Äitini on selkeästi narsisti. Miten toimia?

Narsistille vaikea myöntää että jollakin toisella erilaisuus voi olla parempaa. Se on vaarallista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika rajua syyllistämistä monessa viestissä. Sanoisin, että usein on hyvä katsoa peiliin, työntää terapeuttien neuvot sinne minne päivä ei paista, rakastaa enemmän epätäydellisyyttä, olla suvaisevaisempi ja ymmärtää, että aika on rajallista. Ja jos on helpompi olla niin, että ei ole tekemisessä jonkun henkilön kanssa, niin tehdä se ilman draamaa. Jos suljet joltain oven ns. lopullisesti, on se mielestäni todella narsistista.

Oletko itse kokenut tuollaista? Jos et, on helppo huudella suvaitsevaisuutta. Minä kirjoitin ylemmäs suosittelun grey rockista. Meillä tuo rajattomasti käyttäytyvä, en halua leimata narsistiksi, kun ei minulla ole sellaista pätevyyttä, ihminen on eräs mieheni sukulainen. En sulkenut häntä elämästäni suuresti draamaillen, vaan koitin tekeytyä huomaamattomaksi, harmaaksi kiveksi. Mutta välien katkaisu oli pakko tehdä oman mielenterveyden vuoksi. Minä luulin oikeasti 40-vuotiaaksi asti tulevani toimeen kaikkien kanssa edes jollain tasolla. Olen töissä esimiesasemassa ja saanut koulutusta vaikeisiinkin vuorovaikutustilanteisiin. Mikään oppimani ei pätenut tämän ihmisen kanssa. Jos vaikka kielsin tekemästä jotain, hän teki saman asian vähän toisin, kun juuri sitä ei ollut kielletty. Hän ymmärsi tahallaan(?) kaiken sinne päin tai väärin. Esim. jos sanomme hänelle olevamme kotona viikonloppuna, se tarkoittaa hänen mielestään automaattisesti, että olemme hänen käytettävissään viikonloppuna. Parempi siis kun ei kerro tai jos kysytään, koittaa väistää kysymyksen. Tämän ihmisen seurassa on ahdistava olo ja hänen kanssaan on ihan jotkut omat vuorovaikutussäännöt. En tunne ketään muuta kaltaistaan. Ja jos joku kertoisi minulle tarinana sen miten hän on meitä kohtaan toiminut, en uskoisi vaan sanoisin, että kertoja liiottelee. En ennen tämän ihmisen kohtaamista voinut kuvitellakaan, että tällaisiakin ihmisiä on olemassa.

Kyllä olen kokenut ja vaikeuksia on ollut. Niin kuin sanoin, jos on parempi olla niin, että välit ovat poikki, niin mikäs siinä. Mutta silloin ei luulisi olevan tarvetta enää puhua ja vatvoa ja syyllistää ja syytää joka ikinen oman luonteen heikkous esim. äidin tai kenenkään muunkaan ketä nyt sitten syyllistääkään, viaksi. Mielestäni se on väärin.

Uppp