Lue keskustelun säännöt.
Oudosta valehtelusta/keksittyjen juttujen kertomisesta (ov)
15.08.2014 |
Eli minun mieheni tekee ja on aina tehnyt tuollaista. Aina olen myös ihmetellyt. Eli kyse EI ole
- Valkoisista valheista (paljonko tuo kalliin näköinen paita maksoi? Sain puoleen hintaan tarjoukseta viidellä kympillä, todellisuudessa olisi maksanut 70 €)
- Itseään kohottavista valheista (Pomo kehui minua ihan kamalasti töissä. Todellisuudessa näin ei ole tapahtunut)
- Pettuuruudesta (vehtailua naisten kanssa, outoa rahan käyttöä jne.)
VAAN
- kerrotaan joku juttu, jolla ei ole mitään merkitystä omaan elämään. Kyse saattaa olla omien luulojen sekoittumisesta todellisuuteen, jolloin ikään kuin luullaan (kertoja luulee) asian olevan totta tai se kerrotaan siten kuin se olisi totta. Esimerkki: Mieheni sanoi että hänen opettajansa osallistuu maratonille/puolikkkaalle (pidetään samassa kaupungissa). Minä kysyin "mistä tiedät". Mies: "ku hän juoksi viime vuonnakin". Minä katsoin netistä tuloksista oliko juossut ja EI ollut juossut. Sanoin miehelleni tästä ja mies sanoi; "kun näin ihan saman näköisen tyypin siellä". Sitten mieheni väitti, että minä olin taas ymmärtänyt väärin. Sanoin, että itsehän sanoit, että se juoksee etkä sanonut "opettaja varmaan menee juoksemaan maratonille, kun harrastaa niin paljon juoksemista".
Sitten myöhemmin muistin, että JO viime vuonna mieheni väitti, että olisi nähnyt opettajansa siellä juoksevan JA minä katsoin sen tuloksista EIKÄ sitä siellä ollut. Sanoin sen myös SILLOIN miehelleni. Eli aika jännä, että mies ei rekisteröinyt totuutta vaan eli edelleen oman mielikuvansa varassa.
Mies ei ole mitenkään pahantahtoinen, kontrolloiva, on ihan hyvä isä, hyvin ystävällinen (tekee paljon minua auttaakseen). Suuttuu aika paljon, kun minä syytän valehtelusta. Kysyin sitten tänään, että tekeekö hän tuota vahingossa vai minua kiusatakseen. Mies sanoi, että minähän en sellainen ihminen ole, että toisia kiusaan.
Tärkein kysymys teille olisikin, että tunnetteko ketään tuollaista ihmistä tai onko jopa läheinenkin? Muutenhan tuolla ei ole väliä, mutta saa minun epäilemään kaikkea mitä mies kertoo, mitkä ei siis liity käytännön asioihin, omiin oloihinsa tai tunteisiinsa. Itseni kanssa minulla on hankaluuksia, jos joudutaan tuollaiseen tilanteeseen. Kelailen, että miten ne sanomiset menikään (etenkin, jos saan myöhemmin jossain muussa tilanteessa vahingossa selville, että mieshän oli puhunut paskaa). Miten itse tuohon suhtaudutte?
Sitten vielä, jos itse olette tuollaisia niin kerrotteko että mikä on mekanismi takana? Miten juttu lipsahtaa suusta ja ajatteletteko mitä seurauksia siitä on toisille ihmisille? Miten läheisenne suhtautuu.
Kommentit (149)
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 13:03"]
Hei sinä mytomaani, onko sulla lapsia ja jos näin on, niin kerrotko heillekin tarinoitasi?
[/quote]
Ei ole, eikä tässä iässä enää tulekaan. Menin naimisiinkin vasta 38-vuotiaana. Pidin nuorempana aina ajatustakin pysyvästä parisuhteesta mahdottomani mytomaniataipumukseni takia, koska en todellakaan kuvitellut että voisi olla olemassa miestä, jonka kanssa voisin elää avoimesti sellaisena kuin olen, enkä toisaalta halunnut suhteeseen jossa en voi olla oma itseni. Löysin kuitenkin sitten lopulta miehen, jota asia ei haittaa vaikka alusta asti olen tehnyt ihan suoraan selväksi että minulla tällainen taipumus on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:40"]
:D :D olet tosiaan aikamoinen. Kyky kieltää tosiasiat ja valehdella itselleen on autuaaksitekevä defenssi ja pelastaa sinut varmasti joltakin kestämättömältä psyykkiseltä kuormalta, jota muutoin joutuisit kestämään. Oletko alkoholistiperheen lapsi? Se selittäisi paljon.
[/quote]
En ole alkoholistiperheen lapsi, enkä muutenkaan mitenkään kovin kummallisen perheen tai huonon kodin lapsi. Minulla on myös 2 veljeä, joista kummallakaan ei ole tätä mytomaniataipumusta tietääkseni. Itse olen joskus aikanani miettinyt paljonkin syitä sille mistä asia voisi johtua. Kyllähän niitä mahdollisia syitä voi löytää. Aivojen rakenteellinen poikkeama, kuten joku sanoi. Tai kiusaaminen ja sen pakeneminen fantasiamaailmaan josta lopulta on tullut vähän liian totta itselle. Tai huono muisti ja tarve paikkailla muistin aukkoja keksityillä sepitteillä.
Mahdollisia selityksiä riittää, mutta en jaksa enää niitä pohtia, koska koskaan ei voi saada varmuutta mistä asia todella johtuu, ja mikä tärkeämpää: onko sillä edes väliä? Minusta väliä on vain nykyhetkellä, ei sillä miten tähän on tultu. Nykyhetki ei onneksi tosiaan ole omasta näkökulmastni mitenkään kurja, sillä vaikken olekaan taipumuksestani päässyt enkä usko pääseväni, pystyn tarvittaessa sitä kontrolloimaan riittävästi ettei elämäni vaarannu, ja hyväksyn jo taipumukseni enkä enää pidä itseäni läpikotaisin huonona ihmisenä sen takia.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:00"]
hyväksyn jo taipumukseni enkä enää pidä itseäni läpikotaisin huonona ihmisenä sen takia.
[/quote]
Niin aiemminhan sanoit pitäväsi itseäsi uälykkäänä ja huippuluovana sen takia :D
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:26"]
......Olen tässä halunnut kertoa oman tarinani lähinnä yrittääkseni sanoa, että mytomaani ei välttämättä ole pahantahtoinen ja joka asiassa epäluotettava. Ja lisäksi annan isot julkiset propsit miehelleni, jonka suhtautuminen taipumukseeni on minusta uskomattoman hienoa ja vapauttavaa. Voin tosiaan elää omassa kodissani täysin vapaana sellaisena outolintuna kuin olen, ilman että minua ahdistellaan viastani, joka monelle muulle olisi hyvin vaikea hyväksyä ja jatkuvien ristiriitojen lähde.
t. 22
[/quote]
En ole se jolle vastasit. Mielenkiinnolla olen lukenut tätä ketjua ja heräsi yksi valtavan suuri kysymys. Kerroit ettei mytomaani välttämättä ole joka asiassa epäluotettava. Ei varmasti, mutta mistä toinen ihminen voi tietää puhutko tällä kertaa totta vai taas paskaa kun olet aiemminkin keksinyt "kivoja pikku tarinoita"? Kerropa se.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:29"]
Olet ap siis ollut miehesi kanssa jo ainakin 14 vuotta ja teillä on lapsia? Ja samalla kerrot että miehesi on valehdellut alusta asti, ja että valheet eivät koskaan (paitsi joku alkuun kerrottu iso valhe) ole olleet merkittäviä ja olleet eduksi miehellesi. Minua ihmetyttää tässä se, että miksi nyt yht'äkkiä heräät näihin valheisiin, eli miksi nää nyt yht'äkkiä harmittavat niin kovasti että olet jo eroa tekemässä tästä syystä? Jos kerta teillä on kaikki muuten niin hyvin ja tämä valehtelu on ollut jatkuva piirre? Onkohan nyt jotain mitä et itse kerro tässä? Ehkä valheet ovatkin isontuneet tai teillä on jotain aivan muuta riitaa ja siksi tämä vanha piirre on alkanut kiusaamaan?
Ja totean vielä, että tiedän kyllä omakohtaisesti millaista on elää valehtelijan kanssa, joka valehtelee kaikesta. Se on yhtä helvettiä eikä siitä selviä terveenä. Mutta sinun tarinasi kuulostaa siltä, että mies lähinnä värittää kertomuksiaan hyödyttömillä valheilla tai muistaa väärin. Jos näin todella on, niin parasta olisi varmaan keskustella tästä kunnolla ja päästä tilanteeseen, jossa te kummatkin tiedostatte ongelman, pohditte voiko tai pitääkö sille tehdä jotain vai onko se niin harmiton ongelma että se pitää vain hyväksyä, ja jos päädytte tuohon ratkaisuun, niin sitten vain hyväksytte sen. Mutta samalla siis kummankin tiedostaen tällaisen ongelman olemassaolon.
[/quote]
Minun ex-poikaystävällä oli tapana valehdella huvikseen. Ei tehnyt sitä parantaakseen asemiaan/antaakseen parempaa kuvaa itsestään. Valheet olivat sinänsä "merkityksettömiä", mies saattoi valehdella että Veikko on vaihtanut auton, tai naapurin Pera kertoi että ovat lähdössä Espanjaan koululaisten hiihtolomalla. Se kuitenkin asetti minut todella ikävään tilanteeseen kun Peran vaimolta kysyessä selvisi että eivät ole mihinkään lähdössä eivätkä ole missään vaiheessa sellaista suunnitelleetkaan. Tai Veikko kurvasi pihaan edelleen vanhalla autollaan. Muutaman kerran jälkeen ei uskaltanut avata suutaan missään kun ei tiennyt mitä kaikkea mies on minustakin juttuja keksinyt. Parin vuoden jälkeen lähdin menemään, valehtelu oli toinen kahdesta suuresta syystä. Olen edelleen sitä mieltä että pakonomainen valehtelu on keino yrittää hallita toista jollain sairaalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:04"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:00"]
hyväksyn jo taipumukseni enkä enää pidä itseäni läpikotaisin huonona ihmisenä sen takia.
[/quote]
Niin aiemminhan sanoit pitäväsi itseäsi uälykkäänä ja huippuluovana sen takia :D
[/quote]
Ei, joko muistat väärin tai sitten vääristelet tahallasi koska sinula on joku tarve pilkata ja halventaa minua. Kerroin, että mieheni on sanonut pitävänsä minua huippuälykkäänä, ja on esittänyt teorian että tämä taipumus olisi huippuälykkyyden "sivuvaikutus". Itse en pidä itseäni huippuälykkäänä enkä oikeastaan juuri ajattele sitä kuinka älykäs nyt sitten olen tai kuinka tyhmä. Pääasia että riittävän älykäs että olen saanut kouluni käytyä ja saan työni tehtyä.
Ap vaikutat patologisen rehellisyyden/totuuden airuelta. Suurin osa suomalaista ovat tällaisia, siksi small talk on lähes mahdotonta suomalaisten kanssa.
Miehesi siis luuli, että opettaja juoksi, koska oli nähnyt henkilön, joka näytti hänen opettajaltaan. Eli kyseessä puhtaasti inhimillinen erehdys. Ilmeisesti tuo juoksija muistuttaa paljon opettajaa, koska oli viime vuonna tehnyt saman huomion. Ja todellakin, tuo viime vuoden huomio on jäänyt aivoihin muistikuvana, että opettaja juoksi. Luultavasti 30 vuoden päästä miehesi on sitä mieltä, että opettaja juoksi joka vuosi maratonin. Näin aivot toimivat.
Sinä patologisena faktojen kerääjänä alat selvittää asiaa lehdestä, alat vängätä miehellesi, syytät valehtelusta, teet av-aloitukset ja draama tuntuu olevan päällä muutenkin.
Ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Ihmiset luulevat, näkevät, kuulevat, ymmärtävät väärin koko ajan. Nai robotti, ellet kestä tätä. Ja huolla se kone koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:18"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:05"]
Ei sillä kannata kuitenkaan omaa valehtelutarvettaan ylevöittää, kuten tuolla tuo yksi "älykkyyteensä" ihastunut tekee, etenkin kun hänellä se taipumus oli jo karannut niin lapasesta että joutui jo psykologin tutkimuksiin. Itselleen valehtelu on ehkä se vahingollisin valehtelun muoto!
[/quote]
En ylevöitä taipumustani. Enää nyt keski-iässä en vaan jaksa enää vihatakaan sitä tai tuntea siitä syyllisyyttä. Varmaan pari vuosikymmentä vietin kyllä vihaten sitä ja tehden joka aamu itkuisia parannuksia: tänään en varmasti valehtele, enkä koskaan enää. Ja taas valehtelin kumminkin. Oli aika jolloin jopa eristin itseni muista ihmisistä siksi, kun ajattelin että olen taipumukseni takia sosiaalisesti niin epäkelpo että minulla ei ole muuta mahdollisuutta. Aikuisella iällä olen töissä ja muussa normielämässä aina pärjännyt kuitenkin hyvin, koska osaan halutessani olla sellaisessa moodissa jossa en päästä sanaakaan suusta ennen kuin olen sen kriittisesti arvioinut ja varmistanut että se on totta.
Lapsena en vielä osannut, enkä nuorena. Tuo lapsuuden juttu psykologikäynteineen liittyi muuten koulukiusaamiseen. Minua kiusattiin ja syrjittiin, ja minä keksin kummallisia valheita yrittääkseni ostaa muilta hyväksyntää. Esimerkki tällaisesta oli, että väitin että sukulaisellani on hevostalli, jonne voin viedä muitakin käymään. Hevoshulluista tytöistä alkoikin löytyä yhtäkkiä minulle kavereita, kun näkivät että minusta voi olla hyötyä, vaikka ennen olivat syrjineet ja kiusanneet minua. Juttu kuitenkin paljastui valheeksi lopulta ja luonnollisesti johti vielä suurempaan kiusaamiseen, sen lisäksi että täytyi käydä siellä koulupsykologilla.
[/quote]
Löytyihän se syy valehtelulle. Huono itsetunto ja haluat korottaa itseäsi. Jännä juttu että töissä osaat puhua totta mutta perheen ja ystävien parissa suu suoltaa valheita.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:19"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:26"]
......Olen tässä halunnut kertoa oman tarinani lähinnä yrittääkseni sanoa, että mytomaani ei välttämättä ole pahantahtoinen ja joka asiassa epäluotettava. Ja lisäksi annan isot julkiset propsit miehelleni, jonka suhtautuminen taipumukseeni on minusta uskomattoman hienoa ja vapauttavaa. Voin tosiaan elää omassa kodissani täysin vapaana sellaisena outolintuna kuin olen, ilman että minua ahdistellaan viastani, joka monelle muulle olisi hyvin vaikea hyväksyä ja jatkuvien ristiriitojen lähde.
t. 22
[/quote]
En ole se jolle vastasit. Mielenkiinnolla olen lukenut tätä ketjua ja heräsi yksi valtavan suuri kysymys. Kerroit ettei mytomaani välttämättä ole joka asiassa epäluotettava. Ei varmasti, mutta mistä toinen ihminen voi tietää puhutko tällä kertaa totta vai taas paskaa kun olet aiemminkin keksinyt "kivoja pikku tarinoita"? Kerropa se.
[/quote]
No, meillä ihan niin että kysyy varmistukseksi, että ihanko oikeasti näin. Tai sanoo että nyt puhutaan vakavasti. Silloin alan enemmän miettiä mitä sanon ja jos olen jo sanonut jotain joka ei tarkemmin miettien ole totta, sanon miten asia oikeasti oli.
Asia voi olla vaikeampi tilanteissa, joissa valehtelija joutuu häpeämään valehtelutaipumustaan ja yrittää piilotella sitä. Silloin hän ei varmasti helposti sano että oho, tulipa valehdeltua vaan voi päinvastoin konfliktin välttämiseksi tai jopa hylkäämisen pelosta yrittää valehdella lisää ettei jää valheistaan kiinni. Niin olen joskus itsekin aiemmin tehnyt, onneksi nykyään kotona ei ole tarvetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:37"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:04"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:00"]
hyväksyn jo taipumukseni enkä enää pidä itseäni läpikotaisin huonona ihmisenä sen takia.
[/quote]
Niin aiemminhan sanoit pitäväsi itseäsi uälykkäänä ja huippuluovana sen takia :D
[/quote]
Ei, joko muistat väärin tai sitten vääristelet tahallasi koska sinula on joku tarve pilkata ja halventaa minua. Kerroin, että mieheni on sanonut pitävänsä minua huippuälykkäänä, ja on esittänyt teorian että tämä taipumus olisi huippuälykkyyden "sivuvaikutus". Itse en pidä itseäni huippuälykkäänä enkä oikeastaan juuri ajattele sitä kuinka älykäs nyt sitten olen tai kuinka tyhmä. Pääasia että riittävän älykäs että olen saanut kouluni käytyä ja saan työni tehtyä.
[/quote]
"Olen mielikuvitukseltani erittäin vilkas ja luova ihminen, jonka päässä pyörii jatkuvasti tarinoita ja fantasioita. Jotenkin tuohon se liittyy että joskus tosimaailma ja fantasiamaailma on niin lähellä toisiaan, että en oikein erota niitä toisistaan ilman erityistä asian miettimistä.
Mutta joo, mieheni jopa vähän glorifioi taipumustani, hänestä se on merkki siitä että olen vähän omituinen huippuälykkö, sellaiset kuulemma on vähän erikoisia usein ;-)"
Sanot itseäsi erittäin luovaksi ja yhdistät sen valehtelutaipukseesi. Lisäksi miehesi näkemyksen takaa markkinoit itseäsi huippuälykkönä.
Nyt sitten vedät sanasi takaisin, kun tästä omahyväisestä itsekehusta ei olekaan erityistä hyötyä vaan sen takia näyttäydyt vain entistä todellisuudentajuttomana tyyppinä!
Jepu jee. En jatka tätä keskustelua enempää. Toivon vain, että huomaisit, miten tosiaan vääntelet todellisuutta ja näköjään teet sen siltä pohjalta, joutuuko käsityksesi itsestäsi kyseenalaiseen valoon.
Et kestä kritiikkiä etkä uskalla katsoa omia inhimillisiä vikojasi suoraan silmiin. JOku itsetuntoisempi ihminen olisi sanonut, että joo, taisin tosiaan hieman glorifioida taipumustani. Itsetuntoisempi tajuaisi, ettei se ole maailmanloppu eikä jonkin oman piirteensä kyseenalaistamisessa oma persoonallisuus kokonaisuutena tuhoudu. Sinun kaltaisillasi ihmisillä se tuntuu tuhoutuvan ja siksi valheeseen tukeudutaan. Pohjimmiltaan sitä käytetään itsepuolustukseen, ehkä sinullakin taustalla on se.
Itse pahoittelen, että takerruin tilanteeseesi. SE johtui siitä, että tänään on tylsä työpäivä eikä mitään tekemistä.
Hyvää (vai parempaa?) loppuelämää sinulle!
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:43"]
^no eikös tuolla logiikalla mieheni yritä olla minulle mahdollisimman paljon valehtelematta, kun SE EI tee MINULLE hyvää ja olen sille sen kertonutkin. Olen sanonut, että mikäli hän rakastaa minua, niin hän ei VALEHTELE minulle.
Tosin joskus hän kuitenkin valehtelee. Mutta mikäli siis oikein ymmärsin, tuota voi kontrolloida.
ap
[/quote]
Tottakai sitä voi kontrolloida. Kuten 22 osaa töissä, kotona vaan ei huvita. On "kiva" jauhaa puolisolle tarinoita (katsoa että onko tuo tosiaan noin tyhmä kun tääkin juttu menee läpi) ja jälkeenpäin vielä oikein alleviivata että eipä se ollut totta (mutta sinä tyhmyri uskoit).
Sen kummemmasta ei oikeasti ole kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hesassa asuessani tunsin nuoren kundin joka asui Aurinkolahdessa. Selitteli että oli joskus voittanut lotossa? Asui opiskelijasäätiön vuokra-asunnossa?! Oikeasti mitää voittoa ei ole ollut. Köyhä poika
Tunsi jonkun diplomaattiperheen ja ihan oikeasti pokkana selitti että kun hän meni käymään se diplomaatti isä huusi eteisessä että STOP ja levittu punaisen maton, tää jätkä oli kuulemma niin hyvä tyyppi et sen takia piti matto saada ??!! On omistanut jonkun hienon auton, ihme ettei hänen paraskeverikaan koskaan sitä nähnyt, kun kyseli että olisko kuvia, oli selityksenä että ne oli juuri silloin sattumoisin sen auton takapenkillä pahvilaatikossa..
Niin ja väitti että hänen isä työskenteli johtotehtävissä Nesteellä, mut tais olla siivoojana Helsinki-Vantaalla todellisuudessa. Olihan niitä muitakin valheita. Porukka jakso aina nauraa tälle tyypille mutta ikinä ei ymmärtänyt että me naurettiin sen valheille kun ne oli oikeasti niin käsittämättömän huonoja!!!
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:48"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:19"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:26"]
......Olen tässä halunnut kertoa oman tarinani lähinnä yrittääkseni sanoa, että mytomaani ei välttämättä ole pahantahtoinen ja joka asiassa epäluotettava. Ja lisäksi annan isot julkiset propsit miehelleni, jonka suhtautuminen taipumukseeni on minusta uskomattoman hienoa ja vapauttavaa. Voin tosiaan elää omassa kodissani täysin vapaana sellaisena outolintuna kuin olen, ilman että minua ahdistellaan viastani, joka monelle muulle olisi hyvin vaikea hyväksyä ja jatkuvien ristiriitojen lähde.
t. 22
[/quote]
En ole se jolle vastasit. Mielenkiinnolla olen lukenut tätä ketjua ja heräsi yksi valtavan suuri kysymys. Kerroit ettei mytomaani välttämättä ole joka asiassa epäluotettava. Ei varmasti, mutta mistä toinen ihminen voi tietää puhutko tällä kertaa totta vai taas paskaa kun olet aiemminkin keksinyt "kivoja pikku tarinoita"? Kerropa se.
[/quote]
No, meillä ihan niin että kysyy varmistukseksi, että ihanko oikeasti näin. Tai sanoo että nyt puhutaan vakavasti. Silloin alan enemmän miettiä mitä sanon ja jos olen jo sanonut jotain joka ei tarkemmin miettien ole totta, sanon miten asia oikeasti oli.
Asia voi olla vaikeampi tilanteissa, joissa valehtelija joutuu häpeämään valehtelutaipumustaan ja yrittää piilotella sitä. Silloin hän ei varmasti helposti sano että oho, tulipa valehdeltua vaan voi päinvastoin konfliktin välttämiseksi tai jopa hylkäämisen pelosta yrittää valehdella lisää ettei jää valheistaan kiinni. Niin olen joskus itsekin aiemmin tehnyt, onneksi nykyään kotona ei ole tarvetta.
[/quote]
Minä en jaksaisi varmistella puolisolta tai ystävältä puhuuko tämä varmasti totta. Parisuhde ja ystävyys olisi pian kivillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:49"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:37"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:04"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:00"]
hyväksyn jo taipumukseni enkä enää pidä itseäni läpikotaisin huonona ihmisenä sen takia.
[/quote]
Niin aiemminhan sanoit pitäväsi itseäsi uälykkäänä ja huippuluovana sen takia :D
[/quote]
Ei, joko muistat väärin tai sitten vääristelet tahallasi koska sinula on joku tarve pilkata ja halventaa minua. Kerroin, että mieheni on sanonut pitävänsä minua huippuälykkäänä, ja on esittänyt teorian että tämä taipumus olisi huippuälykkyyden "sivuvaikutus". Itse en pidä itseäni huippuälykkäänä enkä oikeastaan juuri ajattele sitä kuinka älykäs nyt sitten olen tai kuinka tyhmä. Pääasia että riittävän älykäs että olen saanut kouluni käytyä ja saan työni tehtyä.
[/quote]
"Olen mielikuvitukseltani erittäin vilkas ja luova ihminen, jonka päässä pyörii jatkuvasti tarinoita ja fantasioita. Jotenkin tuohon se liittyy että joskus tosimaailma ja fantasiamaailma on niin lähellä toisiaan, että en oikein erota niitä toisistaan ilman erityistä asian miettimistä.
Mutta joo, mieheni jopa vähän glorifioi taipumustani, hänestä se on merkki siitä että olen vähän omituinen huippuälykkö, sellaiset kuulemma on vähän erikoisia usein ;-)"
Sanot itseäsi erittäin luovaksi ja yhdistät sen valehtelutaipukseesi. Lisäksi miehesi näkemyksen takaa markkinoit itseäsi huippuälykkönä.
Nyt sitten vedät sanasi takaisin, kun tästä omahyväisestä itsekehusta ei olekaan erityistä hyötyä vaan sen takia näyttäydyt vain entistä todellisuudentajuttomana tyyppinä!
Jepu jee. En jatka tätä keskustelua enempää. Toivon vain, että huomaisit, miten tosiaan vääntelet todellisuutta ja näköjään teet sen siltä pohjalta, joutuuko käsityksesi itsestäsi kyseenalaiseen valoon.
Et kestä kritiikkiä etkä uskalla katsoa omia inhimillisiä vikojasi suoraan silmiin. JOku itsetuntoisempi ihminen olisi sanonut, että joo, taisin tosiaan hieman glorifioida taipumustani. Itsetuntoisempi tajuaisi, ettei se ole maailmanloppu eikä jonkin oman piirteensä kyseenalaistamisessa oma persoonallisuus kokonaisuutena tuhoudu. Sinun kaltaisillasi ihmisillä se tuntuu tuhoutuvan ja siksi valheeseen tukeudutaan. Pohjimmiltaan sitä käytetään itsepuolustukseen, ehkä sinullakin taustalla on se.
Itse pahoittelen, että takerruin tilanteeseesi. SE johtui siitä, että tänään on tylsä työpäivä eikä mitään tekemistä.
Hyvää (vai parempaa?) loppuelämää sinulle!
[/quote]
Kirjoituksesi, eikä vain tämä vaan aiemmat, kertoo että luulet tietäväsi minusta ja motiiveistani paljon enemmän kuin oikeasti tiedät. Etkä ole ollenkaan valmis kyseenalaistamaan, että ehkä (myös) SINUN tulkintasi ovat ennakkonäkemystesi värittämiä, ehkä jopa hyvin vahvastikin. Esimerkiksi esität varmana totuutena, että "markkinoin itseäni mieheni näkemyksen takaa huippuälykkönä". Fakta kuitenkin on, että et sinä voi tietää onko minulla tässä ollenkaan tuollaista markkinointimotiivia takana, tai uskomusta omasta huippuälykkyydestäni. Esität myös väitteen, etten kestä kritiikkiä enkä voi katsoa inhimillisiä vikojani suoraan silmiin. Kuitenkin kirjoittamalla tähän ketjuun edes olen avoimesti tuonut esiin tämän hyvin halveksutun ja vihatun inhimillisen vian joka minulla on, tämän mytomaniataipumuksen, ja olen myös sen heti seurustelun alussa kertonut miehelleni. Miten siis kiellän vikani muka? Ai niin tuolla kauhealla *oletetulla* glorifioinnilla jne.
Tämä keskustelu tosiaan on sinänsä varsin hedelmätön, koska itse olen miettinyt elämääni ja tätä ongelmaani paljonkin, mutta en tunnista ollenkaan itseäni kuvasta jonka minusta rakennat. Minusta se on täynnä väärinymmärryksiä, tahallisen oloisia vieläpä. Jos haluaisin huvikseni lähteä linjallesi ja arvailla toisten motiiveja, joista oikeasti siis en voi tietää mitään, voisin arvailla että sinun maailmankuvaasi ei mahdu ajatus, että valehtelija voisi olla muuten suhteellisen normaali ok ihminen, joten sinun on psyykkisen tasapainosi vuoksi väännettävä kaikki kirjoittamani niin, että minusta tulee kuva jossa olen kaikkea muuta kuin tavallinen ok ihminen jolla vaan on mytomaniataipumus - sinun on tehtävä minusta syvästi ongelmainen ja sairas tai paha muutenkin. Keskustelu jää siis siihen että minulla ja sinulla on minusta hyvin erilainen käsitys, niin erilainen ettei keskustelupintaa löydy. Se on ihan ok ja tavallista että niin käy.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:48"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:19"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:26"]
......Olen tässä halunnut kertoa oman tarinani lähinnä yrittääkseni sanoa, että mytomaani ei välttämättä ole pahantahtoinen ja joka asiassa epäluotettava. Ja lisäksi annan isot julkiset propsit miehelleni, jonka suhtautuminen taipumukseeni on minusta uskomattoman hienoa ja vapauttavaa. Voin tosiaan elää omassa kodissani täysin vapaana sellaisena outolintuna kuin olen, ilman että minua ahdistellaan viastani, joka monelle muulle olisi hyvin vaikea hyväksyä ja jatkuvien ristiriitojen lähde.
t. 22
[/quote]
En ole se jolle vastasit. Mielenkiinnolla olen lukenut tätä ketjua ja heräsi yksi valtavan suuri kysymys. Kerroit ettei mytomaani välttämättä ole joka asiassa epäluotettava. Ei varmasti, mutta mistä toinen ihminen voi tietää puhutko tällä kertaa totta vai taas paskaa kun olet aiemminkin keksinyt "kivoja pikku tarinoita"? Kerropa se.
[/quote]
No, meillä ihan niin että kysyy varmistukseksi, että ihanko oikeasti näin. Tai sanoo että nyt puhutaan vakavasti. Silloin alan enemmän miettiä mitä sanon ja jos olen jo sanonut jotain joka ei tarkemmin miettien ole totta, sanon miten asia oikeasti oli.
Asia voi olla vaikeampi tilanteissa, joissa valehtelija joutuu häpeämään valehtelutaipumustaan ja yrittää piilotella sitä. Silloin hän ei varmasti helposti sano että oho, tulipa valehdeltua vaan voi päinvastoin konfliktin välttämiseksi tai jopa hylkäämisen pelosta yrittää valehdella lisää ettei jää valheistaan kiinni. Niin olen joskus itsekin aiemmin tehnyt, onneksi nykyään kotona ei ole tarvetta.
[/quote]
Uteliaisuudesta: Miten saat hoidettua työasiat jos joka kerta joudut miettimään puhu totta, älä valehtele ja onko tämä totta mitä nyt aion sanoa? Jos miettiminen ei kestä kuin sekunnin sadasosan, MIKSI sitä on vaikea toteuttaa muussa elämässä? Vastauksiasi luettuani saan käsityksen ettet edes halua.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:51"]
Tottakai sitä voi kontrolloida. Kuten 22 osaa töissä, kotona vaan ei huvita. On "kiva" jauhaa puolisolle tarinoita (katsoa että onko tuo tosiaan noin tyhmä kun tääkin juttu menee läpi) ja jälkeenpäin vielä oikein alleviivata että eipä se ollut totta (mutta sinä tyhmyri uskoit).
Sen kummemmasta ei oikeasti ole kyse.
[/quote]
Tästä huomaa että kyseessä on sama kirjoittaja joka aiemminkin on kirjoittanut, ja jolle vastasin viestissä 103: sen huomaa hänelle tyypillisestä taipumuksesta arvioida toisten ihmisten ajattelumalleja ja motiiveja, joista hän ei oikeasti voi tietää mitään, ja pitää omia näkemyksiään varmoina totuuksina.
Esimerkiksi minulla ei ole koskaan tietoista halua valehdella, ja sellainenhan pitäisi olla että ajattelisi kuten kirjoittaja kuvaa, eli "hähää minäpä jauhan jotain paskaa sille ja katson onko se niin tyhmä että tämäkin menee läpi". Mutta eihän toki tuo kirjoittaja ota huomioon mahdollisuutta että asia olisi oikeasti näin kun sanon. Hänen mielestään olen ilkiö joka tahallani valehtelen ja naureskelen paskaisesti päälle kun toiset uskoo, ja sitä kuvaa hänen mielestään ei taatusti mikään mahti maailmassa muuta.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:27"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:51"]
Tottakai sitä voi kontrolloida. Kuten 22 osaa töissä, kotona vaan ei huvita. On "kiva" jauhaa puolisolle tarinoita (katsoa että onko tuo tosiaan noin tyhmä kun tääkin juttu menee läpi) ja jälkeenpäin vielä oikein alleviivata että eipä se ollut totta (mutta sinä tyhmyri uskoit).
Sen kummemmasta ei oikeasti ole kyse.
[/quote]
Tästä huomaa että kyseessä on sama kirjoittaja joka aiemminkin on kirjoittanut, ja jolle vastasin viestissä 103: sen huomaa hänelle tyypillisestä taipumuksesta arvioida toisten ihmisten ajattelumalleja ja motiiveja, joista hän ei oikeasti voi tietää mitään, ja pitää omia näkemyksiään varmoina totuuksina.
Esimerkiksi minulla ei ole koskaan tietoista halua valehdella, ja sellainenhan pitäisi olla että ajattelisi kuten kirjoittaja kuvaa, eli "hähää minäpä jauhan jotain paskaa sille ja katson onko se niin tyhmä että tämäkin menee läpi". Mutta eihän toki tuo kirjoittaja ota huomioon mahdollisuutta että asia olisi oikeasti näin kun sanon. Hänen mielestään olen ilkiö joka tahallani valehtelen ja naureskelen paskaisesti päälle kun toiset uskoo, ja sitä kuvaa hänen mielestään ei taatusti mikään mahti maailmassa muuta.
[/quote]
Itse asiassa ei ole sama kirjoittaja. Minä olen se joka kirjoitti viestin valehtelevasta ex-poikaystävästään.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:21"]
Uteliaisuudesta: Miten saat hoidettua työasiat jos joka kerta joudut miettimään puhu totta, älä valehtele ja onko tämä totta mitä nyt aion sanoa? Jos miettiminen ei kestä kuin sekunnin sadasosan, MIKSI sitä on vaikea toteuttaa muussa elämässä? Vastauksiasi luettuani saan käsityksen ettet edes halua.
[/quote]
Se valitettavasti kestää kaueamman kuin sekunnin sadasosan ja on psyykkisesti kuormittavaa. Onneksi minulla on työ, jossa ei tarvitse olla paljoa ihmisten kanssa tekemisissä. Koska tosiaan, tuo tarpeeni aina analysoida päässä pyörivät ajatukset ennen kuin sanon niitä tekee sen, että olen kauhean hidas ja jäyhä. Useimmat varmaan ajattelevat, että olen vain temperamentiltani sellainen, että kestää sekunteja ennen kuin saan edes aloitettua vastausta ja sittenkin saatan jäädä kesken miettimään. Onhan niitä hitaita ihmisiä aina ollut. Mutta tosiaan onneksi teen työtäni itsenäisesti tietokoneella ja vain harvoin on jotain palavereja joissa täytyy puhua ihmisten kanssa. Työkavereiden kanssakin täytyy varsin harvoin puhua, on niin itsenäistä työ.
11, mulla on just samanlainen miesystävä.
Kertoo vaikka mitä juttuja elämästään ja alkuun otin kaiken ihan totena. Todella uskottavia juttuja, jotka sitten myöhemmin saattoi paljastua ihan keksityiksi. En tänä päivänä tiedä mitkä kaikki on totta, mutta nyt osaan jo suhtautua sen juttuihin vähän sillee, että joopa...
Onhan se vähän raastavaa, kun ei voi luottaa mihinkään sen sanomisiin. Se on myös sellainen tyyppi, joka innostuu herkästi asioista, että mennään sinne ja tehdään tätä... ja sitten kun on saanut mutkin innostumaan, niin se peruu koko jutun. Näin on käynyt monta kertaa, enkä enää jaksa niitäkään ehdotuksia ottaa todesta. Muuten on aivan ihana ja huomaavainen mies.
Tää on muuten karjalainen ja aika vilkas tapaus. Lieneekö niitä peruja toi tarinankerronta ;)
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:43"]
^no eikös tuolla logiikalla mieheni yritä olla minulle mahdollisimman paljon valehtelematta, kun SE EI tee MINULLE hyvää ja olen sille sen kertonutkin. Olen sanonut, että mikäli hän rakastaa minua, niin hän ei VALEHTELE minulle.
Tosin joskus hän kuitenkin valehtelee. Mutta mikäli siis oikein ymmärsin, tuota voi kontrolloida.
ap
[/quote]
Kyllä voi kontrolloida, mutta ainakin itselläni se on vaatinut tietoista harjoittelua. Minä kun olen luonteeltani hyvin vilkas ja puhelias ekstrovertti, jolta tulisi ihan luonnostaan paljon juttua. Valehtelutaipumuksen kontrollointi on mahdollista, mutta vaatii tämän luonteeni "suitsimista" mikä ei aikoinaan ihan tuosta vaan sujunut. Täytyi harjoitella rauhoittumista ja hiljentymistä ja omien ajatusten tarkkailua, ennen kuin onnistuin siinä että ne ajatukset huomaa myös silloin kun aikoo puhua jotain ja voi siis ehtiä väliin estämään niiden tulon ulos suusta, jos ajatukset on epätosia.
Ja sittenkin, kyllä tuo kontrollin tarve ON hyvin kuormittavaa. Minä esimerkiksi en jaksaisi varmasti, jos minun täytyisi kotonakin jatkuvasti pitää päälle se töissä välttämätön itsevalvonta ja -sensuuriprosessi, jossa kyttään omaa mieltäni haukan lailla jatkuvasti ja ennen jokaista lausuttua sanaa varmistan että se on totta ja muutenkin tilanteeseen sopivaa. Minä tarvitsen myös spontaanin itseilmaisun rentoa aikaa, vaikka se spontaani itseilmaisu tarkoittaakin sitä että tulee myös valheita. Vakavia keskusteluja jos kotona käydään, silloin siirryn taas kontrollimoodiin ja mietin ennen kuin puhun, enkä siis valehtele.
t. 22