G: Milloin sinua on sattunut kaikkein eniten?

Fyysisesti pahin kipu on ollut hammaskipu.Minulle on tehty 2isoa sydänleikkausta ja 1 pään alueelle kohdistuva leikkaus.Mutta tuo hammassärky oli suoraan perkeleestä.Psykkkisesti minua satutti eniten, kun paras kaverini kuoli 15v.huumeisiin sekä isäni kuolema olin tuolloin17v.

Fyysisesti kun epiduraali petti kesken sektion ja henkisesti kun isä teki itsemurhan.

Fyysisesti menkkakivut joista selviän yhdellä buranalla. Ei siis paha. Henkisesti niin paljon etten jaksa luetella.

Silloin kun lapseni tapaturman johdosta vammautui loppuelämäkseen. Se kipu sydämestä ei lopu koskaan: joskus puristaa sydämestä niin, että meinaa taju lähteä mutta joskus pystyy hengittämään ilman hengenahdistusta. Miten paljon ihmisellä riittää kyyneleitä?

Fyysisesti eniten on sattunut supertulisia chililajikkeita (Naga Morich, Trinidad Scorpion jne.) syödessä. Sen vielä kestää, kun polte leviää korvatorvia pitkin sisäkorvaan ja tuntuu, että pää räjähtää, mutta mahakipu on jotain kaameaa. Psyykkisesti en osaa sanoa. Minulle ei ole koskaan tapahtunut mitään superikävää.

Fyysisesti synnytys supistukset tai tulehtuneen paiseen tyhjennys.. Ehkä jälkimmäinen sattui enemmän.
Henkisesti seurustelu alkoholistin kanssa.

Fyysisesti eniten, kun sain keskenmenon ja siitä johtuvan kohtutulehduksen. Kohtutulehdus oli niin paha etten voinut istua,maata tai seistä. Itkin ja tärisin kivusta ja yritin löytää asentoa jossa voisi hetken hengittää. Henkisesti, kun jouduin sanomaan hyvästi ihmiselle jota rakastan enemmän kuin mitään, mutta yhdessäolomme satuttaisi lopulta vielä enemmän.

Fyysisesti kun jäin auton alle. Murtui molemmat olkavarret, ranteet, suurin osa sormista, molemmat solisluut, rintalasta, 7 kylkiluuta, joista suurin osa katki monesta kohtaa ja keuhkoista läpi --> ilmarinta. Maksasta meni katkennut luu myös läpi. Käytössä kaikki vyötärön yläpuolella oli poikki ja moneen kuukauteen en voinut esim syödä itse tai pesemään hampaitani.
Henkisesti se kun pääsin tältä kyseiseltä sairaalareissulta kuukausien hoidon ja mm tehohoidon ja lähellä käyneen kuoleman jälkeen ja sain tietää että miehellä ollut tuona aikana toinen nainen, jonka oli tavannut jo ennen onnettomuuttani ja onnellisesti seurustellut kun minä tein kuolemaa sairaalassa. Siitä en tule ikinä pääsemään yli

Eniten sattui silloin, kun lasta sairaskohtauksen takia elvytettiin. Se pelko oman lapsen kuolemasta on tunne, mitä en voi edes käsitellä, vaikka siitä on jo vuosia. Mikään fyysinen kipu ei ole sellaista haavaa saanut aikaiseksi.

Kyllä se oli umpparin tulehdus...

[quote author="Vierailija" time="06.09.2014 klo 22:47"]

Silloin kun isäni kertoi yrittäneensä itsemurhaa. Isäni on minulle erittäin rakas<3

[/quote]Jos joku yrittää tappaa itsensä onnistumatta siinä, niin hän hakee vain huomiota.

kun synnytin ja kun aiti kuoli

Eniten sattui kun ajattelen rakastamani ihmisen jättävän minut. Ei erottu, mutta se aika kun käveli ovesta ulos ja näin seuraavaksi. Hirveää henkistä kipua. Olin 18. Halusin samaan aikaan kuolla ja huutaa. En pystynyt kuuntelemaan edes musiikkia mikä rauhottaisi. Olisin halunnut mieluummin jäädä auton alle ja tuntea kipua kun tuntea sitä tuskaa, jonka henkisesti koin.

Oikeestaan jopa naurettavaakin ajatella, mutten unohda sitä hetkeä. Ei ole koskaan tuntunut niin pahalta. Olen synnyttänyt 2 lasta ja tullut muutenkin jätetyksi, kiusatuksi koulussa, mutta sillon tuntui etten halua enää mitään maailmalta. Haluan kuolla, että tämä loppuu.

Olen saman miehen kanssa edelleen yhdessä. Kai se on pakko myöntää, että rakastan sitä ja en usko kokevani ketään muuta kohtaan yhtä vahvoja tunteita. Sillon riideltiin ja mies (poika sillon) sanoi ettei halua enää koskaan nähdä minua. Siitä on jotain 6 vuotta.

Fyysisesti: toistuva polvilumpion sijoiltaanmeno. Luomusynnytys repeämineen oli siihen verrattuna helppo nakki.

Henkisesti: se, kun tajusin, että kaikenlaisista vastoinkäymisistä huolimatta yli vuosikymmenen tulisesti rakastamani ja minua rakastanut ihminen (jota luulin ikuiseksi rakkaudeksi) ei enää ollut minusta lainkaan kiinnostunut. Olisi ollut helpompi hyväksyä riitaisa välirikko kuin toisen lipuminen "ihan sama mulle" -tilanteeseen. Vihlaisee sydäntä vieläkin, vaikka elämäni onkin sittemmin jatkunut oikein mukavasti.

Silloin kun lapseni tapaturman johdosta vammautui loppuelämäkseen. Se kipu sydämestä ei lopu koskaan: joskus puristaa sydämestä niin, että meinaa taju lähteä mutta joskus pystyy hengittämään ilman hengenahdistusta. Miten paljon ihmisellä riittää kyyneleitä?

:`( Voi surku... Kyyneleitä riittää loputtomiin, suru vain muuttaa muotoaan. Jaksamista.

Fyysisesti: Kun ajoin polkupyörällä jarrujen pettäessä sillan portaikkoa alas ja polvet menivät verelle.

Henkisesti: Kun ala-asteella kirjoitin rakkauskirjeen samalla luokalla olevalle tytölle, ja tämä tuli koko koulun tietoon. Ihastukseni ei sitten ihan vastannutkaan tunteisiini, vaan päätti rankaista kovimman kautta.

Mies, 34

Fyysisesti kun putosin parvekkeelta, henkisesti kun mies petti ja valehteli

Henkisesti varmaan se, kun kouluikäinen jätettiin tarkoituksella kaveriporukan ulkopuolelle, kaikki muut kutsuttiin synttäreille omaa lastani lukuunottamatta. Lapsi totesi, ettei se haittaa ja siitä olen äärettömän ylpeä, ettei anna kaiken maailman pikkusieluisten aikuisten masentaa;)

Qwerty

Henkinen kipu on siitä paha ettei se lopu, vaan muuttaa vaan muotoaan. Paha fyysinen kipu joko loppuu aikanaan, tai kroonistuu, mutta on silti "vain" fyysistä. 

Oman äitini kuolema iski silloin tapahtuessaan kovasti, olin teini. Nyt, yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin voin sanoa että se kipu iskee uudestaan ja uudestaan, esimerkkinä omien lapsien saaminen kun elän taas uudestaan mummin puutteen ja oman tarpeeni että minulla olisi äiti jonka kanssa jakaa omat äitiysasiani. 

Taas ja taas se suru iskee.