Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Teenkö moraalisesti väärin (testamentti ja suvun muistoesine)
29.07.2021 |
Eräs iäkäs sukulaiseni kuoli hiljattain naimattomana ja lapsettomana. Hän oli testamentannut omaisuutensa eräälle yleishyödylliselle taholle. Testamentissa ei oltu eritelty sen kummemmin mitään irtaimistoa kenellekään.
Tämän sukulaisen hallussa oli myös eräs suvussamme pitkään kulkenut koru. Se oli siirtynyt isoisoäidiltäni tälle nyt edesmenneelle sukulaiselle.
Koru ei ole mitään rihkamaa vaan ihan täyttä kultaa, mutta se ei ole mikään keräilyharvinaisuus tai kallis designesine.
Minusta olisi kuitenkin todella surullista, jos koru ei säilyisi suvussamme, vaan päätyisi tämän yleishyödyllisen tahon kautta todennäköisimmin romukullaksi. He saisivat siitä ehkä joitain satasia, mutta meille sen arvo on mittaamaton. Se on ainut muistoesine joka on jäljellä aikoinaan evakkoon lähteneen sukuni edellisistä naissukupolvista. Minulla ei ole mitään tarvetta omia sitä itselleni, mutta haluaisin sen säilyvän sukuni naisten hallussa -minun, äitini, serkkujeni, heidän tyttäriensä ja ehkä joskus minunkin tyttäreni.
Harmikseni asiasta ei koskaan tullut keskusteltua tämän sukulaisen eläessä. Uskon kuitenkin, että hän olisi antanut korun meille nuoremmille polville.
Minun olisi tarkoitus mennä siivoamaan tämän edesmenneen sukulaiseni asuntoa. Teenkö moraalisesti väärin, jos otan korun talteen? Tai onko tämä sellainen asia, jonka voisi ottaa puheeksi testamenttilahjoituksen saaneen tahon kanssa?
Kommentit (98)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän olisi antanut sen korun teille, jos oikeasti olisi halunnut antaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä puhuisin asiasta testamenttilahjoituksen saaneelle järjestölle ja selittäisin korun tunnearvon suvulleni. Jos he eivät suostu antamaan korua ilmaiseksi, niin todennäköisesti ainakin sopuhintaan. Sinäkin voisit myöhemmin katsella korua hyvin mielin eikä tarvitsisi vielä vuosikymmenten jälkeenkin miettiä, teitkö väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä puhuisin asiasta testamenttilahjoituksen saaneelle järjestölle ja selittäisin korun tunnearvon suvulleni. Jos he eivät suostu antamaan korua ilmaiseksi, niin todennäköisesti ainakin sopuhintaan. Sinäkin voisit myöhemmin katsella korua hyvin mielin eikä tarvitsisi vielä vuosikymmenten jälkeenkin miettiä, teitkö väärin.
Näin tekisin itsekin. Muussa tapauksessa muistaisin aina korua katsoessani, mitä tein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varkaita koko palsta täynnä näköjään.
Tuollaiset "yleishyödylliset tahot" ja kaikenmaailman pilipalijärjestöt ne vasta varkaita ovatkin, kusettavat vanhuksilta ja muilta hyväuskoisilta hölmöiltä omaisuudet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varkaita koko palsta täynnä näköjään.
Tuollaiset "yleishyödylliset tahot" ja kaikenmaailman pilipalijärjestöt ne vasta varkaita ovatkin, kusettavat vanhuksilta ja muilta hyväuskoisilta hölmöiltä omaisuudet.
En ole vanhus ja olen jo tehnyt testamentin ja kaikki on kyllä tarkoitettu testamentin saajalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varkaita koko palsta täynnä näköjään.
Tuollaiset "yleishyödylliset tahot" ja kaikenmaailman pilipalijärjestöt ne vasta varkaita ovatkin, kusettavat vanhuksilta ja muilta hyväuskoisilta hölmöiltä omaisuudet.
Monet lapsettomat tekevät testamentin jo hyvissä ajoin eikä välttämättä mene sukulaisille vaan vaikka koirayhdistykselle.
Käsittääkseni vähäarvoisia muistoesineitä kuten valokuvia ja koruja yms. omaiset saavatkin ottaa, vaikka eivät perintöä muuten saisikaan, ainakin tapauksessa kun luopuvat perinnöstä esimerkiksi kuolinpesän velkaisuuden vuoksi. Varmaan viisainta olisi selvittää asia perunkirjoituksessa uskotulta mieheltä ja pesänjakajalta.
Puhut meistä jälkipolvista, eli et ole ainoa perillinen. Kaiksita eniten moraalisesti väärin on se että jos sinä otat sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käsittääkseni vähäarvoisia muistoesineitä kuten valokuvia ja koruja yms. omaiset saavatkin ottaa, vaikka eivät perintöä muuten saisikaan, ainakin tapauksessa kun luopuvat perinnöstä esimerkiksi kuolinpesän velkaisuuden vuoksi. Varmaan viisainta olisi selvittää asia perunkirjoituksessa uskotulta mieheltä ja pesänjakajalta.
Puhut meistä jälkipolvista, eli et ole ainoa perillinen. Kaiksita eniten moraalisesti väärin on se että jos sinä otat sen.
Kuten sanoin, niin en ole aikeissa pitää sitä laatikossa itselläni, vaan tehdä kyllä sukuni naiset tietoiseksi siitä, että koru on minulla ja että sitä saavat kaikki halutessaan käyttää, kunhan kukaan ei sitä myy tai lahjoita sukuun kuulumattomalle. Siitä voi sitten sopia, että vaihtuuko korun sijoituspaikka vaikka vuosittain vai miten tehdään, mutta jonkun hallussa sen on kuitenkin oltava.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän olisi antanut sen korun teille, jos oikeasti olisi halunnut antaa.
Näinhän se asia pitää ajatella. Jos joku olisi ollut vainajan tahto, niin hän olisi järjestänyt sen niin.
Isä mainitsi usein eläessään ja viimeisen kerran vielä viikko ennen kuolemaansa, että kaikki vuosien mittaan veljelleni annetut lahjoitukset on kirjoitettu muistiin ja ne huomioidaan viimeistään hänen perintöä jaettaessa ja hyvitetään minulle.
Eipä sellaista paperia mistään löytynyt eikä sitä ollut mainittu testamentissa, joka oli juristin hallussa ja tehty äitini hyväksi. Isän juttujen perusteella oletan että kirjaa on pidetty äidin kanssa ja se olisi ollut äidin tehtävä tuoda asia esille perunkirjoituksessa ja laskea veljen saamat lahjoitukset ennakkoperinnöksi. Sen sijaan äidillä oli kova kiire ostaa paperisilppuri isän kuoltua kun pitää hävittää isän papereta, joita ei enää tarvita, sinne se ennakkoperintölistakin varmaan meni. Äiti on aina pitänyt veljeni puolta.
Mutta kun ei olle todisteita, niin pakko ajatella, että ei se sitten niin tärkeä asia ollutkaan isälle, tai että äiti on puolueellisempi ja röyhkeämpi kuin isä osasi kuvitella.
Kysy voitko ostaa sen, niin ei jää mieltä painamaan, jos luvatta ottaisit.
Jos ei ole arvokas, niin eihän se paljon maksa sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittääkseni vähäarvoisia muistoesineitä kuten valokuvia ja koruja yms. omaiset saavatkin ottaa, vaikka eivät perintöä muuten saisikaan, ainakin tapauksessa kun luopuvat perinnöstä esimerkiksi kuolinpesän velkaisuuden vuoksi. Varmaan viisainta olisi selvittää asia perunkirjoituksessa uskotulta mieheltä ja pesänjakajalta.
Puhut meistä jälkipolvista, eli et ole ainoa perillinen. Kaiksita eniten moraalisesti väärin on se että jos sinä otat sen.
Kuten sanoin, niin en ole aikeissa pitää sitä laatikossa itselläni, vaan tehdä kyllä sukuni naiset tietoiseksi siitä, että koru on minulla ja että sitä saavat kaikki halutessaan käyttää, kunhan kukaan ei sitä myy tai lahjoita sukuun kuulumattomalle. Siitä voi sitten sopia, että vaihtuuko korun sijoituspaikka vaikka vuosittain vai miten tehdään, mutta jonkun hallussa sen on kuitenkin oltava.
Ap
Voiko sitä käyttää? Entä jos joku sen hukata kuitenkin?
Miksi olet menossa siivoamaan jos perintö ei tullut sinulle tai edes suvulle?
Alue: Aihe vapaa
Otat sen talteen, etkä puhu siitä mitään tuolle järjestölle. Tämä on minun oikeustajuni mukaista.