Ex-mies, lapsi ja uudet naiset

Vierailija kirjoitti:

Mulle on lapsena molemmat vanhemmat esitellyt useampia uusia kumppaneita, ja voin sanoa että se on aivan p-rseestä. Omille lapsilleni en tee ikipäivänä samaa. Mieluummin olen vaikka yksin jos tulee ero lasten isästä. Lapsille ei tee hyvää tutustua vieraisiin aikuisiin, jotka eivät koskaan ole pysyviä.

Sinä päätätki omasta puolestasi miten teet, mutta exäsi päättää omasta puolestaan, et sinä.

Aika kuvavaa, että tässä ketjussakin, kuten näissä tilanteissakin, pyritään ohittamaan ja vähättelemään niin lapsen kokemus kuin APn huoli.

Siinähän se onkin, lapsi kyllä todellakin oppii olemaan näkymätön, teeskentelemään, että toki nukkui sikeästi koko yön, ei huomaa, miten on kolmas pyörä, jne. Jäljet se jättää, vaikka kuinka aikuiset hokisivat, että ei ole totta, kuvittelet ja nyt aikuisena jopa väittävät, että ei tuota edes koskaan tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet viisas äiti. Ja ajattelet lapsesi parasta. Lapset ei kiinny uusiin aikuisiin samalla tavalla, kun vanhempiinsa. Ei tuo nyt hyvältä kuulosta miten isä hoitaa asiansa. Sinunkaltaisen exän olisin halunnut elämääni joskus.

Kiitos kauniista sanoista!

Kuten aiemmin sanoinkin, että minulle on ihan sama jos ex seurustelee ja tekisi mitä tahansa, mutta päätöksiä, erityisesti noin isoja päätöksiä pitäisi tehdä lapsen parasta ajatellen. En puhuisi mitään jos lapseni ei olisi näitä uusia koskaan tavannut, koska silloin se ei ole minun asia, mutta jos vähäisestä isä-lapsiajasta menee suurin osa uusiin kumppaneihin niin sitten koen sen ongelmaksi.

Ap

Taidat vastailla itsellesi ;)

Mitä väliä sillä on onko lapsi pekalla vai pirkolla yötä, jos se oln isän kaveri. Varmaan muistat aina lapsen edessä sitten kauhistella että hyi isää, ei saa olla kaverilla yötä. Tottakai saa olla.

Ja kun lapsi varmaan sinunkin mielestäsi kaiken vaistoaa, vaikkei hänelle suoraan sanottaisikaan, niin kyllä hän silloin vaistoaa myös sen miksi kysyt, ja mitä mieltä äiti on asiasta. Eli se vaikutus lapseen johtuu pitkälti sinun omasta käytöksestäsi. Lopeta se, niin lapsikin voi paremmin. Ei isän kaverit mitään haittaa.

P*skat. Minä olin tälläinen lapsi ja voin kertoa, että kyllä haittaa. Tai siis, en tiedä, ei isän kaverit varmaan olisikaan haitanneet, sitä en päässyt kokemaan, kun ei isällä kavereita ollut, mutta nämä hoidot eivät olleetkaan mitään kavereita, etenkään, kun suhteet loppuivat.

Mahdatko ymmärtää, miltä se suhteen alkuhuuman seksuaalinen hehkutus isän ja ventovieraan ihmisen välillä näyttää lapsen silmiin? Siinä kiehnätään, kiherretään, vaihdetaan kosketuksia ja katseita ja aletaan kuudelta puhumaan, että nyt olisi lapsen hyvä aika jo mennä nukkumaan. Sitten yöllä heräät epämääräisiin ääniin, joista vanhempana sitten ymmärrät, mitä ne ovat. Yökötys vieläkin.

Sun osa on tässä olla turpa rullalla ja mahdollisimman näkymätön. 

Ja sitten seuraa se ihana jälkipyykki, kun iskä dearest huutaa puhelimessa, ovikellot pimputtaa yölläkin ja kohta mennään taas.

Olisiko tuo tapahtunut jos isällä olisi ollut hyvä suhde kanssasi? Tuskin. Olisiko se suhde ollut hyvä ilman näitä uusia kumppaneita? Tuskin.

No jos isä olisi viettänyt aikaansa minun kanssani, eikä näiden naisten, on aika loogista ajatella, että suhde olisi ollut parempi.

Ja juu, noin minäkin ajattelin: minä olen vain niin huono, että isälläni ei ole kiinnostusta hyvään suhteeseen kanssani. Että koska mä nyt vaan olen tämmöinen ja isä on semmoinen, että haluaa tutustua uusiin = parempiin ihmisiin, niin näinhän tämän on pakko mennä, kun äiitikin sanoo, että tämmöistä se nyt on.

Huono suhde vanhemman ja lapsen välillä ei koskaan ole lapsen syytä, mutta ei siitä kyllä pidä syyttää ulkopuolisiakaan, ulkopuoliseksi lasken tässä kohtaa myös ne uudet kumppanit. Syytellähään siitä voi lähes ketä ja mitä tahansa oli se sitten isän kaverit, harrastukset, työ, päihteet tms.

Olenko syytellyt? Olen todennut, että tässä asiassa petyin nimenomaan omiin vanhempiini, isään, joka tuota teki ja äitiin, joka ei asiaan puuttunut.

Minua ei juurikaan silloin kiinnostanut nuo ihmiset, eikä vieläkään kiinnosta, en suurimman osan nimiä edes muista, enkä tuntisi, jos kadulla vastaan tulisi. Jo hyvin nuorena, että ei tämä juuri nimenomainen tässä kovin pysy, niin miksi olisin nähnyt vaivaa heihin tunteitani kohdistaa, negatiivisiakaan.

Ymmärrätkö kuitenkin nyt aikuisena ettei äitilläsi ollut eron jälkeen enää sanavaltaa isäsi asioihin?

Vierailija kirjoitti:

Aika kuvavaa, että tässä ketjussakin, kuten näissä tilanteissakin, pyritään ohittamaan ja vähättelemään niin lapsen kokemus kuin APn huoli.

Siinähän se onkin, lapsi kyllä todellakin oppii olemaan näkymätön, teeskentelemään, että toki nukkui sikeästi koko yön, ei huomaa, miten on kolmas pyörä, jne. Jäljet se jättää, vaikka kuinka aikuiset hokisivat, että ei ole totta, kuvittelet ja nyt aikuisena jopa väittävät, että ei tuota edes koskaan tapahtunut.

Kukaan ei ole väittänyt että lapsen ja isän tai lapsen ja äidin välinen suhde olisi aina hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet viisas äiti. Ja ajattelet lapsesi parasta. Lapset ei kiinny uusiin aikuisiin samalla tavalla, kun vanhempiinsa. Ei tuo nyt hyvältä kuulosta miten isä hoitaa asiansa. Sinunkaltaisen exän olisin halunnut elämääni joskus.

Kiitos kauniista sanoista!

Kuten aiemmin sanoinkin, että minulle on ihan sama jos ex seurustelee ja tekisi mitä tahansa, mutta päätöksiä, erityisesti noin isoja päätöksiä pitäisi tehdä lapsen parasta ajatellen. En puhuisi mitään jos lapseni ei olisi näitä uusia koskaan tavannut, koska silloin se ei ole minun asia, mutta jos vähäisestä isä-lapsiajasta menee suurin osa uusiin kumppaneihin niin sitten koen sen ongelmaksi.

Ap

Taidat vastailla itsellesi ;)

Mitä väliä sillä on onko lapsi pekalla vai pirkolla yötä, jos se oln isän kaveri. Varmaan muistat aina lapsen edessä sitten kauhistella että hyi isää, ei saa olla kaverilla yötä. Tottakai saa olla.

Ja kun lapsi varmaan sinunkin mielestäsi kaiken vaistoaa, vaikkei hänelle suoraan sanottaisikaan, niin kyllä hän silloin vaistoaa myös sen miksi kysyt, ja mitä mieltä äiti on asiasta. Eli se vaikutus lapseen johtuu pitkälti sinun omasta käytöksestäsi. Lopeta se, niin lapsikin voi paremmin. Ei isän kaverit mitään haittaa.

P*skat. Minä olin tälläinen lapsi ja voin kertoa, että kyllä haittaa. Tai siis, en tiedä, ei isän kaverit varmaan olisikaan haitanneet, sitä en päässyt kokemaan, kun ei isällä kavereita ollut, mutta nämä hoidot eivät olleetkaan mitään kavereita, etenkään, kun suhteet loppuivat.

Mahdatko ymmärtää, miltä se suhteen alkuhuuman seksuaalinen hehkutus isän ja ventovieraan ihmisen välillä näyttää lapsen silmiin? Siinä kiehnätään, kiherretään, vaihdetaan kosketuksia ja katseita ja aletaan kuudelta puhumaan, että nyt olisi lapsen hyvä aika jo mennä nukkumaan. Sitten yöllä heräät epämääräisiin ääniin, joista vanhempana sitten ymmärrät, mitä ne ovat. Yökötys vieläkin.

Sun osa on tässä olla turpa rullalla ja mahdollisimman näkymätön. 

Ja sitten seuraa se ihana jälkipyykki, kun iskä dearest huutaa puhelimessa, ovikellot pimputtaa yölläkin ja kohta mennään taas.

Olisiko tuo tapahtunut jos isällä olisi ollut hyvä suhde kanssasi? Tuskin. Olisiko se suhde ollut hyvä ilman näitä uusia kumppaneita? Tuskin.

No jos isä olisi viettänyt aikaansa minun kanssani, eikä näiden naisten, on aika loogista ajatella, että suhde olisi ollut parempi.

Ja juu, noin minäkin ajattelin: minä olen vain niin huono, että isälläni ei ole kiinnostusta hyvään suhteeseen kanssani. Että koska mä nyt vaan olen tämmöinen ja isä on semmoinen, että haluaa tutustua uusiin = parempiin ihmisiin, niin näinhän tämän on pakko mennä, kun äiitikin sanoo, että tämmöistä se nyt on.

Huono suhde vanhemman ja lapsen välillä ei koskaan ole lapsen syytä, mutta ei siitä kyllä pidä syyttää ulkopuolisiakaan, ulkopuoliseksi lasken tässä kohtaa myös ne uudet kumppanit. Syytellähään siitä voi lähes ketä ja mitä tahansa oli se sitten isän kaverit, harrastukset, työ, päihteet tms.

Olenko syytellyt? Olen todennut, että tässä asiassa petyin nimenomaan omiin vanhempiini, isään, joka tuota teki ja äitiin, joka ei asiaan puuttunut.

Minua ei juurikaan silloin kiinnostanut nuo ihmiset, eikä vieläkään kiinnosta, en suurimman osan nimiä edes muista, enkä tuntisi, jos kadulla vastaan tulisi. Jo hyvin nuorena, että ei tämä juuri nimenomainen tässä kovin pysy, niin miksi olisin nähnyt vaivaa heihin tunteitani kohdistaa, negatiivisiakaan.

Jos vanhemmat eivät asu yhdessä, vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa myös se toinen vanhempi on ulkopuolinen, eikä se puuttuminen oikein ole mahdollista vaikka sitä haluaisikin, Puuttua tuohon lähinnä voi siinä vaiheessa kun miettii kenenkä kanssa ne lapset tekee, jonkin verran siihen voi tietenkin vaikuttaa jos asutaan yhdessä.

Puuttuminen on toki vaikeaa, mutta reagoinkin siihen neuvoon, ,että sano vaan lapselle, että isän luona ollaan noin. Sitä pidin huonona. 

Mielestäni tässä tilanteessa pitää avoimesti kohdata se hankala asia, että lapsen ei ole hyvä olla isänsä kanssa tästä syystä. Lapsen pitää saada edes äidin luona purkaa näitä tunteita ja kertoa niistä. Häntä ei saa vaientaa myös äidin luona sanomalla, että näin se nyt vaan on ja luottaa, että kyllä hän oppii ja sopeutuu.

Äidille tämä tietysti on raskasta, ei ole kivaa kuulla, että omalla lapsella ei ole kaikki hyvin, mutta joo, siinä kohtaa tietysti sitten voisi miettiä että eikö tosiaankaan tähän ole mitään mahdollisuutta puuttua. Meillä olsii voinut olla helpotus, että oltaisiin vaan luovuttu siitä kulissista, jota hoettiin, että ero meni hyvin ja sovussa ja nyt X on niin hienosti molemmissa kodeissa = vanhemmat olisivat luopuneet hyvän vanhemman kilvestä ja minä en olisi niin usein käynyt isän luona. 

Tuo on vain sinun käsityksesi, ei lapsen eikä isän. Arvelet vain miten äiti ajattelee katkeruuksissaan. Ei muuta kuin oikeuteen sitten jos huvittaa maksaa olikeuskulut kun häviää.

Vierailija kirjoitti:

Miten voi joidenkin mielestä olla oikein esitellä lapsille uusia kumppaneita vain koska lapset sopeutuu ja lapselle on hyvä että tapaa uusia ihmisiä? On joo hyvä vierailla ja kyläillä, mutta voisitteko oikeasti käsi sydämellä sanoa samoin, jos omat vanhempanne olisivat tehneet tuota teille?

Tuo yökyläilyjä on ehdoton ei. Minä seurustelin 3v ennen, kun mies pääsi yökylään luokseni samaan aikaan lapseni kanssa. Avioerosta on 12v. Aikuiset lapset on sanonu, että minun mies suhteet eivät ole heitä satuttaneet. Eikä häirinneet. Olen viisaasti hoitanut asiani heidänkin kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, en itsekään ymmärtäisi vaihtuvien kumppaneiden esittelyä lapselle, mutta antamasi esimerkki ex-miehesi 2v suhteesta ei ole mielestäni enää samalla lailla vaihtuva kumppani, vaan vakiintunut suhde.

Mikä ap:n mielestä olisi sopiva aika seurustelun alusta tutustuttaa lapsi seurustelukumppaniin? Ja tietääkö ap ex-puolisona koska ex-miehen seurustelut ovat alkaneet vai luuletko uudesta seurustelusuhteesta vasta kun lapsi näkee kumppanin ensimmäisen kerran? Tiedätkö oikeasti kuinka paljon seurustelua on takana ennen sitä?

Tämä alle 2 vuoden suhde oli siis sellainen että muutettiin yhteen muutaman kk jälkeen, puhuttiin perheestä ja uuden naisen lapset olivat kuka Sisaruksia meidän lapselle, lapsi kertoi minulle uudesta naisesta kuinka inhottava hän on häntä kohtaan, mutta noihin kommentteihin isä käänsi sen niin että lapsi kuvittelee asioita. Eron jälkeen myönsi tämän minulle että huono suhde oli.

Ja mitä tulee uuden esittelyyn, niin puhutaan kuitenkin useamman kk kestäneestä seurustelusta johon lapsia ei ole sekoitettu vielä. Alkuhuuman laannuttua vasta näkee kestääkö suhde. Tiedän koska suhteet ovat alkaneet kun lapsi kertoo heti minulle itse jos ovat isän kanssa jonkun naisen luona käyneet ja kun yhteen muutetaan kuukauden jälkeen niin siitä tiedän myös.

Ap

Alahan elämään omaa elämääsi eläkä sotkeennu entisen miehesi elämään. 

Sanot lapselle että isä nyt vain on sellainen että hän tykkää tavata uusia ihmisiä, ja että isällä on sellaista ja äidillä on tällaista. Kyllä ne lapset oppii ja mukautuu. Et voi kieltää entistä miestäsi elämästä elämäänsä haluamallaan tavalla joten anna olla. Lasua sitten kehiin jos lapsi kokee oikeasti väkivaltaa isän luona.

Luuletkos, etten tiennyt, että iskä nyt vain on sellainen, että se tykkää tavata uusia naisihmisiä, muuten ei kyllä mikään ihmisrakas ollut?

Ei äiti voi lapsen tunteita pyyhkiä pois määräyksellä ymmärtää, että isä nyt vain on sellainen. 

Ja lapset kyllä oppivat ja sopeutuvat, se on taivaan tosi. Niin opin minäkin, hiippailemaan hiljaa nurkissa näkymättömänä ja sopeutumaan siihen, että vaikka lähes oksennus oli kurkussa niin isälle oli mentävä.

Kyllä minä toivon, että olisin osannut paremmin äidille kertoa, mutta en ole kyllä varma, olisiko siitä ollut hyötyä. koska hänellä oli asenne, jota hoettiin: "minä pesen käteni siitä, mitä isäsi tekee".

Toivon, että hän olisi pitänyt puoleni ja ymmärtänyt, että näin koin hylkäyksen kahdelta taholta: isältä, jota kiinnosti nuo naiset enemmän kuin minä ja äidiltä, jota ei kiinnostanut, mitä minulle isän luona tapahtuu ja miltä siellä tuntuu.

Voitko olla lainaamatta minua, kun en ole sinulle vastannut mitään. Olen vastannut ap:lle. Tai ehkä oletkin ap...

En. Tämä on keskustelupalsta, jossa jokaisella on oikeus vastata niihin viesteihin, joita muut kirjoittavat. Jos haluat, etten lainaa viestejäsi, lopeta niiden kirjoittaminen.

Minä vastaan täällä niihin viesteihin, joita minun tekee mieli kommentoida. Tämä on assertiivisuutta, jonka olen terapiassa oppinut, vaikean lapsuuteni jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Aika kuvavaa, että tässä ketjussakin, kuten näissä tilanteissakin, pyritään ohittamaan ja vähättelemään niin lapsen kokemus kuin APn huoli.

Siinähän se onkin, lapsi kyllä todellakin oppii olemaan näkymätön, teeskentelemään, että toki nukkui sikeästi koko yön, ei huomaa, miten on kolmas pyörä, jne. Jäljet se jättää, vaikka kuinka aikuiset hokisivat, että ei ole totta, kuvittelet ja nyt aikuisena jopa väittävät, että ei tuota edes koskaan tapahtunut.

Näitä "huoli-ihmisiä" kyllä tuntu olevan eronneissa äideissä aika paljon. Samat henkilöt perustelevat omia intressejään "lasten edun" nimissä. Älä projisoi omia katkeruuksiasi lapsiisi, se vahingoittaa heitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet viisas äiti. Ja ajattelet lapsesi parasta. Lapset ei kiinny uusiin aikuisiin samalla tavalla, kun vanhempiinsa. Ei tuo nyt hyvältä kuulosta miten isä hoitaa asiansa. Sinunkaltaisen exän olisin halunnut elämääni joskus.

Kiitos kauniista sanoista!

Kuten aiemmin sanoinkin, että minulle on ihan sama jos ex seurustelee ja tekisi mitä tahansa, mutta päätöksiä, erityisesti noin isoja päätöksiä pitäisi tehdä lapsen parasta ajatellen. En puhuisi mitään jos lapseni ei olisi näitä uusia koskaan tavannut, koska silloin se ei ole minun asia, mutta jos vähäisestä isä-lapsiajasta menee suurin osa uusiin kumppaneihin niin sitten koen sen ongelmaksi.

Ap

Taidat vastailla itsellesi ;)

Mitä väliä sillä on onko lapsi pekalla vai pirkolla yötä, jos se oln isän kaveri. Varmaan muistat aina lapsen edessä sitten kauhistella että hyi isää, ei saa olla kaverilla yötä. Tottakai saa olla.

Ja kun lapsi varmaan sinunkin mielestäsi kaiken vaistoaa, vaikkei hänelle suoraan sanottaisikaan, niin kyllä hän silloin vaistoaa myös sen miksi kysyt, ja mitä mieltä äiti on asiasta. Eli se vaikutus lapseen johtuu pitkälti sinun omasta käytöksestäsi. Lopeta se, niin lapsikin voi paremmin. Ei isän kaverit mitään haittaa.

P*skat. Minä olin tälläinen lapsi ja voin kertoa, että kyllä haittaa. Tai siis, en tiedä, ei isän kaverit varmaan olisikaan haitanneet, sitä en päässyt kokemaan, kun ei isällä kavereita ollut, mutta nämä hoidot eivät olleetkaan mitään kavereita, etenkään, kun suhteet loppuivat.

Mahdatko ymmärtää, miltä se suhteen alkuhuuman seksuaalinen hehkutus isän ja ventovieraan ihmisen välillä näyttää lapsen silmiin? Siinä kiehnätään, kiherretään, vaihdetaan kosketuksia ja katseita ja aletaan kuudelta puhumaan, että nyt olisi lapsen hyvä aika jo mennä nukkumaan. Sitten yöllä heräät epämääräisiin ääniin, joista vanhempana sitten ymmärrät, mitä ne ovat. Yökötys vieläkin.

Sun osa on tässä olla turpa rullalla ja mahdollisimman näkymätön. 

Ja sitten seuraa se ihana jälkipyykki, kun iskä dearest huutaa puhelimessa, ovikellot pimputtaa yölläkin ja kohta mennään taas.

Olisiko tuo tapahtunut jos isällä olisi ollut hyvä suhde kanssasi? Tuskin. Olisiko se suhde ollut hyvä ilman näitä uusia kumppaneita? Tuskin.

No jos isä olisi viettänyt aikaansa minun kanssani, eikä näiden naisten, on aika loogista ajatella, että suhde olisi ollut parempi.

Ja juu, noin minäkin ajattelin: minä olen vain niin huono, että isälläni ei ole kiinnostusta hyvään suhteeseen kanssani. Että koska mä nyt vaan olen tämmöinen ja isä on semmoinen, että haluaa tutustua uusiin = parempiin ihmisiin, niin näinhän tämän on pakko mennä, kun äiitikin sanoo, että tämmöistä se nyt on.

Huono suhde vanhemman ja lapsen välillä ei koskaan ole lapsen syytä, mutta ei siitä kyllä pidä syyttää ulkopuolisiakaan, ulkopuoliseksi lasken tässä kohtaa myös ne uudet kumppanit. Syytellähään siitä voi lähes ketä ja mitä tahansa oli se sitten isän kaverit, harrastukset, työ, päihteet tms.

Olenko syytellyt? Olen todennut, että tässä asiassa petyin nimenomaan omiin vanhempiini, isään, joka tuota teki ja äitiin, joka ei asiaan puuttunut.

Minua ei juurikaan silloin kiinnostanut nuo ihmiset, eikä vieläkään kiinnosta, en suurimman osan nimiä edes muista, enkä tuntisi, jos kadulla vastaan tulisi. Jo hyvin nuorena, että ei tämä juuri nimenomainen tässä kovin pysy, niin miksi olisin nähnyt vaivaa heihin tunteitani kohdistaa, negatiivisiakaan.

Ymmärrätkö kuitenkin nyt aikuisena ettei äitilläsi ollut eron jälkeen enää sanavaltaa isäsi asioihin?

Hänellä oli sananvaltaa minun asioihini. Hän olisi voinut edes minun kanssani suoraan puhua tästä asiasta, eikä hokea, että pesee kätensä siitä, mitä se isäsi tekee.

Ja uskon, että hän olisi voinut edes ottaa puheeksi myös isäni kanssa tämän. Sitä, olisiko ollut hyötyä, emme voi tietää. Tiedämme vain, että sitä ei edes yritetty.

Sen vuoksi pidänkin kummallisena ja ilkeänä, että APta syytellään ties mistä, kun hän, minusta aiheellisesti, on tästä asiasta huolissaan ja edes miettii, voiko sille tehdä jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, en itsekään ymmärtäisi vaihtuvien kumppaneiden esittelyä lapselle, mutta antamasi esimerkki ex-miehesi 2v suhteesta ei ole mielestäni enää samalla lailla vaihtuva kumppani, vaan vakiintunut suhde.

Mikä ap:n mielestä olisi sopiva aika seurustelun alusta tutustuttaa lapsi seurustelukumppaniin? Ja tietääkö ap ex-puolisona koska ex-miehen seurustelut ovat alkaneet vai luuletko uudesta seurustelusuhteesta vasta kun lapsi näkee kumppanin ensimmäisen kerran? Tiedätkö oikeasti kuinka paljon seurustelua on takana ennen sitä?

Tämä alle 2 vuoden suhde oli siis sellainen että muutettiin yhteen muutaman kk jälkeen, puhuttiin perheestä ja uuden naisen lapset olivat kuka Sisaruksia meidän lapselle, lapsi kertoi minulle uudesta naisesta kuinka inhottava hän on häntä kohtaan, mutta noihin kommentteihin isä käänsi sen niin että lapsi kuvittelee asioita. Eron jälkeen myönsi tämän minulle että huono suhde oli.

Ja mitä tulee uuden esittelyyn, niin puhutaan kuitenkin useamman kk kestäneestä seurustelusta johon lapsia ei ole sekoitettu vielä. Alkuhuuman laannuttua vasta näkee kestääkö suhde. Tiedän koska suhteet ovat alkaneet kun lapsi kertoo heti minulle itse jos ovat isän kanssa jonkun naisen luona käyneet ja kun yhteen muutetaan kuukauden jälkeen niin siitä tiedän myös.

Ap

Alahan elämään omaa elämääsi eläkä sotkeennu entisen miehesi elämään. 

Sanot lapselle että isä nyt vain on sellainen että hän tykkää tavata uusia ihmisiä, ja että isällä on sellaista ja äidillä on tällaista. Kyllä ne lapset oppii ja mukautuu. Et voi kieltää entistä miestäsi elämästä elämäänsä haluamallaan tavalla joten anna olla. Lasua sitten kehiin jos lapsi kokee oikeasti väkivaltaa isän luona.

Luuletkos, etten tiennyt, että iskä nyt vain on sellainen, että se tykkää tavata uusia naisihmisiä, muuten ei kyllä mikään ihmisrakas ollut?

Ei äiti voi lapsen tunteita pyyhkiä pois määräyksellä ymmärtää, että isä nyt vain on sellainen. 

Ja lapset kyllä oppivat ja sopeutuvat, se on taivaan tosi. Niin opin minäkin, hiippailemaan hiljaa nurkissa näkymättömänä ja sopeutumaan siihen, että vaikka lähes oksennus oli kurkussa niin isälle oli mentävä.

Kyllä minä toivon, että olisin osannut paremmin äidille kertoa, mutta en ole kyllä varma, olisiko siitä ollut hyötyä. koska hänellä oli asenne, jota hoettiin: "minä pesen käteni siitä, mitä isäsi tekee".

Toivon, että hän olisi pitänyt puoleni ja ymmärtänyt, että näin koin hylkäyksen kahdelta taholta: isältä, jota kiinnosti nuo naiset enemmän kuin minä ja äidiltä, jota ei kiinnostanut, mitä minulle isän luona tapahtuu ja miltä siellä tuntuu.

Voitko olla lainaamatta minua, kun en ole sinulle vastannut mitään. Olen vastannut ap:lle. Tai ehkä oletkin ap...

En. Tämä on keskustelupalsta, jossa jokaisella on oikeus vastata niihin viesteihin, joita muut kirjoittavat. Jos haluat, etten lainaa viestejäsi, lopeta niiden kirjoittaminen.

Minä vastaan täällä niihin viesteihin, joita minun tekee mieli kommentoida. Tämä on assertiivisuutta, jonka olen terapiassa oppinut, vaikean lapsuuteni jälkeen.

Ai terapeutti opetti kulkemaan pitkin vauvapalstoja etsimässä triggeröiviä aloituksia, ja vastailemaan ihan mitä sattuu kenelle sattuu, vaikka vastaus ei koskisi sinua ollenkaan.

Asia selvä, jatka toki :D :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet viisas äiti. Ja ajattelet lapsesi parasta. Lapset ei kiinny uusiin aikuisiin samalla tavalla, kun vanhempiinsa. Ei tuo nyt hyvältä kuulosta miten isä hoitaa asiansa. Sinunkaltaisen exän olisin halunnut elämääni joskus.

Kiitos kauniista sanoista!

Kuten aiemmin sanoinkin, että minulle on ihan sama jos ex seurustelee ja tekisi mitä tahansa, mutta päätöksiä, erityisesti noin isoja päätöksiä pitäisi tehdä lapsen parasta ajatellen. En puhuisi mitään jos lapseni ei olisi näitä uusia koskaan tavannut, koska silloin se ei ole minun asia, mutta jos vähäisestä isä-lapsiajasta menee suurin osa uusiin kumppaneihin niin sitten koen sen ongelmaksi.

Ap

Taidat vastailla itsellesi ;)

Mitä väliä sillä on onko lapsi pekalla vai pirkolla yötä, jos se oln isän kaveri. Varmaan muistat aina lapsen edessä sitten kauhistella että hyi isää, ei saa olla kaverilla yötä. Tottakai saa olla.

Ja kun lapsi varmaan sinunkin mielestäsi kaiken vaistoaa, vaikkei hänelle suoraan sanottaisikaan, niin kyllä hän silloin vaistoaa myös sen miksi kysyt, ja mitä mieltä äiti on asiasta. Eli se vaikutus lapseen johtuu pitkälti sinun omasta käytöksestäsi. Lopeta se, niin lapsikin voi paremmin. Ei isän kaverit mitään haittaa.

P*skat. Minä olin tälläinen lapsi ja voin kertoa, että kyllä haittaa. Tai siis, en tiedä, ei isän kaverit varmaan olisikaan haitanneet, sitä en päässyt kokemaan, kun ei isällä kavereita ollut, mutta nämä hoidot eivät olleetkaan mitään kavereita, etenkään, kun suhteet loppuivat.

Mahdatko ymmärtää, miltä se suhteen alkuhuuman seksuaalinen hehkutus isän ja ventovieraan ihmisen välillä näyttää lapsen silmiin? Siinä kiehnätään, kiherretään, vaihdetaan kosketuksia ja katseita ja aletaan kuudelta puhumaan, että nyt olisi lapsen hyvä aika jo mennä nukkumaan. Sitten yöllä heräät epämääräisiin ääniin, joista vanhempana sitten ymmärrät, mitä ne ovat. Yökötys vieläkin.

Sun osa on tässä olla turpa rullalla ja mahdollisimman näkymätön. 

Ja sitten seuraa se ihana jälkipyykki, kun iskä dearest huutaa puhelimessa, ovikellot pimputtaa yölläkin ja kohta mennään taas.

Olisiko tuo tapahtunut jos isällä olisi ollut hyvä suhde kanssasi? Tuskin. Olisiko se suhde ollut hyvä ilman näitä uusia kumppaneita? Tuskin.

No jos isä olisi viettänyt aikaansa minun kanssani, eikä näiden naisten, on aika loogista ajatella, että suhde olisi ollut parempi.

Ja juu, noin minäkin ajattelin: minä olen vain niin huono, että isälläni ei ole kiinnostusta hyvään suhteeseen kanssani. Että koska mä nyt vaan olen tämmöinen ja isä on semmoinen, että haluaa tutustua uusiin = parempiin ihmisiin, niin näinhän tämän on pakko mennä, kun äiitikin sanoo, että tämmöistä se nyt on.

Huono suhde vanhemman ja lapsen välillä ei koskaan ole lapsen syytä, mutta ei siitä kyllä pidä syyttää ulkopuolisiakaan, ulkopuoliseksi lasken tässä kohtaa myös ne uudet kumppanit. Syytellähään siitä voi lähes ketä ja mitä tahansa oli se sitten isän kaverit, harrastukset, työ, päihteet tms.

Olenko syytellyt? Olen todennut, että tässä asiassa petyin nimenomaan omiin vanhempiini, isään, joka tuota teki ja äitiin, joka ei asiaan puuttunut.

Minua ei juurikaan silloin kiinnostanut nuo ihmiset, eikä vieläkään kiinnosta, en suurimman osan nimiä edes muista, enkä tuntisi, jos kadulla vastaan tulisi. Jo hyvin nuorena, että ei tämä juuri nimenomainen tässä kovin pysy, niin miksi olisin nähnyt vaivaa heihin tunteitani kohdistaa, negatiivisiakaan.

Jos vanhemmat eivät asu yhdessä, vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa myös se toinen vanhempi on ulkopuolinen, eikä se puuttuminen oikein ole mahdollista vaikka sitä haluaisikin, Puuttua tuohon lähinnä voi siinä vaiheessa kun miettii kenenkä kanssa ne lapset tekee, jonkin verran siihen voi tietenkin vaikuttaa jos asutaan yhdessä.

Puuttuminen on toki vaikeaa, mutta reagoinkin siihen neuvoon, ,että sano vaan lapselle, että isän luona ollaan noin. Sitä pidin huonona. 

Mielestäni tässä tilanteessa pitää avoimesti kohdata se hankala asia, että lapsen ei ole hyvä olla isänsä kanssa tästä syystä. Lapsen pitää saada edes äidin luona purkaa näitä tunteita ja kertoa niistä. Häntä ei saa vaientaa myös äidin luona sanomalla, että näin se nyt vaan on ja luottaa, että kyllä hän oppii ja sopeutuu.

Äidille tämä tietysti on raskasta, ei ole kivaa kuulla, että omalla lapsella ei ole kaikki hyvin, mutta joo, siinä kohtaa tietysti sitten voisi miettiä että eikö tosiaankaan tähän ole mitään mahdollisuutta puuttua. Meillä olsii voinut olla helpotus, että oltaisiin vaan luovuttu siitä kulissista, jota hoettiin, että ero meni hyvin ja sovussa ja nyt X on niin hienosti molemmissa kodeissa = vanhemmat olisivat luopuneet hyvän vanhemman kilvestä ja minä en olisi niin usein käynyt isän luona. 

Tuo on vain sinun käsityksesi, ei lapsen eikä isän. Arvelet vain miten äiti ajattelee katkeruuksissaan. Ei muuta kuin oikeuteen sitten jos huvittaa maksaa olikeuskulut kun häviää.

Siis tämä on nimenomaan lapsen käsitys, kun itse olin tuo lapsi ja kannan nyt akuisena niitä juttuja, mitä silloin koin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kuvavaa, että tässä ketjussakin, kuten näissä tilanteissakin, pyritään ohittamaan ja vähättelemään niin lapsen kokemus kuin APn huoli.

Siinähän se onkin, lapsi kyllä todellakin oppii olemaan näkymätön, teeskentelemään, että toki nukkui sikeästi koko yön, ei huomaa, miten on kolmas pyörä, jne. Jäljet se jättää, vaikka kuinka aikuiset hokisivat, että ei ole totta, kuvittelet ja nyt aikuisena jopa väittävät, että ei tuota edes koskaan tapahtunut.

Näitä "huoli-ihmisiä" kyllä tuntu olevan eronneissa äideissä aika paljon. Samat henkilöt perustelevat omia intressejään "lasten edun" nimissä. Älä projisoi omia katkeruuksiasi lapsiisi, se vahingoittaa heitä.

Minulla ei ole omia lapsia, juurikin siitä syystä, että olen hyvin varovainen seksiin liittyvissä asioissa, estynyt ja vähän ongelmainenkin. En kykene ajattelemaan, että voisin luottaa toiseen ihmiseen niin paljon, että tekisin hänen kanssaan lapsen. Vielä vähemmän kykenen ajattelemaan, että uskaltaisin ottaa vastuun lapsen elämästä ja hyvinvoinnista.

Että olisi kyllä ollut kiva joku "huoli-ihminen" ympärillä aikanaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet viisas äiti. Ja ajattelet lapsesi parasta. Lapset ei kiinny uusiin aikuisiin samalla tavalla, kun vanhempiinsa. Ei tuo nyt hyvältä kuulosta miten isä hoitaa asiansa. Sinunkaltaisen exän olisin halunnut elämääni joskus.

Kiitos kauniista sanoista!

Kuten aiemmin sanoinkin, että minulle on ihan sama jos ex seurustelee ja tekisi mitä tahansa, mutta päätöksiä, erityisesti noin isoja päätöksiä pitäisi tehdä lapsen parasta ajatellen. En puhuisi mitään jos lapseni ei olisi näitä uusia koskaan tavannut, koska silloin se ei ole minun asia, mutta jos vähäisestä isä-lapsiajasta menee suurin osa uusiin kumppaneihin niin sitten koen sen ongelmaksi.

Ap

Taidat vastailla itsellesi ;)

Mitä väliä sillä on onko lapsi pekalla vai pirkolla yötä, jos se oln isän kaveri. Varmaan muistat aina lapsen edessä sitten kauhistella että hyi isää, ei saa olla kaverilla yötä. Tottakai saa olla.

Ja kun lapsi varmaan sinunkin mielestäsi kaiken vaistoaa, vaikkei hänelle suoraan sanottaisikaan, niin kyllä hän silloin vaistoaa myös sen miksi kysyt, ja mitä mieltä äiti on asiasta. Eli se vaikutus lapseen johtuu pitkälti sinun omasta käytöksestäsi. Lopeta se, niin lapsikin voi paremmin. Ei isän kaverit mitään haittaa.

P*skat. Minä olin tälläinen lapsi ja voin kertoa, että kyllä haittaa. Tai siis, en tiedä, ei isän kaverit varmaan olisikaan haitanneet, sitä en päässyt kokemaan, kun ei isällä kavereita ollut, mutta nämä hoidot eivät olleetkaan mitään kavereita, etenkään, kun suhteet loppuivat.

Mahdatko ymmärtää, miltä se suhteen alkuhuuman seksuaalinen hehkutus isän ja ventovieraan ihmisen välillä näyttää lapsen silmiin? Siinä kiehnätään, kiherretään, vaihdetaan kosketuksia ja katseita ja aletaan kuudelta puhumaan, että nyt olisi lapsen hyvä aika jo mennä nukkumaan. Sitten yöllä heräät epämääräisiin ääniin, joista vanhempana sitten ymmärrät, mitä ne ovat. Yökötys vieläkin.

Sun osa on tässä olla turpa rullalla ja mahdollisimman näkymätön. 

Ja sitten seuraa se ihana jälkipyykki, kun iskä dearest huutaa puhelimessa, ovikellot pimputtaa yölläkin ja kohta mennään taas.

Olisiko tuo tapahtunut jos isällä olisi ollut hyvä suhde kanssasi? Tuskin. Olisiko se suhde ollut hyvä ilman näitä uusia kumppaneita? Tuskin.

No jos isä olisi viettänyt aikaansa minun kanssani, eikä näiden naisten, on aika loogista ajatella, että suhde olisi ollut parempi.

Ja juu, noin minäkin ajattelin: minä olen vain niin huono, että isälläni ei ole kiinnostusta hyvään suhteeseen kanssani. Että koska mä nyt vaan olen tämmöinen ja isä on semmoinen, että haluaa tutustua uusiin = parempiin ihmisiin, niin näinhän tämän on pakko mennä, kun äiitikin sanoo, että tämmöistä se nyt on.

Huono suhde vanhemman ja lapsen välillä ei koskaan ole lapsen syytä, mutta ei siitä kyllä pidä syyttää ulkopuolisiakaan, ulkopuoliseksi lasken tässä kohtaa myös ne uudet kumppanit. Syytellähään siitä voi lähes ketä ja mitä tahansa oli se sitten isän kaverit, harrastukset, työ, päihteet tms.

Olenko syytellyt? Olen todennut, että tässä asiassa petyin nimenomaan omiin vanhempiini, isään, joka tuota teki ja äitiin, joka ei asiaan puuttunut.

Minua ei juurikaan silloin kiinnostanut nuo ihmiset, eikä vieläkään kiinnosta, en suurimman osan nimiä edes muista, enkä tuntisi, jos kadulla vastaan tulisi. Jo hyvin nuorena, että ei tämä juuri nimenomainen tässä kovin pysy, niin miksi olisin nähnyt vaivaa heihin tunteitani kohdistaa, negatiivisiakaan.

Jos vanhemmat eivät asu yhdessä, vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa myös se toinen vanhempi on ulkopuolinen, eikä se puuttuminen oikein ole mahdollista vaikka sitä haluaisikin, Puuttua tuohon lähinnä voi siinä vaiheessa kun miettii kenenkä kanssa ne lapset tekee, jonkin verran siihen voi tietenkin vaikuttaa jos asutaan yhdessä.

Puuttuminen on toki vaikeaa, mutta reagoinkin siihen neuvoon, ,että sano vaan lapselle, että isän luona ollaan noin. Sitä pidin huonona. 

Mielestäni tässä tilanteessa pitää avoimesti kohdata se hankala asia, että lapsen ei ole hyvä olla isänsä kanssa tästä syystä. Lapsen pitää saada edes äidin luona purkaa näitä tunteita ja kertoa niistä. Häntä ei saa vaientaa myös äidin luona sanomalla, että näin se nyt vaan on ja luottaa, että kyllä hän oppii ja sopeutuu.

Äidille tämä tietysti on raskasta, ei ole kivaa kuulla, että omalla lapsella ei ole kaikki hyvin, mutta joo, siinä kohtaa tietysti sitten voisi miettiä että eikö tosiaankaan tähän ole mitään mahdollisuutta puuttua. Meillä olsii voinut olla helpotus, että oltaisiin vaan luovuttu siitä kulissista, jota hoettiin, että ero meni hyvin ja sovussa ja nyt X on niin hienosti molemmissa kodeissa = vanhemmat olisivat luopuneet hyvän vanhemman kilvestä ja minä en olisi niin usein käynyt isän luona. 

Tuo on vain sinun käsityksesi, ei lapsen eikä isän. Arvelet vain miten äiti ajattelee katkeruuksissaan. Ei muuta kuin oikeuteen sitten jos huvittaa maksaa olikeuskulut kun häviää.

Siis tämä on nimenomaan lapsen käsitys, kun itse olin tuo lapsi ja kannan nyt akuisena niitä juttuja, mitä silloin koin.

Ai sori, vastasin väärälleo tyypille. Eli ap:lle siis tuo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kuvavaa, että tässä ketjussakin, kuten näissä tilanteissakin, pyritään ohittamaan ja vähättelemään niin lapsen kokemus kuin APn huoli.

Siinähän se onkin, lapsi kyllä todellakin oppii olemaan näkymätön, teeskentelemään, että toki nukkui sikeästi koko yön, ei huomaa, miten on kolmas pyörä, jne. Jäljet se jättää, vaikka kuinka aikuiset hokisivat, että ei ole totta, kuvittelet ja nyt aikuisena jopa väittävät, että ei tuota edes koskaan tapahtunut.

Näitä "huoli-ihmisiä" kyllä tuntu olevan eronneissa äideissä aika paljon. Samat henkilöt perustelevat omia intressejään "lasten edun" nimissä. Älä projisoi omia katkeruuksiasi lapsiisi, se vahingoittaa heitä.

Minulla ei ole omia lapsia, juurikin siitä syystä, että olen hyvin varovainen seksiin liittyvissä asioissa, estynyt ja vähän ongelmainenkin. En kykene ajattelemaan, että voisin luottaa toiseen ihmiseen niin paljon, että tekisin hänen kanssaan lapsen. Vielä vähemmän kykenen ajattelemaan, että uskaltaisin ottaa vastuun lapsen elämästä ja hyvinvoinnista.

Että olisi kyllä ollut kiva joku "huoli-ihminen" ympärillä aikanaan.

Tosi hyvä ette tee lapsia. Hyvä että päättyy johonkin tuollainen kierre. Huoli-ihmisillä kuitenkin tarkoitetaan ihan muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä sillä on kenelle toinen huoltaja lapset esittelee?

Mistä te tiedätte mitä ex-tekee? Onko lasillenne,lapselle teinille : Kuulustelut heti kun saapuvat toisen vanheman luota toisen luokse?Oletetavasti! Ette ole laskeneet ex-irti itsestänne.Johtuuko kateus ex-on jatkanut elämää,te ette?

On kyllä rankkaa olla ex, kun tulee väistämättä nykyisen taholta leimatuksi. En puutu, enkä kysy, mutta silti tiedän, että exäni nykyinen raivoaa tekemisistäni. Yksi ongelma on raha ja omaisuus. Valitettavasti minä olin suhteessa se, jolla auto (työsuhdeauto) ja mökki (perintö, testamentissa suojattu omistusoikeus vain minulle). Talo oli puoliksi. En minä niitä exälle anna, kun ovat minun tai ei auto edes ole minun. Puhuu kuitenkin kaikille, että vein exän omaisuuden. Olivat kai olleet siellä minun mökillä minun työsuhdeautolla ja ehkä ex oli antanut ymmärtää omistavansa molemmat.

Perimmäinen ongelma on se, että uusi nainen tajuaa, ettei olekaan ensimmäinen ja ainutlaatuinen ja katkera on exän menneisyydestä.

Jättäkää meidät exät rauhaan. Minä en ole tehnyt mitään pahaa, en edes pettänyt ex-miestäni (toisin kuin mies).

Kyllä me teidät exät mielellään jätämme rauhaan, mutta kun te ette jätä meitä! Perimmäinen ongelma taitaa olla se että exmies on löytänyt syvemmän rakkauden uuden naisen kanssa, etkä ollutkaan mitenkään ainutlaatuinen, ja nyt olet katkera kun exällä menee hyvin, eikä teillä exillä ole enää mitään sanavaltaa

Juuri tällaista selitystä en jaksa. Kun on joskus pakko olla yhteydessä niiden lasten vuoksi. Kun minä olin huolissani lapsen asioista, niin ex-mies kuittasi asian minulle tyyliin: ” miksi sinun pitää edelleen olla niin katkera, etkö voi jo unohtaa”. Tämä tapahtui useamman kerran. Otti niin pannuun, etten ottanut enää mitään yhteyttä ex-mieheen. Asiasta kärsi lapsi, joka aikuisena ripitti minut ja sanoi, että oli todella rasittavaa, kun emme kommunikoineet keskenämme. Lasten asioista olisi ihan pakko olla yhteydessä.

Minulla on tästä vähän eri näkökulman kokemus. Tapailin kivaa, charmanttia miestä noin 1 kk ajan ja sain kutsun romanttiselle hotelliviikonlopulle. Olin aivan innoissani, mutta se into laantui, kun mies oli vastassa 3,5 v lapsen kanssa.

Ei se kuulemma mitään haittaa, rauhallinen lapsi, joka viihtyy hyvin itsekseen ja nukkuu sikeästi.

Ei päästy edes huoneeseen asti, lähdin samoin tein. Monesti olen miettinyt, mitä sille pienelle kuuluu, miehelle en ole ajatustakaan uhrannut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kuvavaa, että tässä ketjussakin, kuten näissä tilanteissakin, pyritään ohittamaan ja vähättelemään niin lapsen kokemus kuin APn huoli.

Siinähän se onkin, lapsi kyllä todellakin oppii olemaan näkymätön, teeskentelemään, että toki nukkui sikeästi koko yön, ei huomaa, miten on kolmas pyörä, jne. Jäljet se jättää, vaikka kuinka aikuiset hokisivat, että ei ole totta, kuvittelet ja nyt aikuisena jopa väittävät, että ei tuota edes koskaan tapahtunut.

Näitä "huoli-ihmisiä" kyllä tuntu olevan eronneissa äideissä aika paljon. Samat henkilöt perustelevat omia intressejään "lasten edun" nimissä. Älä projisoi omia katkeruuksiasi lapsiisi, se vahingoittaa heitä.

Minulla ei ole omia lapsia, juurikin siitä syystä, että olen hyvin varovainen seksiin liittyvissä asioissa, estynyt ja vähän ongelmainenkin. En kykene ajattelemaan, että voisin luottaa toiseen ihmiseen niin paljon, että tekisin hänen kanssaan lapsen. Vielä vähemmän kykenen ajattelemaan, että uskaltaisin ottaa vastuun lapsen elämästä ja hyvinvoinnista.

Että olisi kyllä ollut kiva joku "huoli-ihminen" ympärillä aikanaan.

Tosi hyvä ette tee lapsia. Hyvä että päättyy johonkin tuollainen kierre. Huoli-ihmisillä kuitenkin tarkoitetaan ihan muuta.

Eiköhän tuo kirjoittaja olisi parempi vanhempi kuin nämä, joiden mielestä uusia seksituttavuuksia voidaan verrata opettajiin ja valmentajiin lapsen kehityksen kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, en itsekään ymmärtäisi vaihtuvien kumppaneiden esittelyä lapselle, mutta antamasi esimerkki ex-miehesi 2v suhteesta ei ole mielestäni enää samalla lailla vaihtuva kumppani, vaan vakiintunut suhde.

Mikä ap:n mielestä olisi sopiva aika seurustelun alusta tutustuttaa lapsi seurustelukumppaniin? Ja tietääkö ap ex-puolisona koska ex-miehen seurustelut ovat alkaneet vai luuletko uudesta seurustelusuhteesta vasta kun lapsi näkee kumppanin ensimmäisen kerran? Tiedätkö oikeasti kuinka paljon seurustelua on takana ennen sitä?

Tämä alle 2 vuoden suhde oli siis sellainen että muutettiin yhteen muutaman kk jälkeen, puhuttiin perheestä ja uuden naisen lapset olivat kuka Sisaruksia meidän lapselle, lapsi kertoi minulle uudesta naisesta kuinka inhottava hän on häntä kohtaan, mutta noihin kommentteihin isä käänsi sen niin että lapsi kuvittelee asioita. Eron jälkeen myönsi tämän minulle että huono suhde oli.

Ja mitä tulee uuden esittelyyn, niin puhutaan kuitenkin useamman kk kestäneestä seurustelusta johon lapsia ei ole sekoitettu vielä. Alkuhuuman laannuttua vasta näkee kestääkö suhde. Tiedän koska suhteet ovat alkaneet kun lapsi kertoo heti minulle itse jos ovat isän kanssa jonkun naisen luona käyneet ja kun yhteen muutetaan kuukauden jälkeen niin siitä tiedän myös.

Ap

Alahan elämään omaa elämääsi eläkä sotkeennu entisen miehesi elämään. 

Sanot lapselle että isä nyt vain on sellainen että hän tykkää tavata uusia ihmisiä, ja että isällä on sellaista ja äidillä on tällaista. Kyllä ne lapset oppii ja mukautuu. Et voi kieltää entistä miestäsi elämästä elämäänsä haluamallaan tavalla joten anna olla. Lasua sitten kehiin jos lapsi kokee oikeasti väkivaltaa isän luona.

Luuletkos, etten tiennyt, että iskä nyt vain on sellainen, että se tykkää tavata uusia naisihmisiä, muuten ei kyllä mikään ihmisrakas ollut?

Ei äiti voi lapsen tunteita pyyhkiä pois määräyksellä ymmärtää, että isä nyt vain on sellainen. 

Ja lapset kyllä oppivat ja sopeutuvat, se on taivaan tosi. Niin opin minäkin, hiippailemaan hiljaa nurkissa näkymättömänä ja sopeutumaan siihen, että vaikka lähes oksennus oli kurkussa niin isälle oli mentävä.

Kyllä minä toivon, että olisin osannut paremmin äidille kertoa, mutta en ole kyllä varma, olisiko siitä ollut hyötyä. koska hänellä oli asenne, jota hoettiin: "minä pesen käteni siitä, mitä isäsi tekee".

Toivon, että hän olisi pitänyt puoleni ja ymmärtänyt, että näin koin hylkäyksen kahdelta taholta: isältä, jota kiinnosti nuo naiset enemmän kuin minä ja äidiltä, jota ei kiinnostanut, mitä minulle isän luona tapahtuu ja miltä siellä tuntuu.

Tässä tullaan juuri ongelmaan, jota tässäkin ketjussa on sivuttu. Jos äitisi olisi puuttunut, hän saanut sekä isäsi että uuden naisen hyökkäyksen päälleen. Se on hyvin raskasta. Aikuisen pitäisi oikeasti olla niin fiksu, ettei tuo liian varhaisessa vaiheessa uusia kumppaneita näytille. Itse seurustelin yli vuoden ennenkuin esittelin miehen lapsille.

Onpas tänne tullut paljon kommentteja sen puolesta, että lapselle tulee jatkuvasti uusia tuttavuuksia opettajista ja sukulaisista ym. Aivanko tosissaan vertaatte heitä vanhempien uusiin kumppaneihin? Että on sama asia?

Lapset vaistoavat erinomaisesti erilaisia asioita, osaavat lukea ja tulkita ja käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla jos se on tavallisesta poikkeavaa. Esimerkiksi jos vanhemmat riitelevät, lapset automaattisesti siirtyvät sivummalle, saattavat peittää korvansa jne. Jos vanhemmat harrastavat sek siä samassa huoneessa "nukkuvan" lapsen aikana, siinä lapsi tietää että pitää esittää nukkuvaa. Jos aikuinen vähättelee lapsen tunteita ja kokemuksia, oppii tästä että minun tunteilla ja kokemuksilla ei ole väliä tai ne ovat vääriä.

Sama on näiden uusien kumppaneiden kohdalla, lapset huomaa jos ne ei ole vain "kavereita"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kuvavaa, että tässä ketjussakin, kuten näissä tilanteissakin, pyritään ohittamaan ja vähättelemään niin lapsen kokemus kuin APn huoli.

Siinähän se onkin, lapsi kyllä todellakin oppii olemaan näkymätön, teeskentelemään, että toki nukkui sikeästi koko yön, ei huomaa, miten on kolmas pyörä, jne. Jäljet se jättää, vaikka kuinka aikuiset hokisivat, että ei ole totta, kuvittelet ja nyt aikuisena jopa väittävät, että ei tuota edes koskaan tapahtunut.

Näitä "huoli-ihmisiä" kyllä tuntu olevan eronneissa äideissä aika paljon. Samat henkilöt perustelevat omia intressejään "lasten edun" nimissä. Älä projisoi omia katkeruuksiasi lapsiisi, se vahingoittaa heitä.

Minulla ei ole omia lapsia, juurikin siitä syystä, että olen hyvin varovainen seksiin liittyvissä asioissa, estynyt ja vähän ongelmainenkin. En kykene ajattelemaan, että voisin luottaa toiseen ihmiseen niin paljon, että tekisin hänen kanssaan lapsen. Vielä vähemmän kykenen ajattelemaan, että uskaltaisin ottaa vastuun lapsen elämästä ja hyvinvoinnista.

Että olisi kyllä ollut kiva joku "huoli-ihminen" ympärillä aikanaan.

Tosi hyvä ette tee lapsia. Hyvä että päättyy johonkin tuollainen kierre. Huoli-ihmisillä kuitenkin tarkoitetaan ihan muuta.

Eiköhän tuo kirjoittaja olisi parempi vanhempi kuin nämä, joiden mielestä uusia seksituttavuuksia voidaan verrata opettajiin ja valmentajiin lapsen kehityksen kannalta.

Lapsen ei kuulu tietää onko vanhemmilla seksisuhde tai onko niitä useampia. Suhde vanhempaan ei ole kunnossa jos se pitää lapselle kertoa oli sitten kyse vanhemman omasta seksisuhteesta tai siitä että vanhempi puhuu lapselle ex uusista kumppaneista seksisuhteina.