Se tunne, kun tiedän etten voi ikinä saavuttaa samanlaista elintasoa kuin omat vanhempani

Vierailija kirjoitti:

Se tunne kun ei saa mitään työtä, ei edes sihteerin tai siivojan paikkaa vaikka tutkintoja on joka koulutustasolta. Kaikkensa sitä on antanut ja yrittänyt ja mihinkään ei kelpaa. En jaksa enää vaan luovutan. Antaa olla sitten.

Sihteereistä ja kaikenmaailman konttoristeista on valtava ylitarjonta. Ollut jo 90-luvun lamasta lähtien.

Se tunne juu, etten voi koskaa saavuttaa vanhempieni taloudellista tasoa, se on nähty.

On myös nähty se, kuinka en koskaan tule lyömään lasta tai hankkimaan lasta vain statuksen takia.  En koskaa reissaa turhaan jättäen lapset mummolaan toistuvasti.  En koskaan pröystäile rahoillani, enkä anna lapsilleni juuri mitään vaan antaa siinnitellä. En koskaan pakota lapsia töihin vaikka itse en tee juuri mitään. En koskaan ole suuri ikäluokka joka ei tajua lasten todellisuudesta mitään. En koskaan puhu kuinka hienoa oli asua amerikassa.

Ei, en ole yhtä rikas kuin vanhempani. Tuskin heidän perintönsä riittää mihinkään. Mutta tiedän niin paljon enemmän kuin he koskaan. Oon saanu nähdä aivan eri juttuja mitä ei rahalla saa.

Se tunne kun vain kääntää selkäänsä kekkosesta jauhavasta boomer-anopista, kultalusikka suussa syntynyt ääliö. Se tunne. Se voittaa aika paljon se vaikka köyhä olenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ei heti valmistumisen jälkeen löydä oman alan töitä niin siinä valitettavasti käy niin, että mitä useampi vuosi menee työttömän tai mäkkäri-siivous töissä niin on aina vaan epähaluttavampi niiden oman alan työnantajien silmissä. Lopulta on melkein sama kuin ei olisi opiskellut ollenkaan. 

Mulla kävi noin, kun tein lapsen. Hoitovapaan jälkeen en enää saanut töitä.

SEurasin viime keväänä kolmea nuorta, jotka valmistuivat yliopistosta. Jokainen oli oman alansa töissä jo ennen valmistumista, maisterinpapereiden saamisen jälkeen saivat vakipaikat ja nyt jokainen on jo ostanut ensiasunnonkin. On töitä, on hyvät tulot, on parempi elintaso kuin vanhemmillaan tuossa iässä.

Miksi ne jotkut onnistuvat heti, kun osa ei millään pääse töihin?

Vierailija kirjoitti:

Se tunne juu, etten voi koskaa saavuttaa vanhempieni taloudellista tasoa, se on nähty.

On myös nähty se, kuinka en koskaan tule lyömään lasta tai hankkimaan lasta vain statuksen takia.  En koskaa reissaa turhaan jättäen lapset mummolaan toistuvasti.  En koskaan pröystäile rahoillani, enkä anna lapsilleni juuri mitään vaan antaa siinnitellä. En koskaan pakota lapsia töihin vaikka itse en tee juuri mitään. En koskaan ole suuri ikäluokka joka ei tajua lasten todellisuudesta mitään. En koskaan puhu kuinka hienoa oli asua amerikassa.

Ei, en ole yhtä rikas kuin vanhempani. Tuskin heidän perintönsä riittää mihinkään. Mutta tiedän niin paljon enemmän kuin he koskaan. Oon saanu nähdä aivan eri juttuja mitä ei rahalla saa.

Se tunne kun vain kääntää selkäänsä kekkosesta jauhavasta boomer-anopista, kultalusikka suussa syntynyt ääliö. Se tunne. Se voittaa aika paljon se vaikka köyhä olenkin. 

Sellaiselta kuulostatkin. Ääliöltä, joka menetti kaiken vaurauden ja nyt mököttää ja halveksii kaikkia itseään varakkaampia.

Miksi näin? kirjoitti:

Miksi kympintytötkään ei ymmärrä tehdä harjoitteluja ja verkostoitua? Ehkä se kertoo, että teillä on kärsivällisyyttä opiskella, muttei taitoja, mitä työelämä vaatii.

Joku on vikana, jos 2020-luvun työelämän luulee olevan kuin 60-80-luvulla. Periytyykö se tyhmyys?

Jaa kympin tytöt vain niitä työttämiä ovatkin?

Ei kaikilla aloilla mitään harjoitteluja ole. On vain luentoja, kirjatenttejä, seminaaritöitä.

Et ole ollut valmis muuttamaan työn perässä? Edes sen vertaa, että saisit työkokemusta ja sisältöä CV:hen?

Eikö kannattaisi opiskella esim lääkäriksi jos menee yliopistoon? Aina on töitä ja koulutus ei mene hukkaan. Muitakin hyviä aloja on.

Miksi näin? kirjoitti:

Miksi kympintytötkään ei ymmärrä tehdä harjoitteluja ja verkostoitua? Ehkä se kertoo, että teillä on kärsivällisyyttä opiskella, muttei taitoja, mitä työelämä vaatii.

Joku on vikana, jos 2020-luvun työelämän luulee olevan kuin 60-80-luvulla. Periytyykö se tyhmyys?

Laita linkki tuohon kympintyttöjen työttömyyteen! Muuten olet valehtelija!

Minä olen merkonomi ja tein yli 40 v toimistotöitä, en ole koskaan ollut työtön. Lapseni ovat maistereita, saivat työpaikat lukioista jo ennen kuin paperit olivat taskussa, kumpikin vakinaistettiin samaan lukioon missä tekivät sijaisuuksia. Olivat itse aktiivisia ja opiskelivat nopeaan tahtiin, valitsivat myös alan niin, että sille työllistyy. Ovat kovapalkkaisia, minä olen eläkeläinen, ihan tyytyväinen, koska velaton kolmio kotina.

Omat vanhempani olivat kaupan osastovastaava ja työnjohtaja. Omakotitalo ja auto, kivaa normielämä.

Mulla taas 26-vuotiasna on suunnilleen sama varallisuus kuin 50 - 60 vuotta vanhoilla vanhemmillani yhteensä. Isäni ihan suurituloinen ja äitini kotiäitinä. Eivät ole olleet tarkkoja taloudesta ja ainoa mitä käteen on jäänyt on omakotitalo jonka velaton arvo 150 000 €.

En tienaa puoliakaan siitä mitä isäni, mutta olen sijoittanut osakemarkkinoille 8 vuotta.

Olenkin vitsaillut isälleni, että jään eläkkeelle samaan aikaan kuin hän.

Suurituloinen ehkä vähän liioitellusti sanottu, mutta isotuloinen.

Hei AP, väsynyttä provoa. Alhaista kaunaa.

Se tunne kun ap on päättänyt uhriutua....pikkasen nolo itsesäälikirjoitus. Mahis on vaurastua kunhan ei hommaa itselleen liian suuria kiinteitä kuukausiKULUJA.

Vierailija kirjoitti:

Se tunne kun ap on päättänyt uhriutua....pikkasen nolo itsesäälikirjoitus. Mahis on vaurastua kunhan ei hommaa itselleen liian suuria kiinteitä kuukausiKULUJA.

Joo, yritäpä siinä vaurastua kun tienaat nettona jotain 1600e, joudut pitämään autoa että pääsee töihin ja siihen autoon menee väh. parisataa kk, laskut vakuutukset vuokra ym. noin 800e, ruuat jos ei halua pelkkää makaronia syödä niin 300e, ulkonäöstäkin pitää huolehtia siihenkin menee rahaa, sit aina välillä hajoaa puhelin, tietokone, pesukone ym... Kyllä se on aina ikuista kädestä suuhun elämistä. 

Ap:lle sanoisin, että kannattaa kuitenkin olla kiitollinen siitä, että olet saanut joskus elää taloudellisista huolista vapaata elämää. Minun haaveeni olisi, että joskus saisin kokea tuon, mutta sellaista ei ole näköpiirissä. Käyn töissä ja eläkeikä häämöttää, mutta omaisuutta en ole näin pienipalkkaisena pystynyt keräämään yhtään, enkä tule perimään käytännössä mitään. Minun ensimmäinen rahaan liittyvä muistoni on, kun vanhempani pohtivat, kuinka saavat eskarimaksuni maksettua ja pitääkö minut ottaa pois eskarista, kun siihen ei ole varaa. Näin syksyisin tulee mieleen, miten muut lapset saivat uusia vaatteita ja reppuja aina koulun alkaessa, minä sain vain, jos olin kasvanut ulos vanhoista ja silloinkin "uudet" löytyivät yleensä isosiskon vaatekaapista. Monet "kaikille yhteiset" lapsuudenmuistot eivät koske minua.

Aika moni lähtee ulkomaille edes hetkeksi, jos Suomessa odottaa siivous. Vanhempasi unohtivat opettaa sitkeyttä. Mutta toisaalta et edes oikeasti halua työskennellä tälle pyramidihiujaukselle. Et vain ymmärrä, miten maailma toimii. Parasta on, kun rahaa on tarpeeksi. Ei tarvitse olla ökyilyä.

Nyt on taivas auki menestyä. On huippukoulutukset, tieto ja taito taskussa hyville palkoille. Ei muuta kuin menestymään!

Meillä on ihan erilainen taloudellinen tilanne nyt, kuin vanhemmillamme saman ikäisinä. Köyhiä olivat koko elämänsä, ja säästeliäästi elivät. Jonkin verran maallista mammonaa kuitenkin pystyivät meillekin jättämään, maita ja mantuja ja hautajaisrahat tilillä.

Ap, sinä perit vanhempasi eli saat heidän varallisuutensa (ainakin osan) panematta tikkua ristiin. Mitä ihmettä valitat! Voit viettää huoletonta elämää tietäen, että keski-iän paremmalla puolella syöt kultalusikasta.