6kk vauva ja ”aviolliset velvollisuudet” ei vaan kiinnosta
Tämä aloitus varmaan vetää kaikki pervot puoleensa, mutta toivon silti saavani ihan asiallisiakin vastauksia. Raskausaikana haluja olisi ollut minulla, mutta ei miehellä. Meillä harrastettiin seksiä ehkä 2-4 kertaa koko raskauden aikana, kun aiemmin kuitenkin vuosia 1-2 kertaa viikkoon. Nyt sitten, kun vauva on puolisenvuotias, on äidillä halut hukassa. Koen että olen vain äiti, en enää ihminen enkä varsinakaan vaimo lainkaan. Hoidan vain vauvaa ja kotia. Mies kyllä hoitaa vauvaa vapaa-aikanaan, mutta mulla ei ole energiaa hoitaa itseäni. Jaksan nipinnapin huolehtia pakollisesta hygieniastani, mutta ei ole ollut aikaa eikä energiaa käydä esim. kampaajalla tai muutenkaan huolehtia itsestään. Ne vähät kerrat, kun mies ilmaisee halukkuutensa, ovat alkaneet ärsyttää. Keskellä yötä, kun olen syöttänyt vauvan, haluan vielä nukkua enkä edes jaksaa yrittää innostua. Päivisin kuljen venähtäneissä kotirievuissa ja tunnen itseni, kuten jo aiemmin sanoin, vain äidiksi ja siitä jos jostain on erotiikka kaukana. Lasta ei saada mihinkään hoitoon, ollaan vaan jatkuvasti kolmistaan kotona. Siihen, miksi mulla ei ole aikaa eikä energiaa huolehtia itsestäni, en jaksa edes mennä. Sitä ei vain ole. Tätäkö tämä nyt on?
Kommentit (222)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joissain perheissä on sovittu yöheräämiset hyvinkin tasan, tyyliin että pe/la välisen yön sinä hoidat yöheräilyt ja la aamuna aamusyötön yms. ja vastaavasti la/su välisen yön ja su aamun minä. Näin kumpikin saa yhden aamun, kun voi vaan levätä sängyssä.
Tämä on minusta ainoa oikea tapa toimia.
T. Neljän lapsen äiti, seksiä oli jokaisen raskauden ja myös imetyksen aikana.
Se oli teidän ainoa tapa toimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun läpi lukeneena niin en yhtää ihmettele että miehet lähtee vauva aikana
Tuleeko jollekin miehelle yllätyksenä, että lapsi pitää hoitaa, ja vaimollakin on tunteet?
Tuleeko yllätyksenä että mies voisi haluta lämpöä ja läheisyyttä
Luehan tuo aloitus uudestaan huolellisemmin. Mies tuli pitkän pätkän ihan hyvin toimeen ilmankin.
Läheisyys ja lämpö on eri asia kuin seksi. Miehetkin haluaisivat saada vaimoiltaan läheisyyttä, helliä kosketuksia ja kauniita sanoja tunteakseen itsensä tärkeäksi. Ihan samalla tavalla kuin naiset.
Mutta parisuhteessa on näköjään monen mielestä tärkeintä kilpailla siitä, että kumpi on inhottavampi toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälittää mies. Ei ole oikein häntä kohtaan että päätät seksin määrän vetoamalla ettei kiinnosta. Anna vaikkei nyt aina kiinnostaisikaan, tuosta syystä pikkuvauva-aikana miehet etsii seksinsä muualta, valitettavasti. Ja nyt jos joku tulee sanomaan että eihän miestäkään kiinnostanut raskauden aikana. Se on täysin ymmärrettävää kun vaimon ulkomuoto muuttuu niin paljon, se on ihan pätevä syy halujen hiipumiseen.
Hienoa! Nainen on uupunut vauvan- ja kodinhoitorumbasta ja ei tunne itseään viehättäväksi, mutta miehen halut pitäisi täyttää?
Tehdäänpä niin, että sinä käytät ensin tuon läpi miehenä, ja sitten kun olet lopen uupunut yöllä, kun vihdoinkin olet saanut vauvan nukkumaan tulee vaimo vaatimaan sinulta nyt ja heti 1/2 h seksisessiota, jossa tyydytät vaimon.
Onnistuuko? Vai voiko vaimo mennä vieraisiin?
Kyllä. Lapsiperhearki vaatii ihan kummaltakin venymistä asioissa joita ei millään jaksaisi tehdä mutta joiden tekemättömyys kostautuu varmasti myöhemmin. Hassua että äidit ovat valmiina sekunnissa reagoimaan lapsensa pienimpäänkin äännähdykseen minä vuorokaudenaikana tahansa mutta viisi minuuttia iloa miehelle on sitten kohtuuton vaatimus. Ja kirjoitan siis tämän naisena ja äitinä joka kyllä on tajunnut elämän realiteetit ja sen mihin kannattaa panostaa.
Minä en ole koskaan kuullut mieheltäni, että "reagoit kyllä vauvaan, mutta et minuun"! Minulla on mies, joka on alusta asti kantanut vastuun siinä missä minäkin. Imetin pitkään, lypsin maitoa, jota mies syötti pullosta. Meidän ei ole koskaan tarvinnut tyydyttää toistemme tarpeita. Olemme edelleen toisiamme varten. Sitä kutsutaan kunnioittamiseksi.

No ilmeisesti sitten olet riittävällä tavalla reagoinut mieheesi niin että hän on ollut tilanteeseen tyytyväinen. Läheskään kaikilla pariskunnilla taas näin ei ole.

Seksittömyyttä ei kutsuta kunnioittamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joissain perheissä on sovittu yöheräämiset hyvinkin tasan, tyyliin että pe/la välisen yön sinä hoidat yöheräilyt ja la aamuna aamusyötön yms. ja vastaavasti la/su välisen yön ja su aamun minä. Näin kumpikin saa yhden aamun, kun voi vaan levätä sängyssä.
Tämä on minusta ainoa oikea tapa toimia.
T. Neljän lapsen äiti, seksiä oli jokaisen raskauden ja myös imetyksen aikana.
Se oli teidän ainoa tapa toimia.
No jos se on tapa, missä seksiä riittää, niin eikö se olisi ihan kokeilemisen arvoinen tapa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä kestit raskauden ja synnytyksen, siihen päälle vielä yösyötöt.
Kyllä miehen pitää kestää oma osansa.Ja nyt kun et enää imetä, miehelle puolet yösyötöistä. Uni on kaikkein keskeisin asia jaksamisessa.
No ei todellakaan, jos käy töissä. Se herää, joka on kotona.
En ymmärrä tätä touhua! Minkä ikäisiä olette? Toki itsekin ajattelen, että töissä kävijän on hyvä nukkua, koska itse voin nukkua/levähtää päivällä, kun lapsi nukkuu. Minun mies halusi syöttää pullosta yöllä. Muistelee aikaa lämmöllä ja ei kadu päivääkään. Kertoo, kuinka se rakkaus lapseen kasvoi niiden hetkien myötä. Imetin 8kk.
Iso osa lapsista ei ole ainoita lapsia, vaan mukana onkin päivällä isompi sisarus/sisarukset hoidettavana. Minkälainen vanhempi haluaa, että lastensa hoidosta vastaa univelasta sekaisin oleva zombie? Ei yksikään vastuullinen ihminen. Itse olen ollut töissä vaikka edellisen yön olen valvonut kokonaan oksennuslakanoita vaihdellen. Jos jaksaa lapsia yöherätysten kanssa, jaksaa töissä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju pitäisi näyttä nuorille miehille, niin tietävät mitä lapsi voi pahimmillaan tehdä parisuhteelle. On sitten henkisesti varautunut tilanteeseen.
Noo niitäkin miehiä on, joiden elämän suurin haave on saada lapsi ja oma perhe. Silloin se lapsen saaminen on niin ihmeellistä, että miestä ei ollenkaan haittaa, vaikka seksi loppuisi muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi, koska tärkeintä on se, että elämän suurin unelma tuhisee kainalossa.
T. Isimiehen kanssa naimisissa

Asiat eivät ole mustavalkoisia tai joko/tai. Olen näin miehenä aina halunnut lapsia ja lapset ovat olleet elämässäni yksi suurimmista iloista. En vaihtaisi heitä mihinkään.
Mutta tästä huolimatta olen isyyden lisäksi myös mies ja parisuhteessa lasteni äidin kanssa. Kyllä minua haittaisi jos seksi lasten takia loppuisi oikeasti pitkiksi ajoiksi. Kyllä minä sen kestäisi hammasta purren mutta en varmasti voisi hyvin tai ajattelisi että parisuhteemme olisi täysin tyydyttävä.
Vanhemmuuskeskustelssa on usein se vika että ihmiset nähdään joko vain vanhempina tai sitten seksiä kuolaavina maanikkoina. Oikeastihan ihminen on vaikka mitä. Yhtänä päivänä tai hetkenä yhtä ja toisena toista. Yhden asian saaminen ei poista tarvetta saada myös jotain muuta.

Meillä mies toivoi aina lapsia ja oli täysillä mukana kun niitä alettiin suunnitella. Hän on myös ollut upea isä joka on ollut läsnä lastensa elämässä ensimmäisesti hetkestä lähtien todella paljon. Lapset ovat hänelle kaikki kaikessa ja hän tekee kaikkensa heidän eteensä.
Silti minusta olisi outoa jos isän rooli olisi miehelleni koko elämän sisältö eikä hän enää välittäisi lainkaan siitä onko meillä seksiä tai millainen meidän parisuhteemme on.
T. Ihan vain miehen kanssa naimisissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tehän olette toisillenne todella sopiva pari. Mies oli raskauaikanasi impotentti ja sinä haluton nyt. Eihän teille seksittömyyden suhteen ole mikään muuttunut.
Luulen, että miehen impotenssi paranee uudella tyttöystävällä.
Ja ap:n haluttomuus poikaystävällä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju pitäisi näyttä nuorille miehille, niin tietävät mitä lapsi voi pahimmillaan tehdä parisuhteelle. On sitten henkisesti varautunut tilanteeseen.
Noo niitäkin miehiä on, joiden elämän suurin haave on saada lapsi ja oma perhe. Silloin se lapsen saaminen on niin ihmeellistä, että miestä ei ollenkaan haittaa, vaikka seksi loppuisi muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi, koska tärkeintä on se, että elämän suurin unelma tuhisee kainalossa.
T. Isimiehen kanssa naimisissa
Asiat eivät ole mustavalkoisia tai joko/tai. Olen näin miehenä aina halunnut lapsia ja lapset ovat olleet elämässäni yksi suurimmista iloista. En vaihtaisi heitä mihinkään.
Mutta tästä huolimatta olen isyyden lisäksi myös mies ja parisuhteessa lasteni äidin kanssa. Kyllä minua haittaisi jos seksi lasten takia loppuisi oikeasti pitkiksi ajoiksi. Kyllä minä sen kestäisi hammasta purren mutta en varmasti voisi hyvin tai ajattelisi että parisuhteemme olisi täysin tyydyttävä.
Vanhemmuuskeskustelssa on usein se vika että ihmiset nähdään joko vain vanhempina tai sitten seksiä kuolaavina maanikkoina. Oikeastihan ihminen on vaikka mitä. Yhtänä päivänä tai hetkenä yhtä ja toisena toista. Yhden asian saaminen ei poista tarvetta saada myös jotain muuta.
Toin nyt tämän näkökulman esille kun käsitys tuntuu olevan se, että AINA miehet kärsivät vauvan tulosta ja mahdollisesta seksittömyydestä. Eivät aina kärsi ja ymmärtävätkin sen jos seksi loppuu hetkeksi. Niin kuin sanoit niin asia ei ole niin mustavalkoinen.
Yhdestä raskaudesta ja lapsesta kokemusta. Vuosien kuluttua ymmärrän, että sekä itselle että puolisolle olisi pitänyt antaa enemmän aikaa ja rauhoittumista uuteen perhetilanteeseen. Jos voisin elää vauva-ajan uudelleen, niin nukkuisin ja lepäisin enemmän. Lämmittäisin uunissa tai mikrossa sitä äitien tekemää ruokaa. En laskisi kilometrejä joita kävelin vauvan ja koiran kanssa jottei kukaan pääsisi syyttämään siitä että jää neljän seinän sisälle. Kaksi ulkomaan matkaa vauvavuoden aikana, nyt menisin ehkä hiekkalaatikolle asti.
Perhe vielä kasassa, siitä olen kiitollinen. Tyttö aloitti yläkoulun. Minä olen uupumuksen ja masennuksen vuoksi sairauslomalla, pian aloitetaan lääkekokeilu. Syitä on monia, mutta vuosien suorittaminen päättyi kohdallani näin. Joten, voimia, jaksamista ja ymmärrystä sinulle ja perheellesi. Teidän onnenne on vasta alkumetreillä <3
Ei puolivuotiaan vauvan tarvi vielä olla seksistä kiinnostunut, ei vaikka vihreät liikkeen alkuaikoina yhdisti aikuisen ja lapsen seksuaalisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju pitäisi näyttä nuorille miehille, niin tietävät mitä lapsi voi pahimmillaan tehdä parisuhteelle. On sitten henkisesti varautunut tilanteeseen.
Noo niitäkin miehiä on, joiden elämän suurin haave on saada lapsi ja oma perhe. Silloin se lapsen saaminen on niin ihmeellistä, että miestä ei ollenkaan haittaa, vaikka seksi loppuisi muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi, koska tärkeintä on se, että elämän suurin unelma tuhisee kainalossa.
T. Isimiehen kanssa naimisissa
Asiat eivät ole mustavalkoisia tai joko/tai. Olen näin miehenä aina halunnut lapsia ja lapset ovat olleet elämässäni yksi suurimmista iloista. En vaihtaisi heitä mihinkään.
Mutta tästä huolimatta olen isyyden lisäksi myös mies ja parisuhteessa lasteni äidin kanssa. Kyllä minua haittaisi jos seksi lasten takia loppuisi oikeasti pitkiksi ajoiksi. Kyllä minä sen kestäisi hammasta purren mutta en varmasti voisi hyvin tai ajattelisi että parisuhteemme olisi täysin tyydyttävä.
Vanhemmuuskeskustelssa on usein se vika että ihmiset nähdään joko vain vanhempina tai sitten seksiä kuolaavina maanikkoina. Oikeastihan ihminen on vaikka mitä. Yhtänä päivänä tai hetkenä yhtä ja toisena toista. Yhden asian saaminen ei poista tarvetta saada myös jotain muuta.
Toin nyt tämän näkökulman esille kun käsitys tuntuu olevan se, että AINA miehet kärsivät vauvan tulosta ja mahdollisesta seksittömyydestä. Eivät aina kärsi ja ymmärtävätkin sen jos seksi loppuu hetkeksi. Niin kuin sanoit niin asia ei ole niin mustavalkoinen.
Kyllä. Ihmiset olisivat keskimäärin paljon onnellisempia jos tajuaisivat että parisuhteessa tai perheessä asioiden ei ole pakko olla juuri jollain tavalla vaan vain sillä tavalla joka sopii juuri niille ihmisille.
Parasta rakkautta ja välittämistä on se että puolisot yrittävät pitää toisensa tyytyväisinä, mitä se nyt sitten kenenkin kohdalla tarkoittaa.
Voithan sä vetää mieheltäs kuivat. Paineiden purkamisestahan siinä on kyse eikä muusta. 5 minuutin juttu.
Vierailija kirjoitti:
Voithan sä vetää mieheltäs kuivat. Paineiden purkamisestahan siinä on kyse eikä muusta. 5 minuutin juttu.
Jos on vain paineiden purkamisesta kyse, niin oma käsi palvelee parhaiten. Huhhuijaa itsekkyyttä!

Mies tekee tuon itse itselleen kahdessa minuutissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voithan sä vetää mieheltäs kuivat. Paineiden purkamisestahan siinä on kyse eikä muusta. 5 minuutin juttu.
Jos on vain paineiden purkamisesta kyse, niin oma käsi palvelee parhaiten. Huhhuijaa itsekkyyttä!
Kuka sinä olet määrittelemään mitä muut ihmiset kaipaavat ja mikä tuntuu kenestäkin miltä?