Nuorgam + mies kertoo avoimesta suhteestaan
https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008191392.html
Mietin tätä Nuorgamin ja miehensä suhdesäätöä. Miisa sanoo, että haluaa parisuhteen tuomaa turvaa ja sen lisäksi sivusuhteiden tuottamaa jännitystä, eikä siksi halua monogamista parisuhdetta.
Eetu oli tästä suuttunut ja halunnut erota, mutta nyt jutussa kertoo häpeilevän suuttumistaan, ja on joutunut hyväksymään Miisan tarpeen tapailla muitakin miehiä.
Jokainen pettäjä kautta historian on sanonut saman kuin Miisa, eli tuon että haluaa parisuhteen edut sekä samalla uutuuden viehätystä tapailemalla muita. Nykyään kun sen sanoo vaan tarpeeksi kauniisti sanansa asetellen, niin joku hölmöläinen sen sitten ottaa ja hyväksyy.
Toisekseen ihmettelen, miksi Eetun tässä pitää hävetä, eikä Miisan? Kun Eetu ainoastaan halusi, että olisivat oikeassa parisuhteessa, johon ei kuulu muita osapuolia. Oma mieheni kertoi aiemmasta suhteestaan, että nainen oli vakuutellut, että haluaa naimisiin ja perheen mieheni kanssa, mutta oli kuitenkin jotenkin flirttaillut mieheni nähden toisen miehen kanssa. Mieheni oli sitten jättänyt ja estänyt tämän naisen. Se onkin minusta kunnioitettavaa, että mies osaa pitää kiinni periaatteistaan, eikä tanssi toisen pillin mukaan. Ja hyvä näin, koska sain itselleni todella hyvän ja uskollisen aviomiehen ja isän lapselleni.
Ihmeellistä, kun kaikki arvot näyttää heittäneen päälaelleen meidän kulttuurissa. En ole ihan ikäloppu vielä, 35 vuotta, mutta en kyllä tunnista jotenkin tätä maailmaa, se on ihan erilainen kuin mihin itse kasvoin. Mun arvoissa uskollisuus on parisuhteessa ollut aina numero 1.
Kommentit (697)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt Miisa, käsi sydämellä, luetko tätä ketjua?
Jos luet niin tiedä se, että olet kuvottava!
Kyllä luki, koska eka alapeukku tuli heti.
En todellakaan ole Miisa, mutta laitoin sen alapeukun koska oli sitten mitä mieltä tahansa ohjelmasta, toisen ihmisen sanominen kuvottavaksi ei ole millään tavalla ok. Ja tuollaisista kommenteista tämä ketju sitten poistetaan.
- ei Miisa
Jos toisen tekemiset ovat eettisesti alhaista tasoa, niin saa kyllä kutsua kuvottavaksi.
Mulle tuli sarjasta fiilis, että Miisalla on oma etukäteen muodostettu käsityksensä saamelaisuudesta, ja hän haluaa poimia omaan identiteettiinsä saamelaisuudesta vain ne osaset, jotka häntä miellyttävät ja "sopivat kuvaan".
Mitä saamelaisuus on? Muuta kuin sukujuuria siis? Kaiketi kiinnittymistä kulttuuriin, maahan, kieleen, arjessa elettyyn kokemukseen juurista ja tavoista. Miten saamelaisuus näkyy Nuorgamin elämässä muuten kuin saamenpukuina ja vähemmistöstressistä valittamisena?
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli sarjasta fiilis, että Miisalla on oma etukäteen muodostettu käsityksensä saamelaisuudesta, ja hän haluaa poimia omaan identiteettiinsä saamelaisuudesta vain ne osaset, jotka häntä miellyttävät ja "sopivat kuvaan".
Mitä on saamelaisuus, jota valtaväestöön kuuluva katsoo voivansa määritellä?
Mitä tämä somekaunotar mmiisas oikein kuvittelee olevansa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyse olisi miehestä niin hän olisi narsistisika. Toivon että mies uskaltaa lähteä suhteesta ja löytää tasapainoisen normaalin ihmissuhteet jossa kunnioitetaan ja rakastetaan.
Saamelaismies tässä sarjassa, käyttäytyisi samalla tavalla. Voin vannoa, että juurikin Miisa ja Emmi Nuorgam olisivat etulinjassa kritisoimassa ja ihmettelemässä miksi halutaan julkaista ohjelmaa jossa saamelaisesta ihmisestä annetaan tälläistä kuvaa. Ei saamalaiset ole tuollaisia! Tämä kaikki silmiä pyörittelemällä ja päätään pudistellen. Loukkaantuminen olisi 100% varma. :D
juurikin noin. Oikein hyvä esimerkki. Nyt kun kyse Miisasta, hän on yksilö, jos olisi ollut joku randomi mies, hän olisi "kaikkien" saamelaisten edustaja ja saisi raivoryöpyt varsinkin tuolta tietyltä puolelta.
(Olen itse demari enkä jaksa enempää sotkea politiikkaa tähän, touhu on mennyt sekopöiseksi. )
Joku kysyi että miksi Miisa ei enemmän puhu saamea. Siksi koska hän ei osaa kieltä. Sitä kieltä hän lähti opettelemaan Norjaan.
Tiesittekö että n.40% ellei enemmänkin, omaa aivan samat "saamelaisgeenit" kuin Miisakin. Ainoastaan kieli ja se mitä tekee työkseen, erottaa nykypäivänä saamelaisen noin periaatteessa. Miisa ei ole saamelainen, hänellä on saamelaisjuuret niinkuin monella muullakin meistä. Moni ei tiedä saamelaisjuuristaan mitään, koska se oli vielä 1950-luvulla häpeä 😓
Tämä koko ohjelma on ollut Miisan oma idea joten siksi siihen on valikoitunut hän itse. Ei yllätys. Haluaa julkisuutta. Tässä ei ole pääasia yhtään saamelaisuus. Eikä saamelainen elämäntapa, vaan "Miisa" ja elämänsä. Siksi saamelaisuus olisi voitu jättää konseptista pois. Tämä luo meille häpeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveisiä saamenmaasta. Me emme toivo että Nuorgam edustaa meitä. Mutta eipä ole kysytty.
Palaute kannattaa antaa Ylelle. Sieltä saa nimittäin vähän toisenlaista viestiä tästä. Turha sitä tänne on kirjoitella. Tosin en usko sinun olevan saamelainen oikeasti vaan trolli.
ja sinä olet peruslantalainen. Et ymmärrä kulttuuriamme. Et ymmärrä perinteitämme. Et ymmärrä mistä tunnemme häpeää. Tämä on Miisan oma projekti, älkää sotkekonsiihen saamelaisuutta. Kiitos.
Eli menikös tää homma tällä tavalla?
Miisalla oli ohjelmaidea, jolla hän pääsee telkkariin ja julkisuuteen, hän esitti idean, joku tuttu tai joku feministi Ylestä lähti viemään asiaa eteenpäin. Sitten sovittiin tapaaminen jossa käytiin ideaa läpi. Yle suostui. Sitten Miisalla tuli ajatus, että nyt kun on mediajulkisuutta luvassa, niin miten olisi raskaus, jolla saataisiin huomio pois saamelaisuudesta siirtymään enemmän häneen. Sitten ohjelmassa puidaankin enemmän Miisan raskautta ja parisuhdetta. Teatterimaiset vollotukset mukaan jotta kukaan ei ajattelisi hänestä pahaa. Välillä syytetään miestä, koska se kuuluu feministin ideologiaan. Hänessä ei mitään väärää, ei sanoissaan, ei teoissaan. Sitten vielä kaiken kukkuraksi lähetetään lahjapaketti somevaikuttajille, joista ilmeisesti suurin osa oli jo tuttuja ja feministejä. Näkyvyyttä, promoamista -> enemmän katselukertoja. Jotta kaikille ei jää epäselväksi kuka on Miisa Nuorgam.
Jos näin, niin sanoisinpa että on aika laskelmoiva nainen, sääliksi käy miestä. Mutta toivottavasti kuitenkin parisuhde kestää ja terveellä pohjalla, jotta lapsella olisi asiat mahdollisimman hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveisiä saamenmaasta. Me emme toivo että Nuorgam edustaa meitä. Mutta eipä ole kysytty.
Palaute kannattaa antaa Ylelle. Sieltä saa nimittäin vähän toisenlaista viestiä tästä. Turha sitä tänne on kirjoitella. Tosin en usko sinun olevan saamelainen oikeasti vaan trolli.
ja sinä olet peruslantalainen. Et ymmärrä kulttuuriamme. Et ymmärrä perinteitämme. Et ymmärrä mistä tunnemme häpeää. Tämä on Miisan oma projekti, älkää sotkekonsiihen saamelaisuutta. Kiitos.
Ylen edustajan kommentit kertovat aivan toista. On pakollista tehdä saamelaista sisältöä, ja tämä on nimenomaan sitä, lakisääteistä saamelaissisältöä Yleltä. Jos ohjelma loukkaa tai ärsyttää, todellakin kannattaa antaa palautetta. Ylen edustajan mukaan Miisa on yksiselitteisesti saamelainen ja edustaa saamelaiskulttuuria ja se siitä. Myös oma teinini on samalla logiikalla saamelainen, hänen isänsä äidin isä oli saamelainen. Asia on vaiettu kuoliaaksi suvussa ja siitä puhuminen sukulaisten kanssa on mahdotonta. Se olisi heille suuri loukkaus koska assimilaatio on ollut niin väkivaltaista aikanaan. Ehkä teini joskus tutustuu juuriinsa. Varmaa on että hän ei toimi tavalla jolla esim nämä Ylöjärven saamelaiset toimivat, kyseessä on isän puolen suvun todella tuskainen historia ja sitä hän ei ikinä halveeraisi tuolla tavalla.
Yle areena löi Miisan naaman suoraan silmille. Puistatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli sarjasta fiilis, että Miisalla on oma etukäteen muodostettu käsityksensä saamelaisuudesta, ja hän haluaa poimia omaan identiteettiinsä saamelaisuudesta vain ne osaset, jotka häntä miellyttävät ja "sopivat kuvaan".
Mitä on saamelaisuus, jota valtaväestöön kuuluva katsoo voivansa määritellä?
läpä sinä tunari arvaile täällä kuka on valtaväestöön ja kuka saamelainen.
Miisa ei ole saamelainen, hänellä on juuret kyllä saamelaiset. Hän ei puhu kieltä eikä elä saamelaisena, niin se nykyään määritellään. Tulepa tänne kokeilemaan mitä herkkua se on tämä meidän elämä.
Miisa on ideoinut itselleen ohjelman Ylestä, tämä ei hyödytä kulttuuriamme. Sen sijaan saamme hävetä. Tuo tyttö häpäisee kulttuuriamme, hengellisyyttämme. Helsingin asuja hän on. Ja arvomaailmansa toiselta planeetalta.
Tulepa tekemään gallupia kylille mitä ovat mieltä ohjelmasta ja Nuorgamista.
Aina luullu että lappalaismiehet ne on renttuja, joppoja....
Taitaa olla sama juttu naistenkin kanssa
Saamelaisilla ihan liian suuret porokarjat, syöneet kauniin lapin mustalle mullalle, lentokuvissa tuo näkyy. Norjan puolella vaalea jäkälikkö, suomen puolella musta maa.
Silkkaa ahneutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli sarjasta fiilis, että Miisalla on oma etukäteen muodostettu käsityksensä saamelaisuudesta, ja hän haluaa poimia omaan identiteettiinsä saamelaisuudesta vain ne osaset, jotka häntä miellyttävät ja "sopivat kuvaan".
Mitä on saamelaisuus, jota valtaväestöön kuuluva katsoo voivansa määritellä?
läpä sinä tunari arvaile täällä kuka on valtaväestöön ja kuka saamelainen.
Miisa ei ole saamelainen, hänellä on juuret kyllä saamelaiset. Hän ei puhu kieltä eikä elä saamelaisena, niin se nykyään määritellään. Tulepa tänne kokeilemaan mitä herkkua se on tämä meidän elämä.
Miisa on ideoinut itselleen ohjelman Ylestä, tämä ei hyödytä kulttuuriamme. Sen sijaan saamme hävetä. Tuo tyttö häpäisee kulttuuriamme, hengellisyyttämme. Helsingin asuja hän on. Ja arvomaailmansa toiselta planeetalta.
Tulepa tekemään gallupia kylille mitä ovat mieltä ohjelmasta ja Nuorgamista.
Oikeat saamelaiset tietävät, keitä on saamelaiset ja miten saamelaisuus määritellään. Saamelaiset eivät kiistä Miisan saamelaisuutta toisin kuin täällä meuhkaavat valtaväestön edustajat.
Ihminen on saamelainen, jos yksikin isovanhemmista on oppinut saamen ensimmäisenä kielenään. Tämä on kirjattu lakiin.
Ylöjärveläinen saamea puhumaton saamelainen......
Yksi jännä juttu näin sukututkijan vinkkelistä. Suomalaiset ja saamelaiset ovat menneet useita satoja vuosia sekaisin, naineet ristiin.
Geneettisiä saamelaisia on suuri osa suomalaista sitä tietämättään, siis yhtä paljon kuin saamelaisia. Siksi geenitesteillä ei voida koskaan päättää kuka on saamelainen. Ainoastaan elintavat ja kielen avulla tämä voidaan päättää.
Eli sen pitäisi olla ok jos saamelaisalueelle muuttaa vaikkapa itäafrikan sarvesta ihminen. Hänkin saa olla saamelainen? Yhtälailla kuin nyt hkiin muuttajaa täytyy kutsua suomalaiseksi, vaikka suomalaisetkin ovat vähemmistökansa maailmalla. Joko etäisyyksiä on, tai sitten ei ole.

Kannattaisi perusasiat opetella kuten se, että saamelaiseksi ei ryhdytä geenitestillä. Jospa nyt aloittaisit tutustumalla nykyiseen lakiin.
Vierailija kirjoitti:
Saamelaisilla ihan liian suuret porokarjat, syöneet kauniin lapin mustalle mullalle, lentokuvissa tuo näkyy. Norjan puolella vaalea jäkälikkö, suomen puolella musta maa.
Silkkaa ahneutta.
siinäpä se taidat nämä muutkin mielipiteet kirjoitella. Puolustele Miisaa rauhassa. Meillä on täällä omat lait. Jospa annatte takaisin maamme sieltä Hämeestä alkaen. Viihtyvät porot sielläkin ihan hyvin. Kehtaatkin.Miisan ohjelma on suuri häpeä ja hän sen kyllä tietää
Onko tämä verorahoilla tuotettu?
Ei ole kenenkään sängystä sänkyyn hyppäämiset minkään dokumentin arvoisia.