Miten varmistan, ettei lapseni peri minua?
Eksäni kieltäytyi abortista, vaikka siitä oli etukäteen sovittu, ja niinpä minulla on elätti. Lapsi asuu äitinsä ja tämän uuden miehen kanssa toisella paikkakunnalla. Sain elarit sovittua hyväksyttävälle tasolle ja maksan ne säntillisesti. En kuitenkaan pidä ajatuksesta, että omaisuuteni menee myöhemmin tälle lapselle. Mitä voin tehdä, että hän saa mahdollisimman vähän? Omia lapsia en näillä näkymin hanki.
Kommentit (150)
Onpa surullista luettavaa. Ap on varmaankin provo, mutta ovatko nämä lähes kaikki vastauksetkin provoja... Itsestäni on outo tuollainen ajattelutapa, että oma lapsi ei olisikaan oma lapsi, vaan lähes vihollinen, jolta pitää omaisuus suojata. Toivon, että vihamielisyys ei kohdistu oikeasti lapsiin, vaan juontaa juurensa jostain muusta. Viattomiahan lapset ovat syntymäänsä.
"Ja kukaan ei tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Ehkäpä lapsestasi tulee tärkeämpi, rikkaampi, vaikutusvaltaisempi ja kuuluisampi ihminen kuin sinunsta anonyymi ap. Siinä vaiheessa olet myymässä katkeraa nyyhkytarinaasi seiskalle pää kolmantena jalkana. Näen jo otsikot: "minut suljettiin ulos lapseni elämästä - hylätyn isän riipaiseva tilitys..."
Juuri näin. Hienosti kirjoitettu.
Pidä jatkossa mulkkusi kurissa, yksinkertaista.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 19:13"][quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 19:10"]
Mitä pahaa se lapsi on tehnyt, ettet soisi hänelle osaa (lakiosa) omaisuudestasi kuolemasi jälkeen? Miten se siinä vaiheessa olisi sinulta pois? Ajattele se hyvityksenä siitä, että lapsi on perinyt paskat geenisi...
[/quote]
Juuri näin. Kakat geenit kyllä sai. Älä pliis lisäänny enää.
[/quote]
Voi tsiisus mitä kannanottoja. Miksi ihmeessä ihaninta, mitä tuntemattomalta geenienluovuttajalta voi saada, on messevä perintö? Ei kai rahalla pitäisi olla mitään merkitystä.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 14:14"]
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 19:13"][quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 19:10"] Mitä pahaa se lapsi on tehnyt, ettet soisi hänelle osaa (lakiosa) omaisuudestasi kuolemasi jälkeen? Miten se siinä vaiheessa olisi sinulta pois? Ajattele se hyvityksenä siitä, että lapsi on perinyt paskat geenisi... [/quote] Juuri näin. Kakat geenit kyllä sai. Älä pliis lisäänny enää. [/quote] Voi tsiisus mitä kannanottoja. Miksi ihmeessä ihaninta, mitä tuntemattomalta geenienluovuttajalta voi saada, on messevä perintö? Ei kai rahalla pitäisi olla mitään merkitystä.
[/quote]
Älä sekoile.
Ei spermanluovuttajalla ja isällä ole mitään tekemistä keskenään.
AP on lapsensa isä. AP on tehnyt lapsen yhdessä lapsensa äidin kanssa ja hänen isyytensä on tunnustettu.
Spermanluovuttaja ei ole isä, eikä hän ole tehnyt lapsia kenenkään kanssa.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 12:25"]
Pidä jatkossa mulkkusi kurissa, yksinkertaista.
[/quote]
Kiitos, mutta aion kyllä nauttia seksistä jatkossakin.
Minulla ei ole myöskään mitään sitä vastaan, että tuo mainittu lapsi pärjää elämässään hyvin. Yleisesti ottaeen toivon kyllä kaikille hyvää. Minulla ei ole tapana katkeroitua täyin tuntemattomien ihmisten menestyksestä. -ap
[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 17:28"]

Vaikka kuinka selität, niin kyseessä ei ole mikään "täysin tuntematon ihminen", vaan omaa lihaasi ja vertasi oleva jälkeläisesi.
Lapsesi geeniperimästä puolet tulee suoraan sinulta.
Ja hän on se, joka vie geenejäsi eteenpäin tässä maailman kiertokulussa. Ei kukaan muu, jollet hanki lisää lapsia.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 17:28"]
[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 12:25"]
Pidä jatkossa mulkkusi kurissa, yksinkertaista.
[/quote]
Kiitos, mutta aion kyllä nauttia seksistä jatkossakin.
Minulla ei ole myöskään mitään sitä vastaan, että tuo mainittu lapsi pärjää elämässään hyvin. Yleisesti ottaeen toivon kyllä kaikille hyvää. Minulla ei ole tapana katkeroitua täyin tuntemattomien ihmisten menestyksestä. -ap
[/quote]Senkus nautit, mutta käy ensin leikkauttamassa ne piuhat poikki. Turha valitella, jos seksiä harrastaessa pamauttaa jonkun paksuksi. Haloo, sitä vartenhan seksi on alun perin "keksitty", suvullisen lisääntymisen vuoksi! Tämä luonnonlaki vain tuppaa ihmeen monelta unohtumaan kun olemme nyt pari sukupolvea saaneet "nauttia" ehkäisyn hyödyistä...mutta sataprosenttisen varmaa se ei ole edelleenkään!
Kuten jo aikaisemmin sanoin, tuo "geeniperimän vieminen eteenpäin" on merkityksetöntä silmänlumetta. Minulla ei ole miään sellaisia geenejä, joita ei olisi tuhansilla muillakin suomalaisilla. Sama perimähän täällä kiertää. Tuo liha ja veri -retoriikka kuulostaa lähinnä sellaisten vähän yksinkertaisten miesten tavalta perustella itselleen, miksi on okei taipua hankkimaan lapsia tyttöystävän mieliksi. -ap
Totta on että lapsesi perii sinun vanhempasi jos kuolet ensin.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 17:53"]
Kuten jo aikaisemmin sanoin, tuo "geeniperimän vieminen eteenpäin" on merkityksetöntä silmänlumetta. Minulla ei ole miään sellaisia geenejä, joita ei olisi tuhansilla muillakin suomalaisilla. Sama perimähän täällä kiertää. Tuo liha ja veri -retoriikka kuulostaa lähinnä sellaisten vähän yksinkertaisten miesten tavalta perustella itselleen, miksi on okei taipua hankkimaan lapsia tyttöystävän mieliksi. -ap
[/quote]
Osaatko ajatella mitään asiaa muulla kuin "minä-minä"-asenteella?
Ei elämä pyöri pelkästään sinun napasi ympärillä!
Paljon merkityksellisempää on se, mikä on merkityksellistä tähän maailmaan viattomana syntyneelle lapsellesi ja hänen kehitykselleen.
Ja psykologinen fakta on, että jokaiselle ihmiselle omat vanhemmat ja omat juuret ovat merkityksellisiä.
Psykologinen fakta on myös se, että oman vanhemman hylkäämäksi joutuminen satuttaa syvästi jokaista lasta. Olipa syy mikä tahansa.
Lopeta narsistinen keskenkasvuinen kitinä, kasva aikuiseksi ihmiseksi ja vastaa omien tekojesi seurauksista.
Olet harrastanut seksiä ilman kondomia ja tullut isäksi. Käyttäydy siis kuin isä.
Lapsellasi on vain yksi isä. Muita ei ole eikä tule.
Kyllä se on eksäni, joka saa vastata vastuuttoman, keskenkasvuisen ja epärehellisen valintansa seurauksista. Olen oman suhtautumiseni tehnyt selväksi suhteen alusta lähtien, mutta nainen teki itse päätöksen isättömän lapsen synnyttämisestä ja kasvattamisesta. En puutu eksäni elämään eikä hän minun. -ap
[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 17:53"]
Kuten jo aikaisemmin sanoin, tuo "geeniperimän vieminen eteenpäin" on merkityksetöntä silmänlumetta. Minulla ei ole miään sellaisia geenejä, joita ei olisi tuhansilla muillakin suomalaisilla. Sama perimähän täällä kiertää. Tuo liha ja veri -retoriikka kuulostaa lähinnä sellaisten vähän yksinkertaisten miesten tavalta perustella itselleen, miksi on okei taipua hankkimaan lapsia tyttöystävän mieliksi. -ap
[/quote]
Ap, olet täysin hakoteillä. Kyllä se veri vaan on vettä sakeampaa, ja sinulla on paljon suurempi merkitys lapsellesi kuin kenellä tahansa random-miehellä. Esimerkiksi adoptoidut lapset usein aikuisina haluavat etsiä biologiset vanhempansa ja sisaruksensa, ja löytävät heistä tuttuuden tunteen.
Anteeksi että sanon, mutta vaikutat todella nuorelta ja epäkypsältä. Ymmärrän oikein hyvin, että sinusta on kurjaa tulla vastentahtoisesti isäksi. Selvästi olet katkera tyttöystävällesi. Mitä sen sijaan en yhtään voi ymmärtää, on myötätunnon puute omaa lastasi kohtaan. Yrittäisitkö kuitenkin nähdä asiaa myös lapsen näkökulmasta. Olet saanut tässä keskustelussa monia todella hyviä viestejä, lue niitä vielä ajatuksen kanssa.
Sinullahan on itse asiassa tässä mahdollisuus saada jotain todella hyvää elämääsi, mutta olet sokea etkä näe sitä.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 18:14"]Kyllä se on eksäni, joka saa vastata vastuuttoman, keskenkasvuisen ja epärehellisen valintansa seurauksista. Olen oman suhtautumiseni tehnyt selväksi suhteen alusta lähtien, mutta nainen teki itse päätöksen isättömän lapsen synnyttämisestä ja kasvattamisesta. En puutu eksäni elämään eikä hän minun. -ap
[/quote]
Lapsen tunnustaminen oli virhe. Ilman sitä äiti olisi saanut Kelan elatustuen eikä lapsi olisi perimässä sinua tai vanhempiasi. Toivottavasti isäpuoli adoptoi lapsen, mikä ratkaisisi asian.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 18:14"]
Kyllä se on eksäni, joka saa vastata vastuuttoman, keskenkasvuisen ja epärehellisen valintansa seurauksista. Olen oman suhtautumiseni tehnyt selväksi suhteen alusta lähtien, mutta nainen teki itse päätöksen isättömän lapsen synnyttämisestä ja kasvattamisesta. En puutu eksäni elämään eikä hän minun. -ap
[/quote]
On se silti sinunkin lapsesi, ei vain eksäsi. Koita ymmärtää että nyt on vähän suuremmista asioista kysymys kuin sinusta ja tyttöystävästäsi.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 19:02"]
Tuhlaa kaikki tai siirrä omaisuutesi mahdollisten uusien lapsien äidin nimiin. Niin meillä on.
[/quote]
mitäs sitten, kun uusien lapsien äidin kanssa tulee ero? Hänelle jää mukava omaisuus ja sinä joudut tekemään uuden. No huoinsa kullakin.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 18:55"]
Eksäni kieltäytyi abortista, vaikka siitä oli etukäteen sovittu, ja niinpä minulla on elätti. Lapsi asuu äitinsä ja tämän uuden miehen kanssa toisella paikkakunnalla. Sain elarit sovittua hyväksyttävälle tasolle ja maksan ne säntillisesti. En kuitenkaan pidä ajatuksesta, että omaisuuteni menee myöhemmin tälle lapselle. Mitä voin tehdä, että hän saa mahdollisimman vähän? Omia lapsia en näillä näkymin hanki.
[/quote]
Jos et osaa käyttää kondomia, jätät lapsellesi jotain varoja, sinun lapsihan se on.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 19:20"]
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 19:08"]
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 19:01"]
Varsinaiseen asiaasi vastaamatta kommentoin vain, että pitääkö se kostaa sille lapsellesi, että hänen äitinsä teki mielestäsi väärin pitämällä hänet? Eihän se lapsi ole tehnyt sulle mitään eikä ole hänen vikansa, että hän on olemassa. Kiva kostaa se hänelle. Ymmärtää varmaan, sitten kun on sen ikäinen että tajuaa tai asia tulee kuoltuasi ajankohtaiseksi.
Olen kyllä lapsesi puolesta pahoillani, mutta omapahan on asiasi ja elämäsi. Valitettavasti sinun ja hänen elämänsä ovat jollain lailla sidoksissa. Käytät varmaan jatkossa kumia, ettei tule lisää vahinkoja? Vai kannattaisiko ihan tehdä sterilisaatio?
[/quote]
Ai sekö on kostamisa, että lapsi ei saakaan itselleen vieraan ihmisen omaisuutta? Minä en ainakaan tuntisi tulleeni kostetuksi, jos isä, jonka kanssa en ole tekemisissä ei jätäkään minulle omaisuuttaan, vaan haluaa, että joku hänelle läheinen ihminen saa sen. Tuntisitko sinä oikeasti, että sinulle on jotenkin kostettu, jos olisit AP:n lapsen tilassa, etkä saisikaan ilmaiseksi toisen ihmisen rahoja ja vielä sellaisen ihmisen, joka ei merkitse sinulle mitään tai sinä hänelle? Taidat nyt elellä jossain ydinperhepilvilinnoissa, etkä ymmärrä mitään muita tapauksia.
[/quote]
Siis vaikka lapsi on 50% ap "kallista" spermaperimää, niin on vieras? Ja elareista päätellen isyys on joko tunnustettu tai lapsi syntynyt avioliitossa. Sitä vastaan on turha pyristellä.
[/quote]
Sitä spermaa kuule tuiskahtaa joka päivä, ei siinä mitään kallista ole.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 19:37"]
Miten niin et hanki omia lapsia? Johan sinulla on. Ole nyt mies, hyvänen aika!
[/quote]
Jos lapsen äidiltä kysyttäisi kuinka oma tuo lapsi miehelle on, niin mitä äiti vastaisi? Hän vastaisi "lapsi on minun omani, ei miehen oma, mutta elatusmaksut kelpaa kyllä"
[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 10:30"]
[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 10:05"]
Eikö olisi järkevää, että isäpuoli adoptoisi lapsen? Ehkä ap voisi ehdottaa tätä lapsen perheelle?
[/quote]
Tätä on muutama ehdottanut, ja minusta se kuulostaa ihan järkevältä. En olisi itse tullut ajatelleeksi.
Ne, jotka ovat puhuneet lapselle kostamisesta, eivät tunnu ymmärtävän,että minulle tuo lapsi ei merkitse yhtään sen enempää kuin kukaan minulle tuntematon lapsi. En ole lapselle vihainen tai katkera. Hän ei vain ole osa minun elämääni, ja tuntuisi oudolta, että rahani menisivät kuolemani jälkeen aivan vieraalle ihmiselle.
Lapsen olemassaolosta kantaa täyden vastuun lapsen äiti, joka päätti kieltäytyä abortista oltuaan ensin tiukasti sen puolella. -ap
[/quote]
Tämä on sinulle jokin säälittävä powertrip, koet vallantunnetta siitä, että jätät oman jälkeläisesi perinnöttä. Halvat huvit eräillä. Ei ole mitään näyttöä siitä, että sinulla olisi ylipäätään mitään perinnöksi jaettavaa kasassa.
Ja kukaan ei tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Ehkäpä lapsestasi tulee tärkeämpi, rikkaampi, vaikutusvaltaisempi ja kuuluisampi ihminen kuin sinunsta anonyymi ap. Siinä vaiheessa olet myymässä katkeraa nyyhkytarinaasi seiskalle pää kolmantena jalkana. Näen jo otsikot: "minut suljettiin ulos lapseni elämästä - hylätyn isän riipaiseva tilitys..."