilla tms. Sinänsä sillä ei mielestäni oikeasti ole paljon tekemistä älykkyyden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kielen käyttäminen rikkaasti ja luovasti vaatii luonnollisestikin älykkyyttä, koska kirjoittaa ei voi ilman aivojen kielellistä prosessointia. Kyseinen prosessointi ei tapahdu esim. peräsuolessa (jolloin kyse olisi gastrointestinaalisesta eikä älyllisestä toiminnasta).

Plörbs?

mielenkiintoinen havainto kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko nämä ihmiset kertoneet itse vajaavuuksistaan, vai mistä olet näin päätellyt?

Ovat itse kirjoittaneet nimenomaan siitä, että heillä on alhainen älykkyys, oppimisvaikeuksia jne., mutta kirjoittamastaan tekstistä voisi päätellä heidän olevan älykkäitä.

ap.

Rohkea heitto, mutta olisikohan mahdollista että he ovat anonyyminä puhuneet paskaa älykkyydestään?

Jokainenhan on omasta mielestään ainakin salaa helvetin älykäs.

Kyllähän monet työläisvanhempienkin lapset menee yliopistoon, vaikka älykkyys on periytyvää ja todistetusti näillä matala älykkyysosamäärä, koska viimeisen sadan vuoden ajalta löytyy heidän suvuistaan ainoastaan matalakoulutettuja/ kouluttamattomia.

Ap puolestaan on ihminen, jolla on alhainen älykkyys ja joka myös kirjoittaa surkeasti.
 

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän monet työläisvanhempienkin lapset menee yliopistoon, vaikka älykkyys on periytyvää ja todistetusti näillä matala älykkyysosamäärä, koska viimeisen sadan vuoden ajalta löytyy heidän suvuistaan ainoastaan matalakoulutettuja/ kouluttamattomia.

Älykyys tarttuu siis  perimään esivanhempien koulunkäynnin kautta?