Sekä Elina Valtonen että Jyrki Katainen sanoivat, että kuka kaipaa edes 1980-luvulle
Kyllä minä ainakin kaipaan sitä 1970-luvun maaseutua, jossa elin: oli ruokakauppoja, posti, koulu, kirjasto, baari, kioski, tanssilava jne. Ja erittäin aktiivinen kylätoimikunta + VPK. Tänä päivänä siellä ei ole noista jäljellä enää mitään, ala-aste suljettiin 2018 ja kylän oppilaat vietiin kirkonkylän (sisäilmaongelmaiseen!) kouluun.
Kommentit (86)
EU:n piti lisätä kilpailua mutta niin siinä kävikin että vähensi. Meidän kylässä oli 80-luvun lopulla 3 kauppaa, Osuuspankki ja Posti. 10 vuoden päästä enää Siwa jäljellä ja sama meininki taitaa olla edelleen.
Sellanen muisto jäänyt mieleen että olin joko eka tai tokaluokkalainen kun olin Postissa käynyt tekemässä Vakioveikkauksen ja yksi rivi olisi maksanut 0,75 markkaa. En tiedä valehteleeko muisti ja teinkö sen tosiaan Postissa?
Vierailija kirjoitti:
Parasta oli se kun silloin ei ollut mitään saatanan somea.
Tämä! Vaikka olenkin täällä Vauva-palstalla, en silti käytä mitään some-juttuja.
Kokkarit kaipaavat niin kovasti roopeankkamaisia rahasäiliöitä. 'Money, money, money, must be funny, in the rich (wo)man's world.'
Tätä se on kun hallitukset ympäri maailmaa palvelevat ensijaisesti monikansallisia yrityksiä ja meillä vielä EU:ta.
Kiinassa esimerkiksi nykyiset kommunistijohtajat pelkäävät Kiinan monikansallisia firmoja, kuten Huaweita, ja heillä onkin aikomuksena rajoittaa näiden firmojen valtaa, mistä äskeinen lasku Kiinan pörssissä johtui. Suurfirmojen intressit ovat erilaisia kuin Kiinan kommunistijohtajien tai meidän.
Suurfirmat eivät halua mitään tarpeetonta kilpailua, jolloin pienyritykset joko ostetaan pois, tai tehdään niiden olemassaolo hyvin vaikeaksi. Valtio maksaa suurfirmoille tukea ja toimii niiden suojelijana, ja antaa yritysten riistää valtioita halpatyövoimalla, ja valtio myy pois pilkkahintaan kansallisomaisuutta näille. Ja verotustakin vältellään.
Sekoomuslaiset eivät ole ikinä ymmärtäneet maaseutua eikätkä antaneet sille mitään arvoa. Senpä takia vireä maaseutu, jollainen se monta vuosikymmentä sitten vielä oli, on heille täysin tuntematon asia. (Ja senpä takia heiltä juuri voidaankin odottaa aloituksen tyyppisiä lausuntoja.)
Kyllä elintaso oli ihan toisella tolalla tuohon aikaan. Riittää kun käy katsomassa missä tahansa 1980-asuinalueella omakotitaloja. Silloin hieno omakotitalo oli 1,5-kerroksinen 120 neliön talo, ei kukaan rakentanut mitään 200 neliön taloja. Oltiin tyytyväisiä kun oli uusi talo ja rikkaimmat laittoi olohuoneeseen parketin ja porhoimmat laittoi kylpppäriin klinkkerin.
1980-luvulla kuoltiin myös sairauksiin, jotka on nyt helposti hoidettavissa. Lapsikuolleisuus oli ihan eri tasolla.
Kurkkua j tomaattia sai vain kesällä ja alkusyksystä. Joskus jouluksi tuotiin lentotomaatteja. Muuten syötiin kaalia, raasteita ja kurpitsapukkelssiä. Salaatteja ei saanut kuin kesällä.
Minä kaipaan koko ajan 80-luvulle, jopa 90-luvulle, nykypäivään verrattuna. Ja täällä on vähän väliä ketjuja, joissa kymmenet muutkin kaipaavat.
Katselin tuossa parvekeremonttiani ja sen tekijöitä: pohjatyöt (eli ns. likaiset työt) teki baltialaisista koostuva porukka, joka veti kevyesti 15h päiviä viikkotolkulla. Sitten suomalaiset maalasivat ja laittoivat lasitukset; kolme eri ukkoa ei meinannut saada tavallisia lasituksia kiskoineen paikoilleen! Viisi päivää kolme eri miestä ähräsi pelkästään minun lasieni kimpussa ja kiroili kilpaa. Eivätkä olleet mitään kisällejä tai nuoria, vaan ihan ammattimiehen oloisia tyyppejä.
niin.. siis sinäkään AP et sanomasi mukaan kaipaa 80-luvulle....
Vierailija kirjoitti:
Kyllä elintaso oli ihan toisella tolalla tuohon aikaan. Riittää kun käy katsomassa missä tahansa 1980-asuinalueella omakotitaloja. Silloin hieno omakotitalo oli 1,5-kerroksinen 120 neliön talo, ei kukaan rakentanut mitään 200 neliön taloja. Oltiin tyytyväisiä kun oli uusi talo ja rikkaimmat laittoi olohuoneeseen parketin ja porhoimmat laittoi kylpppäriin klinkkerin.
1980-luvulla kuoltiin myös sairauksiin, jotka on nyt helposti hoidettavissa. Lapsikuolleisuus oli ihan eri tasolla.
Kurkkua j tomaattia sai vain kesällä ja alkusyksystä. Joskus jouluksi tuotiin lentotomaatteja. Muuten syötiin kaalia, raasteita ja kurpitsapukkelssiä. Salaatteja ei saanut kuin kesällä.
Toisaalta myös tavalliselle duunariperheelle ei ollut ongelma asua niissä vaatimattomissa omakotitaloissaan. Minunkin isäni elätti autoasentajana äitini ja kolme lasta. Ja vaikka itse talo olisi ollut pienehkö, tontti ympärillä oli yleensä ihan kunnollisen kokoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Postipankin konttori ja osuuskaupan myymälä vierekkäin samassa rakennuksessa. Ihania muistoja jo 1960-luvulta lähtien. :)
Jatkan vielä: mutta molemmat suljettiin 1980-luvun lopussa, eikä enää ole edes sitä keltaista postilaatikkoakaan, mihin laittaa kortti tai kirje.
ja milloin oisit viimeksi lähettänyt kortin tai kirjeen?
Minä lähetän noin 2-4 kirjettä kuukaudessa, mutta vain siksi että pankkini ei ole vielä digitalisoinut kaikkea asiointia...

Viimeksi tänään meni postikortti sukulaiselle, vein sen lähimpään postilaatikkoon.
Minulla ei ole 1980-luvusta mitään pahaa sanottavaa. Pelkästään hyviä muistoja siitä vuosikymmenestä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tulisi vilu viltin alle, jos nyt laskettaisiin palkat ja tukiaiset 80-luvun tasolle.
Rakennuksilla kirvesmies veti helposti 100-150 mk tunnissa, eikä se ole vieläkään palannut sinne, koska halpatuontityövoima, esim virolaiset, romanialaiset yms.
Eli rakennuksilla huonommat palkat nyt kuin 80-luvulla, jolloin ostovoima oli eri luokkaa kuin nyt, eli markalla saikin jotakin, eurolla taasen ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parasta oli se kun silloin ei ollut mitään saatanan somea.
Tämä! Vaikka olenkin täällä Vauva-palstalla, en silti käytä mitään some-juttuja.
tämä vauva-palsta ON some juttu, joten todistit kirjoittamalla tänne valehtelevasi...
Kyllä 80-luku oli parasta aikaa, turvallista ja pääosin iloista. Me lapset leikittiin keskenään ulkona päivät pitkät, työttömiä ei juurikaan ollut, palvelut pelasivat. Todellinen hyvinvointivaltio jossa ei kuitenkaan syytetty vastikkeetta tukia ihmisille. Ei sitä tajua ne, jotka ei ole sitä aikaa eläneet.
Muutaman asian keksin kyllä jotka nykyisin on paremmin. Naisten ja tyttöjen asema. Oli tavallista että miehet puhuivat naisista seksistisesti. Alkoholin käyttö ja tupakointi vähentynyt, silloin oli aika yleistä että vanhemmat juopottelivat lastenkin nähden. Olen joskus miettinyt että johtui varmaan siitä, että lapset saatiin paljon nuorempina, ja nuoruus jäi monilta vähän kesken.
Muistatteko muuten ne maalaiskomediat (Turpeinen)? Niissä oli kivaa maalaistunnelmaa. Hyvin tehtyjä. Pidin (ja pidän vieläkin). Taitavat löytyä Areenastakin.
Jykästä ei ole mihinkään muuhun kuin tuhlaamaan.
Paasikivi kääntyisi haudassaan, jos tietäisi ...
Eltsu jätti 60-luvun pölyt ja tomut taakseen kun otti avioeron lastensa isästä (s. n. 1965).
Parasta oli se kun silloin ei ollut mitään saatanan somea.