Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Musiikkikysymys vain yli viisikymppisille
27.07.2021 |
Täällä näkyy olevan meneillään nostalgia-aamu ja "sopiiko senjasen ikäiselle sejase vaate ja bändi" -kyseleminen. Aloitan oman keskustelun musiikista. Vain yli viisikymppisille. Me yli viisikymppiset olimme lapsia ja nuoria, kun punk syntyi, tukkabändit olivat voimissaan ja vanha kunnon rock täytti stadionit. Suomirockin ja -popin suuret olivat tosi suuria.
Nuoret pitävät meitä yli viisikymppisiä mummoina ja pappoina. Ja mummot ja papathan kuuntelevat iskelmää ja tangoa. Vai?
Minä en tunne yhtään ihmistä, jonka musiikkimaku olisi muuttunut niin radikaalisti, että esimerkiksi rokkarista (anteeksi vanhahtava ilmaisuni...) olisi tullut iskelmäradion ystävä. Edelliset kuuntelevat yhä rokkenrollia ja jälkimmäiset kävivät aikoinaan lavatansseissa ja tavallaan ovat edelleen sillä tiellä; varsinainen humppasukupolvi alkaa olla seitsemänkympin tuolla puolen. Nuorina oltiin enemmän eri leireissä kuin nykynuoret ovat, ja se näkyi ja osin näkyy edelleenkin pukeutumisessa.
Kysymys: tunnetko radikaaleja muuttujia? Oletko itse kadottanut punkkarisydämesi tai siirtynyt heviletin ohenemisen myötä humppaväen piireihin? Onko sellaisia ihmisiä edes olemassa?
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Hyvä musiikki tehtiin 60-luvun lopulta 70-luvun alkupuolelle. Sitä kuuntelen.
Alamäki musiikissa alkoi 80-luvulla ja se on jo pitkään ollut silkkaa sontaa.
Ken ajattelee näin, voisi ehkä hiiiieeman mennä itseensä. Ihan loogisesti ajatellen tämä ei voi pitää paikkaansa. Miten yhtäkkiä musiikintekijät olisivat taantuneet, vaikka heidän määränsä lisääntyy koko ajan, eikä tunnu todennäköiseltä, että musiikillinen lahjakkuus jotenkin mystisesti katoaisi ihmislajista?
Vanhuus, se on tämän ajattelutavan nimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen M56 ja tämän hetken suosikit Jason Derulo ja Ava Max.
Oikeastaan ihan 80-luvun alun Sadrat ja Modern Talkingit ovat jääneet soittolistalta pois, muu nuoruuden musiikki menee edelleen. Duran Duranista Tears For Fearsiin. 90-luvulta tarttui matkaan monenlaista, Smashing Pumpkins, Cure, Police, Depeche Mode, REM jne. Myös raskaampi musiikki innosti grungea myötä. Eddie Vedder on siis puolijumala.
Keksin yhtäkkiä myös vanhat amerikkalaiset, eli Sinatran, Colen, Cashin, Glenn Campbellin ja paljon, paljon muutakin. Maailmassa on ihan rutosti todella hyvää musiikkia, joten ei kannata kangistua kaavoihin. Silti iskelmä ei nappaa lainkaan, joku O. Virran Hopeinen kuu voi vielä mennä. Ja Rautavaaran Tapsa, ääni on miehellä vaan niin hemmetin hyvä.
Ihan järkyttävä mielikuva tuo vanhainkoti, jossa vain humppa soi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä musiikki tehtiin 60-luvun lopulta 70-luvun alkupuolelle. Sitä kuuntelen.
Alamäki musiikissa alkoi 80-luvulla ja se on jo pitkään ollut silkkaa sontaa.
Ken ajattelee näin, voisi ehkä hiiiieeman mennä itseensä. Ihan loogisesti ajatellen tämä ei voi pitää paikkaansa. Miten yhtäkkiä musiikintekijät olisivat taantuneet, vaikka heidän määränsä lisääntyy koko ajan, eikä tunnu todennäköiseltä, että musiikillinen lahjakkuus jotenkin mystisesti katoaisi ihmislajista?
Vanhuus, se on tämän ajattelutavan nimi.
Minä olen tuon kirjoittajan kanssa pitkälti samaa mieltä, joskin venytän aikarajaa 60-luvun alkupuolelle ja sallin kunnon dinosaurusten myöhemmänkin musiikin.
Olen saanut eräässä musiikkiharrastusryhmässä satikutia siitä, että en kuulemma ole avarakatseinen ja avoin uudelle. Miksi vaivautuisin etsimään uutta, kun vanhaa on niin paljon, että siihenkään ei elinaika riitä? Minun makuni mukaisessa musiikissa on taikana se, että se tehtiin oman aikansa maailmassa oman aikansa taustoja vasten - siihen ei kukaan enää pysty ilman aikamatkustusta.
En kiellä sitä, etteikö nykyisin olisi ihan yhtä taitavia musiikintekijöitä kuin ennenkin. Minun makuuni he vain eivät istu. Ja makuasiastahan nyt on kysymys. Eikä laaja musiikkimaku tai kaikkiruokaisuus mikään erityinen hyve ole.
Ap
Täytän 60 vuotta muutaman päivän päästä ja inhoan iskelmiä. Kuuntelen aika monipuolista musiikkia akustisesta jazzista grungeen ja elokuvamusiikkiin. Klassista en enää paljon kuuntele enkä metallia oikeastaan ollenkaan.
Spotifysta löytyy välillä hyviä yksittäisiä biisejä - ja sitä kautta artisteja - joita olen alkanut kuuntelemaan, viimeisimpänä Norah Jones, Melody Gardot, Ry Cooder, Daniiel Lanois ja Saltillo. Pidän myös muutamasta Isham Jonesin kappaleesta, jotka on äänitetty 1920 ja 1930-luvuilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen lapsuudesta asti kuunnellut vähän kaikkea. On tullut kuunneltua Rautavaaraa, Virtaa, Baddingiä, Pink Floydia, Zappaa, Bowieta ja Mozartia. Lapsuudessa lempikappaleitani olivat mm. Päivänsäde ja menninkäinen sekä Vuorenpeikkojen tanssi. Uutta musiikkia omaksun edelleen, mutta en enää samassa määrin kuin nuorempana yksinkertaisesti siitä syystä, että en kuuntele musiikkia enää yhtä paljon kuin nuorempana. Musiikkimaksuni ei ole oleellisesti muuttunut vuosien mittaan, skaala on laaja ja iskelmä menee yhtä hyvin kuin rock. Minua ei haittaa, vaikka nuoret kuvittelisivat, ettei minun nuoruudessani kivikaudella ollut musiikkia vielä keksitty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä musiikki tehtiin 60-luvun lopulta 70-luvun alkupuolelle. Sitä kuuntelen.
Alamäki musiikissa alkoi 80-luvulla ja se on jo pitkään ollut silkkaa sontaa.
Ken ajattelee näin, voisi ehkä hiiiieeman mennä itseensä. Ihan loogisesti ajatellen tämä ei voi pitää paikkaansa. Miten yhtäkkiä musiikintekijät olisivat taantuneet, vaikka heidän määränsä lisääntyy koko ajan, eikä tunnu todennäköiseltä, että musiikillinen lahjakkuus jotenkin mystisesti katoaisi ihmislajista?
Vanhuus, se on tämän ajattelutavan nimi.
Minä olen tuon kirjoittajan kanssa pitkälti samaa mieltä, joskin venytän aikarajaa 60-luvun alkupuolelle ja sallin kunnon dinosaurusten myöhemmänkin musiikin.
Olen saanut eräässä musiikkiharrastusryhmässä satikutia siitä, että en kuulemma ole avarakatseinen ja avoin uudelle. Miksi vaivautuisin etsimään uutta, kun vanhaa on niin paljon, että siihenkään ei elinaika riitä? Minun makuni mukaisessa musiikissa on taikana se, että se tehtiin oman aikansa maailmassa oman aikansa taustoja vasten - siihen ei kukaan enää pysty ilman aikamatkustusta.
En kiellä sitä, etteikö nykyisin olisi ihan yhtä taitavia musiikintekijöitä kuin ennenkin. Minun makuuni he vain eivät istu. Ja makuasiastahan nyt on kysymys. Eikä laaja musiikkimaku tai kaikkiruokaisuus mikään erityinen hyve ole.
Ap
Ymmärrän, ehkä. Eli sulle tärkeää (tärkeämpää kuin itse musiikki sinänsä) on nostalgia? Haluat musiikin voimin ikääkuin palata 60, 70, ja 80-luvuille?
Totta kai maailmassa on tehty esihistoriasta lähtien hienoa musiikkia. Itse koen niin, että miksi rajoittuisin noihin menneisiin aikoihin, koska en kaipaa nostalgiaa vaan haluan nauttia kaikesta nykyajan tarjoamasta. Ja mua kyllä puhuttelee Billy Eilish, Taylor Swift, Harry Styles and Lil Nas X.
Ihana kiistella makuasioista. Hyvä ketju, kiitos ap.
Jota lainasit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musiikkimakuni ei varsinaisesti ole muuttunut miksikään. Kuuntelen edelleen samoja levyjä kuin 1970- ja 1980-luvuilla. Jonkun verran olen löytänyt uusia ulottuvuuksia musiikkimakuuni, mutta perusjutut ovat ja pysyvät. Olen siitä lähinnä ylpeä.
Kun olin aikoinaan 80-luvulla opiskelijana Ruotsissa kesätöissä, nini ruotsalaiset kysyivät multa että olenko innokas tanssimaan tangoa?
Piti valitettavasti kertoa että kyllä olen tanssikurssin käynyt mutta en niin hirveästi tanssi tangoa vaan enimmäkseen discoa.
Se tango ja humppa oli 30-50 luvulla syntyneiden musaa, ei enää 60-luvulla. Ja ehkä ruotsinsuomalaiset lieventävät sillä koti-ikäväänsä sitä vielä tänä päivänä?
Kyllä vaan, ja ”suomalaistansseja” on järjestetty viikonloppuisin eri puolilla Ruotsia siihen saakka, että korona alkoi rajoittaa niiden järjestämistä.
Vierailija kirjoitti:
Kun aloitin musiikin kuuntelun ja äänitteiden keräilyn 1980-luvun alussa, niin olin jo lähtökohtaisesti kiinnostunut 1960-, 1970- ja 1980-lukujen englanninkielisestä rock- ja popmusiikista. Nykyisin LP- ja CD-kokoelmani ulottuu 1954-2021 väliselle ajalle eli sieltä Elvis Presleyn ja Chuck Berryn varhaistuotannosta tänä vuonna julkaistuihin albumeihin kuten Greta Van Fleet ja The Pretty Reckless -yhtyeet. Tietysti niitä rockin ja popin perusyhtyeitä löytyy hyvinkin kattavasti: The Beatles, Paul McCartney & Wings, The Rolling Stones, Led Zeppelin, Eric Clapton, Bob Dylan, Neil Young, Fleetwood Mac (Buckingham-Nicks-C. McVie= Whitesnake, Def Leppard, U2, Prince, Guns N¨ Roses, Oasis ja monia muita.
Ei punk ole minuun suuremmin kolahtanut vaikka minulta löytyykin muutama keskeinen The Sex Pistolsien, Public Image Limitedin, The Clashin ja Green Dayn albumi. Voin yhtä hyvin kuunnella ABBA:n ja Kylie Minoguen kaltaista pop-musiikkia kuin AC/DC:tä ja Soundgardenia eli välillä jotain helpeämpää hevin vastapainoksi. En sinällään koe musiikin kuuntelua ideologisena kysymyksenä vaan subjektiivisenä makuasiana. Pyrin myös seuraamaan uudempaa rock- ja popmusiikkia kuten Taylor Swiftiä. Eihän elokuvat ja tv-sarjatkaan voi perustua vain vanhoihin näyttelijöihin, jotka ovat ehkä tehneet parhaat työnsä 30 vuotta sitten,
Komppaan täysin. Kaikki nuo ovat tuttuja. Toisessa ääripäässä kuuntelen varsinkin livenä naissopraanoja. Lisäksi Countrya, suomipoppia kuten Eppu Normaali ym. Lista olisi loputon jos laatisin.t. v - 46 synt nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena kuuntelin sitä mitä radiossa soi, ei ollut paljon muuta. Eput, Dingo, Yö, Zero Nina oli pakko päästä kattoon.
Kävin myös lavoilla tansseissa, perinteistä tanssimusiikkia en oo koskaan tykännyt kuunnella vaikka sitä tykkäänkin tanssia.
Nuorena naureskelin iskelmälle mutta nykyisin kuuntelen kyllä.
Hevistä iskelmäänon jees, jazz ja proge ja muut hihhulimusiikit vois puolestani vaipua unholaan.
Sori "mainos", mutta tulkaapa huviksenne käymään myös "mitä musiikkia kuuntelit ennen v. 2000" -ketjuun, jos ette ole jo käyneet. On avoimet ovet kaikenlaiselle musiikille ja ajatusmaailmoille ja varmaan paljolti yhteinen ajankuva Suomesta, riippumatta mitä on kuunneltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä ketään, joka olisi vaihtanut rockista iskelmään. Mutta jotkut kuuntelevat aika iskelmällistä rockia, tyyliin Lauri Tähkä. Onhan suuri osa suomirockista aika iskelmää. Itse en jaksa kuunnella oman nuoruuden suosikkeja tyyliin Sielun Veljet, on tullut mutta enemmän kuin täyteen. Seikkailen Spotifysta eri vuosikymmenten tyyleissä ja etsin koko ajan uutta, mutta täytyy myöntää, että niistä löydöistäni harvempi on edes tältä vuosituhannelta vaan enemmänkin ajalta ENNEN omaa nuoruuttani, 60-70-luvuilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä musiikki tehtiin 60-luvun lopulta 70-luvun alkupuolelle. Sitä kuuntelen.
Alamäki musiikissa alkoi 80-luvulla ja se on jo pitkään ollut silkkaa sontaa.
Ken ajattelee näin, voisi ehkä hiiiieeman mennä itseensä. Ihan loogisesti ajatellen tämä ei voi pitää paikkaansa. Miten yhtäkkiä musiikintekijät olisivat taantuneet, vaikka heidän määränsä lisääntyy koko ajan, eikä tunnu todennäköiseltä, että musiikillinen lahjakkuus jotenkin mystisesti katoaisi ihmislajista?
Vanhuus, se on tämän ajattelutavan nimi.
Minä olen tuon kirjoittajan kanssa pitkälti samaa mieltä, joskin venytän aikarajaa 60-luvun alkupuolelle ja sallin kunnon dinosaurusten myöhemmänkin musiikin.
Olen saanut eräässä musiikkiharrastusryhmässä satikutia siitä, että en kuulemma ole avarakatseinen ja avoin uudelle. Miksi vaivautuisin etsimään uutta, kun vanhaa on niin paljon, että siihenkään ei elinaika riitä? Minun makuni mukaisessa musiikissa on taikana se, että se tehtiin oman aikansa maailmassa oman aikansa taustoja vasten - siihen ei kukaan enää pysty ilman aikamatkustusta.
En kiellä sitä, etteikö nykyisin olisi ihan yhtä taitavia musiikintekijöitä kuin ennenkin. Minun makuuni he vain eivät istu. Ja makuasiastahan nyt on kysymys. Eikä laaja musiikkimaku tai kaikkiruokaisuus mikään erityinen hyve ole.
Ap
Ymmärrän, ehkä. Eli sulle tärkeää (tärkeämpää kuin itse musiikki sinänsä) on nostalgia? Haluat musiikin voimin ikääkuin palata 60, 70, ja 80-luvuille?
Totta kai maailmassa on tehty esihistoriasta lähtien hienoa musiikkia. Itse koen niin, että miksi rajoittuisin noihin menneisiin aikoihin, koska en kaipaa nostalgiaa vaan haluan nauttia kaikesta nykyajan tarjoamasta. Ja mua kyllä puhuttelee Billy Eilish, Taylor Swift, Harry Styles and Lil Nas X.
Ihana kiistella makuasioista. Hyvä ketju, kiitos ap.
Jota lainasit
Ei sinänsä nostalgia, vaan ajankuva miellyttää minua kovasti. Ja se, että oltiin luomassa kokonaan uusia asioita. Kärjistettynä: jäljitelmiä ei tarvita, kun vanhat ovat (vinyylilläkin) tallessa. :)
Ap
Kuuntelenja olen kakarasta asti kuunnellut pääasiassa rokkia ja olen sen suhteen kaikki ruokainen. Aikaisemmin kuuntelin enemmän 70, 80 ja 90 luvun perus rokkia, esim. Led Zeppelin, Jimi Hendrix, The Who, Beatles, Rollarit, The Police, Gabrielin aikainen Genesis, Pearl Jam, Pink Floyd, The Smiths jne. Toki nykyisinkin kuuntelen aika ajoin noita vanhoja. Nyt ikää on 58 v. ja iän myötä musiikkimaku on muuttunut raskaampaan suuntaan. Eteenkin progemetalli iskee kovaa, (esim. Tool, Perfect Circle, Pussifer, Leprous, Soen jne) ja sitten perushevi tyyliin Metallica, Iron Maiden. Muista genreistä suosikkeja on Von Herzen brothers, 30 Seconds to Mars, Limp Bizkit, Ophet, Alice in Chain jne. Lisäksi modaalinen Jazz eteenkin tietty Miles Davisin tuotanto sekä klassiselta puolelta Beethoven, Mozart ja Bach toimii todella hyvin. En voi kuvitellakaan, että musiikkimakuni muuttuis johonki suomalaisen iskelmämusiikin suuntaa - kaikki kunnia toki sen alan pelimanneille.
Kuunnelkaa vaan papat sitä Kari Tapion biisiä Juna Kulkee. En kyllä haluaisi teidän kanssa olla vanhainkodissa kun omia suosikkejani ovat Deep Purple, Iron Maiden, Dio, Rainbown kaksi ekaa ja Black Sabbath (vain Dion laulama tuotanto). Minkään maailman iskelmää ja humppaa en haluisi kuunnella pakotettuna
M19
Ei ole musiikkimaku muuttunut. En edelleenkään kuuntele suomi-iskelmää. Se on jotenkin yksinkertaista.
Olen, mutta siten että 70-luvulla kuuntelin vain progea mutta nyt kuuntelen Rammsteinia ja Yungbludia.
Alue: Aihe vapaa
Mitä rakentavaa tuollaisessa kommentissa on? Ja kyllä, viittaan tyhmyyteesi.