Helsingistä Turkuun muuttaneet, mitä merkittäviä eroja?
Tai toisinpäin. Harkitaan työnperässä muuttamista Turkuun
Kommentit (115)
Helsingistä muuttavalle itäpuoli on varmaankin luonteva valinta. Hyviä alueita ovat esimerkiksi itäinen keskusta eli Kerttuli ja Kupittaa, jos haluaa asua kerrostalossa. Lähellä keskustaa on myös kivoja omakotitaloalueita, esimerkiksi Kuuvuori ja Itäharju.
Tuo ravintolatarjonta on helsinkiläisten pätemistä. Turussa on kuukauden joka arkipäivälle uusi hyvä lounas/illallispaikka, mutta kun täällä ei olla niin fiinejä ja päteviä ja skenejä niin osa niistä pitää itse löytää ja etsiessä voi osua joskus vähän oman maun viereenkin. Torilta ja hallista ja sittareista ja prismoista saa raaka-aineet, kai sitä voi omaakin ruokaa joskus syödä?
Varsinkin talvella aivan ensimmäinen ero jonka Helsinkiin huomaa on se helvetin kylmä merituuli, joka jää johonkin Nauvoon tai Kustaviin tai mihin nyt jääkin, mutta ihan riittävän kauas kaupungista toisin kuin Helsingissä tai Espoossa.
Torilta >500m mihin tahansa suuntaan löytää rauhallisen asunnon kun katsoo, että ei ole suoraan minkään pääväylän varrella. Lähiöistä mikään ei ole läpeensä paha, mutta nämä perinteisesti luetellut Halinen, Perno, Lauste, Varissuo jne ovat aika kulttuuririkkaita ja seassa sossun maksamia kantasuomalaisia deekuja ja narkkeja. Jos haluaa vain valkoisia veronmaksajia naapureikseen niin katsoo korttelin, mistä ei vuokrata kenellekään 50 m2 kaksiota alle 600e/kk tai mitään yksiötä alle 500e/kk.
Joka paikassa taitaa olla ne hyvät ja huonot puolet. Itse asun Turun Kohmossa, jossa viehättää erityisesti hyvät ulkoilumaastot (kuntoreitit, metsäpolut, Jaaninoja). Myös päiväkoti/koulu on.
Helsingissäkin olen asunut, ja pidin siitä niin, että sinne haikailen edelleen. Asuntojen hintataso on kuitenkin täällä sopivampi.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 22:06"]
Lähiöistä mikään ei ole läpeensä paha, mutta nämä perinteisesti luetellut Halinen, Perno, Lauste, Varissuo jne ovat aika kulttuuririkkaita ja seassa sossun maksamia kantasuomalaisia deekuja ja narkkeja. Jos haluaa vain valkoisia veronmaksajia naapureikseen niin katsoo korttelin, mistä ei vuokrata kenellekään 50 m2 kaksiota alle 600e/kk tai mitään yksiötä alle 500e/kk.
[/quote]
Voi tsiisus, kun sinä olet halveksittava.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 21:48"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 21:42"][quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 21:40"] [quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 21:33"][quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 00:27"] [quote author="Vierailija" time="06.09.2014 klo 23:22"] kiitos paljon! Edelleen lisää toivotaan :) tuo seikkailupuisto kuulosti aika kivalta, tosiaan nyt oon muksun kanssa kotona mutta ens syksyks tulis löytää työ ja lapselle hoitopaikka. Kuinka tärkeänä koette auton Turussa? Tai siis, onko yhtä hyvä julkinen liikenne? [/quote] Kupittaa on tosiaan kiva alue. Asun itse perheeni kanssa Seikkailupuiston kulmilla ja vaikka lähiseudulla on muitakin puistoja, lapsi 5v. haluaa aina vaan Seikkikseen. Siellä on leikkipuistojuttujen lisäksi myös paljon toimintaa sisätiloissa: harrasteryhmiä iltaisin ja avointa pienten toimintaa aamupäivisin, kuten muskareita, askartelupajoja, sirkuskerhoja, värikylpyjä, satuhetkiä yms. Seikkailupuisto on osa Kupittaanpuistoa, joka on suurehko puistoalue ja pitää sisällään myös toisen leikkipuiston, lasten liikennekaupungin, lintutarhan, maauimalan, urheiluhallin, luisteluradan, jalkapallokenttiä, lounasravintolan ym. ja paljon hyvin hoidettua puistotilaa oleiluun ja pelailuun. Kupittaalta on lyhyt kävelymatka keskustaan (10-15 min), tosi moniin työpaikkoihin, ruokakauppoihin (Siwa, K-Market, Sale, Citymarket), juna-asemalle ja muihin palveluihin. Täällä et siis välttämättä tarvitse autoa. Julkinen liikenne toimii erinomaisesti. Alueella on viime vuonna valmistunut päiväkoti, jossa toimii myös 1-2 luokkien koulu. Suosittelen Kupittaata/Itäistä keskustaa lämpimästi! Tosi kivoja ja rauhallisia taloja löytyy Hämeenkadun ja Kupittaankadun väliseltä alueelta, esim. Kaivokatu, Kerttulinkatu, Kellonsoittajankatu, Vähä Hämeenkatu. Muista alueista Martti on myös kiva ja lähellä keskustaa, samoin Vasaramäki on rauhallinen ja lapsiperheille hyvin sopiva (n. 2,5 - 3 km keskustasta), miksei myös Petrelius. Palveluihin Vasaramäestä tai Petreliuksesta on kuitenkin Kupittaata pidempi matka. Eerikinkadulla voi tosiaan olla vähän meluisaa kun siellä on paljon baareja, ydinkeskusta on myös hiukan karu lapsille, puuttuvat leikkipuistot lähes kokonaan (Puolalanpuistossa on tietääkseni jotakin laitteita mutta siinä se). Tervetuloa Turkuun! :) [/quote] Muuten hyviä vinkkejä, mutta ovat Kerttulinkatu ja Kaivokatukin aika meluisia, vaikka ovatkin muuten hyviä sijainniltaan asua. Esim. Vähä Hämeenkatu on huomattavasti hiljaisempi. [/quote] Olen asunut Kerttulinkadulla, en kokenut liikenteen melua mitenkään häiritsevänä. Bussilinja siitä kulkee mutta ei se ole mikään vilkkaan liikenteen läpiajokatu. Ja Kaivokadulla on ihan olematon liikenne kun on umpikuja toisesta päästä. Eikä mitään muutakaan melua tuolla ole, ei baareja tms. [/quote] Asun Kaivokadulla ja vaikka sijainti on hyvä, niin esim. hälytysajoneuvojen melu häiritsee pahasti. Muutenkin liikenteen melu kuuluu yllättävän hyvin. Hyvä sijainti silti, ei baareja yms. mutta kyllä itäisestä keskustasta löytyy rauhallisempiakin katuja. [/quote] Riippuu varmaan paljon talosta miten hyvin sisälle kuuluu ja siitä kuinka helposti äänistä häiriintyy. Tottahan TYKSin ambulansseja itäisessä keskustassa kulkee mutta itse en niiden ääniin juuri kiinnitä huomiota, alussa ehkä enemmän mutta 8 vuoden jälkeen en paljon korvaani lotkauta... :)
[/quote]
Olen asunut yli 10 vuotta Itäisessä keskustass, eri kaduilla ja jotkut kadut ovat selkeästi toisia meluisampia kuten on jo sanottu. Paljon on kiinni tietysti siitä mihin on tottunut.
Isoin ongelma Turussa on Tyks. On tullut Hyksiä ikävä :(
Turku on mielestäni kaunis ja sopivan kokoinen kaupunki. Jokiranta on täynnä elämää; siellä on paljon hyviä ravintoloita, kahviloita, tapahtumia ja erityisesti jokilaivat ovat suosittuja kesäisin. Jokirannasta pääsee myös kätevästi saaristoristeilylle. Jos retkeily kiinnostaa, niin Ruissalo on loistava kohde siihen tarkoitukseen.
Liikunta- ja kulttuuripalveluita on runsaasti ja etäisyydet ovat lyhyet. Lapsiperheille sopivia alueita ovat esim. Portsa, Martti, Kupittaa ja Hirvensalo eikä ydinkeskustakaan huono vaihtoehto ole.
Ja onhan täällä tunnetusti kauniita naisia ;)
Mies Martista
Marttilainen täällä puutalosta ja hih, naurattaa tuo yksi, kun ei ole Martissa puutaloja nähnyt. Kun kävelee föriltä stålarminkadulle on oikea puoli katua lähes pelkkää puutaloa. Mahtava asuinalue. Asunto epäkäytännöllinen kuin. Mikä mutta alue ihan huippu kiva. Lapseni tarhamatka taitettiin päivittäin förikyydillä;)
Kyllä se vaan on niin että Turkulaiset et Helsinkiläisistä pidä - ei kai jos ovat itseään täynnä ja hyutavat kovaan ääneen kännissä kadulla et mä oon stadist buuujaaaa, nuole mun kenkiä! Koska näitäkin löytyy. Muutaman vanhemman turukulaisen kanssa jutellessani he kertovat että tosiaan turku on vanhojen ihmisten osalta katkera pääkauounkiuden menettämisestä, tai jtn. Mutta nuoret, 20-40 vuotiaat, eivät ole moksiskaan. Ite siis stadista muuttanu turkuun ja mm. Toissa pv häpesin silmäni päästä kun lauma nuoria huus olevansa itä-vantaalta ja pisti kaikkia vastaantulijoita "vannomaan mun nimeen!"
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 06:31"]Onko Martti jotenkin yliedustettuna täällä? Mäkin asun Martissa.
[/quote]
Kai tää Marttia on misä mäkin asun. Förin ja Martinsillan välissä, jokeen 30 m alaovelta. Mahtava sijainti!
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 08:38"]
Turussa pyörällä pääsee keski-eurooppalaiseen tapaan joka paikkaan. Meillä 8 huoneen talo 3 kilometrin päässä torilta/stockkalta. Kaikkiin urheiluihin pääsee muutamassa minuutissa. Meillä jäähelleihin, jalkapallohalleihin/kumirouhekentille/golffiin/salibandyhalleihin yms pääsee 5-15 minuutissa, Helsingissä meni lähes kaikkiin tunti matkoihin. Naapurit paljon puheliaimpia, kutsuivat lähes pakolla meidät kahville. Kuumempi ilma, ei niin tuulinen kaupunki. Siinä erot mitkä nopeast tuli mieleen, niin ja paljon pienempi kaupunki.
[/quote]
Hah! Vai ei tuulinen! Turussa tuulee joka ikinen päivä. Alle 10m sekunnissa tuulinen päivä on todellinen harvinaisuus ja kyllä silloinkin hiukan puhaltaa, tyyntä ei ole ikinä.
Muutin Helsingistä lasten kanssa Turkuun, koska heidän isä asuu täällä. Olen asunut nyt vuoden ja olen aika ahdistunut. Minulla on toki pari kaveria/entistä opiskelukaveria, joiden kanssa tapaan välillä kun lapset ovat isällään, mutta en ole muuten sopeutunut kunnolla. Tunnen oloni yksinäiseksi ja ikävöin Helsinkiin.
Olen katsellut asuntoja Helsingissä ja hirvittää toisaalta muuttaa takaisin kun siellä on niin paljon kalliimpaa asua, mutta oman mielenterveyden takia täytynee muuttaa. Lapset ajattelin jättää isälleen (3 ja 4 -vuotiaat, joiden lähivanhempi olen nyt) ja jatkaa heidän tapaamista joka toinen viikonloppu. En halua viedä heitä poiskaan kun ovat jo vuoden ajan tänne juurtuneet.
Merkittävät erot on asuntojen ja vuokrien hinnoissa, kaikkialle suht lyhyt matka.
Samaa taasen on lisääntyvät ulk o maalai sten katujengit ja p uu k otu kset. Illalla kun menee keskustaan, ei siellä oikein muita näy kuin ma m u ja. Että pilalla on Turkukin.
Vierailija kirjoitti:
Muutin Helsingistä lasten kanssa Turkuun, koska heidän isä asuu täällä. Olen asunut nyt vuoden ja olen aika ahdistunut. Minulla on toki pari kaveria/entistä opiskelukaveria, joiden kanssa tapaan välillä kun lapset ovat isällään, mutta en ole muuten sopeutunut kunnolla. Tunnen oloni yksinäiseksi ja ikävöin Helsinkiin.
Olen katsellut asuntoja Helsingissä ja hirvittää toisaalta muuttaa takaisin kun siellä on niin paljon kalliimpaa asua, mutta oman mielenterveyden takia täytynee muuttaa. Lapset ajattelin jättää isälleen (3 ja 4 -vuotiaat, joiden lähivanhempi olen nyt) ja jatkaa heidän tapaamista joka toinen viikonloppu. En halua viedä heitä poiskaan kun ovat jo vuoden ajan tänne juurtuneet.
Vuoden äiti! Et tietenkään jätä pienokaisiasi - ei tuon ikäiset ole juurtuneet yhtään mihinkään muuhun kuin lähivanhempaansa!
Ehkä johtuu ihan itsestäsi, ettet ole löytänyt paikkaasi Turussa, sillä kyllä ystäviä löytää erilaisten harrastusten parista. Nyt vähän edes yritystä!
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 21:42"][quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 21:40"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 21:33"][quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 00:27"] [quote author="Vierailija" time="06.09.2014 klo 23:22"] kiitos paljon! Edelleen lisää toivotaan :) tuo seikkailupuisto kuulosti aika kivalta, tosiaan nyt oon muksun kanssa kotona mutta ens syksyks tulis löytää työ ja lapselle hoitopaikka. Kuinka tärkeänä koette auton Turussa? Tai siis, onko yhtä hyvä julkinen liikenne? [/quote] Kupittaa on tosiaan kiva alue. Asun itse perheeni kanssa Seikkailupuiston kulmilla ja vaikka lähiseudulla on muitakin puistoja, lapsi 5v. haluaa aina vaan Seikkikseen. Siellä on leikkipuistojuttujen lisäksi myös paljon toimintaa sisätiloissa: harrasteryhmiä iltaisin ja avointa pienten toimintaa aamupäivisin, kuten muskareita, askartelupajoja, sirkuskerhoja, värikylpyjä, satuhetkiä yms. Seikkailupuisto on osa Kupittaanpuistoa, joka on suurehko puistoalue ja pitää sisällään myös toisen leikkipuiston, lasten liikennekaupungin, lintutarhan, maauimalan, urheiluhallin, luisteluradan, jalkapallokenttiä, lounasravintolan ym. ja paljon hyvin hoidettua puistotilaa oleiluun ja pelailuun. Kupittaalta on lyhyt kävelymatka keskustaan (10-15 min), tosi moniin työpaikkoihin, ruokakauppoihin (Siwa, K-Market, Sale, Citymarket), juna-asemalle ja muihin palveluihin. Täällä et siis välttämättä tarvitse autoa. Julkinen liikenne toimii erinomaisesti. Alueella on viime vuonna valmistunut päiväkoti, jossa toimii myös 1-2 luokkien koulu. Suosittelen Kupittaata/Itäistä keskustaa lämpimästi! Tosi kivoja ja rauhallisia taloja löytyy Hämeenkadun ja Kupittaankadun väliseltä alueelta, esim. Kaivokatu, Kerttulinkatu, Kellonsoittajankatu, Vähä Hämeenkatu. Muista alueista Martti on myös kiva ja lähellä keskustaa, samoin Vasaramäki on rauhallinen ja lapsiperheille hyvin sopiva (n. 2,5 - 3 km keskustasta), miksei myös Petrelius. Palveluihin Vasaramäestä tai Petreliuksesta on kuitenkin Kupittaata pidempi matka. Eerikinkadulla voi tosiaan olla vähän meluisaa kun siellä on paljon baareja, ydinkeskusta on myös hiukan karu lapsille, puuttuvat leikkipuistot lähes kokonaan (Puolalanpuistossa on tietääkseni jotakin laitteita mutta siinä se). Tervetuloa Turkuun! :) [/quote] Muuten hyviä vinkkejä, mutta ovat Kerttulinkatu ja Kaivokatukin aika meluisia, vaikka ovatkin muuten hyviä sijainniltaan asua. Esim. Vähä Hämeenkatu on huomattavasti hiljaisempi. [/quote] Olen asunut Kerttulinkadulla, en kokenut liikenteen melua mitenkään häiritsevänä. Bussilinja siitä kulkee mutta ei se ole mikään vilkkaan liikenteen läpiajokatu. Ja Kaivokadulla on ihan olematon liikenne kun on umpikuja toisesta päästä. Eikä mitään muutakaan melua tuolla ole, ei baareja tms.
[/quote]
Asun Kaivokadulla ja vaikka sijainti on hyvä, niin esim. hälytysajoneuvojen melu häiritsee pahasti. Muutenkin liikenteen melu kuuluu yllättävän hyvin. Hyvä sijainti silti, ei baareja yms. mutta kyllä itäisestä keskustasta löytyy rauhallisempiakin katuja.
[/quote]
Riippuu varmaan paljon talosta miten hyvin sisälle kuuluu ja siitä kuinka helposti äänistä häiriintyy. Tottahan TYKSin ambulansseja itäisessä keskustassa kulkee mutta itse en niiden ääniin juuri kiinnitä huomiota, alussa ehkä enemmän mutta 8 vuoden jälkeen en paljon korvaani lotkauta... :)