Lastensuojelulla on valta ottaa lapsesi pois.

Älkää tehkö tukistamisesta mörköä. Tukistaminen on refleksi joka tulee täysin selkärangasta kun kaksivuotias puree yhtäkkiä täysiä koko hammaskalustollaan pohkeesta niin että isot jäljet ja mustelma jää pohkeeseen. Se yhtäkkinen kipu vain aiheuttaa sen että tarttuu tukkaan ennen kuin ajatus leikkaa. Kivittäkää mut. Ja kutsukaa poliisi pataljoona selvittämään pahoinpitelyä T.Pahoinpitelijä-äiti

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sossutäti kirjoitti:

Useimmiten ilmoituksille on syynsä. Joskus vanhemmat eivät ollenkaan ymmärrä syitä. On esimerkiksi tukkapöllyjä, pelottelua, lapsen suun puristamista kiinni tämän itkiessä, vanhempien välistä väkivaltaa, päihdeongelmia, joita vanhemmat eivät itse tiedosta tai tunnusta, mutta saattavat esimerkiksi sammua kesken juhlinnan niin, että lapset menevät naapuriin hakemaan apua. On myös verbaalista väkivaltaa, uhkailua, eristämistä, nöyryyttämistä, pilkkaamista. Näissä tilanteissa vanhempi lähes poikkeuksetta kokee olleensa ihan sovelias vanhempi, eikä näe toiminnassaan väärää. Lapset kertovat monesti peloistaan avoimesti. Jotkut lapset vetäytyvät täysin kuoreensa. 

Systeemi on täysin väärin rakennettu. Useimmat noista luetelluista asioista ovat sellaista mitä ilmenee joskus käytännössä kaikissa perheissä ja myös hyvin suuressa osassa erilaisia hoitopaikkoja yms (esimerkiksi tilanteissa missä hoitajalta menee hermo). On järjetöntä, että siitä pyritään tekemään lähtökohtaisesti viranomaisasia tai että lastensuojelun vähiä määrärahoja käytetään tuollaisten asioiden kyttäämiseen.

Sen puoleen esimerkiksi "uhkailu, eristäminen ja nöyryyttäminen" voidaan tulkita miten vain. Vaikkapa se, kun opettaja uhkaa oppilasta koulussa jälki-istunnolla on uhkailua, itse jälki-istunto on eristämistä ja nöyryyttämistä taas on se, kun lapsen vanhemmille kerrotaan jälki-istunnosta ja lapsi kokee häpeää.

Mielestäsi siis kaikissa perheissä esiintyy sillointällöin väkivaltaa, uhkailua ja päihdeongelmia? Taidat olla juuri sellainen vanhempi, kuin josta Sossutäti kirjoitti. Et suostu näkemään, että toimit väärin. Lapseen kajoaminen väkivalloin on väärin. Ei ole olemassa harmitonta tukistamista. Tutustu lakiin. Tätä keskustelua lukiessa olen yhä vain tyytyväisempi, että juuri näihin asioihin käytetään resursseja. Jos haluat elää kulttuurissa, jossa lapsen pahoinpitely on oikein, voit joko muuttaa pois Suomesta tai pyrkiä lainvalmistelijaksi muuttamaan lakeja. Tällä haavaa sinun ja meidän muidenkin on niitä kuitenkin noudatettava. Ja jos emme halua, tulee seuraamuksia, ja hyvä niin. Taitavat ne kaikki lasut olla sittenkin aivan aiheellisia.

Olen eri kuin se jolle vastasit. Oletko tosiaan sitä mieltä, että lapsen yksittäinen tukistaminen on huostaanottoperuste? Tai että on oikein käyttää veroeuroja sen selvittämiseen, onko lasta joskus kenties tukistettu? Oletko sitä mieltä, että lapsi voidaan ottaa huostaan, jotta estetään se, ettei lasta koskaan tukistettaisi? Voisitko ystävällisesti kertoa mikä mielestäsi on riittävä huostaanottoperuste konkreettisin esimerkein, ilman että vedotaan niihin "kasvatussuosituksiin", joita ei ole missään määritelty. 

Olen vahvasti sitä mieltä, ja niin on myös Suomen laki. Tukistaminen on pahoinpitelemistä, pidit tästä tai et. Pahoinpitely on poliisiasia. Lastensuojelun tehtävänä on selvittää, onko lapsella riski joutua uudelleen pahoinpidellyksi kotonaan. Jos vanhemmalla on sama asenne kuin sinulla, että "parit tukistamiset on ihan ookoo", niin todennäköisesti syy huostaanotolle löytyy. Ja hyvä niin! Luojan kiitos meillä on tehokas lastensuojelujärjestelmä, joka tosin saisi olla vielä tehokkaampi.

No ei ole ihme, että Suomessa lastensuojelu on kriisissä, ja mangutaan lisää veronmaksajilta rahaa sossuarmeijan kasvattamiseen ja lasten siirtämiseen laitoskasvatettaviksi.  Lastensuojelun stasimainen lähtökohtaolettama on juuri se isoin ongelma, joka tuottaa Suomeen huostaanottujen/sijoitettujen lasten massaa. Sossujen mielestä vanhemmat ovat lähtökohtaisesti syyllisiä, oletus kaltoinkohtelusta riittää, ei tarvitse olla edes todisteita. Asioilla ei ole mittasuhteita, tukistaminen on sossun mielestä samalla rivillä kuin vakava pahoinpitely. Oletko lukenut Kafkan Oikeusjutun? Ehdotan että tutustut. 

Kiitos lukuvinkistä, mutta olen lukenut kirjan jo yläasteella. En ole sossu, enkä verrannut tukistamista ja vakavaa pahoinpitelyä, sen teit sinä ;) 

Voisit ottaa vähän paremmin selvää Stasista! Lastensuojelulla ei nimittäin ole mitään tekemistä vakoilun tai politiikan kanssa. On vain laki, jota lastensuojelussa noudatetaan. Ja lain mukaan lasta ei saa pahoinpidellä. Vanhemmat ovat tietysti aina lähtökohtaisesti syyttömiä, mutta jos paljastuu, että lasta on pahoinpidelty, ovat he syyllisiä. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää? Alan epäillä, ettet ole yhtäkään Kafkaa koskaan lukenutkaan, kun ymmärtäminen on noin hankalaa ;)

Vierailija kirjoitti:

Älkää tehkö tukistamisesta mörköä. Tukistaminen on refleksi joka tulee täysin selkärangasta kun kaksivuotias puree yhtäkkiä täysiä koko hammaskalustollaan pohkeesta niin että isot jäljet ja mustelma jää pohkeeseen. Se yhtäkkinen kipu vain aiheuttaa sen että tarttuu tukkaan ennen kuin ajatus leikkaa. Kivittäkää mut. Ja kutsukaa poliisi pataljoona selvittämään pahoinpitelyä T.Pahoinpitelijä-äiti

Tekisin sinusta lastensuojeluilmoituksen, jos tietäisin kuka olet! Onneksi en toisaalta tiedä, en haluaisi lähipiiriini kaltaistasi ihmistä. Säälittävää, että olet näin ylpeä siitä, että pahoinpitelet lastasi. Kunpa joku sinut tunteva ymmärtäisi tehdä lasun ja lapsesi vietäisiin sinulta kauas, kunnes oppisit ymmärtämään, että lapsen satuttamisessa ei ole mitään ylpeilyn aihetta. 

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sossutäti kirjoitti:

Useimmiten ilmoituksille on syynsä. Joskus vanhemmat eivät ollenkaan ymmärrä syitä. On esimerkiksi tukkapöllyjä, pelottelua, lapsen suun puristamista kiinni tämän itkiessä, vanhempien välistä väkivaltaa, päihdeongelmia, joita vanhemmat eivät itse tiedosta tai tunnusta, mutta saattavat esimerkiksi sammua kesken juhlinnan niin, että lapset menevät naapuriin hakemaan apua. On myös verbaalista väkivaltaa, uhkailua, eristämistä, nöyryyttämistä, pilkkaamista. Näissä tilanteissa vanhempi lähes poikkeuksetta kokee olleensa ihan sovelias vanhempi, eikä näe toiminnassaan väärää. Lapset kertovat monesti peloistaan avoimesti. Jotkut lapset vetäytyvät täysin kuoreensa. 

Systeemi on täysin väärin rakennettu. Useimmat noista luetelluista asioista ovat sellaista mitä ilmenee joskus käytännössä kaikissa perheissä ja myös hyvin suuressa osassa erilaisia hoitopaikkoja yms (esimerkiksi tilanteissa missä hoitajalta menee hermo). On järjetöntä, että siitä pyritään tekemään lähtökohtaisesti viranomaisasia tai että lastensuojelun vähiä määrärahoja käytetään tuollaisten asioiden kyttäämiseen.

Sen puoleen esimerkiksi "uhkailu, eristäminen ja nöyryyttäminen" voidaan tulkita miten vain. Vaikkapa se, kun opettaja uhkaa oppilasta koulussa jälki-istunnolla on uhkailua, itse jälki-istunto on eristämistä ja nöyryyttämistä taas on se, kun lapsen vanhemmille kerrotaan jälki-istunnosta ja lapsi kokee häpeää.

Mielestäsi siis kaikissa perheissä esiintyy sillointällöin väkivaltaa, uhkailua ja päihdeongelmia? Taidat olla juuri sellainen vanhempi, kuin josta Sossutäti kirjoitti. Et suostu näkemään, että toimit väärin. Lapseen kajoaminen väkivalloin on väärin. Ei ole olemassa harmitonta tukistamista. Tutustu lakiin. Tätä keskustelua lukiessa olen yhä vain tyytyväisempi, että juuri näihin asioihin käytetään resursseja. Jos haluat elää kulttuurissa, jossa lapsen pahoinpitely on oikein, voit joko muuttaa pois Suomesta tai pyrkiä lainvalmistelijaksi muuttamaan lakeja. Tällä haavaa sinun ja meidän muidenkin on niitä kuitenkin noudatettava. Ja jos emme halua, tulee seuraamuksia, ja hyvä niin. Taitavat ne kaikki lasut olla sittenkin aivan aiheellisia.

Olen eri kuin se jolle vastasit. Oletko tosiaan sitä mieltä, että lapsen yksittäinen tukistaminen on huostaanottoperuste? Tai että on oikein käyttää veroeuroja sen selvittämiseen, onko lasta joskus kenties tukistettu? Oletko sitä mieltä, että lapsi voidaan ottaa huostaan, jotta estetään se, ettei lasta koskaan tukistettaisi? Voisitko ystävällisesti kertoa mikä mielestäsi on riittävä huostaanottoperuste konkreettisin esimerkein, ilman että vedotaan niihin "kasvatussuosituksiin", joita ei ole missään määritelty. 

Väkivaltainen käytös (esim. lyöminen, tukistaminen, läpsiminen), laiminlyönti (esim. ruuatta jättäminen, hoitamatta jättäminen, pesemättä jättäminen, tarvittavien lääkkeiden evääminen tai unohtelu niin, että lapselle aiheutuu vaaraa), uhkailu (esim. väkivallalla tai heitteillejätöllä uhkailu), nöyryyttäminen (esim. vaatteiden evääminen rangaistuksena), päihteiden ongelmakäyttö (esim. lapsen edessä ryyppääminen niin, että lapsi kokee turvattomuutta), lapsen päihdeongelmat (esim. lapsi käyttää huumeita, eikä vanhemmalla ole keinoja tai osaamista puuttua), vaaran aiheuttaminen lapselle (esim. lapsen vieminen kalliolle yksin ilman turvavälineitä), lapsen muu oirehdinta, jonka perusteella voidaan katsoa lapsen pärjäävän paremmin muualla (esim. vanhemman uupumus, perheen useat lapset, lapsen sairaus, jonka kohtaamiseen vanhemmalla ei ole riittävää osaamista tai jaksamista). Tässä lista syitä, joiden takia lapsia otetaan huostaan. On varmasti muitakin. Kelpaisiko joku näistä esimerkeistä sinulle, vai haluaisitko yhä harjoittaa väkivaltaa lasta kohtaan?

Suurinta osaa näistä on ilmennyt oikeusasiamiehen tekemien tarkastusten perusteella useissa lastensuojelulaitoksissa. Järjestelmä pettää lapsen aika raskaasti, jos lapsi huostaanotetaan /sijoitetaan näillä perusteilla biologisten vanhempien luota lastensuojelulaitokseen, jossa sama kohtelu jatkuu. Koska sen parempia kasvuolosuhteita ei voida taata huostaanotolla/sijoituksella, kyseenalaistaa tämä koko huostaanotto/sijoitusjärjestelmän hyväksyttävyyden. On itseharhaa kuvitella, että huostaanotto/sijoitus automaattisesti pelastaisi lapsen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelu on miljoonaluokan (raadollinenkin) bisnes, joka hyötyy erityisesti maamme laajoista alkoholiongelmista.

Alkoholistien lapsena täytyy sanoa että kumpa olisivat vieneet meidät lapset turvaan ja pistäneet vanhemmat hoitoon.

Alkoholistien lapsena täytyy sanoa, että onneksi sain asua heidän kanssaan. Sairaudestaan huolimatta rakkaita ja rakastavia vanhempia, olisi ollut hirveää joutua pois kotoa. Nykyään ovat molemmat toipuneita alkoholisteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää tehkö tukistamisesta mörköä. Tukistaminen on refleksi joka tulee täysin selkärangasta kun kaksivuotias puree yhtäkkiä täysiä koko hammaskalustollaan pohkeesta niin että isot jäljet ja mustelma jää pohkeeseen. Se yhtäkkinen kipu vain aiheuttaa sen että tarttuu tukkaan ennen kuin ajatus leikkaa. Kivittäkää mut. Ja kutsukaa poliisi pataljoona selvittämään pahoinpitelyä T.Pahoinpitelijä-äiti

Tekisin sinusta lastensuojeluilmoituksen, jos tietäisin kuka olet! Onneksi en toisaalta tiedä, en haluaisi lähipiiriini kaltaistasi ihmistä. Säälittävää, että olet näin ylpeä siitä, että pahoinpitelet lastasi. Kunpa joku sinut tunteva ymmärtäisi tehdä lasun ja lapsesi vietäisiin sinulta kauas, kunnes oppisit ymmärtämään, että lapsen satuttamisessa ei ole mitään ylpeilyn aihetta. 

Minusta tukistaminen on väärin mutta tukistuksen kohde on jo teini. Eikä muuten ole silkkihansikkain kasvatettu vaan jos pienenä riehui (varsin temperamenttinen) sai mennä omaan huoneeseen miettimään ja jos sisällä ei osattu noudattaa talon sääntöjä niin sai laittaa ulkovermeet niskaan ja mennä ulos riehumaan. Opetettiin mitä tarkoittaa "kiitos" "anteeksi" ja "ole hyvä". Pussattiin ja halattiin puhki. Pojan keskiarvo on yläkoulussa 9.5 ja käytöksestä on saanut aina kaikilta kiitosta.

Mitäs sun curling-helikopteroidulla lapsella menee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan liian pitkään viivytellään lasten huostaanottoa. Perheelle tarjotaan erilaisia tukitoimia ja seuraillaan vaan tilannetta. Tilanne vain pahenee. Huostaanottoja vältetään viimeiseen asti, koska ne tulevat kunnalle niin kalliiksi ja sosiaalityöntekijät on kunnan palkkalistoilla.

Ilman huoltajien päihteidenkäyttöä huostaanottoja olisi ehkä vain viidesosa nykyisestä.

Olen tästä ihan eri mieltä. Kunnat eivät ajattele talouttaan tällä tavoin. Esim. Espoossa olen seurannut edunvalvontaa ja joku kiintiö ja määräraha heillä selvästikin on, koska raha ei merkitse mitään ja omaisille ei siirretä vanhuksen edunvalvontaa, vaikka se olisi kunnalle edullisempaa kuin yleinen edunvalvoja, joka on kunnan työntekijä. Omaisissa ei ole ollut mitään vikaa, mutta löysää rahaa näyttää löytyvän.

Kunnilta ei saa lastenhoitoapua, vaikka se estäisi näitä ongelmatapauksia kehittymästä pahemmaksi.

Kunnat tarjoavat lasten päivähoitoa. Eikö se ole apua? Työttömän vanhemman lapsikin saa päivähoitopaikan.

Pitäisikö yhteiskunnan siis hoitaa lapsia ympäri vuorokauden? Sijaisperheissä ja lastenkodeissa juuri hoidetaan! Yhteiskunta ei pysty kustantamaan jokaiselle ongelmaperheelle ilmaista piikaa että huoltajat pääsevt vapaasti kapakkaan ja kynsihuoltoon.

Tutustu tilastoihin ja tutkimuksiin. Yhteiskunnalle tulisi pitkällä tähtäimellä halvemmaksi palkata kokopäiväinen  hoitaja biologisten vanhempien kotiin kuin huostaanottaa/sijoittaa. Huostaanotetuilla /sijoitetuilla lapsilla on merkittävä riski syrjäytyä aikuisuudessa, käyttää päihteitä ja elää rikollista elämää. Näistä aiheutuvat kustannukset yhdessä lastensuojelubisnekseen syydettyjen miljardien kanssa nousevat käsittämättömiin summiin. On käsittämätöntä, että ideologisista syistä varhaista tukea (esim. kotipalvelu/lastenhoitopalvelut) vastustavat eivät ymmärrä tätä. 

Kerrotko millä perusteella yhteiskunta tarjoaisi johonkin kotiin kokopäiväisen lastenhoitajan, jos päivähoitokaan n 10 tuntia päivässä ei riitä, että vNhemmat pärjäisivät vanhemmuudessaan?

Lapsi tarvitsee unta iästä riippuen 10-12 tuntia vuorokaudesa. Kouluikäiselle voi riittää jopa vain 9 tunnin yöunet. Eikö perheessä todellakaan jakseta hoitaa asiallisesti omia lapsia edes  2-5 tuntia päivässä?

Sijaishuollossa on lapsia, joiden vanhempi ei selviä edes yhdestä kahden tunnin valvotusta tapaamisesta lapsensa kanssa. Ei jaksa edes sitä olla ihmisiksi.

Vaikuttaa siltä, että vanhemmalla on isoja ongelmia omassa elämässään / elämänhallinnassaan ja että hän siihen tarvitsisi apua ja tukea. Miksi suomalaisessa perhepalvelujärjestelmässä ratkaisu on se, että lapsi otetaan pois ja vanhemmat jätetään pärjäämään ilman apua tai tukea? Miksi lähtökohta on  se, että vanhemmat ovat lähtökohtaisesti syyllisiä ja siihen täytyy vain etsiä todisteet? Mistä kumpuaa tämä vihamielisyys niitä vanhempia kohtaan, jotka eivät kykene noudattamaan "kasvatussuosituksia"?

Lastensuojelussa on (yllätys yllätys) ensisijaisesti kysymys lasten suojelemisesta. Sen voisi ehkä nimestäkin päätellä. Perheille tarjotaan vaikka minkälaisia tukitoimia aina terapiasta päihdeongelmien hoitoon ja vapaaviikonloppuhin. Sellaista perhettä ei ole, jolta olisi vain "otettu lapset pois" eikä edes yritetty tarjota mitään apukeinoja ennen tai jälkeen.

Ei sitä lasta tietenkään voida jättää kotiinsa kaltoinkohdeltavaksi sillä välin, kun vanhemmat yrittävät pikku hiljaa opetella kaltoinkohtelemaan lastaan vähän vähemmän jonkun tukitoimen turvin. Tilanteen kehittyminen parempaan suuntaan ei riitä, jos lapsen hyvinvointi on joka tapauksessa vaarassa sillä välin. Jos vanhempi on aiemmin tavannut vetää kännit joka ilta ja lasun tukitoimena tarjotun päihdehoidon seurauksena repsahtaa enää kerran viikossa ollessaan vastuussa lapsesta, niin eihän sitä lasta voi sinne jättää odottelemaan että jospa se sitten joku päivä loppuisi kokonaan.

Ihmettelen kovasti mitä ovat nämä "turhat" ilmoitukset. Olen kasvattanut 5 lasta eikä koskaan ole mitään ilmoituksia tehty, enkä tiedä niitä tehdyksi ystäväpiirissäkään (voi tietysti olla, että niistä ei puhuta).  Kaksi lapsena huostaanotettua henkilöä tunnen, ja molemmat ovat olleet todella tyytyväisiä aikuisena, että pääsivät ajoi8ssa hyvään sijaiskotiin päihde- ja MT-ongelmaisesta viologisen vanhemman kodista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää tehkö tukistamisesta mörköä. Tukistaminen on refleksi joka tulee täysin selkärangasta kun kaksivuotias puree yhtäkkiä täysiä koko hammaskalustollaan pohkeesta niin että isot jäljet ja mustelma jää pohkeeseen. Se yhtäkkinen kipu vain aiheuttaa sen että tarttuu tukkaan ennen kuin ajatus leikkaa. Kivittäkää mut. Ja kutsukaa poliisi pataljoona selvittämään pahoinpitelyä T.Pahoinpitelijä-äiti

Tekisin sinusta lastensuojeluilmoituksen, jos tietäisin kuka olet! Onneksi en toisaalta tiedä, en haluaisi lähipiiriini kaltaistasi ihmistä. Säälittävää, että olet näin ylpeä siitä, että pahoinpitelet lastasi. Kunpa joku sinut tunteva ymmärtäisi tehdä lasun ja lapsesi vietäisiin sinulta kauas, kunnes oppisit ymmärtämään, että lapsen satuttamisessa ei ole mitään ylpeilyn aihetta. 

Pahoinpitely on aina väärin, mutta ilmoitusta ei tehdä vanhemmasta vaan lapsesta.

Olen itse törmännyt siihen, että vaikka noudattaisit kasvatussuosituksia, voit joutua niistä vuosien päästä tilille. Teinilläni oli vaihe, jolloin hän syytti vanhempia kaikesta pahasta olostaan ja listasi varhaislapsuudesta saakka kaikki kasvatusvirheemme ja niiden vaikutukset/seuraukset hänen henkiseen hyvinvointiinsa sekä meni listan kanssa koulupsykologin puheille. Seurauksena oli lasu ja kiireellinen sijoitus. 

Ilmoitukseen kirjatut asiat selvitettiin, lapsi palasi kotiin ja lasuasiakkuus purettiin. Ilmoitukseen oli esim. kirjattu vanhempien kasvatusvirheenä lapsen eristäminen rangaistuksena. Kyseessä oli ikävuosien mittainen jäähy, jota olimme neuvolan suosituksesta kokeilleet muutaman kerran ja lopettaneet sitten tehottomana. Hyvämuistinen lapsemme (jäähyn aikaan ikää max. 3 v) oli kirjannut tämän listaansa. 

Ei siis aina auta, vaikka noudattaisi niitä suosituksia. Vuosia myöhemmin lapsi voi kertoa kärsineensä niistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut olisi pitänyt nykystandardeilla huostaanottaa. Vanhempani käyttivät alkoholia jouluna, uutenavuotena ja juhannuksena ja pääsiäisenä ja välillä viikonloppuisin vuosina 1983-2001 niin että meidän alaikäisten lisäksi ei talossa ollut yhtään ajokuntoista aikuista. Isäni mongersi ja oli selvästi humalassa äitini oli "pienessä tuiskeessa" niin että lapsena sen aisti mutta ei ollut pelottavaa. Kumpikaan ei koskaan sammunut. Isäni poltti tupakkaa sisällä niin että altistuin passiiviselle tupakoinnille joka päivä. Isäni masentui muutamaksi vuodeksi 90-luvun lamassa jäätyään työttömäksi ja tissutteli kotona. Äitini antoi minulle lukuisia kertoja tukkapöllyä niin että hiuksia irtosi, hän myös piti väkisin kiinni minua monesti. Kumpikin käyttivät henkistä väkivaltaa lapsiin ja huusivat ja sättivät minua, minua myös haukuttiin rumilla sanoilla "idiootti" "apina".

Vanhempani myös huolehtivat ruoasta ja vaatteista. Iltasatu luettiin ja sänkyyn peiteltiin suukon kanssa joka ikinen ilta. Myös murrosiässä kun sitä vähiten kaipasin. Vanhempainilloissa käytiin. Koripallotreeneihin kuskattiin autolla neljä kertaa viikossa. Minua kehuttiin ja kannustettiin ja pidettiin sylissä. Minua halattiin joka ikinen päivä. Minua rakastettiin.

Olisiko huostaanotto ollut kohdallani oikea ratkaisu? Olisinko saanut siellä paremmat eväät elämään?

Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.

Oletko kenties siinä käsityksessä, että lastensuojelu tapaa paukata karhuryhmän kanssa ovesta sisään ja kiireellisesti huostaanottaa kaikki lapset loppulapsuudekseen heti, kun lapsen kohtelussa on jotain ongelmia? Niin ei tehty kasarilla eikä tehdä nytkään. Monilla tuntuu olevan joku kummallinen tapa automaattisesti sekoittaa lastensuojelun puuttuminen johonkin asiaan ja huostaanotot.

Tuossa tilanteessa nykypäivänä perheellesi tarjottaisiin todennäköisesti tukitoimia. Vanhemmille teroitettaisiin sitä, miksi tietyt asiat on lopetettava, ja tarvittaessa annettaisiin resursseja esimerkiksi väkivallattomaan tai päihteettömään vanhemmuuteen. Sinä veikkaat paremmin kuin me, olisivatko vanhempasi lastensuojelun toimien ja saamansa avun seurauksena muuttaneet toimintaansa vai jatkaneet kaikesta huolimatta samaa rataa. Jos vanhempasi kieltäytyisivät muuttamasta mitään (erityisesti fyysisen väkivallan käyttöä) on teoriassa mahdollista, että sinut otettaisiin pidemmän asiakkuuden jälkeen lopulta huostaan. Jos vanhempasi sen jälkeen korjaisivat kotiolosuhteet, huostaanotto purettaisiin. Senkin sinä tiedät meitä paremmin, olisivatko ilmeisen rakastavat ja huolehtivat vanhempasi olleet valmiita lopettamaan epäasialliset tapansa, jotta sinä voisit asua heidän luonaan.

Lastensuojeluilmoituksia tulee vuosittain jotain 150 000 korvilla, ja ne tietysti käsitellään. Kiireellinen sijoitus ollaan viime vuosina nähty välttämättömäksi noin 4 500 tapauksessa/vuosi. Huostaanotettuna on kaiken kaikkiaan suunnilleen 11 000 lasta ja nuorta - nämä eivät siis ole uusia huostaanottoja vuoden aikana, vaan kokonaismäärä. Moni on ollut huostaanotettuna jo pidempään. Lastensuojelun avohuollon asiakkaina on about 50 000, tämäkin on kokonaismäärä (moni ollut asiakkaana jo pidempään).

Noista luvuista voi jokainen hahmottaa, että mikä osuus kaikista lastensuojelukontakteista johtaa huostaanottoon ja mikä osuus edes kiireellisistä sijoituksista johtaa huostaanottoon. Kyselytytkimuksissa (vähän vuodesta riippuen) viidesosa-neljäsosa suomalaisista raportoi liiallista päihteidenkäyttöä lapsuudenkodissaan. Noin 65 000-70 000 lasta kasvoi vuonna 2016 perheissä, jossa ainakin toisella vanhemmalla on varsinainen päihdeongelma. Siitä voi päätella, millä todennäköisyydellä vanhempien liiallinen päihteidenkäyttö johtaa lastensuojelun avohuollon asiakkuuteen tai huostaanottoon. Noin neljäsosa vanhemmista taas kertoo avoimesti kyselytutkimuksessa tukistavansa lastaan (hieman pienempi osuus myöntää läimäyttävänsä). Siitä voi päätellä millainen yhteys tukistamisella on lastensuojelun toimiin, kun alaikäisiä lapsia on kuitenkin Suomessa miljoona.

Erinomaista ettei turhia huostaanottoja tehdä. Minulla on oma lehmä ojassa. Lapsistani tehtiin aiheeton lasu. Sossu tutki asian, mutta se kohtelu mitä sossusta sain oli täysin asiatonta ja vanhemmuuttani vähättelevää. Meitä vanhempia kohdeltiin ja syyteltiin kun rikollista. Olin koko ajan erittäin yhteistyöhaluinen ja rakentava, onhan vaakalaudalla tärkein elämässäni, omat lapseni. Kritisoitiin muun muassa sitä miksi alakouluikäiset lapset käy viisi kertaa viikossa harrastuksessa (lasten oma halu harrastaa) ja miksi en äitinä ole lähettämässä lapsia kouluun aamulla (menen töihin seiskaksi että pääsisin kolmelta että lapsilla olisi mahd. Lyhyt iltapäivä ilman vanhempia).

Olen ollut kotiäitinä viisi vuotta ja täyttänyt kirjaimellisesti kaikki "hyvän äidin" kriteerit, naurettavan kliseisesti tehnyt luomusoseet itse ja ommellut kestovaipat, olen ollut tarkka unesta ja lapsen kehityksestä ja opiskellut kasvatustieteitä sivuaineena yliopistossa vain sitä varten että osaisin olla parempi äiti. En koskaan käytä alkoholia.

Kerroin heille avoimesti että meillä aikuisilla on omat haasteemme: kuormittava työelämä ja vanhat ja sairaat vanhemmat niin näin ei olisi saanut sanoa koska heitä ei aikuisten asiat kiinnosta tippaakaan heitä kiinnostaa vain ja ainoastaan lapsi. Ei nähdä että lapsi on osa perhettä.

Lasu oli aiheeton ja jäi tähän yhteen käyntikertaan, se oli silti sellainen kokemus että ei unohdu ja että sen jälkeen olen kyllä uskonut kaikki nämä uskomattomat aiheettomat huostaanotosta joista puhutaan.

Odottakaa kun osuu omalle kohdalle.

Olet kotiäiti, mutta töissä klo 7-15 ?

Vierailija kirjoitti:

Varmasti tapahtuu paljon turhia ilmoituksia, mutta mitä väliä sillä on, jos tällä matalan kynnyksen ilmoittamisen järjestelmällä saadaan YKSIKIN lapsi pelastettua? Kun niistä turhista ilmoituksista ei tule mitään seurauksia.

Sitä ilmoitusta tuntuvan pelkäävän aina ne vanhemmat, joilla on jotain salattavaa, vaikka esittävät muka niin täydellisiä vanhempia..

 

Yksi lapsi pelastettua ja kymmenen perhettä tuhottua?

Eikö vilja-eerikaa olisi pitänyt ottaa perheestä pois?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi todella tärkeä asia mikä näissä keskusteluissa aina unohtuu on rakkaus. Lukuunottamatta ne vähemmistönä olevat tunteettomat tyypit niin väitän että kukaan ei maailmassa rakasta lasta yhtä paljon kun hänen vanhempansa, ei kukaan. Kukaan muu ei nää lasta yhtä suloisena, ihanana ja rakkaansa. Tämä vanhemman rakkaus on asia joka kehittää, kannattelee ja ravitsee lapsen sielua.

Myös masentunut äiti, fyysisesti kurittava äiti tai päihteitä käyttävä äiti voi olla hyvin rakastava äiti. Tämä vanhemman ja lapsen suhde pitäisi mielestäni aina nähdä valittavana asiana.

On tutkimuksissa todettu että lapselle ei riitä ruoka ja puhtaat vaatteet ja tunti hikiliikuntaa päivässä vaan hän tarvitsee rakkautta kasvaakseen ihmiseksi.

Kyllähän monin rakastaa koiraansakin ja silti kohtelee kaltoin.

"No, ei me nyt voitu auttaa sua koska sun äiti rakastaa sua."

Tämä on nyt tahallisen oloinen väärinymmärrys. Lastensuojelun pitäisi lähteä siitä, että asioiden ei tarvitse olla jokotai, ne voivat olla sekäettä. Jokotai-ajattelu on fanaattista ja lähtökohtaisesti vaarallista, ja sitä näkyy myös tässä keskustelussa - täydellistä kyvyttömyyttä harkita kritiikin pointteja puolin ja toisin, ja surutonta sumuttamista sen peittämiseksi. Voitaisiin järjestää niin, että lasta ei revitä juuriltaan jos ei ole perusteita toimia niin niissä tapauksissa joissa kaikki kanssakäyminen vahingoittaa lasta enemmän kuin pois vieminen. Fanaattisessa ajattelussa operoidaan mustavalkoisin kuvitelmin, että tarkoittamattomia seurauksia ei tarvitse huomioida.

Sekäettä-ajattelussa yritettäisiin taata lapsille omaehtoisesti käytettävä turvapaikka niiksi hetkiksi kun he kokevat sitä tarvitsevansa, ja perhe voitaisiin jopa ottaa asumaan siihen lähelle. Turussahan ainakin tällainen yksikkö rakennettiinkin ja lehtijutussa siihen oltiin tyytyväisiä. Maaseudulla näitä voitaisiin järjestää niin, että lapsi pääsee jollekin sukulaiselle tai naapuriin kun kotona alkaa ahdistaa. Ja vasta sitten lähdetään rajumpiin ratkaisuihin jos tämä ei syystä tai toisesta toimi. Silloinkin pitäisi kartoittaa laajasti sukua ja ystäviä, josko sieltä löytyisi uusi koti, meillähän tämä taitaa olla tämä vaihtoehto aivan aliresursoitu sekä asenteet ilmeisesti eivät suosi sitä. 

Ivallisen kirjoittamisen ymmärrän jossain määrin niiltä, jotka kritisoivat lastensuojelua omista kokemuksistaan lähtien, mutta puolustuspuheenvuoroissa se vaikuttaa omituiselta kun kuitenkin korostetaan omaa aikuisuutta ja muiden huonoutta. Kertoo jonkinasteisesta fanaattisuudesta ja kyvyttömyydestä tasapainoiseen pohdintaan.

Täällä kun on esitetty omia lapsuudenkokemuksia ja näkemyksiä huostaanotoista, niin minäkin lyön lusikkani soppaan. Minua tukistettiin ja joskus (harvoin) saatettiin jopa läpsäistä. Olin uhmakas ja itsepäinen lapsi ja nuori, toki vain vanhemmilleni. Muuten meni hyvin, mm. koulussa ja harrastuksissa pärjäsin erinomaisesti aina. Äitini osalta tukistaminen ja läpsiminen loppuivat siihen, kun alakoulun lopulla aloin saavuttaa äitini mittoja ja hän jäi alakynteen, kun minä tietysti puolustauduin niin ikään fyysisesti. Jos äiti yritti tukistaa, minä tukistin takaisin. Yritti kuitenkin aina välillä. Äiti siirtyi pääasiassa henkiseen väkivaltaan, huusi ja oli erittäin ilkeä riitatilanteissa. Yritti toistuvasti varastaa minulta henkilökohtaista omaisuuttani, kuten itse omilla rahoillani hankkimani puhelimen sim-kortteineen (tämän tultua tavaksi hankin liittymän tuttavani enkä vanhempieni nimiin juuri siksi, ettei vanhemmillani olisi siihen määräysvaltaa).

Isäni käytti alkoholia runsaasti. Ei juuri koskaan ollut räkäkännissä, mutta säännöllisesti kuitenkin alkoholin vaikutuksen alaisena lasten edessä. Äitini ei juonut. Isä käytti kasvatuskeinona väkivallalla uhkailua ja yritti nöyryyttää, esimerkiksi seisottaa keskellä huonetta hiljaa ja liikkumatta. Huusi ja haukkui riitatilanteissa, vei tavaroita. Molemmat vanhemmat kävivät vakituisesti vaativissa töissä, joissa pärjäsivät hyvin. Omakotitalo "hyvällä alueella", kaikki lapset sosiaalisia ja hienosti pärjääviä, kuskattiin harrastuksiin ja pidettiin huolta että vihannekset syödään.

Nuoressa teini-iässä pyysin koulun terveydenhoitajan tarkastuksessa apua, kun en jaksanut vanhempieni "kasvatuskeinoja". Sitä sainkin, ja lastensuojelun kanssa sitten setvittiin asioita. Perheterapiaa, isä patistettiin johonkin alkoholiryhmään ja niin edelleen. Vanhemmat eivät kuitenkaan lopettaneet väkivallalla uhkailua ja aggressiivista käytöstä riitatilanteissa (normaalia teinin päänaukomista harrastin kyllä), ja isä otti yhä kaljaa useimpina päivinä. Vanhemmat eivät myöskään osoittaneet yhteistyökykyä, kun sosiaalityöntekijän kanssa yritettiin neuvotella perheeseen yhteisiä sääntöjä.

Tämä johti siihen, että teini-iässä minut ensin sijoitettiin kiireellisesti (riitatilanteessa poikkeuksellisen säpäkkä väkivaltauhkaus, josta ilmoitin sosiaalityöntekijälleni) ja tehtiin päätös myös huostaanotosta. Vanhempani vastustivat, minä en. Minut sijoitettiin pienryhmäkotiin, jossa viihdyin ja pärjäsin erinomaisesti. Kohdeltiin mielestäni hyvin ja reilusti, ja olin tyytyväinen. Olin sijoitettuna reilun vuoden, kunnes omasta toiveestani huostaanottoni purettiin. Purku tehtiin kuitenkin niin, että siirryin (reippaasti alaikäisenä kylläkin) asumaan omaan vuokra-asuntooni jälkihuollon asiakkuudella. Vanhemmat olivat siis virallisia huoltajiani, mutta asuin itsenäisesti enkä ollut heidän kanssaan juuri tekemisissä ja sosiaalityöntekijä valvoi etuani. Kävin lukiota, täysi-ikäistyin ja kun siirryin toiselle paikkakunnalle yliopistoon, jälkihuolto lopetettiin. Vanhempieni kanssa olen nykyään hyvissä väleissä, toki omilla ehdoillani.

Minulla on siis hyvin positiivisia kokemuksia sekä lastensuojelusta ylipäätään että huostaanotosta. Se oli minun elämässäni merkittävä helpotus, ja olen jälkikäteen ajateltuna todella kiitollinen että se ratkaisu tehtiin.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse törmännyt siihen, että vaikka noudattaisit kasvatussuosituksia, voit joutua niistä vuosien päästä tilille. Teinilläni oli vaihe, jolloin hän syytti vanhempia kaikesta pahasta olostaan ja listasi varhaislapsuudesta saakka kaikki kasvatusvirheemme ja niiden vaikutukset/seuraukset hänen henkiseen hyvinvointiinsa sekä meni listan kanssa koulupsykologin puheille. Seurauksena oli lasu ja kiireellinen sijoitus. 

Ilmoitukseen kirjatut asiat selvitettiin, lapsi palasi kotiin ja lasuasiakkuus purettiin. Ilmoitukseen oli esim. kirjattu vanhempien kasvatusvirheenä lapsen eristäminen rangaistuksena. Kyseessä oli ikävuosien mittainen jäähy, jota olimme neuvolan suosituksesta kokeilleet muutaman kerran ja lopettaneet sitten tehottomana. Hyvämuistinen lapsemme (jäähyn aikaan ikää max. 3 v) oli kirjannut tämän listaansa. 

Ei siis aina auta, vaikka noudattaisi niitä suosituksia. Vuosia myöhemmin lapsi voi kertoa kärsineensä niistä.

Sun lapsi kokee välit sun kanssa niin vaikeiksi, että pyytää päästä huostaan ja sinusta sua on kohdeltu huonosti? Etkö itse kyennyt teinisi kanssa välejä käymään läpi, että ei olisi mennyt näin solmuun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti tapahtuu paljon turhia ilmoituksia, mutta mitä väliä sillä on, jos tällä matalan kynnyksen ilmoittamisen järjestelmällä saadaan YKSIKIN lapsi pelastettua? Kun niistä turhista ilmoituksista ei tule mitään seurauksia.

Sitä ilmoitusta tuntuvan pelkäävän aina ne vanhemmat, joilla on jotain salattavaa, vaikka esittävät muka niin täydellisiä vanhempia..

 

Yksi lapsi pelastettua ja kymmenen perhettä tuhottua?

Miten normaali hyvä perhe siitä tuhoutuu, että sosiaalityöntekijä pyytää pistäytymään toimistolla selvittämässä asian ja pistää raportin arkistoon, kun mitään huolestuttavaa ei ollut? Vanhemmat asiallisia, yhteistyökykyisiä ja ilmiselvästi keskittyneempiä lapsensa etujen varmistamiseen kuin omiensa. Vanhemmat noudattavat lakia. Lapset onnellisia, pärjääviä, aina hyvin huollettuja ja kunnioittavasti kohdeltuja. Sellainen ihan tavanomainen perhe, jossa on tavalliset hyvät vanhemmat ja hyvinvoivat lapset, jotka elävät normaalia huoletonta lapsuuttaan. Korkeintaan hetken aikaa seuraillaan tilannetta, todetaan ettei ole mitään sellaista mihin pitäisi tai edes voisi lain puolesta puuttua ja laitetaan kansi kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Älkää tehkö tukistamisesta mörköä. Tukistaminen on refleksi joka tulee täysin selkärangasta kun kaksivuotias puree yhtäkkiä täysiä koko hammaskalustollaan pohkeesta niin että isot jäljet ja mustelma jää pohkeeseen. Se yhtäkkinen kipu vain aiheuttaa sen että tarttuu tukkaan ennen kuin ajatus leikkaa. Kivittäkää mut. Ja kutsukaa poliisi pataljoona selvittämään pahoinpitelyä T.Pahoinpitelijä-äiti

Tuskin kukaan kasvatusmielessä tarkoittaakaan tukistamisella tuollaista, kun itseä sattuu niin vietävästi ja puolirefleksinä nyppää purevan lapsen irti siitä mistä parhaiten saa kiinni. Se on sitten asia erikseen, jos sen lapsen myös raahaa jäähylle hiuksista repimällä puremisen jo loputtua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelko ei välttämättä ole huono asia. Se voi saada vanhemman ajattelemaan, onko kasvatustavoissa sittenkään kaikki ihan ok.

Kannattaisi opettaa vanhempia kasvattamaan lapsia, eikä pelotella.

Sitähän ne sossut tekeekin. Huostaanotto on ihan viimeinen keino. Sossut ei pelottele vaan ne äidit, jotka tarvitsisivat apua ja kiireesti. Ja ne, joiden lapset on huostaanotettu syystä, kun ei voi myöntää vanhemmuutensa olleen perseestä.

Aika moni vanhempi on jääräpäinen eikä suostu noudattamaan kasvatussuosituksia edes toistuvien kehotusten jälkeen, joten lopuksi ei välttämättä jää muuta vaihtoehtoa kuin huostaanotto.

Voitko linkittää, mistä löytyvät nämä kasvatussuositukset? Sisältyykö niihin esim. että makaronilaatikko on tehtävä tietyllä tavalla? Lapsella oltava aina samanpariset sukat? Kuka määrittelee nämä "kasvatussuositukset"? Vaiko määritteleekö ne aina yksittäinen sossu?

Kyllä jokainen sossu ihan itse päättää makaronilaatikosta, sukista ja kodin sopivasta siisteystasosta. Että onko sotkuista vai liian siistiä. Toinen sossu voi olla erimieltä.

Mitään varsinaista ohjekirjaa ei taida olla käytettävissä. Hankalaa asiakasperheelle, kun ei tiedä pitääkö siivota vai sotkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti tapahtuu paljon turhia ilmoituksia, mutta mitä väliä sillä on, jos tällä matalan kynnyksen ilmoittamisen järjestelmällä saadaan YKSIKIN lapsi pelastettua? Kun niistä turhista ilmoituksista ei tule mitään seurauksia.

Sitä ilmoitusta tuntuvan pelkäävän aina ne vanhemmat, joilla on jotain salattavaa, vaikka esittävät muka niin täydellisiä vanhempia..

 

Yksi lapsi pelastettua ja kymmenen perhettä tuhottua?

Miten normaali hyvä perhe siitä tuhoutuu, että sosiaalityöntekijä pyytää pistäytymään toimistolla selvittämässä asian ja pistää raportin arkistoon, kun mitään huolestuttavaa ei ollut? Vanhemmat asiallisia, yhteistyökykyisiä ja ilmiselvästi keskittyneempiä lapsensa etujen varmistamiseen kuin omiensa. Vanhemmat noudattavat lakia. Lapset onnellisia, pärjääviä, aina hyvin huollettuja ja kunnioittavasti kohdeltuja. Sellainen ihan tavanomainen perhe, jossa on tavalliset hyvät vanhemmat ja hyvinvoivat lapset, jotka elävät normaalia huoletonta lapsuuttaan. Korkeintaan hetken aikaa seuraillaan tilannetta, todetaan ettei ole mitään sellaista mihin pitäisi tai edes voisi lain puolesta puuttua ja laitetaan kansi kiinni.

Onko sinun mielestäsi ok, että sinut esim. lainkuuliaisena kansalaisena käskytettäisiin poliisiasemalle keskustelemaan rikoksesta, jota et ole tehnyt, ja sinun edellytettäisiin todistavan, että et ole rikokseen syyllinen?