Ateistiperheen lapsi riparille

Vaatii kyllä erityisen vahvaa uskoa olla uskomatta ettei Jumalaa olekaan. Että kaikki vaan on yhtäkkiä, humpsista vaan ilmestynyt tyhjästä tälle maapallolle, ihmiset ja koko tämä luomakunta. Ja kun darwinin opin kannattajat hourii ihmisen kehittyneen apinasta, niin miksi ihmeellä apina sitten halusi jäädä apinaksi kun siitä olisi voinut tulla kehittyneempi versio itsestään eli ihminen? Ei olisi tarvinnut hyppiä puissa ja popsia banaania ja uhkana vielä joutua häkkiin jossain eläintarhassa. Raamattu sanoo tällaisista uskomattomista ihmisistä näin:" Hullu sanoo sydämessään ettei Jumalaa ole." Kunnioitan tämän tytön päätöstä mennä riparireilille, teini on tehnyt hyvän päätöksen ! Ehkä tytön ystävien vanhemmat järjestävät hänelle jotain komfirmaatiopäivänä, ja jos hänellä on ( viisaampia) sukulaisia niin tyttö voi saada heiltä lahjojakin.

Monelle tapauskovaiselle ripari on ensimmäinen kunnon kosketus omaan uskoonsa. Usein se on myös se ensimmäinen kerta kun kyseenalaistetaan, että tääkö on nyt sitä mihin paperilla mun pitäisi uskoa.

Meillä poika halusi myös menn riparille koska kaikki kaveritkin oli menossa. Kerroin mitä se meille tulee maksamaan leireineen, juhlavaatteineen ja tarjoiluineen ja kuinka paljon olisi arvioitu rahasaalis sitten lahjoista. Poika muutti mielensä. Oli menossa vain rahan kiilto simissä sinne.

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhempani eivät päästäneet mua ala-asteella helluntaiseurakunnan kesäleirille vaikka itkua väänsin ja rukoilin. Parhaat kaverit oli kaikki menossa (sekä helluntaiseurakuntaan kuuluvia että ei-uskovaisia) ja tuntui todella epäreilulta. Kävivät sitten joka vuosi koska siellä oli niin kivaa ja itse jouduin jäämään kotiin. Jokainen noista neljästä kaveristani on nyt helluntaiseurakunnan jäseniä ja vakaita kristittyjä. Itse olen ateisti ja kiitollinen siitä, että äitini piti päänsä eikä päästänyt minua leirille sellaisessa iässä jossa minun uskontokasvatukseen olisi ollut helpointa vaikuttaa. Äitini siis on kristitty ja kuuluu kirkkoon (itse erosin teininä kirkosta ja olen aina kokenut olevani ateisti). Äiti antoi minun aina itse löytää tieni uskontoasioissa. Kävin omasta halusta riparin eikä se muuttanut minua uskonnolliseksi. Kävin myös uskonnontunneilla, sama homma. Koen uskonnosta oppimisen yleissivistävänä vaikkei siihen uskoisikaan.

Minun äitini taas ilmoitti minut helluntaiseurakunnan leirille minun ollessani 12-vuitias ihan vain saadakseen olla rauhassa kesälomalla! Perheemme ei ole millään muotoa uskonnollinen. Äitini yksi tuttava on helluntailainen, ja varmaankin sitä kautta äiti oli saanut tiedon leiristä. Leiri oli ilmainen, toisin kuin kunnan järjestämät leirit. Äitini on hyvin nuuka rahojen suhteen, mikä varmaan vaikutti myös äidin ratkaisuun.

Leiri oli traumaattinen kokemus. Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus aggressiivisesti messuavine pappeineen, kielillä puhumisineen sekä kaatumisineen oli pelottava. Jotkut nuoret halusivat myös rukoilla puolestani. Minut vietiin pieneen suljettuun tilaan ja päästäni sekä hartioistani otettiin kiinni ja rukoiltiin äänekkäästi. "Päärukoilija" puhui etsikkoajasta ja painosti minua kääntymään uskoon. Näin leiristä painajaisia pitkään jälkeenpäin, enkä vielä aikuisenakaan osaa suhtautua neutraalisti karismaattisten liikkeiden jäseniin.

Mutuiluna sanon, että suurin osa riparille menevistä nuorista eivät ole oikeasti uskossa. Eihän suurin osa kirkkoon kuuluvista aikuisistakaan osallistu erityisesti seurakunnan toimintaan, rukoile päivittäin tai lue säännöllisesti Raamattua, vaan se on enemmän perinne (joulukirkko) tai on vaan kiva uskoa, että on olemassa joku Jumala, joka vähän katsoo perään.

Vaikka itse kuuluin kirkkoon ripari-ikäisenä en todella uskonut Jumalaan eikä suurin osa kavereistakaan tainut uskoa. Varsinainen uskonratkaisuni tuli vasta aikuisiällä, kun vaihdoin kirkkokuntaa itselleni paremmin sopivaan.

Vierailija kirjoitti:

Juhlat ja rahalahjat nousevat esille useammassakin viestissä. Useimpien nuorten keskeisin syy konfirmaatiolle taitaa olla sukulaisilta saadut rahat, eikä siinä mielestäni ole mitään pahaa. Moni tuon ikäinen toivoo mopoa tai kalliimpaa puhelinta. Minusta tämä olisi hyvä huomioida myös uskonnottomissa perheissä, jotta nuori ei tuntisi itseään ulkopuoliseksi kavereiden hehkuttaessa riparilahjojaan. Omassa uskonnottamassa suvussani asia on ratkaistu mielestäni tyylikkäästi: nuoren 15-vuotissyntymäpäivää juhlitaan vähän isommin. Leirikokemuksen voi puolestaan saada osallistumalla Prometheus-leirille.

Ei se pelkkä leirikokemus ole välttämättä se juttu nuorelle. Jos kaikki kaverit menevät rippileirille ja itse porukasta ainoana prome-leirille, niin ei se ollenkaan sama juttu. Varsinkin, jos on ujo tai sellainen persoona, että uusiin ihmisiin tutustuminen ottaa aikansa. Kaverit ja se oma porukka ovat tärkeitä tuossa iässä. Ei pelkästään ne lahjat ja juhlat.

Vierailija kirjoitti:

Vaatii kyllä erityisen vahvaa uskoa olla uskomatta ettei Jumalaa olekaan. Että kaikki vaan on yhtäkkiä, humpsista vaan ilmestynyt tyhjästä tälle maapallolle, ihmiset ja koko tämä luomakunta. Ja kun darwinin opin kannattajat hourii ihmisen kehittyneen apinasta, niin miksi ihmeellä apina sitten halusi jäädä apinaksi kun siitä olisi voinut tulla kehittyneempi versio itsestään eli ihminen? Ei olisi tarvinnut hyppiä puissa ja popsia banaania ja uhkana vielä joutua häkkiin jossain eläintarhassa. Raamattu sanoo tällaisista uskomattomista ihmisistä näin:" Hullu sanoo sydämessään ettei Jumalaa ole." Kunnioitan tämän tytön päätöstä mennä riparireilille, teini on tehnyt hyvän päätöksen ! Ehkä tytön ystävien vanhemmat järjestävät hänelle jotain komfirmaatiopäivänä, ja jos hänellä on ( viisaampia) sukulaisia niin tyttö voi saada heiltä lahjojakin.

Itse olen aina ollut sitä mieltä, että vain pelokkaat tarvitsevat uskontoa. Kun oma järki ei voi käsittää maailmaa ja sitä että me ollaan joku pikkuriikkinen osa tätä kaikkea, kun se oma pienuus ja turhuus maailmankaikkeudessa tuntuu ylitsepääsemättömän ahdistavalta, silloin käännytään sen uskon puoleen, että joku suurempi voima on jo suunnittellut elämän polun ja kunhan seuraa ohjeita niin tulee pärjäämään elämässä. Uskonnossa ihminen on keskiössä, Jumala luonut ihmisen omana epätäydellisenä kuvanaan. Ateisti taas hyväksyy rohkeasti sen ajatuksen, että ihminen ei todellakaan ole millään mittakaavalla erinomainen tai tärkeä tässä kaikessa.

Naapurin sälli - junnun paras kaveri - tuli juuri riparilta ja homma oli hänen mielestään "täyspaskaa", huolimatta rahalahjoista yms. Jokseenkin samaa sanoo toinenkin naapuruston riparoinut jeppe.

Nyt juniori on sitä mieltä, ettei halua hukata aikaansa ensi keväänä/kesänä mihinkään "jessellyyn". Minulle asia on aivan sama (olen kirkosta eronnut, riparin väliin jättänyt), mutta rouva (ex-seurakuntanuori) rähjää minulle siitä että olen istuttanut poikaan riparivastaisen asenteen. Jepjep...ainoa mitä olen sanonut "aivan sama & oma valintasi, ei mitään merkitystä myöhemmän elämäsi kannalta".

Isosiskonsa kävi vaellusriparin mutta ei ottanut konfirmaatiota vastaan "...koska on moraalitonta tunnustaa julkisesti uskonsa asioihin joihin ei usko". Suoraselkäisempi hän oli päätöksessään kuin 90% leireilijöistä. Eikä halunnut riparijuhlia rahalahjoineen koska ei ollut mitäänn juhlittavaa. Ilmeisesti tämän vuoksi rouva onkin kärheänä, kun viimeinen mahdollisuus oman lapsen riparikekkereihin menossa ohi jos junnu ei edes käy riparia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhempani eivät päästäneet mua ala-asteella helluntaiseurakunnan kesäleirille vaikka itkua väänsin ja rukoilin. Parhaat kaverit oli kaikki menossa (sekä helluntaiseurakuntaan kuuluvia että ei-uskovaisia) ja tuntui todella epäreilulta. Kävivät sitten joka vuosi koska siellä oli niin kivaa ja itse jouduin jäämään kotiin. Jokainen noista neljästä kaveristani on nyt helluntaiseurakunnan jäseniä ja vakaita kristittyjä. Itse olen ateisti ja kiitollinen siitä, että äitini piti päänsä eikä päästänyt minua leirille sellaisessa iässä jossa minun uskontokasvatukseen olisi ollut helpointa vaikuttaa. Äitini siis on kristitty ja kuuluu kirkkoon (itse erosin teininä kirkosta ja olen aina kokenut olevani ateisti). Äiti antoi minun aina itse löytää tieni uskontoasioissa. Kävin omasta halusta riparin eikä se muuttanut minua uskonnolliseksi. Kävin myös uskonnontunneilla, sama homma. Koen uskonnosta oppimisen yleissivistävänä vaikkei siihen uskoisikaan.

Minun äitini taas ilmoitti minut helluntaiseurakunnan leirille minun ollessani 12-vuitias ihan vain saadakseen olla rauhassa kesälomalla! Perheemme ei ole millään muotoa uskonnollinen. Äitini yksi tuttava on helluntailainen, ja varmaankin sitä kautta äiti oli saanut tiedon leiristä. Leiri oli ilmainen, toisin kuin kunnan järjestämät leirit. Äitini on hyvin nuuka rahojen suhteen, mikä varmaan vaikutti myös äidin ratkaisuun.

Leiri oli traumaattinen kokemus. Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus aggressiivisesti messuavine pappeineen, kielillä puhumisineen sekä kaatumisineen oli pelottava. Jotkut nuoret halusivat myös rukoilla puolestani. Minut vietiin pieneen suljettuun tilaan ja päästäni sekä hartioistani otettiin kiinni ja rukoiltiin äänekkäästi. "Päärukoilija" puhui etsikkoajasta ja painosti minua kääntymään uskoon. Näin leiristä painajaisia pitkään jälkeenpäin, enkä vielä aikuisenakaan osaa suhtautua neutraalisti karismaattisten liikkeiden jäseniin.

Näillä nyt ei ole mitään tekemistä rippileirien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhempani eivät päästäneet mua ala-asteella helluntaiseurakunnan kesäleirille vaikka itkua väänsin ja rukoilin. Parhaat kaverit oli kaikki menossa (sekä helluntaiseurakuntaan kuuluvia että ei-uskovaisia) ja tuntui todella epäreilulta. Kävivät sitten joka vuosi koska siellä oli niin kivaa ja itse jouduin jäämään kotiin. Jokainen noista neljästä kaveristani on nyt helluntaiseurakunnan jäseniä ja vakaita kristittyjä. Itse olen ateisti ja kiitollinen siitä, että äitini piti päänsä eikä päästänyt minua leirille sellaisessa iässä jossa minun uskontokasvatukseen olisi ollut helpointa vaikuttaa. Äitini siis on kristitty ja kuuluu kirkkoon (itse erosin teininä kirkosta ja olen aina kokenut olevani ateisti). Äiti antoi minun aina itse löytää tieni uskontoasioissa. Kävin omasta halusta riparin eikä se muuttanut minua uskonnolliseksi. Kävin myös uskonnontunneilla, sama homma. Koen uskonnosta oppimisen yleissivistävänä vaikkei siihen uskoisikaan.

Minun äitini taas ilmoitti minut helluntaiseurakunnan leirille minun ollessani 12-vuitias ihan vain saadakseen olla rauhassa kesälomalla! Perheemme ei ole millään muotoa uskonnollinen. Äitini yksi tuttava on helluntailainen, ja varmaankin sitä kautta äiti oli saanut tiedon leiristä. Leiri oli ilmainen, toisin kuin kunnan järjestämät leirit. Äitini on hyvin nuuka rahojen suhteen, mikä varmaan vaikutti myös äidin ratkaisuun.

Leiri oli traumaattinen kokemus. Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus aggressiivisesti messuavine pappeineen, kielillä puhumisineen sekä kaatumisineen oli pelottava. Jotkut nuoret halusivat myös rukoilla puolestani. Minut vietiin pieneen suljettuun tilaan ja päästäni sekä hartioistani otettiin kiinni ja rukoiltiin äänekkäästi. "Päärukoilija" puhui etsikkoajasta ja painosti minua kääntymään uskoon. Näin leiristä painajaisia pitkään jälkeenpäin, enkä vielä aikuisenakaan osaa suhtautua neutraalisti karismaattisten liikkeiden jäseniin.

Näillä nyt ei ole mitään tekemistä rippileirien kanssa.

Kaikki ne on samanlaisia käännytysleirejä

Vierailija kirjoitti:

Meillä poika halusi myös menn riparille koska kaikki kaveritkin oli menossa. Kerroin mitä se meille tulee maksamaan leireineen, juhlavaatteineen ja tarjoiluineen ja kuinka paljon olisi arvioitu rahasaalis sitten lahjoista. Poika muutti mielensä. Oli menossa vain rahan kiilto simissä sinne.

Muutti siis mielensä, kun teitte selväksi, ettei teillä ole varaa siihen, ja että se on teidän mielestänne turhaa tuhlausta. Ei se minusta ole rahan kiiltoa silmissä. Aiheutitte vain tahallanne syyllisyyttä ja huolta nuorelle rahan menosta. Ihan hirveitä vanhempia...

Hyvä, että ap antaa lapsensa mennä riparille. Se on nuorille tärkeää, kun siellä on kavereita. Kirkkoon kuuluminen ei pelasta ketään , vaan usko Jeesukseen ja Jumalaan pelastaa. Senkin asian uskominen on vapaaehtoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhempani eivät päästäneet mua ala-asteella helluntaiseurakunnan kesäleirille vaikka itkua väänsin ja rukoilin. Parhaat kaverit oli kaikki menossa (sekä helluntaiseurakuntaan kuuluvia että ei-uskovaisia) ja tuntui todella epäreilulta. Kävivät sitten joka vuosi koska siellä oli niin kivaa ja itse jouduin jäämään kotiin. Jokainen noista neljästä kaveristani on nyt helluntaiseurakunnan jäseniä ja vakaita kristittyjä. Itse olen ateisti ja kiitollinen siitä, että äitini piti päänsä eikä päästänyt minua leirille sellaisessa iässä jossa minun uskontokasvatukseen olisi ollut helpointa vaikuttaa. Äitini siis on kristitty ja kuuluu kirkkoon (itse erosin teininä kirkosta ja olen aina kokenut olevani ateisti). Äiti antoi minun aina itse löytää tieni uskontoasioissa. Kävin omasta halusta riparin eikä se muuttanut minua uskonnolliseksi. Kävin myös uskonnontunneilla, sama homma. Koen uskonnosta oppimisen yleissivistävänä vaikkei siihen uskoisikaan.

Minun äitini taas ilmoitti minut helluntaiseurakunnan leirille minun ollessani 12-vuitias ihan vain saadakseen olla rauhassa kesälomalla! Perheemme ei ole millään muotoa uskonnollinen. Äitini yksi tuttava on helluntailainen, ja varmaankin sitä kautta äiti oli saanut tiedon leiristä. Leiri oli ilmainen, toisin kuin kunnan järjestämät leirit. Äitini on hyvin nuuka rahojen suhteen, mikä varmaan vaikutti myös äidin ratkaisuun.

Leiri oli traumaattinen kokemus. Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus aggressiivisesti messuavine pappeineen, kielillä puhumisineen sekä kaatumisineen oli pelottava. Jotkut nuoret halusivat myös rukoilla puolestani. Minut vietiin pieneen suljettuun tilaan ja päästäni sekä hartioistani otettiin kiinni ja rukoiltiin äänekkäästi. "Päärukoilija" puhui etsikkoajasta ja painosti minua kääntymään uskoon. Näin leiristä painajaisia pitkään jälkeenpäin, enkä vielä aikuisenakaan osaa suhtautua neutraalisti karismaattisten liikkeiden jäseniin.

Näillä nyt ei ole mitään tekemistä rippileirien kanssa.

On siinä mielessä, että herkässä iässä oleville nuorille minkä tahansa aatteen tai vakaumuksen tuputtaminen on kyseenalaista. Nuorten kiristäminen kirkon jäseniksi rahalahjoilla on asia, josta puhutaan yllättävän vähän. Monilla on hyviä kokemuksia rippileirien nuorisopapeista, mutta kyllä joukkoon mahtuu niitäkin, jotka pelottelevat helvetin tulella esiaviollisen seksin harrastajia. On hyvä, että yläkouluikäisille tarjotaan mahdollisuutta oman identiteetin ja uskonasioiden pohdintaan, mutta mielestäni siinä, että tämä tapahtuu tietystä näkökulmasta ja tieto suodatetaan jonkin ideologian läpi, on vaaransa. Prometheus-leiri on tässä mielessä rippileiriä parempi vaihtoehto, vaikka toki sielläkin on vuosien varrella tehty ylilyöntejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatii kyllä erityisen vahvaa uskoa olla uskomatta ettei Jumalaa olekaan. Että kaikki vaan on yhtäkkiä, humpsista vaan ilmestynyt tyhjästä tälle maapallolle, ihmiset ja koko tämä luomakunta. Ja kun darwinin opin kannattajat hourii ihmisen kehittyneen apinasta, niin miksi ihmeellä apina sitten halusi jäädä apinaksi kun siitä olisi voinut tulla kehittyneempi versio itsestään eli ihminen? Ei olisi tarvinnut hyppiä puissa ja popsia banaania ja uhkana vielä joutua häkkiin jossain eläintarhassa. Raamattu sanoo tällaisista uskomattomista ihmisistä näin:" Hullu sanoo sydämessään ettei Jumalaa ole." Kunnioitan tämän tytön päätöstä mennä riparireilille, teini on tehnyt hyvän päätöksen ! Ehkä tytön ystävien vanhemmat järjestävät hänelle jotain komfirmaatiopäivänä, ja jos hänellä on ( viisaampia) sukulaisia niin tyttö voi saada heiltä lahjojakin.

Itse olen aina ollut sitä mieltä, että vain pelokkaat tarvitsevat uskontoa. Kun oma järki ei voi käsittää maailmaa ja sitä että me ollaan joku pikkuriikkinen osa tätä kaikkea, kun se oma pienuus ja turhuus maailmankaikkeudessa tuntuu ylitsepääsemättömän ahdistavalta, silloin käännytään sen uskon puoleen, että joku suurempi voima on jo suunnittellut elämän polun ja kunhan seuraa ohjeita niin tulee pärjäämään elämässä. Uskonnossa ihminen on keskiössä, Jumala luonut ihmisen omana epätäydellisenä kuvanaan. Ateisti taas hyväksyy rohkeasti sen ajatuksen, että ihminen ei todellakaan ole millään mittakaavalla erinomainen tai tärkeä tässä kaikessa.

Uskovaiset ovat ahdistuneita ja tyhmiä, mutta ateistit ovat rohkeita. Voihan se tietysti noinkin olla, mutta musta on jotenkin kummallista, että ateisteista tehdään aina jotain sankareita, jotka ovat älykkäämpiä ja urheampia kuin uskovaiset. Itse olen sitä mieltä, etteivät ateistit hirveästi vaan ajattele elämän turhuutta, vaan he elävät siinä kuplassa, että sillä omalla elämällä olisi jotain merkitystä. Tai jos ap todella olisi sitä mieltä, että ihminen ei ole tärkeä, niin hän ei sekunttiakaan ajattelisi tyttärensä rippileirille menoa, koska se on ihan sama meneekö hän sinne vai ei. Samalla tavalla tyttö joskus kuolee oli hän sitten käynyt riparin tai ei, ja jos elämä loppuu kuolemaan, niin samalla tavalla tiedoton hän on sekä uskovaisena että ateistina.

Tiivistettynä sanoisin, että todelliset ateistit eivät huolehdi maailmasta ja kuolema on heille vapautus kaikesta murheesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhempani eivät päästäneet mua ala-asteella helluntaiseurakunnan kesäleirille vaikka itkua väänsin ja rukoilin. Parhaat kaverit oli kaikki menossa (sekä helluntaiseurakuntaan kuuluvia että ei-uskovaisia) ja tuntui todella epäreilulta. Kävivät sitten joka vuosi koska siellä oli niin kivaa ja itse jouduin jäämään kotiin. Jokainen noista neljästä kaveristani on nyt helluntaiseurakunnan jäseniä ja vakaita kristittyjä. Itse olen ateisti ja kiitollinen siitä, että äitini piti päänsä eikä päästänyt minua leirille sellaisessa iässä jossa minun uskontokasvatukseen olisi ollut helpointa vaikuttaa. Äitini siis on kristitty ja kuuluu kirkkoon (itse erosin teininä kirkosta ja olen aina kokenut olevani ateisti). Äiti antoi minun aina itse löytää tieni uskontoasioissa. Kävin omasta halusta riparin eikä se muuttanut minua uskonnolliseksi. Kävin myös uskonnontunneilla, sama homma. Koen uskonnosta oppimisen yleissivistävänä vaikkei siihen uskoisikaan.

Minun äitini taas ilmoitti minut helluntaiseurakunnan leirille minun ollessani 12-vuitias ihan vain saadakseen olla rauhassa kesälomalla! Perheemme ei ole millään muotoa uskonnollinen. Äitini yksi tuttava on helluntailainen, ja varmaankin sitä kautta äiti oli saanut tiedon leiristä. Leiri oli ilmainen, toisin kuin kunnan järjestämät leirit. Äitini on hyvin nuuka rahojen suhteen, mikä varmaan vaikutti myös äidin ratkaisuun.

Leiri oli traumaattinen kokemus. Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus aggressiivisesti messuavine pappeineen, kielillä puhumisineen sekä kaatumisineen oli pelottava. Jotkut nuoret halusivat myös rukoilla puolestani. Minut vietiin pieneen suljettuun tilaan ja päästäni sekä hartioistani otettiin kiinni ja rukoiltiin äänekkäästi. "Päärukoilija" puhui etsikkoajasta ja painosti minua kääntymään uskoon. Näin leiristä painajaisia pitkään jälkeenpäin, enkä vielä aikuisenakaan osaa suhtautua neutraalisti karismaattisten liikkeiden jäseniin.

Näillä nyt ei ole mitään tekemistä rippileirien kanssa.

Kaikki ne on samanlaisia käännytysleirejä

Idiootti...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ja mieheni emme usko koulutukseen. Lapsi halusi mennä lukioon, sanoin että mitään ylioppilasjuhlia ensitreffit järjestä minkään lahjojen ja rahojen toivossa. Semmoset ei ole MINULLE tärkeitä.

Millaiset bileet ammattikoululaisille järjestetään?

Tottakai heitäkin juhlitaan.

Kerro lisää. Aina saa lukea vain näistä ylioppilasjuhlista.

Omat juhlani olivat samanlaiset kuin sisarusten ylioppilasjuhlat.

eri

Mulla ei ollut.

Mitäs nyt tehdään?

Miksi pitäisi tehdä yhtään mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatii kyllä erityisen vahvaa uskoa olla uskomatta ettei Jumalaa olekaan. Että kaikki vaan on yhtäkkiä, humpsista vaan ilmestynyt tyhjästä tälle maapallolle, ihmiset ja koko tämä luomakunta. Ja kun darwinin opin kannattajat hourii ihmisen kehittyneen apinasta, niin miksi ihmeellä apina sitten halusi jäädä apinaksi kun siitä olisi voinut tulla kehittyneempi versio itsestään eli ihminen? Ei olisi tarvinnut hyppiä puissa ja popsia banaania ja uhkana vielä joutua häkkiin jossain eläintarhassa. Raamattu sanoo tällaisista uskomattomista ihmisistä näin:" Hullu sanoo sydämessään ettei Jumalaa ole." Kunnioitan tämän tytön päätöstä mennä riparireilille, teini on tehnyt hyvän päätöksen ! Ehkä tytön ystävien vanhemmat järjestävät hänelle jotain komfirmaatiopäivänä, ja jos hänellä on ( viisaampia) sukulaisia niin tyttö voi saada heiltä lahjojakin.

Itse olen aina ollut sitä mieltä, että vain pelokkaat tarvitsevat uskontoa. Kun oma järki ei voi käsittää maailmaa ja sitä että me ollaan joku pikkuriikkinen osa tätä kaikkea, kun se oma pienuus ja turhuus maailmankaikkeudessa tuntuu ylitsepääsemättömän ahdistavalta, silloin käännytään sen uskon puoleen, että joku suurempi voima on jo suunnittellut elämän polun ja kunhan seuraa ohjeita niin tulee pärjäämään elämässä. Uskonnossa ihminen on keskiössä, Jumala luonut ihmisen omana epätäydellisenä kuvanaan. Ateisti taas hyväksyy rohkeasti sen ajatuksen, että ihminen ei todellakaan ole millään mittakaavalla erinomainen tai tärkeä tässä kaikessa.

Uskovaiset ovat ahdistuneita ja tyhmiä, mutta ateistit ovat rohkeita. Voihan se tietysti noinkin olla, mutta musta on jotenkin kummallista, että ateisteista tehdään aina jotain sankareita, jotka ovat älykkäämpiä ja urheampia kuin uskovaiset. Itse olen sitä mieltä, etteivät ateistit hirveästi vaan ajattele elämän turhuutta, vaan he elävät siinä kuplassa, että sillä omalla elämällä olisi jotain merkitystä. Tai jos ap todella olisi sitä mieltä, että ihminen ei ole tärkeä, niin hän ei sekunttiakaan ajattelisi tyttärensä rippileirille menoa, koska se on ihan sama meneekö hän sinne vai ei. Samalla tavalla tyttö joskus kuolee oli hän sitten käynyt riparin tai ei, ja jos elämä loppuu kuolemaan, niin samalla tavalla tiedoton hän on sekä uskovaisena että ateistina.

Tiivistettynä sanoisin, että todelliset ateistit eivät huolehdi maailmasta ja kuolema on heille vapautus kaikesta murheesta.

Mutta kyllähän se noin menee. Kyllä älykkyys on suurin syy siihen, miksi ihmiset eivät usko satuihin. Jos ei ole älyä kyseenalaistaa, silloin sinisilmäisesti uskoo mihin tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhempani eivät päästäneet mua ala-asteella helluntaiseurakunnan kesäleirille vaikka itkua väänsin ja rukoilin. Parhaat kaverit oli kaikki menossa (sekä helluntaiseurakuntaan kuuluvia että ei-uskovaisia) ja tuntui todella epäreilulta. Kävivät sitten joka vuosi koska siellä oli niin kivaa ja itse jouduin jäämään kotiin. Jokainen noista neljästä kaveristani on nyt helluntaiseurakunnan jäseniä ja vakaita kristittyjä. Itse olen ateisti ja kiitollinen siitä, että äitini piti päänsä eikä päästänyt minua leirille sellaisessa iässä jossa minun uskontokasvatukseen olisi ollut helpointa vaikuttaa. Äitini siis on kristitty ja kuuluu kirkkoon (itse erosin teininä kirkosta ja olen aina kokenut olevani ateisti). Äiti antoi minun aina itse löytää tieni uskontoasioissa. Kävin omasta halusta riparin eikä se muuttanut minua uskonnolliseksi. Kävin myös uskonnontunneilla, sama homma. Koen uskonnosta oppimisen yleissivistävänä vaikkei siihen uskoisikaan.

Minun äitini taas ilmoitti minut helluntaiseurakunnan leirille minun ollessani 12-vuitias ihan vain saadakseen olla rauhassa kesälomalla! Perheemme ei ole millään muotoa uskonnollinen. Äitini yksi tuttava on helluntailainen, ja varmaankin sitä kautta äiti oli saanut tiedon leiristä. Leiri oli ilmainen, toisin kuin kunnan järjestämät leirit. Äitini on hyvin nuuka rahojen suhteen, mikä varmaan vaikutti myös äidin ratkaisuun.

Leiri oli traumaattinen kokemus. Helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus aggressiivisesti messuavine pappeineen, kielillä puhumisineen sekä kaatumisineen oli pelottava. Jotkut nuoret halusivat myös rukoilla puolestani. Minut vietiin pieneen suljettuun tilaan ja päästäni sekä hartioistani otettiin kiinni ja rukoiltiin äänekkäästi. "Päärukoilija" puhui etsikkoajasta ja painosti minua kääntymään uskoon. Näin leiristä painajaisia pitkään jälkeenpäin, enkä vielä aikuisenakaan osaa suhtautua neutraalisti karismaattisten liikkeiden jäseniin.

Näillä nyt ei ole mitään tekemistä rippileirien kanssa.

On siinä mielessä, että herkässä iässä oleville nuorille minkä tahansa aatteen tai vakaumuksen tuputtaminen on kyseenalaista. Nuorten kiristäminen kirkon jäseniksi rahalahjoilla on asia, josta puhutaan yllättävän vähän. Monilla on hyviä kokemuksia rippileirien nuorisopapeista, mutta kyllä joukkoon mahtuu niitäkin, jotka pelottelevat helvetin tulella esiaviollisen seksin harrastajia. On hyvä, että yläkouluikäisille tarjotaan mahdollisuutta oman identiteetin ja uskonasioiden pohdintaan, mutta mielestäni siinä, että tämä tapahtuu tietystä näkökulmasta ja tieto suodatetaan jonkin ideologian läpi, on vaaransa. Prometheus-leiri on tässä mielessä rippileiriä parempi vaihtoehto, vaikka toki sielläkin on vuosien varrella tehty ylilyöntejä.

"Nuorten kiristäminen kirkon jäseniksi rahalahjoilla"

Kirkko ei todellakaan kiristä nuoria jäsenikseen millään rahalahjoilla tai edes kannusta siihen. Teillä menee taas kaikki puurot ja vellit aivan sekaisin.

Se rippileiri on täysin vapaaehtoinen juttu vaikka kuuluisikin kirkkoon. Te itse luotte sitä propagandaa tuolla asenteella, että siellä aivopestään kaikki. Se tulee varmasti esille myös teidän puheissanne nuorille ja pyritte siten vaikuttamaan itse sen nuoren ajatuksiin ja aatteisiin. Ihan yhtä kyseenalaista se on. Antaisitte niitten nuorten vain itse valita, kyllä ne siihen pystyy. Ilman, että joku rajoittunut aikuinen sanelee näissä asioissa, mikä on oikein tai väärin (tuomitsemalla jo yhden vaihtoehdoista). Ja hyväksykää sekin, että nuori saattaa ajatella aivan päinvastaisesti kuin te itse, ja siis ihan omien ajatustensa pohjalta.

Tai nuori voi myös oikeasti olla kiinnostunut kuulemaan enemmän uskonnosta, mitä se ylipäätään on, miksi ja miten ihmiset uskovat, ja haluaa siksi osallistua, uteliaisuuttaan. Teidänlaiset vanhemmat eivät selvästikään kykene puhumaan nuoren kanssa näistä uskonnollisista asioista kovinkaan rakentavasti ja syvällisesti.

Miten tämä teihin liittyy mitenkään? Miksi teitte asiasta numeron? Jos tuon ikäinen tyttö haluaa riparinsa käydä, sitten hän käy se omasta vapaasta tahdostaan ja hyvät vanhemmat myös kunnioittaisivat tyttären valintaa ja järjestäisivät hänen tukenaan ne juhlat, jos hän haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatii kyllä erityisen vahvaa uskoa olla uskomatta ettei Jumalaa olekaan. Että kaikki vaan on yhtäkkiä, humpsista vaan ilmestynyt tyhjästä tälle maapallolle, ihmiset ja koko tämä luomakunta. Ja kun darwinin opin kannattajat hourii ihmisen kehittyneen apinasta, niin miksi ihmeellä apina sitten halusi jäädä apinaksi kun siitä olisi voinut tulla kehittyneempi versio itsestään eli ihminen? Ei olisi tarvinnut hyppiä puissa ja popsia banaania ja uhkana vielä joutua häkkiin jossain eläintarhassa. Raamattu sanoo tällaisista uskomattomista ihmisistä näin:" Hullu sanoo sydämessään ettei Jumalaa ole." Kunnioitan tämän tytön päätöstä mennä riparireilille, teini on tehnyt hyvän päätöksen ! Ehkä tytön ystävien vanhemmat järjestävät hänelle jotain komfirmaatiopäivänä, ja jos hänellä on ( viisaampia) sukulaisia niin tyttö voi saada heiltä lahjojakin.

Itse olen aina ollut sitä mieltä, että vain pelokkaat tarvitsevat uskontoa. Kun oma järki ei voi käsittää maailmaa ja sitä että me ollaan joku pikkuriikkinen osa tätä kaikkea, kun se oma pienuus ja turhuus maailmankaikkeudessa tuntuu ylitsepääsemättömän ahdistavalta, silloin käännytään sen uskon puoleen, että joku suurempi voima on jo suunnittellut elämän polun ja kunhan seuraa ohjeita niin tulee pärjäämään elämässä. Uskonnossa ihminen on keskiössä, Jumala luonut ihmisen omana epätäydellisenä kuvanaan. Ateisti taas hyväksyy rohkeasti sen ajatuksen, että ihminen ei todellakaan ole millään mittakaavalla erinomainen tai tärkeä tässä kaikessa.

Uskovaiset ovat ahdistuneita ja tyhmiä, mutta ateistit ovat rohkeita. Voihan se tietysti noinkin olla, mutta musta on jotenkin kummallista, että ateisteista tehdään aina jotain sankareita, jotka ovat älykkäämpiä ja urheampia kuin uskovaiset. Itse olen sitä mieltä, etteivät ateistit hirveästi vaan ajattele elämän turhuutta, vaan he elävät siinä kuplassa, että sillä omalla elämällä olisi jotain merkitystä. Tai jos ap todella olisi sitä mieltä, että ihminen ei ole tärkeä, niin hän ei sekunttiakaan ajattelisi tyttärensä rippileirille menoa, koska se on ihan sama meneekö hän sinne vai ei. Samalla tavalla tyttö joskus kuolee oli hän sitten käynyt riparin tai ei, ja jos elämä loppuu kuolemaan, niin samalla tavalla tiedoton hän on sekä uskovaisena että ateistina.

Tiivistettynä sanoisin, että todelliset ateistit eivät huolehdi maailmasta ja kuolema on heille vapautus kaikesta murheesta.

Mutta kyllähän se noin menee. Kyllä älykkyys on suurin syy siihen, miksi ihmiset eivät usko satuihin. Jos ei ole älyä kyseenalaistaa, silloin sinisilmäisesti uskoo mihin tahansa.

Moni älykäs on uskossa. He ovat voineet pohtia ja kyseenalaistaa asioita moneenkin kertaan, mutta silti tulleet siihen tulokseen, että kaipaavat uskoa elämäänsä. Minusta se jo kertoo jotakin uskon voimasta.