Mua on alkanut säälittää fiksut tytöt!

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 17:35"]

No mä olen kyllä aika samaa mieltä kuin Ap. Ensinnäkin isoissa yliopistokaupungeissa on vähemmän miehiä. Se on fakta, pojat tuppaavat jäämään kotikulmillensa. Ja varmaan edelleenkin on niin, että hyvin koulutetut, kunnianhimoiset ja hyvin tienaavat naiset pelottavat jonkin verran joitain miehiä. Keskimäärin hyvin koulutetulla naisella on hyvin koulutettu mies. Mun omasta 40 + ystäväpiiristäni kolmanneksella on ulkomaalainen mies, löydetty tyypillisesti ulkomaan komennuksella tai jatko-opinnoissa. Toinen kolmannes on naimisissa kunnianhimoisen ja urallaan etenevän kotimaisen miehen kanssa. Loput on sinkkuja.

[/quote]

Ei nuo asiat miehiä pelota tai kiinnosta - ovat vaan jo tuossa vaiheessa aivan liian vanhoja että kiinnostaisi.

KTM-mies

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 10:51"]

Työskentelen nuorten kanssa, ja en voi olla huomaamatta, että nättejä, fiksuja ja kunnianhimoisia tyttöjä riittää, poikia sen sijaan ei. Esim. Ressun lukiossa aloitti tänä vuonna 40 poikaa ja 140 tyttöä...

Olen jo omassa 40+ ikäluokassani huomannut akateemisten sinkkunaisten määrään, kun taas KAIKKI kelpo miehet ovat naimisissa, moni jo toisella kierroksella.

Voi tytöt mikä teitä odottaa. Toivttavasti fiksu ulkomaalainen mies :)

Suokaa anteeksi pinnallinen keskustelunaihe, mutta kyllähän puolison löyminen on useimmille elämän tärkeimpiä asioita.

[/quote]

Yes, yliopistolta kyllä sitten löytää fiksun miehen jos sellaisen haluaa, älä huoli.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 11:34"]

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 11:24"]No tuota. Ehkei kannattaisi olla niin kranttu. Itse aloin seurustella amiksen käyneen miehen kanssa, jolla oli ammattikorkeakoulu kesken ja vakava lukihäiriö. Nyt tämä aviomieheni on hyvin palkattu johtaja teknisellä alalla. Osaa silti kaikki rakennushommat, laatoittamiset, hitsaukset kuin ammattilainen ja nauttii vapaa- ajalla näistä kädentaitoja vaativista harrastuksista. Ja lisäksi pitää mm. oopperasta ja baletista - ei vaan ennen minuun tutustumistaan ollut koskaan käynyt esim teatterissa kuin joskus lapsena, kun sitten ekaa kertaa mentiin oopperaan, pelkäsin, että hän haluaa kesken pois, mutta mies olikin ihan innoissaan. :) [/quote] Sinä oletkin löytänyt helmen! Ongelma onkin, että heitä on todella vähän. Minäkin olin aikoinaan avoin ja yritin kyllä seurustella mm. autonasentajan ja rekkakuskin kanssa. Ajan kuluessa oli pakko myöntää itselle, että henkiset erot olivat liian suuret. Pääton, että haluan älykkään miehen ja löysinkin oman helmeni. Ne eksät päätyivät naimisiin lihatiskin myyjän ja hotellisiivoojan kanssa. Kiva, että löysivät rakkautensa.

[/quote]

Minäpä tapasin kerran rekkakuskin, joka oli testeillä todettu poikkeuksellisen älykkääksi. Tosin älykkyys on hyvin monimutkainen asia ja sitä on monta lajia. Kaikissa ammateissa on älykkäitä ja vähemmän älykkäitä. Eivät esim. kaikki lääkäritkään toisaalta ole kovin älykkäitä

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 11:14"]

Ymmärrän kyllä tätä aloitusta. Olen itse 40 v akateeminen helsinkiläinen sinkkunainen. Ja kyllä minä olisin halunnut perheen. En mitään itseni typistämistä lapsen asemaan tai määrittelmistä miehen kautta, vaan tasavertaisen kahden aikuisen parisuhteen jossa olisi voinut lapsiakin kasvattaa. Ei minusta ole mitään kovin kummallista että sellaista haluaa, onhan se nyt varmasti ihan biologisestikin ohjelmoitua se kaipuu pariutua ja lisääntyä myös ihmisillä, kuten muillakin eläimillä  yleensä. 

Mutta niin, ei tämä nyt mikään valtava tragedia ole. Kyllä minä olen pystynyt sopeutumaan sinkkuuteen ja etsimään elämääni tyydyttävän sisällön muualta kuin perhe-elämästä. En kulje valittamassa kohtaloni surkeutta vaan nautin tänä päivänä elämästäni, nyt kun olen jo hyväksynyt pysyvän sinkkuuteni ja lapsettomuuteni. Kolmevitosena otti kyllä kovemmalle, kun tuntui että "toivoa vielä on". Mutta eihän tämä ihannetilanne kyllä ole, että fiksut ihmiset, jotka haluaisivat lisääntyä, eivät löydä itselleen siihen kumppania.

[/quote]

Itsensä julistaminen fiksuksi ei anna kovin fiksua kuvaa. 

Kokemukseni mukaan hyvin usein - ei toki aina - korkeasti koulutetuilla naisilla on jonkinlainen ongelma omien tunteidensa käsittelyn kanssa. Ja tätä ongelmaa sitten kompensoidaan antamalla kaikkensa opiskelulle ja työelämälle. Ei tämä ole tietenkään pelkästään naisten ominaisuus, yhtälailla monilla menestyneillä miehillä on taustalla jonkinlainen pakonomainen suorittamisen tarve.

Itse korkeakoulutettuna miehenä valitsen lasteni äidiksi mieluiten hieman alemmin koulutetun, tavallisen naisen. Ensisijaisesti siksi että äidin henkinen ja fyysinen läsnäolo on tutkitusti hyväksi lapsille.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 11:22"]

Mua taas säälittää fiksut nuoret miehet. Nuoret naiset tuppaavat olemaan tympeitä ja ikäviä miesvihaajia, ja olen vierestä seurannut yhden 24-vuotiaan raittiin, akateemisesti koulutetun, sporttisen, herkän ja älykkään miehen seikkailuja ikäistensä naisten kanssa ja todellakin karseita tyyppejä on hänellä tullut vastaan. Naisille tuntuu olevan ulkonäkö ja lompakon paksuus ne tärkeimmät asiat. ---

[/quote]

Juuri tästä on kysymys pätien vielä kuvattua 10 vuotta vanhemmissakin. Naiset eivät etsi vertaistaan miestä: he etsivät itseään parempaa miestä. Ja naisten koulutus- ja tulotason kasvaessa alati pienenevä joukko miehiä kykenee asetetut vaatimukset täyttämään.

Ja kuten täälläkin nähdään: nainen on mieluummin yksin, jos ei pysty hypergamiaansa toteuttamaan.

Akateemisuus ei ole mikään itseisarvo, mutta kuten tässä keskustelussa on monesti todettu, kiinnostuksenkohteet ovat usein yhteneväisempiä akateemisten miesten kanssa. Toki tässäkin on alakohtaisia eroja; koska olen itse tällainen parjattu "vasurihumanisti" (eli ihmistieteiden puolelta), on monien tekniikan ja matemaattis-luonnontieteellisen puolen akateemisten miesten kanssa ollut ihan yhtä vaikeaa löytää sitä yhteistä säveltä kuin niiden ammatillisesti koulutettujen miesten kanssa. Teen tutkimusta työkseni ja muutamaan otteeseen olen törmännyt siihen, että joku näiden kovien tieteiden mies lyttää tekemäni työn tuhahduksella, että "eihän toi oo mitään tiedettä". Haluan kumppanin, jonka kanssa voin keskustella oman alani asioista ilman, että työni leimataan tyhjänpäiväiseksi huuhaaksi. Vielä parempi, jos tämä ihminen pystyy jotenkin älyllisesti sparraamaan mua eteenpäin.

Kyse ei siis ole rahasta, urasta ja/tai statuksesta, uskokaa nyt. Ja kyllä, tämän lisäksi miehen täytyy olla myös mun silmissä fyysisesti puoleensavetävä, sillä minkäänsortin romanttista suhdetta on vähän hankala aloittaa, jos toista kohtaan ei tunne seksuaalista vetoa. "Fyysisesti puoleensavetävä" on ainakin itselläni melko laajan kirjon kattava käsite, eikä siihen osuakseen tarvitse olla mikään Johnny Depp tai salilla asuva lihaskimppu.

Joten mies joka on kykeneväinen keskustelemaan, ei katso nenänvarttaan pitkin mun uraa, on fyysisesti puoleensavetävä ja ei omaa vakavia (mielen)terveysongelmia eikä elämänhallintaongelmia rahan tai päihteiden kanssa. Tässä olis mun kohtuuton kriteeristö miehelle, mutta ainakin tähän asti on ollut hyvin vaikeaa löytää ketään tuon täyttävää.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 11:08"]

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 11:03"]

Amiksen käynyt poika ei siis voi olla fiksu.. Just just..

[/quote]

Voi kai. Mutta moniko lääkärinainen, juristi tms. ottaa amismiehen puolisokseen?

[/quote]

Minä otin. En nyt ala alaani eritellä sen tarkemmin, mutta sanotaan, että kyseessä on varsin hyvin tuottoisa ala, jolla olen luonut hyvän uran. Mieheni ansaitsee reilusti vähemmän kuin minä. Olen yliopistokoulutettu siis, mieheni on ammattikoulun käynyt, ns. perinteisellä miesalalla.

Taustaksi sen verran, että seurustelin akateemisen miehen kanssa, joka ei halunnut sitoutua, ei mennä naimisiin eikä perustaa perhettä, koska vielä ei ollut sen aika. Mitään järkevää aikataulua hän ei osannut esittää, koska olisi perheen aika. Olimme jo yli kolmpikymppisiä, enkä halunnut enää odotella, joten päädyimme eroon.

Tapasin amis-mieheni netissä ja aloimme melkein heti seurustella. Amis-miehillä ei ole mitään ongelmaa nopean parisuhteen luomiseen ja moni on jo varsin nuorena valmis perustamaan perheen, sillä työasiat ovat yleensä kunnossa. Mainittakoon, että mieheni on minua hieman nuorempi. Ulkonäköasioihin en tässä puutu, sillä ne ovat minusta suht toisarvoisia. Hyvällä hygienialla ja terveillä elämäntavoilla pääsee jo pitkälle. Mitään ryyppäämistä tai muuta sellaista ei tietenkään tarvitse sietää. Muutimme yhteen noin kuukauden seurustelun jälkeen, noin vuosi seurustelun jälkeen menimme naimisiin ja ensimmäinen lapsi syntyi noin vuoden päästä häistä. Olin kotona äitiys- ja vanhempainvapaan (ansaitsin silloinkin enemmän kuin mieheni) ja mieheni jäi luonnollisesti kotiin, kun hoitovapaa alkoi. Itse palasin töihin, kun lapsi olin vajaa vuoden ikäinen. Toinen ja viimeinen lapsi syntyi, kun esikoinen oli 2,5-vuotias. Sama kuvio toistui edelleen. Tuttaville kerroimme, että teimme näin tasa-arvon takia, mutta todellisuudessa tietysti rahan takia. Ansaitsen yli kaksi kertaa enemmän kuin mieheni.

Miten mies sitten suostuu tällaiseen? No, talo on maksettu puoliksi, mikä on kai ihan järkevää, jos tulisi ero. Talo ei kuitenkaan ole niin hyvällä alueella tai niin hyvä kuin itse haluaisin. Mies maksaa oman autonsa ja tuunausautonsa, minulla on liisari. Minä maksan oikeastaan kaiken muun (sähköt, harrastukset, veden, lomamatkat, lasten jutut jne), mies hoitaa hyvin pitkälti lasten harrastukset yms., sillä minä teen pidempää päivää ja vaativampaa työtä, joudun myös matkustelemaan. Miehen työ on ns. virka-aikaa ja fyysistä, joka ei työpäivän jälkeen vaadi yhtään mitään. Mies myös valmentaa lapsemme urheilujoukkueessa. Kotona käy siivooja, jonka luonnollisesti maksan. Olemme molemmat onnellisia.

Ja ai niin, se akateeminen-ex odottelee yhä oikeaa aikaa perheen perustamiselle. Näin jo tuskan merkkejä hänen nykyisessä avovaimossaan. Tekisi mieli puuttua asiaan, mutta en viitsi. Mutta nuorille av-palstan lukijoille suosittelen amis-miehiä.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 11:30"][quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 11:19"]

Erittäin hyvä aloitus. Ystävä- ja tuttavapiirissä on useita fiksuja, koulutettuja yli nelikymppisiä naisia, jotka toivoisivat löytävänsä vertaisensa miehen. Vastaavia miehiä taas... No kaksi taitaa olla. Älykkään tytön äitinä olen pannut merkille saman, että koulussa menestyviä poikia on aika vähän.

[/quote]

Sekin on vähän subjektiivinen tulkinta, että miten älykäs on vassarihumanistinainen. Monille humanistisille aloille vieläpä naurettavan helppo päästä ja opinnot myös todella helppo suorittaa (jos tikkua viitsi laittaa ristiin niin valmistua voisi helposti kolmessa vuodessa), mutta luulot on silti kovat. Olen sitä naiivia, todellisuudesta vieraantunutta, härväystä seurannut ihan liikaa ja kyllä mun silmiin keskiverto amk-nainen vaikuttaa paljon fiksummalta.

T. Kahta maisterintutkintoa suorittava mies, 24 v.
[/quote] =todellisuudessa yliopiston pääsykokeet reputtanut, 24v amk nainen.

Oma mies sattumalta akateeminen, mutta kun tapasimme hän ei tiennyt  mitä aikoo, lukion oli käynyt kylläkin. Eli omat kriteerit eivät ole kovin korkeat. Hän oli ok ulkonäöltään, kohtelias, avoin, ystävällinen, älyllisesti riittävä. piti minusta.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 20:16"]

Oma mies sattumalta akateeminen, mutta kun tapasimme hän ei tiennyt  mitä aikoo, lukion oli käynyt kylläkin. Eli omat kriteerit eivät ole kovin korkeat. Hän oli ok ulkonäöltään, kohtelias, avoin, ystävällinen, älyllisesti riittävä. piti minusta.

[/quote]

Siis kun sanoin että kriteerit eivät ole korkeat, en tarkoita että mieheni ei olisi "paras"/huippu, vaan että en ole miettinyt niitä asioita, joita tässä väitetään joidenkin naisten vaativan eli mammonaa ja titteleitä.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 12:00"][quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 11:44"]

Ei tarvita mitään älykkyysmittelöjä, mutta sinä olet fiksumpi. Huhhuh, missä kaltaiseesi kultakimpaleeseen pääsee tutustumaan? Jos anna sähköpostiosoitteeni, lupaatko lähettää siihen puhelinnumerosi?

[/quote] No en, minulla on jo tarpeeksi sosiaalisia kontakteja, ja kuten todettu, se perhekin. Teetkö jotain tutkimusta vai miksi kiinnostaa?

Muuten, unohtui vielä lisätä tuohon juttuuni, jossa mainitsin mm. "taidon korjailla kaikenlaista" - että ne "muut avut" eivät ole todellakaan yhtään sen vähäarvoisempia. Välillä jopa päin vastoin. Hätä siinä tulee käteen maisterillakin, jos on viemäri tukossa :)
[/quote]
Oletko liian hieno vai liian tyhmä nostamaan sen ritilän ja kuopaisemaan tukoksen pois?

Olen itse käynyt aikoinaan Ressun.

Olen nyt 30+. Varmaan 2/3 tietämistäni naispuolisista koulukavereistani on edelleen sinkkuja. Hyvät koulutukset, työt, moni varsin kauniita. Ne koulun pojat kaikki lähes poikkeuksetta parisuhteissa.

Sama meno kuin aikoinaan vanhojen tansseissa: yksi poika tanssi 2 - 3 tytön kanssa. :D

Tosin myönnettäkööt, että aika harva koulun poika nautti suurta tyttöjen suosiota kouluaikoina. Sittemmin asia eri. (Eli nörttipojat, älkää lannistuko. Teidän aikanne tulee vielä! ;)

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 20:41"]

Oletko liian hieno vai liian tyhmä nostamaan sen ritilän ja kuopaisemaan tukoksen pois?

[/quote]Taisin muotoilla huonosti kommenttini, jos tulkinta on tuo. Se oli vain yleisen tason esimerkki eikä koske minua henkilökohtaisesti. Tarkoitin enemmänkin sitä, että on hassua arvostaa akateemisia tietoja ja taitoja käytännön taitoja korkeammalle, kun kuitenkaan valtaosa meistä ei pitkälle pärjäisi ilman eri alojen käytännön ammattilaisia. Mutta onhan niitä töitä meilläkin ihan konkreettisesti, mitä minä en todellakaan osaa, kuten auton vikojen diagnoosi ja korjaaminen (renkaita ja sulakkeita osaan vaihtaa, mutta moottoria ja sähköjärjestelmiä en mene sorkkimaan).

Hyvin typerä aloitus vaikkakin Suomessa asioita ajatellaan juuri näin. Se, että kuinka monta tyttöä aloittaa lukion ei kerro ollenkaan sitä millaiset asetelmat ovat työelämässä. Suomessa korkeastikoulutettuja työttömiä on todella paljon ja edelleen korkeastikoulutettujen työpaikat menevät pääasiassa miehille. Eikä tuossa ole edes kyse seksistisestä valinnasta. Firmat valitsevat PARHAAN kandidaatin sillä vaikka kuinka asiaa yritettäisiin pallotella mielikuvilla niin firman pystyssä pitää osaava henkilökunta, ei ole varaa tehdä mitään kauneus tai sukupuolikarsintaa, silloin kun kyse on korkeastikoulutetuista. 

Maailmalla olen tavannut korkeastikoulutettuja suomalaisia miehiä jotka ovat asuinpaikkaansa päätyneet työn perässä. Suomalainen nainen, korkeastikoulutettu tai ei on usein kotiäitinä tai rouvana ihan omasta vapaasta tahdostaan. Töitä löytyisi muttei halua niitä tehdä. Se on erikoinen tilanne kun kaikkien muiden työpaikan (hekin ulkomailta tulleita) vaimot ovat työelämään menneet mukaan hyvin pian niin suomirouvat kitkuttelevat kotosalla koska ei ole pakko mennä töihin. Mä en ainakaan usko mihinkään suomalaisen naisen itsenäisyyteen ihan konkreettisesti nähneenä miten se touhu menee. Suurin osa tapaamistani suomalaisista uranaisista (hyvin pieni ryhmä) on muuten opiskellut muualla kuin Suomessa. Siinäkin on mietittävää itsekullekin.