Tunnen itseni surkeaksi ystäväni rinnalla

Öh. Varmaan sillä ystävälläsikin on omat ongelmansa.

Ei ystävyydessä ole kyse siitä kumpi on parempi äiti tai touhukkaampi eri asioissa.

Ole onnellinen siitä, että sinulla on ystävä.

No eiköhän silläkin ole omat luurankonsa kaapissa. Mutta ota iisisti ja tapaa jossain ulkona vaikka kävelyllä jos et halua kotona. Olet hyvä itsenäsi.

Vierailija kirjoitti:

Öh. Varmaan sillä ystävälläsikin on omat ongelmansa.

Ei ystävyydessä ole kyse siitä kumpi on parempi äiti tai touhukkaampi eri asioissa.

Ole onnellinen siitä, että sinulla on ystävä.

Onhan sillä, mutta hän onkin selviytyjä, joka ei jää sänkyyn itkemään niitä.  Minä taas ... niin, kirjoittelen tällaisia tekstejä purkaakseni ahdistusta kun en osaa sen enempää tehdä. 

Olen onnellinen toki, mutta tämä on jotenkin hullunkurista kun jatkuvasti pelkään, että pilaan tämän ystävyyden omalla surkeudellani. Vaikka ystävä onkin tosi mukava ja empaattinen.  Että joku päivä se tajuaa millainen oikeasti olen ja haluaa pysyä vaan kaukana tällaisesta.

Vierailija kirjoitti:

No eiköhän silläkin ole omat luurankonsa kaapissa. Mutta ota iisisti ja tapaa jossain ulkona vaikka kävelyllä jos et halua kotona. Olet hyvä itsenäsi.

Tuntuu pahalta jos en pyydä häntä perheineen meille lapseni synttäreille kun hekin ovat pyytäneet meidät.  Ja nyt mun päänsisäisten ongelmien takia kamppailen sen kanssa että mitä tässä teen.  Tuntuu typerältä jos en pyydä, mutta tuntuu ahdistavalta jos pyydän.  Onko se väärin jos en pyydä?

Olet kuvauksen perusteella ehkä ystävääsi herkemmin kuormittuva ja matalaenergisempi. Nämä eivät ole vikoja, vaan ominaisuuksia, vaikka voivat jonkin verran elämää rajoittaakin suuren palautumisen tarpeen vuoksi.

Kuuntele itseäsi äläkä suotta vertaile. Suosittelen kirjaa Herkän ihmisen tietokirja, itsellä auttanut ymmärtämään monia vaikealta tuntuvia juttuja omasta käyttäytymisestä ja toiminnasta.

Sä kuulostat väsyneeltä ja siltä että tarvit apua. Jos olisit mun ystävä niin tulisin sun kotiin ja auttaisin, siivoaisin ja hoitaisin lastasi että saat vaikka nukutuksi paremmin. Ei ystävyys ole kilpailua vaan myötäelämistä ja välittämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eiköhän silläkin ole omat luurankonsa kaapissa. Mutta ota iisisti ja tapaa jossain ulkona vaikka kävelyllä jos et halua kotona. Olet hyvä itsenäsi.

Tuntuu pahalta jos en pyydä häntä perheineen meille lapseni synttäreille kun hekin ovat pyytäneet meidät.  Ja nyt mun päänsisäisten ongelmien takia kamppailen sen kanssa että mitä tässä teen.  Tuntuu typerältä jos en pyydä, mutta tuntuu ahdistavalta jos pyydän.  Onko se väärin jos en pyydä?

Ei ole väärin! :) Sun pitää laittaa oma jaksaminen etusijalle. Sitä ku tuntuu hyvältä kutsut kylään jos tahdot. Mutta voitte ihan hyvin nähdä muuallakin , joku kiva reipas ulkoilu piristää kummasti. Sinnekin voi ottaa vaikka mukaan termariin kaakaota tai hakea kahvilasta. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Sä kuulostat väsyneeltä ja siltä että tarvit apua. Jos olisit mun ystävä niin tulisin sun kotiin ja auttaisin, siivoaisin ja hoitaisin lastasi että saat vaikka nukutuksi paremmin. Ei ystävyys ole kilpailua vaan myötäelämistä ja välittämistä.

Taidan olla henkisesti väsynyt. Rupes itkettämään tuon kommentin lukeminen.. Apua tarvisin kyllä,  mutta että mikä tähän auttaa.  Tuntuu etten uskalla kertoa itsestäni mitään  ja jos uskaltaisin, en osaa. Tämä mun elämä on ihan hajallaan.  Kiitos ajatuksistasi.

Onko tämä sun ainoa ystävä, vai miksi asia niin vaivaa? Hänellä on enemmän voimavaroja kuin sinulla. Ystävyys voi tosiaan loppua, jos alat kiukuttelemaan kaverisi paremmuudesta. Ei kukaan jaksa kateellisia kaveria. Keskittyisit ennemmin omien asioidesi priorisoimiseen, että jaksaisit hoitaa mielestäsi riittävän hyvin ne tärkeimmät.

Onko hänellä paremmat resurssit kuin sinulla? Paremmat tulot, varallisuus, tukiverkot, lääkitys, haasteeton lapsi?

Ei sinussa vikaa ole, jotkut väsyvät vaan. Joskus auttaa kun ottaa tauon kaverista tai menee erilleen, katsoo muuta seuraa jos tarvii. Minulle teki hyvää 4-5 vuoden tauko tutusta, oli jotenkin energiat vievä (ahdistuin), hän oli ajattelematon monissa asioissa, usea asia oli epäselvä ja ei tarvinnut hänen ulkomaanmatkakuviakaan katsoa enää. Lähdin yhdestä somesta pois ja ei numeroa. Helpotti. Kokosin itseni. Eikä varmaan nykyään tarvitse myös usein nähdä, kuten ei ennenkään.

Vierailija kirjoitti:

Olet kuvauksen perusteella ehkä ystävääsi herkemmin kuormittuva ja matalaenergisempi. Nämä eivät ole vikoja, vaan ominaisuuksia, vaikka voivat jonkin verran elämää rajoittaakin suuren palautumisen tarpeen vuoksi.

Kuuntele itseäsi äläkä suotta vertaile. Suosittelen kirjaa Herkän ihmisen tietokirja, itsellä auttanut ymmärtämään monia vaikealta tuntuvia juttuja omasta käyttäytymisestä ja toiminnasta.

Kyllä, tuo kuulostaa paljon minulta , että olen herkästi kuormittuva. Ainakin tässä elämäntilanteessa, jossa nyt olen. Luultavasti ihan perusluonteeltanikin olen.  Tuntuu myös, että jokainen sosiaalinen kohtaaminen kuorimittaa niin, että tarvisi nukkua 2 tunnin päiväunet niiden jälkeen jotta saisin jotenkin koottua itseni. 

Olen välillä epäillyt voiko mulla olla ADD, kun välillä on todella vaikea saada ajatuksista kiinni, ja saatan aloittaa jotain ja hetken päästä teekin jo ihan jotain muuta. Ajatuksia sinkoilee sinne sun tänne ja kaikki on välillä tosi kaoottista.  

Toisaalta, olen miettinyt ties mitä diagnooseja itselleni vuosien varrella, joten siinäkin vähän olen alkanut miettiä onko tässä kyse jostain ihan oikeasta syndroomasta vai olenko vaan niin avuton tyyppi, jonka pitäisi  vaan saada asiat raitelleen niin sitten kaikki olisi hyvin?

Stressaantuneena tämä oireulu voimistuu ja viime vuosina sitä on tapahtunut paljon enemmän kuin aikaisemmin elämäni aikana.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä sun ainoa ystävä, vai miksi asia niin vaivaa? Hänellä on enemmän voimavaroja kuin sinulla. Ystävyys voi tosiaan loppua, jos alat kiukuttelemaan kaverisi paremmuudesta. Ei kukaan jaksa kateellisia kaveria. Keskittyisit ennemmin omien asioidesi priorisoimiseen, että jaksaisit hoitaa mielestäsi riittävän hyvin ne tärkeimmät.

En sinänsä ole kateellinen hänelle, koska hän on todella kaiken ansainnut ja olen onnellinen hänen puolestaan.  Voin vain ihailla vierestä, mutta samalla tulee se häpeän tunne kun on itse niin toivoton tapaus.  Vähän sama tunne ehkä jos menee juhliin todella alipukeutuneena kun muut ovat viimeisen päälle tälläyteenä.  En tiedä mihin sitä voisi verrata.