Miehen oudot tavat: ei käytä somea tai älypuhelinta
Tapasin ihanan miehen muutama kuukausi takaperin. Toisten treffien jälkeen ei olla erossa juuri oltu. Haluaisin jakaa miehestä tottakai kavereillekin kuvia somessa, mutta mies kieltää oman kuvansa lisäämisen mihinkään nettipalveluihin. Hän käyttää sellaista vanhaa Nokian kännykkää, jossa ei ole edes kameraa ja se on vielä kuulemma työnantajan puhelin. Työnsä hän kuitenkin tekee täysin tietokoneella, mutta nettiä ei silti käytä esim uutisten lukemiseen.
Kontrasti on melkoinen, kun minulle älypuhelin on kaikki kaikessa ja teen kaiken sen avulla: tilaan ruokaa ja kauppatavaroita, pidän yhteyttä kavereihin jne. Tuntuu oudolta, kun mies käy jatkuvasti omien kavereidensa luona soittamatta.
Minua vaivaa jotenkin se, että aina yhdessä ollessa me pudotaan kivikaudelle, jossa kaikki ostokset käydään tekemässä kaupasta ja ruokaa ei koskaan tilata kotiinkuljetuksella. Eilen hän halusi hakea pitsan kävellen ja kylmäähän se tuollaisen kilometrin matkan jälkeen jo oli.
Hän itse ei vaikuta pitävän tätä kivikautista elämäntyyliä mitenkään erikoisena eikä oikein tunnu haluavan edes puhua siitä.
Onko muilla tällaisia oudosti nettiä vältteleviä tuttuja ja mitä syitä tällaiseen käytökseen voi olla?
Kommentit (68)
Mulle tulee mieleen, että yrittääköhän mies jotenkin pysytellä somen ulkopuolella jotta häntä ei löydettäisi?
Mutta keneltä hänen täytyy piiloutua?
Toivottavasti kyseessä on joku muu syy.
Miespuolinen versio minusta.
Tavallinen peruspuhelin riittää, en ole missään somessa (pl. nyt täällä anonyyminä). Töissä teen normaalisti tietokoneella töitä, samoin täällä kotona voin hyvin vaikka lukea nettilehden tässä koneen äärellä.
En kuitenkaan koe että minun olisi oltava tavoitettavissa ihan joka hetki enkä tykkää siitä, miten riippuvaisiaälylaitteista nykysin ollaan. Kaikki pitää kuvata ja esim. luontoretkestä ei voida nauttia ihan vain olemalla, pitää koko ajan muistaa kuvata ja etisä kauniita paikkoja nimenomaan sillä silmällä.
Puhelinta voi muuten käyttää siihen alkuperäiseen tarkoitukseensa; sillä voi soittaa (myös sinne pizzeriaan sen kotiinkuljetuksen, vinkkinä).
Haluaisin olla tuollainen mies enkä tällainen av-riippuvainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Somettomuus pikaviestiestisovelluksia lukuunottamatta ei haittaisi, mutta älypuhelin toki helpottaa arkea huomattavasti.
Eikö sulla ole saldoa tekstiviesteihin?
Pikaviestisovellukset nyt ei vaadi paljon omaa tietoa, eikä niillä pysty kyyläilemään toisen elämää. Tekstiviestit on menneen talven lumia.
Vierailija kirjoitti:
En jaksais noin muumioitunutta tyyppiä. Ärsyttää jotenkin muutosvastaiset ihmiset. Elämä ja teknologia menee eteenpäin ja itse pyrin pysymään kehityksen mukana. Mulle tuo olis aika turn off
Turn off-on niiiiin vanhanaikaista kieltä nämä turn onit ja turn offit!
Kehitystä ei ole unohtaa ihminen ja ystävyys,rakkaus,läheisyys.
Älypuhelin ei ole mikään "pakko olla",siinä unohtuu aito vastavuoroisuus.
Mietippä,teltta mukaan ja järven rannalle kesäyönä...ihanaa!
Minun mielestä kaikkein ärsyttävin ihmistyyppi on se, jonka pitää kokoajan postata kuvis someen. Ihan kuin muita kiinnostaisi jokainen ruoka-annoksesi, uusi vaattesi....
Ärsyttää yrittää jutella ihmisen kanssa, joka juuri ja juuri pystyy olemaan 5 min vilkaisematta, mitä hänen kakkapökäleen kuvasta tykätään somessa.
N347
Vierailija kirjoitti:
Hmm. Kun hetken tässä mietiskelin kaikkea sit aikaa, jonka itse tärvään vuorokaudesta puhelimella roikkumiseen (no joo, onhan osa sen kautta saatavista palveluista tietysti tarpeellisiakin), niin tuli mieleen, että ehkäpä tämä mies on oivaltanut jotain arvokasta, mitä me muut emme. Siis ihan oikeasti. Välillä sitä ihan hämmästyy, että joko tää puhelin taas imeytyi mun käteeni leffan mainoskatkolla tai jopa leffan aikana jne.
Aivan!
mulla ja mun nuorella on sopimus,aina kun hän on täällä,puhelin pois!
Vaikka se soi,en silloin vastaa,ei ole tärkeää,tiedän sen. En vastaa whatsappeihin,laitan vastauksen myöhemmin.
No,tosin,ei mun elämässä ole hengenhätää vaikka olisin ilman älylaitteita tai somea viikon.
Voin kävellä kavereille.
Torilla tavataan! :D
Hyvä mies tarvii paremman naisen . Liikunnallinen nainen tykkää kävellä hölkätä juosta ulkona kuntoilua jumpata vetää kuntopyörällä ja hienoa että liikkuu kävelee eikä makaa sohvalla. Lisäksi tää tarkoittaa että nainen saa maksaa itse omat ruokatilauksen kuljetusmaksut eikä maksata niitä miehellä.Kauppaan mennään sen takia että nähdään minkä näköistä se on mitä haetaan ja missä kunnossa sekä tutkitaan onko jotain uutta.Tuore patonki ja maidosta päivämäärä.Ei yhtään tyhmä mies.Siinä saa liikuntaa ja säästää kuljetuskulut sekä saa mieleistä.Ihmisiä tavataan elävänä eikä netissä.Menette ulos kahvilaan tai lenkille siellä on elämä eikä netissä.
Mies osaa elää,ei ole riipuvainen älypuhelin ja some tykäykset.Kunioitavaa! Itseäni pidetään outolintuna ja kumanna.Koska en ole F.B.Se On tietoinen valintani, sama asia:Olen ilman älypuhelinta.Minulla on samsung .Ilman kameraa! Toimii viellä hyvin minun tarpeisiini,olutko jo käytössä 12v? Uudet tutavuudet kaatuu siihen,kun en f.b..Kuin on vanhatkin. kun en ole siellä missä kaikki ovat F.B.Mutta elän mun elämää ihan livenä ja haluan kohdata ihmiset elämässäni kasvotusten.En minkään älypyhelimen takana tai F.B.ymm.
Tavallisella puhelimella ja tietokoneella voi tilata pitsaa mutta jos haluaa ulkoilla saada liikuntaa on pakko liikkua.Ei tosiaan kaikki ei halua esiintyä ei ole esiintymisviettiä. Nuoriso ei tarkoita että kaikki nuoret olisi netissä vain osa on.Useimmin netissä esillä on ihmiset jotka myy jotain.Facebook leviää ympäri maapalloa missä huijarit kopioi kuvia vääriin tarkoituksiin. Ei tosiaan kaikki ei halua olla netissä. Harrastaa liikuntaa tarkoittaa että liikkuu.
Familia tarkoittaa muuten mafiaa.
Ap, vedät nämä aina överiksi ja siksi uskottavuus kärsii. Samoin siksi, että näitä samankaltaisia tulee peräkkäisinä päivinä.
Mitä iloa saat tästä trollaamisesta?
Vierailija kirjoitti:
Jos mies kieltää sinua jakamasta kuviaan somessa, juokse karkuun!
Toivottavasti tuo oli raskaan sarjan sarkasmia? Ei voi kuvitella mitään sen älyttömämpää muutenkaan, kuin jakaa omia kuviaan johonkin someen, mutta se että jo oletusarvoisesti olettaisi että kumppaninkin kuvia vosi tuosta noin vain alkaa oman mielensä mukaan jakelemaan yhtään mihinkään, on täysin älyvapaata.
Nuo somekuvat ovat vähän kuin exän nimi tatskattuna näkyvään paikkaan. Tatuoinin voi jopa saada poistettua, mutta minkä someen ja nettiin tyrkkää, niin siellä se on ikuisesti, etkä sitä kokonaan poistettua saa!
Jos toinen ehdottomasti olettaa ja haluaa jakaa kuviasi someen, niin ota allesi jalat, skuutti, fillari, auto, taksi, tai millä vain pääset nopeiten karkuun, äläkä edes erehdyksessä katso taaksesi!
Kyllä muakin ahdistais, jos joku tapailumies haluaisi jakaa musta kuvia kavereilleen somessa. Tämä, vaikka itse olen somessa ja omistan älypuhelimen.
tia,a68 kirjoitti:
Mies osaa elää,ei ole riipuvainen älypuhelin ja some tykäykset.Kunioitavaa! Itseäni pidetään outolintuna ja kumanna.Koska en ole F.B.Se On tietoinen valintani, sama asia:Olen ilman älypuhelinta.Minulla on samsung .Ilman kameraa! Toimii viellä hyvin minun tarpeisiini,olutko jo käytössä 12v? Uudet tutavuudet kaatuu siihen,kun en f.b..Kuin on vanhatkin. kun en ole siellä missä kaikki ovat F.B.Mutta elän mun elämää ihan livenä ja haluan kohdata ihmiset elämässäni kasvotusten.En minkään älypyhelimen takana tai F.B.ymm.
Itsekin olen jättäytynyt Naamakirjan ulkopuolelle, eli en koskaan liittynyt käyttäjäksi.
Whatsapp on ainoa käyttämäni somepalvelu.
Olenkyllä muuttunut aika epähenkilöksi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä muakin ahdistais, jos joku tapailumies haluaisi jakaa musta kuvia kavereilleen somessa. Tämä, vaikka itse olen somessa ja omistan älypuhelimen.
Sama. Minusta ja puolisostani ei ole yhtään yhteiskuvaa somessa. Eikä kumpikaan kerro FB:ssä olevansa parisuhteessa.
Sanoit, että tekee työnsä koneella. Mitä enemmän ihmiset ovat perillä tietoturva- ym. kysymyksistä, sitä vähemmän usein käyttävät somea, ymmärtäessään monimuotoiset riskit ja bisneksen palvelujen taustalla.
Jos mies kieltää sinua jakamasta kuviaan somessa, juokse karkuun!