Musiikkikysymys vain yli viisikymppisille

Näinhän se on nykyään. Lapsi kuuntelee jotain siistiä sipsutusta, ja faija Acceptia.

Samat on bändit nykyään kuin 80-luvun alussa itsellä.

Musiikkimakuni ei varsinaisesti ole muuttunut miksikään. Kuuntelen edelleen samoja levyjä kuin 1970- ja 1980-luvuilla. Jonkun verran olen löytänyt uusia ulottuvuuksia musiikkimakuuni, mutta perusjutut ovat ja pysyvät. Olen siitä lähinnä ylpeä.

Paras musiikki tehtiin 50- ja 60-luvulla. Vanha kantri ❤

Nuorena ja rakastuneena tuli kuunneltua iskelmiä. Avioeron jälkeen musiikkimaku muuttui täysin. Nyt vain kova rock on in. Iskelmät ja suomipop ,,pthyi.

En tunne ketään, jolla olisi musiikkimaku radikaalisti muuttunut. Itse kuuntelen edelleen Queenia ja David Bowieta, myös punk on lähellä sydäntäni. Mies kuuntelee raskaampaa rockia.

Ollaan 61 minä ja mies 59. En kestä, jos vanhainkodissa soi iskelmämusiikki.

Punk on parasta! 

T. 57-vuotias opettaja

Kakarana (70-luku) ainoa tarjonta ylen kanavilta oli iskelmä tai sitten klassisempi vingutus + beatlesit elvikset yms vanhempi rock ja viihdemusiikki. Modernia nuorisomusiikkia oli aika vähän tarjolla radiosta jonkun nuorten sävellahjan lisäksi ja sielläkin soi aika rajattu osa kaikesta sen aikaisesta musiikkitarjonnasta. Kaseteilta kuunneltiin jotain hurriganesia ja jossain vaiheessa muistan hämärästi rockabilly vaiheen. Myöhemmin aukesi yksityiset paikallisradiot ja musiikkitarjonta laajeni.

Kerkisin nuorena kyllästymään ainaiseen iskelmään ja kunhan tulin tietoiseksi muun maailman musiikista kuten doors, rainbow, led zeppelin, rock, blues yms. niin en ole iskelmää  enää kaivannut. 

Olen 51 ja edelleen iskee joku grunge ja vaikka NIN lujaa. Iskelmästä en välitä yhtään. Mielestäni esim. Apulanta on siirtynyt jostain syystä ajan myötä iskelmäkategoriaan.

Toki musiikkimaku on laajentunut iän myötä, en ole enää niin puritaani kuin joskus. Opin peräti pitämään yhdestä Bob Dylanin kappaleesta, vaikka olen aina inhonnut hänen musiikkiaan. Toki herra ei laula tätä kappaletta itse.

Kuuntelen ihan samanlaista musiikkia kuin nuorenakin, punk-bändejäkin on nykyisin tosi kovia, esim. Hocico.

Musiikissa merkitsee paljon se miten se on tehty, olen saanut pitkän klassisen musiikin koulutuksen ja soittanut parissakin bändissä, myös orkesterissa klassista musiikkia ja esiintynyt paljon. 

Minun ystäväpiirissäni ei ole ikinä kukaan kuunnellut humppaa tai iskelmiä, eivät myöskään vanhemmat tai muut tuttavat.

Vierailija kirjoitti:

Musiikkimakuni ei varsinaisesti ole muuttunut miksikään. Kuuntelen edelleen samoja levyjä kuin 1970- ja 1980-luvuilla. Jonkun verran olen löytänyt uusia ulottuvuuksia musiikkimakuuni, mutta perusjutut ovat ja pysyvät. Olen siitä lähinnä ylpeä.

Kun olin aikoinaan 80-luvulla opiskelijana Ruotsissa kesätöissä, nini ruotsalaiset kysyivät multa että olenko innokas tanssimaan tangoa?

Piti valitettavasti kertoa että kyllä olen tanssikurssin käynyt mutta en niin hirveästi tanssi tangoa vaan enimmäkseen discoa.

Se tango ja humppa oli 30-50 luvulla syntyneiden musaa, ei enää 60-luvulla. Ja ehkä  ruotsinsuomalaiset lieventävät sillä koti-ikäväänsä sitä vielä tänä päivänä?

Vierailija kirjoitti:

En tunne ketään, jolla olisi musiikkimaku radikaalisti muuttunut. Itse kuuntelen edelleen Queenia ja David Bowieta, myös punk on lähellä sydäntäni. Mies kuuntelee raskaampaa rockia.

Ollaan 61 minä ja mies 59. En kestä, jos vanhainkodissa soi iskelmämusiikki.

Tuo on muuten kauhea ajatus: iskelmämusiikkia vanhainkodin ruokasalissa ja rollaattoriliikuntaa humppaveikkojen hengessä.

Minun on vaikea selvitä edes hammaskiven poistosta ilman henkisiä kärsimyksiä, jos hygienisti soitattaa paikallisradiota. Olen vahvasti sitä mieltä, että taustamusiikkia ei pidä edes käyttää, koska siitä ei kerta kaikkiaan voida olla yhtä mieltä. Sen jälkeen, kun vuosia sitten istuin parikymmentä minuuttia sormet korvissa juuri hammashoitolan autiossa odotushuoneessa suomiräppiä vältellen, olen varustautunut vastamelukuulokkeilla ja/tai korvatulpilla yleisille paikoille. Tiedän olevani keskivertoa niuhompi, mutta omapa on asiani. En ymmärrä, miten musiikki voi olla joillekin niin yhdentekevää, että kaikki käy eikä mikään häiritse.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musiikkimakuni ei varsinaisesti ole muuttunut miksikään. Kuuntelen edelleen samoja levyjä kuin 1970- ja 1980-luvuilla. Jonkun verran olen löytänyt uusia ulottuvuuksia musiikkimakuuni, mutta perusjutut ovat ja pysyvät. Olen siitä lähinnä ylpeä.

Kun olin aikoinaan 80-luvulla opiskelijana Ruotsissa kesätöissä, nini ruotsalaiset kysyivät multa että olenko innokas tanssimaan tangoa?

Piti valitettavasti kertoa että kyllä olen tanssikurssin käynyt mutta en niin hirveästi tanssi tangoa vaan enimmäkseen discoa.

Se tango ja humppa oli 30-50 luvulla syntyneiden musaa, ei enää 60-luvulla. Ja ehkä  ruotsinsuomalaiset lieventävät sillä koti-ikäväänsä sitä vielä tänä päivänä?

Olin 80-luvun alussa tätini luona Tukholman saaristossa kesää viettämässä. Teinisydämeni muljahti ikävästi aina, kun naapurihuvilan ruotsalaistunut ammattimuusikko pompahti näkyviin. Hän nimittäin poikkeuksetta esitti minulle vähintään muutaman kappaleen suomalaista lempimusiikkiaan, ja ensimmäisenä kuultiin aina "Oi Emma Emma". Hänen tyttärensä olivat jonkinlaista mainettakin kerännyt poppiduo, ja hän kai nostalgisesti uskoi, että vanhassa kotimaassa nuorison maku oli parempi. :D Ei auttanut piipittää mitään The Whosta tai Dylanista - sillä saarella kuultiin vain vanhaa iskelmämusiikkia tai ruotsipoppia.

Ap

Kun aloitin musiikin kuuntelun ja äänitteiden keräilyn 1980-luvun alussa, niin olin jo lähtökohtaisesti kiinnostunut 1960-, 1970- ja 1980-lukujen englanninkielisestä rock- ja popmusiikista. Nykyisin LP- ja CD-kokoelmani ulottuu 1954-2021 väliselle ajalle eli sieltä Elvis Presleyn ja Chuck Berryn varhaistuotannosta tänä vuonna julkaistuihin albumeihin kuten Greta Van Fleet ja The Pretty Reckless -yhtyeet. Tietysti niitä rockin ja popin perusyhtyeitä löytyy hyvinkin kattavasti: The Beatles, Paul McCartney & Wings, The Rolling Stones, Led Zeppelin, Eric Clapton, Bob Dylan, Neil Young, Fleetwood Mac (Buckingham-Nicks-C. McVie= Whitesnake, Def Leppard, U2, Prince, Guns N¨ Roses, Oasis ja monia muita. 

Ei punk ole minuun suuremmin kolahtanut vaikka minulta löytyykin muutama keskeinen The Sex Pistolsien, Public Image Limitedin, The Clashin ja Green Dayn albumi. Voin yhtä hyvin kuunnella ABBA:n ja Kylie Minoguen kaltaista pop-musiikkia kuin AC/DC:tä ja Soundgardenia eli välillä jotain helpeämpää hevin vastapainoksi. En sinällään koe musiikin kuuntelua ideologisena kysymyksenä vaan subjektiivisenä makuasiana. Pyrin myös seuraamaan uudempaa rock- ja popmusiikkia kuten Taylor Swiftiä. Eihän elokuvat ja tv-sarjatkaan voi perustua vain vanhoihin näyttelijöihin, jotka ovat ehkä tehneet parhaat työnsä 30 vuotta sitten,

Muistan, kun minullekin nuorena (olen nyt jo pian 64) sanottiin, että "kyllä se maku muuttuu", kun vanhenet. Kuuntelin 70-luvun alkupuolella Zeppelinejä, Pink Floydia, Deep Purplea, Jimi Hendrixiä, Janis Joplinia ja myöhemmin sitten -80-luvulla Suomi-rockia esim. Hassisen konetta, Sielun Veljiä, Juicea (aika vähän), Eppuja. Ei ole muuttunut. Ehkä vähän laajentunut, mutta nuoruuden bändit ja biisit ovat edelleen suosikkejani.

Näinhän se on, meidän ja meidän vanhempien välillä oli sukupolvikuilu - omat ennen sotia syntyneet vanhempani eivät ymmärtäneet nuorisokulttuurin käsitettä ja "rautalankamusiikkia", saati uutta aaltoa, jota muksuna kuuntelin.

Oma musiikkimakuni on kyllä päivittynyt ajan myötä. Vaikka kuuntelen edelleen myös suomirockia tai punkia, lempimusiikkiani on nykypop ja edm. Sam Smith, Dua Lipa, Rita Ora, Weeknd, Chainsmokers, Billie Eilish, Harry Styles, David Guetta...

Kannattaa kuunnella, kyllä nykyäänkin osataan musiikkia tehdä. Ja kun tykkään tanssia, niin hyvin kelpaa.

Mulla se on ollut 70-80 luvun taitteesta lähtien Hurriganesia, Pelle Miljoonaa, Sielun veljiä. Leningrad Cowboys jne. Ja ikirakkauteni Hanoi Rocks. Näin niinkuin suomalaisista. Melko laaja on skaala mutta Jazz ei oikein kolahdua. No, ei kyllä humpat ja polkatkaan.

N59

Muistan sen tunnepläjäyksen minkä koin, kun kuulin ekan kerran Sex Pistolsin biisejä, esimerkiksi My Way. Eppu Normaalin Poliisi pamputtaa oli myös sellainen. Tykkäsin paljon dickomusiikistakin sekä 70-luvun hevistä ja tykkään edelleen.

Muistan muutaman vuoden takaa, kun luukutin keittiössä Metallicaa ja teinipoika tuli pyytämään, että laittaisin pienemmälle. Samalla hän sanoi, että on tuo Reijo Taipale kyllä hyvä.

Kyllä ihmisten musiikkimaku muodostuu ja vakiintuu nuorena.

Ne, jotka nykyään kuuntelevat iskelmää ja humppatangoa, ovat kuunnelleet sitä aina. Muistan opiskeluaikojen parikymppisen kämppikseni, joka soitti jotain reijotaipaletta niin, että meinasin hulluksi tulla...  :).

Ne jotka rakastivat punkkia tai rokkia, rakastavat sitä yhä.

Itse olin 17-vuotias, kun hurahdin oopperaan. Siitä tulee tänä vuonna kuluneeksi tasan 50 vuotta, ja oopperahullu olen edelleen.

t. Musiikkimummeli

Mä en tykkää yhtään mun nuoruuden musiikista, mutta ysäripoppi ja tekno iskee. Ikää 53 v.

Tykkäsin kasarilla Princestä ja motown-musiikista, kantrista, INXStä , mutta en niinkään suomalaisista bändeistä paitsi Miljoonasateesta. Edelleen sama tyyli. Yritin käydä jossain lavatanssijumpassa mutta se musiikki sattui hampaisiin.