Ihmisiä joilla on alhainen älykkyys, mutta jotka kirjoittavat hyvin

Havaintojeni mukaan älykkyydestä kirjoittavat ja puhuvat ihmiset jotka ovat jonkun testin tai ylioppilasarvosanojen perusteella hyvinkin älykkäitä mutta joilta puuttuu elämästään suunta, tavoitteita ja sosiaalisia taitoja, mistä syystä eivät ole elämässään erityisesti menestyneet. 

Tällaiset ihmiset seuraavat passiivisina ja kateellisena miten tyhmemmät tutut vaan perustavat yrityksiä, vaihtavat työpaikkoja, etenevät  ja menestyvät elämässään kaikin tavoin. 

Yleensä näitä ihmisiä löytyy turvallisen tylsistä työpaikoista suurten laitosten tai yritysten keskijohdosta hiukan alemmasta asemasta kuin mikä heille omasta mielestään olisi kuulunut.

Vierailija kirjoitti:

Havaintojeni mukaan älykkyydestä kirjoittavat ja puhuvat ihmiset jotka ovat jonkun testin tai ylioppilasarvosanojen perusteella hyvinkin älykkäitä mutta joilta puuttuu elämästään suunta, tavoitteita ja sosiaalisia taitoja, mistä syystä eivät ole elämässään erityisesti menestyneet. 

Tällaiset ihmiset seuraavat passiivisina ja kateellisena miten tyhmemmät tutut vaan perustavat yrityksiä, vaihtavat työpaikkoja, etenevät  ja menestyvät elämässään kaikin tavoin. 

Yleensä näitä ihmisiä löytyy turvallisen tylsistä työpaikoista suurten laitosten tai yritysten keskijohdosta hiukan alemmasta asemasta kuin mikä heille omasta mielestään olisi kuulunut.

😄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö, ap. He valehtelevat.

Ei WISC-/WAIS-testi testaa kirjoittamista, en ole itse ainakaan huomannut moista. Jos asia olisi näin, sittenhän minullakin olisi yksi lisää älykkyyden osa-alueita. Minulla itselläni on tosiaan laaja-alaisia oppimisvaikeuksia ja autismia. Sitä olivat edeltäneet diagnoosit vaikea semanttis-pragmaattinen dysfasia ja jopa lievä kehitysvamma kunnes lievä kehitysvamma kumottiin ollessani yläastelainen tason mennessä laaja-alaisten oppimisvaikeuksien puolelle. Olin suoraan sanoen käytännössä vaikeavammaisen tasolla ollessani ala-astelainen: köyhä sanavarasto, ei omatoiminnan ohjausta, ei tilannetajua, ei kykyä hahmottaa omaa kehoaan, konkreettinen ajattelu, vaikutelma ikäistään nuorempi, ja johan viivekin oli 0,5-1 vuotta jäljessä. Näin aikuisiällä älykkyysprofiilini on heikon keskitason ja heikon välimaastossa, epätasainen taitoprofiili. Matriisitehtävä keskitasoa, yleistieto hyvä, kielelliset taidot alle ikätasoa, kulttuuritietous heikkoa (en oikeasti tiennyt Suomen kansallislajin olevan pesäpallo tai että Nobel-voittaja oli Frans Emil Sillanpää, opin nämäkin vasta myöhemmin, olen oikeasti näin jäljessä).

 

Koko opetussuunnitelmaa suunniteltiin yksilöllistettäväksi alusta alkaen heikkojen ymmärrysvaikeuksien ja päättelykyvyn takia, viimeistään yläasteella, muttei sitä koskaan tehty. Neljänneltä luokalta alkaen aloin pärjätä koulussa, ja sekin vain mekaanista osaamista hyvän muistin ja ahkeruuden avulla. Viidennellä luokalla minulla havaittiin ahdistuneisuutta, netin käyttöni (pienestä pitäen opittu) huolestutti aikuiset, psyykkinen terveyteni oli vaakalaudalla, ja tällöin sain myös kehitysvamma- ja autismidiagnoosit. Mitään yksilöllistämistä ei koskaan tehty, vaikka miten suositeltiin. 

 

Yläasteen aloittaminen meni niin, että aloitin täysin isossa ryhmässä lukuun ottamatta yksilöllistettyä matematiikkaa, ja ilman yksilöllistämistä olisin ollut pihalla. Yläasteella jo jyvien erottaminen akanoista alkoi, ainakin minun kohdalla. Jo kotitaloudessakin tarvitsin alkuun avustajaa, kun puuttui omatoimisuus ja desimitatkin vasta opin tuolloin, vaikka nekin olisi pitänyt jo tuntea ennestään, mutten koskaan kiinnostunut touhuamaan äidin kanssa vaan vietin ison ajan tietokoneella. Kotitalous nousi lopulta kasiin kehityksen myötä. Tekstiilikäsityössä jäin vaan jälkeen, sukat sain kudottua keväällä ja nekin kädestä pitäen, kun muut olivat aloittaneet hupparin teon. Hyvin osaan naisena nk. naisten työt, oikeaa vaimoainesta. Luin, jos aihe oli helppo tai kiinnosti. Sain kutosia ja jopa vitosia, kunnes vitoset keksin itse nostaa kutosiksi ja seiskoiksi. Ruotsissa, äidinkielessä (joka laski joksikin aikaa seiskaksi tuntiaktiivisuuden takia, ja kammosin novelleiden kirjoittamista siinä pelossa, että ne luettaisiin muille enkä halunnut muille luettaneen minun "typeriä fiktioita" mieltäessäni fiktion sellaiseksi, tämä tietysti ironista kun neljännellä luokalla kiinnostuin novellien kirjoittamisesta ja siinäkin viehätyksensä oli kielioppi, miten kirjoitetaan vuorosanat, kappalejako jne. ja seitsemännellä luokalla kirjoitetusta fantasianovellista opettaja antoi hyvän arvion kappalejakojen yms. suhteen) ja yhteiskuntaopista kasin, kun sitten seiskaa sain uskonnosta, kemiasta ja historiasta. Loput huonoimmat arvosanat olivat päättötodistuksessa kutosta. Taitoaineet 8 tai 9. Keskiarvo 7,5. 

 

 1/2

Koulu oli minulle kokonaisuudessaa  vaikeaa kiusaamisen osalta, mikä äityi pahemmaksi vanhojen koulututtujen laverrellessa yhtä arkaluontoista asiaa minusta, josta sain kuullu pään aukomista. Olisin syystäkin halunnut vapautuksen ryhmätöistä, ja tämä voinee selittää että en halua jakaa tekemisiä ja mitään muiden kanssa. Haluan tehdä kaiken yksityisyydessä. Olisipa työnikin sellaista kaupan kassan ja ravintola-alan sijaan. Ammattikoulun aloittaessanikin pelkäsin liikkua paikkakunnalla tuttujen kiusaajien takia, jotka jatkoivat samaa pään aukomista, ja seuraus: kotiin itkien kävelin eristäytyen neljän seinän sisään. Muutenkin hukkasin parhaat ikävuoteni tietokoneen ääressä, vaikka olisi pitänyt mennä, tulla, kokea ja heittäytyä. Luoja, miksi loit minulle heikon ihmisen piirteet. En edes ole uskaltanut päästää ketään lähelleni pelätessäni muiden näkevän "sen" ja tietysti "vammaisen" minussa. 

 

Näin 30 vuoden iässä tunnen olevani teinin tasolla, aikuinen, joka haluaisi olla teini, mutta ei enää voi olla ja tiedän, ettei mitään Neverlandia ole. En ihmettele aivojeni surkastumistakaan. Ei mielenkiintoa, uskallusta haastaa saati kehittää itseään. Se pelko alkoi jo koululaisena siitä, että en olisi halunnut joillain tunneilla vastata pelon takia. Ihan jo tuolloin pään sisällänikin ajattelin, että en uskaltanut sanoa opettajalle suoraan olevani ujo ja pelänneeni muita, jos päädyin kiusaajien kanssa pariksi tai ryhmätyöhön. On ollut niin pelottavaa tuoda ajatuksia esiin negatiivisten reaktioiden takia. Toisaalta näin 30 vuoden iässä opin nopeasti, miten järjestelmäkamera toimii ja sen valon kolminaisuusopin toimintoineen ja myös aiemmin parjaamassani englannin kielen oppimisessa olen edennyt jotenkin kansalaisopiston kurssia käyden edeten B2-tasolla. Kielioppirakenteet kuten muodolliset subjektit ja ehtolauseet, myös sen 2. konditionaalin rakenteenkin viimein sisäistin mikä oli aikamoista säätöä have- ja had-verbien sekä konditionaalien kanssa. Soveltaminen sitten toinen juttu. Tässä Duolingilla täydentänyt kurssia, ja ainakin paljon uusia sanoja oppinut keskitasolla.

 

2/2

Yleistietous on sellaista, että se opitaan kirjoista, dokumenttielokuvista, vanhempien kertomuksista tai oppitunneilla tms. Sinänsä sillä ei mielestäni oikeasti ole paljon tekemistä älykkyyden kanssa.

No eiköhän ihan apinakin opi, milloin Suomen itsenäistyminen tapahtui, tai sen, että kuka Katariina Suuri oli tai mitä hieroglyfit ovat, joista jälkimmäinen ihmetytti psykologia tietäessäni mitä ne ovat. Samoin myös ihmetteli tietäessäni Tove Janssonin olleen Muumien luoja. Silti mikään ei jäänyt päähän paitsi ehkä ne helpot ja itseä kiinnostavat asiat, jos edes nekään. Syystäkin ollut luku- ja oppimiskammo, olen pitänyt sitä asioiden jankkaamisena pää punaisena. Myös kielioppirakenteiden omaksuminen mallista opittua luettuani joitain novelleita ja nuortenkirjoja ollessani koululainen, myöhemmin satunnaisesti luin jotain aikuisille suunnattuja kirjoja kuten Anne Frankin päiväkirjan ja Poika raidallisessa pyjamassa-romaanin kiinnostuessani yläasteella kyseisestä teemasta, koska ihmisoikeusasiat kosketti minua. 

 

Mutta outoa kyllä, kun nyt luen kirjaa, joka kertaa suomalaisen näkökulmasta japanilaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta kirjailijan ollessa siellä joskus opiskelijana, sekä Iranin vallankumousta ja islamia käsittelevää elämänkertasarjakuvaa, niin näistä kirjoista oleva tieto on jäänyt mieleeni. Minua myös kiinnostaa nämä asiat ja näin ollen haluan tietää lisää, enemmänkin kuin sitä pintaa, mitä meille tarjotaan populaarikulttuurin ja median kautta. Luen silti hitaasti, ja jos lukisin nopeampaa, hengästyisin suu kuivuen. Tämä koitui ongelmaksi joskus puhelinmyyjänä toimiessa. Ei kuitenkaan täyty kriteerit lukihäiriön suhteen, siinä ja siinä - heikkoa keskitasoa. 

 

Järjestelmäkameraan liittyen olen tutustunut netin kautta erilaisiin objektiiveihin sekä makro- ja bokeh-kuvauksiin mieltyessäni yksityiskohtiin ja estetiikkaan, joita toivon vielä pääseväni toteuttamaan käytännössä.

 

Näin karkeasti arvioiden oma äo on 80-85, joka menee sinne heikkolahjaisuuden yläpäähän. Riittää 15 pisteen välillä aikamoista eroa, ja oma arvioni voinee pitää paikkansa toimintakyvyn ja oppimiskapasiteetin osalta: tiedän, mitä tehdä jos en voi maksaa laskua eräpäivään mennessä, sen sijaan, että jättäisin maksamatta ja keksisin vaikka syyksi, että en halua ja näin ollen olisin jo ulosoton vakioasiakas. Tiedän, miten työpaikkoja haetaan ja miten tehdään cv, mitä asioita on tärkeää mainita ja mitä ei tarvitse. Vaikka ammatilliset opinnot aloittaessa tuli alkuun haasteita mittaamisen hahmottamisen ja työn aikatauluttamsen suhteen, niin puolessa vuodessa aloin sisäistämään milloin vaaka näyttää kiloa ja milloin grammaa, tiesin vain ennestään kilon olevan suurempi mittayksikkö kuin gramman, mutta ne numerot, joiden edessä on pilkku ja nollia riippuen vaa'asta. Näköni kautta aloin nämä muistamaan, myös jotain päässälaskuja osaan näönvaraisesti kassalla. Työtä aikatauluttaessa tiedän nykyään, mistä aloitan ja miten päätän. Tehtävänanto on selvä: mitä ja miten tehdä, missä ajassa. 

 

- lainaamasi kommentoija

Minusta kirjoituksesi vaikuttaa ihan tavallisen älykkään ihmisen kirjoitukselta. Ei kai suurin osa ihmisistä tuon älykkäämpiä ole, havaintojeni mukaan. Ja olen jo yli 60 vuotta täällä maapallolla asunut.

Moni ei pysty laskujensa maksuakaan hoitamaan ajoissa.

Olen älykäsoletettu. Jopa koulun kuraattorikin mietti, että voisinko pärjätä AMK:ssa hänen saadessa minusta fiksun ja analyyttisen vaikutelman. Ihan hullu ehdotus minusta. Olin tuolloin valmistumassa merkonomiksi. Hänen oli vaikeaa korkeakoulutettuna ihmisenä uskoa kertomaani kirjavasta diagnoosihistoriasta, mikä sai minut purskahtamaan kyyneleen todeten kylmästi, etten voi diagnoosien takia valita omaa polkua, koska kuntoutusohjaaja, psykologi ja äitikin ovat sanoneet niin. Ei suositeltu teoreettista alaa. No en olisi hullukaan, että alkaisin tähdätä aivokirurgiksi. 

Mieluummin olisin syystäkin kehitysvammainen kuin tällainen monialaisilla oppimisvaikeuksilla varustettu henkilö, jolla on heikkoa keskitasoa oleva prosessointinopeus, nopea nimeäminen hidasta, epätasainen työmuisti, heikko luetunymmärtäminen jne. ja silti vaikeudelle ei ole oikeaa nimeä kuin pelkät laaja-alaiset oppimisvaikeudet, joiden olen ymmärtänyt tarkoittavan samaa kuin heikkolahjaisuus-termi eli henkilö asettuu kehitysvammaisen ja normaaliälyisen väliin. Avattuani koulupsykologille tämän termin oikeaa merkitystä samalla todeten, että nykyään halutaan olla niin poliittisesti korrekteja, jolloin koulupsykologi totesi, ettei mistään heikkolahjaisuudesta nykyään puhuta. Juu, ei. Yhtä hyvin lihavakin on painorajoitteinen ja nainen on menstruoiva henkilö. 

Liian fiksu ollakseen sellainen niilo22:n kaltainen hölmö, mutta liian erilainen ns. normaalien maailmaan. Kehitysvammaisuus olisi siinä mielessä helpompi tila, koska ihmiset antaisivat silloin kaiken oudon ja erikoisen käytöksen anteeksi. Mutta oma viiteryhmäkin on vieras johtuen itseäni kiinnostavista aiheista ja tiettyjen asioiden kyseenalaistamisesta, joista "ei saa" välttämättä puhua ääneen. Miesten seurassa toisaalta viihdyn paremmin kuin naisten kanssa. Tuli jopa mietittyä, että olisiko joku miesvaltainen ala minun juttu kunhan se ei edellytä ajokorttia, sillä hyvin todennäköistä, että kuivien silmien takia en tule saamaan ajokorttia. Pelkään olevani haitaksi liikenteessä. Jotain sellaista, missä käsiteltäisiin asioita ihmisten sijaan. Tästä syystä miehet ovat minulle helppo samaistumisen kohde toisin kuin naiset. Pidän faktoista, rationaalisuudesta. 

- se, jolla on laaja-alaisia oppimisvaikeuksia ja autismia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö, ap. He valehtelevat.

Ei WISC-/WAIS-testi testaa kirjoittamista, en ole itse ainakaan huomannut moista. Jos asia olisi näin, sittenhän minullakin olisi yksi lisää älykkyyden osa-alueita. Minulla itselläni on tosiaan laaja-alaisia oppimisvaikeuksia ja autismia. Sitä olivat edeltäneet diagnoosit vaikea semanttis-pragmaattinen dysfasia ja jopa lievä kehitysvamma kunnes lievä kehitysvamma kumottiin ollessani yläastelainen tason mennessä laaja-alaisten oppimisvaikeuksien puolelle. Olin suoraan sanoen käytännössä vaikeavammaisen tasolla ollessani ala-astelainen: köyhä sanavarasto, ei omatoiminnan ohjausta, ei tilannetajua, ei kykyä hahmottaa omaa kehoaan, konkreettinen ajattelu, vaikutelma ikäistään nuorempi, ja johan viivekin oli 0,5-1 vuotta jäljessä. Näin aikuisiällä älykkyysprofiilini on heikon keskitason ja heikon välimaastossa, epätasainen taitoprofiili. Matriisitehtävä keskitasoa, yleistieto hyvä, kielelliset taidot alle ikätasoa, kulttuuritietous heikkoa (en oikeasti tiennyt Suomen kansallislajin olevan pesäpallo tai että Nobel-voittaja oli Frans Emil Sillanpää, opin nämäkin vasta myöhemmin, olen oikeasti näin jäljessä).

 

Koko opetussuunnitelmaa suunniteltiin yksilöllistettäväksi alusta alkaen heikkojen ymmärrysvaikeuksien ja päättelykyvyn takia, viimeistään yläasteella, muttei sitä koskaan tehty. Neljänneltä luokalta alkaen aloin pärjätä koulussa, ja sekin vain mekaanista osaamista hyvän muistin ja ahkeruuden avulla. Viidennellä luokalla minulla havaittiin ahdistuneisuutta, netin käyttöni (pienestä pitäen opittu) huolestutti aikuiset, psyykkinen terveyteni oli vaakalaudalla, ja tällöin sain myös kehitysvamma- ja autismidiagnoosit. Mitään yksilöllistämistä ei koskaan tehty, vaikka miten suositeltiin. 

 

Yläasteen aloittaminen meni niin, että aloitin täysin isossa ryhmässä lukuun ottamatta yksilöllistettyä matematiikkaa, ja ilman yksilöllistämistä olisin ollut pihalla. Yläasteella jo jyvien erottaminen akanoista alkoi, ainakin minun kohdalla. Jo kotitaloudessakin tarvitsin alkuun avustajaa, kun puuttui omatoimisuus ja desimitatkin vasta opin tuolloin, vaikka nekin olisi pitänyt jo tuntea ennestään, mutten koskaan kiinnostunut touhuamaan äidin kanssa vaan vietin ison ajan tietokoneella. Kotitalous nousi lopulta kasiin kehityksen myötä. Tekstiilikäsityössä jäin vaan jälkeen, sukat sain kudottua keväällä ja nekin kädestä pitäen, kun muut olivat aloittaneet hupparin teon. Hyvin osaan naisena nk. naisten työt, oikeaa vaimoainesta. Luin, jos aihe oli helppo tai kiinnosti. Sain kutosia ja jopa vitosia, kunnes vitoset keksin itse nostaa kutosiksi ja seiskoiksi. Ruotsissa, äidinkielessä (joka laski joksikin aikaa seiskaksi tuntiaktiivisuuden takia, ja kammosin novelleiden kirjoittamista siinä pelossa, että ne luettaisiin muille enkä halunnut muille luettaneen minun "typeriä fiktioita" mieltäessäni fiktion sellaiseksi, tämä tietysti ironista kun neljännellä luokalla kiinnostuin novellien kirjoittamisesta ja siinäkin viehätyksensä oli kielioppi, miten kirjoitetaan vuorosanat, kappalejako jne. ja seitsemännellä luokalla kirjoitetusta fantasianovellista opettaja antoi hyvän arvion kappalejakojen yms. suhteen) ja yhteiskuntaopista kasin, kun sitten seiskaa sain uskonnosta, kemiasta ja historiasta. Loput huonoimmat arvosanat olivat päättötodistuksessa kutosta. Taitoaineet 8 tai 9. Keskiarvo 7,5. 

 

 1/2

Koulu oli minulle kokonaisuudessaa  vaikeaa kiusaamisen osalta, mikä äityi pahemmaksi vanhojen koulututtujen laverrellessa yhtä arkaluontoista asiaa minusta, josta sain kuullu pään aukomista. Olisin syystäkin halunnut vapautuksen ryhmätöistä, ja tämä voinee selittää että en halua jakaa tekemisiä ja mitään muiden kanssa. Haluan tehdä kaiken yksityisyydessä. Olisipa työnikin sellaista kaupan kassan ja ravintola-alan sijaan. Ammattikoulun aloittaessanikin pelkäsin liikkua paikkakunnalla tuttujen kiusaajien takia, jotka jatkoivat samaa pään aukomista, ja seuraus: kotiin itkien kävelin eristäytyen neljän seinän sisään. Muutenkin hukkasin parhaat ikävuoteni tietokoneen ääressä, vaikka olisi pitänyt mennä, tulla, kokea ja heittäytyä. Luoja, miksi loit minulle heikon ihmisen piirteet. En edes ole uskaltanut päästää ketään lähelleni pelätessäni muiden näkevän "sen" ja tietysti "vammaisen" minussa. 

 

Näin 30 vuoden iässä tunnen olevani teinin tasolla, aikuinen, joka haluaisi olla teini, mutta ei enää voi olla ja tiedän, ettei mitään Neverlandia ole. En ihmettele aivojeni surkastumistakaan. Ei mielenkiintoa, uskallusta haastaa saati kehittää itseään. Se pelko alkoi jo koululaisena siitä, että en olisi halunnut joillain tunneilla vastata pelon takia. Ihan jo tuolloin pään sisällänikin ajattelin, että en uskaltanut sanoa opettajalle suoraan olevani ujo ja pelänneeni muita, jos päädyin kiusaajien kanssa pariksi tai ryhmätyöhön. On ollut niin pelottavaa tuoda ajatuksia esiin negatiivisten reaktioiden takia. Toisaalta näin 30 vuoden iässä opin nopeasti, miten järjestelmäkamera toimii ja sen valon kolminaisuusopin toimintoineen ja myös aiemmin parjaamassani englannin kielen oppimisessa olen edennyt jotenkin kansalaisopiston kurssia käyden edeten B2-tasolla. Kielioppirakenteet kuten muodolliset subjektit ja ehtolauseet, myös sen 2. konditionaalin rakenteenkin viimein sisäistin mikä oli aikamoista säätöä have- ja had-verbien sekä konditionaalien kanssa. Soveltaminen sitten toinen juttu. Tässä Duolingilla täydentänyt kurssia, ja ainakin paljon uusia sanoja oppinut keskitasolla.

 

2/2

Yleistietous on sellaista, että se opitaan kirjoista, dokumenttielokuvista, vanhempien kertomuksista tai oppitunneilla tms. Sinänsä sillä ei mielestäni oikeasti ole paljon tekemistä älykkyyden kanssa.

No eiköhän ihan apinakin opi, milloin Suomen itsenäistyminen tapahtui, tai sen, että kuka Katariina Suuri oli tai mitä hieroglyfit ovat, joista jälkimmäinen ihmetytti psykologia tietäessäni mitä ne ovat. Samoin myös ihmetteli tietäessäni Tove Janssonin olleen Muumien luoja. Silti mikään ei jäänyt päähän paitsi ehkä ne helpot ja itseä kiinnostavat asiat, jos edes nekään. Syystäkin ollut luku- ja oppimiskammo, olen pitänyt sitä asioiden jankkaamisena pää punaisena. Myös kielioppirakenteiden omaksuminen mallista opittua luettuani joitain novelleita ja nuortenkirjoja ollessani koululainen, myöhemmin satunnaisesti luin jotain aikuisille suunnattuja kirjoja kuten Anne Frankin päiväkirjan ja Poika raidallisessa pyjamassa-romaanin kiinnostuessani yläasteella kyseisestä teemasta, koska ihmisoikeusasiat kosketti minua. 

 

Mutta outoa kyllä, kun nyt luen kirjaa, joka kertaa suomalaisen näkökulmasta japanilaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta kirjailijan ollessa siellä joskus opiskelijana, sekä Iranin vallankumousta ja islamia käsittelevää elämänkertasarjakuvaa, niin näistä kirjoista oleva tieto on jäänyt mieleeni. Minua myös kiinnostaa nämä asiat ja näin ollen haluan tietää lisää, enemmänkin kuin sitä pintaa, mitä meille tarjotaan populaarikulttuurin ja median kautta. Luen silti hitaasti, ja jos lukisin nopeampaa, hengästyisin suu kuivuen. Tämä koitui ongelmaksi joskus puhelinmyyjänä toimiessa. Ei kuitenkaan täyty kriteerit lukihäiriön suhteen, siinä ja siinä - heikkoa keskitasoa. 

 

Järjestelmäkameraan liittyen olen tutustunut netin kautta erilaisiin objektiiveihin sekä makro- ja bokeh-kuvauksiin mieltyessäni yksityiskohtiin ja estetiikkaan, joita toivon vielä pääseväni toteuttamaan käytännössä.

 

Näin karkeasti arvioiden oma äo on 80-85, joka menee sinne heikkolahjaisuuden yläpäähän. Riittää 15 pisteen välillä aikamoista eroa, ja oma arvioni voinee pitää paikkansa toimintakyvyn ja oppimiskapasiteetin osalta: tiedän, mitä tehdä jos en voi maksaa laskua eräpäivään mennessä, sen sijaan, että jättäisin maksamatta ja keksisin vaikka syyksi, että en halua ja näin ollen olisin jo ulosoton vakioasiakas. Tiedän, miten työpaikkoja haetaan ja miten tehdään cv, mitä asioita on tärkeää mainita ja mitä ei tarvitse. Vaikka ammatilliset opinnot aloittaessa tuli alkuun haasteita mittaamisen hahmottamisen ja työn aikatauluttamsen suhteen, niin puolessa vuodessa aloin sisäistämään milloin vaaka näyttää kiloa ja milloin grammaa, tiesin vain ennestään kilon olevan suurempi mittayksikkö kuin gramman, mutta ne numerot, joiden edessä on pilkku ja nollia riippuen vaa'asta. Näköni kautta aloin nämä muistamaan, myös jotain päässälaskuja osaan näönvaraisesti kassalla. Työtä aikatauluttaessa tiedän nykyään, mistä aloitan ja miten päätän. Tehtävänanto on selvä: mitä ja miten tehdä, missä ajassa. 

 

- lainaamasi kommentoija

Minusta kirjoituksesi vaikuttaa ihan tavallisen älykkään ihmisen kirjoitukselta. Ei kai suurin osa ihmisistä tuon älykkäämpiä ole, havaintojeni mukaan. Ja olen jo yli 60 vuotta täällä maapallolla asunut.

Moni ei pysty laskujensa maksuakaan hoitamaan ajoissa.

Olen älykäsoletettu. Jopa koulun kuraattorikin mietti, että voisinko pärjätä AMK:ssa hänen saadessa minusta fiksun ja analyyttisen vaikutelman. Ihan hullu ehdotus minusta. Olin tuolloin valmistumassa merkonomiksi. Hänen oli vaikeaa korkeakoulutettuna ihmisenä uskoa kertomaani kirjavasta diagnoosihistoriasta, mikä sai minut purskahtamaan kyyneleen todeten kylmästi, etten voi diagnoosien takia valita omaa polkua, koska kuntoutusohjaaja, psykologi ja äitikin ovat sanoneet niin. Ei suositeltu teoreettista alaa. No en olisi hullukaan, että alkaisin tähdätä aivokirurgiksi. 

 

Mieluummin olisin syystäkin kehitysvammainen kuin tällainen monialaisilla oppimisvaikeuksilla varustettu henkilö, jolla on heikkoa keskitasoa oleva prosessointinopeus, nopea nimeäminen hidasta, epätasainen työmuisti, heikko luetunymmärtäminen jne. ja silti vaikeudelle ei ole oikeaa nimeä kuin pelkät laaja-alaiset oppimisvaikeudet, joiden olen ymmärtänyt tarkoittavan samaa kuin heikkolahjaisuus-termi eli henkilö asettuu kehitysvammaisen ja normaaliälyisen väliin. Avattuani koulupsykologille tämän termin oikeaa merkitystä samalla todeten, että nykyään halutaan olla niin poliittisesti korrekteja, jolloin koulupsykologi totesi, ettei mistään heikkolahjaisuudesta nykyään puhuta. Juu, ei. Yhtä hyvin lihavakin on painorajoitteinen ja nainen on menstruoiva henkilö. 

 

Liian fiksu ollakseen sellainen niilo22:n kaltainen hölmö, mutta liian erilainen ns. normaalien maailmaan. Kehitysvammaisuus olisi siinä mielessä helpompi tila, koska ihmiset antaisivat silloin kaiken oudon ja erikoisen käytöksen anteeksi. Mutta oma viiteryhmäkin on vieras johtuen itseäni kiinnostavista aiheista ja tiettyjen asioiden kyseenalaistamisesta, joista "ei saa" välttämättä puhua ääneen. Miesten seurassa toisaalta viihdyn paremmin kuin naisten kanssa. Tuli jopa mietittyä, että olisiko joku miesvaltainen ala minun juttu kunhan se ei edellytä ajokorttia, sillä hyvin todennäköistä, että kuivien silmien takia en tule saamaan ajokorttia. Pelkään olevani haitaksi liikenteessä. Jotain sellaista, missä käsiteltäisiin asioita ihmisten sijaan. Tästä syystä miehet ovat minulle helppo samaistumisen kohde toisin kuin naiset. Pidän faktoista, rationaalisuudesta. 

 

- se, jolla on laaja-alaisia oppimisvaikeuksia ja autismia

Vielä jatkan. 

Muistan, kun sukupuolisensitiivisyyttä käsittelevällä oppitunnilla totesin, että eikö se ole aika ristiriitaisa pitää autoista pitävää tyttöä poikana tai toisin päin, sehän on sama mitä pahimmat sovinistitkin sanovat. Nautin siitä, kun käsiteltiin asioita ja pääsi jopa kyseenalaitamaan joitain asioita. Tämä tapahtui joskus ammattikoulussa yrittäessäni opiskella kasvatus- ja ohjausalaa kiinnostuessani erityisen tuen tarpeista, joista omaksuin tietoa nopeasti ja samoin myös muista asioista, mutta se käytöntö ensimmäisellä työssäoppimisjaksolla paljasti todellisuudessa. Piti todeta, että annetaan olla. Olin todella uskottava auktokriteettihahmo lähes huonolla suullisella ilmaisulla, vaikka muuten tulin toimeen muiden kanssa enkä kenestäkään ajatellut, että en ainakaan tuon kanssa mitään tee. Ei minusta ole ketään kaitsemaan. Karikatyyrihahmo voisin olla noilla ominaisuuksilla omassa satiirissani: sosiaalisesti kömpelö pomona tai opettajana. 

Toiset opinnot eli merkonomin opinnot sujuivat hyvin lukuun ottamatta talousmatematiikkaa, jossa meni aivot solmuun. No, olen nainen. Markkinointiviestinnästä tykkäsin ja innostuin Canvan käytöstä. Se, mikä merkonomin opinnoista teki suht. helpohkot oli se, että asioita tehtiin tietokoneen äärellä eikä väkerrelty käsin muiden nähden, mikä koitui omaksi harmiksi ravintola-alaa opiskellessa tehdessäni pursotuksia tai drinkkejä käsien vapistessa, vaikka kotona ruu'an teen ihan ongelmitta. Sama vapina seurasi työssäoppimispaikalle a la carte-harjoittelussa annosruokia tarjoillessa niin, että selkä kipeytyi. Se harjoittelu oli minulle painajaismaista, minkä takia olin keskeyttää ravintola-alan opinnot. Silloin vihasin koulua ajatellessani, että siellä on pakko tehdä sellaisia asioita, joita en halua tehdä. Myöhemmin samaa kammoa ei tullut vastaan ammatillisissa opinnoissa. 

Olen niin hemmetin outo, kun haluan pitää itseni piilossa.

Moni ihminen puhuu super vakuuttavasti, selkeästi ja charmikkaasti mutta on silti aidosti tyhmä. Tämä on hämmentävää kun sen ensimmäistä kertaa tajuaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö, ap. He valehtelevat.

Ei WISC-/WAIS-testi testaa kirjoittamista, en ole itse ainakaan huomannut moista. Jos asia olisi näin, sittenhän minullakin olisi yksi lisää älykkyyden osa-alueita. Minulla itselläni on tosiaan laaja-alaisia oppimisvaikeuksia ja autismia. Sitä olivat edeltäneet diagnoosit vaikea semanttis-pragmaattinen dysfasia ja jopa lievä kehitysvamma kunnes lievä kehitysvamma kumottiin ollessani yläastelainen tason mennessä laaja-alaisten oppimisvaikeuksien puolelle. Olin suoraan sanoen käytännössä vaikeavammaisen tasolla ollessani ala-astelainen: köyhä sanavarasto, ei omatoiminnan ohjausta, ei tilannetajua, ei kykyä hahmottaa omaa kehoaan, konkreettinen ajattelu, vaikutelma ikäistään nuorempi, ja johan viivekin oli 0,5-1 vuotta jäljessä. Näin aikuisiällä älykkyysprofiilini on heikon keskitason ja heikon välimaastossa, epätasainen taitoprofiili. Matriisitehtävä keskitasoa, yleistieto hyvä, kielelliset taidot alle ikätasoa, kulttuuritietous heikkoa (en oikeasti tiennyt Suomen kansallislajin olevan pesäpallo tai että Nobel-voittaja oli Frans Emil Sillanpää, opin nämäkin vasta myöhemmin, olen oikeasti näin jäljessä).

 

Koko opetussuunnitelmaa suunniteltiin yksilöllistettäväksi alusta alkaen heikkojen ymmärrysvaikeuksien ja päättelykyvyn takia, viimeistään yläasteella, muttei sitä koskaan tehty. Neljänneltä luokalta alkaen aloin pärjätä koulussa, ja sekin vain mekaanista osaamista hyvän muistin ja ahkeruuden avulla. Viidennellä luokalla minulla havaittiin ahdistuneisuutta, netin käyttöni (pienestä pitäen opittu) huolestutti aikuiset, psyykkinen terveyteni oli vaakalaudalla, ja tällöin sain myös kehitysvamma- ja autismidiagnoosit. Mitään yksilöllistämistä ei koskaan tehty, vaikka miten suositeltiin. 

 

Yläasteen aloittaminen meni niin, että aloitin täysin isossa ryhmässä lukuun ottamatta yksilöllistettyä matematiikkaa, ja ilman yksilöllistämistä olisin ollut pihalla. Yläasteella jo jyvien erottaminen akanoista alkoi, ainakin minun kohdalla. Jo kotitaloudessakin tarvitsin alkuun avustajaa, kun puuttui omatoimisuus ja desimitatkin vasta opin tuolloin, vaikka nekin olisi pitänyt jo tuntea ennestään, mutten koskaan kiinnostunut touhuamaan äidin kanssa vaan vietin ison ajan tietokoneella. Kotitalous nousi lopulta kasiin kehityksen myötä. Tekstiilikäsityössä jäin vaan jälkeen, sukat sain kudottua keväällä ja nekin kädestä pitäen, kun muut olivat aloittaneet hupparin teon. Hyvin osaan naisena nk. naisten työt, oikeaa vaimoainesta. Luin, jos aihe oli helppo tai kiinnosti. Sain kutosia ja jopa vitosia, kunnes vitoset keksin itse nostaa kutosiksi ja seiskoiksi. Ruotsissa, äidinkielessä (joka laski joksikin aikaa seiskaksi tuntiaktiivisuuden takia, ja kammosin novelleiden kirjoittamista siinä pelossa, että ne luettaisiin muille enkä halunnut muille luettaneen minun "typeriä fiktioita" mieltäessäni fiktion sellaiseksi, tämä tietysti ironista kun neljännellä luokalla kiinnostuin novellien kirjoittamisesta ja siinäkin viehätyksensä oli kielioppi, miten kirjoitetaan vuorosanat, kappalejako jne. ja seitsemännellä luokalla kirjoitetusta fantasianovellista opettaja antoi hyvän arvion kappalejakojen yms. suhteen) ja yhteiskuntaopista kasin, kun sitten seiskaa sain uskonnosta, kemiasta ja historiasta. Loput huonoimmat arvosanat olivat päättötodistuksessa kutosta. Taitoaineet 8 tai 9. Keskiarvo 7,5. 

 

 1/2

Koulu oli minulle kokonaisuudessaa  vaikeaa kiusaamisen osalta, mikä äityi pahemmaksi vanhojen koulututtujen laverrellessa yhtä arkaluontoista asiaa minusta, josta sain kuullu pään aukomista. Olisin syystäkin halunnut vapautuksen ryhmätöistä, ja tämä voinee selittää että en halua jakaa tekemisiä ja mitään muiden kanssa. Haluan tehdä kaiken yksityisyydessä. Olisipa työnikin sellaista kaupan kassan ja ravintola-alan sijaan. Ammattikoulun aloittaessanikin pelkäsin liikkua paikkakunnalla tuttujen kiusaajien takia, jotka jatkoivat samaa pään aukomista, ja seuraus: kotiin itkien kävelin eristäytyen neljän seinän sisään. Muutenkin hukkasin parhaat ikävuoteni tietokoneen ääressä, vaikka olisi pitänyt mennä, tulla, kokea ja heittäytyä. Luoja, miksi loit minulle heikon ihmisen piirteet. En edes ole uskaltanut päästää ketään lähelleni pelätessäni muiden näkevän "sen" ja tietysti "vammaisen" minussa. 

 

Näin 30 vuoden iässä tunnen olevani teinin tasolla, aikuinen, joka haluaisi olla teini, mutta ei enää voi olla ja tiedän, ettei mitään Neverlandia ole. En ihmettele aivojeni surkastumistakaan. Ei mielenkiintoa, uskallusta haastaa saati kehittää itseään. Se pelko alkoi jo koululaisena siitä, että en olisi halunnut joillain tunneilla vastata pelon takia. Ihan jo tuolloin pään sisällänikin ajattelin, että en uskaltanut sanoa opettajalle suoraan olevani ujo ja pelänneeni muita, jos päädyin kiusaajien kanssa pariksi tai ryhmätyöhön. On ollut niin pelottavaa tuoda ajatuksia esiin negatiivisten reaktioiden takia. Toisaalta näin 30 vuoden iässä opin nopeasti, miten järjestelmäkamera toimii ja sen valon kolminaisuusopin toimintoineen ja myös aiemmin parjaamassani englannin kielen oppimisessa olen edennyt jotenkin kansalaisopiston kurssia käyden edeten B2-tasolla. Kielioppirakenteet kuten muodolliset subjektit ja ehtolauseet, myös sen 2. konditionaalin rakenteenkin viimein sisäistin mikä oli aikamoista säätöä have- ja had-verbien sekä konditionaalien kanssa. Soveltaminen sitten toinen juttu. Tässä Duolingilla täydentänyt kurssia, ja ainakin paljon uusia sanoja oppinut keskitasolla.

 

2/2

Yleistietous on sellaista, että se opitaan kirjoista, dokumenttielokuvista, vanhempien kertomuksista tai oppitunneilla tms. Sinänsä sillä ei mielestäni oikeasti ole paljon tekemistä älykkyyden kanssa.

No eiköhän ihan apinakin opi, milloin Suomen itsenäistyminen tapahtui, tai sen, että kuka Katariina Suuri oli tai mitä hieroglyfit ovat, joista jälkimmäinen ihmetytti psykologia tietäessäni mitä ne ovat. Samoin myös ihmetteli tietäessäni Tove Janssonin olleen Muumien luoja. Silti mikään ei jäänyt päähän paitsi ehkä ne helpot ja itseä kiinnostavat asiat, jos edes nekään. Syystäkin ollut luku- ja oppimiskammo, olen pitänyt sitä asioiden jankkaamisena pää punaisena. Myös kielioppirakenteiden omaksuminen mallista opittua luettuani joitain novelleita ja nuortenkirjoja ollessani koululainen, myöhemmin satunnaisesti luin jotain aikuisille suunnattuja kirjoja kuten Anne Frankin päiväkirjan ja Poika raidallisessa pyjamassa-romaanin kiinnostuessani yläasteella kyseisestä teemasta, koska ihmisoikeusasiat kosketti minua. 

 

Mutta outoa kyllä, kun nyt luen kirjaa, joka kertaa suomalaisen näkökulmasta japanilaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta kirjailijan ollessa siellä joskus opiskelijana, sekä Iranin vallankumousta ja islamia käsittelevää elämänkertasarjakuvaa, niin näistä kirjoista oleva tieto on jäänyt mieleeni. Minua myös kiinnostaa nämä asiat ja näin ollen haluan tietää lisää, enemmänkin kuin sitä pintaa, mitä meille tarjotaan populaarikulttuurin ja median kautta. Luen silti hitaasti, ja jos lukisin nopeampaa, hengästyisin suu kuivuen. Tämä koitui ongelmaksi joskus puhelinmyyjänä toimiessa. Ei kuitenkaan täyty kriteerit lukihäiriön suhteen, siinä ja siinä - heikkoa keskitasoa. 

 

Järjestelmäkameraan liittyen olen tutustunut netin kautta erilaisiin objektiiveihin sekä makro- ja bokeh-kuvauksiin mieltyessäni yksityiskohtiin ja estetiikkaan, joita toivon vielä pääseväni toteuttamaan käytännössä.

 

Näin karkeasti arvioiden oma äo on 80-85, joka menee sinne heikkolahjaisuuden yläpäähän. Riittää 15 pisteen välillä aikamoista eroa, ja oma arvioni voinee pitää paikkansa toimintakyvyn ja oppimiskapasiteetin osalta: tiedän, mitä tehdä jos en voi maksaa laskua eräpäivään mennessä, sen sijaan, että jättäisin maksamatta ja keksisin vaikka syyksi, että en halua ja näin ollen olisin jo ulosoton vakioasiakas. Tiedän, miten työpaikkoja haetaan ja miten tehdään cv, mitä asioita on tärkeää mainita ja mitä ei tarvitse. Vaikka ammatilliset opinnot aloittaessa tuli alkuun haasteita mittaamisen hahmottamisen ja työn aikatauluttamsen suhteen, niin puolessa vuodessa aloin sisäistämään milloin vaaka näyttää kiloa ja milloin grammaa, tiesin vain ennestään kilon olevan suurempi mittayksikkö kuin gramman, mutta ne numerot, joiden edessä on pilkku ja nollia riippuen vaa'asta. Näköni kautta aloin nämä muistamaan, myös jotain päässälaskuja osaan näönvaraisesti kassalla. Työtä aikatauluttaessa tiedän nykyään, mistä aloitan ja miten päätän. Tehtävänanto on selvä: mitä ja miten tehdä, missä ajassa. 

 

- lainaamasi kommentoija

Minusta kirjoituksesi vaikuttaa ihan tavallisen älykkään ihmisen kirjoitukselta. Ei kai suurin osa ihmisistä tuon älykkäämpiä ole, havaintojeni mukaan. Ja olen jo yli 60 vuotta täällä maapallolla asunut.

Moni ei pysty laskujensa maksuakaan hoitamaan ajoissa.

Työelämä on todellisille heikkolahjaisille oikeasti vaikeaa. Mitään hanslankareita ja apupoikia enää ole koska automatisaatio. Todellinen heikkolahjainen on oikeasti työtön tai vankilassa. Kaupan kassana ei tasankaan voi toimia heikkolahjainen koska siinä voi tulla ongelmatilanteita eteen ja pitää tuntea erilaisia järjestelmiä. Kirjoittajalla on mahdollisesti jotain muuta kuin alhaista älyä. Ehkä dyskalkuliaa. 

Anna kun arvaan: olivat eri mieltä kanssasi?

Vierailija kirjoitti:

Olen joskus miettinyt samaa. Siis kirjallinen ilmaisu jopa erinomaista (keskimääräiseen palstailuun toki verrattuna).

En tiedä. Ehkä joku oppimishäiriö taustalla, johon eivät ole saaneet tukea? Tunnen paljonkin pahan lukihäiriön takia ihan totaaliseksi koulupudokkaiksi luokiteltuja. Käyttävät silti kieltä puhuessaan rikkaasti ja taitavasti, omaavat todella laajan sanavaraston jne. Joku vastaava ongelma, mutta ilmenee muussa kuin kirjallisessa ilmaisussa? Ehkä joku puheen tuottamiseen liittyvä ongelma? Sanat katoavat päästä juuri, kun ne pitäisi lausua tms. Surullista, jos näin eikä ongelman perimmäistä syytä tunnisteta. Ihminen luokitellaan vähä-älyiseksi ihan turhaan ja lopulta tämä itsekin uskoo siihen.

Tunnen yhden tällaisen tapauksen. Hämmensi korkeakoulutettua ihmistä aivan valtavasti, että peruskoulusta juuri ja juuri selvinneellä ihmisellä oli niin hyvät kommunikaatiotaidot, että melkein mistä vain pystyi puhumaan, kirjoitti lähes virheetöntä kieltä ja oli muutenkin fiksu, eikä yhtään sellainen stereotyyppinen elämämkolulainen. Kyllä se koulupudokkuus sieltä sitten tietyissä olosuhteissa ilmi tuli, kun töksäytti jotkut asiat todella suoraan miettimättä miltä kuulostaa ja ajattelin, että en kyllä julkisesti kehtaisi hänen kanssaan esiintyä jos tuollaisia puhuu.

Mt-ongelmia oli tällä ihmisellä, jonka vuoksi koulut jäivät aina kesken (yritti kyllä, mutta ei saanut loppuun vietyä) ja työtkin vain pätkätöitä. Enimmäkseen pitkäaikaistyötön, kun monen kuukauden sairaslomat sotkivat kaiken.

Fiksu tyyppi, mutta kykenemätön käyttämään aivojaan sellaisiin asioihin, jotka voisivat parantaa elämänlaatua. Luki sitten paljon filosofisia asioita ja niistä väiteltiin.

Tyhjän tekstin tuottajia. Julkisella puolella todella yleistä. Myös politiikon leipätyötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen joskus miettinyt samaa. Siis kirjallinen ilmaisu jopa erinomaista (keskimääräiseen palstailuun toki verrattuna).

En tiedä. Ehkä joku oppimishäiriö taustalla, johon eivät ole saaneet tukea? Tunnen paljonkin pahan lukihäiriön takia ihan totaaliseksi koulupudokkaiksi luokiteltuja. Käyttävät silti kieltä puhuessaan rikkaasti ja taitavasti, omaavat todella laajan sanavaraston jne. Joku vastaava ongelma, mutta ilmenee muussa kuin kirjallisessa ilmaisussa? Ehkä joku puheen tuottamiseen liittyvä ongelma? Sanat katoavat päästä juuri, kun ne pitäisi lausua tms. Surullista, jos näin eikä ongelman perimmäistä syytä tunnisteta. Ihminen luokitellaan vähä-älyiseksi ihan turhaan ja lopulta tämä itsekin uskoo siihen.

Tunnen yhden tällaisen tapauksen. Hämmensi korkeakoulutettua ihmistä aivan valtavasti, että peruskoulusta juuri ja juuri selvinneellä ihmisellä oli niin hyvät kommunikaatiotaidot, että melkein mistä vain pystyi puhumaan, kirjoitti lähes virheetöntä kieltä ja oli muutenkin fiksu, eikä yhtään sellainen stereotyyppinen elämämkolulainen. Kyllä se koulupudokkuus sieltä sitten tietyissä olosuhteissa ilmi tuli, kun töksäytti jotkut asiat todella suoraan miettimättä miltä kuulostaa ja ajattelin, että en kyllä julkisesti kehtaisi hänen kanssaan esiintyä jos tuollaisia puhuu.

 

Mt-ongelmia oli tällä ihmisellä, jonka vuoksi koulut jäivät aina kesken (yritti kyllä, mutta ei saanut loppuun vietyä) ja työtkin vain pätkätöitä. Enimmäkseen pitkäaikaistyötön, kun monen kuukauden sairaslomat sotkivat kaiken.

 

Fiksu tyyppi, mutta kykenemätön käyttämään aivojaan sellaisiin asioihin, jotka voisivat parantaa elämänlaatua. Luki sitten paljon filosofisia asioita ja niistä väiteltiin.

Älykkyys ei ole mikään suojaava tekijä epäonnisilta tilanteita automaattisesti. Keskivertona pääsee pidemmälle sosiaalisten taitojen, hyvien puheenlahjojen ja ulkoisten avujen avulla. 

Mm. Tuksukin nuorempana hyvin lukiossa menestynyt ja opintoja keskeytettiin, nyt pelkkä alkoholisoitunut, mt-ongelmainen eläinrääkkääjä. 

Vierailija kirjoitti:

Eihän kirjoittaminen vaadi älykkyyttä.

Ai ei vai?  Kirjoittamisen sisältö vaatii.

mielenkiintoinen havainto kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko nämä ihmiset kertoneet itse vajaavuuksistaan, vai mistä olet näin päätellyt?

Ovat itse kirjoittaneet nimenomaan siitä, että heillä on alhainen älykkyys, oppimisvaikeuksia jne., mutta kirjoittamastaan tekstistä voisi päätellä heidän olevan älykkäitä.

ap.

Onko termi "humblebrag" sinulle tuttu?

Täällä Vauvapalstalla on keskimääräistä enemmän Mensan testeissä korkeat pisteet saavuttaneita Jahvetteja ja Jaanoja joilla tuo "saavutus" on jäänyt elämässä ainoaksi merkittäväksi. Kun korkea älykkyys ei tuokaan automaattisesti merkittävää asemaa ja menestystä muussa elämässä niin sitten jäädään loisimaan tuilla ja kirjoitellaan niitä viisaita hajatelmia norttiaskin kylkeen ja katsotaan taaksepäin loistokkaaseen menneisyyteen. Näitä ihmisiä voi kuvailla sanalla "hukattu mahdollisuus" ja heidät tunnistaa siitä, että mielipiteet alkavat retostelulla korkeasta älykkyydestä ja muiden alaspainamisella.

Koulussa oli vaikeaa. En jotenkin sopeutunut sääntöihin ja kapinoin jättämällä aina kaikki läksyt tekemättä. 

No en oppinut ikinä matematiikkaa, tai jotain historian vuosilukuja, kielioppeja sunmuita. Uskoin ihan todella pitkään olevani heikkolahjainen. Kävin jopa psykologin palikkatesteissä kun ajattelin olevani vähän kehitysvammainen tai village idiot. Masentunutkin olen ollut ihan pienestä lapsesta saakka (väkivaltainen alkoholistiperhe).

Palikkatestissä kävi ilmi etten olekaan palikka, vaan kaikki mahdolliset testit menivät huomattavasti keskimääräistä paremmin - mutta suoriuduin niistä keskimääräistä hitaammin. Olen psykologin lausunnon mukaan äärimmäisen täsmällinen, tarkkaavainen ja nopea päättelijä, mutta erittäin hidas toimimaan ja reagoimaan virheellisten päätösten pelossa.

Minusta on ehkä lapsena ehdollistettu pieniäkin virheitä pelkäävä, minkä kyllä tunnistan täysin. Jos ei onnistu täydellisesti, niin miksi edes yrittää?

No yllättäen löytyneestä ällistä ei ole kuitenkaan ollut minulle mitään hyötyä elämässä vielä. 

Mielummin ehkä kuitenkin olisin iloluontoisempi, rennompi päättäväsiempi ja pari astetta tyhmempi.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan vähän itseni. Sellaiset suorasukaiset ja nopeat A:sta B:hen menevät käytännön ihmiset pitävät tyhmänä ja hitaana. Tai vajaana.  Ylipistossa opiskelukaverit pitivät älykkäänä, joku kutsui "neroksikin" 😁 

No yleensä noinhan se menee. Normaaliälyiset ja suorastaan tyhmät usein kuvittelevat olevansa muita älykkäämpiä ja sit taas ne oikeasti älykkäät ovat itseään kohtaan kriittisempiä. Aika mielenkiintoista eikö? 

Miten sinä voit keskustelupalstalla noin tunnistaa. Olet itse tosi tyhmä.

Ihminen voi tuntua alhaiselta älykkyydestä, jos on niin älykäs että se ei mahdu sinun kategoriaan . On sinua niin paljon älykkäämpi ettet ymmärrä sitä. Sinulle älykäs on omaa tasoa eikä älykkyytesi riitä muuhun. Näin siis kaikilla.

Huomasin jo nuorena että koulutetut ihmiset piti minua fiksuna, mutta ammattikoulu tyypit luuli tyhmäksi. Älykkäänä olen myös kohtelias enkä lähde joka vttuiluun mukaan. Tyhmät luuli etten tajua. Iso virhe ;).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän monet työläisvanhempienkin lapset menee yliopistoon, vaikka älykkyys on periytyvää ja todistetusti näillä matala älykkyysosamäärä, koska viimeisen sadan vuoden ajalta löytyy heidän suvuistaan ainoastaan matalakoulutettuja/ kouluttamattomia.

Älykyys tarttuu siis  perimään esivanhempien koulunkäynnin kautta?

Koulutus on älykkyyden mittari. Älykkyys taas on periytyvää.

Pari sukupolvea sitten köyhemmällä väellä ei ollut mitään jakoa välttämättä edes oppikouluun. Tilanne jossa käytännössä kaikki päänsä puolesta kynnelle kykenevät pystyvät etenemään opintiellä on melko uusi. 50 - 60 vuotta sitten tilanne oli vielä toinen, 100 vuotta sitten dramaattisesti eri.

Kyvykkäimmät löytävät aina keinon päästä eteenpäin. Varallisuus kertoo älykkyydestä.

Tämä on  totta. Köyhät on  yleensä tyhmiä mutta eihän ne sitä itse tajua.

Kielellinen lahjakkuus on yleensä osoitus loogisesta päättelykyvystä. Kieli on hyvin looginen järjestelmä. Ainakin suomen kieli, sen sijamuodot ja lauseenjäsennys. 

Olen aika varma että aloittaja on sellainen  keskitason älyllä varustettu tavis, joka ei edes ymmärrä että todellinen älykkyys on loogista päättelykykyä eikä lukemalla hankittua yleistietoa. Nämä kaiken tietävät besservisserit ei ole älykkäitä.