Lue keskustelun säännöt.
Mikä tytärtäni vaivaa?
09.09.2014 |
Minä tiedän, että täällä palstailee paljon teitä nuoria naisia, joten kysyn täältä nyt tulkinta-apua.
Olen viisikymppinen ja minulla on parikymppinen tytär. Tarkat iät jääköön kertomatta, ettei kukaan tunnista.
Olen tehnyt parhaani kasvattaakseni kaikki lapseni hyvin, tasapuolisesti ja empaattisesti. Perusasiat ovat kunnossa, avioliitto perheen isän kanssa toimii, työnjako myös ja lapsilla on aina ollut myös osallistuva ja läsnäoleva isä. Ei ole väkivaltaa, ei alkoholismia, ei pettämistä, ei suosikkilapsia.
Tyttären kanssa ollaan mielestäni aina oltu hyvissä ja läheisissä väleissä. Hän on älykäs ja viehättävä, ja olen häntä kehunut ja tukenut mielestäni hyvin.
Kun hän lukion jälkeen lähti opiskelemaan ja muutti omaan opiskelija-asuntoon, alkoi ilmaantua minusta ihmeellisiä mielipiteitä. Että minä ja isänsä rajoitamme häntä, olemme kalkkiksia ja noloja. Siis ihan sellaista kommentointia, jota normaalisti odottaisi teiniltä, ei yhdeksäntoistavuotiaalta erillään asuvalta nuorelta aikuiselta.
Kun hän muutti poikaystävänsä kanssa yhteen ja sai lapsen, alkoi raja-aitojen pystytys. Totta kai kunnioitan hänen haluaan elää omaa elämäänsä, eikä tulisi mieleenkään määräillä, mutta miksi määräilyksi tulkitaan jo sekin, jos keskustelussa jostain asiasta sanoo muiden mukana oman mielipiteensä? Siis että muutkin sanovat, eikä kyse ole jostain hänen valinnastaan, vaan yleisellä tasolla keskustellaan vaikkapa kielikylpyopetuksesta tai muskarista tai automerkeistä (mitkään näistä eivät ole vielä edes pienen vauvan perheessä ajankohtaisia juttuja, siis todella en ole kritisoinut hänen itsensä tekemiään valintoja).
Nyt meille julistetaan tiukasti, että "liian usein ei saa tulla", "minä olen lapsen äiti ja päätän hänen asioistaan" (totta kai on! tuonkin tokaisun sain naamalle, kun osuin kysymään, tykkäisikö vauva fleesehaalarista syksylle, voisin sellaisen ostaa - mitä ihmettä?) tai "kyllä minä hoidan lapseni ihan itse" (kun kysyin, voisinko auttaa ja vaikka viedä vauvaa vaunukävelylle välillä, että saisi levätä). Vähän väliä kuulemme, kuinka hooposti hoidimme häntä ja sisaruksiaan lapsena, "hahahahehehehe, aatelkaas, tyrkytitte meille kiinteitä jo kolmikuisena, ette te sitten ymmärtäneet mitään vauvanhoidosta!". Niinpä, se oli neuvolan linja vielä 90-luvun alussa toinen kuin nyt.
En yritä omia vauvaa, mutta toki myönnän, että kovin mielelläni häntä näkisin ja pitäisin sylissäkin nähdessämme, onhan hän meidän ensimmäinen lapsenlapsemme.
Jotenkin tulkitsen tuon niin, että tytär haluaa itsenäistyä ja kokee pesäeron tekemisen meihin vanhempiin tarpeelliseksi sen takia. Mikä on minusta ihan fine, totta kai hänellä on oma perheensä nyt. Mutta emme me nyt mielestäni mitenkään ripustaudu häneen, ollaan miehen kanssa molemmat työelämässä ja muitakin lapsia on vielä kaksi (jotka vielä kouluiässä). Hyvä jos pari kertaa kuussa olemme nähneet, vaikka samassa kaupungissa asumme.
En minä tiedä. En tunnu osaavan enää tyttären mielestä tehdä mitään oikein ja hänen lempihuviaan tuntuu olevan kaivaa kaikenlaisia ihme juttuja menneisyydestä esimerkkinä siitä, miten taitamattomia ja huonoja vanhempia olemme olleet. Kyllä minä vinoilua ja kritiikkiä kestän, mutta kun se on jatkuvaa.
Taidan päätyä ottamaan todellakin vähän etäisyyttä lapseeni, koska vaikka lapsenlapsi on minulle rakas (kuten tytärkin), en minä nyt ihan mitä tahansa siedä minäkään. Josko se vähän rauhoittaisikin tilannetta?
Kommentit (48)
27 jatkaa.. Minullakin tuli irtautuminen vanhemmista myöhään. Meillä oli kova kuri ja äitini roikkui minussa omilleen muuttamiseni jälkeen, vaati esimerkiksi soittamaan joka ilta. Ennen raskauttani välimme menivät aika huonoksi, kun purin kaikki mielipiteeni säännöistään ja tiukoista arvoistaan lapsellisesti. Mutta parempi että sekin vaihe oli, nyt voimme olla yhdessä aikuisina ilman menneisyyden taakkoja :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti tyttäresi tuntee epävarmuutta äitinä ja yrittää siksi tehdä kaikkea kouristuksenomaisesti oikein. Siis pelkää, että tavallinen, epätäydellinen elämä koskettaa lasta vaikka teidän isovanhempien muodossa. Noi kiinteiden antamispuheet viittaa hölmön pedanttiin luonteeseen ja ehkä siihen, että hormonit on vielä pahasti sekaisin. Itsekin meinasin kerran saada sätkyn, kun anoppini juotti vauvalleni yhden purkillisen tuttelia (täysimetetty lapsi).
Ehkä tosiaan kannattaa antaa aikaa ja vihjata tyttärellesi hienovaraisesti, että isovanhemmat, vaikka eivät olisikaan täydellisiä, ovat hyväksi lapsille. Eiköhän hän siitä rauhoitu. Toivottavasti saat oltua lapsenlapsesi kanssa niin paljon, että teille muodostuu tyttärestäsi riippumaton ihmissuhde.
Liian aikaisin hän näyttää lapsen tehneen. Anteeksi, mutta inhoan tyttäresi kaltaisia ihmisiä. TTsemppiä!
Itse näkisin asian siten, että tyttäresi onnitse epävarma itsestään äitinä. Ehkä hän oikeasti muistaakin niin paljon hyvää lapsuudestaan ja teistä vanhempina, että murehtii nyt itse sitä, voiko tarjota samaa? Ihannoi sinua ja isäänsä siis. Ja siksi juuri tuo mollaus nyt, jotta tuntisi itsensä paremmaksi. Luulen, että hänellä on ollut niin hyvät roolimallit, että niiden tasolle yltäminen vain tuottaa nyt paineita hänelle ja siksi nyt kiukuttelua. Anna aikaa, rauhaa ja silti ole lähellä
Aika kahelilta kuulostaa mariseva tyttäresi, tuossa iässä ja äitinä pitäisi osata käyttäytyä ja arvostaa myös vanhempiaan, ihan kuin olisi jäänyt joku murkkuvaihe elämättä ja nyt sitten maristaan. Jos hänlukisi nämä tekstit niin hävettäisikö vai suuttuisiko, eli myöntääkö että käyttäytyy asiattomasti. Voi tietysti olla että tyttärellä on paha olla, purkaa pahaa oloa suhun kun ei muuta voi, ei voi purkaa onnelliselta näyttävään suhteeseen eikä lapseen joten sä olet nyt vaan kohde johon negatiivinen virta kaadetaan.. Onkoha tyttärellä synnytyksen jälkeinen masennus? Jos luonne noin radikaalisti muuttuu... Toivon että tytär tokenee ja tajuaa millainen on, mieti tarkkaan uskallatko sanoa faktaa ääneen, sillä tuollaiset marisevat prinsessat mieluummin katkaisevat välit kuin myöntävät olleensa törkeitä äidilleen. voimia ja tsemppia. t-äiti32v+4v+6v lapset, oon mamma joka kunnioittaa äitiään historian asioista riippumatta eikä osaa kuvitella motiiveja tollaiselle käytökselle enää tuossa iässä olevalle ihmiselle jonka pitäisi olla äiti lapselleen eikä mariseva teini..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan normaali itsenäistymisvaihe on kyseessä. Sellainen tulee monelle myös tuossa vaiheessa kun lähtee kotoa. Tarve osoittaa itsenäisyytensä ja erillisyytensä äitiin. Ikävä sitten että se häiritsee suhteen luomista lapsenlapseen. Mutta kyseessä on vaihe, jonka jälkeen usein nuoren naisen suhteesta äitiin tulee vahvempi ja kyetään ymmärtämään samankaltaisuutta äidin kanssa. Ensin täytyy vaan irrottautua.
Enpä osaa sanoa mikä tytärtäsi vaivaa, ennenkuin saan kuulla sen toisenkin puolen tarinasta...
Minä olin suht nuori äiti 20+ ja en antanut äitini auttaa paljon, koska nuoria vanhempia pilkataan että "isovanhemmat ne lapset joutuu hoitamaan". En halunnut pahojen puheiden kohteeksi. Itsevarmuuden ja oman äitiyden kehittyessä pystyin antaa oman äitini lopulta auttaa. Anna tyttärellesi aikaa ja pysy taustalla tukena. :)