Lue keskustelun säännöt.
Asperger-epäily (aikuinen läheinen), miten edetään??
30.07.2014 |
Epäilen lapsellani (täysi-ikäinen, ei asu kotona) aspergeria.
Mihin pitäisi ottaa yhteyttä, missä sitä lähdetään parhaiten diagnosoimaan?
Hän itse ei ole sitä mieltä ollenkaan että hänellä olisi, mutta ei hän ihan normaali kyllä ole, opinnot mättää, monikin asia, nyt on pakko lähteä avaamaan asiaa että saadaan hänelle jotain tukitoimia ja asiat kuntoon.
Ongelma on, kun jos yritän jotain hänen asioita avuksi hoitaa, en saa mitään tietoa / ei kuunnella (esim. opiskelut), kun hän on täysi-ikäinen.
Kommentit (75)
Ja lisäyksenä, jos hänellä on tosiaan ollut jo serotoniinilääkitys, suosittelen ns. tarkkailujaksoa osastolla jossa koitetaan saada diagnoosi selville sekä lääkitys toimimaan. Masennuslääkkeissä on alussa tosiaan se riski, että itsemurha-ajatukset lisääntyvät taikka käytös jo muuttuu itsetuhoiseksi. Jos poika vain siihen suostuisi, niin se olisi todella hienoa! Tarkkailujaksot kestävät yleensä yli kuukauden jolloin juuri nuo lääkkeiden sivuvaikutukset tulee ilmi. t: 62
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän ei voi hoitaa asioitaan yksin lääkärissä, sinun täytyy olla mukana.
Itsemurhariski voi kasvaa jos lääke ei sovi, mutta jos lääkitystä ei ole ollenkaan, poikasi elämä on yhtä suossa rämpimistä eikä sekään sulje itsemurhan mahdollisuutta pois.
Varsinkin nuoriin miehiin suhtaututaan yliolkaisesti jos elämänhallinta tuntuu olevan huonoa, se on lääkäriltä paha virhe jos ei suhtaudu potilaaseen vakavasti. Jos lääkäri on huono, menkää toiselle lääkärille.
Oletkin saanut nyt hyviä vinkkejä tällä kolmossivulla. Olen sitä mieltä, että sinun kuuluu ja pitää auttaa lastasi, ei se 18 vuoden maaginen rajapyykki pyyhi vanhemman vastuuta ja rakkautta taivaan tuuliin. Auttaisit sinä varmaan vaikka aviomiestäsi, jos hänelle tulisi vaikkapa mt-ongelmia, joten miksi ei omaa lastaan??? ihmeellisiä ajatuksia täällä, etenkin kun lapsi ei edes varsinaisesti vastusta apua.
Taustaksi tiedoksi, että olen itse töissä opetusalalla ja tiedän, että opiskelijoiden erilaisiin tilanteisiin suhtaudutaan oppilaitoksissa kyllä vakavasti ja on kummallista, jos lapsellesi ei ole tehty mitään henkilökohtaista suunnitelmaa opintoihin jne. Oletko puhunut opinto-ohjaajan kanssa itse tai voisitko mennä mukaan tapaamiseen lapsesi luvalla? Ei se nyt niin tavatonta ole, että vanhempi on mukana setvimässä erityisnuorten asioita.
Diagnoosi auttaa varmaan moneen asiaan ja avaa virallisia tuen ovia, mutta uskon että tuolla autismi- ja aspergerliiton kautta saisit apua tai vinkkejä myös, sillä asseja on niin paljon diagnosoimattomiakin tai dg jäänyt hilkulle, vaikka piirteitä olisikin selvästi. Tällaiset diagnoosit ovat siitä vaikeita, että tulkinnat ovat kuitenkin subjektiivisia eikä ole jotain simppeliä verikoetta että onko sillä nyt se vai ei... ja yli kymmenessä vuodessa diagnostiikkakin on todnäk mennyt eteenpäin neuropsykologisissakin jutuissa.
Yksi asia tuli konkreettisena neuvona mieleen: varaa aika yksityiselle, hyvälle neuropsykiatrille ja ota mukaan kaikki dokumentit aiemmista tutkimuksista ja tiivistä tämän hetken ongelmat selvästi. Asiat voisivat lähteä rullaamaan tuota kautta nopeastikin. Samoja lääkäreitä on töissä myös yliopistollisissa sairaaloissa, mutta jos heille on vaikea saada aikoja kunnallisen kautta, niin aina rahalla saa ja pääsee edes vastaanotolle puhumaan.
Olen jonkin verran perehtynyt aiheeseen, sillä oma lapseni on vielä pieni, alle kouluikäinen, mutta hänellä on jo epäilty aspergeriä ja add:tä ja olemme tuossa aiemmin kuvaamassasi tutkimusputkessa. Se on stressaavaa ja kaoottista, asiantuntijaa toisensa perään ja jokainen on eri mieltä ja ihmeellisiä tulkintoja ja suoranaisia väärintulkintoja puolesta sanasta jne. Välillä haluaisin vaan viheltää pelin poikki ja muuttaa johonkin mummonmökkiin asumaan lapseni kanssa rauhassa ilman ulkopuolisia tahoja tökkimässä, mutta toisaalta pelkään, että vaikeutan lapseni tulevaisuutta, jos dg jää saamatta nyt lapsuudessa oman nihkeyteni takia. Sinä kävit sen prosessin läpi, eikä sekään auttanut...tämä todella iski minuun ja tuntuu karmealta.
VIelä ei ole myöhäistä muuttaa lapsesi elämän suuntaa, ja oikeilla tukitoimilla hän voi elää hyvää ja tyydyttävää elämää. Kyllä se on täysikäisen vanhemman varassa, miten tässä käy ja olen onnellinen, että jaksat vielä taistella. Tsemppiä ja kaikkea hyvää sekä sinulle että pojallesi.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:29"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:23"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:21"]
Sinä et voi aikuisen lapsesi puolesta asioita hoitaa. Hän voi itse ottaa yhteyttä esim. Omavoimaan tai vastaavaan.
[/quote]
Niin, mutta mitäs teet, jos huomaat vaikka onkin täysi-ikäinen, on vielä aika avuton itse mitään hoitamaan...?? Ja huomaat että oma lapsesi voi huonosti. Kai sitä jotain pitää voida tehdä. Ei kai sitä ihan oikeasti aikuista ystävääkään jätettäisi oman onnensa nojaan.
Siis jos ei tämä lapseni nyt ota yhteyttä itse mihinkään, on niin apaattisessa kunnossa.
ap
[/quote]
Voit hänen luvallaan auttaa häntä itse hakemaan apua, mutta hänen puolestaan et voi soitella ja varailla aikoja. Lapsesi voi hakeutua psykologin tai terapeutin asiakkaaksi, siellä ei ole pakko syödä lääkkeitä. Onko hän YTHS:n piirissä?
[/quote]
Ap, ensinnäkin on hienoa, että pidät huolta lapsestasi. Jos lapsellasi on Asperger, hän tarvitsee vielä pitkään apuasi ennen kuin hän oppii toimimaan itsenäisemmin.
Kyllä voit soittaa lapsen puolestakin lääkäriaikoja ym. Siitä olisi hyvä kuitenkin sopia lapsen kanssa. Ap, puhu lapsesi kanssa.
Minulla on vähän samanlaiset kuviot menossa. Olemme sopineet täysi-ikäisen lapseni kanssa etukäteen erilaisista ajanvarauksista.
Jos lapsellasi on As-piirteitä, hänelle on tärkeää tietää edeltäkäsin, mitä tapahtuu missäkin. Minä käyn mahdollisimman tarkkaan läpi lapseni kanssa tilanteet. Joskus on kuitenkin pakko vastata, että "en tiedä". Minä olen mennyt lapseni mukaan hoitamaan asioita. Kerron hänelle myös sen, mitä aion sanoa tilanteesta lääkärissä ym.
As:t hätääntyvät ja ahdistuvat kovin helposti uusista ja oudoista tilanteista. He eivät aina myöskään osaa selittää omia ongelmiaan niin, että me "tavalliset" ihmiset ymmärtäisimme, mistä on kysymys. Siksi olisi hyvä, jos voisit olla mukana etsimässä lapselle oikeanlaista apua.
Olemme ihan alussa avun etsimisessä, mutta tähän asti lapseeni ja minuun on suhtauduttu myönteiseti. Aloitimme avun etsimisen sosiaalitoimistosta ja pankista (raha-asiat kuntoon). Seuraavaksi kävimme terveyskeskuksessa omalääkärin juttusilla. Hän ehdotti moniakin etenemiskeinoja, joista olemme valinneet tärkeimmäksi yhden (ratkaisukeskeistä terapiaa). Kokeilemme ensin sitä ja sitten mietimme tilannetta uudelleen, jos tämä taho ei tärppää. sillä as-ihmiset eivät kestä henkistä kuormittumista. Ei saa olla liikaa vaihtoehtoja yhtäaikaa tarjolla. Jossakin vaiheessa tulee myös diagnoosin vuoro.
Samoin lapseni tarvitsisi ammatinvalinnanohjausta ja apua toimivan koulutuspolun rakentamiseen.
Voimia ja rohkeutta, ap. Älä lannistu. Puhu lapsesi kanssa. Yhteistyöllä löydätte lapsellenne apua.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 23:44"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 23:39"]
En nyt jaksa lukea kaikkia läpi, mutta onko vielä lääkitystä? Jos ei niin ottakaa ne lääkkeet vastaan, kaikki muu apu tulee vasta sen jälkeen kun hoitovaste alkaa näkyä.
Myös tukikeskusteluista on hyötyä vasta sitten kun pahin vaihe on ohi.
As-pojan äiti
[/quote]
Muistaakseni Ketipinor tai joku sellainen oli määrätty nyt viimeksi.
Mutta lopetti sen syönnin lyhyeen, kun tuli kuulemmea niin kauheita omituisia oireita tai jotain.
Enkä tiedä onko tuo oikea lääke edes?? (kuullut/ lukenut siitä vähän ettei välttämättä paras nuorille yms.)
ap
[/quote]
Ketipinoria käytetään skitsofrenian ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon ja uusiutumisen estoon. - Ei-ammattilaisen näkökulmasta ei vaikuta erityisemmin onnistuneelta lääkevalinnalta. Kysehän on aspergerista eikä suinkaan todellisuudentajun hämärtymisestä vai mitä?
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=far18832
En muutenkaan ymmärrä kommentteja, joissa kehotetaan ottamaan lääkitys vastaan ennen tutkimuksia ja tilanteen kartoittamista. Oma as-lapseni on täysin todellisuudentajuinen nuori ihminen ja hän on kieltäytynyt kaikenlaisesta lääkityksestä. Kunnioitan hänen päätöstään.
Pitää muistaa, että Asperger ei ole mielisairaus vaan neurologinen poikkeama, jota ei korjata lääkityksellä. Eri asia on tietenkin sitten, jos ap:n lapsella on muitakin ongelmia Aspergerin lisäksi. Nekin pitää kuitenkin ensin tutkia ennen kuin ruvetaan umpimähkään lääkitsemään oireita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 21:28"]
Miksi hakea aikuiselle asperger diagnoosia, mitä hyötyä siitä olisi? Ihmettelen vain..
[/quote]
Diagnoosi on tärkeä niissä tapauksissa, kun as-ihminen joutuu tekemisiin ihmisten kanssa, jotka yrittävät auttaa häntä väärällä tavalla. On mustaa valkoisella, jotakin kättä pitempää hankaliin tilanteisiin. Niitä varmaan riittää ennen kuin asiat saadaan kuntoon.
Aikuisen as-pojan äiti
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 23:58"]
Hän ei voi hoitaa asioitaan yksin lääkärissä, sinun täytyy olla mukana.
Itsemurhariski voi kasvaa jos lääke ei sovi, mutta jos lääkitystä ei ole ollenkaan, poikasi elämä on yhtä suossa rämpimistä eikä sekään sulje itsemurhan mahdollisuutta pois.
Varsinkin nuoriin miehiin suhtaututaan yliolkaisesti jos elämänhallinta tuntuu olevan huonoa, se on lääkäriltä paha virhe jos ei suhtaudu potilaaseen vakavasti. Jos lääkäri on huono, menkää toiselle lääkärille.
[/quote]
TÄH? Minä olen asperger ja ihan oon yksin osannu hoitaa asiani lääkärissä! mitä tonttuaivoja täällä oikein olette?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 22:56"]
"Lapsesi" ongelma ei ole asperger, eikä muukaan sairaus. Olet itse vanhempana onnistunut tuhoamaan lapsesi itsenäistymisprosessin monella tavalla. Et käsitä tätä vielläkään, sillä halusi kontrolloida jo täksi-ikäistä ihmistä on vahva. Itsenäiseksi ei kasveta automaattisesti, vaan sitä prosessia olisi pitänyt tukea jo aivan varhaislapsuudesta asti, kullekkin ikäkaudelle sopivalla tavalla. 5-, 15- ja 18-vuotiaita ei todellakaan kohdella samalla passaamisella, hyysäämisellä, puuttumisella, tarkkaillulla, rajoilla, vaan vanhemman tulee ymmärtää höllentää otettaan hiljalleen. Moni vanhempi ei tunnu tietävän edes murrosiän tuomien sanakahakoiden merkitystä lapsen irtaantumiskehitykselle, vaan nämä vanhemmat näkevät kiukuttelevat murrosikäisen lapsensa yhä 5-vuotiaana, jonka tahto pitää jyrätä yhä oman auktoriteetin alle.
Olet AP itse syypää siihen, että jos "lapsesi" ei ole saavuttanut normaalia itsenäisyyskehitystä. Voisit AP itse hakeutua johonkin juttusille, että miksi et halua antaa täysi-ikäiselle "lapsellesi" vapautta tehdä oma elämänsä.
T: Lapseton mies
[/quote]
Näin julmasti voi kirjoittaa ainoastaan lapseton ihminen, jolla ei ole minkäänlaista käsitystä Aspergerista.
Lääkärit ne vaan haluaa että kaikki diagnosoitaisiin jotta lääketehtaat antavat avokätisiä sponssilahjoja jatkossakin. Jos oikein lähdetään diagnosoimaan niin fakta on se että kaikilla on vikaa ja paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 04:01"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 23:58"]
Hän ei voi hoitaa asioitaan yksin lääkärissä, sinun täytyy olla mukana.
Itsemurhariski voi kasvaa jos lääke ei sovi, mutta jos lääkitystä ei ole ollenkaan, poikasi elämä on yhtä suossa rämpimistä eikä sekään sulje itsemurhan mahdollisuutta pois.
Varsinkin nuoriin miehiin suhtaututaan yliolkaisesti jos elämänhallinta tuntuu olevan huonoa, se on lääkäriltä paha virhe jos ei suhtaudu potilaaseen vakavasti. Jos lääkäri on huono, menkää toiselle lääkärille.
[/quote]
TÄH? Minä olen asperger ja ihan oon yksin osannu hoitaa asiani lääkärissä! mitä tonttuaivoja täällä oikein olette?
[/quote]
On olemassa eriasteisia Asperger-oireita, kuten varmaan itsekin tiedät. Todennäköisesti sinun oireesi ovat melko lievät, koska hoidat asiasi itsenäisesti. Ilmeisesti sinulla ei myöskään ole mielenterveysongelmia, mikä on hieno juttu. Oma As-nuoreni kärsii masennuksesta ja ahdistuksesta eikä kykene hoitamaan asioitaan itsenäisesti. Hän on kuitenkin hyvin älykäs, ihana ihminen. Uskon vakaasti, että hänestä kehittyy vielä varsin omatoiminen aikuinen, kunhan hän saa ainakin aluksi hieman ylimääräistä tukea elämänhallintaan.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 23:46"]
Kannattaa kysyä autismi- ja aspergerliiton kautta paikallisten coachien yhteystietoja, he toimivat aikuisilla tukihenkilöinä. Joissain kunnissa tukihenkilötoiminta on keskitetty sosiaalitoimeen nuorten palveluihin.
On myös erilaisin kuntouttavia ja opiskeluihin valmentavia työpajamuotoisia koulutuksia nuorille, jotka tarvitsevat tukea ja arjen taitojen harjoittelua. Yleensä kaupungin nettisivujen kautta löytyy linkki.
As-nuoren äiti
[/quote]
Kiitos vinkistä. Otan mahdollisimman pian tuonne yhteyttä ja kysyn neuvoa. Toivottavasti myös ap huomaa tämän. Sen as-nuoren äiti, joka on käynyt lääkärissä ym. lapsensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihania ja hyödyllisiä neuvoja loppua kohden, kiitos!
Ja tosiaan toki olen puhunut lapsen kanssa, en hänen tietämättään selän takana ole mitään tekemässä, olen jo kysellyt onko ok jos minä olen yhteydessä esim. koulupsykiatriin tms. Ei hän ole kieltänytkään, toisaalta vastaukset on sellaisia ynähdyksiä parhaimmillaan, sehän tässä vaikeaa onkin kun kommunikointi on välillä niin hankalaa.
Mutta toisaalta hänen ruumiinkielestä ja huokailusta ja mutinoista tulkitsin että ei hän sitä vastusta - jos asia olisi ehdottomasti "no no" kyllä hän sen olisi saanut puuskaistua ulos.
ap
Minusta ap:n lapsi ei ensisijaisesti kuulosta aspergerilta vaan vaikeasti masentuneelta! Ja kyllä, Ketipinoria käytetään pieninä annoksina myös masennukseen. Ensimmäiseksi lääkkeeksi se tosin on epätavallinen lääke, usein ensin kokeillaan perinteisiä masennuslääkkeitä ja vasta jos ne eivät auta, mennään neuroleptiosastolle. Neuroleptit tosiaan aiheuttavat monille ikäviä sivuoireita, joten niiden syömisen lopettaminen on ymmärrettävää ja yleistä.
Tässä ketjussa on myös kummallisia näkemyksiä kuten ettei aspergerit yleisesti pärjäisi elämässä tai että "hoitamaton" asperger johtaisi mielenterveysongelmiin. Näin ei ole. Osa aspergereista, kuten minä itse, pärjäämme aivan erinomaisesti elämässä ilman ulkopuolista apua, kunhan etsimme itsellemme sopivan ammatin jossa ei vaadita paljoa sosiaalisuutta. Osalla oireet on vaikeammat ja voi olla jopa ettei normaali työelämä onnistu ollenkaan. Aspergeriin ei myöskään ole hoitoa eikä se johda muihin mielenterveysongelmiin. Niillä aspergereilla, jotka ovat epäonnekseen aspergerin lisäksi seuraa kaipaavia ekstroverttejä, tosin voi liittyä masennusta ja ahdistusta siihen, kun he kovasti haluaisivat ihmisten seuraa mutta ihmiset vieroksuvat heitä aspergerin takia. Suuri osa aspergereista on onneksi minun tavoin introvertteja ja viihdymme hyvin "ylhäisessä yksinäisyydessämme".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap:n lapsi ei ensisijaisesti kuulosta aspergerilta vaan vaikeasti masentuneelta! Ja kyllä, Ketipinoria käytetään pieninä annoksina myös masennukseen. Ensimmäiseksi lääkkeeksi se tosin on epätavallinen lääke, usein ensin kokeillaan perinteisiä masennuslääkkeitä ja vasta jos ne eivät auta, mennään neuroleptiosastolle. Neuroleptit tosiaan aiheuttavat monille ikäviä sivuoireita, joten niiden syömisen lopettaminen on ymmärrettävää ja yleistä.
Tässä ketjussa on myös kummallisia näkemyksiä kuten ettei aspergerit yleisesti pärjäisi elämässä tai että "hoitamaton" asperger johtaisi mielenterveysongelmiin. Näin ei ole. Osa aspergereista, kuten minä itse, pärjäämme aivan erinomaisesti elämässä ilman ulkopuolista apua, kunhan etsimme itsellemme sopivan ammatin jossa ei vaadita paljoa sosiaalisuutta. Osalla oireet on vaikeammat ja voi olla jopa ettei normaali työelämä onnistu ollenkaan. Aspergeriin ei myöskään ole hoitoa eikä se johda muihin mielenterveysongelmiin. Niillä aspergereilla, jotka ovat epäonnekseen aspergerin lisäksi seuraa kaipaavia ekstroverttejä, tosin voi liittyä masennusta ja ahdistusta siihen, kun he kovasti haluaisivat ihmisten seuraa mutta ihmiset vieroksuvat heitä aspergerin takia. Suuri osa aspergereista on onneksi minun tavoin introvertteja ja viihdymme hyvin "ylhäisessä yksinäisyydessämme".
Tarvitaanko silloin periaatteessa diagnoosiakaan, mikäli se ei aiheuta haittaa tai tuentarvetta millään elämän osa-alueella?
Ketipinoria tosiaan määrätään unettomuuteen sekä myös ahdistukseen pieninä annoksina, suurina jopa skitsofreniaan joten tämä lääke ei todellakaan ole masennuslääke.Tiedän itse nuorena sitä syöneenä että se aiheuttaa myös paljon sivuoireita, mm. väsymystä sekä sellaista oloa että mikään ei tunnu miltään, "zombi"-oloa. Tätä lääkettä määrätään helposti koska ei pahemmin aiheuta riippuuvuutta verrattuna bentsoihin.Joten tuo lääke ei varmasti tuo hänelle hyötyä jos on masentunut, vaan siihen käytetään SSRI-lääkkeitä. Onnea poikasi kanssa, toivottavasti saatte asiat järjestymään pikimmiten!
T: 17 vuotias