Jos varallisuutta ei pääse missään muodossa kartuttamaan, niin onko Suomen kaltaisessa maassa järkeä käydä matalasti pallkatuissa töissä?
Tällainen tilanne on erittäin monilla 9-11e/h tienaavilla, varsinkin sinkuilla.
Tuosta summasta on mahdoton samaan aikaan maksaa kallista vuokraa sekä muita elinkuluja, ja yrittää säästää asuntoon.
Samanlaista kädestä suuhun elämistä kuin työttömänäkin.
Kaikki menee mikä tulee.
Itse 10 vuoden raatamisen jälkeen olen nyt havahtunut siihen, että miksi helvetissä minä tätä teen. Monilla pitkäaikaistyöttömillä tutuillani tuntuu menevän jopa paremmin kuin minulla.
Osalle Kela maksaa vuodesta toiseen uudet kämpät hyviltä paikoilta, vaikka ne ylittävätkin "vuokranormit".
Aikaa heillä on tehdä vaikka mitä, vaikka sitten heittää pimeää keikkaa välillä jos tarvitsee vaikka uuden puhelimen.
Kuinka moni täällä on tajunnut saman, ja hypännyt oravanpyörästä pois?
Kommentit (166)
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin palstalla säännöllisesti joku valittaa elämäänsä työttömänä ja yleensä samaiset ihmiset myös sitä, ettei ole varaa mihinkään ylimääräiseen. Sitäkö haluat?
Joillekin sitten tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että ei meillä pienipalkkaisillakaan ole varaa mihinkään ylimääräiseen! Onkohan kyseessä sitten vain kyvyttömyys asettua sen oman kuplan ulkopuolelle, vai mikä...
Melkein vihaksi pistää tuollainen jankutus
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä kysymys kirjoitti:
Siis että kannattaako elättää itsensä? Kannattaa, koska länsimaisen kansalaisen tehtävä on elättää itsensä ja maksaa veroja yhteiskunnalle. Muut vihaavat laiskoja kotona makaavia. On ihan oma valinta olla laiska koulussa, jonka jälkeen ovet pikkuhiljaa sulkeutuvat. Jäljelle ei jää enää useitakaan pääjohtajan paikkoja. Työssäkäyvä on sentään kunnon kansalainen ja kannattaa olla ylpeä työstään. Voihan aina löytää varakkaamman puolisonkin, joka ei arvioi ihmisiä pelkän varallisuuden perusteella.
Entäs jos on ollut kympin oppilas koulussa ja yliopistossakin huippuarvosanat, mutta silti päätynyt työttömäksi? Kuten minä. Jopa ilmaiseksi ei oteta töihin. Mitä suosittelet minun tekevän?
Ahkeruudella, tunnollisuudella ja älykkyydellä ei kyllä tässä maailmassa sinne johtajan paikoille päästä. Kyynärpäätaktiikka, selkäänpuukotus, narsismi ja jopa psykopatia on siinä enempi avuksi. Ihan läheltä nähnyt miten tämä todellisuudessa menee. Tilastollisesti toimitusjohtajissa on huomattavasti enemmän psykopaatteja kuin monessa muussa asemassa. Ja siksi myös on sairaita työyhteisöjä ja työpaikkakiusaamista. Ei tämä maailma ole oikeudenmukainen paikka, jossa hyvä ja ahkera palkitaan. Valitettavasti.
Onko elämäsi tarkoitus varallisuuden kartuttaminen? Vai katkeruus ja toisten kadehtiminen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matalapalkka-alan raatajalle tulee yllätyksenä se että työeläke ei tule koskaan ylittämään takuueläkettä - olisi ollut aivan sama olla työttömänä!
Erona on lähinnä se että takuueläkkeen saaja on virallisesti sidottu Suomeen, työeläkkeen saaja voi siirtyä halvemman kustannustason maahan ja silti saada rahansa.
Vielä toistaseks. Eiköhän ne muuta tämän systeemin vielä sellaseks, että mikäli eläkettä haluaa pitää asua Suomessa.
Saan tukia puhtaana käteen noin 1200 € kuukaudessa enkä todellakaan etsi jotain pienpalkkaista työtä. Kun joku on valmis maksamaan mulle vapaa-ajan menetyksestäni sen verran, että nettopalkka on yli 2500 €/kk niin voin harkita. Sitä ennen en tee mitään työllistymisen eteen.
Vierailija kirjoitti:
Onko elämäsi tarkoitus varallisuuden kartuttaminen? Vai katkeruus ja toisten kadehtiminen?
Ei sitä varallisuutta kartuteta vain jotta sitä olisi, vaan myös taloudelliseksi turvaksi itselle.
Ymmärrän kyllä aloittajaa. Asuntojen vuokrat on paikoin lähes kaksinkertaistuneet viimeisten 20 vuoden aikana, mutta palkat eivät ole nousseet. Sen sijaan työelämään on tulleet vuokratyöt, nollasopimukset, pätkät, yms.
Tämä oli erittäin hyvä aloitus. Työnteko ei todellakaan kannata pienellä palkalla, missään muotoa. Eläke on kansaneläkkeen verran. En minä ainakaan arvosta sen enempää työtöntä tai huonotuloista. Pariutuminen huonotuloisena tai työttömänä samaa luokkaa.
Valtio haluaisi halpatyövoimaa ulkomailta, joilla olisi motivaatiota tehdä töitä pienellä palkalla, mutta iso palkka kotimaahansa nähden. Tämä onnistuu ainoastaan täällä kausityöntekijöiltä, jotka palaavat kotiinsa rikkaina.
Jos tänne tulee ulkomailta henkilö joka ei aio palata kotimaahansa, ei tämän kannata tehdä halpatyötä, sillä tuet ovat monesti samaa luokkaa kuin palkka ja jos sattuu tekemään ison perheen ei työ enää kannata edes keskituloisena.
Toki kaikilla on oikeus keplotella ja suunnitella pärjäämistään parhaalla mahdollisella tavalla. Niin rikkaatkin tekee, ilman, että muut rikkaat syyllistäisivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pk-seudulla sinkulle tulee halvaksi asua kimppakämpässä. Ja kun löytää kumppanin niin sitten hänen kanssaan laitetaan kulut puoliksi. Et kait meinaa olla sinkku ikuisesti? No siinäkin tapauksessa voi edelleen asua kimppakämpässä. Ulkomailla tälläiset kimppakämpät ovat todella suosittuja aikuisten sinkkujen parissa. Lisäksi miksi pienipalkkaisella pitäisi olla oma asunto? Hyvää elämää voi elää vaikkei sitä varallisuutta pysty kartuttamaan massiivisia summia. Omistaminen on päähän pinttymä vaan. Mutta joo kalliit elinkustannukset kannattaa saada jaettua jonkun kanssa, kaverin taikka puolison niin tälläin pääsee säästämään jo ihan hyvin pienestäkin palkasta. Toiset esim Jenkeissä muuttavat jopa taiasin lapsuuden kotiinsa pariksi vuodeksi ihan 30v+ koska haluavat saada rahat asuntoon säästettyä. Vielä lopuksi, jos oma tulotaso ei miellytä niin helpointa on mennä takaisin kouluun ja hankkia parempi ammatti jossa parempi tulo.
Eivät kaikki löydä kumppania.
Suomessa on esimerkiksi 70 000 miestä enemmän kuin naista ikäluokassa 20-39.
eli jos tuolta jokainen nainen ottaisi miehen, niin silti jäisi tuo 70k miestä yli.
Nämä miehet asuvat peräkamarinpoikina tai maaseudulla muuten edullisesti. Ihmisten ilmoilla naisia on enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matalapalkka-alan raatajalle tulee yllätyksenä se että työeläke ei tule koskaan ylittämään takuueläkettä - olisi ollut aivan sama olla työttömänä!
Erona on lähinnä se että takuueläkkeen saaja on virallisesti sidottu Suomeen, työeläkkeen saaja voi siirtyä halvemman kustannustason maahan ja silti saada rahansa.
Matalapalkkaduunarit yleensä kuolevat ennen eläkeikää, joten ei kannata murehtia asiasta.

Eivät asu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät nenää kaivavat apumiehen apumiehet koskaan ole voineet mitään kämppiä ostella.
🤡
Ainakin 70-luvulla voivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matalapalkka-alan raatajalle tulee yllätyksenä se että työeläke ei tule koskaan ylittämään takuueläkettä - olisi ollut aivan sama olla työttömänä!
Erona on lähinnä se että takuueläkkeen saaja on virallisesti sidottu Suomeen, työeläkkeen saaja voi siirtyä halvemman kustannustason maahan ja silti saada rahansa.
Matalapalkkaduunarit yleensä kuolevat ennen eläkeikää, joten ei kannata murehtia asiasta.
Tämä on totta joskts on tehty tutkimuksia, että hhvätuloiset elää n.16 vuotta pidempään kuin esim.hitsari
Jos pää kestää pitkäaikaistyöttömyyden, niin siitä sitten vain. Monella ei kestä. Ja kyllä niitä työttömiä, jotka mieluusti menisivät töihin, jos olisi paikka johon mennä on ihan riittävästi. Sitten vielä yksi jokerikortti. Monet TE-toimistot ovat tehneet linjauksen, että pitkäaikaistyöttömyys ON pätevä syy tulla osoitetuksi kuntouttavaan työtoimintaan elämänhallinnan parantamiseksi. Jotkut oikeusoppineet ovat tästä eri mieltä, mutta eipä tuosta linjauksesta juuri sanktioita TE-toimistoja kohtaan ole tullut. Eli töihin päätyy luultavasti tavalla tai toisella.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sitä tässä pohtii että miten mielekästä on kun tarvitsee varmaa 10 vuotta säästää jotta pääsisit edes siihen halvimpaan omistusyksiöön käsiksi...
No miten mielekästä on sitten koko ikänsä maksaa toisten asuntolainoja vuokrissa ja itse kituuttaa köyhänä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matalapalkka-alan raatajalle tulee yllätyksenä se että työeläke ei tule koskaan ylittämään takuueläkettä - olisi ollut aivan sama olla työttömänä!
Erona on lähinnä se että takuueläkkeen saaja on virallisesti sidottu Suomeen, työeläkkeen saaja voi siirtyä halvemman kustannustason maahan ja silti saada rahansa.
Matalapalkkaduunarit yleensä kuolevat ennen eläkeikää, joten ei kannata murehtia asiasta.
Tämä on totta joskts on tehty tutkimuksia, että hhvätuloiset elää n.16 vuotta pidempään kuin esim.hitsari
Vain elämäntavat vaikuttavat, ei tulotaso tai varallisuus.
Periaatteessa ap on oikeassa, vaikka edes vähän jotain joskus pääsisikin sijoittamaan niin sitä ilmaista rahaa harvoin on jaolla. Ellei sitten satu pitämään työstään ja saa siitä irti jotain itsessään.
Oravanpyörästä voi aina hypätä pois, mutta tulevaisuuden tuulet aika vahvasti vihjaavat ettei se tule välttämättä olemaan niin auvoisaa enää edes lähitulevaisuudessa - kaikkea hyvinvointivaltion tukitoimintaa kiristetään jatkuvasti ja jopa meidän vasemmistomme on sitä tekemässä.

Joopa joo, "tuet lähtee"
Samaa on oikestomieliset hokeneet jo viimeiset 30 vuotta.
Totuus on, etteivät ne ole mihinkään lähtemässä.
Vierailija kirjoitti:
Ahkeruudella voit päästä jopa 12-13e/h palkkaan käsiksi, joten älä tyri nyt, älä lyö yli nyt, älä antaudu angstin valtaan 🎶🎵🎼🎙️
Olen ollut nykyisessä työssäni, kunnon duunarihommaa siis, reilun seitsemän vuotta ja palkkani on noussut siinä ajassa alun 10 eurosta tunnissa nykyiseen 13,76 euroa tunnissa. Vuoden alussa firma vaihtui, mutta työ pysyi samana ja sen jälkeen palkkani on noussut 1,76 euroa tunnilta. Kyllä tuolla käteen jäävällä palkalla elelee varsin hyvin kun ei ole perhettä elätettävänä ja en edes halua omaa asuntoa, enkä halua matkustella ympäri maailmaa ynnä muuta monelle nykyihmiselle välttämätöntä menoa.
Kyllä, vain matalapalkka alalla kannattaa olla töissä, kaikki muut verotetaan samaan.