Auttakaa masentunutta: siivoaminen ja siihen ryhtyminen
Olen ollut pitkän aikaa masentunut ja en oikein saa kiinni siivoamisesta. Ajattelin nyt alkuun ottaa viikossa yhden siivouspäivän, jolloin siivoan ihan kunnolla.
Laittakaa joku helpottava lista, mikä auttaisi jotenkin selviämään "kaaoksesta"
Missä järjestyksessä mikäkin asia pitäisi tehdä?
Kommentit (35)
Mulla on myös ollut todella vaikeaa aloittaa siivoaminen. Tiedän, että olokin vähän helpottaa ja tuntuu kivalta olla puhtaassa kodissa. Mutta. Se siivoamisen aloittaminen. Jossain vaiheessa tulee ähky "en jaksa enää siivota, nyt riitti". Sitten se taas jää.
Viikko sitten päätin tehdä niin, että jaan asunnon osiin. Yhtenä päivänä toinen juttu ja toisena toinen. Ei tunnu heti ihan mahdottomalta. Samalla tavaran karsiminen. Helpottaa huomattavasti, kun joka paikka ei pursua tavaraa.
Muutama hyvä ohje:
- älä ajattele tekeväsi kaikkea kerralla. Tuntuu vaikealta ja mahdottomalta aloittaa muuten, jos tehtävälista on loputon.
- aamulla kun heräät, siivoa 10min ennen aamutoimia. Esim. likaiset astiat tiskialtaaseen/tiskikoneeseen, pöydän pyyhkiminen, muutaman tavaran vieminen omille paikoilleen, likaista pyykkiä koneeseen tai mitä vain.
- jaa suursiivous päiviin. Kaikkea ei tarvitse tehdä tänään.
- pienet jutut tekevät jo paljon; sohvatyynyjen ryhdistäminen, pöydän pyyhkiminen, pedin petaus, kengät järjestykseen eteisessä, tuuletus...
Mistä sais siivousapua? En tarkoita siivousfirmoja.
Yks tuttu oli saanut jostain yhdistyksestä, mutta ei voinut kertoa tarkemmin.
Siis miten aikuinen ihminen ei selviä yksin yhden asunnon siivouksesta?! Voi helvetti sentään!
Mulla on 65 neliön pikkukolmio. Pääpiirteiseen siivoamiseen menee noin 40 minsaa kun en vie mattoja ulos: imuroin, pyyhin vapaat lattiapinnat mopilla, pyyhin ovenkahvat ja pintoja rätillä, pesen vessan, lavuaarin ja kylppärin lattian. Asutte vissiin helvetin isoissa kämpissä kun ei jaksa siivota kuin yks huone päivässä!
Jumalattoman kaaoksen selvittämiseen se aika menee ja sitten vasta normisiivous.
Ei sitä yksin jaksa..
sotkekaa vähemmän että jaksatte tehdä normisiivouksen! Joka päivä siistin keittiön ja lakaisen roskia välillä pois. En päästä sikolätiksi kämppää koskaan.
Pari vinkkiä:
Suunnittele miten tavara liikkuu fiksusti paikasta toiseen odottamaan jatkokäsittelyä. Puhtaat vaatteet kaappiin. Käytössä olevat vaatteet omaan paikkaansa (raivaa jostain tila niille, kaappi tai laatikko, ei sinne tänne lojumaan). Kun vaatteet on likaisia, lajittele ne heti lastauspaikalle viedessä värin mukaan eri koriin tai pussiin, niin voit heittää pyykit koneeseen aina sitä mukaa kun pussillinen eli yksi koneellinen on täynnä.
Kun haluat olla tehokas, suunnittele miten laitat tehtävät lomittain ajan säästämiseksi. Aloita vaikka kokkaamisella ja pyykinpesulla. Ensin pyykit koneeseen ja kone rumpsuttamaan. Sitten uuni päälle ja teet jotain uuniruokaa. Laita ruoka uuniin. Kohta pyykit on pesty (puolen tunnin pikaohjelmalla). Ripusta pyykit kuivumaan. Käy katsomassa missä vaiheessa uuniruoka on. Jos ruoka ei ole vielä valmis, tiskaa astiat ruokaa odotellessa ja siivoa keittiön pöydät. Ruoka pois uunista ja syömään. Aikaa tähän menee arviolta 2 tuntia.
Kun roskapussi on täynnä, vie se ulko-oven eteen odottamaan seuraavaa ulos menoa.
Suunnittele joka päivälle jotain tekemistä. Ohjelmoi kännykän kalenteriin muistutukset eri tehtävistä. Vie roskat ulos kun menet seuraavan kerran ulos.
En jaksa lukea kaikkia vastauksia läpi, mutta tässä olisi ainakin jotain vinkkejä jotka saattaisivat helpottaa urakkaa:
- Kerää lojuvat likaiset vaatteet koneeseen ja laita kone päälle
- Kerää siellä täällä olevat astiat altaaseen ja tiskaa /laita kone päälle mikäli sellainen on
- Petaa sänky ja nosta sen päälle esineitä jotka saattaisivat olla imuroinnin tiellä tai jotka eivät ole vielä löytäneet omaa paikkaansa
- imuroi lattiat
- Pyyhi kostealla liinalla pölyt ainakin suurimmilta pinnoilta
- Pese wc-pönttö ja lavuaaritaso
- Laita sängyn päälle nostetut tavarat omille paikoilleen
Älä ota yhtä kunnon siivouspäivää, vaan tee erissä. www.unfuckyourhabitat.com on auttanut minua ja unfuckyourhabitat.tumblr.comin mukaan monta muutakin samassa tilanteessa ollutta. Mm. Tumblrista löydät masterpost of helpful links -osastolta juuri siivoamista ja masennusta käsittelevän osan.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 20:14"]
Siis miten aikuinen ihminen ei selviä yksin yhden asunnon siivouksesta?! Voi helvetti sentään!
[/quote]
Siis miten aikuinen ihminen ei ymmärrä masennuksen lamaannuttavaa vaikutusta? Voi helvetti sentään!
En lukenut koko ketjua mutta kun tuntuu ettei jaksaisi siivota, otan tavoitteeksi putsata tiskialtaan. Eli siis tiskit kuntoon ja allas puhtaaksi. Siitä se innostus aina leviää ja saa muutakin siivottua, usein koko kodin.
Jos ajattelen, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, on vaikeampi ryhtyä toimeen. Ota pieni tavoite siis alkuun :)
En tietääkseni ole masentunut, mutta ei silti paljon nappaa pölyjen pyyhkiminen tms. Välillä koti on kaaottisempi, välillä siistimpi.
Täällä on ollut hyviä neuvoja mutta tässä vielä näkökulma; kun saat homman jotenkin pyörimään, älä päästä asioita liian sekaisin, niin on helpompi pitää koti kohtalaisen siistinä. Pidä huolta että viet roskat, peset astiat ja pyykkäät pyykit. Kylpyhuoneen ja keittiön siisteyden ylläpito, edes minimi esim. vessanpöntön ja lavuaarin pesu. Näillä päästään mielestäni jo siihen ettei ole "ällöttävän likaista", Villakoirat nurkissa ovat mielestäni vähäistä verrattuna vaikka haiseviin tiskeihin ja roskiin.
Säännöllinen pieni puuhailu helpottaa asioiden hoitamista (itsekin olen käyttänyt munakelloa, jo vartissa saa yllättävän paljon raivattua). On helpompi siivota kun tavarat eivät ole tiellä tai vaikka pyykkipinoja huonekaluilla. Jos et jaksa silittää vaatteita, laita ne kuitenkin kaappiin jonkinlaisessa järjestyksessä. Sitten kun voimia riittää voi asioita jalostaa eteenpäin jos siltä tuntuu. (ehkä minäkin jalostun joku päivä säännölliseksi pölyjen pyyhkijäksi ;) )
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 20:14"]
Siis miten aikuinen ihminen ei selviä yksin yhden asunnon siivouksesta?! Voi helvetti sentään!
[/quote]
Masennus on sairaus siinä missä flunssa tai keuhkokuume. Sairaana kaikki tuntuu vaikealta.
Mä siivoan yleensä näin:
-kiertelen roskapussin kanssa ja kerään kaikki roskat siihen
-sama biojätteille (nenäliinat, ruoantähteet)
-lehdet eteiseen
-tiskit keittiöön
-pyykit koriin
-kirjat hyllyyn jne. eli tavarat, joille on olemassa tietty paikka
-loput ängen jonnekin odottamaan mahd. tarkempaa lajittelua...
-sitten vasta pääsen pyyhkimään pölyjä ja lopuksi imuroimaan
Tästä varmaan huomaa, että alkaessani siivota kaaos on jo melkoinen.
Mutta näin pienin erin se selviää, eikä kerralla tarvitse ajatella kuin yhdenlaisia roskia/siivottavia tavaroita.
Mä kyllä sotken koko ajan uudestaan vaikka olis siivottu. Jo päivässä tulee tuho.