Lue keskustelun säännöt.
Sain vaiennettua vieraan lapsen itkukitinän kassajonossa
27.08.2014 |
Eilen supermarketin kassajonossa. Edellä äiti kärryineen ja ostoksineen, kärryjen istuinosassa istuu siihen melko isokokoinen (=vanha) lapsi. Lapsi pitää kiukuttelukitinäänsä, äiti ei edes katso lapseen vaan lappaa ostoksia hihnalle. Mulla on oksennusmigreeni juuri puhkeamaisillaan ja tiedän, että jos tuo lapsi puhkeaa täysimittaiseen karjuntaan, se tulee.
Äidin ollessa selin minuun mutta lapsen katsoessa minuun irvistän tälle lapselle niin pelottavan oloisesti kuin osaan. Täysin mjielijohteesta, kuin itsepuolustukseksi. Lapsi hämmästyy ja vaikenee ihmetellen. Ei inahdakaan koko sinä aikana, kun on sisällä kaupassa ja minä pääsen pelestautumaan ostoksieni kanssa raikkaaseen ulkoilmaan.
Enkä häpeä, en.
Kommentit (105)
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 14:44"]
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 14:20"]
Eikö lapsella ole oikeus pitää ääntä kuten sinullakin valittaa kohtaustasi?
[/quote]
Kyllä, kotonaan.
Ihmisten ilmoilla ollaan ihmisiksi, tai sitten lähdetään pois.
Huonoa vanhemmuutta tältä äidiltä.
[/quote]
No mitähän helvettiä luulet sen äidin yrittäneen tehdä kun lappoi niitä tavaroitaan kassalle? Oisko ollut pois lähdössä? Ihan kiva että kuitenkin jäi maksamaan ne kamansa eikä vaan jättänyt niitä siihen kärryyn lämpenemään ja rynnännyt ulos heti jos laps suvaitsee päästää kitinän suustaan.
Ja ihan vinkkinä, ei ne lapset ihan ensimmäisestä ohjeesta opi olemaan loppu elämäänsä hiljaa. Ihmisten ilmoilla olemista opetellaan ja se opitaan pikku hiljaa. Joskus sitten tulee kiukuteltua, etenkin jos on väsy tai vaikka tulossa kipeäksi (vrt. ap ja migreeni). Silloin ei auta alkaa vääntämään sen lapsen kanssa, vaan lapetaan kamat kassalle ja pyritään mahdollisimman nopeasti kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 14:25"][quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 14:22"]
Minä valitin hiljaa itsekseni, kukaan ei tiennyt migreenistäni. Lapsi piti meteliä, melko kovaa ja ilkeän vinkuvaa, vailla mitään syytä.
ap
[/quote]
Miten niin vailla mitään syytä? Mistä sä tiedät, mitä syitä sillä lapsella oli pitää meteliä?
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 20:55"][quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 18:21"]
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 16:29"]
Mä oon muuten miettinyt, että onko soveliasta ylipäätään ottaa mitään kontaktia jonkun toisen lapseen, siis jos lapsi esim. mölyää, kitisee huutaa? Jos vaikka tyyliin vilkuttelee ja puhelee lapselle jotain niin ottaako jotkut äidit siitä sitten nokkiinsa? Olen monta kertaa kyllä halunnut ''auttaa'' muita kaupassakävijöitä kuin äitiäkin (lapset pitävät minusta) mutta olen sitten kuitenkin pysytellyt hiljaa koska on pelottanut, että joku äiti ei pidäkään siitä, että hänen lapselle leperrellään tai hassutellaan, ihan kuin uhkaisin äitiä tai arvostelisin.
Mielipiteitä?
[/quote]
Kyllä lapseen saa ottaa kontaktia, ihan kuin ihmisiin muutenkin. Lapset eivät ole vanhempiensa omaisuutta, eikä vanhemmalla ole oikeutta päättää, kuka lapselle puhuu esim. kassajonossa (jos ei uhkaa lasta). Jos äiti siitä hermostuu, niin tekee hyvää hänellekin oppia elämään ihmisten kanssa. Toivottavasti satut meidän kohdallemme, joskus nimittäin tosiaan ne äidin keinot eivät vaan riitä!
[/quote]
Mä voin kertoo sulle että jos tulet kassajonossa mun lapselle lässyttämään yhtään mitään ainakaan negatiivisessa mielessä niin lättyys lässähtää...enkä edes häpeä sanoa tätä. Mun lapset todellakin on mun omaisuutta eikä niille vieraat bimbot älykääpiöt puhu ilman mun lupaani!
[/quote]
Juuri tätä tarkoitat siis? :D Hulluja..
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 14:30"]Teit oikein! Itsekin usein säikyttelen kakarat hiljaisiksi, jos epäkelvot vanhemmat eivät osaa lapsiaan kasvattaa.
[/quote]
Tuolla tavallahan juuri neuvotaan tekemään kitinäkohtauksen alkaessa kaupassa. Eli ostokset kiirehtimättä loppuun ja kassalle, lapsi kiukutelkoon jos kiukuttelee. Mitä tuossa muuta on edes tehtävissä? Sanoa lapselle, että "Ole hiljaa."? Uhkailla, lahjoa kiristää?
Sitä reaktiota tai showta lapsihan juuri hakee sillä kiukuttelullaan, eikä siihen tarvitse suostua. Tai jos haluaa saada tahtonsa läpi.
En ymmärrä sinua. Vaikka tiedä mitä helvettiä migreeni on, koska äidilläni on migreeni, jossa näkö sumenee ja oksentaa, on todella tuskaisen oloinen kuin pää halkeaisi, hänellä vahvat lääkkeet migreeniin.
En silti käsitä käytöstäsi, et ole mielestäni aikuisen tasolla kehityksessä. Itse olen hiljainen ja lapset olen kasvattanut hiljaiseksi ja mies on hiljainen mutta aina olen kaupassa voinut käydä (lähes päivittäin itse asiassa käyn) irvistelemättä muiden alpsille, lähti näistä ääntä tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on hyvä jos kaikilla on joku joka voi käydä kaupassa puolesta, ettei koskaan tarvitse mennä kitisevän lapsen, migreenin tai minkään ikävän olon kanssa kauppaan. No, karu totuushan on, ettei kaikilla ole niin hyvin.
Minä olen kerännyt pahoja katseita sanomalla omille lapsilleni että nyt pää kiinni, äiti ei jaksa kuunnella, keskellä kassajonoa. Varmasti olin sivullisten mielestä hirviöäiti, mutta voi voi. Kukaan heistä ei tiennyt eikä kysynyt, että olin neljättä päivää 39 asteen kuumeessa, yksin kotona koko sen ajan (lasten kanssa toki), koska mies oli työmatkalla, kukaan sukulainen tai kaveri tai edes naapuri ei pystynyt/viitsinyt auttaa. Juuri ennen kauppaan lähtöä olin soittanut kahdeksalle ihmiselle, jos joku heistä olisi voinut auttaa (kaikille niille, jotka olivat kotiäiteinä, tekivät työnsä kotoa käsin, olivat lomalla tai muusta syystä olivat todennäköisesti niitä, joilla olisi voinut olla mahdollista auttaa). Olin kuullut kahdeksan eitä - muutaman omia lapsia oli kipeänä, yksi joutui töihin sairaslomasijaiseksi, oli varattuja aikoja ties minne, ja sokerina pohjalla oli hän, joka ei voinut auttaa edes sen verran että olisi käynyt kaupassa puolestani, koska hän olisi joutunut käyttämään siihen tunnin omaa aikaansa, siitä kymmenestä tunnista viikossa jotka hänellä oli ilman lapsia _joka_ainoa_viikko_. Että olin siinä kassajonossa, odotellessani sen viisisenttisiä laskevan mummon asiointia ja kuunnellessani lasten miksenmäsaaviittäsataasuklaapatukkaa -vinkunaa, hiukan vittuuntunut, kipeä ja ärtyisä. Joten lopulta ärähdin lapsille, että pää kiinni, en jaksa kuunnella.
Ei niille jäänyt traumoja. Sen sijaan pikkuhiljaa kasvaessaan he ovat oppineet senkin, että joskus on tilanteita että ei vaan jaksa ja sanoo pahasti, vaikkei välttämättä tarkoittanut sitä. Ja ettei jokainen irvistys niin kauheen vakavaa ole.
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 13:04"]
Se on hyvä jos kaikilla on joku joka voi käydä kaupassa puolesta, ettei koskaan tarvitse mennä kitisevän lapsen, migreenin tai minkään ikävän olon kanssa kauppaan. No, karu totuushan on, ettei kaikilla ole niin hyvin. Minä olen kerännyt pahoja katseita sanomalla omille lapsilleni että nyt pää kiinni, äiti ei jaksa kuunnella, keskellä kassajonoa. Varmasti olin sivullisten mielestä hirviöäiti, mutta voi voi. Kukaan heistä ei tiennyt eikä kysynyt, että olin neljättä päivää 39 asteen kuumeessa, yksin kotona koko sen ajan (lasten kanssa toki), koska mies oli työmatkalla, kukaan sukulainen tai kaveri tai edes naapuri ei pystynyt/viitsinyt auttaa. Juuri ennen kauppaan lähtöä olin soittanut kahdeksalle ihmiselle, jos joku heistä olisi voinut auttaa (kaikille niille, jotka olivat kotiäiteinä, tekivät työnsä kotoa käsin, olivat lomalla tai muusta syystä olivat todennäköisesti niitä, joilla olisi voinut olla mahdollista auttaa). Olin kuullut kahdeksan eitä - muutaman omia lapsia oli kipeänä, yksi joutui töihin sairaslomasijaiseksi, oli varattuja aikoja ties minne, ja sokerina pohjalla oli hän, joka ei voinut auttaa edes sen verran että olisi käynyt kaupassa puolestani, koska hän olisi joutunut käyttämään siihen tunnin omaa aikaansa, siitä kymmenestä tunnista viikossa jotka hänellä oli ilman lapsia _joka_ainoa_viikko_. Että olin siinä kassajonossa, odotellessani sen viisisenttisiä laskevan mummon asiointia ja kuunnellessani lasten miksenmäsaaviittäsataasuklaapatukkaa -vinkunaa, hiukan vittuuntunut, kipeä ja ärtyisä. Joten lopulta ärähdin lapsille, että pää kiinni, en jaksa kuunnella. Ei niille jäänyt traumoja. Sen sijaan pikkuhiljaa kasvaessaan he ovat oppineet senkin, että joskus on tilanteita että ei vaan jaksa ja sanoo pahasti, vaikkei välttämättä tarkoittanut sitä. Ja ettei jokainen irvistys niin kauheen vakavaa ole.
[/quote]
Tässä kirjoituksissa ihmetyttää muitten syyllistäminen. Jollain on kymmenen tuntia viikossa omaa aikaa, ja hänen pitäisi tuhlata se sinuun? What? Tai tekee kotona töitä - pitäisi jättää työnsä auttaakseen sinua? Miksei yhtä hyvin ihan kenen tahansa pitäisi lähteä kesken työpäivän muita auttamaan, vaikka hoitaja sairaalasta?
Eihän pikkulasten äitien kanssa uskalla olla missään tekemisissä kun odotukset ovat tuota tasoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 14:17"]
Mä olen allerginen pennuille, siksi yritän aina livahtaa sellaiseen kassajonoon joissa niitä ei ole.
[/quote]
Mäkin. Muistan kun sä olit lapsi ja tapasi mukaan vinguit joka asiasta ja olit jo silloin tosi nuiva, et yhtään iloinen kuten muut lapset. Ärsytit mua jos illoin tosi paljon sen ohuen lapsentukkasi ja surkean artikulaatiosi vuoksi. Ajattelin aina että eikö 2 vuotias todella tuon parempaan kykene?
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 16:17"]
Mitä te kohkaatte? Ap:han teki palveluksen tälle äidille, joka ei itse saanut tenavaansa hiljaiseksi. Ja mitä sitten jos joku näki ap:n irvistävän? Itse ainakin olisin viis veisannut sellaisesta. Lapsi luultavasti yllättyi niin kovasti, että hiljeni. Joku mairea hymyily ja imelä lässytys tuskin olisi tuottanut samaa tehoa.
[/quote]
Ihan samaa mieltä. Muistan kun oma rakkauden hedelmäni oli taapero ja varsinainen tyttöpuolinen kuumakalle, kaupassa käyminen oli "yhtä juhlaa". Juuri tuollaisessa tilanteessa jos itse yritin ilmeillä lapselle, kieltää sitä tai tehdä ihan mitä tahansa, se johti välittömästi huutomyrskyyn. Mutta jos joku ulkopuolinen ilmeili lapselle kassajonossa, lapsi hämmentyi niin, että saattoi olla loppuajan ihan hiljaa maksutapahtumankin ajan. Silloin kun tällainen ilmeilijä osui kohdalle, olin suunnattoman kiitollinen. En todellakaan välittänyt, oliko ilmeily hymyä vai hirviömäistä irvistystä.
Nyt lapseni on 12v neitokainen ja hirnuu aina naurusta kun kerron sille näitä kauppakohtauksia (mm. toppapuvussa makaamista karkkihyllyn vieressä naama punaisena parkuen jne.), puistelee päätään ja ihmettelee, että miten sulla äiti kesti hermo :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 20:57"]
Te kaikki lasten kiukuttelusta hermostuvat ja kärsivät....teidän pitäisi pysyä mahdollisimman paljon poisssa ihmisten ilmoilta.
[/quote]
Mikä oikeus lapsiperheillä on terrorosoida kanssaihmisiä? Kerro toki.
Saatte terrorisoida missä vain, kaupassa, ostoskeskuksissa, ravintoloissa, lentokoneissa, junissa , laivoissa, missä vain?
Ne muut maksavat asiakkaat siis saavat vain kärsiä siitä, ettet osaa kasvattaa lastasi ?
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 13:19"]
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 13:04"]
Se on hyvä jos kaikilla on joku joka voi käydä kaupassa puolesta, ettei koskaan tarvitse mennä kitisevän lapsen, migreenin tai minkään ikävän olon kanssa kauppaan. No, karu totuushan on, ettei kaikilla ole niin hyvin. Minä olen kerännyt pahoja katseita sanomalla omille lapsilleni että nyt pää kiinni, äiti ei jaksa kuunnella, keskellä kassajonoa. Varmasti olin sivullisten mielestä hirviöäiti, mutta voi voi. Kukaan heistä ei tiennyt eikä kysynyt, että olin neljättä päivää 39 asteen kuumeessa, yksin kotona koko sen ajan (lasten kanssa toki), koska mies oli työmatkalla, kukaan sukulainen tai kaveri tai edes naapuri ei pystynyt/viitsinyt auttaa. Juuri ennen kauppaan lähtöä olin soittanut kahdeksalle ihmiselle, jos joku heistä olisi voinut auttaa (kaikille niille, jotka olivat kotiäiteinä, tekivät työnsä kotoa käsin, olivat lomalla tai muusta syystä olivat todennäköisesti niitä, joilla olisi voinut olla mahdollista auttaa). Olin kuullut kahdeksan eitä - muutaman omia lapsia oli kipeänä, yksi joutui töihin sairaslomasijaiseksi, oli varattuja aikoja ties minne, ja sokerina pohjalla oli hän, joka ei voinut auttaa edes sen verran että olisi käynyt kaupassa puolestani, koska hän olisi joutunut käyttämään siihen tunnin omaa aikaansa, siitä kymmenestä tunnista viikossa jotka hänellä oli ilman lapsia _joka_ainoa_viikko_. Että olin siinä kassajonossa, odotellessani sen viisisenttisiä laskevan mummon asiointia ja kuunnellessani lasten miksenmäsaaviittäsataasuklaapatukkaa -vinkunaa, hiukan vittuuntunut, kipeä ja ärtyisä. Joten lopulta ärähdin lapsille, että pää kiinni, en jaksa kuunnella. Ei niille jäänyt traumoja. Sen sijaan pikkuhiljaa kasvaessaan he ovat oppineet senkin, että joskus on tilanteita että ei vaan jaksa ja sanoo pahasti, vaikkei välttämättä tarkoittanut sitä. Ja ettei jokainen irvistys niin kauheen vakavaa ole.
[/quote]
Tässä kirjoituksissa ihmetyttää muitten syyllistäminen. Jollain on kymmenen tuntia viikossa omaa aikaa, ja hänen pitäisi tuhlata se sinuun? What? Tai tekee kotona töitä - pitäisi jättää työnsä auttaakseen sinua? Miksei yhtä hyvin ihan kenen tahansa pitäisi lähteä kesken työpäivän muita auttamaan, vaikka hoitaja sairaalasta?
Eihän pikkulasten äitien kanssa uskalla olla missään tekemisissä kun odotukset ovat tuota tasoa.
[/quote]
Jep. Ihmekyttääjä, mitä kenellekään kuuluu tai mistä kukaan tietää mitä kukin tekee kotonaan tai onko yksin vai lasten kanssa. Ja miksi juuri kotona työtä tekevä tai kotiäiti tai työtön pitäisi käyttää häneen tunti? Minusta aivan sairas ajatus tuollainen vaatimus, ja jos tuolle linjalle lähdetään että aletaan vaatia, niin kaiken logiikan mukaan pitäisi vaatia sitä tuntia vaikkapa aivokirurgilta, koska hän saa yhdestä tunnista niin suuren palkan että se poissaolo ei vaikuta häneen mitenkään tai toimeentuloon tai jaksamiseen, koska kaupassakäynti on hänelle niin erilaista verrattuna työhön. Tai toisaalta vaikka asfaltintekijä, miksi ei hän...
aivan sairas kirjoitus. Kateellinen, katkera, syyllistävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 13:04"]
Se on hyvä jos kaikilla on joku joka voi käydä kaupassa puolesta, ettei koskaan tarvitse mennä kitisevän lapsen, migreenin tai minkään ikävän olon kanssa kauppaan. No, karu totuushan on, ettei kaikilla ole niin hyvin. Minä olen kerännyt pahoja katseita sanomalla omille lapsilleni että nyt pää kiinni, äiti ei jaksa kuunnella, keskellä kassajonoa. Varmasti olin sivullisten mielestä hirviöäiti, mutta voi voi. Kukaan heistä ei tiennyt eikä kysynyt, että olin neljättä päivää 39 asteen kuumeessa, yksin kotona koko sen ajan (lasten kanssa toki), koska mies oli työmatkalla, kukaan sukulainen tai kaveri tai edes naapuri ei pystynyt/viitsinyt auttaa. Juuri ennen kauppaan lähtöä olin soittanut kahdeksalle ihmiselle, jos joku heistä olisi voinut auttaa (kaikille niille, jotka olivat kotiäiteinä, tekivät työnsä kotoa käsin, olivat lomalla tai muusta syystä olivat todennäköisesti niitä, joilla olisi voinut olla mahdollista auttaa). Olin kuullut kahdeksan eitä - muutaman omia lapsia oli kipeänä, yksi joutui töihin sairaslomasijaiseksi, oli varattuja aikoja ties minne, ja sokerina pohjalla oli hän, joka ei voinut auttaa edes sen verran että olisi käynyt kaupassa puolestani, koska hän olisi joutunut käyttämään siihen tunnin omaa aikaansa, siitä kymmenestä tunnista viikossa jotka hänellä oli ilman lapsia _joka_ainoa_viikko_. Että olin siinä kassajonossa, odotellessani sen viisisenttisiä laskevan mummon asiointia ja kuunnellessani lasten miksenmäsaaviittäsataasuklaapatukkaa -vinkunaa, hiukan vittuuntunut, kipeä ja ärtyisä. Joten lopulta ärähdin lapsille, että pää kiinni, en jaksa kuunnella. Ei niille jäänyt traumoja. Sen sijaan pikkuhiljaa kasvaessaan he ovat oppineet senkin, että joskus on tilanteita että ei vaan jaksa ja sanoo pahasti, vaikkei välttämättä tarkoittanut sitä. Ja ettei jokainen irvistys niin kauheen vakavaa ole.
[/quote]
Ei minulla ainakaan ole ketään, eikä se ole kenenkään vika. Ei tulisi mieleenkään pyytää ketään muuta kauppaan puolestani paitsi jos saisin jonkun syöpädiagnoosin tai sairauden joka johtaa kuolemaan. Tai joku kriisi kuten ero ehkä...
Välillä nyppii tosi raskaasti kun tulee töistä julkisilla, päätä särkee ja väsyttää. Sitten jotkut skidit huutaa ja kiukuttelee ja äipät sen kun puhuu kännykkään (tai toisilleen) kiinnittämättä jälkikasvuunsa mitään huomiota.
En siis puhu nyt pienistä vauvoista, niiden kohdalla voin ajatella, että onneksi ei oo mun lapsi, huuto lakkaa osaltani kun jään pois. Pieni lapsi varmaan lopettaisi parkunan jollain loruleikillä, isomman kanssa äiti voisi keskustella mikä mättää. Mutta nää urpot keskittyy siihen sosiaaliseen mediaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin onnessani jos joku tulisi irvistämään minun uhmaikäiseni hiljaiseksi kaupassa tai missä tahansa joskus.. Uhmaikää on kestänyt jo 2v (lapsi pian 4v), mutta tänä kesänä on alkanut huutoraivareilla tahdon läpikokeilu (onkohan tuo edes sana -.-) ja häpeän välillä silmät päästäni, mutta pakko on kaupassa käydä itse lasten kanssa. Useimmiten tuo tiukalla kurilla ja puhumalla hiljenee, mutta kerrankin lähdettiin raikuen kaupasta ulos kun lapsi oli sitä mieltä ettei sitä mustikkakeittoa olisi saanut ostaa... HUOH!!!
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 22:35"]
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 21:15"]
Mä kerran istuin bussissa, kun tuollainen about 5-6 -vuotias piti sellaista kiukuttelurääkymistä äidilleen. Äiti oli hiljaa ja ei sanonut mitään. Mä olisin pakottanut muksun oleen hiljaa tai noussut bussista pois. Ei se ole kohtuullista, että sitä huutoa kuunneltiin 10-15 min, kunnes eräs vanhempi nainen kääntyi ja karjaisi, että "turpa kiinni ipana". Lapsi katsoi ja meni ihan hiljaiseksi. Teki mieli antaa aplodit. Oikeasti äitin olisi pitänyt keksiä ratkaisu.
[/quote]
kerro, miten pakotat lapsen olemaan hiljaa? Onko sulla edes lapsia....
[/quote]
Tuskin on lapsia. Muuten hän tietäisi, että joskus paras keino lapsen hiljentämiseen on näyttää lapselle, että huonolla käytöksellä hän ei saa huomiota. Lapseton tietenkin haluaa nähdä asian niin, että äiti ei tehnyt mitään.
Minusta on ihan hyvä että puututaan, kunhan se tehdään ilman antipatioita tai tarkoituksellista vanhempien/lasten vihaamista/satuttamista. Jos lapsi on ollut vain hieman liian iso kärryjen kaukaloon, veikkaan juuri uhmaikään tullutta lasta - siihen ei auta mikään vanhempien sana tai teko, vaan nimenomaan ulkopuolisen puuttuminen. Vieraan ihmisen ilmeily on hyvä keino saada pieni lapsi hiljaiseksi, vie keskittymisen muualle. Itsekin teen näin jos huomaan kenen tahansa lapsen käyvän ylikierroksilla.
Sitä en ymmärrä, että noin pienten kauppahuutoja täytyy jotenkin paheksua tai jopa vaatia kieltämistä - samaan aikaan kun todetaan ettei ole kenenkään ongelma jos ei saa lapselleen hoitajaa kauppareissun ajaksi. Ehkä sillä vanhemmallakin on takana joko toisen työpäivän mittainen aika kuunnella samaa kitinää tai kenties jo se varsinainen työpäivä takana? Silti heidän täytyy jaksaa loppupäiväkin, sinun vain sen muutaman minuutin kun olette samassa tilassa. He eivät jaksa reagoida enää joka äännähdykseen, ainakin jos tietävät sen vain pahentavan asiaa. Uhmaikäisen kohtaus ei ole mikään kasvatuskysymys, siinä ei ole mitään taikatemppua jolla vanhempi saisi huudon lakkaamaan, päinvastoin se vain yleensä pahenee. Vaihtoehdot on siis jäädä tilaan (jolloin joku ulkopuolinen puuttuu tai ärsyyntyy) tai lähteä (jolloin voi olla se riski, että seuraavalla bussi/kauppareissulla huuto on entistä pahempi). Mitä kauppajonossa sitten voisi tehdä, jättää ostokset kärryyn ja perhe (se pieni lapsi mukaanlukien) kenties ei syö mitään koko iltana? Eikä mitään "kyllä minä varmistaisin että..." vastausta, vaan ihan realistinen ehdotus siihen miten esim. leski, yh tai reissutyöläisen/välinpitämättömän puolison/suvun, tukiverkoton lapsiaan 24/7 hoitava isä tai äiti voisi käydä kaupassa ilman lasta/lapsia. Kun kellään ei ole "aikaa" auttaa. Joka ikisellä kauppareissulla. Kyllä se huuto normaalisti loppuu kun lapsi kasvaa. Sinä et sentään kuuntele sitä kakaraa aamusta iltaan, vai mitä? Julkinen paikka on julkinen paikka, sitä välttelee se jonka oma mielenrauha järkkyy jokaisesta totutusta poikkeavasta haju/kuulo/näköaistimuksesta. Ei ne, jotka milloin kenenkin mielensäpahoittajan mielestä olisivat saaneet jäädä kotiin.
Ja kyllä vain kalikka kalahti. Oma lapseni oli uhmiksena varsinainen riiviö ja jatkuva julkinen nöyryytys. Nykyään kuin enkeli, jolla täydelliset käytöstavat. Ihan itse olen kasvattanut kyseisen vaiheen yli. Onko jotain sanottavaa?
Eikö vituta kun oot noin sairas?
Mitä jos sillä lapsella oli ripulimigreeni ja vänisi sen takia?
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 14:20"]
Eikö lapsella ole oikeus pitää ääntä kuten sinullakin valittaa kohtaustasi?
[/quote]
Ei.
Toivottavasti semmoinen meuhkaava lapsi sairastuu itsekin migreeniin. Oppii ainakin olemaan hiljaa kun oma pää ei kestä omaa huutoaan enää! :D
[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 14:20"]
Eikö lapsella ole oikeus pitää ääntä kuten sinullakin valittaa kohtaustasi?
[/quote]
Kyllä, kotonaan.
Ihmisten ilmoilla ollaan ihmisiksi, tai sitten lähdetään pois.
Huonoa vanhemmuutta tältä äidiltä.