Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita jotka on eläneet lapsuutenssa ja nuoruutensa elämänkallujen vaikutuspiirissä?
29.07.2021 |
On ollut hyvin kova työ päästä sieltä pois, sanonpahan vaan. Ja kun sieltä on päässyt pois, ei ole mitään yhteistä näiden muidenkaan kanssa. Parempi siis yksin.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsuuteni:
- äiti oli "linnabändäri", suurin osa miehistä ex-venkuloita. Lisäksi hän oli alkoholisti. Meininki sen mukaista.
- isä juoppo, ei pitänyt yhteyksiä ja kuolla kupsahti jo 4-kymppisenä
- veli oli pikkurikollinen ja ilkeä jo nuorena, joutui myöhemmin linnaan pikku rötöksistä, kunnes kuoli tapaturmaisesti
- kaikki kaverit samoista taustoista, koska olivat pääosin samojen vuokratalojen kasvatteja. Moni heistä raiskattiin jo ennen 18-vuotispäiviään. Lisäksi osa oli todella ilkeitä ja kovia.
- kaikilla oli vaikeuksia mielenterveyden kanssa, lääkkeenä alkoholi, pillerit ja amfetamiini
- kaikki kaverini olivat kokeneet väkivaltaa, kuten itsekin
- yhtään ylioppilasta en tuntenut henkilökohtaisesti kuin vasta yli 2-kymppisenä
- yhtään akateemisesti koulutettua en tuntenut henkilökohtaisesti vasta kuin töistä (esimies)
Siltä pohjalta liikkeelle :D
Paperilla sinä ja se ylemmän keskiluokan rakkauslapsi olette samalla viivalla. Eli jos se rakkauslapsi lukee lääkäriksi, sinäkin voit sen tehdä tai olet vain laiska ja tyhmä. Näin nuo oikeistolaiset sanovat.
Se on joo teoriassa mahdollista - ja minä olen tuon tehnyt itse - mutta se vaatii lähes yli-inhimilliset voimat kun edessä on vastoinkäymistä ja kotoa kampitetaan ja yritetään kaikin tavoin estää lapsen koulutus. Missään ei vahingossakaan auteta.
Kyllä itketti yliopistossa kun hyvien perheen lapset sai kotoaan rakkautta, tukea, rahaa, ruokakasseja, osalle ostettiin auto tai asunto.
Minä jouduin ottamaan lainaa ja tekemään rupuduunia, piti viideltä aamulla herätä siivoamaan ja sen jälkeen luennolle.
Oli oikeasti valtavan suuri ero mun ja hyvien kotien lasten välillä.
Palkkioksi ahertamista ja uralla etenemisestä sitten lapsuudenperhe laittoi välit poikki minuun (enkä todellakaan leuhkinut vaan kaikin tavoin yritin pienentää itseäni heidän seurassaan) ja nyt olen yksin, kuin yksinäinen eritynyt saari valtameressä.
Sisarus joka on amiksen keskeyttänyt elämäntapatyötön on vanhempieni silmissä mahtava ja viisas ja MUN pitäisi ottaa hänestä mallia.Tässä käy todella usein näin. Sitä ei vaan hyvien kotien kasvatit näe tai tajua. Suomessa on edelleen yhteiskuntaluokat vaikka muuta väitetäänkin, ja luokasta hyppäävää rankaistaan kollektiivisesti.
Yliopistoon menee kaikesta porukkaa. Ota läpät silmiltä, puhu ihmisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää. Luulin aiheen koskevan itseäni, mutta luettuani voin vain huokaista että ei tässä mittakaavassa.
Voimia kovasti teille kirjoittaneille ja näin kovia kokeneille! Jotakin kokemastanne meistä ulkoisesti normaaleista sisällään kantaa, tunnistaa ja häpeää.
Mielestäni tähän kaikkeen liittyvät vahvasti hoitamattomat mielenterveysongelmat, erityisesti persoonallisuushäiriöt.
Olen aina ihmetellyt miksi erityisesti nämä vanhemmuuteen kykenemättömät ihmiset saavat yleensä ison liudan lapsia. Fiksut, koulutetut, lempeät, raittiit ja tasapainoiset ihmiset jäävät lapsettomiksi tai saavat max sen kaksi lasta.
Olet oikeassa noista persoonallisuushäriöistä ja mt-ongelmista. Mun vanhemmat (olen aiemmin vastannut ketjussa) oli melko sekaisin. Isä vakavasti narsisti , todennäköisesti jopa psykopaattinen, koska silminnähden nautti hakata lapsiaan ja nautti uhkailusta ja lastensa pelosta. Äiti sitten masentunut, apaattinen ja löheistiipuvainen tossu joka palvoi narsistimiestään eikä uskaltanut puolustaa lapsiaan mitenkään. Kun kuului pahoinpitelyä ja lapsen huutoa, äiti meni itse ulos ettei tarvisi kuunnella - ja jätti lapsen kauhuissaan alle pissaavana kokemaan mukilointia ja väkivaltaa.
Molemmat kiistää kaiken tapahtuneen ja eivät ikinä ole hakeneet mitään apua mt-puolen ongelmiin. Nyt ovat vanhoja jo ell hautaan menevät ongelmiensa kanssa.
Tämä on tavattoman yleistä. Ja todella väärin. Yksi luonnevikainen voi tuhota kymmienien ihmisten elämän joutumatta mitenkään vastuuseen tekemisistään.
Kiitän päivittäin onneani että selvisin hengissä ja pääsin ponnistamaan pois tuosta kauheudesta ja epätoivosta. Väleissä ei todellakaan olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsuuteni:
- äiti oli "linnabändäri", suurin osa miehistä ex-venkuloita. Lisäksi hän oli alkoholisti. Meininki sen mukaista.
- isä juoppo, ei pitänyt yhteyksiä ja kuolla kupsahti jo 4-kymppisenä
- veli oli pikkurikollinen ja ilkeä jo nuorena, joutui myöhemmin linnaan pikku rötöksistä, kunnes kuoli tapaturmaisesti
- kaikki kaverit samoista taustoista, koska olivat pääosin samojen vuokratalojen kasvatteja. Moni heistä raiskattiin jo ennen 18-vuotispäiviään. Lisäksi osa oli todella ilkeitä ja kovia.
- kaikilla oli vaikeuksia mielenterveyden kanssa, lääkkeenä alkoholi, pillerit ja amfetamiini
- kaikki kaverini olivat kokeneet väkivaltaa, kuten itsekin
- yhtään ylioppilasta en tuntenut henkilökohtaisesti kuin vasta yli 2-kymppisenä
- yhtään akateemisesti koulutettua en tuntenut henkilökohtaisesti vasta kuin töistä (esimies)
Siltä pohjalta liikkeelle :D
Paperilla sinä ja se ylemmän keskiluokan rakkauslapsi olette samalla viivalla. Eli jos se rakkauslapsi lukee lääkäriksi, sinäkin voit sen tehdä tai olet vain laiska ja tyhmä. Näin nuo oikeistolaiset sanovat.
Se on joo teoriassa mahdollista - ja minä olen tuon tehnyt itse - mutta se vaatii lähes yli-inhimilliset voimat kun edessä on vastoinkäymistä ja kotoa kampitetaan ja yritetään kaikin tavoin estää lapsen koulutus. Missään ei vahingossakaan auteta.
Kyllä itketti yliopistossa kun hyvien perheen lapset sai kotoaan rakkautta, tukea, rahaa, ruokakasseja, osalle ostettiin auto tai asunto.
Minä jouduin ottamaan lainaa ja tekemään rupuduunia, piti viideltä aamulla herätä siivoamaan ja sen jälkeen luennolle.
Oli oikeasti valtavan suuri ero mun ja hyvien kotien lasten välillä.
Palkkioksi ahertamista ja uralla etenemisestä sitten lapsuudenperhe laittoi välit poikki minuun (enkä todellakaan leuhkinut vaan kaikin tavoin yritin pienentää itseäni heidän seurassaan) ja nyt olen yksin, kuin yksinäinen eritynyt saari valtameressä.
Sisarus joka on amiksen keskeyttänyt elämäntapatyötön on vanhempieni silmissä mahtava ja viisas ja MUN pitäisi ottaa hänestä mallia.Tässä käy todella usein näin. Sitä ei vaan hyvien kotien kasvatit näe tai tajua. Suomessa on edelleen yhteiskuntaluokat vaikka muuta väitetäänkin, ja luokasta hyppäävää rankaistaan kollektiivisesti.
Yliopistoon menee kaikesta porukkaa. Ota läpät silmiltä, puhu ihmisille.
Höpö höpö luepas tilastoja. Akateemisuus periytyy ja suurin osa yliopistossa on akateemisten lapsia. Duunareiden lapsia on pienen pieni prosenttiosuus.
Ei mitään käsitystä mistä ap horisee
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään käsitystä mistä ap horisee
No ole kiitollinen että olet hyvän perheen lapsi. Äläkä pilaa hyvää ketjua niiltä joilla oli kamala lapsuudenkoti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsuuteni:
- äiti oli "linnabändäri", suurin osa miehistä ex-venkuloita. Lisäksi hän oli alkoholisti. Meininki sen mukaista.
- isä juoppo, ei pitänyt yhteyksiä ja kuolla kupsahti jo 4-kymppisenä
- veli oli pikkurikollinen ja ilkeä jo nuorena, joutui myöhemmin linnaan pikku rötöksistä, kunnes kuoli tapaturmaisesti
- kaikki kaverit samoista taustoista, koska olivat pääosin samojen vuokratalojen kasvatteja. Moni heistä raiskattiin jo ennen 18-vuotispäiviään. Lisäksi osa oli todella ilkeitä ja kovia.
- kaikilla oli vaikeuksia mielenterveyden kanssa, lääkkeenä alkoholi, pillerit ja amfetamiini
- kaikki kaverini olivat kokeneet väkivaltaa, kuten itsekin
- yhtään ylioppilasta en tuntenut henkilökohtaisesti kuin vasta yli 2-kymppisenä
- yhtään akateemisesti koulutettua en tuntenut henkilökohtaisesti vasta kuin töistä (esimies)
Siltä pohjalta liikkeelle :D
Paperilla sinä ja se ylemmän keskiluokan rakkauslapsi olette samalla viivalla. Eli jos se rakkauslapsi lukee lääkäriksi, sinäkin voit sen tehdä tai olet vain laiska ja tyhmä. Näin nuo oikeistolaiset sanovat.
Se on joo teoriassa mahdollista - ja minä olen tuon tehnyt itse - mutta se vaatii lähes yli-inhimilliset voimat kun edessä on vastoinkäymistä ja kotoa kampitetaan ja yritetään kaikin tavoin estää lapsen koulutus. Missään ei vahingossakaan auteta.
Kyllä itketti yliopistossa kun hyvien perheen lapset sai kotoaan rakkautta, tukea, rahaa, ruokakasseja, osalle ostettiin auto tai asunto.
Minä jouduin ottamaan lainaa ja tekemään rupuduunia, piti viideltä aamulla herätä siivoamaan ja sen jälkeen luennolle.
Oli oikeasti valtavan suuri ero mun ja hyvien kotien lasten välillä.
Palkkioksi ahertamista ja uralla etenemisestä sitten lapsuudenperhe laittoi välit poikki minuun (enkä todellakaan leuhkinut vaan kaikin tavoin yritin pienentää itseäni heidän seurassaan) ja nyt olen yksin, kuin yksinäinen eritynyt saari valtameressä.
Sisarus joka on amiksen keskeyttänyt elämäntapatyötön on vanhempieni silmissä mahtava ja viisas ja MUN pitäisi ottaa hänestä mallia.Tässä käy todella usein näin. Sitä ei vaan hyvien kotien kasvatit näe tai tajua. Suomessa on edelleen yhteiskuntaluokat vaikka muuta väitetäänkin, ja luokasta hyppäävää rankaistaan kollektiivisesti.
Yliopistoon menee kaikesta porukkaa. Ota läpät silmiltä, puhu ihmisille.
Höpö höpö luepas tilastoja. Akateemisuus periytyy ja suurin osa yliopistossa on akateemisten lapsia. Duunareiden lapsia on pienen pieni prosenttiosuus.
Ja tässä ketjussa taidettiin puhua duunareitakin alemmasta sosiaaliluokasta.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan. Vanhempani olivat tavatessaan yliopisto-opiskelijoita, mutta hengeltään hyvin kalluja. Äitini ei koskaan valmistunut, isästä tuli "sentään" hum.kand. Ryyppäsivät, pettivät, fyysistä ja henkistä väkivaltaa oli, halveksuivat sekä herroja että duunareita. Eivät oikein pitäneet itsestäänkään, lapsuudenkodissa oli vahvana sellainen jatkuva negatiivisuus, epäluuloisuus, katkeruus ja halveksunta. Se on väkisinkin muokannut omaa maailmankuvaa. Koti oli kaaos, laskuja ei maksettu, ikinä ei ollut rahaa, koska vähät rahatkin oli pakko hassata samana päivänä kun ne tulivat. Mitään pitkäjänteisyyttä ei ollut koskaan, mitään ei voinut suunnitella viikkoa pidemmälle, eikä mihinkään lupaukseen voinut luouttaa.
Minun piti lapsena ottaa vastuu lähes kaikista omista asioistani, koska vanhemmista ei siihen ollut. Olin/olen älykäs, joten minun olisi pitänyt saada pelkkää kymppiä koulusta, mutta vanhemmat eivät kuitenkaan koskaan auttaneet läksyissä tai lukemaan kokeisiin tai olleet kiinnostuneita koulunkäynnistäni.
Olen luokkanousija sekä taloudellisessa että henkisessä mielessä, koulutetumpi ja varakkaampi kuin kumpikaan vanhempani. En ole heidän tai muiden suvun jäsenten kanssa tekemisissä, minulla on oma elämänpiirini, johon he eivät kuulu. Kuulostaa kornilta, mutta välillä tuntuu siltä, että vaikka olen aikuistunut, sisälläni on edelleen vuokratalon yksinäinen avainkaulalapsi, joka ei uskalla mennä kotiinsa väkivallan pelon takia. Kun sisäinen maailma on sen lapsen ja ulkoinen elämä varakasta ja hyvinvoivaa, ristiriita on, no, aika raskas.
Ymmärrän täysin (tai suurelta osin) mitä koet, minä olen myös se väkivaltaa pelkäävä arka avainkaulalapsi. Olen sukuni ensimmäinen akateeminen ja ison organisaation johtoryhmässä. Välillä oikeasti ajattelen että tämä on ehkä vain uni josta herään ja olenkin taas surkeassa lapsuudenkodissa narsisti-isäni hirmuvallan alla. Tai välillä luulen että olen vain jotenkin huijannut kaikkia enkä oikeasti osaa sitä mitä osaan.
Olen työssäni hyvä, joten nämä luulot kumpuavat lapsuudesta. Lisäksi sanon sen vielä, että luokkanousu on vain näennäistä. Vaikka olen hyvätuloinen, en osaa toimia ja käyttäytyä niin. Vaan yhä metsästän tarjouksia halpahallista kuten lapsuudessa opin tekemään.
Tätä on vaikea sanoittaa ja tuo kuulostaa lapselliselta, näen sen itsekin, mutta samalla uskon että joku muu tajuaa mitä tarkoitan. Että ei osaa sallia itselleen muuta tai parempaa, kuin mitä lapsuudessa oli.
Mulla olisi rahaa ostaa tonnin merkkihousut mutta juuri ostin Lidlistä housut 9 eurolla ;)Onneksi olen oppinut lempeästi huumorilla hyväksymään tämän :)
Jokaisella on oma elämäntapa. Aika moni suomalainen menestyjä on tehnyt omaisuutensa itse. He myös elävät niukasti ja käyttävät tarjouksia.
Se on se asian ydin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsuuteni:
- äiti oli "linnabändäri", suurin osa miehistä ex-venkuloita. Lisäksi hän oli alkoholisti. Meininki sen mukaista.
- isä juoppo, ei pitänyt yhteyksiä ja kuolla kupsahti jo 4-kymppisenä
- veli oli pikkurikollinen ja ilkeä jo nuorena, joutui myöhemmin linnaan pikku rötöksistä, kunnes kuoli tapaturmaisesti
- kaikki kaverit samoista taustoista, koska olivat pääosin samojen vuokratalojen kasvatteja. Moni heistä raiskattiin jo ennen 18-vuotispäiviään. Lisäksi osa oli todella ilkeitä ja kovia.
- kaikilla oli vaikeuksia mielenterveyden kanssa, lääkkeenä alkoholi, pillerit ja amfetamiini
- kaikki kaverini olivat kokeneet väkivaltaa, kuten itsekin
- yhtään ylioppilasta en tuntenut henkilökohtaisesti kuin vasta yli 2-kymppisenä
- yhtään akateemisesti koulutettua en tuntenut henkilökohtaisesti vasta kuin töistä (esimies)
Siltä pohjalta liikkeelle :D
Paperilla sinä ja se ylemmän keskiluokan rakkauslapsi olette samalla viivalla. Eli jos se rakkauslapsi lukee lääkäriksi, sinäkin voit sen tehdä tai olet vain laiska ja tyhmä. Näin nuo oikeistolaiset sanovat.
Se on joo teoriassa mahdollista - ja minä olen tuon tehnyt itse - mutta se vaatii lähes yli-inhimilliset voimat kun edessä on vastoinkäymistä ja kotoa kampitetaan ja yritetään kaikin tavoin estää lapsen koulutus. Missään ei vahingossakaan auteta.
Kyllä itketti yliopistossa kun hyvien perheen lapset sai kotoaan rakkautta, tukea, rahaa, ruokakasseja, osalle ostettiin auto tai asunto.
Minä jouduin ottamaan lainaa ja tekemään rupuduunia, piti viideltä aamulla herätä siivoamaan ja sen jälkeen luennolle.
Oli oikeasti valtavan suuri ero mun ja hyvien kotien lasten välillä.
Palkkioksi ahertamista ja uralla etenemisestä sitten lapsuudenperhe laittoi välit poikki minuun (enkä todellakaan leuhkinut vaan kaikin tavoin yritin pienentää itseäni heidän seurassaan) ja nyt olen yksin, kuin yksinäinen eritynyt saari valtameressä.
Sisarus joka on amiksen keskeyttänyt elämäntapatyötön on vanhempieni silmissä mahtava ja viisas ja MUN pitäisi ottaa hänestä mallia.Tässä käy todella usein näin. Sitä ei vaan hyvien kotien kasvatit näe tai tajua. Suomessa on edelleen yhteiskuntaluokat vaikka muuta väitetäänkin, ja luokasta hyppäävää rankaistaan kollektiivisesti.
Yliopistoon menee kaikesta porukkaa. Ota läpät silmiltä, puhu ihmisille.
Höpö höpö luepas tilastoja. Akateemisuus periytyy ja suurin osa yliopistossa on akateemisten lapsia. Duunareiden lapsia on pienen pieni prosenttiosuus.
Ja tässä ketjussa taidettiin puhua duunareitakin alemmasta sosiaaliluokasta.
-ohis
Ei välttämättä. Mun vanhemmat oli slempaa keskiluokkaa (kunnanviraston virkailija ja valtion sihteeri) ja SILTI suhtautuivat vihamielisesti koulutukseen, hakkasivat lapsiaan, yrittivät estää lukioon ja yliopistoon menon, ja kun pidin pääni ( ja maksoin työlläni lukion kirjat) niin näyttääkseen mahtiaan heittivät minut ulos kotoa. Eli piti sitten tehdä töitä vielä lisää että sai vuokran maksettua.
Osa lapsiaan kaltoinkohtelevista on ihan ”paremmistakin” sosiaaliluokista. Väkivaltaa tapahtuu myös ylimmässä luokassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä höpötätte. Kahden maailman välissä. Mulla on useita maailmoja. Yritän ymmärtää.
Ei ihminen voi olla loputtomiin kameleontti ja vaihdella "sijoitustaan". Se hajottaa pään, koska oma identiteetti on silloin epävakaa eikä koskaan ankkuroidu. Niin se menee.
niin miksi muka ei voi? itse olen aina sukkuloinut sujuvasti eri maailmoiden välillä.
Ajattelen kohtaamiani ihmisiä yksilöinä, en "jonkun lauman edustajina".
En itseänikään yritä vääntää tiettyyn muottiin.
mielestäni yhdessä ihmisessä on monta erilaista "tarinaa". minkä tarinan hän sitten valitseekaan identiteettinsä pohjaksi.
Hän voi olla masentunut, huonostikouluttautunut toipuva narkkari tai sitten ylpeä "elämäntaistelija" joka on noussut kuilusta pinnalle ja kokenut lapsesta asti niin rankkoja asioita, että harva on vetänyt moisen setin läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kenen/minkä vaikutuspiirissä?
Kouluttamattomien, heikosti sivistyneiden, huonosti toimeentulevien, tukia nauttivien, impulsiivisten, tupakoivien, ryyppäävien ja negatiivisesti ympäristöön, ihmisiin ja koulutukseen suhtautuvien ihmisten vaikutuspiirissä.
Olenkohan minä sitten vaikkapa elämänkillu? kouluttamaton peruskoulun vain käynyt mutta itsenäisesti asioita opiskellut. kiitos kiusaajien.
Tupakoin joskus ryyppään välillä, suhtaudun negatiivisesti suurimpaan osaan ihmisistä. Kiitos kiusaajien. Suhtaudun negatiivisesti kouluihin ja siihen peruskoulutukseen ihmisten pitäisi saada itsenäisesti oppia eikä vain teoriaa. Tekemällä oppii.
Sivistynyt kyllä olen ja luonnon sekä eläintenystävä. Tulen kohtalaisesti toimeen mutta joskus olin huonosti toimeentuleva. Nytkin elän tuilla tosin on kaikenlaisia projekteja joista saa rahaa. muuta ei sitten olekaan. Kiitos jälleen kiusaajien.
Olenko elämänkallu vai killu vai mikä minä olen?
Saatat olla ihan vaan tyhmä ja ikävä ihminen. Älä pilaa ketjua.
Sinä ainakin olet varmasti. Mutta et silti sinäkään onnistunut pilaamaan ketjua.
t. eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Koko sukuni on sellaisia. Eletty kolmessa polvessa tuilla ja yleissivistys nolla. Olen ensimmäinen, joka kävi toisen asteen tutkinnon :D Matka pois on ollut pitkä ja jatkuu varmaan läpi koko elämän.
No olihan täällä edes yksi. Tuntuuko sinustakin, että olet jäänyt kahden maailman väliin ja olet henkisesti yksinäinen? Minusta tuntuu siltä. Ei ole ketään, kenelle puhua näistä asioista tai joka ymmärtäisi.
ap
Tässä myös yksi joka on taistellut ja kamppillut surkeasta koulutusta vihaavasta rupusakista sukunsa ensinmäiseksi akateemiseksi. Vanhemmilla hirveä ”herraviha” (tätä termiä nuoret ei varmaan ymmärrä mutta vihaavat koulutettuja, johtajia, hyvätuloisia ja luulevat että he on saaneet asemansa kieroilulla ja vääryydellä).
Nyt olen yksin. Vanhemmat on hylänneet ja vihaavat avoimesti kun olen ”herra” (ylempää keskijohtoa). Suku ei pidä yhteyttä. Yksin olen illan suvun yhteisöä ja vanhempiin on niin jäiset välit että muuta yhteyttä ei ole kuin joulukortti kerta vuodessa.
Tämä on todella YLEINEN kohtalo mutta koska asia on tabu, niin harva kehtaa ääneen puhua omalla nimellään asiasta.Heidän koko identiteettinsä on lienee rakentunut tietynlaisen "surkeuden" varaan. Ovat kokeneet, että tämä on ollut heidän ennalta kirjoitettu kohtalonsa jo syntymästään. Sinä olet osoittanut, että toinenkin tie olisi ollut mahdollinen, kun tietystä asenteellisuudesta olisi päässyt eroon. Heidän on mahdotonta hyväksyä tämä vääristymä, joten ainoa näkemänsä keino on piilottaa "suvun musta lammas" silmistään ja jatkaa kurjuuden illuusiossaan kärvistelyä. Se lienee helpompaa, kuin masentua ajatuksesta, että mitä heistäkin olisi voinut tulla.
Toinen vaihtoehto on kai, että tietävät olevansa tyhmiä, ja ovat nyt kateellisia "sukuhaaran oikulle".
terv. keittiöpsykologi
Olet hyvin pitkälle oikeassa, tietty kohtalonusko rupusakkivanhemmillani tosiaan oli, ja usein katkeralla äänellä hokivatkin näitä uskomuksiaan (esim ”musiikkiharrastus on vain herrojen lapsille, älä sellaisista haaveile” tai ”ei meillä koskaan ole mahdollisuutta mökkiin, se on vain rikkaiden etuoikeus”, sekä ”meillä ei ole koskaan mitään mahdollisuutta muuhun kun tällaisiin oloihin synnyttiin”)
Silti se tuntuu pahalta ja oudolta että omaa lasta vihataan. Se on selkeä viha, en kuvittele omiani. Ovat myös ”kostaneet” siten että tekivät testamentin jossa mut jätetään perinnöttä, koska olen ahne ”herra” ja rohmuan köyhän selkänahasta muutenkin. (Näin ei todellakaan ole, mutta vanhemmillani ei ole mitään hajua akateemisen työn sisällöstä, palkkatasosta tms)
Mun mielestä on erittäin outoa että oma lapsi ollaan valmis hylkäämään ja eristämään ja omaa lasta avoimen peittelemättä vihataan. Ja se myös tehdään päin näköä selvästi tiettäväksi.
Lakiosan tietysti saat, sitä he eivät voi mitenkään estää, ellet ole syyllistynyt rankkoihin rikoksiin.
Tuo katkeruus ja negatiivisuus on näkyvissä muuten sen ikäluokan kirjoittamassa kirjallisuudessakin. Kuulemma Tuula-Liina Variksen teoksessa Sattunut syntymään merkityksiä ja identiteettiä haetaan negatiivisen kautta. Itse en ole tuota vielä lukenut, mutta ikäpolvelle tyypillistä ajattelutapaa, itsensä vähättelyä ja surkeuden korostamista siinä kuulemma on. Luin hiljattain Liisa Hännikäisen kirjan Oma elämä, joka on ilmestynty vuonna 1980. Sinänsä se ei ole suosittelemisen arvoinen, mutta jos joku haluaa lukea kuvauksen tuon ajan keski-ikäisen naisen ajatusmaailmasta, niin siinähän sitä itsesääliä ja katkeruutta olisi.
On tehty valtava hyppäys psykologisesti tultaessa nettiaikaan ja kun on alettu saada enemmän vaikutteita ulkomailta, positiivisemmasta ajattelusta. Suomalainen kaunaisuus on jäänyt taa, emmekä me nuoremmat enää ymmärrä, miksi omasta elämästä piti tehdä niin masentavaa ajattelemalla niin negatiivisesti kaikesta.
Olen ns. sossun elättien lapsi. Olen käynyt yliopiston, mutta olen työtön. Eli itsestäni tuli myös loinen. En ole koskaan harrastanut mitään muuta kuin jotain lyhyitä kursseja. En ole kehittänyt erityisosaamista siis missään asiassa. En ole saanut vanhempien kautta mitään sellaista jota monet muut ovat saaneet. En syytä vanhempiani. Minä vain olen tällainen juntin oloinen, eikä jokin akateemisuus kyllä sitä elämänkoulua piilota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsuuteni:
- äiti oli "linnabändäri", suurin osa miehistä ex-venkuloita. Lisäksi hän oli alkoholisti. Meininki sen mukaista.
- isä juoppo, ei pitänyt yhteyksiä ja kuolla kupsahti jo 4-kymppisenä
- veli oli pikkurikollinen ja ilkeä jo nuorena, joutui myöhemmin linnaan pikku rötöksistä, kunnes kuoli tapaturmaisesti
- kaikki kaverit samoista taustoista, koska olivat pääosin samojen vuokratalojen kasvatteja. Moni heistä raiskattiin jo ennen 18-vuotispäiviään. Lisäksi osa oli todella ilkeitä ja kovia.
- kaikilla oli vaikeuksia mielenterveyden kanssa, lääkkeenä alkoholi, pillerit ja amfetamiini
- kaikki kaverini olivat kokeneet väkivaltaa, kuten itsekin
- yhtään ylioppilasta en tuntenut henkilökohtaisesti kuin vasta yli 2-kymppisenä
- yhtään akateemisesti koulutettua en tuntenut henkilökohtaisesti vasta kuin töistä (esimies)
Siltä pohjalta liikkeelle :D
Paperilla sinä ja se ylemmän keskiluokan rakkauslapsi olette samalla viivalla. Eli jos se rakkauslapsi lukee lääkäriksi, sinäkin voit sen tehdä tai olet vain laiska ja tyhmä. Näin nuo oikeistolaiset sanovat.
Se on joo teoriassa mahdollista - ja minä olen tuon tehnyt itse - mutta se vaatii lähes yli-inhimilliset voimat kun edessä on vastoinkäymistä ja kotoa kampitetaan ja yritetään kaikin tavoin estää lapsen koulutus. Missään ei vahingossakaan auteta.
Kyllä itketti yliopistossa kun hyvien perheen lapset sai kotoaan rakkautta, tukea, rahaa, ruokakasseja, osalle ostettiin auto tai asunto.
Minä jouduin ottamaan lainaa ja tekemään rupuduunia, piti viideltä aamulla herätä siivoamaan ja sen jälkeen luennolle.
Oli oikeasti valtavan suuri ero mun ja hyvien kotien lasten välillä.
Palkkioksi ahertamista ja uralla etenemisestä sitten lapsuudenperhe laittoi välit poikki minuun (enkä todellakaan leuhkinut vaan kaikin tavoin yritin pienentää itseäni heidän seurassaan) ja nyt olen yksin, kuin yksinäinen eritynyt saari valtameressä.
Sisarus joka on amiksen keskeyttänyt elämäntapatyötön on vanhempieni silmissä mahtava ja viisas ja MUN pitäisi ottaa hänestä mallia.Tässä käy todella usein näin. Sitä ei vaan hyvien kotien kasvatit näe tai tajua. Suomessa on edelleen yhteiskuntaluokat vaikka muuta väitetäänkin, ja luokasta hyppäävää rankaistaan kollektiivisesti.
Yliopistoon menee kaikesta porukkaa. Ota läpät silmiltä, puhu ihmisille.
Höpö höpö luepas tilastoja. Akateemisuus periytyy ja suurin osa yliopistossa on akateemisten lapsia. Duunareiden lapsia on pienen pieni prosenttiosuus.
Tilasto ei kerro koko totuutta. Tunnen itse monia duunaritaustaisia yliopiston käyneitä. Esim. oman lapseni.
Eikä yliopisto ole kuin yksi vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Koko sukuni on sellaisia. Eletty kolmessa polvessa tuilla ja yleissivistys nolla. Olen ensimmäinen, joka kävi toisen asteen tutkinnon :D Matka pois on ollut pitkä ja jatkuu varmaan läpi koko elämän.
No olihan täällä edes yksi. Tuntuuko sinustakin, että olet jäänyt kahden maailman väliin ja olet henkisesti yksinäinen? Minusta tuntuu siltä. Ei ole ketään, kenelle puhua näistä asioista tai joka ymmärtäisi.
ap
Tässä myös yksi joka on taistellut ja kamppillut surkeasta koulutusta vihaavasta rupusakista sukunsa ensinmäiseksi akateemiseksi. Vanhemmilla hirveä ”herraviha” (tätä termiä nuoret ei varmaan ymmärrä mutta vihaavat koulutettuja, johtajia, hyvätuloisia ja luulevat että he on saaneet asemansa kieroilulla ja vääryydellä).
Nyt olen yksin. Vanhemmat on hylänneet ja vihaavat avoimesti kun olen ”herra” (ylempää keskijohtoa). Suku ei pidä yhteyttä. Yksin olen illan suvun yhteisöä ja vanhempiin on niin jäiset välit että muuta yhteyttä ei ole kuin joulukortti kerta vuodessa.
Tämä on todella YLEINEN kohtalo mutta koska asia on tabu, niin harva kehtaa ääneen puhua omalla nimellään asiasta.Heidän koko identiteettinsä on lienee rakentunut tietynlaisen "surkeuden" varaan. Ovat kokeneet, että tämä on ollut heidän ennalta kirjoitettu kohtalonsa jo syntymästään. Sinä olet osoittanut, että toinenkin tie olisi ollut mahdollinen, kun tietystä asenteellisuudesta olisi päässyt eroon. Heidän on mahdotonta hyväksyä tämä vääristymä, joten ainoa näkemänsä keino on piilottaa "suvun musta lammas" silmistään ja jatkaa kurjuuden illuusiossaan kärvistelyä. Se lienee helpompaa, kuin masentua ajatuksesta, että mitä heistäkin olisi voinut tulla.
Toinen vaihtoehto on kai, että tietävät olevansa tyhmiä, ja ovat nyt kateellisia "sukuhaaran oikulle".
terv. keittiöpsykologi
Olet hyvin pitkälle oikeassa, tietty kohtalonusko rupusakkivanhemmillani tosiaan oli, ja usein katkeralla äänellä hokivatkin näitä uskomuksiaan (esim ”musiikkiharrastus on vain herrojen lapsille, älä sellaisista haaveile” tai ”ei meillä koskaan ole mahdollisuutta mökkiin, se on vain rikkaiden etuoikeus”, sekä ”meillä ei ole koskaan mitään mahdollisuutta muuhun kun tällaisiin oloihin synnyttiin”)
Silti se tuntuu pahalta ja oudolta että omaa lasta vihataan. Se on selkeä viha, en kuvittele omiani. Ovat myös ”kostaneet” siten että tekivät testamentin jossa mut jätetään perinnöttä, koska olen ahne ”herra” ja rohmuan köyhän selkänahasta muutenkin. (Näin ei todellakaan ole, mutta vanhemmillani ei ole mitään hajua akateemisen työn sisällöstä, palkkatasosta tms)
Mun mielestä on erittäin outoa että oma lapsi ollaan valmis hylkäämään ja eristämään ja omaa lasta avoimen peittelemättä vihataan. Ja se myös tehdään päin näköä selvästi tiettäväksi.Lakiosan tietysti saat, sitä he eivät voi mitenkään estää, ellet ole syyllistynyt rankkoihin rikoksiin.
Tuo katkeruus ja negatiivisuus on näkyvissä muuten sen ikäluokan kirjoittamassa kirjallisuudessakin. Kuulemma Tuula-Liina Variksen teoksessa Sattunut syntymään merkityksiä ja identiteettiä haetaan negatiivisen kautta. Itse en ole tuota vielä lukenut, mutta ikäpolvelle tyypillistä ajattelutapaa, itsensä vähättelyä ja surkeuden korostamista siinä kuulemma on. Luin hiljattain Liisa Hännikäisen kirjan Oma elämä, joka on ilmestynty vuonna 1980. Sinänsä se ei ole suosittelemisen arvoinen, mutta jos joku haluaa lukea kuvauksen tuon ajan keski-ikäisen naisen ajatusmaailmasta, niin siinähän sitä itsesääliä ja katkeruutta olisi.
On tehty valtava hyppäys psykologisesti tultaessa nettiaikaan ja kun on alettu saada enemmän vaikutteita ulkomailta, positiivisemmasta ajattelusta. Suomalainen kaunaisuus on jäänyt taa, emmekä me nuoremmat enää ymmärrä, miksi omasta elämästä piti tehdä niin masentavaa ajattelemalla niin negatiivisesti kaikesta.
Täysin totta ja olen samaa mieltä kaikesta. Se vaan pitää lisätä että en tajua miksi suuret ikäluokat on niin negatiivisia ja ahneita ja katkeria. Se ikäluokka on saanut helpoimman elämän suomen historiassa. Nykynuorilla on 100 x vaikeampa. Nuo sai inflaatiolla ilmaiset talot ja varmat suojatyöpaikat, ja niillä on suurin varallisuus suomessa. Silti kaikki on huonosti ja v’ttuillaan ja valitetaan koko ajan kaikesta. En tajua.
53 lisää vielä, että tietysti suomalainen negatiivisuus ja mollaaminen näkyy kulttuurissamme edelleen, esimerkiksi keskustelupalstoilla suosittuna lyttäämisenä ja tahallisena väärinymmärtämisenä. Ihmisvihamielisyys elää siis edelleen keskuudessamme. Muilla kielialueilla ei kuulemma näin negatiivisia palstoja ole kuin meillä. Toki myös vanhempiemme ikäpolvet kirjoittelevat nykyään nettiin, mutta ei heitä voi yksin syyttää. Jotenkin huomaamattaan varmaan moni meistä purkaa omia angstejaan ilkeilemällä anonyymisti. Toivottavasti siitäkin päästään eroon pikkuhiljaa, se jos mikä on elämänkalluutta myös.
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. sossun elättien lapsi. Olen käynyt yliopiston, mutta olen työtön. Eli itsestäni tuli myös loinen. En ole koskaan harrastanut mitään muuta kuin jotain lyhyitä kursseja. En ole kehittänyt erityisosaamista siis missään asiassa. En ole saanut vanhempien kautta mitään sellaista jota monet muut ovat saaneet. En syytä vanhempiani. Minä vain olen tällainen juntin oloinen, eikä jokin akateemisuus kyllä sitä elämänkoulua piilota.
Stop heti, älä nimittele itseäsi loiseksi tai juntin oloiseksi. Se ääni sisälläsi on jonkun toisen. Sinun pitää puhua kauniimmin itsestäsi ja itsellesi. Siitä se lähtee pikku hiljaa, muutos kohti parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. sossun elättien lapsi. Olen käynyt yliopiston, mutta olen työtön. Eli itsestäni tuli myös loinen. En ole koskaan harrastanut mitään muuta kuin jotain lyhyitä kursseja. En ole kehittänyt erityisosaamista siis missään asiassa. En ole saanut vanhempien kautta mitään sellaista jota monet muut ovat saaneet. En syytä vanhempiani. Minä vain olen tällainen juntin oloinen, eikä jokin akateemisuus kyllä sitä elämänkoulua piilota.
Stop heti, älä nimittele itseäsi loiseksi tai juntin oloiseksi. Se ääni sisälläsi on jonkun toisen. Sinun pitää puhua kauniimmin itsestäsi ja itsellesi. Siitä se lähtee pikku hiljaa, muutos kohti parempaa.
Tämä on asian ydin ja tajusin sen itsekin vasta vanhana ja ehkä liian myöhään.
Minä synnyin päihdeongelmaiseen, alaluokkaiseen perheeseen. Olin kiltti tyttö, en koskenutkaan päihteisiin tai sekoillut poikien kanssa. Silti oletus oli, että teen molempia- vanhempani juoruilivat minusta perhetutuille, että mm. seurustelen 15-vuotiaana jonkun aikuisen miehen kanssa, joka ajeluttaa minua öisin. Todellisuudessa kotona oli niin paha olla, että karkasin parhaan kaverini luokse, jossa sain viettää monen monta yötä turvassa. Päivisin vietin eniten aikaa kirjastossa, lukeminen oli jo silloin rakas harrastukseni.
Vaikka teoriassa pääsin perheestäni irti, mielenterveyteni romahti kun muutin omilleni, ja sillä tiellä ollaan edelleen nyt itsekin aikuisena kolmekymppisenä. Olen huomannut ettei minulla ole mitään yhteistä kenenkään kanssa, ainakaan tarpeeksi: muut ns. fiksut, kiltit tytöt ovat nykyään kouluttautuneita ja keskiluokkaista perhe-elämää viettäviä kun taas kovia kokeneet ovat lähes poikkeuksetta niitä elämänkalluja, joiden lähellä en halua olla minuuttiakaan. En sovi kumpaankaan porukkaan, joten olen antanut periksi, vietän nykyään kaiken ajan itsekseni.
Eri elinkiertostrategiat. Osa luottaa jälkeläisten määrään, osa laatuun.
Nopea eli R-strategia: tuottaa suuren määrän jälkeläisiä, eikä huolehdi niistä. Yksittäiseen jälkeläiseen panostaminen ei ole järkevää, sillä jos hän kuolee ennen kuin ehtii hankkia omia lapsia, geenit eivät siirry eteenpäin.
Hidas eli K-strategia: tuottaa vähän jälkeläisiä ja huolehtii niistä.