Tabu: Suhteessa ilman sen suurempaa rakkautta

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:11"][quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 11:46"][quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 11:35"]

Temperamentit on erilaisia, ei kaikki rakastu samalla lailla kuin elokuvissa!

Itse asiassa sellainen puolipsykoottinen leffarakkaus on tyypillistä tietyissä mielenterveysongelmissa.

[/quote]

Intohimoinen rakastuminen kyllä kuuluu normaalin ihmisen tunneskaalaan. Pikemminkin päinvastoin on todennäköisemmin mt-ongelmia, jos ei sitä voi koskaan tuntea.

[/quote]

Ei kuulu, jos ei koskaan kohtaa ketään johon rakastua.

[/quote]

tai saa vastakaikua.

ei kaikki saa kokea suurta molemminpuolista rakkautta elämänsä aikana.

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 09:48"]

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 09:16"]

Usein pelkään, että jos eroaisimme, niin en kohtaisikaan koskaan enää ketään joka edes vähän kiinnostaisi.

Ap

[/quote]

Onko sun elämäsi onnellisuus siitä kiinni, että sulla on joku mies? Et voisi kuvitella olevasi onnellinen yksin? Minusta tuo on niin väärin sitä kumppania kohtaan - roikutaan siinä kiinni vain siksi, ettei parempaakaan ole sattunut tulemaan vastaan. Ajattele jos olisit itse se hätävarakumppani, joka voisi lentää yli laidan samantien kun parempi löytyisi. Et varmaan toivoisi sellaista itsellesikään. Anna sekä miehellesi että itsellesi mahdollisuus parempaan. Elä yksin ja opettele olemaan onnellinen yksin. Sitten voit ehkä tavata jonkun, jota oikeasti rakastat.

[/quote]

Hourupää. Selvästi huomaa mistä tuulee, kun hyökkäät aloittajan kimppuun noin. Tuskin mies vapautuessaan kuitenkaan juuri sinua tulisi hakemaan...

Kuule, eiköhän voida siitä oletuksesta lähteä, että tuo aloittaja ja miehensä tietävät MOLEMMAT aivan hyvin missä menevät, mitkä ovat tunteet jne. Jos nimittäin on älykkäistä ihmisistä kyse, enkä näe mitään syytä olettaa etteikö tässä tapauksessa olisi. Mä inhoan tuollaisia mistään mitään tajuamattomia maallikkosaarnaajia kuten sinä.

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 11:08"]

Minkäikäinen olet? Jos olet, sanotaan viisissäkymmenissä, varmaan ihan ok. Mutta jos olet nuori niin mitäs sitten kun olette olleet vaikka 7 vuotta yhdessä ja rakastut johonkuhun? Inhottavaa nykyistä miestäsi kohtaan.

Mutta noin muuten, mitä se rakkaus sitten on edes? Intohimohan on tunnetusti se joka parin ekan vuoden jälkeen laantuu. Tutkimuksien mukaan 7 vuoden yhdessä olon jälkeen sopimusavioliitot menevät onnellisuudessa romanttisten avioliittojen ohi. Kumppanuus ja kunnioitus kantaa pidemmälle kuin himo ja hekuma.

[/quote]

Minä olen ollut äärimmäisen hämmästynyt siitä, kuinka hyvin tuo rakkauden 2v + 7v -sääntö on pätenyt omassa elämässäni. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä seitsemän vuotta, meillä on pieni lapsi. Olimme todella hullaantuneita ja rakastuneita toisiimme sen ensimmäiset 2+ vuotta. Sitten iski sellainen tunteiden lopahtaminen, mutta kuitenkin rakkautta ja välittämistä vielä riitti. Olimme molemmat tuolloin vähän hämmentyneitä asiasta, ja molemmat olimme tahoillamme hetken pohtineet eroa. Seksikertojen määrä alkoi tasaisesti vähentyä. Pysyimme kuitenkin yhdessä, muutimme yhteen, menimme naimisiin, vakiinnuimme, saimme lapsen. Elämä pyöri ihan hyvin, rakkautakin riitti, muttei enää sitä varsinaista huumaa.

Nyt olemme olleet yhdessä seitsemän vuotta, ja päällä on molemminpuoleinen kyllästyminen toiseen. Seksi tuntuu suorittamiselta, kaipaan sitä rakkauden alkuhuumaa. Toisaalta arki toimii, kasvatusperiaatteemme ovat yhteneväiset, tulevaisuuden suunnitelmat menevät yksiin. Jotenkin tuntuu siltä, että olemme astuneet nyt siihen "järkiavioliittovaiheeseen", olemme hyviä kavereita. Toivottavasti se riittää molemmille.

Summa summarum: vaikka alkuun on ollut rakastumista, hullaantumista, vahvaa seksuaalista vetovoimaa, niin siltikin aika voi tehdä tepposet sille rakkauden tunteelle. Onko se sitten lopulta yhtään erilaista verrattuna sellaiseen suhteeseen, johon on menty alun alkaenkin vähemmällä tunteenpalolla mukaan? Eipä ainakaan tule tiputtua kovaa ja korkealta, kun nuo 2v ja 7v rajapyykit ylitetään. ;)

Sanoisin, että 99 prosentissa suhteista vähintään toinen on liikkeellä samoilla fiiliksillä. Molemminpuolinen aito rakastumisen on äärimmäisen harvinaista. Olen itse ollut rakastunut vain kerran, mies ei tuntenut samoin. Lopetin itse suhteen, koska se oli minulle liian raskasta, koska olin ihan hulluna häneen ja hän ei ollut minuun. Kukaan ei ole koskaan ollut rakastunut minuun, joten en tiedä miltä se kohteena olo tuntuu. Nykyisen miehen kanssa ollaan samoilla linjoilla, molemmat pitää toisistaan jne. mutta mitään sen kummempia tunteita ei ole. Ihan ok. En usko, että olen sellainen nainen, johon kukaan voisi rakastua, joten olen mieluummin suhteessa, jossa kumpikaan ei rakasta kuin suhteessa, jossa vain minä rakastan. 

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 11:44"]Huomaa kyllä viesteistä että ihmiset ei tiedä mitä se oikea rakkaus on.Ei se ole sitä suurta huumaa ja tunnetta vaan sitäe että on oikeasti valmis olemaan sen toisen rinnalla niin hyvässä kuin pahassakin.Sitten puhutaan etteikö rakasta toista,kun ei tunne sitä alun huumaa.

[/quote]

Varmaan noinki, mutta minun kokemusteni mukaan rakastamiseen kuuluu myö tietynlaista intohimoa. Miten tuollainen rinnalla eläminen muuten eroaa esim. jostain yhtiökumppanuudesta? Firmaakin pyörittäessä täytyy "seistä rinnakkain" ja selviytyä suhdannevaihteluista yhdessä.

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:14"]

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 11:46"][quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 11:35"]

Temperamentit on erilaisia, ei kaikki rakastu samalla lailla kuin elokuvissa!

Itse asiassa sellainen puolipsykoottinen leffarakkaus on tyypillistä tietyissä mielenterveysongelmissa.

[/quote]

Intohimoinen rakastuminen kyllä kuuluu normaalin ihmisen tunneskaalaan. Pikemminkin päinvastoin on todennäköisemmin mt-ongelmia, jos ei sitä voi koskaan tuntea.

[/quote]

Huomasitko sanan puolipsykoottinen?

voi olla intohimoinen ilman että sekoaa täysin: on valmis jättämään työnsä, kotinsa, ystävänsä. Minuus sulaa, häviää.

[/quote]

Rakastuminen on yleensä puolipsykoottista. Toiset vain osaavat käsitellä sitä paremmin.

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 11:33"]

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 11:30"]

Minä olen yksin juuri siksi, että en rakastu kehenkään. Yritin suhdetta ilman rakastumista ja se oli virhe.

[/quote]

minäkin kannatan tätä vaihtoehtoa.

miksi haluaisin miehen kaveriksi? Minulla on kavereita omasta takaakin. Kyllä sen miehen pitää jotain lisäarvoa antaa, eikä vain olla kaveri kavreiden joukossa.

[/quote]

Hyvänen aika. Ei kaikilla ole kavereita. Pitääkö ihmisen olla täysin yksin vaan siksi, ettei saa seurustella "ihan kivan" miehen (tai naisen) kanssa, koska suhde on sinun mielestäsi liian kaverillinen.

Ettekö te tosiaan osaa katsoa asioita kuin omasta kapeasta näkövinkkelistänne?

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 09:48"] roikutaan siinä kiinni vain siksi, ettei parempaakaan ole sattunut tulemaan vastaan. Ajattele jos olisit itse se hätävarakumppani, joka voisi lentää yli laidan samantien kun parempi löytyisi.

[/quote]

Eihän tuollainen tilanne tarkoita, että etsitään koko ajan jotain parempaa. Pariskunta voi hyvinkin olla sitoutunut toisiinsa, vaikka eivät ole rakastuneita. Varsinkin ap:n kaltaisessa tilanteessa, jossa tiedostetaan, ettei ehkä kyetä mihinkään syvempiin tunteisiin. Ei silloin maagisesti "löydy parempaa".

Oletko itse niitä, jotka ovat täysin tunteidensa vietävissä? Tuosta vaan vaihdat kumppania lennossa, kun kuvittelet rakastuneesi johonkin uuteen parin päivän tuttavuudella?

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:25"]

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 11:44"]Huomaa kyllä viesteistä että ihmiset ei tiedä mitä se oikea rakkaus on.Ei se ole sitä suurta huumaa ja tunnetta vaan sitäe että on oikeasti valmis olemaan sen toisen rinnalla niin hyvässä kuin pahassakin.Sitten puhutaan etteikö rakasta toista,kun ei tunne sitä alun huumaa.

[/quote]

Varmaan noinki, mutta minun kokemusteni mukaan rakastamiseen kuuluu myö tietynlaista intohimoa. Miten tuollainen rinnalla eläminen muuten eroaa esim. jostain yhtiökumppanuudesta? Firmaakin pyörittäessä täytyy "seistä rinnakkain" ja selviytyä suhdannevaihteluista yhdessä.

[/quote]

Tämä oli hyvä vertaus. Minulla ja miehelläni on yhteinen yritys "Perhe ja koti", joka on kummallekin elämän tärkein asia ja jonka pyörittämistä varten meidän on niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina seistävä toistemme rinnalla. Mutta on olemassa muitakin miehiä, joiden kanssa olen yhtä hyvä ystävä kuin mieheni kanssa ja joihin minulla on erittäin hyvä luottamus. Olen aina ajatellut, että intohimon jälkeen tuleva rakkaus on jotain sellaista, mitä ei samaan aikaan tuntisi muiden kanssa. Tai ehkä tämä tunne sitten kuitenkin ON rakkautta, mutta kykenen rakastamaan montaa miestä samaan aikaan. 

Ja normaalipainoinen m-kokoinen alkaa laihduttaa itseään s-xs kokoon tullen näin alipainoiseksi. Tervettä.

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 11:38"]

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 11:33"][quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 11:30"]

Minä olen yksin juuri siksi, että en rakastu kehenkään. Yritin suhdetta ilman rakastumista ja se oli virhe.

[/quote]

minäkin kannatan tätä vaihtoehtoa.

miksi haluaisin miehen kaveriksi? Minulla on kavereita omasta takaakin. Kyllä sen miehen pitää jotain lisäarvoa antaa, eikä vain olla kaveri kavreiden joukossa.

[/quote]

Minulla ero on siinä, että kaverimiesten kanssa en halua panna mutta mieheni kanssa haluan.

Ap

[/quote]

niin, tuo on tärkeä asia. Minä tosin olisin lisännyt seksin lisäksi myös sanan "rakkaus". Lisäksi tunteen siitä, että tuo toinen on perusolemukseltaan juuri sellainen mies, jonka olen aina halunnut. 

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 11:47"]

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 11:33"]

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 11:30"]

Minä olen yksin juuri siksi, että en rakastu kehenkään. Yritin suhdetta ilman rakastumista ja se oli virhe.

[/quote]

minäkin kannatan tätä vaihtoehtoa.

miksi haluaisin miehen kaveriksi? Minulla on kavereita omasta takaakin. Kyllä sen miehen pitää jotain lisäarvoa antaa, eikä vain olla kaveri kavreiden joukossa.

[/quote]

Minä halusin lapsia. Ja lapsilleni ydinperheen. Sain kuitenkin kolmesta toivomastani asiasta kaksi, miksi olisin luopunut niistä kahdestakin?

[/quote]

lisäarvo tuokin....

Kiinnostava ketju ja tavallaan on helpottavaa huomata, ettei ole ainoa. Olen ollut avopuolisoni kanssa neljä vuotta enkä ole koskaan ollut rakastunut häneen. Alusta asti kaikki oli mukavaa ja vaivatonta, mutta hullaantumista en hänen kanssaan ikinä kokenut. Pidän miehestäni kovasti ja välitän, mutta en rakasta häntä. On kivaa, että kotona on joku odottamassa, mutta selviäisin kyllä yksinkin. Edellisessä suhteessani aivan valtavan rakastunut, se tosiaan läheni jo psykoosia. Suhde piti lopettaa, koska mies ei tuntenut minua kohtaan yhtä vahvasti. Ja nyt, nykyisessä suhteessa, mies rakastui ja minä en. Mutta meillä on vaivatonta ja kivaa yhteiseloa enkä aktiivisesti järjestä eroa. En kuitenkaan surisi hirveästi, jos eroaisimme. 

Vaikeaa on kun nainen elää kuin kyseessä olisi suuri rakkaustarina. Kaipaa ennenkaikkea suuria julkisia rakkaudentunnustuksia. Muuten sujuu hyvin.

Olen kuullut hyvän sanonnan joka on lähtöisin Aasiasta, ja mietin aina välillä että se kyllä hämmästyttävällä tavalla pitää ainakin meidän kohdallamme paikkansa. Eli alunperin sanoja viittaa idän avioliittokulttuuriin, jossa avioliitot ovat osin tänäkin päivänä vanhempien järjestämiä, eivätkä puolisot etukäteen edes tunne toisiaan, mutta minun järkiliittoonkin se sopii.

"Intohimoliitto on kuin laittaisi kuuman kattilan kylmälle hellalle, se pysyy aikansa kuumana, mutta kun uutta lämpöä ei enää kehity, keitoskin aikaa myöden jäähtyy ja liitto loppuu. Järkiliitto taas on kuin laittaisi kylmän kattilan kuumalle hellanlevylle, aluksi puolisot eivät edes tunne toisiaan, mutta järkisyyt (ja alkuperäisessä lausahduksessa mainitaan sukujen tuki) pitävät levyn kuumana eli tukevat liittoa, jolloin vähitellen kattila lämpiää ja pysyy kuumalla hellanlevyllä lämpimänä ihan itsestään ja suhde syvenee."

Mitä sitten on rakkaus, siis teidän mielestä? Mielestäni rakkautta on välittäminen ja kiintyminen. Itse en missään vaiheessa ole ollut hullaantunut mieheen. Olen ollut kerran sellaisessa suhteessa ja se oli henkisesti aika rankkaa, mulla ei ollut enää mitään muuta elämää kuin mies. Mies hallitsi ajatuksianikin koko ajan ja oli tosi vaikea keskittyä opiskeluihin ja töiden tekoon. Pidän enemmän tasaisesta menosta, jo ihan alun alkaenkin. Mulle tärkeintä on, että arki ja seksi toimii :D. Tämän lisäksi tietysti olen kiintynyt mieheen, meillä on mukavaa yhdessä ja on kiva istahtaa sohvalle katsomaan leffaa tai mennä vaikka pitkälle kävelylle. En ole koskaan kaivannut mitään yltiöromanttisia juttuja, en haaveile esimerkiksi kirkkohäistä. Mies kaipaa enemmän romantiikkaa ja koitan sitä hänelle parhaani mukaan tarjota.

Mun mielestä tässä on kyse siitä, että mihin tyytyy. Minulle riittää yllämainitut asiat. En usko, että voisin saada parempaa kumppania. Olen todella nirso tai oikeastaan en kiinnostu juuri kenestäkään. Suurinta osaa miehistä en osaa ajatella muuta kuin kaverina.. Nämä hullaantumiseen johtaneet rakkausjutut ovat tehneet minut hyvin onnettomaksi, koska elämä on yhtä vuoristorataa. En pysty sellaisessa suhteessa toteuttamaan itseäni ja omia haaveitani, koska ajattelisin jatkuvasti sitä toista ja yksinkertaisesti ripustaudun liikaa.

Minä eroan sitten jos olen miehen takia onneton tai suhteeseen tulee muuten joku iso ongelma, esimerkiksi toinen haluaisi lapsia ja toinen ei.

Helppo tietenkin sanoa, kun on itselläni käynyt hyvä onni ja löytynyt se oikea rakkaus kovan etsimisen jälkeen:  Ota ja jatka matkaa, ja jatka sitä etsimistä.  Kyse on aika perustavanlaatuisesta onnesta, mikä löytyy kun löytää sen itselleen oikean kumppanin.  Ei tästä aiheesta turhaan tehdä elokuvia ja musiikkia ja kirjoja maailman täytteeksi.

[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 03:43"]

Helppo tietenkin sanoa, kun on itselläni käynyt hyvä onni ja löytynyt se oikea rakkaus kovan etsimisen jälkeen:  Ota ja jatka matkaa, ja jatka sitä etsimistä.  Kyse on aika perustavanlaatuisesta onnesta, mikä löytyy kun löytää sen itselleen oikean kumppanin.  Ei tästä aiheesta turhaan tehdä elokuvia ja musiikkia ja kirjoja maailman täytteeksi.

[/quote]

Kaikki eivät valitettavasti koskaan löydä mitään Romeo ja Julia -rakkautta. Oman lähipiirini perusteella tuntuu, että suurin osa ottaa jonkun tarpeeksi hyvän, jossa on ainakin enemmän hyviä kuin huonoja puolia. En itse asiassa tunne yhtäkään täydellisesti toisilleen sopivaa pariskuntaa. Pettämistä, eroja, riitoja ja sinkkuuden valinneita on sitten senkin edestä. Tosielämä ei ihan mene niinkuin elokuvissa ;)

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 23:08"]

Olen kuullut hyvän sanonnan joka on lähtöisin Aasiasta, ja mietin aina välillä että se kyllä hämmästyttävällä tavalla pitää ainakin meidän kohdallamme paikkansa. Eli alunperin sanoja viittaa idän avioliittokulttuuriin, jossa avioliitot ovat osin tänäkin päivänä vanhempien järjestämiä, eivätkä puolisot etukäteen edes tunne toisiaan, mutta minun järkiliittoonkin se sopii.

"Intohimoliitto on kuin laittaisi kuuman kattilan kylmälle hellalle, se pysyy aikansa kuumana, mutta kun uutta lämpöä ei enää kehity, keitoskin aikaa myöden jäähtyy ja liitto loppuu. Järkiliitto taas on kuin laittaisi kylmän kattilan kuumalle hellanlevylle, aluksi puolisot eivät edes tunne toisiaan, mutta järkisyyt (ja alkuperäisessä lausahduksessa mainitaan sukujen tuki) pitävät levyn kuumana eli tukevat liittoa, jolloin vähitellen kattila lämpiää ja pysyy kuumalla hellanlevyllä lämpimänä ihan itsestään ja suhde syvenee."

[/quote]

Tuskin ihan noin yksioikoista. Mutta muistan taannoin kuunnelleeni radio-ohjelmaa, jossa haastateltu asiantuntija kertoi tutkimustuloksista, joiden mukaan järjestetyt avioliitot ovat pitkällä aikavälillä keskimäärin yhtä onnellisia kuin rakkausliitotkin.

[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 03:43"]Helppo tietenkin sanoa, kun on itselläni käynyt hyvä onni ja löytynyt se oikea rakkaus kovan etsimisen jälkeen:  Ota ja jatka matkaa, ja jatka sitä etsimistä.  Kyse on aika perustavanlaatuisesta onnesta, mikä löytyy kun löytää sen itselleen oikean kumppanin.  Ei tästä aiheesta turhaan tehdä elokuvia ja musiikkia ja kirjoja maailman täytteeksi.

[/quote]

Mitä jos ei löydäkään koskaan ketään?