Onko kaksisuuntainen mielialahäiriö rankka sairaus?

Mun miehellä on vaikean masennuksen ja alkoholismin ohella. Pysyy hyvin kurissa lääkkeillä.

Jos toimivat lääkkeet niin varmaan suurimman osan aikaa hallussa. Ongelma on lääkkeiden pois jättäminen.

Lääkityksellä pysyy yleensä melko hyvin aisoissa, mutta mania ja masennus jaksot saattavat silti olla rankkoja. Minkä tyyppinen bibo on kyseessä, eli kuinka pitkällä syklillä jaksot vuorottelevat tytölläsi? Lääkitys voi olla haastava saada kohdilleen, kun tyttö on vielä kasvuiässä, mutta varmasti olo tasaantuu ajan ja kasvun myötä. Voimia!

Ei alaikäiselle tehdä diagnooseja.

Huom. Siis mielenterveys.

n. 1kk masennus, hypomania 1vk

Kumma että 14-vuotiaalle on annettu bipolaari diagnoosi. Alaikäisille ei pitäisi antaa mt-diagnooseja.

Ottamatta kantaa tyttäreesi, niin kyllä se on rankka sairaus. Mulla itsellä kesti todella kauan, että sain diagnoosin. Olen tehnyt vaikka mitä tyhmää ja hävettävää maniassa. Luottotiedot onneksi kunnossa, mutta mulla se on ilmennyt kaiken maailman muuna sekoiluna, rahan tuhlauksena järjettömiin ostoksiin (jotka siinä maniassa tuntee välttämättä haluvansa)  ja holtittomina seksisuhteina, yksi yö ja seuraavana toinen jne. Aikanaan mania kantoi minua niin, että sain suoritettua ennätysnopeasti erään tutkinnon. Mutta sitten kun se masennus iskee, se meinaa tappaa. Se on niin raskasta, ja kaikkea  katuu. Kaiken lisäksi tämä kauhea sairaus on perinnöllinen, kaksi lapsistani sairastaa tätä. Ennenkuin joku ehtii huutamaan, että en olisi ansainnut lapsia, niin kerron että en nuorena tiennyt. Lapseni ovat jo aikuisia, minulla tämä todettiin v. 2011, vaikka itse tiedän oireelleeni sitä ennen jo kauan.

Tästä on tullut lääkäreille nyt muoti diagnoosi lääketehtaiden sponsoroinnilla.

Luepa  kirja "Tappavat lääkkeet - näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhoidon"  Peter C Götzshe

Kirjassa on varoittavia esimerkkejä nuorille teini-ikäisille määrättyjen lääkkeiden vaikutuksesta.

Ottaisin vielä toisen lääkärin mielipiteen diagnoosista.

Kamalaa

Kyllä alaikäisille tehdään mt-diagnooseja.

Erikseen ovat persoonallisuushäiriöt, joita ei voi alaikäisellä diagnosoida.

On kamala :( Olen 18v ja vasta itsekin saanut diagnoosin, osastohoito on luultavasti edessä. Suomi24 löytyy kaksisuuntaisesta keskustelua, samoin mielenterveyshelmi.fi

Ainaista tappeluahan tää oman itsensä kanssa on.

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 07:28"]Kyllä alaikäisille tehdään mt-diagnooseja.

Erikseen ovat persoonallisuushäiriöt, joita ei voi alaikäisellä diagnosoida.

[/quote]

Ei pidä paikkansa. Meille tuli juuri hoitojaksolle tyttö, 16, jolla yhtenä dg:na epävakaa persoonallisuus sekä kaksisuuntainen mielialahäiriö...

terv. Psyk sh

Ei ole rankka. Verrattavissa lähinnä flunssaan, vähän lepoa vaan niin menee ohi.

Se niin riippuu. Joillakin se pysyy lääkkeillä hyvin kurissa, ja silloin ei ole kovinkaan rankka sairaus. 

Sitten taas on sellaisia kuin exäni, jonka jouduin jättämään koska en kestänyt enää hänen sairauden aiheuttamia sekoilujaan. Hänellä kokeiltiin hyvin monia lääkkeitä, mistään ei ollut mitään apua. Jotkut jopa pahensivat tilannetta esim. heittivät normaalia pidempään ja pahempaan maniajaksoon jossa luuli osaavansa lentää, olevansa kuolematon jne. Useimpien lääkkeiden vaikutusta ei huomannut mitenkään. Exälläni sairaus oli sellainen hyvin nopeasyklinen, mielialat saattoivat vaihtua ihan muutaman päivän aikana mitä syvimmästä masennuksesta mitä hurjimpaan maniaan. Joskus jopa niin, että lähdin töihin huolissani että miten itsemurhaa hautovan masentunut mies pärjää, ja kun tulin töistä, vastassa oli joko ärtyisä tai vähän liiankin juhlatuulella (esim. juovuksissa ja pahimmissa tapauksissa maksullinen nainen aviovuoteessamme seurana) oleva maanikko.

Miehelle itselleen rankimpia olivat masennukset. Niihin liittyi myös syvä katumus kaikesta mitä oli maniassa tullut tehtyä. Minulle puolisona rankimpia olivat maniat, joita suorastaan pelkäsin. Joskus mies teki työtä päiväkausia nukkumatta ja oli hyvin ärtyisä. Toisinaan, aika usein, meni vaihteelle jossa ryyppäsi, uhkapelasi ja kävi huorissa. Jättikin minut useampaan kertaan kun olin maanikon silmään niin tylsä ja harmaa tyyppi, ja sitten taas tuli takaisin kun masennus alkoi iskeä kuvioihin. 

Työelämässä yllättäen tuo exäni on ihan menestynyt. Ei hän varmaan missään palkkatyössä oikein pärjäisi, mutta hänellä on oma it-alan yritys, ja omistaja voi tehdä niinkin että tekee työtä hullun lailla kun on mania, ja on sitten vaikka pari viikkoa tekemättä mitään tai edes tulematta töihin kun on taas masentunut. 

Mun mielestä on outoa tehdä noin nuorelle tollasii diagnooseja.

Mutta kyllä, ainakin tämä missä mielialat vaihtelee monta kertaa päivässä on todella rankka. En syö lääkkeitä tällä hetkellä, en kie tarpeelliseksi vaan koitan löytää mielenrauhan muilla tavoin. Esim. Olemalla paljon luonnossa ja eläinten parissa, harrastamalla musiikkia, hengellisiä asioita unohtamatta.

Toistaiseksi toiminut, en laita omaisuuttani sileäksi vaan pystyn hoitaa raha-asiani suht ok, oon pysyny rakkaalle aviomiehelleni uskollisena jne.

Tästä voisi kirjoittaa toki paljonkin mutta en nyt ehdi.

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 10:08"]Se niin riippuu. Joillakin se pysyy lääkkeillä hyvin kurissa, ja silloin ei ole kovinkaan rankka sairaus. 

Sitten taas on sellaisia kuin exäni, jonka jouduin jättämään koska en kestänyt enää hänen sairauden aiheuttamia sekoilujaan. Hänellä kokeiltiin hyvin monia lääkkeitä, mistään ei ollut mitään apua. Jotkut jopa pahensivat tilannetta esim. heittivät normaalia pidempään ja pahempaan maniajaksoon jossa luuli osaavansa lentää, olevansa kuolematon jne. Useimpien lääkkeiden vaikutusta ei huomannut mitenkään. Exälläni sairaus oli sellainen hyvin nopeasyklinen, mielialat saattoivat vaihtua ihan muutaman päivän aikana mitä syvimmästä masennuksesta mitä hurjimpaan maniaan. Joskus jopa niin, että lähdin töihin huolissani että miten itsemurhaa hautovan masentunut mies pärjää, ja kun tulin töistä, vastassa oli joko ärtyisä tai vähän liiankin juhlatuulella (esim. juovuksissa ja pahimmissa tapauksissa maksullinen nainen aviovuoteessamme seurana) oleva maanikko.

Miehelle itselleen rankimpia olivat masennukset. Niihin liittyi myös syvä katumus kaikesta mitä oli maniassa tullut tehtyä. Minulle puolisona rankimpia olivat maniat, joita suorastaan pelkäsin. Joskus mies teki työtä päiväkausia nukkumatta ja oli hyvin ärtyisä. Toisinaan, aika usein, meni vaihteelle jossa ryyppäsi, uhkapelasi ja kävi huorissa. Jättikin minut useampaan kertaan kun olin maanikon silmään niin tylsä ja harmaa tyyppi, ja sitten taas tuli takaisin kun masennus alkoi iskeä kuvioihin. 

Työelämässä yllättäen tuo exäni on ihan menestynyt. Ei hän varmaan missään palkkatyössä oikein pärjäisi, mutta hänellä on oma it-alan yritys, ja omistaja voi tehdä niinkin että tekee työtä hullun lailla kun on mania, ja on sitten vaikka pari viikkoa tekemättä mitään tai edes tulematta töihin kun on taas masentunut. 

[/quote]

Noi ton tyyppiset jutut taitaa olla enemmänkin sitä että sairauden varjolla oikeutetaan itselleen tollasia överijuttuja.

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 10:11"]

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 10:08"]Se niin riippuu. Joillakin se pysyy lääkkeillä hyvin kurissa, ja silloin ei ole kovinkaan rankka sairaus. 

Sitten taas on sellaisia kuin exäni, jonka jouduin jättämään koska en kestänyt enää hänen sairauden aiheuttamia sekoilujaan. Hänellä kokeiltiin hyvin monia lääkkeitä, mistään ei ollut mitään apua. Jotkut jopa pahensivat tilannetta esim. heittivät normaalia pidempään ja pahempaan maniajaksoon jossa luuli osaavansa lentää, olevansa kuolematon jne. Useimpien lääkkeiden vaikutusta ei huomannut mitenkään. Exälläni sairaus oli sellainen hyvin nopeasyklinen, mielialat saattoivat vaihtua ihan muutaman päivän aikana mitä syvimmästä masennuksesta mitä hurjimpaan maniaan. Joskus jopa niin, että lähdin töihin huolissani että miten itsemurhaa hautovan masentunut mies pärjää, ja kun tulin töistä, vastassa oli joko ärtyisä tai vähän liiankin juhlatuulella (esim. juovuksissa ja pahimmissa tapauksissa maksullinen nainen aviovuoteessamme seurana) oleva maanikko.

Miehelle itselleen rankimpia olivat masennukset. Niihin liittyi myös syvä katumus kaikesta mitä oli maniassa tullut tehtyä. Minulle puolisona rankimpia olivat maniat, joita suorastaan pelkäsin. Joskus mies teki työtä päiväkausia nukkumatta ja oli hyvin ärtyisä. Toisinaan, aika usein, meni vaihteelle jossa ryyppäsi, uhkapelasi ja kävi huorissa. Jättikin minut useampaan kertaan kun olin maanikon silmään niin tylsä ja harmaa tyyppi, ja sitten taas tuli takaisin kun masennus alkoi iskeä kuvioihin. 

Työelämässä yllättäen tuo exäni on ihan menestynyt. Ei hän varmaan missään palkkatyössä oikein pärjäisi, mutta hänellä on oma it-alan yritys, ja omistaja voi tehdä niinkin että tekee työtä hullun lailla kun on mania, ja on sitten vaikka pari viikkoa tekemättä mitään tai edes tulematta töihin kun on taas masentunut. 

[/quote]

Noi ton tyyppiset jutut taitaa olla enemmänkin sitä että sairauden varjolla oikeutetaan itselleen tollasia överijuttuja.

[/quote]

Minä en, 8 vuotta sen miehen kanssa eläneenä, usko tuohon. Mies ei ollut pohjimmiltaan ollenkaan sen luontoinen. Hän oli hyvin herkkä, syvällinen ihminen, helluntailainen uskovainenkin. Hän ei esimerkiksi hyväksynyt ollenkaan alkoholinkäyttöä eikä avioliiton ulkopuolisia suhteita. Mutta kun se mania tuli, ei sitä aitoa häntä ollut missään. Mies oli kuin kiimainen eläin joka menee minne vietit vie, ihan täysin toinen persoona kuin "oikeasti". Usein mietin onko se aito hän jossain siellä pohjalla kuitenkin, mutta en ikinä löytänyt sitä maniatyypistä. 

Ja lopulta aloin epäillä sitäkin, että oliko se aitona hänenä pitämäni sittenkään hän, vai onko sekin vain yhden sairaussyklien vaiheen tuottama miellyttävä persoonallisuus. Lopulta jouduin toteamaan, että 8 vuoden jälkeen en voi tietää ollenkaan kuka mies on, eikä hän tiedä sitä itsekään. Sairaus hallitsi häntä niin paljon ja muutti niin äärilaidoista toiseen, että oli mahdoton tietää millainen hänen oikea persoonansa ilman sairautta olisi. Tulipahan ainakin opittua kantapään kautta, että ihminen, tervekin, on lopulta vain biologiansa ja aivokemiansa tuote, eikä sen mystisempää persoonallisuutta ole. Kun ne kemikaalit alkaa sekoilla, ihminen voi muuttua täysin toiseksi.

t. 17

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 09:59"][quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 07:28"]Kyllä alaikäisille tehdään mt-diagnooseja.

Erikseen ovat persoonallisuushäiriöt, joita ei voi alaikäisellä diagnosoida.

[/quote]

Ei pidä paikkansa. Meille tuli juuri hoitojaksolle tyttö, 16, jolla yhtenä dg:na epävakaa persoonallisuus sekä kaksisuuntainen mielialahäiriö...

terv. Psyk sh

[/quote]

Joo voidaan antaa, mutta ei pitäisi. Ihmeellistä muutenkin että on annettu juuri nuo diagnoosit, taudinkuvat ovat niin samanlaiset. Kaksisuuntaisen erotusdiagnostiikka on hyvin haastavaa aikuisella, saati nuorella. Tietysti voidaan saada helpommin osastolle noilla diagnooseilla.