Piereskelystö riita apen kanssa
Appi tuli meille eilen kylään aikeissaan jäädä yöksi. Illalla tarjoutui heräämään, jos 6kk vauvamme yöllä heräilee ja oli ajatellut nukkua lasten huoneessa. Meillä siis 6kk vauva ja 2 v poika. En halunnut, että piereskelevä appi nukkuu lastenhuoneessa, koska mielestäni piereskelevä ihminen haisee muulloinkin kun pöräytellessään. Hän olisi mennyt suljettuun huoneeseen pitkäksi aikaa pienten kanssa. Sanoin nätisti etten haluaisi hänen nukkuvan lasten huoneessa ja keskustelun kuluessa esille tuli, että piereskely on syynä tähän. Appi pahoitti mielensä, lähti ovet paukkuen yötä vasten pois sanoen, että lähtee pois kun on kerta haitallinen lapsille. Minulle jäi tästä todella paha mieli, mutta en mielestäni ollut väärässä. Pyysin toki anteeksi jos mielipiteelläni pahoitin hänen mielensä. Appi mököttää edelleen.
Olisitteko te antaneet nukkua samassa huoneessa?
Kommentit (14)
Et sinä tiedä, millaisia ne apen peirut ovat.
En toki olisi antanut! Sehän voisi pierrä huoneen täyteen niin että lapset tukehtuu!
Ja ne pöräykset ovat sellaisia, että heräävät niihin.
On todella wt-perheitä, joissa tämä piereskely on liki elämäntapa ja suurin huvin aihe. Kammottaa, jos omat lapset oppisivat tuolalisia tapoja.
Voi helvetti kun on väsynyttä läppää.
Jatkakaa ihmeessä keskustelua.
Täähän on sama teksti kuin täällä jokin aika sitten ollut ketju tupakoivasta apesta. :D
Anopin tilalla appi ja tupakan tilalla pieru. Sitä mieltä.
Onko se sitten teidän mielestä mukavaa, kun appi oikein opettamalla opettaa pennuille piereskelyn hauskuutta.
Miksikö olisi haitannut? Jaa, että siinä ei ole mitään ongelmaa, jos lasten makuuhuone ei ole raikas!
PPPPPPPPRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖTTTTTTTTTTTTTTTT
Minä olen piereskelevä äiti :)! Olen opettanut myös lapsilleni, että kotioloissa, perheen kesken saa helpottaa oloaan. Mutta koulussa, tarhassa ja kylässä ja muiden läsnäollessa vain wc:ssä.
Enkä haise muuten. Kyllä pierut ovat normaaleja ruumiin toimintoja. Ei ihme, että appesi suuttui. Eiköhän tärkeintä lasten kannalta ole se, että heillä on turvallisia, rakastavia aikuisia ympärillään. Nyt vähän suhteellisuuden tajua, ap!
"Joka pieruansa panttaa, sillä on muutakin salattavaa"
Provo