Kysymys uusioperheille: rakastatko oikeasti toisen lapsia?

Monesti varmaan hankalaa tykätä toisen lapsista. Eräässä uusperheessä alku oli todella vaikeaa, kun nainen ei yhtään pitänyt miehen lapsesta. Oli oikein paha katsoa sivusta sitä meininkiä. Mutta kun pari vuotta oli kulunut, tilanne oli tasaantunut ja järjestelyt vakiintuneet sellaisiksi, että yhteentörmäyksiä ei enää niin tullut. Se, mikä kiinnitti erityisesti huomioni, oll että nainen ei ollenkaan käsittänyt, kuinka vaikeaa miehen lapsella oli sopeutua uuteen tilanteeseen, jossa tämä pieni poika joutui elämään kahdessa kodissa täysin uusien sääntöjen kanssa ja vaativan äitipuolen kanssa. Nainen on hyvin tarkka esim. oikeasta kielenkäytöstä. Pojalla oli puhumisessa jotain ongelmia ja sekös sapetti naista. Jne. Mutta nyt on asiat jo paljon paremmin.

No en rakasta, eikä tarvitsekaan. He ovat olleet teinejä jo tavatessamme ja nyt aikuisia. 

Miksi minun pitäisi heitä, melko vieraita ihmisiä rakastaa? Riittää, että rakastan heidän isäänsä.

No en tietenkään!

Minä kohtelen miehen lapsia kuin omiani ja pidän heistä oikein kovasti. En kuitenkaan voi sanoa rakastavani heitä, vaan välitän samalla tavalla kuin vaikka kummilapsistani. Koskaan ei ole ollut mitään riitaa, ei syrjimistä, ei kaunaa, mutta rakkauskaan ei ole päässyt kehittymään kun näemme niin harvoin.

Kun oma lapseni sntyi, lähensi se minua henkisesti lasten kanssa- onhan meillä nyt yhteinen verisukulainen :) .

Tosien lasta ei tarvitse rakastaa. riittää, että on hänelle yksi turvallinen, välittävä aikuinen lisää.

En rakasta kuin omia, mutta en todellakaan vihaa. Niin kuin en kyllä vihaa yhtäkään ihmislasta, jotenkin outo ajatuskin vihata viattomia lapsia. 

Ja minusta uusioperheessä ei tarvitse rakastaa toisen lapsia kuin omiaan, tunteet saa olla mitä ovat. Itselläni ne tunteet on rakkaudelliset ja lämpimät, mutta kyllä minä omaani enemmän rakastan. Mutta sehän riittää hyvin, että kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti eikä ketään kohdella huonosti tai vihata. 

Tykkään mieheni muksusta, kuin hullu polkupyörästä. Ei omatkaan suuria tunteita herätä, välitän ja tykkään kyllä. 

Mieheni ei varmaan samalla viivalla RAKASTA lapsiani edellisestä liitosta, vaikka kasvattanut heitä 11 vuotta! Kuitenkin aidosti välittää heistä ja hyvinvoinnistaan ja varmasti myös rakastaa. Joskin erilailla kuin biologista, mikä on myös ymmärrettävää.

Rakastan kuin omiani. Mentiin miehen kanssa yhteen kun lapsi oli vuoden (syntyi yhden illan jutusta). Lapsen äiti kuoli syöpään hänen ollessaan 2, eli on asunut täällä hyvin paljon jo ennen äitinsä kuolemaan ja sen jälkeen koko ajan. Miehen kanssa ollaan yhdessä kasvatettu ja tyttö kutsuu mua vapaaehtoisesti äidiksi eikä nimeltä. Tarhassa puhui, että hänellä on kaksi äitiä, toinen täällä ja toinen taivaassa. On nyt 5 vuotias.

Nyt hän on sit kahden lapsen isosisko. Ei puhuta hänestä minään siskopuolena vaan hän on isosisko.

En rakasta. Kohtelen heitä myös eri tavoin. Jos olen kolmisin oman lapseni ja miehen lapsen kanssa esim. kaupungilla, saatan ostaa jäätelön omalleni, mutta en miehen lapselle. Mies ei myöskään koskaan osta mitään minun lapselleni eikä anna omalleen rahaa mukaan, joten hän saa olla sitten ilman. Näin myös mieheni kohtelee minun lastani.

Rakastan. Ja haluan heille hyvää. Toivon, että elämä kohtelisi heitä hyvin. Olivivat onnellisia ja pärjäisivät elämässä. Haluan tukea heidän itsetuntoa ja tsempata kaikessa. Ovat ihania.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 09:51"]

Tiedän noin 10 uusperhettä. Yhdessäkään niistä ei ole helppoa. Toisen aiempia lapsia vihataan salaa tai suoraan. Silti palstoilla aina hehkutetaan, miten auvoista elämä on. Kuinka moni oikeasti rakastaa toisen entisestä suhteesta olevia lapsia yhtä paljon kuin omiaan?

[/quote]

Uusioperhettä kokeilleena en edes haaveillut että olisi rakastettu! minusta normi kunnioittava käytös riittää. Ja ymmärrystä tietysti aikuiselta vaaditaan!

Mun lasta on aina kohdeltu tasavertaisesti ex miehen perheessä ja siitä pitää huolen lapsen oma isä. Olen antanut käyttörahaa lapselleni aina kun ovat menneet matkoille ja muutenkin. Isä on avainasemassa miten kohdellaan perhettä uusioperheessä. Tässä tapauksessa lapsen isän puoliso on fiksu ihminen.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 10:13"]

Mun lasta on aina kohdeltu tasavertaisesti ex miehen perheessä ja siitä pitää huolen lapsen oma isä. Olen antanut käyttörahaa lapselleni aina kun ovat menneet matkoille ja muutenkin. Isä on avainasemassa miten kohdellaan lasta/lapsia uusioperheessä. Mikäli lasta olisi kohdeltu huonosti niin mun lapsi ei taatusti olisi enää mennyt 12 v jälkeen sinne. Eli älkää syyttäkö äitipuolta pelkästään.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 10:13"]Mun lasta on aina kohdeltu tasavertaisesti ex miehen perheessä ja siitä pitää huolen lapsen oma isä. Olen antanut käyttörahaa lapselleni aina kun ovat menneet matkoille ja muutenkin. Isä on avainasemassa miten kohdellaan perhettä uusioperheessä. Tässä tapauksessa lapsen isän puoliso on fiksu ihminen.

[/quote]

Jos se nainen kerran on fiksu niin tuskinpa siihen lapsen oikeinkohteluun on miestä/lapsen isää tarvittu vaan ihan maalaisjärjellãkin on pärjätty.

En vaan vihaan ja tunne on molemminpuolinen.

En vaan vihaan ja tunne on molemminpuolinen.

Jaan nyt oman kokemukseni uusioperheen lapsena olemisesta. Äitini erosi isästäni ollessani 2-vuotias. Uuden miehen, jonka kanssa lopulta meni naimisiin, tapasi sitten ollessani ehkä 8-vuotias. Isäpuoli kohteli minua ja nuorempaa siskoa aina kuin omia lapsiaan. Hän oli juuri sellainen turvallinen aikuinen ja olen todella kiitollinen että hän on ollut mukana meidän elämässä. Ja koska hän on ollut mukana pidempään kuin oma isäni, voisin sanoa että hän on ollut minulle rakkaampi kuin oikea isäni. Tottakai isä on aina isä, mutta minun kohdallani välit häneen on pysynyt etäisenä.