Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisenä lapsesi ei enää "tarvinnut" sinua äitinä?
15.08.2021 |
Ja älkää nyt käsittäkö väärin, toki lapsi varmastikin aina tarvitsee äitiään, mutta mietin tässä omaa rooliani, omaa elämääni ja oman elämäni rakentamista pienen lapsen yksinhuoltajana. Olen ollut lapsessa ainakin tähän asti kovin kiinni. Tuleeko jokin vaihe, jossa irroitetaan tiiviistä suhteesta puolin ja toisin, ja tapahtuuko se yhtäkkiä, hyppäyksittäin vai pikkuhiljaa? Missä iässä?
Vastaa erityisesti, jos olet yhden lapsen yh. Muutkin voivat toki vastata, on mielenkiintoista nähdä, onko vastauksissa eroa.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Ahdistavia äitejä! Antakaa lastenne olla ja itsenäistyä. Pitääkö sitä omaa paremmuuttaan äitinä korostaa JOKA viikko?
Hullu. Taas ne aamulääkkeet ottamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen lapsi on yksilö. Ei voi antaa yleispätevää vastausta.
Se on varmaa, että jotkut äidit tekevät lapsen irtautumisen mahdottomaksi. Näitä on nähty :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistavia äitejä! Antakaa lastenne olla ja itsenäistyä. Pitääkö sitä omaa paremmuuttaan äitinä korostaa JOKA viikko?
Hullu. Taas ne aamulääkkeet ottamatta.
Huono äiti varmaan... hih!
Osa äideistä on näitä ahdistavia; eivät osaa (halua) päästää irti edes lähes aikuisesta lapsesta.
ÄITI-HULLU ei päästä lasta itsenäistymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla 21 ja 19 v, ja vanhempi ei enää tarvitse äitiä. Nuorempi on viimeisen vuoden sisällä itsenäistynyt roimasti ja pärjäisi jo ilman minua. Vielä vuosi sitten ajattelin, ettei pärjäisi.
Tässä on esimerkki takertuvasta vanhemmasta, joka ei päästä irti ennen kuin on pakko.
Eipä kannata diagnosoida taustoita tietämättä. Voi olla muunkinlaisesta asiasta kyse. Minun paras ystäväni on aivan ihana ihminen, mutta hänellä on myös vakavia ongelmia (epävakaa persoonallisuus). Hän on jättänyt lapsiaan ihan pienestä pitkiksi ajoiksi hoitoon äidilleen/muille sukulaisille, minkä kyllä ymmärrän, koska hänellä on ollut todella vaikeaa, en siis tuomitse. Mutta hänen lapsensa, jotka ovat saman ikäisiä kuin omat lapseni, ovat todella takertuvia, varmistelevat koko ajan, missä äiti on. Me teemme usein yhteisiä matkoja, joten olen viettänyt pitkiä aikoja hänen lastensa kanssa. Jos äiti ei ole näkyvissä, lapset kysyvät heti, missä äiti on. Ero mun lapsiini verrattuna on huomattava. Toisaalta ystäväni lapset ovat monessa asiassa omatoimisempia, mutta toisaalta heillä on koko ajan pakko tarkistella, missä äiti on.
Ja kuten sanottua, ymmärrän ystävääni. Hän on tehnyt parhaansa niissä olosuhteissa ja niillä voimavaroilla, joita hänellä on. Lapset eivät ole olleet heitteillä, kun hänellä on ollut vaikeaa, vaan hän on huolehtinut lapsensa turvalliseen paikkaan. Mutta kyllä se jälkensä jättää.
(Tarkoitukseni oli siis esimerkillä valottaa, että tiivis yhteydenpito ei aina johdu siitä, että äiti takertuu, vaan vanhemman poissaolo saattaa myös aiheuttaa lasten takertumista.)
Kyllä se tapahtuu pikkuhiljaa että lapset eivät ole aivan kiinni vanhemmissaan. Meillä ehkä joku 10-12 vuoden ikä on ollut se kun on huomannut että lapset enää kiinni vanhemmissa. Tarvitsevat vanhempia senkin jälkeen, mutta ei samalla tavalla vanhempien kokoaikaista läsnäoloa ja huolenpitoa.
Ahdistavia äitejä! Antakaa lastenne olla ja itsenäistyä. Pitääkö sitä omaa paremmuuttaan äitinä korostaa JOKA viikko?