Ärsyttää "erityisherkät" - pelkkää huomion tavoittelua!

Tunnen yhden erityisherkän. Kärsii mainituista tekijöistä mutta ei tee siitä draamaa. On herkkä huomaamaan muiden ihmisten todellisen olemuksen, osaa sanoa oikeat sanat oikealla hetkellä, huomioi teoilla usein kun muut eivät tajua että se olisi tarpeen, on erittäin intuitiivinen mutta se tuo iloa muiden elämään.. minusta he ovat rikkaus eivätkä rasite.

Lukekaapa esim. kirja HSP ennen kuin jaarittelette mitä sattuu.

Ärsyttää, kun kaikille pitää löytää oma diagnoosi ja lokeronsa. Parempi olisi vain todeta, että normaaliuden kirjoon kuuluu hyvin paljon erilaisia tapoja toimia.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 15:12"]

Pitäväthän jotkut vieläkin esim kilpirauhassairauksia luulotautina ja huomion hakemisena.

[/quote

 niin,jotkut.kilpirauhasSAIRAUTTA ei voi verrata erityisherkkyyteen joka ei ole SAIRAUS.tai ainakin tätä mieltä on erityisherkkien oma liitto.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 15:38"]

Lukekaapa esim. kirja HSP ennen kuin jaarittelette mitä sattuu.

[/quote]

Lukaseppas sinä aikaisempia viestejä ennen kuin tulet näsäviisastelemaan.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 15:44"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 15:12"]

Pitäväthän jotkut vieläkin esim kilpirauhassairauksia luulotautina ja huomion hakemisena.

[/quote

 niin,jotkut.kilpirauhasSAIRAUTTA ei voi verrata erityisherkkyyteen joka ei ole SAIRAUS.tai ainakin tätä mieltä on erityisherkkien oma liitto.

[/quote]Pointti olikin se huomiohakuisuus ja tarve olla erityinen. Joka ei oikeasti koske kumpiakaan vaan joidenkin ihmisten asennetta heihin.

Ongelma taitaa olla tuo suomenkielinen termi. Sana erityis nostaa joillakin karvat pystyyn kun tulkitaan tällaisten  ihmisten hehkuttavan omaa erikoisuuttaan ja toiset taas käyttävät sitä juuri niin mutta, kuten todettu, ovat ainoastaan huomiohakuisia ja itsekeskeisiä persoonia, eivät sitä mitä eirtyiseherkällä persoonalla tarkoitetaan.

Jos joku toteaa että olosuhteiden muutosehdotukset ovat erityiskohtelun vaatimisen merkkejä, niin milloin työhyvinvoinnin lisäämisestä on tullut huono asia? Jos siitä ei ole haittaa kenellekään?

Mun mies sanoo joskus puolivitsinä olenko edes ihminen. Haistan kaiken paljon voimakkaammin kuin voin sanoa muut, ja se ei todellakaan ole aina miellyttävää minulle itselleni mutta enpä ole keksinyt millä keinolla voisin muuttaa sitä. Näen myös "enemmän" kuin muut (kiinnitän tahtomattani huomiota moniin pikkujuttuihin jotka häiritsevät vaikka kuinka yritän olla välittämättä).

Äitini "häpesi" minua kun olin lapsi, hänestä muistutin eläintä enemmän kuin ihmistä superherkän nenäni kanssa.

Jotkut ovat nimenomaan poikkeuksellisen herkkiä, ei herkkiä kuten suurin osa ihmisistä. Vaikea on olla välittämättä ärsykkeistä kun ne suorastaan tulvivat.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 14:39"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 14:24"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:59"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:53"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:32"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:26"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:15"]

Tässä muutaman erityisherkän kokemuksia:

"Olen koko ikäni tuntenut olevani herkkä, erilainen kuin muut. Hitaampi lämpenemään uusille asioille, mutta kun kiinnostun jostain aiheesta, haluan tietää siitä kaiken. Mulla on ollut myös tunne, että multa puuttuu jonkinlainen suodatin ja imen kaikki ärsykkeet liian voimakkaina itseeni, mm. äänet, hajut, muiden tunnetilat, sosiaaliset jännitteet." -Maarit

"Ulkopuolisuuden tunteita ja erityistä inhoa kaikenlaisiin kilpailuihin, rajuihin leikkeihin sekä isoihin, metelöiviin joukkoihin olen tuntenut lapsuudesta asti. Negatiiviseen tai riitaisaan ilmapiiriin reagoin erittäin voimakkaasti kehollisesti sekä henkisesti. Nuorempana osallistuin tiiviissä kaveriporukoissa iltarientoihinkin, mutta vaikka en alkoholiin koskenut lainkaan, oli minulla aina porukan pahimmat ”krapulat”." -Tuula

"Lapsena oli vaikea samaistua samanikäisten ajatusmaailmaan ja intresseihin, ja koin usein tulevani paremmin toimeen vanhempien lasten tai aikuisten kanssa -- nämä kun olivat rauhallisempia, ajattelevaisempia ja vähemmän kiinnostuneita oudon tuntuisista, alati vaihtelevista sosiaalisista villityksistä.

Mielikuvitukseni oli aktiivinen, olin korostuneen empaattinen ja saatoin liikuttua

spontaanisti esimerkiksi tarinoista tai musiikista. Olin myös melko arka etenkin uusien

ihmisten parissa ja tarvitsin paljon omaa aikaa rauhoittumiseen ja pohdiskeluun.

Sosiaalisissa tilanteissa omaksuin yleensä vaistomaisesti mukautujan tai sovittelijan roolin.

Herkkyyttä tasapainottivat toisaalta vilkkaus ja uteliaisuus sekä itsepäisyys tietyissä

asioissa, jolloin muodostin välinpitämättömän ja torjuvan ulkokuoren." -Lassi

Itse arvelen olevani siinä mielessä hankala ympäristölleni, että itken niin helposti. Jos on jokin vaikea asia kerrottavana tai annetaan negatiivista palautetta, niin itken. Esimies kokee sen hankalaksi, kun luulisin ettei hän halua ketää erityisemmin itkettää. Ja vaikka kuinka päätän joka kerta etten enää ikinä aio itkeä töissä, niin eipä sille mitään mahda. On todella vaikeaa kirjoittaa sairauslomalappua jollekin, joka itkee silmät päästään läheisen kuolemaa tms. Aina tulee mieleen näky omasta lapsesta / äidistä / puolisosta tms. arkussa.

[/quote]Olen tuollainen ja ympäristön paineesta olen pakottanut itseni lopettamaan itkemisen ja kaikki tunteiden näyttämisen. Ilmeisesti minut nyt hyväksytään helpommin kun kukaan ei tiedä herkkyydestäni. Ainoa joka siitä kärsii olen minä. Jossain vaiheessa aina mitta täyttyy ja romahdan kun en jaksa enää esittää. En räjähtele muille vaan masennun ja käperryn itseeni, joudun sairaslomalle ja erakoidun, joskus jopa kuukausiksi. Mutta pääasia etten häiritse ja ärsytä muita olemuksellani ja persoonallani?

[/quote]

Ja mitä olet yrittänyt tehdä tilanteesi parantamiseksi?

[/quote]Olla näyttämättä tunteitani etten ärsytä, kestää tilanteita vaikka hammasta purren koska muutkin kestävät. En ole ehdottanut muutoksia etten loukkaa ketään mahdottomalla huomiohakuisuudellani. Sitähän te olette vaatineet erityisherkiltä tässä ketjussa, miksi se nyt ei olekaan tarpeeksi mielestänne?

[/quote]

eli siis ennemmin ympäristön täytyy muuttua kuin sinun etsiä aktiivisesti tietoa ja keinoja joiden avulla voisit kestää ko.tilanteita paremmin?ja mistä sinä tiedät mitä muut ajattelevat ja mitä hiljaisesti kestävät?ei erityisherkkyys ole mitenkään harvinaista,päinvastoin.

[/quote]Sinähän riidanhaluinen olet :) Kuinka voin kestää räikeitä valoja paremmin? Aurinkolaseja ei töissä voi käyttää. Radiota tahtovat muut kuunnella, korvatulpat ja kuulokkeet aiheuttavat voimakasta fyysistä kipua, niitä en voi käyttää. En voi vaikuttaa työtilani sisutukseen joka saa minut voiman pahoin, esimiehen mielestä työteho laskee jos ympäristö on liian viihtyisä. Olen eri mieltä mutta minkäs teet. En enää ehdota parannuksia koska kaltaisesi pitävät sitä itsekkäänä nurinana.

Mitä muuta voisin tehdä kuin yrittää pärjätä, huonolla menestyksellä? Tässä mailmantilanteessa työpaikan vaihto ei ole realistinen vaihtoehto.

Kiukkuatte kun erityisherkät tekevät numeroa herkkyydestään. Nyt kiukkuat kun pitäisikin tehdä jotain eikä vain yrittää sopeuetua. Hohhoijaa..

[/quote]

Valoherkkyys ja ääniherkkyys voivat olla oireita esim.hermostosairaudesta johon VOI hakea apua jos vaan haluaa (jos vielä korvatulpat ja kuulokkeetkin aiheuttavat voimakasta kipua, olisin itse ainakin jo hakeutunut tutkimuksiin). Sen sijaan ei voi olettaa että pelkällä itsediagnoosilla yksikään työyhteisö suostuu lukuisiin muutoksiin ja erityisjärjestelyihin, kyllä siihen vähän pitävämmät perustelut tarvitaan. Etenkään kun erityisherkkyys ei ole mikään diagnoosi eikä sairaus. Muutenhan myös työnantajalla olisi oikeus vaatia vaikka työsuhteen purkua koska erityisherkkä työntekijä ei sovellu ko.alalle.

[/quote]Eipä jää muuta vaihtoehtoa kuin kärsiä kun ympäristö on joustamaton ja vihamielinen. Kenenkähän asenteessa on vikaa? Ei aina ole kyse lukuisista muutoksista vaan pienistä asioista jotka olisi helppo toteuttaa ja ne eivät aiheuttaisi kenellekään vaivaa. Mutta niin kauan kuin kaltaisiasi agressiivisia jyriä on niin tilanne on mahdoton.

[/quote]

Luettelit aiemmin kolme muutoskohdetta:valot, musiikki ja sisustus. Kuka nyt sitten mitäkin pienenä pitää. On todella ala-arvoista ja lapsellista "keskustelua" väittää jokaista viestiä vihamieliseksi ja ihmisiä agressiiviseksi vain sen takia että joku esittää sinulle muita näkökulmia luettelemiisi oireisiin.Mikäli olet tuohon tyyliin esittänyt muutosehdotukset myös työpaikallasi en yhtään ihmettele jos niihin ei ole reagoitu. Ei tuo ole rakentavaa keskustelua. On myöskin outoa tehdä tuollainen minä vs.kaikki muut-asettelu jossa koko ympäristö on mielestäsi vihamielinen ja sinä itse kärsijä. Kuten itse toteatkin, kenenköhän asenteessa on vikaa.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 14:07"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:53"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:32"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:26"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:15"]

Tässä muutaman erityisherkän kokemuksia:

"Olen koko ikäni tuntenut olevani herkkä, erilainen kuin muut. Hitaampi lämpenemään uusille asioille, mutta kun kiinnostun jostain aiheesta, haluan tietää siitä kaiken. Mulla on ollut myös tunne, että multa puuttuu jonkinlainen suodatin ja imen kaikki ärsykkeet liian voimakkaina itseeni, mm. äänet, hajut, muiden tunnetilat, sosiaaliset jännitteet." -Maarit

"Ulkopuolisuuden tunteita ja erityistä inhoa kaikenlaisiin kilpailuihin, rajuihin leikkeihin sekä isoihin, metelöiviin joukkoihin olen tuntenut lapsuudesta asti. Negatiiviseen tai riitaisaan ilmapiiriin reagoin erittäin voimakkaasti kehollisesti sekä henkisesti. Nuorempana osallistuin tiiviissä kaveriporukoissa iltarientoihinkin, mutta vaikka en alkoholiin koskenut lainkaan, oli minulla aina porukan pahimmat ”krapulat”." -Tuula

"Lapsena oli vaikea samaistua samanikäisten ajatusmaailmaan ja intresseihin, ja koin usein tulevani paremmin toimeen vanhempien lasten tai aikuisten kanssa -- nämä kun olivat rauhallisempia, ajattelevaisempia ja vähemmän kiinnostuneita oudon tuntuisista, alati vaihtelevista sosiaalisista villityksistä.

Mielikuvitukseni oli aktiivinen, olin korostuneen empaattinen ja saatoin liikuttua

spontaanisti esimerkiksi tarinoista tai musiikista. Olin myös melko arka etenkin uusien

ihmisten parissa ja tarvitsin paljon omaa aikaa rauhoittumiseen ja pohdiskeluun.

Sosiaalisissa tilanteissa omaksuin yleensä vaistomaisesti mukautujan tai sovittelijan roolin.

Herkkyyttä tasapainottivat toisaalta vilkkaus ja uteliaisuus sekä itsepäisyys tietyissä

asioissa, jolloin muodostin välinpitämättömän ja torjuvan ulkokuoren." -Lassi

Itse arvelen olevani siinä mielessä hankala ympäristölleni, että itken niin helposti. Jos on jokin vaikea asia kerrottavana tai annetaan negatiivista palautetta, niin itken. Esimies kokee sen hankalaksi, kun luulisin ettei hän halua ketää erityisemmin itkettää. Ja vaikka kuinka päätän joka kerta etten enää ikinä aio itkeä töissä, niin eipä sille mitään mahda. On todella vaikeaa kirjoittaa sairauslomalappua jollekin, joka itkee silmät päästään läheisen kuolemaa tms. Aina tulee mieleen näky omasta lapsesta / äidistä / puolisosta tms. arkussa.

[/quote]Olen tuollainen ja ympäristön paineesta olen pakottanut itseni lopettamaan itkemisen ja kaikki tunteiden näyttämisen. Ilmeisesti minut nyt hyväksytään helpommin kun kukaan ei tiedä herkkyydestäni. Ainoa joka siitä kärsii olen minä. Jossain vaiheessa aina mitta täyttyy ja romahdan kun en jaksa enää esittää. En räjähtele muille vaan masennun ja käperryn itseeni, joudun sairaslomalle ja erakoidun, joskus jopa kuukausiksi. Mutta pääasia etten häiritse ja ärsytä muita olemuksellani ja persoonallani?

[/quote]

Ja mitä olet yrittänyt tehdä tilanteesi parantamiseksi?

[/quote]Olla näyttämättä tunteitani etten ärsytä, kestää tilanteita vaikka hammasta purren koska muutkin kestävät. En ole ehdottanut muutoksia etten loukkaa ketään mahdottomalla huomiohakuisuudellani. Sitähän te olette vaatineet erityisherkiltä tässä ketjussa, miksi se nyt ei olekaan tarpeeksi mielestänne?

[/quote]

eli siis ennemmin ympäristön täytyy muuttua kuin sinun etsiä aktiivisesti tietoa ja keinoja joiden avulla voisit kestää ko.tilanteita paremmin?ja mistä sinä tiedät mitä muut ajattelevat ja mitä hiljaisesti kestävät?ei erityisherkkyys ole mitenkään harvinaista,päinvastoin.

[/quote]Minä ainakin tiedän siksi että ihmetellessäni miksi joku ilmastointi pitää niin kauheata meteliä, muut eivät ole huomannet mitään. Tai miksi valaisimet ovat niin kirkkaita että silmiä särkee, muiden mielestä ne ovat ihan harmittomia. Tai miksi ovikello pitää karmeata ääntä on se muiden mielestä hillitty.

Vai valehtelevatko kaikki muut? Höpsis.

Samoin joku artikkeli tai lehtikuva jää kummittelemaan mieleeni pitkiksi ajoiksi ja aiheuttaa pahoinvointia ja muut eivät muista koko asiaa jos puheeksi otan, eivätkä ole ottaneet sitä niin itseensä.

Ei ole yleistä. Itse tutustuin Aronin kirjaan kun eräs työtoveri oli törmännyt siihen, lukenut ja todennut että siinä puhutaan täysin minusta. Samaa mieltä olivat muutkin kollegat kun kirjan lukivat. Ja puolisoni. Päättele siitä sitten.

Hyvin nuoresta asti, lapsuudesta lähtien olen saanut kuulla eri ihmisiltä että eivät ole koskaan tavanneet niin herkkää ihmistä kuin minä. En ole vaikea enkä vaadi silkkihansikkain käsittelyä, mutta kaikki vaikuttaa minuun erittäin voimakkaasti, ympäristö, muut ihmiset, fyyiset ärsykkeet, muiden tunnetilat..

[/quote]

Okei? "Aihetta 1990-luvulta tutkineen yhdysvaltalaisen psykologian tohtorin Elaine Aronin mukaan erityisherkkyys on hyvin yleistä.

– Noin 20 prosenttia eli joka viides meistä ihmisistä on erityisherkkä."

Aioin minäkin kertoa oman historiani ja tilanteeni nyt mutta ihan itsesuojeluvaiston ansiosta jätänkin tekemättä. Vaikka kuinka anonyymina täällä ollaankin. Sanon vain että surettaa oikeasti herkkien ihmisten puolesta jos joutuvat tietynlaisten kovisten (kiusaajien) kanssa toimimaan.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 17:17"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 14:07"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:53"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:32"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:26"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:15"]

Tässä muutaman erityisherkän kokemuksia:

"Olen koko ikäni tuntenut olevani herkkä, erilainen kuin muut. Hitaampi lämpenemään uusille asioille, mutta kun kiinnostun jostain aiheesta, haluan tietää siitä kaiken. Mulla on ollut myös tunne, että multa puuttuu jonkinlainen suodatin ja imen kaikki ärsykkeet liian voimakkaina itseeni, mm. äänet, hajut, muiden tunnetilat, sosiaaliset jännitteet." -Maarit

"Ulkopuolisuuden tunteita ja erityistä inhoa kaikenlaisiin kilpailuihin, rajuihin leikkeihin sekä isoihin, metelöiviin joukkoihin olen tuntenut lapsuudesta asti. Negatiiviseen tai riitaisaan ilmapiiriin reagoin erittäin voimakkaasti kehollisesti sekä henkisesti. Nuorempana osallistuin tiiviissä kaveriporukoissa iltarientoihinkin, mutta vaikka en alkoholiin koskenut lainkaan, oli minulla aina porukan pahimmat ”krapulat”." -Tuula

"Lapsena oli vaikea samaistua samanikäisten ajatusmaailmaan ja intresseihin, ja koin usein tulevani paremmin toimeen vanhempien lasten tai aikuisten kanssa -- nämä kun olivat rauhallisempia, ajattelevaisempia ja vähemmän kiinnostuneita oudon tuntuisista, alati vaihtelevista sosiaalisista villityksistä.

Mielikuvitukseni oli aktiivinen, olin korostuneen empaattinen ja saatoin liikuttua

spontaanisti esimerkiksi tarinoista tai musiikista. Olin myös melko arka etenkin uusien

ihmisten parissa ja tarvitsin paljon omaa aikaa rauhoittumiseen ja pohdiskeluun.

Sosiaalisissa tilanteissa omaksuin yleensä vaistomaisesti mukautujan tai sovittelijan roolin.

Herkkyyttä tasapainottivat toisaalta vilkkaus ja uteliaisuus sekä itsepäisyys tietyissä

asioissa, jolloin muodostin välinpitämättömän ja torjuvan ulkokuoren." -Lassi

Itse arvelen olevani siinä mielessä hankala ympäristölleni, että itken niin helposti. Jos on jokin vaikea asia kerrottavana tai annetaan negatiivista palautetta, niin itken. Esimies kokee sen hankalaksi, kun luulisin ettei hän halua ketää erityisemmin itkettää. Ja vaikka kuinka päätän joka kerta etten enää ikinä aio itkeä töissä, niin eipä sille mitään mahda. On todella vaikeaa kirjoittaa sairauslomalappua jollekin, joka itkee silmät päästään läheisen kuolemaa tms. Aina tulee mieleen näky omasta lapsesta / äidistä / puolisosta tms. arkussa.

[/quote]Olen tuollainen ja ympäristön paineesta olen pakottanut itseni lopettamaan itkemisen ja kaikki tunteiden näyttämisen. Ilmeisesti minut nyt hyväksytään helpommin kun kukaan ei tiedä herkkyydestäni. Ainoa joka siitä kärsii olen minä. Jossain vaiheessa aina mitta täyttyy ja romahdan kun en jaksa enää esittää. En räjähtele muille vaan masennun ja käperryn itseeni, joudun sairaslomalle ja erakoidun, joskus jopa kuukausiksi. Mutta pääasia etten häiritse ja ärsytä muita olemuksellani ja persoonallani?

[/quote]

Ja mitä olet yrittänyt tehdä tilanteesi parantamiseksi?

[/quote]Olla näyttämättä tunteitani etten ärsytä, kestää tilanteita vaikka hammasta purren koska muutkin kestävät. En ole ehdottanut muutoksia etten loukkaa ketään mahdottomalla huomiohakuisuudellani. Sitähän te olette vaatineet erityisherkiltä tässä ketjussa, miksi se nyt ei olekaan tarpeeksi mielestänne?

[/quote]

eli siis ennemmin ympäristön täytyy muuttua kuin sinun etsiä aktiivisesti tietoa ja keinoja joiden avulla voisit kestää ko.tilanteita paremmin?ja mistä sinä tiedät mitä muut ajattelevat ja mitä hiljaisesti kestävät?ei erityisherkkyys ole mitenkään harvinaista,päinvastoin.

[/quote]Minä ainakin tiedän siksi että ihmetellessäni miksi joku ilmastointi pitää niin kauheata meteliä, muut eivät ole huomannet mitään. Tai miksi valaisimet ovat niin kirkkaita että silmiä särkee, muiden mielestä ne ovat ihan harmittomia. Tai miksi ovikello pitää karmeata ääntä on se muiden mielestä hillitty.

Vai valehtelevatko kaikki muut? Höpsis.

Samoin joku artikkeli tai lehtikuva jää kummittelemaan mieleeni pitkiksi ajoiksi ja aiheuttaa pahoinvointia ja muut eivät muista koko asiaa jos puheeksi otan, eivätkä ole ottaneet sitä niin itseensä.

Ei ole yleistä. Itse tutustuin Aronin kirjaan kun eräs työtoveri oli törmännyt siihen, lukenut ja todennut että siinä puhutaan täysin minusta. Samaa mieltä olivat muutkin kollegat kun kirjan lukivat. Ja puolisoni. Päättele siitä sitten.

Hyvin nuoresta asti, lapsuudesta lähtien olen saanut kuulla eri ihmisiltä että eivät ole koskaan tavanneet niin herkkää ihmistä kuin minä. En ole vaikea enkä vaadi silkkihansikkain käsittelyä, mutta kaikki vaikuttaa minuun erittäin voimakkaasti, ympäristö, muut ihmiset, fyyiset ärsykkeet, muiden tunnetilat..

[/quote]

Okei? "Aihetta 1990-luvulta tutkineen yhdysvaltalaisen psykologian tohtorin Elaine Aronin mukaan erityisherkkyys on hyvin yleistä.

– Noin 20 prosenttia eli joka viides meistä ihmisistä on erityisherkkä."

[/quote]Mikä se ongelma oikein on? Välillä erityisherkät on niin pieni vähemmistö että heillä ei ole oikeuksia enemmistön edessä koska heitä ei ymmärretä eikä ilmiötä ole edes olemassa, välillä heitä onkin todella paljon mutta kaikkien pitää vain hiljaa kärsiä sensijaan että yhdessä kohennettaisiin kaikkien hyvinvointia. Välillä se selitetäänkin sairaudeksi tai neurologiseksi häiriöksi ts halutaan medikalisoida ja välillä paheksutaan nykyajan  kaiken medikalisointia.

En ymmärrä. En koe olevani erityisherkkä, mielenkiinnosta tätä ketjua luin mutta olen aika ymmälläni mitä täällä ajetaan takaa.

HSP-ihmisenä olen onnellinen etten teidän kanssanne töitä joudu tekemään. Onneksi on viisaita ja yli oman navan näkeviä "jäyhiksiäkin" olemassa.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 12:47"]

Tämä kiinnostaisi muakin!  Oman lapsen kohdalla näitä juttuja olen miettinyt ahdistumiseen asti. En osaa sanoa, onko lapseni herkkä vai erityisherkkä, mutta lapsi on todella sosiaalisesti taitava ja tekee tarkkoja huomiota (ne tuntosarvet..), on nopeaälyinen jne. Toisaalta lapsi tuntuu tarvitsevan valtavasti kotiaikaa ja turvaa. Ei halua olla kodin ulkopuolella, ei halua harrastaa vaikka samanaikaisesti on innostunut musiikista, liikunnallisista jutuista ja ködentaidoista. Esiintyminen kauhistuttaa.

Miten te erityisherkät ja/tai erityisherkkien lasten vanhemmat ajattelette: Kuinka voi tukea herkkää lasta parhaiten?

[/quote]

No erityisherkkänä sanon, että kamalinta, mitä minulle olisi lapsena tehty olisi ollut, että minusta olisi puhuttu erityisherkkänä ja selitelty sillä, että olen erilainen kuin muut. Se olisi rajannut elämääni ihan liikaa. Onneksi vanhempani antoivat minun olla sellainen kuin olin, eivätkä olleet siitä moksiskaan. Opin siis, että ihmiset nyt vain ovat erilaisia eikä kukaan ole sen kummempi kuin toinenkaan. Lapselle parasta on vain ohjata siihen, että elämässä pärjää eikä voi jäädä itkemään, että "kun muut on normaaleja ja mä vain tällainen". Jos joku toinen on vähemmän herkkä niin sillä on sitten joku muu ongelma jollain muulla saralla. Sellaista se nyt vain on. 

[/quote]

Tuossa on hyvä pointti, asiasta ei ole pakko tehdä vaikeampaa kuin se on. Kommentissa nro 64 on siteerattu erityisherkkä psykologia näin:onko loputon itsediagnosointi ja herkkyyden ylikorostaminen aidosti mielenterveyttä edistävää?  

tuota aloin pohtimaan minäkin joka kovin innokkaasti luen aina kaikki uudet analyysit ja rhonda byrnet. Kohtuus kaikessa.

Ei tietenkään loputon diagnosointi ja itsekorostus ole mitään terveyttä edistävää mutta jos tajuaa että samat asiat mitkä muille ovat ok tai peräti voimaannuttavia eivät itselle ole vaan päinvastoin on hyvä ymmärtää että ei ole viallinen kun ei kestä ja nauti samoista jutuista kuin "kaikki muut" ja terveyttä edistävää on välttää niitä sensijaan että itseään rikkoen pakottaisi ketämään niitä kun ei kerran kestä.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 14:36"]

Olen ollut jo pienenä (1970-luvulla) tutkittavana vaikka mistä, omituisten oireideni vuoksi. Ei löytynyt mitään neurologista eikä mitään muutakaan fyysistä vikaa. Yliherkkä oli silloin lääkärien antama diagnoosi.

Ei ainakaan muoti-ilmiöstä ollut kyse enkä pienenä lapsena osannut ajatella niin hienosti että olisin erityinen ja vaatisin erityiskohtelua.

[/quote]Miksi tähän ei nyt ne tutkimuksiin lähettäjät kommentoi mitään?

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 17:01"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 14:39"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 14:24"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:59"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:53"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:32"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:26"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:15"]

Tässä muutaman erityisherkän kokemuksia:

"Olen koko ikäni tuntenut olevani herkkä, erilainen kuin muut. Hitaampi lämpenemään uusille asioille, mutta kun kiinnostun jostain aiheesta, haluan tietää siitä kaiken. Mulla on ollut myös tunne, että multa puuttuu jonkinlainen suodatin ja imen kaikki ärsykkeet liian voimakkaina itseeni, mm. äänet, hajut, muiden tunnetilat, sosiaaliset jännitteet." -Maarit

"Ulkopuolisuuden tunteita ja erityistä inhoa kaikenlaisiin kilpailuihin, rajuihin leikkeihin sekä isoihin, metelöiviin joukkoihin olen tuntenut lapsuudesta asti. Negatiiviseen tai riitaisaan ilmapiiriin reagoin erittäin voimakkaasti kehollisesti sekä henkisesti. Nuorempana osallistuin tiiviissä kaveriporukoissa iltarientoihinkin, mutta vaikka en alkoholiin koskenut lainkaan, oli minulla aina porukan pahimmat ”krapulat”." -Tuula

"Lapsena oli vaikea samaistua samanikäisten ajatusmaailmaan ja intresseihin, ja koin usein tulevani paremmin toimeen vanhempien lasten tai aikuisten kanssa -- nämä kun olivat rauhallisempia, ajattelevaisempia ja vähemmän kiinnostuneita oudon tuntuisista, alati vaihtelevista sosiaalisista villityksistä.

Mielikuvitukseni oli aktiivinen, olin korostuneen empaattinen ja saatoin liikuttua

spontaanisti esimerkiksi tarinoista tai musiikista. Olin myös melko arka etenkin uusien

ihmisten parissa ja tarvitsin paljon omaa aikaa rauhoittumiseen ja pohdiskeluun.

Sosiaalisissa tilanteissa omaksuin yleensä vaistomaisesti mukautujan tai sovittelijan roolin.

Herkkyyttä tasapainottivat toisaalta vilkkaus ja uteliaisuus sekä itsepäisyys tietyissä

asioissa, jolloin muodostin välinpitämättömän ja torjuvan ulkokuoren." -Lassi

Itse arvelen olevani siinä mielessä hankala ympäristölleni, että itken niin helposti. Jos on jokin vaikea asia kerrottavana tai annetaan negatiivista palautetta, niin itken. Esimies kokee sen hankalaksi, kun luulisin ettei hän halua ketää erityisemmin itkettää. Ja vaikka kuinka päätän joka kerta etten enää ikinä aio itkeä töissä, niin eipä sille mitään mahda. On todella vaikeaa kirjoittaa sairauslomalappua jollekin, joka itkee silmät päästään läheisen kuolemaa tms. Aina tulee mieleen näky omasta lapsesta / äidistä / puolisosta tms. arkussa.

[/quote]Olen tuollainen ja ympäristön paineesta olen pakottanut itseni lopettamaan itkemisen ja kaikki tunteiden näyttämisen. Ilmeisesti minut nyt hyväksytään helpommin kun kukaan ei tiedä herkkyydestäni. Ainoa joka siitä kärsii olen minä. Jossain vaiheessa aina mitta täyttyy ja romahdan kun en jaksa enää esittää. En räjähtele muille vaan masennun ja käperryn itseeni, joudun sairaslomalle ja erakoidun, joskus jopa kuukausiksi. Mutta pääasia etten häiritse ja ärsytä muita olemuksellani ja persoonallani?

[/quote]

Ja mitä olet yrittänyt tehdä tilanteesi parantamiseksi?

[/quote]Olla näyttämättä tunteitani etten ärsytä, kestää tilanteita vaikka hammasta purren koska muutkin kestävät. En ole ehdottanut muutoksia etten loukkaa ketään mahdottomalla huomiohakuisuudellani. Sitähän te olette vaatineet erityisherkiltä tässä ketjussa, miksi se nyt ei olekaan tarpeeksi mielestänne?

[/quote]

eli siis ennemmin ympäristön täytyy muuttua kuin sinun etsiä aktiivisesti tietoa ja keinoja joiden avulla voisit kestää ko.tilanteita paremmin?ja mistä sinä tiedät mitä muut ajattelevat ja mitä hiljaisesti kestävät?ei erityisherkkyys ole mitenkään harvinaista,päinvastoin.

[/quote]Sinähän riidanhaluinen olet :) Kuinka voin kestää räikeitä valoja paremmin? Aurinkolaseja ei töissä voi käyttää. Radiota tahtovat muut kuunnella, korvatulpat ja kuulokkeet aiheuttavat voimakasta fyysistä kipua, niitä en voi käyttää. En voi vaikuttaa työtilani sisutukseen joka saa minut voiman pahoin, esimiehen mielestä työteho laskee jos ympäristö on liian viihtyisä. Olen eri mieltä mutta minkäs teet. En enää ehdota parannuksia koska kaltaisesi pitävät sitä itsekkäänä nurinana.

Mitä muuta voisin tehdä kuin yrittää pärjätä, huonolla menestyksellä? Tässä mailmantilanteessa työpaikan vaihto ei ole realistinen vaihtoehto.

Kiukkuatte kun erityisherkät tekevät numeroa herkkyydestään. Nyt kiukkuat kun pitäisikin tehdä jotain eikä vain yrittää sopeuetua. Hohhoijaa..

[/quote]

Valoherkkyys ja ääniherkkyys voivat olla oireita esim.hermostosairaudesta johon VOI hakea apua jos vaan haluaa (jos vielä korvatulpat ja kuulokkeetkin aiheuttavat voimakasta kipua, olisin itse ainakin jo hakeutunut tutkimuksiin). Sen sijaan ei voi olettaa että pelkällä itsediagnoosilla yksikään työyhteisö suostuu lukuisiin muutoksiin ja erityisjärjestelyihin, kyllä siihen vähän pitävämmät perustelut tarvitaan. Etenkään kun erityisherkkyys ei ole mikään diagnoosi eikä sairaus. Muutenhan myös työnantajalla olisi oikeus vaatia vaikka työsuhteen purkua koska erityisherkkä työntekijä ei sovellu ko.alalle.

[/quote]Eipä jää muuta vaihtoehtoa kuin kärsiä kun ympäristö on joustamaton ja vihamielinen. Kenenkähän asenteessa on vikaa? Ei aina ole kyse lukuisista muutoksista vaan pienistä asioista jotka olisi helppo toteuttaa ja ne eivät aiheuttaisi kenellekään vaivaa. Mutta niin kauan kuin kaltaisiasi agressiivisia jyriä on niin tilanne on mahdoton.

[/quote]

Luettelit aiemmin kolme muutoskohdetta:valot, musiikki ja sisustus. Kuka nyt sitten mitäkin pienenä pitää. On todella ala-arvoista ja lapsellista "keskustelua" väittää jokaista viestiä vihamieliseksi ja ihmisiä agressiiviseksi vain sen takia että joku esittää sinulle muita näkökulmia luettelemiisi oireisiin.Mikäli olet tuohon tyyliin esittänyt muutosehdotukset myös työpaikallasi en yhtään ihmettele jos niihin ei ole reagoitu. Ei tuo ole rakentavaa keskustelua. On myöskin outoa tehdä tuollainen minä vs.kaikki muut-asettelu jossa koko ympäristö on mielestäsi vihamielinen ja sinä itse kärsijä. Kuten itse toteatkin, kenenköhän asenteessa on vikaa.

[/quote]Mitä näkökulmia hänelle esitettiin? Muuta kuin vaikeata luonnetta.

"Erityisherkkyys" on samanlainen muotisairaus kunin "sähköyliherkkyys". Kumpaakin käypänä hoitona on tinafolio hatun päähän laittaminen.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 17:25"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 17:17"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 14:07"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:53"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:32"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:26"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:15"]

Tässä muutaman erityisherkän kokemuksia:

"Olen koko ikäni tuntenut olevani herkkä, erilainen kuin muut. Hitaampi lämpenemään uusille asioille, mutta kun kiinnostun jostain aiheesta, haluan tietää siitä kaiken. Mulla on ollut myös tunne, että multa puuttuu jonkinlainen suodatin ja imen kaikki ärsykkeet liian voimakkaina itseeni, mm. äänet, hajut, muiden tunnetilat, sosiaaliset jännitteet." -Maarit

"Ulkopuolisuuden tunteita ja erityistä inhoa kaikenlaisiin kilpailuihin, rajuihin leikkeihin sekä isoihin, metelöiviin joukkoihin olen tuntenut lapsuudesta asti. Negatiiviseen tai riitaisaan ilmapiiriin reagoin erittäin voimakkaasti kehollisesti sekä henkisesti. Nuorempana osallistuin tiiviissä kaveriporukoissa iltarientoihinkin, mutta vaikka en alkoholiin koskenut lainkaan, oli minulla aina porukan pahimmat ”krapulat”." -Tuula

"Lapsena oli vaikea samaistua samanikäisten ajatusmaailmaan ja intresseihin, ja koin usein tulevani paremmin toimeen vanhempien lasten tai aikuisten kanssa -- nämä kun olivat rauhallisempia, ajattelevaisempia ja vähemmän kiinnostuneita oudon tuntuisista, alati vaihtelevista sosiaalisista villityksistä.

Mielikuvitukseni oli aktiivinen, olin korostuneen empaattinen ja saatoin liikuttua

spontaanisti esimerkiksi tarinoista tai musiikista. Olin myös melko arka etenkin uusien

ihmisten parissa ja tarvitsin paljon omaa aikaa rauhoittumiseen ja pohdiskeluun.

Sosiaalisissa tilanteissa omaksuin yleensä vaistomaisesti mukautujan tai sovittelijan roolin.

Herkkyyttä tasapainottivat toisaalta vilkkaus ja uteliaisuus sekä itsepäisyys tietyissä

asioissa, jolloin muodostin välinpitämättömän ja torjuvan ulkokuoren." -Lassi

Itse arvelen olevani siinä mielessä hankala ympäristölleni, että itken niin helposti. Jos on jokin vaikea asia kerrottavana tai annetaan negatiivista palautetta, niin itken. Esimies kokee sen hankalaksi, kun luulisin ettei hän halua ketää erityisemmin itkettää. Ja vaikka kuinka päätän joka kerta etten enää ikinä aio itkeä töissä, niin eipä sille mitään mahda. On todella vaikeaa kirjoittaa sairauslomalappua jollekin, joka itkee silmät päästään läheisen kuolemaa tms. Aina tulee mieleen näky omasta lapsesta / äidistä / puolisosta tms. arkussa.

[/quote]Olen tuollainen ja ympäristön paineesta olen pakottanut itseni lopettamaan itkemisen ja kaikki tunteiden näyttämisen. Ilmeisesti minut nyt hyväksytään helpommin kun kukaan ei tiedä herkkyydestäni. Ainoa joka siitä kärsii olen minä. Jossain vaiheessa aina mitta täyttyy ja romahdan kun en jaksa enää esittää. En räjähtele muille vaan masennun ja käperryn itseeni, joudun sairaslomalle ja erakoidun, joskus jopa kuukausiksi. Mutta pääasia etten häiritse ja ärsytä muita olemuksellani ja persoonallani?

[/quote]

Ja mitä olet yrittänyt tehdä tilanteesi parantamiseksi?

[/quote]Olla näyttämättä tunteitani etten ärsytä, kestää tilanteita vaikka hammasta purren koska muutkin kestävät. En ole ehdottanut muutoksia etten loukkaa ketään mahdottomalla huomiohakuisuudellani. Sitähän te olette vaatineet erityisherkiltä tässä ketjussa, miksi se nyt ei olekaan tarpeeksi mielestänne?

[/quote]

eli siis ennemmin ympäristön täytyy muuttua kuin sinun etsiä aktiivisesti tietoa ja keinoja joiden avulla voisit kestää ko.tilanteita paremmin?ja mistä sinä tiedät mitä muut ajattelevat ja mitä hiljaisesti kestävät?ei erityisherkkyys ole mitenkään harvinaista,päinvastoin.

[/quote]Minä ainakin tiedän siksi että ihmetellessäni miksi joku ilmastointi pitää niin kauheata meteliä, muut eivät ole huomannet mitään. Tai miksi valaisimet ovat niin kirkkaita että silmiä särkee, muiden mielestä ne ovat ihan harmittomia. Tai miksi ovikello pitää karmeata ääntä on se muiden mielestä hillitty.

Vai valehtelevatko kaikki muut? Höpsis.

Samoin joku artikkeli tai lehtikuva jää kummittelemaan mieleeni pitkiksi ajoiksi ja aiheuttaa pahoinvointia ja muut eivät muista koko asiaa jos puheeksi otan, eivätkä ole ottaneet sitä niin itseensä.

Ei ole yleistä. Itse tutustuin Aronin kirjaan kun eräs työtoveri oli törmännyt siihen, lukenut ja todennut että siinä puhutaan täysin minusta. Samaa mieltä olivat muutkin kollegat kun kirjan lukivat. Ja puolisoni. Päättele siitä sitten.

Hyvin nuoresta asti, lapsuudesta lähtien olen saanut kuulla eri ihmisiltä että eivät ole koskaan tavanneet niin herkkää ihmistä kuin minä. En ole vaikea enkä vaadi silkkihansikkain käsittelyä, mutta kaikki vaikuttaa minuun erittäin voimakkaasti, ympäristö, muut ihmiset, fyyiset ärsykkeet, muiden tunnetilat..

[/quote]

Okei? "Aihetta 1990-luvulta tutkineen yhdysvaltalaisen psykologian tohtorin Elaine Aronin mukaan erityisherkkyys on hyvin yleistä.

– Noin 20 prosenttia eli joka viides meistä ihmisistä on erityisherkkä."

[/quote]Mikä se ongelma oikein on? Välillä erityisherkät on niin pieni vähemmistö että heillä ei ole oikeuksia enemmistön edessä koska heitä ei ymmärretä eikä ilmiötä ole edes olemassa, välillä heitä onkin todella paljon mutta kaikkien pitää vain hiljaa kärsiä sensijaan että yhdessä kohennettaisiin kaikkien hyvinvointia. Välillä se selitetäänkin sairaudeksi tai neurologiseksi häiriöksi ts halutaan medikalisoida ja välillä paheksutaan nykyajan  kaiken medikalisointia.

En ymmärrä. En koe olevani erityisherkkä, mielenkiinnosta tätä ketjua luin mutta olen aika ymmälläni mitä täällä ajetaan takaa.

[/quote]

noh noin tiivistettynä kommentoijia jotka ovat omasta mielestään joutuneet herkkyytensä takia kärsimään vihamielisten, agressiivisten kiusaajien (eli kaikkien muiden)takia enemmän kuin jeesus ristillä haluavat väitteilleen myötäilyä sekä jankkaavat koko ajan samaa, tosin niin että kirjoittavat ne muka useamman henkilön kommentteina ja peukuttavat ahkerasti omia tekstejään. Heissä itsessään ei ole mitään vikaa eikä minkäänlaista muutostarvetta, ainoastaan ympäristössä.Sitten on muutama fiksumpi joka on mielestään myös erityisherkkä ja joiden kommenteissa on ihan asiaakin ja hyviä näkökulmia.Mutta tuskin täällä nyt on enää aikoihin mitään ajettu takaa, ihan perus av-keskustelu.Jokainen voi kyllä käyttää aikaansa paremminkin, Emmerdale alkaa kohta :)

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 17:44"]

"Erityisherkkyys" on samanlainen muotisairaus kunin "sähköyliherkkyys". Kumpaakin käypänä hoitona on tinafolio hatun päähän laittaminen.

[/quote]En ole sähköyliherkkä mutta tunnen ihmisen joka on. Ei esitä eikä hae sympatiaa. Kai se vain on niin että kestää aina aikansa ennenkuin jokin hyväksytään ja ehkä myönnetään että aikoinaan oltiin julmia ja suvaitsemattomia. Olihan vasenkätisyyskin turha ja henkisellä väkivallalla (fyysisellä myös) poiskorjattava aikonaan.