Onko asiatonta pohtia kiusaamista?

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 10:35"]

Ketjut tuntuvat poistuvan jatkuvasti.

Pohdin sitä, että monissa tilanteissa kiusatut eivät tiedosta sitä, että haastavat itse riitaa tai käyttäytyvät huonosti ja sitten kun joku antaa takaisin niin ovat omasta mielestään viattomia uhreja. Vain hullut kiusaavat mukavia ja heikkoja, tällaisissa tilanteissa kiusaaja on helppo todentaa syylliseksi asiattomuuteen. Kuitenkin täälläkin palstalla on kymmeniä, ellei satoja kiusattuja: ovatko siis alakoulumme täynnä hulluja, jotka vain kiusaavat kiusaamisen ilosta? Miksi aina samat henkilöt joutuvat (omasta mielestään) kiusaajien uhriksi?

Tärkeintähän olisi saada kiusaaminen loppumaan, joten minusta olisi järkevää selvittää kiusaamistilanteet perinpohjaisesti. Jos automaattisesti "kiusaaja" aina leimataan syylliseksi eikä "kiusatulla" ole mitään vastuuta niin se johtaa pahimmillaan kierteeseen, jossa tämä "kiusattu" joutuu aina uudestaan ja uudestaan samaan tilanteeseen uusissa kouluissa ja jopa työpaikoillakin, koska ei tunnista omia haitallisia käyttäytymismallejaan. Tällöin hän ajattelee "joku ei pidä minusta=kiusaaja!" eikä tarkastele mitään kriittisesti.

[/quote]Kyseessä ei ole etteikö sinun ajatuksiasi ole ymmärretty vaan se, että kukaan ei jaksa jatkuvasti oikaista sinun kiusaajamentaliteettiasi.

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 10:51"]

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 10:47"]

Kaikkien ihmisten kemiat eivät voi kohdata. Ei alakoulussa kun ei vanhainkodissakaan. Ap tuntuu puolustelevan jollain tapaa kiusaajia, joka on väärin. Kiusaaminen tilanteessa kuin tilanteessa on aina väärin, erityisesti pienet lapset ovat erityisen haavoittuvaisia.

[/quote]

Mietin vain sitä, miten niin monet kiusatut kertovat koko kouluaikansa ja työelämässäkin jatkuvasta kiusaamisesta. Olisi vaikea uskoa, että jokaisessa tapauksessa kaikki koulut ja työpaikat pullistelisivat niitä hulluja, jotka vain kiusaamisen ilosta kiusaavat. Jos syrjiminen lasketaan kiusaamiseksi, niin olisiko jotain sellaista mitä tämä kiusattu voisi itsekin tehdä, ettei ajautuisi aina samaan tilanteeseen? Esim. olla muille kohtelias tai lopettaa vittuilun?

[/quote]Muuta et mietikään kuin että kiusattujen pitäisi olla kiusaajilleen vielä kohtelias ja nuolla persekkin puhtaaksi. Ihme jankuttaja.

Minua kiusattiin, koska olin arka. Oli se varmaan tosi ärsyttävää. Olisi pitänyt lakata olemasta arka. Mutta kun pelkäsin niitä kiusaajia, jotka piirittivät minut koulumatkalla ja tönivät.

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 14:17"]

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 10:51"]

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 10:47"]

Kaikkien ihmisten kemiat eivät voi kohdata. Ei alakoulussa kun ei vanhainkodissakaan. Ap tuntuu puolustelevan jollain tapaa kiusaajia, joka on väärin. Kiusaaminen tilanteessa kuin tilanteessa on aina väärin, erityisesti pienet lapset ovat erityisen haavoittuvaisia.

[/quote]

Mietin vain sitä, miten niin monet kiusatut kertovat koko kouluaikansa ja työelämässäkin jatkuvasta kiusaamisesta. Olisi vaikea uskoa, että jokaisessa tapauksessa kaikki koulut ja työpaikat pullistelisivat niitä hulluja, jotka vain kiusaamisen ilosta kiusaavat. Jos syrjiminen lasketaan kiusaamiseksi, niin olisiko jotain sellaista mitä tämä kiusattu voisi itsekin tehdä, ettei ajautuisi aina samaan tilanteeseen? Esim. olla muille kohtelias tai lopettaa vittuilun?

[/quote]Muuta et mietikään kuin että kiusattujen pitäisi olla kiusaajilleen vielä kohtelias ja nuolla persekkin puhtaaksi. Ihme jankuttaja.

[/quote]

Ihme logiikka. Jos kiusattu osaisi antaa takaisin, ei häntä kiusattaisi. Ja jos hän on oikeasti mukava ja osaa olla ihmisten kanssa niin ei häntä alunperinkään kiusata tai se ainakin loppuu lyhyeen.

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 14:19"]

Minua kiusattiin, koska olin arka. Oli se varmaan tosi ärsyttävää. Olisi pitänyt lakata olemasta arka. Mutta kun pelkäsin niitä kiusaajia, jotka piirittivät minut koulumatkalla ja tönivät.

[/quote]

Vastasitko jos sinulta kysyttiin jotain? Pelkäsitkö sanoa omaa nimeäsi ääneen? Eikö terapiasta olisi ollut tuossa tilanteessa enemmän apua? Miten pärjäät nykyään?

Ikävä tosiasia mutta maailma tulee aina olemaan täynnä mulkvisteja, jotka kulkevat yli niistä, jotka eivät pidä puoliaan. Siksi tavallaan ymmärrän ap:n pointin.

"Ihme logiikka. Jos kiusattu osaisi antaa takaisin, ei häntä kiusattaisi. Ja jos hän on oikeasti mukava ja osaa olla ihmisten kanssa niin ei häntä alunperinkään kiusata tai se ainakin loppuu lyhyeen."

Ihanko oikeasti oletat, että esim. pieni lapsi osaisi puolustaa itseään kiusaamiselta? Eikä se muutenkaan mene ihan noin. Jos kiusattu uskaltautuu vastaamaan kiusaajalleen samalla mitalla, miksi oletat että kiusaaminen loppuu automaattisesti siihen? Jos kiusaaja on riittävän häiriintynyt, hän voi ryhtyä jopa fyysisesti väkivaltaisesti, uhata kiusatun henkeä jne. 

On myös typerää väittää, että "mukavia ihmisiä" ei muka kiusattaisi. Joskus kiusaamisen motiivina on ihan silkka kateus.

Tutkimusten mukaan kiusaajat nauttivat vallantunteesta ja heidän kykynsä empatiaan on normaalia vähäisempää. On myös ns. ressukkakiusaajia, jotka saattavat olla samaan aikaan itsekin kiusaajia ja jotka purkavat omaa pahaa oloaan kiusaamalla, mutta nuo vallasta nauttivat kiusaajat eivät ole ahdistuneita. He etsivät tilaisuutta pönkittää asemaansa jonkun toisen kustannuksella. Kiusatun syyllistäminen sopii näille kiusaajille oikein hyvin, ja he kyllä ovat ensimmäisenä selittämässä, etteivät kiusaisi, jos se kiusattu ei olisi niin "ärsyttävän hiljainen/puhelias/tosikko/kummallinen" jne. Kun tosiasia on se, että se kiusaaminen itsessään viehättää, kohteella ei ole oikeasti merkitystä.

.. siis itsekin kiusattuja...

En tajua pointtia. Tiedätkö ap, on ihmisiä, meissä aikuisissa, jotka eivät oikeasti tiedä tehdessään lapsia, että kaltaisiasi aikuisia ihmisiä on, jotka etsivät koko ajan heikointa lenkkiä ja etsivät jotain kiusaamisen kohdetta? Kutsu meitä tynnyrissä kasvaneiksi tai pumpulissa tai kuplassa tai pellossa, miten vain. Mutta tajua nyt, että kaikki ihmiset eivät lapsia tehdessään tiedosta, että on olemassa ihmishirviöitä, mätäpaiseita, jotka kasvattavat lapsensa kiusaamaan muita. Minä en tiennyt. En ole koulukiusattu, en opiskelujen aikana, en työelämässä, aina joka paikassa olen saanut olla oma itseni. Ja niin luulin että muutkin antavat kaikkien kukkien kukkia, kunnes törmäsin sinuun, palstalla, joka jaksat vääntää siitä että jos ei osaa olla kuten sinä (etsiä heikointa lenkkiä ja iskeä tyhmät päät yhteen toisen kanssa ja alkaa puhua jostain pahaa selän takana), ansaitsee sen.

Siis pointtini, kaikkienko pitää kasvattaa lapsensa "antamaan takaisin", tajuamaan, että kiusaa tai tule kiusatuksi? Sanavalmiiksi?

Miksi? Edistääkö se jotain hyvää?

Ja kuka määrittää sen kuka on vääränlainen? Sinun mielestä vääränlainen suuttuu jostain asiasta tai on ujo. Minua ärsyttää henkilökohtaisesti, jos joku ei ole hiljaa koskaan. Kaikki lapset ovat aivan pieninä itsekkäitä olentoja ja rakastavat omaa ääntään ja puhuvat koko ajan. Suurin osa oppii melko pian että ei onnistu että koko ajan puhuu, koska muitakin on olemassa. Onko minulla oikeus kiusata minun mielestä heikointa ja tyhmintä ja itsekkäintä joka ei minun mielestäni sovellu yhteisöön koska ei ota huomioon muita?

Ei ole. 

Kiusaaminen on aina pelkästään kiusaajan vika. Kiusaaja on pelkuri, joka pelkää että tulee kiusatuksi, jos ei kiusaa. Tai kiusaaja on vallanhaluinen sadisti. Luonnehäiriöinen persoonallisuushäiriöinen ihminen.

Voisitko etsiä syyn siihen miksi minua kiusattiin yläkoulussa? Siis jos haluat löytää syyn minusta.

Alakouluikäisenä ja sitä nuorempana minulla oli aina paljon kavereita. Tulin toimeen muiden kanssa, leikittiin hauskoja leikkejä isommissa porukoissa ja myös pienemmissä. Minulla oli myös paras kaveri. Joka päivä oli joku kaveri hakemassa ulos. Opettaja antoi hyvää palautetta ja kavereiden vanhemmat myös (näin omat vanhempani ovat kertoneet). Olin iloinen, hymyileväinen ja minulla oli hyvä itseluottamus.

Sitten siirryin yläkouluun. No, jos vikaa haluaa löytää ulkonäöstä, minulla oli ja erittäin vahvat silmälasit. Tuohon aikaan kasikytluvulla ei ollut ohennettuja linssejä. Se oli kauneusvirheeni. Herkkään ikään tullessa rillirousku-huomauttelut rupesivat tuntumaan kurjilta, vaikka aikaisemmin olin ne aina sivuuttanut. Parhaat kaverini laitettiin eri luokalle ja minun luokalleni tuli ihan uusia tyyppejä, osa entisiltä rinnakkaisluokilta. Luokallani oli kaksi tyttöä, jotka jostain syystä (eivät tunteneet minua ennestään) ottivat minut silmätikukseen ja alkoivat systemaattisesti nälviä minua joka tilanteessa. He piirittivät minut, kun olimme odottamassa tunnin alkua käytävällä, huomauttelivat vaatteistani ja ulkonäöstäni. He olivat kuin herhiläiset. Muut luokkalaiseni vetäytyivät seurastani, pelkäsivät varmaan myös joutuvansa noiden kahden silmätikuiksi.

Nämä kaksi tyttöä saivat aikaiseksi sen, että myös naapuriluokkien tyttöjä ja jopa isompia poikia yhtyi kiusaajakaartiin. Minut saatettiin piirittää johonkin nurkkaan käytävällä opettajien näkymättömiin ja nälviä. En edes muista mitä ne aiheet olivat. Ehkä meidän romu auto, ehkä silmälasini.. en muista muuta kuin sen kamalan tunteen koko ajan.

Luokallamme oli 15 oppilasta ja hyvin moni opettaja teki sen virheen, että käski oppilaiden jakautua pareihin. Kuka jäi aina ilman paria? No minä. Ensimmäisellä kotitaloustunnilla nämä tytöt keksivät ottaa minut ryhmäänsä kolmanneksi. Ruokiini laitettiin mitä kummallisimpia mausteita, kun en nähnyt. Ne tunnit olivat jatkuvaa piikittelyä ja nälvimistä. Jokainen ryhmä vuorollaan laitettiin yhdeksi kerraksi kokkaamaan ja syömään erilliseen suljettuun koekeittiöön. Muistan vielä miten lopulta siellä romahdin. Jotain tapahtui sokerin kanssa. Istuin lattialle ja purskahdin hillittömään itkuun, josta ei tullut loppua. Tunnin päättyessä astuin viimeisenä luokasta käytävälle ja vastassani oli lauma rinnakkaisluokan tyttöjä, jotka ilkkuivat "sä itkit köksän tunnilla".

Joka aamu herätessäni oloni oli kamala, koska tiesin mitä taas tuleman pitää. Vältin kirkasvärisiin vaatteisiin pukeutumista, koska silloin minut huomattiin käytävältä herkimmin. Aloin mukamas lukea kirjaa ennen tuntien alkua käytävällä, jotta minua ei huomattaisi. Aloin kulkea pitkin seinänvierustoja ja pidin katseeni maassa, jotta minua ei huomattaisi.

Kerroin kiusaamisesta vanhempien painostuksesta nuorelle oppilaanohjaajalle. Hän sanoi, että ei minua hänen mielestään kiusata ja asia jäi siihen. Keräsin taas uudestaan rohkeuteni ja menin kertomaan asiasta luokanvalvojalleni. Sitten alkoi tapahtua. Hän sai näkyvän kiusaamisen loppumaan. Ei minulla edelleenkään ollut kavereita, mutta oli ihanaa, kun kukaan ei tullut aukomaan päätään pitkin päivää. Edelleenkään en uskaltanut liikkua nuorten suosimilla paikoilla kouluaikojen ulkopuolella. En uskaltanut luottaa kehenkään ikäiseeni.

Oman kokemukseni perusteella olen tullut siihen tulokseen, että vika ei ole ikinä kiusatussa. Kiusatuksi voi joutua kuka tahansa. Se on monesta pienestä sattumasta kiinni. Kiusatuksi voi joutua herkemmin, jos kiusausyritykset tuottavat heti jonkinlaista tulosta ja kiusattu jää yksin. Tämän jälkeen hän on vapaata riistaa.

Minua todella paljon suututtaa ap:n ja muiden samoin ajattelevien asenne. Ap, sinäkin olisit voinut joutua minun tilanteeseeni, jos sinulla olisi ollut huono tuuri.

Toki rankasti kiusattu kerää myöhemmin helpommin ympärilleen potentiaalisia kiusaajia. Sosiaaliset pelot voivat näkyä ulospäin erilaisena käytöksenä. Kiusatun on vaikeampi solmia ystävyyssuhteita ja hän jää helpommin yksin: yksinäistä on helppo alkaa kiusata. Syy ei kuitenkaan ole kiusaamisen uhrin, vaan kiusaajien.

En usko, että kiusaajat ovat "hulluja". Vain harvan pyrkimys on sadistinen. Suurin osa kiusaamiseen osallistujista ei vaan ymmärrä mitä he tekevät. He eivät osaa eläytyä uhrin asemaan tai pelkäävät joutuvansa itse kiusatuiksi, jos eivät osallistu kiusaamiseen.

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 13:34"]

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 10:35"]

Ketjut tuntuvat poistuvan jatkuvasti.

Pohdin sitä, että monissa tilanteissa kiusatut eivät tiedosta sitä, että haastavat itse riitaa tai käyttäytyvät huonosti ja sitten kun joku antaa takaisin niin ovat omasta mielestään viattomia uhreja. Vain hullut kiusaavat mukavia ja heikkoja, tällaisissa tilanteissa kiusaaja on helppo todentaa syylliseksi asiattomuuteen. Kuitenkin täälläkin palstalla on kymmeniä, ellei satoja kiusattuja: ovatko siis alakoulumme täynnä hulluja, jotka vain kiusaavat kiusaamisen ilosta? Miksi aina samat henkilöt joutuvat (omasta mielestään) kiusaajien uhriksi?

Tärkeintähän olisi saada kiusaaminen loppumaan, joten minusta olisi järkevää selvittää kiusaamistilanteet perinpohjaisesti. Jos automaattisesti "kiusaaja" aina leimataan syylliseksi eikä "kiusatulla" ole mitään vastuuta niin se johtaa pahimmillaan kierteeseen, jossa tämä "kiusattu" joutuu aina uudestaan ja uudestaan samaan tilanteeseen uusissa kouluissa ja jopa työpaikoillakin, koska ei tunnista omia haitallisia käyttäytymismallejaan. Tällöin hän ajattelee "joku ei pidä minusta=kiusaaja!" eikä tarkastele mitään kriittisesti.

[/quote]Kyseessä ei ole etteikö sinun ajatuksiasi ole ymmärretty vaan se, että kukaan ei jaksa jatkuvasti oikaista sinun kiusaajamentaliteettiasi.

[/quote]

Eli voisit mielestäsi voisit oikeasta tämän kiusaajamentaliteettini, joka mielestäsi aiheuttaa kiusaamista vain selittämällä asian? Mikset sitten tee sitä? Aika itsekästä.

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 14:06"]

Voisitko etsiä syyn siihen miksi minua kiusattiin yläkoulussa? Siis jos haluat löytää syyn minusta.

Alakouluikäisenä ja sitä nuorempana minulla oli aina paljon kavereita. Tulin toimeen muiden kanssa, leikittiin hauskoja leikkejä isommissa porukoissa ja myös pienemmissä. Minulla oli myös paras kaveri. Joka päivä oli joku kaveri hakemassa ulos. Opettaja antoi hyvää palautetta ja kavereiden vanhemmat myös (näin omat vanhempani ovat kertoneet). Olin iloinen, hymyileväinen ja minulla oli hyvä itseluottamus.

Sitten siirryin yläkouluun. No, jos vikaa haluaa löytää ulkonäöstä, minulla oli ja erittäin vahvat silmälasit. Tuohon aikaan kasikytluvulla ei ollut ohennettuja linssejä. Se oli kauneusvirheeni. Herkkään ikään tullessa rillirousku-huomauttelut rupesivat tuntumaan kurjilta, vaikka aikaisemmin olin ne aina sivuuttanut. Parhaat kaverini laitettiin eri luokalle ja minun luokalleni tuli ihan uusia tyyppejä, osa entisiltä rinnakkaisluokilta. Luokallani oli kaksi tyttöä, jotka jostain syystä (eivät tunteneet minua ennestään) ottivat minut silmätikukseen ja alkoivat systemaattisesti nälviä minua joka tilanteessa. He piirittivät minut, kun olimme odottamassa tunnin alkua käytävällä, huomauttelivat vaatteistani ja ulkonäöstäni. He olivat kuin herhiläiset. Muut luokkalaiseni vetäytyivät seurastani, pelkäsivät varmaan myös joutuvansa noiden kahden silmätikuiksi.

Nämä kaksi tyttöä saivat aikaiseksi sen, että myös naapuriluokkien tyttöjä ja jopa isompia poikia yhtyi kiusaajakaartiin. Minut saatettiin piirittää johonkin nurkkaan käytävällä opettajien näkymättömiin ja nälviä. En edes muista mitä ne aiheet olivat. Ehkä meidän romu auto, ehkä silmälasini.. en muista muuta kuin sen kamalan tunteen koko ajan.

Luokallamme oli 15 oppilasta ja hyvin moni opettaja teki sen virheen, että käski oppilaiden jakautua pareihin. Kuka jäi aina ilman paria? No minä. Ensimmäisellä kotitaloustunnilla nämä tytöt keksivät ottaa minut ryhmäänsä kolmanneksi. Ruokiini laitettiin mitä kummallisimpia mausteita, kun en nähnyt. Ne tunnit olivat jatkuvaa piikittelyä ja nälvimistä. Jokainen ryhmä vuorollaan laitettiin yhdeksi kerraksi kokkaamaan ja syömään erilliseen suljettuun koekeittiöön. Muistan vielä miten lopulta siellä romahdin. Jotain tapahtui sokerin kanssa. Istuin lattialle ja purskahdin hillittömään itkuun, josta ei tullut loppua. Tunnin päättyessä astuin viimeisenä luokasta käytävälle ja vastassani oli lauma rinnakkaisluokan tyttöjä, jotka ilkkuivat "sä itkit köksän tunnilla".

Joka aamu herätessäni oloni oli kamala, koska tiesin mitä taas tuleman pitää. Vältin kirkasvärisiin vaatteisiin pukeutumista, koska silloin minut huomattiin käytävältä herkimmin. Aloin mukamas lukea kirjaa ennen tuntien alkua käytävällä, jotta minua ei huomattaisi. Aloin kulkea pitkin seinänvierustoja ja pidin katseeni maassa, jotta minua ei huomattaisi.

Kerroin kiusaamisesta vanhempien painostuksesta nuorelle oppilaanohjaajalle. Hän sanoi, että ei minua hänen mielestään kiusata ja asia jäi siihen. Keräsin taas uudestaan rohkeuteni ja menin kertomaan asiasta luokanvalvojalleni. Sitten alkoi tapahtua. Hän sai näkyvän kiusaamisen loppumaan. Ei minulla edelleenkään ollut kavereita, mutta oli ihanaa, kun kukaan ei tullut aukomaan päätään pitkin päivää. Edelleenkään en uskaltanut liikkua nuorten suosimilla paikoilla kouluaikojen ulkopuolella. En uskaltanut luottaa kehenkään ikäiseeni.

Oman kokemukseni perusteella olen tullut siihen tulokseen, että vika ei ole ikinä kiusatussa. Kiusatuksi voi joutua kuka tahansa. Se on monesta pienestä sattumasta kiinni. Kiusatuksi voi joutua herkemmin, jos kiusausyritykset tuottavat heti jonkinlaista tulosta ja kiusattu jää yksin. Tämän jälkeen hän on vapaata riistaa.

Minua todella paljon suututtaa ap:n ja muiden samoin ajattelevien asenne. Ap, sinäkin olisit voinut joutua minun tilanteeseeni, jos sinulla olisi ollut huono tuuri.

Toki rankasti kiusattu kerää myöhemmin helpommin ympärilleen potentiaalisia kiusaajia. Sosiaaliset pelot voivat näkyä ulospäin erilaisena käytöksenä. Kiusatun on vaikeampi solmia ystävyyssuhteita ja hän jää helpommin yksin: yksinäistä on helppo alkaa kiusata. Syy ei kuitenkaan ole kiusaamisen uhrin, vaan kiusaajien.

En usko, että kiusaajat ovat "hulluja". Vain harvan pyrkimys on sadistinen. Suurin osa kiusaamiseen osallistujista ei vaan ymmärrä mitä he tekevät. He eivät osaa eläytyä uhrin asemaan tai pelkäävät joutuvansa itse kiusatuiksi, jos eivät osallistu kiusaamiseen.

[/quote]

...eli sinua kiusattiin, kerroit asiasta opettajille niinkuin kuuluukin, ja asia selvitettiin ja hoidettiin kuntoon. Mikä tässä siis oli ongelmana? Tietysti olisit voinut kertoa aikaisemmin ja päässyt näin helpommalla. Lapset luulevat, että aikuiset ovat jumalolentoja joilla on silmiä jokapuolella. Se olisi jo erittäin optimistista toivoa, ettei kenenkään eteen tulisi koskaan mitään vastoinkäymisiä.