Puolisoni ja vanhempani eivät täysin ole tajunneet akateemista työttömyyttäni
Olen vastavalmistunut maisteri, no tai oikeastaan valmistuin vuosi sitten ja olen hakenut töitä ahkerasti. Tulos on: ei löydy, vaikka mitä hakisin. Jatkan kuitenkin työnhakua. Jos ja kun saan työn, on minun kuitenkin ajateltava tulevaisuutta ja hankittava uusi koulutus / ammatti menemällä kouluun töiden ohella. Vanhemmat ja puoliso ei oikein taida tajuta, kuinka raskasta on nää tulevaisuuden näkymät. Johan opiskelin opintotuella ja kävin töissä opiskelujen aikana. Oditin, että pääsisin vaan töihin eikä tarvitsisi taas opiskella samaan aikaan. Mutta, ei. Jos haluu pärjätä, niin pakkopullaa, pakko vaan tehdä niin. Mitä mieltä ootte? Onko vanhemmilla ihmisillä tai muilla vaikeuksia ymmärtää, että missä mennään nykyään? t. Akateeminen n30
Kommentit (188)
[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 11:12"]
Huhhuh, täytyypä sanoa että olipa poikamme valinta sittenkin oikea. Teki kaksoistutkinnon eli valmistui amiksesta automaatioasentajaksi ja samalla ylioppilaaksi ja sai heti intistä palattuaan vakituisen työpaikan ja jopa oikein hyvällä palkalla aloittelijalle, puolen vuoden ulkomaankomennuskin on jo varmistunut. Poika aikoi olla työssä jonkun vuoden ja säästää jatko-opintoja varten, mutta näinköhän niissä on järkeä? No poika päättää itse ja tekniikan alalla työllistyminen on parempaa kuin humanisteilla joista tässä pääosin on ollut puhe.
[/quote]menkääpäs nyt amispöllöjen äidit muualle kehuskelemaan, tässä puhutaan nyt KORKEASTI KOULUTETTUJEN AKATEEMISTEN asioista eikä mistään pienipalkkaisista höpökoulutuksella hankituista hanttihommista
[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 10:34"]
Monta hakemusta olette lähettäneet ja kauan olette hakenu töitä? T. Ap, filosofian maisteri (suomen kieli, viestintä), 300 hakemusta, 2 haastattelua ja 0 työpaikkaa. Olen hakenut 1 vuoden. Työkokemusta omalta alalta on 5 vuotta. Olen käynyt työkkärin kursseilla ja ollut mukana yhteishaussakin. En saanut opiskelupaikkaa.
[/quote]
AP, siis FM suomen kieli, viestintä, MUTTA oman alan työkokemus 5 vuotta mitä? Maikan hommia???
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 10:17"]
Yliopisto-opiskelijat, miettikää työllistymismahdollisuuksia jo opiskeluaikana! Tämä on tärkeää etenkin humanisteille. Selvittäkää, onko niitä oman alan "asiantuntijahommia" oikeasti saatavilla. Oman alan työllisyystilanteesta saa aika hyvän kuvan kun hakee kesätöitä. Jos et opintojen loppuvaiheessa saa oman alan kesätöitä, on todennäköistä ettet löydä töitä alalta valmistumisen jälkeen. Lisäopinnot, pedakogiset ym. on helpompi tehdä ennen kuin ottaa maisterinpaperit ulos.
AP:lle, opiskele nyt opettajan pätevyys. Vaihtoehtoisesti joudut kilpailemaan assistenttitason töistä satojen muiden kanssa.
[/quote]
Oikeasti, siis 18-vuotiaana pitäisi tajuta ja ymmärtää, mikä kannattaa lopun elämää...
Sori, jotenkin tuntuu että puolisosi ja vanhempiesi lisäksi et ole ihan itsekään tajunnut akateemista työttömyyttäsi. Sinulle on tässä erilaisia järkeviä neuvoja tarjottu, vaan ei kun ei kun ei
Paitsi noissa täydentämisopinnoissa on se ongelma, että tarviit tavallaan työkkäriltä luvan, että voit mennä opiskelemaan tai sulta katkeaa kaikki työttömyysturva.
T: Tässä pattitilanteessa oleva työttömäksi joutunut opiskelija, joka ei opintojen vuoksi ole oikeutettu työttömyysturvaan vaikka liitoille olen maksanut. Sossusta on käsketty nostamaan vain opintolainaa mutta sitäkään ei saa, jos ei kerry tarpeeksi opintoja. Pelkästä opiskelusta ei puolestaan tule rahaa. Ts. mun on luovutettava opiskelupaikka pois viittä vaille valmiina, että en lennä kadulle ja pystyn ostamaan ruokaa.
[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 20:44"]
[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 18:29"]
[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 18:25"]
Minkä alan maisteri tässä on nyt kyseessä?
[/quote]
Opiskelin suomen kieltä ja viestintää. Olen Filosofian maisteri. Ap
[/quote]
Opiskelit suomen kieltä, mutta kirjoitat filosofian maisterin isolla? Ei ihme, ettei töitä ole löytynyt.
[/quote]
Toinen Maisteri (FM), vastaa: jos haluaa korostaa jotain asiaa, tuoda paremmin esille keskellä muuta kirjoitusta, voi aivan hyvin kirjoittaa sen isolla alkukirjaimella.
Paljon onnea aloittajalle! Olet kuitenkin vielä nuori. Vaikka nyt on huono aika, muutos saattaa olla tulossa. Tietty maailma on nyt toinen kuin jokin aika sitten. Kuitenkin jos nousu alkaa ja aina se tähän asti on jossain vaiheessa alkanut, työpaikat enenevät. Tämä on ehkä marginaalinen vinkki, mutta jos tykkäät kirjoittaa juttuja, voisit kirjoittaa tuntemastasi aiheesta ja tarjota eri lehdille. Jo se, että oma juttu julkaistaisiin, voisi innostaa.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 09:18"]Onkohan olemassa mitään akateemisten työttömien tukiryhmää, missä voisi purkaa näitä tunteita yhdessä?
Ap
[/quote]
Sellainen olisikin ihana...
Oletko missään LinkedIn ryhmässä, Uratärpeissä yms.?
Mikä ala?
Pahalta vaikuttaa kyllä jos akateemiselle työttömyys pitkittyy. Koko ajan valmistuu samalta alalta uusia tyyppejä joilla ei sitten ole pitkää työttömyysjaksoa rasitteena :/
[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 16:01"]Mikä ala?
Pahalta vaikuttaa kyllä jos akateemiselle työttömyys pitkittyy. Koko ajan valmistuu samalta alalta uusia tyyppejä joilla ei sitten ole pitkää työttömyysjaksoa rasitteena :/
[/quote]
Ihan kuten amiksesta, ammattikorkeasta ja yliopistoista ja lukioista..
Mitä alaa olet opiskellut? Kerro vähän, jos voisi antaa vinkkejä tai kokemuksia, minkä toisen alan avulla voisi paremmin työllistyä (yhdistettynä vanhaan). Vai onko tilanteesi edes niin toivoton? :)
Kyllähän me kaikki ollaan luettu lehdistä, että tilanne on vaikea. Vanhemmat peilaa tietenkin jonnekin 70-luvulle, jolloin vain käveltiin töihin. Siitä se ristitiita tulee plus he eivät tiedä millaista on hakea tänään töitä. Sano heille suoraan, että työn hakeminen on vaikeaa ja kysy heiltä vinkkejä. Sitten huomaavat saiko niillä vinkeillä töitä. Tsemppiä sulle - älä ikinä luovuta!!!! T: N33
No, vanhempien eli sanotaan kutakuinkin 1960-luvulla syntyneiden ja sitä vanhempien, on hyvin vaikea ymmärtää minkäänlaista työttömyyttä. He ovat eläneet ja opiskelleet aikana, jolloin töitä sai kun käveli tehtaaseen ja kysyi töitä - ja vielä ihan hyväpalkkaisia duuneja. Samoin heidän nuoruudenaikoinaan akateeminen loppututkinto oli satavarma tie hyväpalkkaiseen ikuiseen työhön ja samalla sosiaaliseen nousuun. Heidän aikanaan amikseen menivät tyhmät, pikkurikolliset ja laiskurit, jotka eivät olleet pärjänneet yläkoulussa tai kansakoulussa ja lukioon menivät ns. kunnolliset nuoret ja isänmaan fiksut toivot. Tämän porukan mielestä kaikki työttömät ovat juoppoja laiskureita, koska "ahkera saa aina työtä". Jos on akateemisesti koulutettu työtön, he ovat vielä enemmän ihmeissään. Oma tätini (synt. 1963) taivasteli tässä kesällä yksissä sukujuhlissa yhden nuoremman polven sukulaisen tilannetta, että "aattele nyt kun se on oikein maisteri ja silti ei oo saanu töitä". Oi aikoja oi tapoja, kaikki nuo lausunnothan pitää suhteuttaa sanojansa taustaan ja arvoihin.
[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 16:04"]
[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 16:01"]Mikä ala?
Pahalta vaikuttaa kyllä jos akateemiselle työttömyys pitkittyy. Koko ajan valmistuu samalta alalta uusia tyyppejä joilla ei sitten ole pitkää työttömyysjaksoa rasitteena :/
[/quote]
Ihan kuten amiksesta, ammattikorkeasta ja yliopistoista ja lukioista..
[/quote]
Ammattikoulupohjalta on helpompi päästä hommiin, joihin ei koulutusta vaadita, tai esim. johonkin työkkärin duunarikoulutukseen, jossa koulutetaan suoraan johonkin hommaan. Akateeminen kelpaa siivoukseen ja mäkkäriin opiskeluaikana, mutta ei valmistuneena. Näin ainakin moni itse sanoo.
Ihan sama onko akateeminen vai ei, työttömyyttä on silti ja mahdollisesti joutuu kouluttautumaan uudelleen, ehkä uudestaan työttömäksi. Mä olin vuoden työttömänä, sain suhteilla muutamaksi kuukaudeksi töitä ja nyt muutetaan miehen opiskelujen vuoksi toiselle, isommalle, paikkakunnalle ja sain yllättäen suoraan vakkaripaikan. En edes haaveile mistään hienosta työstä, minulle kelpaa kaikki mistä saa palkkaa ja tuntipalkka on yli 10€/h.
[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 15:53"]Jos ja kun saan työn, on minun kuitenkin ajateltava tulevaisuutta ja hankittava uusi koulutus / ammatti menemällä kouluun töiden ohella.
[/quote]
Miksi ihmeessä? Jos saat oman alan työn, kannattaa keskittyä kehittämään osaamistaan tämän työn puitteissa ulkopuolisen koulun sijaan. Työnantajat arvostavat enemmän töissä opittuja taitoja.
Tuotko nämä lisäkouluttautumissuunnitelmat ilmi töitä hakiessasi? Tais löytyä yksi syy pitkittyneeseen työttömyyteesi.
[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 16:08"][quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 16:04"]
[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 16:01"]Mikä ala?
Pahalta vaikuttaa kyllä jos akateemiselle työttömyys pitkittyy. Koko ajan valmistuu samalta alalta uusia tyyppejä joilla ei sitten ole pitkää työttömyysjaksoa rasitteena :/
[/quote]
Ihan kuten amiksesta, ammattikorkeasta ja yliopistoista ja lukioista..
[/quote]
Ammattikoulupohjalta on helpompi päästä hommiin, joihin ei koulutusta vaadita, tai esim. johonkin työkkärin duunarikoulutukseen, jossa koulutetaan suoraan johonkin hommaan. Akateeminen kelpaa siivoukseen ja mäkkäriin opiskeluaikana, mutta ei valmistuneena. Näin ainakin moni itse sanoo.
[/quote]
Eli ammattikoululainen saa helpommin töitä tässä maailmassa. Miksi ihmiset sitten kouluttautuvat huuhaa aloille työttömiksi?
[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 16:06"]
No, vanhempien eli sanotaan kutakuinkin 1960-luvulla syntyneiden ja sitä vanhempien, on hyvin vaikea ymmärtää minkäänlaista työttömyyttä. He ovat eläneet ja opiskelleet aikana, jolloin töitä sai kun käveli tehtaaseen ja kysyi töitä - ja vielä ihan hyväpalkkaisia duuneja. Samoin heidän nuoruudenaikoinaan akateeminen loppututkinto oli satavarma tie hyväpalkkaiseen ikuiseen työhön ja samalla sosiaaliseen nousuun. Heidän aikanaan amikseen menivät tyhmät, pikkurikolliset ja laiskurit, jotka eivät olleet pärjänneet yläkoulussa tai kansakoulussa ja lukioon menivät ns. kunnolliset nuoret ja isänmaan fiksut toivot. Tämän porukan mielestä kaikki työttömät ovat juoppoja laiskureita, koska "ahkera saa aina työtä". Jos on akateemisesti koulutettu työtön, he ovat vielä enemmän ihmeissään. Oma tätini (synt. 1963) taivasteli tässä kesällä yksissä sukujuhlissa yhden nuoremman polven sukulaisen tilannetta, että "aattele nyt kun se on oikein maisteri ja silti ei oo saanu töitä". Oi aikoja oi tapoja, kaikki nuo lausunnothan pitää suhteuttaa sanojansa taustaan ja arvoihin.
[/quote]
Kyllä osa on työttömyyden itsekin kokenut, kun on koettu se 90-luvun lama. Ne, jotka saivat olla firmoissa, jotka eivät kaatuneet, eivät ymmärrä. Minä sain myös 80-luvulla töitä juuri mistä vain halusin, mutta minun altani kaatui yksi iso, uutiskynnyksenkin ylittänyt firma ihan tuosta vaan.
No, kyllä sitä ymmärrystä riittää jokaisella ikään katsomatta, jos seuraa aikaansa. Itsellä on sitten jo niiiiin paljon vanhemmat vanhemmat, että heille tämä nykyinen tilanne ei ihan avaudu.
t. 60-lukulainen akateeminen ison firman yt-uhri
[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 21:06"]
[/quote]
Mitä sitten ajattelit tehdä valmistuttuasi, jos sinulla ei ole opettajan pätevyyttä?
[/quote]
Ajattelin mennä asiantuntijatöihin, joissa voin käyttää sekä työkokemustani että koulutustani. Ap
[/quote]
Mika on se tyokokemuksesi ("viestintä") alaltasi????