Elämäntarinani.

Olen 48-vuotias mies. Synnyin 17.12.1965 Lappeenrannassa 23-vuotiaille vanhemmilleni. Lapsuuteni oli suht hyvä ja kasvoin perheen ainoana lapsena. Luonteeltani olen aina ollut vähän tuhma poika, vankilassakin kävin lusimassa 22-25vuotiaana. Minulla on tatuointeja, joista ensimmäisen otin juuri 18-vuotta täyttäessäni, tummat paksut hiukset pysyneet päässä, enkä ole lihava. Naiset ovat yleensä kehuneet minua komeaksi.

26-vuotiaana tapasin ensimmäisen lapseni äidin Minnan. Minna oli muuttanut Tampereelta Lappeenrantaan. Minna oli samanikäinen mitä minäkin. Meillä lähti Minnan kanssa suhde tosi hyvin käyntiin. Olin todella rakastunut Minnaan. Mutta sitten Minnan mielenterveysongelmat alkoi tuhota meidän parisuhdetta, Minna sairasti siis kaksisuuntaistamielialahäiriötä. Minnalla oli myös lääkitys siihen, juotiin aika usein myös alkoholia, joten Minna sekakäytti myös lääkkeensä alkoholin kanssa. 6kk seurustelun jälkeen Minna muutti mun luokse asumaan. Sit alko ongelmat, riideltiin usein, tapeltiin usein, niin et molemmilla oli fyysisiä jälkiä kehossa... mut ei silti pystytty eroamaan toisistamme...

28-vuotiaina alettiin haaveilemaan vauvasta. Menimme myös maistraatissa naimisiin. Sanoin Minnalle, et nyt sun täytyy lopettaa tuo lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttö ja huumeiden käyttö (Minna veti myös joskus huumeita...) jotta meidän lapsi vois syntyä terveenä. Minna teki työtä käskettyä ja hakeutui päihteiden vierotus hoitoon. Ja se hoito onnistui meillä heti kerrasta. Lääkkeiden syömistä Minna jatkoi kuitenkin sairauteensa. Minna oli ollut joskus 19-21vuotiaana myös osastohoidossa sairautensa takia. 29-vuotiaana Minna alkoi joulukuussa -94, odottamaan ensimmäistä lastamme. Kun lapsi syntyi 25.9.95 hän oli onneksi ihana terve tyttö!. Myöhemmin kasteessa tyttäremme sai nimen Maria Aurora.

Lapsemme joutui kestämään alusta asti 7-vuotiaaksi, aika epätasapainoista perhe-elämää. Näkemään ja kuulemaan siis miten äidin sairaus vaikutti äitiinsä ja mitenkä me riideltiin ja tapeltiin usein ja usein vielä niistä samoista asioista, silti saamatta eroa aikaiseksi, olimme olleet Minnan kanssa aika onnettomia yhdessä jo pitkään... mutta ne pienen pienet hyvät hetket pitivät meidät sitten kuitenkin yhdessä...

V. 2002, mun mitta tuli täyteen sitä paskaa. Olin 37-vuotias. Päätin hakea avioeroa ja sanoin Minnalle, et nyt hän lentää tästä mun kämpästä ulos ja Mariaa ei sitten ota mukaansa! koska ei hänestä ole huoltajaksi. Minna sitten pakkasi tavaransa ja lähti, mutta samalla hän hylkäsi sitten myös Marian. Ei halunnut yhteishuoltajuutta mun kanssa, eikä valvottuja tapaamisia aina välillä lapsensa kanssa, koska ei häntä olisi uskaltanut aina kahden kesken antaa Marian kanssa olla... Mutta siis minä en olisi edes ollut niitä tapaamisia valvomassa, vaan ulkopuolinen henkilö, eli sosiaalityöntekijä, Minnan ei olisi tarvinnut siis mua edes nähdä tai kuulla varsinaisesti musta, kun kaikki lapseen liittyvät asiat oltaisiin hoidettu sosiaalityöntekijän kautta ja muutahan yhteistä selvitettävää asiaa meillä ei enää ollukkaan. Kerettiin olla Minnan kanssa siis 11-vuotta yhdessä. Koko Minnan puolen suku katkaisi myös minuun ja Mariaan välit... isovanhempia myöten... Marialla olisi ollut serkkujakin Minnan 3-vuotta nuoremman pikkusiskon Miian puolelta, mutta heidänkään perhe ei ollut enää missään tekemisissä meidän kanssa kun Minnan kanssa tiet erosivat. Eivät kehdanneet enää olla meidän kanssa tekemisissä, kun Minna teki ne temput mitkä teki... Marian serkkuja ovat -95 ja -97 syntyneet pojat ja -02 syntynyt tyttö ja -10 syntynyt poika. Viime vuonna kun Maria täytti 18-vuotta, hän ehti sosiaalisen median kautta vanhimman serkkunsa ja otti tähän yhteyttä, nyt on sitten ollut serkkujensa kanssa tekemisissä ja minäkin olen pitänyt heidän perheeseensä myös yhteyttä, Minnasta eivät ole hekään kuulleet mitään v.06 jälkeen. Missä lienee, mitä tekee... huh huh... Marian ukki oli kuollut jo ennen Marian syntymää ja mummo lähti kuulemma 2v sen jälkeen kun minun ja Marian tiet, Minnaan erosivat... Emme saaneet kutsua edes hautajaisiin.

Tilanne kävi kuitenkin sillon v. 02 minulle niin raskaaksi, että sairastuin itse masennukseen ja alkoholin käyttöni riistäytyi täysin käsistä. Maria otettiin 8-vuotiaana -03 huostaan ja sijotettiin vanhempieni luokse asumaan Imatralle. Missä jatkoi 2-luokkaa sitten, 1-luokan kerkesi käymään Lappeenrannassa.

En nähnyt Mariaa sitten 3-vuoteen, kun olin ihan perseet. Päivät meni baarissa istuen ja ryypäten, muiden saman henkisten kavereiden kanssa. Työpaikkakin meni alta, olin työskennellyt koko ikäni siis rekkakuskina. 41-vuotiaana v. 06 tapasin kuitenkin aivan ihanan 29-vuotiaan naisen ja ihastuimme ja myöhemmin rakastuimme ja hän saneli ehtonsa, että minun oli hakeuduttava päihdeongelmani ja masennukseni takia hoitoon ja pysyttävä kuivilla, jos meinaan hänen kanssaan yhdessä olla. :) no tein rakastuneena miehenä työtä käskettyä ja hakeuduin hoitoon ja siitä ne asiat lähti pikku hiljaa sitten selviämään ja oli ihanaa, kun oli rakastava, kiltti, herkkä, kaunis ja niin ystävällinen nainen rinnalla tukena...

Kun olin vuoden ajan ollut selvinpäin, uskalduin ottamaan sitten 12-vuotiaaseen tyttäreeni 42-vuotiaana yhteyttä 30-vuotiaan naiseni tukemana... ei oltu tekemisissä 4-vuoteen... onneksi mummolassa oli kuitenkin hyvät olot... ja onneksi ei joutunut sijotetuksi ihan vieraaseen perheeseen... Minä alotin myös taas rekkakuskin työt ja nykyinen naiseni on ammatiltaan sitten siivooja ja edellinen oli tarjoilija..

Kun olin 43-vuotias ja naiseni 31, päätimme muuttaa Lappeenrannasta ihan toiseen maakuntaan ja pienelle paikkakunnalle, josta ostimme tontin ja sinne tilasimme myös pakettiomakotitalon. Samaan aikaan 13-vuotias tyttäremme muutti myös sitten luoksemme asumaan upouuteen v. 2008 valmistuneeseen kotiin. Samalla hylkäsin myös lopullisesti ne juoppokaverini. Marialla meni pääasiassa ala-aste ihan hyvin lpr:ssa ja Imatralla, mutta 5 ja 6 luokilla häntä oli alettu kiusaamaan koulussa, eikä hänellä ollut 2v siellä yhtään kaveria ja sain kuulla tämän tytöltä itseltään vasta kesälomalla kun ala-aste oli päättynyt... joten oli myös helpotus, että hän pääsi muuttamaan uudelle paikkakunnalle kauemmas kiusaajistaan ja alottamaan ihan uudessa paikassa myös ylä-asteen. Muuten olisin mennyt kovistelemaan niitä kiusaajia.

v.2010 tammikuussa 32-vuotias naiseni alkoi odottamaan ensimmäistä yhteistä lastamme, joka jäi myös viimeiseksemme. Hänellä ei ollut aiemmista liitoista lapsia. Kun lapsemme syntyi 26.10.10 hän oli ihana, terve poika ja minusta tuli isä toisen kerran 45-vuotiaana ja naisestani ensimmäisen kerran biologisen lapsen äiti 33-vuotiaana. Olihan hän ollut nyt jonkun aikaa jo äitipuoli tyttärelleni. :) omasta lapsestani tuli 15-vuotiaana ensimmäisen kerran ilonen isosisko! <3 molemmat lapseni ovat syvästi rakastettuja.

v.2012 menin 47-vuotiaana toisen kerran naimisiin ihanan 35-vuotiaan nykyisen vaimoni kanssa.

Alkoholiakin olen pystynyt jälleen käyttämään kohtuudella v.2011 lähtien. Se oli aikaisemmin rankka elämäntilanne ja masennus jotka ajoivat käyttämään sitä väärin...

19-vuotias tytär ei ole enää vuoteen asunut kotona ja on onnellisessa parisuhteessa 31-vuotiaan miehensä kanssa.

Kaikki keskustelu on erittäin tervetullutta, jos jaksoit vaan lukea pitkän elämäntarinani. Olen nykysin hyvin onnellinen miäs.

- Mika