toinen nainen jonka vuoksi mies jätti perheen. ..

Varmaan ns. toisilla naisilla on monenlaisia tunteita. Itse tunnen naisen, jota erityisesti kiihottaa kilpailun tunne ja se, että hänen takiaan jätetään. Hän on ollut osallisena jo kolmessa erossa, mutta arki ei olekaan muutamaa vuotta pidempään sujunut ja ero on tullut. Nyt on taas tyytymätön viimeisimpään. Tämä nainen on sukuani, en muuten jaksaisi olla missään tekemisissä. Pohjimmiltaan hyvin kateellinen ja panettelee muita naisia. Osa näistä toisista naisista on jollakin tapaa persoonaltaan viallisia. Sama toisin koskee kaikkia sarjapettäjiä. Ilman empatiakykyä ei voi tuntea ap:n kysymyksen mukaista häpeää. Vain voiton- ja vahingoniloa :(

Aika harvoin se toinen osapuoli suotuu mihinkään korjausyrityksiin oikeasti ennen kuin on liian myöhäistä. Ajattelee, ettei se toinen kuitenkaan lähde - ennen kuin on vaihtoehto katsottuna.

Itse kärsin 10 vuotta. Mies ei todellakaan suostunut muuttamaan käytöstä eikä terapiaan. Pettäminen ja toinen mies olivat se viimeinen pakokeino ulos. Näin on monella, uskoisin. Oikeasti, mihin olisin lähtenyt huonosta suhteesta, jos en toiseen suhteeseen?

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 19:00"]

--

yhtälailla "mies jätti toisen naisen takia" kommentilla poistetaan se oma osuus huonosti sujuneesta parisuhteesta. Fakta on kuitenkin se, ettei kukaan lähde hyvästä parisuhteesta, suhteessa on jotain pielessä, jos sen haluaa lopettaa.

Ja ei, en ole ollut koskaan toinen nainen eikä minua ole jätetty kolmannen osapuolen takia.

[/quote]

Suhteessa... tai omassa itsessä? Olen huomannut, että ensimmäisenä tyytymättömyyden syytä kannattaa etsiä omasta itsestään, ennen kuin alkaa syyttää ulkoisia tekijöitä. En väitä etteikö koskaan petetyssä osapuolessa olisi mitään vikaa, mutta toisaalta on epäreilua olettaa toisen olevan ajatustenlukija. Jos suhteessa on ongelmia, ehdottomasti paras tie on puhua niistä ääneen ennen toimintaa. Niin vastuullinen aikuinen ihminen toimii. Jos pettäminen lähtee huonosta suhteesta, niin minusta on melko lapsellistakin "korjata asia" pettämällä - toisin sanoen sälyttämällä ongelmanratkaisu petetylle osapuolelle.

(Luen nyt tässä pois vaihtoehdon, jossa suhde on merkittävästi huono ja jossa toinen elää vaikkapa väkivaltaisessa tai muuten alisteisessa suhteessa. Niissä taitaa olla hieman enemmänkin puitavaa kuin vain pettäminen.)

Ja toisekseen: mikä on sitä suhteen kurjuutta, mikä tarjoaa hyväksyttäväksi vaihtoehdoksi pettämisen. Kylmä, välinpitämätön suhde? Pelkkä kaveruus romanttisen rakkauden sijaan? Tylsä, tapaukseton elämä? Pikkulapsiaika?
Suhteeseen kuuluu pääsääntöisesti niitä karikoita. Ja suhteen vahvuus mitataan sillä, kuinka niitä vastaan käydään. 

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 21:06"]

Aika harvoin se toinen osapuoli suotuu mihinkään korjausyrityksiin oikeasti ennen kuin on liian myöhäistä. Ajattelee, ettei se toinen kuitenkaan lähde - ennen kuin on vaihtoehto katsottuna.

Itse kärsin 10 vuotta. Mies ei todellakaan suostunut muuttamaan käytöstä eikä terapiaan. Pettäminen ja toinen mies olivat se viimeinen pakokeino ulos. Näin on monella, uskoisin. Oikeasti, mihin olisin lähtenyt huonosta suhteesta, jos en toiseen suhteeseen?

[/quote]

En halua tuomita, mutta miksi vaihtoehto ihan omaan, itsenäiseen elämään on/oli poissuljettu?
Ja mikä suhteenne ongelma alunperin oli? 

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 21:06"]Aika harvoin se toinen osapuoli suotuu mihinkään korjausyrityksiin oikeasti ennen kuin on liian myöhäistä. Ajattelee, ettei se toinen kuitenkaan lähde - ennen kuin on vaihtoehto katsottuna.

Itse kärsin 10 vuotta. Mies ei todellakaan suostunut muuttamaan käytöstä eikä terapiaan. Pettäminen ja toinen mies olivat se viimeinen pakokeino ulos. Näin on monella, uskoisin. Oikeasti, mihin olisin lähtenyt huonosta suhteesta, jos en toiseen suhteeseen?
[/quote]

Selittelyä olisitko sallinut toiselle saman ?

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 19:00"]

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 18:38"]

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 18:15"]

Helposti voi rakastaa vaan ei luottaa. Toki luotan siihen tunteeseen ja tietoon rakkaudesta, ei suhde muuten olisi 10v kestänyt, mutta emmä luota miehen kykyyn olla uskollinen. Kuinka mä voisin kun mies mennen tullen pettää puolisoaan mun kanssa? Miksi mä olisin niin sinisilmäinen että olettaisin kymmenen vuoden jälkeen, että mä olisin spesiaalimpi tapaus kun miehen oma vaimo? Totta, meillä on pitkä historia, mutta se ei tarkoita sitä että mä luotan sinisilmäisesti siihen ettei minua mies pettäisi. Mä olen sitä mieltä että jos petät kerran, petät toisenkin. Siksi mä edelleen toivon löytäväni miehen kenelle olisin yksi ja ainoa.

[/quote]

Onko miehellä lapsia vielä kotona? Heille kun tuo isän petos aikanaan selviää, niin menee maine ja kunnia mieheltä, välit poikki lapsiin ja jos sinäkään et huoli moista pettäjää, niin onpa sopan keittänyt! Sääliksi käy perhettä, jota mies pettää 10 vuotta! Ja sääliksi käy naista, joka roikuu varatussa 10 vuotta etsimättä itselleen parempaa!

[/quote]

Aika säälittävä on myos se vaimo, joka roikkuu pettävässä miehessään vuosia. Sen verran pitäisi olla itsekunnioitusta, että dumppaa petturin samantien. Eihän sen miehen tarvitsekaan olla uskollinen, kun kotona on sinisilmäinen kaiken anteeksiantava vaimo, joka kieltäytyy näkemästä totuutta.

Ne lapasmiehet, jotka tulevat vaimonsa jättämiksi, eivät yleensä kelpaa sille kakkosnaisellekaan.

[/quote]

Avioliitto on juridinen sopimus perheen eduksi, josta usein ihmiset haluavat pitää kiinni, vaikka rakkaus olisikin loppunut. Perheeseen kun kuuluu yleensä muitakin kuin mies ja vaimo. Moni jää avioliittoon, koska se on perheen arjen ja lasten kannalta paras ratkaisu. Avioliitto yleensä kuitenkin on alkanut rakkaudesta, jopa niin suuresta, että on haluttu jakaa se arki toisen kanssa ja hankkia se perhe ja lapset. Harva sivusuhde on kuitenkaan kovin merkittävä ja yleensä ne ei kestä arkea, vaan toimivat ainoastaan salassa ja muilta piilossa.

Olen ollut toinen nainen ja myös jättänyt oman mieheni sen jälkeen kuin aloitin sivusuhteen tämän kyseisen miehen kanssa. Kaikki tapahtunut on avannut silmiäni sen suhteen, että elämä ei ole yhtään niin mustavalkoista kuin helposti kuvitellaan.

Sen jälkeen kun rakastuin tähän uuteen mieheen, minulle oli täysin selvää, etten pysty jatkamaan elämää lasteni isän kanssa. Rakastuminen sai minut ymmärtämään, että se suhde oli tiensä päässä. Nyt olen onnellisesti yhdessä uuden mieheni kanssa, mutta vaikka niin ei olisi käynytkään, olisin onnellinen ja kiitollinen, että hän sai minut avaamaan silmäni avioliittomme ongelmille ja antoi rohkeutta tehdä vaikeita päätöksiä. Ihan niinkuin joku tässä ketjussa osuvasti sanoi: hän oli katalyytti.

Mutta täytyy sanoa, että kun on itse pettänyt ja jättänyt oman miehensä, uuden mieheni ex-vaimo ei ole ehkä ykkössijalla, kun mietin ketä kohtaan tunnen syyllisyyttä. Minä vastaan siitä miten olen kohdellut omaa exääni, uusi mieheni taas on vastuussa omalle ex-puolisolleen.

Ei hävetä koska miehen liitto veteli jo muutenkin viimesiään. Olivat siis jo erosta puhuneet ennenkuin tavattiin miehen kanssa. Nopeasti sit molemmat erottiin tahoillamme ja mentiin yhteen. Tälle ex vaimolle todellisuus iski vasta sitten kun tajus, että miehensä alkoi seurustelemaan minun kanssa ja siitä alkoi vuoden perään itkeminen. Mut en tunne sääliä tai myötätuntoa häntä kohtaan. Miehen ystävät ottivat hyvin vastaan. Olivat jo pitkään toivoneet, että mies lähtisi huonosta liitostaan. Myös miehen suku otti hyvin vastaan kun huomasivat, että mies on vihdoin löytänyt tasapainoisen kumppanin. Ja tosiaan ei oltu missään salasuhteessa vaan tavattiin pari kertaa ja pian mies muuttikin lopullisesti exän luota pois. Hänen lapsi ei tästä ole kärsinyt, varmasti parempi hänellekkin kun ei tarvitse kuunnella jatkuvaa riitelyä.

Minä olin ekat kolme vuotta hirviö joka rikkoi heidän perheonnensa, heillä ei ollut kuulemma mitään ongelmia suhteessaan ennen minua, minun syytä kaikki.
Kolmen vuoden jälkeen kun järkytys alkaa olla ohi ja on huomattu, että lapset ovat sopeutuneet uuteen tilanteeseen hyvin, tulikin ex minulle sanomaan että hän on niin onnellinen ettei enää tarvitse katsella miestä nurkissaan, ja muutenkin on jostain syystä puhunut nyt, että olipa niitä ongelmia ollutkin jo ennen minua suhteessaan.

Ihan täytyy ihmetellä että provoisotko vai oletko todella noin uskomaton? Onnea sinulle!

Eilen oli TV2:ssa hyvä "opetusohjelma" kakkosille! Tuhkimotarina! Siinä toinen nainen tunnusti salasuhteensa pimeän puolen ja kertoi rehellisesti miltä tuntui jäädä ikuiseksi kakkoseksi, kun mies kaiken rakkausylistyksen jälkeen valitsi perheensä.

Hän kertoi myös tunteistaan, kun mies tapaamisen jälkeen aina lähti perheensä luo...kuinka paljon se satutti kerta toisensa jälkeen. Puhumattakaan yksinäisistä juhlapyhistä ja viikonlopuista. Salaiset tapaamiset olivat tyypilliset: työmatkoilla, lounastauoilla ja aamulla ennen työhönmenoa.

Olen aina ollut sitä mieltä, että toisten parisuhteissa roikkuvissa ei ole mitään säälimistä, mutta eilen säälin ko. naista! Hän oli todella säälittävä!

[/quote]

Et ole toinen nainen, et tarkalleen ottaen edes rajatapaus. Ainoa ongelmanne on ilmsesti se, että olette heti näyttäneet ja kuuluttaneet rakkautenne suunnilleen oven pamauksen vielä kuuluessa. Tällöin ihmisille tulee se harhaluulo, että suhdetta on lämmitelty jo pitkään ja toimiakin ollut.

Et  ole tehnyt mitään väärää mutta mielestäni eron osapuolia ja eroa surevia läheisiä pitäisi sen verran kunnioittaa, että uusien suhteiden suhteen pidetään matalaa profiilia. Ystäväni mies työnsi lastensa eteen ensimmäisellä tapaamisella poismuuton jälkeen uuden naisen, jonka kuulemma oli tavannut viikolla ja joka ei mitenkään muka liittynyt eroon. Emmehän me kukaan voi olla sataprosenttisen varmoja, ettei liittynyt eroon, mutta onhan nyt aivan tunteetonta työntää lasten eteen uusi ihmissuhde, kun ensimmäistä kertaa ollaan näkemässä isän uusi asunto ja isä kahden viikon tauon jälkeen.

Ihmisille pitäisi antaa suruaika, vaikka itse viettäisi villiä juhlia. Miksi on vaikeaa pitää sitä tuoretta suhdetta hetken aikaa salassa? Onhan selvää, että monen tunteita säästetään sillä, ettei sitä onnea hierota naamaa vasten. Vaikka itse tietää, että tässä ei ole mitään väärää, aiheuttaa se liian nopea uuden suhteen esittely pahaa mieltä ja katkeruutta, vaikka näin ei saisi ollakaan. Kukapa ei kokisi katkeruutta, kun ex tapaa samantien uuden ja vieläpä esittelee koko suvulle?

Ehkä välit miehen sisaruksiin ja ystäviin olisivat paremmat, jos ette olisi innoissanne hätäilleet suhteenne julkituomisessa. Jos muutaman kuukauden pitää matalaa profiilia ja sitten hiljalleen syöttää idean läheisille, että on tavannut jonkun ja antaa ihmisten rauhassa tottua ajatukseen, ollaan pitkällä tähtäimellä paljon paremmissa väleissä.

[/quote]

Juuri näin. Omassa tuttavaporukassani oli juuri samanlainen tapaus. Mies esitteli uuden naisen samantien alle kouluikäisille lapsilleen ja vietti koko kesän uuden naisensa kanssa vanhempiensa kesämökillä. Jos itselleni olisi lapsena käynyt näin, olisin varmasti jollain tavoin traumatisoitunut. Miksi pitää pussailla pienten lasten edessä heti heidän äitinsä jätettyään? Miksi tuoda uusi nainen jokaisiin kissanristiäisiin heti vanhan luota lähdettyä? Ja miksi paistatella onnea omien vanhempiensa edessä, jotka ovat eri sukupolvea, ja joita selvästi hävettää koko tilanne? Miksi aiheuttaa vaikeita tilanteita ystäväporukoille, ja pahentaa entisestään ex-vaimon mieltä? Jos olisivat puolikin vuotta pidempään odotelleet onnensa paistattelemisen kanssa, olisimme kaikki varmasti suhtautuneet sekä uuteen naiseen että mieheen aivan eri tavalla. Vaikeahan sitä on ymmärtää ja hyväksyä kun näkee pienten lasten kärsivän ja on selvästi huomattavissa, että uusi nainen ja mies näkevät vain toisensa ja rakkautensa. He eivät kumpikaan tunnu ollenkaan ymmärtävän kuinka paljon sydänsurua ovat lähipiirissä aiheuttaneet.

Kiitos tästä ketjusta! Kerrankin tästä aiheesta pystytään keskustelemaan suht järkevästi ja ilman jatkuvaa kenen vika vääntöä.

Minulla itselläni on ollut salasuhde ja olimme jättämässä puolisoitamme, kunnes mies jäi vaimolleen kiinni. Monen mutkan kautta he päättivät jatkaa yhdessä, joka tietenkin särki minun sydämeni. Olinhan itse kertonut jo tässä vaiheessa miehelleni ja ilmoittanut, että jätän hänet. No häntä koipien välissä rukoilin paikkani hänen vierestään takaisin ja kiitos Jumalalle mieheni huoli minut takaisin. Ja saimme suhteemme korjattua.

Ja ne jotka kirjoittelee, että on petetyn oma syy jos tulee petetyksi ja jätetyksi niin "ällötätte" minua. Itselleni ainakin vaikeinta oli se, että mieheni itkien kysyi, että mitä meidän suhteessa oli vikana ja mitä hänessä oli vikana. Ja en oikeasti osannut vastata. Meillä oli ihan ok suhde, vähän vaikeempi vaihe ollut vaan takana, mutta muuten. Jälkeen päin ajateltuna halusin vain vaihtelua, olin täysin tämän toisen miehen lumoissa. Voisin verrata tilaani mielenterveyshäiriöön. Onneksi tilanne meni miten meni, mutta välillä kun katson miestäni kun hän leikkii lastemme kanssa ja silittää heidän päätään ja vilkuttaa minulle terassille niin sydäntäni todella kylmää ajatus siitä, että aivan mahtava ihminen joutuu vieläkin miettimään, että mitä hän teki väärin. Aivan kamalaa. Vika ei todellakaan ollut hänen vaan minun. Minun ja tämän toisen miehen, meidän itsekkyytemme ja halumme toteuttaa vaan omia tunteitamme välittämättä muiden tunteista. Jos olisimme pelanneet reilusti niin olisimme eronneet suhteistamme ja sitten alkaneet treffailla. 

[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 20:28"]

Vannomatta paras. En olisi minäkään koskaan voinut kuvitella rakastuvani varattuun mieheen, saati että olisin suhteeseen ryhtynyt, mutta kuinkas sitten kävikään... Elämä opettaa ja karsii turhan mustavalkoisen ajattelutavan.

[/quote]

Pari kysymystä. Rakastuitko mieheen ilman että tiesit miehen olevan varattu (mies ei kertonut totuutta)? Vai menikö niin että vähän ihastuit ja vaikka tiesit miehen parisuhteesta, flirttailitte ja vähitellen vietit aikaa hänen kanssaan koko ajan enemmän? Siitä sitten rakastuit?

Ensimmäisessä tilanteessa paska juttu. Jos mies ei kerro olevansa varattu (kaikilla ei ole sormusta, minullakaan ei ole vaikka olen naimisissa) ei periaatteessa vastuutta rakastumisesta voi sälyttää sinun kontolle. En kuitenkaan ymmärrä miten rakkaus jatkuu normaalilla roihulla sitten kun saa tietää totuuden? En vaan ymmärrä. Itse olin joskus aikoinaan ihastunut mieheen joka ei kertonut tyttöystävästä. Kun totuus vihdoin tuli julki, loppui kiinnostus minun puoleltani siihen hetkeen. En halunnut olla enää missään tekemisissä.

Jos taas tiesit miehen olevan varattu, eikö sinua hävettänyt hengailla varatun miehen kanssa? Miten olet voinut edes kuvitella että mies puhtaasti rakastaa sinua? Minä en ikinä, ikinä alkaisi vehtaamaan jos tietäisin puolisosta. Enkä sitä kautta edes etenisi rakastumisen asteelle ko. mieheen.

Mutta tämänkin ketjun perusteella on paljon naisia joilla ei oikeasti kiinnosta onko toinen varattu vai ei, toivottavasti olette yhtä avarakatseisia vielä sittenkin kun olet sen vaimon osassa.

[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 09:05"]

Kiitos tästä ketjusta! Kerrankin tästä aiheesta pystytään keskustelemaan suht järkevästi ja ilman jatkuvaa kenen vika vääntöä.

Minulla itselläni on ollut salasuhde ja olimme jättämässä puolisoitamme, kunnes mies jäi vaimolleen kiinni. Monen mutkan kautta he päättivät jatkaa yhdessä, joka tietenkin särki minun sydämeni. Olinhan itse kertonut jo tässä vaiheessa miehelleni ja ilmoittanut, että jätän hänet. No häntä koipien välissä rukoilin paikkani hänen vierestään takaisin ja kiitos Jumalalle mieheni huoli minut takaisin. Ja saimme suhteemme korjattua.

Ja ne jotka kirjoittelee, että on petetyn oma syy jos tulee petetyksi ja jätetyksi niin "ällötätte" minua. Itselleni ainakin vaikeinta oli se, että mieheni itkien kysyi, että mitä meidän suhteessa oli vikana ja mitä hänessä oli vikana. Ja en oikeasti osannut vastata. Meillä oli ihan ok suhde, vähän vaikeempi vaihe ollut vaan takana, mutta muuten. Jälkeen päin ajateltuna halusin vain vaihtelua, olin täysin tämän toisen miehen lumoissa. Voisin verrata tilaani mielenterveyshäiriöön. Onneksi tilanne meni miten meni, mutta välillä kun katson miestäni kun hän leikkii lastemme kanssa ja silittää heidän päätään ja vilkuttaa minulle terassille niin sydäntäni todella kylmää ajatus siitä, että aivan mahtava ihminen joutuu vieläkin miettimään, että mitä hän teki väärin. Aivan kamalaa. Vika ei todellakaan ollut hänen vaan minun. Minun ja tämän toisen miehen, meidän itsekkyytemme ja halumme toteuttaa vaan omia tunteitamme välittämättä muiden tunteista. Jos olisimme pelanneet reilusti niin olisimme eronneet suhteistamme ja sitten alkaneet treffailla. 

[/quote]

Kiitos valaisevasta kirjoituksesta. Käsitinkö oikein että syy sivusuhteeseen oli arkinen perhe-elämä? Halusit paeta töihin-päiväkotiin-kauppaan-kotiin-huomenna sama rumba- kuviota? Omasta mielestäni se varmasti on suurin syy sivusuhteisiin, ei niinkään se että suhteessa olisi jotain isompaa vikaa.

Miten teillä nykyään menee? Onko tapahtuneesta monta vuotta? Miten miehen luottamus sinuun on palautunut? Vai onko edes palautunut?

Minulla olisi hieman toisenlainen tarina tähän. Minä olen se, joka petti ja syy siihen oli omassa itsessäni, eikä miehessäni. Minä olen toipuva anorektikko ja anorektisesta mielenmaailmasta johtuen olen ollut hyvin epävarma  omasta ulkonäöstäni. Mieheni tekee pitkää päivää, on usein työmatkoilla ja hän oli pettämisen aikoihin töistä aika stressaantunut ja henkisesti vähemmän läsnäoleva kuin olisin halunnut. Itse olen opiskelija ja minullakin oli stressaavaa palata yliopistolle anoreksiasta johtuvan sairausloman jälkeen. Aloin saada paljon huomiota, jota kieltämättä tuolloin kaipasin, opiskelukaverilta ja tein todella huonon valinnan ylläpitää sivusuhdetta hetken, oli ihanaa olla ihailtu, mutta edes pettäessäni en asettanut häntä mielessäni korkeammalle kuin omaa miestäni. Lopetin pian suhteen, kerroin miehelleni ja rakkautemme oli edelleen olemassa ja teimme molemmat paljon töitä suhteemme eteen. Nykyään hänkin osoittaa huomiota ja rakkautta päivittäin, vaikka olisikin työkiireitä. Pettäminen ei siis mielestäni aina tarkoita, että pettäjänkään mielestä oma suhde olisi loppu vaan saattaa hakea jotain yksittäistä asiaa esim. tietynlaista huomiota, mutta jos keskittää voimavarat omaan suhteeseen niin noita yksittäisiä puutteita voi yhdessä työstää. Nyt meillä menee paremmin kuin koskaan, olemme kihloissa ja suunnittelemme häitä ja lapsia.

Häpeän tekoani ja sitä, että sen vuoksi rikoin jotain korvaamatonta, mutta onneksi saimme sen yhdessä ehjäksi. Minusta on turhaa yksinkertaistamista, että suhteen pitäisi olla huono ja tuhoon tuomittu, jotta pettämistä tapahtuisi. Pettäjä on ilman muuta suurin syyllinen, mutta jokainen toinen nainen tai toinen mies voisi kohdallaan miettiä, haluaako mennä sorkkimaan kahden ihmisen parisuhdetta. Molemmat ovat tietyllä tavalla syyllisiä, pettäjä pettää ja toinen nainen/mies astuu alueella, johon hänellä ei ole oikeutta mennä eli kahden ihmisen parisuhteen sekaan. Parisuhde on kahden kauppa ja mielestäni siihen ei ole asiaa, elleivät parisuhteen molemmat osapuolet kutsu siihen. Vaikka pettäjä kutsuisi uuden naisen suhteeseen, ei pettäjän oma vaimo ole kutsunut ja se on yhtä lailla myös hänen parisuhteensa, joten siihen ei voi silloin mennä. Fiksu nainen/mies sanoo, että "en sotkeudu kenenkään suhteeseen, ota yhteyttä, jos/kun olet eronnut".

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 17:56"]

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 17:42"]Oletko sinä ikinä miettiny miksi mies jätti? Mahdoitko kenties olla aivan mahdoton pirttihirmu?  [/quote] Eiköhän jokainen mieti tuollaisen kokemuksen.jälkeen. Onko kaikki kakkoset noin simppeleitä ? Ehkäpä, eihän muuten tuollaista tapahtuisi.

[/quote]

En ole vielä koskaan tavannut naista/miestä, jonka puoliso on jättänyt toisen vuoksi, joka olisi itsestään tai suhteesta kyennyt löytämään mitään vikaa. Kuitenkaan onnellisesta suhteesta ei toista niin vain ryöstetä.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 18:01"]

En ole toinen nainen, mutta tunnen muutamia, joiden mies aikoinaan jätti vaimonsa tämän uuden takia. En ole koskaan suoraan kysynyt, asia ei taida kuulua minulle, mutta saamani mielikuva on sellainen, että jotkut ovat oikeasti vilpittömästi pahoillaan tilanteesta. Mutta kokevat ettei tilanteelle voinut mitään, kun olivat kerta rakastuneita.

Omasta mielestäni se toinen nainen on kuitenkin vain osasyyllinen, valinta ja vastuuhan on sillä miehellä.

[/quote]

Suhteeseen tarvitaan kaksi, joten puolet syyllisyydestä on kyllä kakkosnaisellakin.

[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 17:42"]

[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 17:31"]

Ihmiset ei tunnista omaa onnellisuuttaan. Luullaan, että onni on sama asia kuin suhteen alkuvaiheen hekuma.

[/quote]

Mistä näitä yleistäjiä riittää tälle palstalle? Hyviä provoja kyllä, kun kaikki esitetään väitteen muodossa.

[/quote]

Taisi osua kipeästi...