Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (246)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatii kyllä erityisen vahvaa uskoa olla uskomatta ettei Jumalaa olekaan. Että kaikki vaan on yhtäkkiä, humpsista vaan ilmestynyt tyhjästä tälle maapallolle, ihmiset ja koko tämä luomakunta. Ja kun darwinin opin kannattajat hourii ihmisen kehittyneen apinasta, niin miksi ihmeellä apina sitten halusi jäädä apinaksi kun siitä olisi voinut tulla kehittyneempi versio itsestään eli ihminen? Ei olisi tarvinnut hyppiä puissa ja popsia banaania ja uhkana vielä joutua häkkiin jossain eläintarhassa. Raamattu sanoo tällaisista uskomattomista ihmisistä näin:" Hullu sanoo sydämessään ettei Jumalaa ole." Kunnioitan tämän tytön päätöstä mennä riparireilille, teini on tehnyt hyvän päätöksen ! Ehkä tytön ystävien vanhemmat järjestävät hänelle jotain komfirmaatiopäivänä, ja jos hänellä on ( viisaampia) sukulaisia niin tyttö voi saada heiltä lahjojakin.

Itse olen aina ollut sitä mieltä, että vain pelokkaat tarvitsevat uskontoa. Kun oma järki ei voi käsittää maailmaa ja sitä että me ollaan joku pikkuriikkinen osa tätä kaikkea, kun se oma pienuus ja turhuus maailmankaikkeudessa tuntuu ylitsepääsemättömän ahdistavalta, silloin käännytään sen uskon puoleen, että joku suurempi voima on jo suunnittellut elämän polun ja kunhan seuraa ohjeita niin tulee pärjäämään elämässä. Uskonnossa ihminen on keskiössä, Jumala luonut ihmisen omana epätäydellisenä kuvanaan. Ateisti taas hyväksyy rohkeasti sen ajatuksen, että ihminen ei todellakaan ole millään mittakaavalla erinomainen tai tärkeä tässä kaikessa.

Tästä huomaa hyvin, miten ylimielinen asenne joillain ateisteilla on muihin ihmisiin nähden. Ja tämä asenne tulee usein täällä av:lla ilmi. Kun ajatellaan, miten monia eri uskontoja maailmassa on tai että suurin osa ihmisistä uskoo johonkin suurempaan voimaan, niin tällainen ajatusmaailma ja yleistäminen on kyllä jo jonkinlaista psyykkistä sairautta.

  • ylös 15
  • alas 3
Vierailija

Jos oma lapsi haluaisi riparille ja vaikka sitten kasteen ja konfirmaation, allekirjoittaisin kaikki lupalaput. Mikä tässä on ongelma? Se on hänen elämä, ei meidän vanhempien. T. Ateisti

  • ylös 24
  • alas 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatii kyllä erityisen vahvaa uskoa olla uskomatta ettei Jumalaa olekaan. Että kaikki vaan on yhtäkkiä, humpsista vaan ilmestynyt tyhjästä tälle maapallolle, ihmiset ja koko tämä luomakunta. Ja kun darwinin opin kannattajat hourii ihmisen kehittyneen apinasta, niin miksi ihmeellä apina sitten halusi jäädä apinaksi kun siitä olisi voinut tulla kehittyneempi versio itsestään eli ihminen? Ei olisi tarvinnut hyppiä puissa ja popsia banaania ja uhkana vielä joutua häkkiin jossain eläintarhassa. Raamattu sanoo tällaisista uskomattomista ihmisistä näin:" Hullu sanoo sydämessään ettei Jumalaa ole." Kunnioitan tämän tytön päätöstä mennä riparireilille, teini on tehnyt hyvän päätöksen ! Ehkä tytön ystävien vanhemmat järjestävät hänelle jotain komfirmaatiopäivänä, ja jos hänellä on ( viisaampia) sukulaisia niin tyttö voi saada heiltä lahjojakin.

Itse olen aina ollut sitä mieltä, että vain pelokkaat tarvitsevat uskontoa. Kun oma järki ei voi käsittää maailmaa ja sitä että me ollaan joku pikkuriikkinen osa tätä kaikkea, kun se oma pienuus ja turhuus maailmankaikkeudessa tuntuu ylitsepääsemättömän ahdistavalta, silloin käännytään sen uskon puoleen, että joku suurempi voima on jo suunnittellut elämän polun ja kunhan seuraa ohjeita niin tulee pärjäämään elämässä. Uskonnossa ihminen on keskiössä, Jumala luonut ihmisen omana epätäydellisenä kuvanaan. Ateisti taas hyväksyy rohkeasti sen ajatuksen, että ihminen ei todellakaan ole millään mittakaavalla erinomainen tai tärkeä tässä kaikessa.

Uskovaiset ovat ahdistuneita ja tyhmiä, mutta ateistit ovat rohkeita. Voihan se tietysti noinkin olla, mutta musta on jotenkin kummallista, että ateisteista tehdään aina jotain sankareita, jotka ovat älykkäämpiä ja urheampia kuin uskovaiset. Itse olen sitä mieltä, etteivät ateistit hirveästi vaan ajattele elämän turhuutta, vaan he elävät siinä kuplassa, että sillä omalla elämällä olisi jotain merkitystä. Tai jos ap todella olisi sitä mieltä, että ihminen ei ole tärkeä, niin hän ei sekunttiakaan ajattelisi tyttärensä rippileirille menoa, koska se on ihan sama meneekö hän sinne vai ei. Samalla tavalla tyttö joskus kuolee oli hän sitten käynyt riparin tai ei, ja jos elämä loppuu kuolemaan, niin samalla tavalla tiedoton hän on sekä uskovaisena että ateistina.

Tiivistettynä sanoisin, että todelliset ateistit eivät huolehdi maailmasta ja kuolema on heille vapautus kaikesta murheesta.


Mutta kyllähän se noin menee. Kyllä älykkyys on suurin syy siihen, miksi ihmiset eivät usko satuihin. Jos ei ole älyä kyseenalaistaa, silloin sinisilmäisesti uskoo mihin tahansa.

Et selvästikään tiedä yhtään mistä puhut.
Tämä lausen todistaa sen:
"Jos ei ole älyä kyseenalaistaa, silloin sinisilmäisesti uskoo mihin tahansa."

Vierailija

Vanhemmat ovat avarakatseisia ja kaikki hyväksytään, kunhan vastapuoli on heidän kanssaan kaikesta samaa mieltä. Kannattaisi katso peiliin.

Vierailija

Oma riparini oli todella ahdistava. Isoset vikittelivät meitä tyttöjä ja kähmivät iltaisin. Sellaisia ihania Jumalan lapsia. En päästäisi omia lapsiani.

  • ylös 4
  • alas 10
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani eivät päästäneet mua ala-asteella helluntaiseurakunnan kesäleirille vaikka itkua väänsin ja rukoilin. Parhaat kaverit oli kaikki menossa (sekä helluntaiseurakuntaan kuuluvia että ei-uskovaisia) ja tuntui todella epäreilulta. Kävivät sitten joka vuosi koska siellä oli niin kivaa ja itse jouduin jäämään kotiin. Jokainen noista neljästä kaveristani on nyt helluntaiseurakunnan jäseniä ja vakaita kristittyjä. Itse olen ateisti ja kiitollinen siitä, että äitini piti päänsä eikä päästänyt minua leirille sellaisessa iässä jossa minun uskontokasvatukseen olisi ollut helpointa vaikuttaa. Äitini siis on kristitty ja kuuluu kirkkoon (itse erosin teininä kirkosta ja olen aina kokenut olevani ateisti). Äiti antoi minun aina itse löytää tieni uskontoasioissa. Kävin omasta halusta riparin eikä se muuttanut minua uskonnolliseksi. Kävin myös uskonnontunneilla, sama homma. Koen uskonnosta oppimisen yleissivistävänä vaikkei siihen uskoisikaan.

Minun äitini taas ilmoitti minut helluntaiseurakunnan leirille minun ollessani 12-vuitias ihan vain saadakseen olla rauhassa kesälomalla! Perheemme ei ole millään muotoa uskonnollinen. Äitini yksi tuttava on helluntailainen, ja varmaankin sitä kautta äiti oli saanut tiedon leiristä. Leiri oli ilmainen, toisin kuin kunnan järjestämät leirit. Äitini on hyvin nuuka rahojen suhteen, mikä varmaan vaikutti myös äidin ratkaisuun.

Leiri oli traumaattinen kokemus. Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus aggressiivisesti messuavine pappeineen, kielillä puhumisineen sekä kaatumisineen oli pelottava. Jotkut nuoret halusivat myös rukoilla puolestani. Minut vietiin pieneen suljettuun tilaan ja päästäni sekä hartioistani otettiin kiinni ja rukoiltiin äänekkäästi. "Päärukoilija" puhui etsikkoajasta ja painosti minua kääntymään uskoon. Näin leiristä painajaisia pitkään jälkeenpäin, enkä vielä aikuisenakaan osaa suhtautua neutraalisti karismaattisten liikkeiden jäseniin.


Näillä nyt ei ole mitään tekemistä rippileirien kanssa.

On siinä mielessä, että herkässä iässä oleville nuorille minkä tahansa aatteen tai vakaumuksen tuputtaminen on kyseenalaista. Nuorten kiristäminen kirkon jäseniksi rahalahjoilla on asia, josta puhutaan yllättävän vähän. Monilla on hyviä kokemuksia rippileirien nuorisopapeista, mutta kyllä joukkoon mahtuu niitäkin, jotka pelottelevat helvetin tulella esiaviollisen seksin harrastajia. On hyvä, että yläkouluikäisille tarjotaan mahdollisuutta oman identiteetin ja uskonasioiden pohdintaan, mutta mielestäni siinä, että tämä tapahtuu tietystä näkökulmasta ja tieto suodatetaan jonkin ideologian läpi, on vaaransa. Prometheus-leiri on tässä mielessä rippileiriä parempi vaihtoehto, vaikka toki sielläkin on vuosien varrella tehty ylilyöntejä.


"Nuorten kiristäminen kirkon jäseniksi rahalahjoilla"

Kirkko ei todellakaan kiristä nuoria jäsenikseen millään rahalahjoilla tai edes kannusta siihen. Teillä menee taas kaikki puurot ja vellit aivan sekaisin.

Se rippileiri on täysin vapaaehtoinen juttu vaikka kuuluisikin kirkkoon. Te itse luotte sitä propagandaa tuolla asenteella, että siellä aivopestään kaikki. Se tulee varmasti esille myös teidän puheissanne nuorille ja pyritte siten vaikuttamaan itse sen nuoren ajatuksiin ja aatteisiin. Ihan yhtä kyseenalaista se on. Antaisitte niitten nuorten vain itse valita, kyllä ne siihen pystyy. Ilman, että joku rajoittunut aikuinen sanelee näissä asioissa, mikä on oikein tai väärin (tuomitsemalla jo yhden vaihtoehdoista). Ja hyväksykää sekin, että nuori saattaa ajatella aivan päinvastaisesti kuin te itse, ja siis ihan omien ajatustensa pohjalta.
Tai nuori voi myös oikeasti olla kiinnostunut kuulemaan enemmän uskonnosta, mitä se ylipäätään on, miksi ja miten ihmiset uskovat, ja haluaa siksi osallistua, uteliaisuuttaan. Teidänlaiset vanhemmat eivät selvästikään kykene puhumaan nuoren kanssa näistä uskonnollisista asioista kovinkaan rakentavasti ja syvällisesti.

Kun vakaumus on tarpeeksi vahva, sitä näköjään pystyy ummistamaan silmänsä ja korvansa ihan miltä tahansa. On aivan yleisesti tiedossa, että valtaosa nuorista ottaa konfirmaation vastaan tasan rahalahjojen toivossa. Jos tapana ei olisi järjestää rippijuhlia, laskisi konfirmaatioon osallistumisen aste merkittävästi. Rippileiri on nuorille toki myös tärkeä, mutta eiköhän sinnekin ole ensisijainen osallistumisen syy kaverit eikä mahdollisuus kuulla Jumalan sanaa. Nimenomaan se, että pystyy puhumaan uskontoihin liittyvästä tekopyhyydestä, on rakentavaa ja syvällistä. Kritiikki ei tarkoita sitä, etteikö näkisi uskonnoissa mitään hyvää tai pystyisi puhumaan nuoren kanssa aiheesta neutraalisti.

Edellinen viesti on melkoista hurskastelua siihen nähden, että ylipäätään nuoren valinnanvapaus toimii huonosti toiseen suuntaan. Kirkkoon lapsena liitetty nuori ei saa valita, osallistuuko koulussa uskonnonopetukseen, kirkkovierailuihin tai rippikouluun eikä voi ilman vanhempien lupaa erota kirkosta. Kirkkoon kuulumaton nuori taas voi valita uskonnonopetuksen ja osallistua rippikouluun. Näetkö tässä mitään ristiriitaa tai ongelmaa?

Vierailija

Itse nuorena ateistina ateistiperheessä halusin riparille ja konfirmaation. En kuulunut kirkkoon eikä minua ollut koskaan kastettukaan. Niinpä ensin vanhempani liittyivät itse kirkkoon, jotta minut voitaisiin kastaa. Kastetilaisuus pidettiin kotona, pappi tuli käymään, oli jopa pienimuotoiset juhlat siinä. Sitten pääsin leirille, oli konfirmaatio ja oli rippijuhlat. En kokenut puheita käännytysyrityksenä tai mitenkään edes ahdistavina. En myöskään tullut uskoon siellä leirillä, ei ollut lähelläkään. Vanhemmat tisivät, ettei kyse ollutkaan missään vaiheessa uskosta, mutta eivät he silti toiveitani ja haluani kyseenalaistaneet. Olisi kyllä tosiaan harmittanut, jos vanhemmat olisivat vain itsekkyyttään tai omien arvojensa vuoksi evänneet minulta riparille pääsyn ja evänneet sen konfirmaation ja ne rippijuhlat. Kyllä. Ne on kaikki merkittäviä kokemuksia nuorelle vaikka ei uskossa olisikaan.

  • ylös 14
  • alas 7
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Itse nuorena ateistina ateistiperheessä halusin riparille ja konfirmaation. En kuulunut kirkkoon eikä minua ollut koskaan kastettukaan. Niinpä ensin vanhempani liittyivät itse kirkkoon, jotta minut voitaisiin kastaa. Kastetilaisuus pidettiin kotona, pappi tuli käymään, oli jopa pienimuotoiset juhlat siinä. Sitten pääsin leirille, oli konfirmaatio ja oli rippijuhlat. En kokenut puheita käännytysyrityksenä tai mitenkään edes ahdistavina. En myöskään tullut uskoon siellä leirillä, ei ollut lähelläkään. Vanhemmat tisivät, ettei kyse ollutkaan missään vaiheessa uskosta, mutta eivät he silti toiveitani ja haluani kyseenalaistaneet. Olisi kyllä tosiaan harmittanut, jos vanhemmat olisivat vain itsekkyyttään tai omien arvojensa vuoksi evänneet minulta riparille pääsyn ja evänneet sen konfirmaation ja ne rippijuhlat. Kyllä. Ne on kaikki merkittäviä kokemuksia nuorelle vaikka ei uskossa olisikaan.

Minun on hyvin vaikea ymmärtää sinun ja vanhempiesi valintaa. Liityitte koko perhe kirkkoon, vaikka kukaan teistä ei ole uskossa? Otit kasteen ja konfirmaation vapaaehtoisesti lähes aikuisena uskomatta Jumalaan? Teit valheellisen uskontunnustuksen? Minusta tuo on papin työn, uskossa olevien ihmisten ja uskonnollisten rituaalien halventamista.

  • ylös 21
  • alas 1
Vierailija

En kuulu kirkkoon eikä lapsia ole kastettu. Kun ripari-ikä lähestyi, kerroin mahdollisuudesta mennä leirille halutessaan. Saivat itse päättää.

Koko ajan painotettu, että kunnioitetaan kaikkia uskontoja sekä oikeutta olla uskontojen ulkopuolella.

Eivät halunneet leirille. Kaverit menivät kuulemma vain ja ainoastaan vanhempiensa pakottamina ja rahan takia. Saadut rahapotit olivat kaikilla yli 1000 € luokkaa.

Aika helppoa rahaa nuorelle yhdestä leiristä ja konfirmaatiosta :D

En ihan tajua miksi niin monet pakottaa lapsensa riparille.

  • ylös 11
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani eivät päästäneet mua ala-asteella helluntaiseurakunnan kesäleirille vaikka itkua väänsin ja rukoilin. Parhaat kaverit oli kaikki menossa (sekä helluntaiseurakuntaan kuuluvia että ei-uskovaisia) ja tuntui todella epäreilulta. Kävivät sitten joka vuosi koska siellä oli niin kivaa ja itse jouduin jäämään kotiin. Jokainen noista neljästä kaveristani on nyt helluntaiseurakunnan jäseniä ja vakaita kristittyjä. Itse olen ateisti ja kiitollinen siitä, että äitini piti päänsä eikä päästänyt minua leirille sellaisessa iässä jossa minun uskontokasvatukseen olisi ollut helpointa vaikuttaa. Äitini siis on kristitty ja kuuluu kirkkoon (itse erosin teininä kirkosta ja olen aina kokenut olevani ateisti). Äiti antoi minun aina itse löytää tieni uskontoasioissa. Kävin omasta halusta riparin eikä se muuttanut minua uskonnolliseksi. Kävin myös uskonnontunneilla, sama homma. Koen uskonnosta oppimisen yleissivistävänä vaikkei siihen uskoisikaan.

Minun äitini taas ilmoitti minut helluntaiseurakunnan leirille minun ollessani 12-vuitias ihan vain saadakseen olla rauhassa kesälomalla! Perheemme ei ole millään muotoa uskonnollinen. Äitini yksi tuttava on helluntailainen, ja varmaankin sitä kautta äiti oli saanut tiedon leiristä. Leiri oli ilmainen, toisin kuin kunnan järjestämät leirit. Äitini on hyvin nuuka rahojen suhteen, mikä varmaan vaikutti myös äidin ratkaisuun.

Leiri oli traumaattinen kokemus. Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus aggressiivisesti messuavine pappeineen, kielillä puhumisineen sekä kaatumisineen oli pelottava. Jotkut nuoret halusivat myös rukoilla puolestani. Minut vietiin pieneen suljettuun tilaan ja päästäni sekä hartioistani otettiin kiinni ja rukoiltiin äänekkäästi. "Päärukoilija" puhui etsikkoajasta ja painosti minua kääntymään uskoon. Näin leiristä painajaisia pitkään jälkeenpäin, enkä vielä aikuisenakaan osaa suhtautua neutraalisti karismaattisten liikkeiden jäseniin.


Näillä nyt ei ole mitään tekemistä rippileirien kanssa.

On siinä mielessä, että herkässä iässä oleville nuorille minkä tahansa aatteen tai vakaumuksen tuputtaminen on kyseenalaista. Nuorten kiristäminen kirkon jäseniksi rahalahjoilla on asia, josta puhutaan yllättävän vähän. Monilla on hyviä kokemuksia rippileirien nuorisopapeista, mutta kyllä joukkoon mahtuu niitäkin, jotka pelottelevat helvetin tulella esiaviollisen seksin harrastajia. On hyvä, että yläkouluikäisille tarjotaan mahdollisuutta oman identiteetin ja uskonasioiden pohdintaan, mutta mielestäni siinä, että tämä tapahtuu tietystä näkökulmasta ja tieto suodatetaan jonkin ideologian läpi, on vaaransa. Prometheus-leiri on tässä mielessä rippileiriä parempi vaihtoehto, vaikka toki sielläkin on vuosien varrella tehty ylilyöntejä.


"Nuorten kiristäminen kirkon jäseniksi rahalahjoilla"

Kirkko ei todellakaan kiristä nuoria jäsenikseen millään rahalahjoilla tai edes kannusta siihen. Teillä menee taas kaikki puurot ja vellit aivan sekaisin.

Se rippileiri on täysin vapaaehtoinen juttu vaikka kuuluisikin kirkkoon. Te itse luotte sitä propagandaa tuolla asenteella, että siellä aivopestään kaikki. Se tulee varmasti esille myös teidän puheissanne nuorille ja pyritte siten vaikuttamaan itse sen nuoren ajatuksiin ja aatteisiin. Ihan yhtä kyseenalaista se on. Antaisitte niitten nuorten vain itse valita, kyllä ne siihen pystyy. Ilman, että joku rajoittunut aikuinen sanelee näissä asioissa, mikä on oikein tai väärin (tuomitsemalla jo yhden vaihtoehdoista). Ja hyväksykää sekin, että nuori saattaa ajatella aivan päinvastaisesti kuin te itse, ja siis ihan omien ajatustensa pohjalta.
Tai nuori voi myös oikeasti olla kiinnostunut kuulemaan enemmän uskonnosta, mitä se ylipäätään on, miksi ja miten ihmiset uskovat, ja haluaa siksi osallistua, uteliaisuuttaan. Teidänlaiset vanhemmat eivät selvästikään kykene puhumaan nuoren kanssa näistä uskonnollisista asioista kovinkaan rakentavasti ja syvällisesti.

Kun vakaumus on tarpeeksi vahva, sitä näköjään pystyy ummistamaan silmänsä ja korvansa ihan miltä tahansa. On aivan yleisesti tiedossa, että valtaosa nuorista ottaa konfirmaation vastaan tasan rahalahjojen toivossa. Jos tapana ei olisi järjestää rippijuhlia, laskisi konfirmaatioon osallistumisen aste merkittävästi. Rippileiri on nuorille toki myös tärkeä, mutta eiköhän sinnekin ole ensisijainen osallistumisen syy kaverit eikä mahdollisuus kuulla Jumalan sanaa. Nimenomaan se, että pystyy puhumaan uskontoihin liittyvästä tekopyhyydestä, on rakentavaa ja syvällistä. Kritiikki ei tarkoita sitä, etteikö näkisi uskonnoissa mitään hyvää tai pystyisi puhumaan nuoren kanssa aiheesta neutraalisti.

Edellinen viesti on melkoista hurskastelua siihen nähden, että ylipäätään nuoren valinnanvapaus toimii huonosti toiseen suuntaan. Kirkkoon lapsena liitetty nuori ei saa valita, osallistuuko koulussa uskonnonopetukseen, kirkkovierailuihin tai rippikouluun eikä voi ilman vanhempien lupaa erota kirkosta. Kirkkoon kuulumaton nuori taas voi valita uskonnonopetuksen ja osallistua rippikouluun. Näetkö tässä mitään ristiriitaa tai ongelmaa?


Laitapa tähän jokin lähde siitä, missä sanotaan, että kirkkoon kuuluva nuori ei voi valita osallistuuko rippikouluun.
Ja puhu sitten vasta hurskasteluista.

  • ylös 11
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella tylyä tuo "meille ei merkitse mitään"-asenne.  Tarkoittaa myös sitä, ettei tyttärenne paljon merkitse. 

Ööö hieman vedit nyt mutkia suoriksi 😁 tietysti merkitsee ja hän kyllä sen tietää, mutta emme vain tue tuollaisiin leireihin osallistumista. Vai mitä itse kristittynä (oletan) ajattelisit, jos lapsesi osallistui johonkin muslimien pyhälle leirille? Aikoisitko juhlia sitä kovinkin paljon?

Ap


Onko teidät koko lähisuku ateisteja?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatii kyllä erityisen vahvaa uskoa olla uskomatta ettei Jumalaa olekaan. Että kaikki vaan on yhtäkkiä, humpsista vaan ilmestynyt tyhjästä tälle maapallolle, ihmiset ja koko tämä luomakunta. Ja kun darwinin opin kannattajat hourii ihmisen kehittyneen apinasta, niin miksi ihmeellä apina sitten halusi jäädä apinaksi kun siitä olisi voinut tulla kehittyneempi versio itsestään eli ihminen? Ei olisi tarvinnut hyppiä puissa ja popsia banaania ja uhkana vielä joutua häkkiin jossain eläintarhassa. Raamattu sanoo tällaisista uskomattomista ihmisistä näin:" Hullu sanoo sydämessään ettei Jumalaa ole." Kunnioitan tämän tytön päätöstä mennä riparireilille, teini on tehnyt hyvän päätöksen ! Ehkä tytön ystävien vanhemmat järjestävät hänelle jotain komfirmaatiopäivänä, ja jos hänellä on ( viisaampia) sukulaisia niin tyttö voi saada heiltä lahjojakin.

Itse olen aina ollut sitä mieltä, että vain pelokkaat tarvitsevat uskontoa. Kun oma järki ei voi käsittää maailmaa ja sitä että me ollaan joku pikkuriikkinen osa tätä kaikkea, kun se oma pienuus ja turhuus maailmankaikkeudessa tuntuu ylitsepääsemättömän ahdistavalta, silloin käännytään sen uskon puoleen, että joku suurempi voima on jo suunnittellut elämän polun ja kunhan seuraa ohjeita niin tulee pärjäämään elämässä. Uskonnossa ihminen on keskiössä, Jumala luonut ihmisen omana epätäydellisenä kuvanaan. Ateisti taas hyväksyy rohkeasti sen ajatuksen, että ihminen ei todellakaan ole millään mittakaavalla erinomainen tai tärkeä tässä kaikessa.

Uskovaiset ovat ahdistuneita ja tyhmiä, mutta ateistit ovat rohkeita. Voihan se tietysti noinkin olla, mutta musta on jotenkin kummallista, että ateisteista tehdään aina jotain sankareita, jotka ovat älykkäämpiä ja urheampia kuin uskovaiset. Itse olen sitä mieltä, etteivät ateistit hirveästi vaan ajattele elämän turhuutta, vaan he elävät siinä kuplassa, että sillä omalla elämällä olisi jotain merkitystä. Tai jos ap todella olisi sitä mieltä, että ihminen ei ole tärkeä, niin hän ei sekunttiakaan ajattelisi tyttärensä rippileirille menoa, koska se on ihan sama meneekö hän sinne vai ei. Samalla tavalla tyttö joskus kuolee oli hän sitten käynyt riparin tai ei, ja jos elämä loppuu kuolemaan, niin samalla tavalla tiedoton hän on sekä uskovaisena että ateistina.

Tiivistettynä sanoisin, että todelliset ateistit eivät huolehdi maailmasta ja kuolema on heille vapautus kaikesta murheesta.


Olen ateisti, enkä todellakaan koe, että elämä olisi pelkkää murhetta! Päinvastoin, koska omassa ajatusmaailmassa kuoleman jälkeen ei ole mitään, niin elämä on tässä ja nyt ja siitä nautitaan ihan joka päivä. Uskovaiset siellä murheessa vaeltaa ja odottaa kuoleman jälkeistä paratiisia. Itse toivon, ettei lapsi menisi riparille (kyllä se oikeasti aikamoista nuoren mielen painostusta on. Ainakin omani oli ahdistava kokemus), mutta jos haluaa niin toki pääsee.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
En kuulu kirkkoon eikä lapsia ole kastettu. Kun ripari-ikä lähestyi, kerroin mahdollisuudesta mennä leirille halutessaan. Saivat itse päättää.

Koko ajan painotettu, että kunnioitetaan kaikkia uskontoja sekä oikeutta olla uskontojen ulkopuolella.

Eivät halunneet leirille. Kaverit menivät kuulemma vain ja ainoastaan vanhempiensa pakottamina ja rahan takia. Saadut rahapotit olivat kaikilla yli 1000 € luokkaa.

Aika helppoa rahaa nuorelle yhdestä leiristä ja konfirmaatiosta :D

En ihan tajua miksi niin monet pakottaa lapsensa riparille.


Kukaan kavereista ei varmasti halunnut sanoa teidän perheen lapsille, että menevät ihan vapaaehtoisesti riparille.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse nuorena ateistina ateistiperheessä halusin riparille ja konfirmaation. En kuulunut kirkkoon eikä minua ollut koskaan kastettukaan. Niinpä ensin vanhempani liittyivät itse kirkkoon, jotta minut voitaisiin kastaa. Kastetilaisuus pidettiin kotona, pappi tuli käymään, oli jopa pienimuotoiset juhlat siinä. Sitten pääsin leirille, oli konfirmaatio ja oli rippijuhlat. En kokenut puheita käännytysyrityksenä tai mitenkään edes ahdistavina. En myöskään tullut uskoon siellä leirillä, ei ollut lähelläkään. Vanhemmat tisivät, ettei kyse ollutkaan missään vaiheessa uskosta, mutta eivät he silti toiveitani ja haluani kyseenalaistaneet. Olisi kyllä tosiaan harmittanut, jos vanhemmat olisivat vain itsekkyyttään tai omien arvojensa vuoksi evänneet minulta riparille pääsyn ja evänneet sen konfirmaation ja ne rippijuhlat. Kyllä. Ne on kaikki merkittäviä kokemuksia nuorelle vaikka ei uskossa olisikaan.

Minun on hyvin vaikea ymmärtää sinun ja vanhempiesi valintaa. Liityitte koko perhe kirkkoon, vaikka kukaan teistä ei ole uskossa? Otit kasteen ja konfirmaation vapaaehtoisesti lähes aikuisena uskomatta Jumalaan? Teit valheellisen uskontunnustuksen? Minusta tuo on papin työn, uskossa olevien ihmisten ja uskonnollisten rituaalien halventamista.


Eikö sinulla ole mitään hajuakaan siitä, miten moni kirkkoon kuuluva ei oikeasti ole minkäänlaisessa uskossa? Evlut kirkko ei edes edellytä jäseniltään minkäänlaista uskoa. Kaikki kelpaa. Siksi tuntuukin typerältä nämä keskustelut täällä, että rippileirit ovat vain uskovien juttuja ja siellä aivopestään nuoria jne. Kun todellisuus on aivan toinen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kuulu kirkkoon eikä lapsia ole kastettu. Kun ripari-ikä lähestyi, kerroin mahdollisuudesta mennä leirille halutessaan. Saivat itse päättää.

Koko ajan painotettu, että kunnioitetaan kaikkia uskontoja sekä oikeutta olla uskontojen ulkopuolella.

Eivät halunneet leirille. Kaverit menivät kuulemma vain ja ainoastaan vanhempiensa pakottamina ja rahan takia. Saadut rahapotit olivat kaikilla yli 1000 € luokkaa.

Aika helppoa rahaa nuorelle yhdestä leiristä ja konfirmaatiosta :D

En ihan tajua miksi niin monet pakottaa lapsensa riparille.


Kukaan kavereista ei varmasti halunnut sanoa teidän perheen lapsille, että menevät ihan vapaaehtoisesti riparille.

En usko että yksikään teini olisi mennyt vapaaehtoisesti, jos kuviosta otettaisiin pois vanhempien painostus/odotukset sekä se tärkein eli rahalahjat.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse nuorena ateistina ateistiperheessä halusin riparille ja konfirmaation. En kuulunut kirkkoon eikä minua ollut koskaan kastettukaan. Niinpä ensin vanhempani liittyivät itse kirkkoon, jotta minut voitaisiin kastaa. Kastetilaisuus pidettiin kotona, pappi tuli käymään, oli jopa pienimuotoiset juhlat siinä. Sitten pääsin leirille, oli konfirmaatio ja oli rippijuhlat. En kokenut puheita käännytysyrityksenä tai mitenkään edes ahdistavina. En myöskään tullut uskoon siellä leirillä, ei ollut lähelläkään. Vanhemmat tisivät, ettei kyse ollutkaan missään vaiheessa uskosta, mutta eivät he silti toiveitani ja haluani kyseenalaistaneet. Olisi kyllä tosiaan harmittanut, jos vanhemmat olisivat vain itsekkyyttään tai omien arvojensa vuoksi evänneet minulta riparille pääsyn ja evänneet sen konfirmaation ja ne rippijuhlat. Kyllä. Ne on kaikki merkittäviä kokemuksia nuorelle vaikka ei uskossa olisikaan.

Minun on hyvin vaikea ymmärtää sinun ja vanhempiesi valintaa. Liityitte koko perhe kirkkoon, vaikka kukaan teistä ei ole uskossa? Otit kasteen ja konfirmaation vapaaehtoisesti lähes aikuisena uskomatta Jumalaan? Teit valheellisen uskontunnustuksen? Minusta tuo on papin työn, uskossa olevien ihmisten ja uskonnollisten rituaalien halventamista.


Noh, ateisti oli ehkä väätä sana tällä palstalla, kun se nähdään niin äärimmäisenä ajatusmaailmana. Voisi ennemmin kai sanoa, että oltiin uskonnoton perhe.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani eivät päästäneet mua ala-asteella helluntaiseurakunnan kesäleirille vaikka itkua väänsin ja rukoilin. Parhaat kaverit oli kaikki menossa (sekä helluntaiseurakuntaan kuuluvia että ei-uskovaisia) ja tuntui todella epäreilulta. Kävivät sitten joka vuosi koska siellä oli niin kivaa ja itse jouduin jäämään kotiin. Jokainen noista neljästä kaveristani on nyt helluntaiseurakunnan jäseniä ja vakaita kristittyjä. Itse olen ateisti ja kiitollinen siitä, että äitini piti päänsä eikä päästänyt minua leirille sellaisessa iässä jossa minun uskontokasvatukseen olisi ollut helpointa vaikuttaa. Äitini siis on kristitty ja kuuluu kirkkoon (itse erosin teininä kirkosta ja olen aina kokenut olevani ateisti). Äiti antoi minun aina itse löytää tieni uskontoasioissa. Kävin omasta halusta riparin eikä se muuttanut minua uskonnolliseksi. Kävin myös uskonnontunneilla, sama homma. Koen uskonnosta oppimisen yleissivistävänä vaikkei siihen uskoisikaan.

Minun äitini taas ilmoitti minut helluntaiseurakunnan leirille minun ollessani 12-vuitias ihan vain saadakseen olla rauhassa kesälomalla! Perheemme ei ole millään muotoa uskonnollinen. Äitini yksi tuttava on helluntailainen, ja varmaankin sitä kautta äiti oli saanut tiedon leiristä. Leiri oli ilmainen, toisin kuin kunnan järjestämät leirit. Äitini on hyvin nuuka rahojen suhteen, mikä varmaan vaikutti myös äidin ratkaisuun.

Leiri oli traumaattinen kokemus. Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus aggressiivisesti messuavine pappeineen, kielillä puhumisineen sekä kaatumisineen oli pelottava. Jotkut nuoret halusivat myös rukoilla puolestani. Minut vietiin pieneen suljettuun tilaan ja päästäni sekä hartioistani otettiin kiinni ja rukoiltiin äänekkäästi. "Päärukoilija" puhui etsikkoajasta ja painosti minua kääntymään uskoon. Näin leiristä painajaisia pitkään jälkeenpäin, enkä vielä aikuisenakaan osaa suhtautua neutraalisti karismaattisten liikkeiden jäseniin.


Näillä nyt ei ole mitään tekemistä rippileirien kanssa.

On siinä mielessä, että herkässä iässä oleville nuorille minkä tahansa aatteen tai vakaumuksen tuputtaminen on kyseenalaista. Nuorten kiristäminen kirkon jäseniksi rahalahjoilla on asia, josta puhutaan yllättävän vähän. Monilla on hyviä kokemuksia rippileirien nuorisopapeista, mutta kyllä joukkoon mahtuu niitäkin, jotka pelottelevat helvetin tulella esiaviollisen seksin harrastajia. On hyvä, että yläkouluikäisille tarjotaan mahdollisuutta oman identiteetin ja uskonasioiden pohdintaan, mutta mielestäni siinä, että tämä tapahtuu tietystä näkökulmasta ja tieto suodatetaan jonkin ideologian läpi, on vaaransa. Prometheus-leiri on tässä mielessä rippileiriä parempi vaihtoehto, vaikka toki sielläkin on vuosien varrella tehty ylilyöntejä.


"Nuorten kiristäminen kirkon jäseniksi rahalahjoilla"

Kirkko ei todellakaan kiristä nuoria jäsenikseen millään rahalahjoilla tai edes kannusta siihen. Teillä menee taas kaikki puurot ja vellit aivan sekaisin.

Se rippileiri on täysin vapaaehtoinen juttu vaikka kuuluisikin kirkkoon. Te itse luotte sitä propagandaa tuolla asenteella, että siellä aivopestään kaikki. Se tulee varmasti esille myös teidän puheissanne nuorille ja pyritte siten vaikuttamaan itse sen nuoren ajatuksiin ja aatteisiin. Ihan yhtä kyseenalaista se on. Antaisitte niitten nuorten vain itse valita, kyllä ne siihen pystyy. Ilman, että joku rajoittunut aikuinen sanelee näissä asioissa, mikä on oikein tai väärin (tuomitsemalla jo yhden vaihtoehdoista). Ja hyväksykää sekin, että nuori saattaa ajatella aivan päinvastaisesti kuin te itse, ja siis ihan omien ajatustensa pohjalta.
Tai nuori voi myös oikeasti olla kiinnostunut kuulemaan enemmän uskonnosta, mitä se ylipäätään on, miksi ja miten ihmiset uskovat, ja haluaa siksi osallistua, uteliaisuuttaan. Teidänlaiset vanhemmat eivät selvästikään kykene puhumaan nuoren kanssa näistä uskonnollisista asioista kovinkaan rakentavasti ja syvällisesti.

Kun vakaumus on tarpeeksi vahva, sitä näköjään pystyy ummistamaan silmänsä ja korvansa ihan miltä tahansa. On aivan yleisesti tiedossa, että valtaosa nuorista ottaa konfirmaation vastaan tasan rahalahjojen toivossa. Jos tapana ei olisi järjestää rippijuhlia, laskisi konfirmaatioon osallistumisen aste merkittävästi. Rippileiri on nuorille toki myös tärkeä, mutta eiköhän sinnekin ole ensisijainen osallistumisen syy kaverit eikä mahdollisuus kuulla Jumalan sanaa. Nimenomaan se, että pystyy puhumaan uskontoihin liittyvästä tekopyhyydestä, on rakentavaa ja syvällistä. Kritiikki ei tarkoita sitä, etteikö näkisi uskonnoissa mitään hyvää tai pystyisi puhumaan nuoren kanssa aiheesta neutraalisti.

Edellinen viesti on melkoista hurskastelua siihen nähden, että ylipäätään nuoren valinnanvapaus toimii huonosti toiseen suuntaan. Kirkkoon lapsena liitetty nuori ei saa valita, osallistuuko koulussa uskonnonopetukseen, kirkkovierailuihin tai rippikouluun eikä voi ilman vanhempien lupaa erota kirkosta. Kirkkoon kuulumaton nuori taas voi valita uskonnonopetuksen ja osallistua rippikouluun. Näetkö tässä mitään ristiriitaa tai ongelmaa?


Laitapa tähän jokin lähde siitä, missä sanotaan, että kirkkoon kuuluva nuori ei voi valita osallistuuko rippikouluun.
Ja puhu sitten vasta hurskasteluista.

Tarkoitin pakollisuudella tässä lain lisäksi sitä, että vanhemmalla on suuri valta päättää nämä asiat lapsen puolesta. Jos vanhempi on sitä mieltä, että rippikouluun on osallistuttava, kovin vaikea on nuoren tätä vastaan taistella. Hienosti myös poimit kaikista antamistani esimerkeistä sen, joka ei ole lakitasolla pakollinen. Olisiko sinulla kommenttia muista esimerkeistä (uskonnon opetus, kirkkovierailut ja kirkosta eroaminen)?

Vierailija

Mä en nyt osaa sanoa mikä on oikein ja mikä on väärin. Mutta kerron perheestäni esimerkin. Vanhempani ovat hyvin uskonnollisia ja aktiivisia kirkossa kävijöitä. Itse olen tapaluterilainen ja taidan olla ateisti mutta en halua oikeastaan määritellä itseäni. Kolme lastamme ovat kristityiksi kastettuja, mutta heillä oli vapaus mennä tai olla menemättä rippileirille. Pidän ripille pääsyä ennen kaikkea initaatioriittinä ja kulttuurisidonnaisena tapahtumana vaikka se voi kuulostaa naurettavalta. Lapset on aikuistumisjuhlansa ansainneet ja rippijuhlat meilläkin järjestettiin. Tosin kuopus ilmoitti olevansa uskonnoton ja haluavansa Prometheus-leirille. Silloin juttu oli minullekin uusi ja jouduin vähän tutustumaan aiheeseen. Lapsi kävi riparin ja protun. Nyt tullaan asiaan. Minun yli 70 vuotias syvästi uskonnollinen äiti toi lapselle pienen lahjan ja suuren valkoisen ruusun Protu päättäjäispäivänä "Koska se oli (lapsen nimi)lle tärkeä päivä". Siinä teille mietittävää mitä on rakkaus ja isoäitiys.

  • ylös 17
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatii kyllä erityisen vahvaa uskoa olla uskomatta ettei Jumalaa olekaan. Että kaikki vaan on yhtäkkiä, humpsista vaan ilmestynyt tyhjästä tälle maapallolle, ihmiset ja koko tämä luomakunta. Ja kun darwinin opin kannattajat hourii ihmisen kehittyneen apinasta, niin miksi ihmeellä apina sitten halusi jäädä apinaksi kun siitä olisi voinut tulla kehittyneempi versio itsestään eli ihminen? Ei olisi tarvinnut hyppiä puissa ja popsia banaania ja uhkana vielä joutua häkkiin jossain eläintarhassa. Raamattu sanoo tällaisista uskomattomista ihmisistä näin:" Hullu sanoo sydämessään ettei Jumalaa ole." Kunnioitan tämän tytön päätöstä mennä riparireilille, teini on tehnyt hyvän päätöksen ! Ehkä tytön ystävien vanhemmat järjestävät hänelle jotain komfirmaatiopäivänä, ja jos hänellä on ( viisaampia) sukulaisia niin tyttö voi saada heiltä lahjojakin.

Itse olen aina ollut sitä mieltä, että vain pelokkaat tarvitsevat uskontoa. Kun oma järki ei voi käsittää maailmaa ja sitä että me ollaan joku pikkuriikkinen osa tätä kaikkea, kun se oma pienuus ja turhuus maailmankaikkeudessa tuntuu ylitsepääsemättömän ahdistavalta, silloin käännytään sen uskon puoleen, että joku suurempi voima on jo suunnittellut elämän polun ja kunhan seuraa ohjeita niin tulee pärjäämään elämässä. Uskonnossa ihminen on keskiössä, Jumala luonut ihmisen omana epätäydellisenä kuvanaan. Ateisti taas hyväksyy rohkeasti sen ajatuksen, että ihminen ei todellakaan ole millään mittakaavalla erinomainen tai tärkeä tässä kaikessa.

Uskovaiset ovat ahdistuneita ja tyhmiä, mutta ateistit ovat rohkeita. Voihan se tietysti noinkin olla, mutta musta on jotenkin kummallista, että ateisteista tehdään aina jotain sankareita, jotka ovat älykkäämpiä ja urheampia kuin uskovaiset. Itse olen sitä mieltä, etteivät ateistit hirveästi vaan ajattele elämän turhuutta, vaan he elävät siinä kuplassa, että sillä omalla elämällä olisi jotain merkitystä. Tai jos ap todella olisi sitä mieltä, että ihminen ei ole tärkeä, niin hän ei sekunttiakaan ajattelisi tyttärensä rippileirille menoa, koska se on ihan sama meneekö hän sinne vai ei. Samalla tavalla tyttö joskus kuolee oli hän sitten käynyt riparin tai ei, ja jos elämä loppuu kuolemaan, niin samalla tavalla tiedoton hän on sekä uskovaisena että ateistina.

Tiivistettynä sanoisin, että todelliset ateistit eivät huolehdi maailmasta ja kuolema on heille vapautus kaikesta murheesta.


Olen ateisti, enkä todellakaan koe, että elämä olisi pelkkää murhetta! Päinvastoin, koska omassa ajatusmaailmassa kuoleman jälkeen ei ole mitään, niin elämä on tässä ja nyt ja siitä nautitaan ihan joka päivä. Uskovaiset siellä murheessa vaeltaa ja odottaa kuoleman jälkeistä paratiisia. Itse toivon, ettei lapsi menisi riparille (kyllä se oikeasti aikamoista nuoren mielen painostusta on. Ainakin omani oli ahdistava kokemus), mutta jos haluaa niin toki pääsee.

Ei elämä ole kaikilla pelkkää nautintoa joka päivä. Kiva tietysti, jos sinulla on. Itsestäni on muuten lohdullista ajatella, että kun joku läheinen kuolee, hän ei vain lakkaa olemasta ja haudataan maahan ja se siitä, vaan hän menee taivaaseen, jossa elämä omalla tavallaan jatkuu.

Sivut

Sisältö jatkuu mainoksen alla