Ateistiperheen lapsi riparille

Fiksu tyttö! Ei ajattel ahdasmielisten vanhempien aivoilla, vaan haluaa hankkia tietoa ateismin ulkopuoleltakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aarre kirjoitti:

Hienoa, että lapsesi menee riparille. Monilla on leiristä mukavia muistoja jälkeenkinpäin ja ikäistensä kanssa yhdessäoloa. Myös mahdollisuus henkilökohtaisesti pohtia uskon asioita, oma päätöshän sekin on; uskoa tai ei.

Tässä ajassa jokainen uskoo tai ei, lopussa kaikki uskoo. Näin itse ajattelen, myös että se on elämän suurin asia. Ymmärrän, että monille se on yhdentekevää ja kielteistäkin, mutta tehkää kukin oma viisas ratkaisunne uskonne suhteen, koska sen päätöksen kanssa elätte.

Lopussa kaikki uskoo??? Mitä tuo tarkoittaa?

Usein kuolinvuoteella. Useimmat haluavat keskustella papin tai muun kirkon edustajan kanssa, saada ehtoollisen tai kirkollisen siunauksen kun elämä on päättymässä.

Sulla on kyllä aika suppea kokemuspiiri. En tiedä mistä koko elämänsä ateistina eläneen päähän pälkähtäisi pyytää pappia paikalle kuoleman lähestyessä. Uskonnoilla on niin marginaalinen osa elämässäni.

Jos joku valaistumisen hetki tulisi, miten edes osaisin päättää, minkä uskontokunnan edustajaa pitäisi lähestyä? Kaikki uskonnot ovat tällä hetkellä silmissäni yhtä "uskottavia".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että annoitte hänen mennä. Moni asia maailmassa on lopulta uskon asia. Eikä ole huono juttu uskoa johonkin, joka antaa toivoa tulevasta.

On se huono juttu. Jää hyvä elämä elämättä, kun luulee, että se jatkuu jossakin taivaan autuudessa.

Siis millä tavalla elämättä?

Onko mielikuvitusolennon pelossa muka hyvä elää?

Tuo nyt ei ollut mikään vastaus. Oletko edes kykenevä vastaamaan tuohon?

Oli se. Rationaalinen ihminen ei tarvitse mielikuvitusolennon lupausta tuonpuoleisesta palkkiosta tai uhkausta helvetin tulesta elääkseen hyvän elämän.

Et vastannut mitään siihen, miten muka hyvä elämä (mitä se ikinä sitten onkin) jäisi muka elämättä. Nyt huomaan, ettei sinusta ole edes perustelemaan väitettäsi.

Pelossa eläminen ei ole hyvää elämää. Ymmärrätkö, kultaseni? Ihmiseltä puuttuu vapaus, jos asetetaan ehtoja. Kristinuskossa on ehto. Jos et usko, niin joudut helvettiin.

Kultaseni, sinulle on opetettu väärin.

Aarre kirjoitti:

 tehkää kukin oma viisas ratkaisunne uskonne suhteen, koska sen päätöksen kanssa elätte.

Ei sitä voi itse päättää, mitä uskoo. Tai jos siinä onnistuu niin on kyllä tosi taitava uskottelija.

On asioita joita pidän totena ja on asioita joita pidän epätotena, ja sitten niitä joista en tiedä ovatko totta vai eivät. En minä voi tuosta noin vain itse päättää, että alanpa uskoa että joku asia on totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aarre kirjoitti:

Hienoa, että lapsesi menee riparille. Monilla on leiristä mukavia muistoja jälkeenkinpäin ja ikäistensä kanssa yhdessäoloa. Myös mahdollisuus henkilökohtaisesti pohtia uskon asioita, oma päätöshän sekin on; uskoa tai ei.

Tässä ajassa jokainen uskoo tai ei, lopussa kaikki uskoo. Näin itse ajattelen, myös että se on elämän suurin asia. Ymmärrän, että monille se on yhdentekevää ja kielteistäkin, mutta tehkää kukin oma viisas ratkaisunne uskonne suhteen, koska sen päätöksen kanssa elätte.

Lopussa kaikki uskoo??? Mitä tuo tarkoittaa?

Usein kuolinvuoteella. Useimmat haluavat keskustella papin tai muun kirkon edustajan kanssa, saada ehtoollisen tai kirkollisen siunauksen kun elämä on päättymässä.

Tämä on vanha urbaanilegenda.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että annoitte hänen mennä. Moni asia maailmassa on lopulta uskon asia. Eikä ole huono juttu uskoa johonkin, joka antaa toivoa tulevasta.

On se huono juttu. Jää hyvä elämä elämättä, kun luulee, että se jatkuu jossakin taivaan autuudessa.

Siis millä tavalla elämättä?

Onko mielikuvitusolennon pelossa muka hyvä elää?

Tuo nyt ei ollut mikään vastaus. Oletko edes kykenevä vastaamaan tuohon?

Oli se. Rationaalinen ihminen ei tarvitse mielikuvitusolennon lupausta tuonpuoleisesta palkkiosta tai uhkausta helvetin tulesta elääkseen hyvän elämän.

Et vastannut mitään siihen, miten muka hyvä elämä (mitä se ikinä sitten onkin) jäisi muka elämättä. Nyt huomaan, ettei sinusta ole edes perustelemaan väitettäsi.

Pelossa eläminen ei ole hyvää elämää. Ymmärrätkö, kultaseni? Ihmiseltä puuttuu vapaus, jos asetetaan ehtoja. Kristinuskossa on ehto. Jos et usko, niin joudut helvettiin.

Tuo kommentti kristinuskon ehdosta, että uskovilla ei ole vapautta, koska joutuu helvettiin, jos ei usko... Olipas aivopieru! Eihän tuossa ole logiikan häivääkään.

Ei ketään voi pakottaa uskomaan tai olemaan uskomatta. Jos pakottaisi, niin silloin ei olisi vapautta. Mutta kun se ei ole mahdollista! Miten muka tuollainen ehto, että ilman uskoa ei pääse taivaaseen, on vapauden puuttumista? Ei ei-uskovia edes kiinnosta joutuisivatko helvettiin vai ei, kun eivät siihen usko. Uskovaisilla taas on jo se usko, joka mahdollistaa pääsyn taivaaseen, koska sehän on nimenomaan se uskovaisen määritelmä ja edellytys, että on uskossa. Ihan yhtä paljon vapautta siinä on molemmilla!

Minun vanhempani kuuluivat ev.lut. kirkkoon ja minut kastettiin lapsena mihin ei itse pystynyt vaikuttamaan. Mutta olin jo 15-vuotiaana sen verran itsenäinen että en mennyt rippikouluun, sillä minua eivät ne pappien jutut vakuuttaneet. Se ei vaikuttanut mitenkään minun sosiaalisiin suhteisiin, sillä parhaat kaverini peruskoulussa ja lukiossa eivät olleet mitenkään uskonnollisia eikä minulle ollut mitään erityistä tarvetta miellyttää jotain itselleni vieraita ihmisiä.

Peruskoulun yläasteella koulussamme oli lestadiolainen uskonnonopettaja, joka veti aivan omaa linjaansa opetuksesta puhuen "Kristuksen sovintoverestä" ja "Jumalan apuharvennuksista" mikä tarkoitti mm. onnettomuuksissa menehtyineitä ihmisiä eikä hän kannattanut perhesuunnittelua.

Lukiossa uskonnonopetus oli huomattavasti maltillisempaa ja se oli minulle historiasta kiinnostuneena helppo lukuaine, josta sain 10 päästötodistukseen. Ne syntijutut tuntuivat lähinnä naurettavilta, mutta kirkkohistoria paavien ja oppikiistojen kera sekä vieraat uskonnot olivat ihan mielenkiintoista luettavaa.

Kun oli täysikäinen, erosin kirkosta enkä ole koskaan maksanut penniäkään tai senttiäkään kirkollisveroa. Yliopistossa opiskelin yhtenä sivuaineena filosofiaa ja se oli ja on huomattavasti kovempaa kamaa kuin mikään uskonto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä vaiheessa hän liittyy seurakuntaan?

Ei tarvii liittyä, riparileirin voi käydä ilman kastetta ja konfirmaatiota.

Mun tyttö teki juuri näin ja itselleni yllätykseksi hän sai kuitenkin sellaisen todistuksen, joka oikeuttaa menemään kirkossa naimisiin. Olin jotenkin luullut, että siihen vähintään kaste vaaditaan, mutta rippikoulun käyminen näköjään riitti. Tämä nyt ei ole kaikille mitenkään merkityksellistä, mutta tiedoksi niille, joita kiinnostaa.

Omituista. Kirkollisen vihkimisen voi saada, jos vähintään toinen vihittävistä on kirkon rippikoulun käynyt jäsen. Kirkon jäseneksi taas ei pääse ilman kastetta. Rippikoulun käyminen ei riitä vielä mihinkään.

Lue vielä tarkemmin, mitä siinä todistuksessa oikein sanotaan. Ehkä tässä menee nyt jotenkin sekaisin se, että kirkkoon kuuluvalle vihkimisen ehdoksi riittä rippikoulun käynti, eli konfirmaatiota sen päälle ei vaadita.

Epikurolainen kirjoitti:

Minun vanhempani kuuluivat ev.lut. kirkkoon ja minut kastettiin lapsena mihin ei itse pystynyt vaikuttamaan. Mutta olin jo 15-vuotiaana sen verran itsenäinen että en mennyt rippikouluun, sillä minua eivät ne pappien jutut vakuuttaneet. Se ei vaikuttanut mitenkään minun sosiaalisiin suhteisiin, sillä parhaat kaverini peruskoulussa ja lukiossa eivät olleet mitenkään uskonnollisia eikä minulle ollut mitään erityistä tarvetta miellyttää jotain itselleni vieraita ihmisiä.

Peruskoulun yläasteella koulussamme oli lestadiolainen uskonnonopettaja, joka veti aivan omaa linjaansa opetuksesta puhuen "Kristuksen sovintoverestä" ja "Jumalan apuharvennuksista" mikä tarkoitti mm. onnettomuuksissa menehtyineitä ihmisiä eikä hän kannattanut perhesuunnittelua.

Lukiossa uskonnonopetus oli huomattavasti maltillisempaa ja se oli minulle historiasta kiinnostuneena helppo lukuaine, josta sain 10 päästötodistukseen. Ne syntijutut tuntuivat lähinnä naurettavilta, mutta kirkkohistoria paavien ja oppikiistojen kera sekä vieraat uskonnot olivat ihan mielenkiintoista luettavaa.

Kun oli täysikäinen, erosin kirkosta enkä ole koskaan maksanut penniäkään tai senttiäkään kirkollisveroa. Yliopistossa opiskelin yhtenä sivuaineena filosofiaa ja se oli ja on huomattavasti kovempaa kamaa kuin mikään uskonto.

Mitä tarkoittaa kovempaa kamaa tässä yhteydessä?

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38452 kirjoitti:

Meidän poika tuli juuri rippileiriltä ja mukana oli kolme nuorta, jotka eivät kuuluneet kirkkoon. Olivat siis mukana hengailemassa.

Mitä oikein tarkoitat tällä? Suomessahan kirkon jäseneksi pakkoliitetään vauvoja, jotka eivät mitenkään päin pysty asiasta tahtoaan ilmaisemaan. Usein edes vanhemmat eivät ole uskossa, vaan kaste pidetään tavan vuoksi (ja lahjojen toivossa!). Kummejakaan ei valita sillä mielellä, kellä olisi parhaimmat eväät kristillisen kasvatuksen antamiseen, vaan parhaat ehdokkaat ovat hyvätuloisia, koska kummitkin nähdään lahja-automaatteina, joita parhaan mukaan yritetään vuosittain lypsää syntymäpäivän ja joulun yhteydessä.

Ovatko nämä vauvoina kirkkoon liitetyt nuoret jotenkin ansioituneempia olemaan rippileirillä kuin se nuori, joka on saanut kasvaa uskonnollisen vapauden ilmapiirissä ja jonka vanhemmat ovat suoneet hänelle sen, että hän voi itse päättää kirkon jäsenyydestä sitten kun tulee siihen ikään, että pystyy tällaisen ratkaisun tekemään?

Rippileirit on kaikille avoimia. Niillekin, joita ei ole jo vauvana kahlittu kirkon jäseniksi. Niille, jotka vielä etsivät ja miettivät. Sinne leirille voi ihan mennä tutustumaan kristinuskoon. Ja jos kokee sen omakseen, voi leirillä saada kasteen ja osallistua leirin jälkeen konfirmaatioon. 

Ei ketään vauvana kahlita kirkon jäseneksi. Pois pääsee, kun tulee siihen ikään, että voi itse päättää kirkon jäsenyydestä.

Pois lähtemisestä voi päättää itse. Kirkkoon liittymisestä sen sijaan ei aikuisenakaan voi päättää itse, vaan sille asettaa kirkko ehtonsa. Pitää käydä kasteella ja sen yhteydessä mm. lukea uskontunnustus ääneen. On siis helpompi poistua kuin liittyä.

Mutta siinä olet oikeassa, että rippileirit ovat kaikille avoimia. Tai no joo, kaikille nuorille; en tiedä miten tehtäisiin jos joku viisikymppinen haluaisi rippileirille. Rippikoulu sitten jo onkin kaikille avoin, ja niitä järjestetään muutenkin kuin rippileirillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38452 kirjoitti:

Meidän poika tuli juuri rippileiriltä ja mukana oli kolme nuorta, jotka eivät kuuluneet kirkkoon. Olivat siis mukana hengailemassa.

Mitä oikein tarkoitat tällä? Suomessahan kirkon jäseneksi pakkoliitetään vauvoja, jotka eivät mitenkään päin pysty asiasta tahtoaan ilmaisemaan. Usein edes vanhemmat eivät ole uskossa, vaan kaste pidetään tavan vuoksi (ja lahjojen toivossa!). Kummejakaan ei valita sillä mielellä, kellä olisi parhaimmat eväät kristillisen kasvatuksen antamiseen, vaan parhaat ehdokkaat ovat hyvätuloisia, koska kummitkin nähdään lahja-automaatteina, joita parhaan mukaan yritetään vuosittain lypsää syntymäpäivän ja joulun yhteydessä.

Ovatko nämä vauvoina kirkkoon liitetyt nuoret jotenkin ansioituneempia olemaan rippileirillä kuin se nuori, joka on saanut kasvaa uskonnollisen vapauden ilmapiirissä ja jonka vanhemmat ovat suoneet hänelle sen, että hän voi itse päättää kirkon jäsenyydestä sitten kun tulee siihen ikään, että pystyy tällaisen ratkaisun tekemään?

Rippileirit on kaikille avoimia. Niillekin, joita ei ole jo vauvana kahlittu kirkon jäseniksi. Niille, jotka vielä etsivät ja miettivät. Sinne leirille voi ihan mennä tutustumaan kristinuskoon. Ja jos kokee sen omakseen, voi leirillä saada kasteen ja osallistua leirin jälkeen konfirmaatioon. 

Ei ketään vauvana kahlita kirkon jäseneksi. Pois pääsee, kun tulee siihen ikään, että voi itse päättää kirkon jäsenyydestä.

Pois lähtemisestä voi päättää itse. Kirkkoon liittymisestä sen sijaan ei aikuisenakaan voi päättää itse, vaan sille asettaa kirkko ehtonsa. Pitää käydä kasteella ja sen yhteydessä mm. lukea uskontunnustus ääneen. On siis helpompi poistua kuin liittyä.

Mutta siinä olet oikeassa, että rippileirit ovat kaikille avoimia. Tai no joo, kaikille nuorille; en tiedä miten tehtäisiin jos joku viisikymppinen haluaisi rippileirille. Rippikoulu sitten jo onkin kaikille avoin, ja niitä järjestetään muutenkin kuin rippileirillä.

Kyllä jokainen täysi-ikäinen päättää kirkkoon liittymisestään ihan itse! Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että kirkolla on olemassa sille tietyt edellytykset. Päätös on silti jokaisen oma, sitä liittymispäätöstä ei tee kukaan muu. Ja minusta olisi hyvin omituista ja jopa vastuutonta, jos kirkon jäseneksi otettaisiin henkilö, joka ei tietäisi hölkösen pöläystä siitä, mihin on liittymässä.

Vierailija kirjoitti:

Epikurolainen kirjoitti:

Minun vanhempani kuuluivat ev.lut. kirkkoon ja minut kastettiin lapsena mihin ei itse pystynyt vaikuttamaan. Mutta olin jo 15-vuotiaana sen verran itsenäinen että en mennyt rippikouluun, sillä minua eivät ne pappien jutut vakuuttaneet. Se ei vaikuttanut mitenkään minun sosiaalisiin suhteisiin, sillä parhaat kaverini peruskoulussa ja lukiossa eivät olleet mitenkään uskonnollisia eikä minulle ollut mitään erityistä tarvetta miellyttää jotain itselleni vieraita ihmisiä.

Peruskoulun yläasteella koulussamme oli lestadiolainen uskonnonopettaja, joka veti aivan omaa linjaansa opetuksesta puhuen "Kristuksen sovintoverestä" ja "Jumalan apuharvennuksista" mikä tarkoitti mm. onnettomuuksissa menehtyineitä ihmisiä eikä hän kannattanut perhesuunnittelua.

Lukiossa uskonnonopetus oli huomattavasti maltillisempaa ja se oli minulle historiasta kiinnostuneena helppo lukuaine, josta sain 10 päästötodistukseen. Ne syntijutut tuntuivat lähinnä naurettavilta, mutta kirkkohistoria paavien ja oppikiistojen kera sekä vieraat uskonnot olivat ihan mielenkiintoista luettavaa.

Kun oli täysikäinen, erosin kirkosta enkä ole koskaan maksanut penniäkään tai senttiäkään kirkollisveroa. Yliopistossa opiskelin yhtenä sivuaineena filosofiaa ja se oli ja on huomattavasti kovempaa kamaa kuin mikään uskonto.

Mitä tarkoittaa kovempaa kamaa tässä yhteydessä?

Sitä minäkin ihmettelen. Ehkä kirjoittajalta on jäänyt opintojen yhteydessä huomaamatta, kuinka iso osa länsimaisen filosofian historiasta kietoutuu kristinuskon  kysymyksiin. Valmistuin yliopistosta pääaineena teoreettinen filosofia, ja tulin tuon kyllä huomaamaan. No, oli sielläkin jonkin peruskurssin opettajana tapaus, jonka tiedot kristinuskosta olivat aika olemattomat...

Ja historialla en tässä nyt tarkoita, että joskus muinoin oli noin. Tietysti osa filosofiaa on tuosta taustasta erkaantunut tai yhteys ei koskaan ole niin tiivis ollut (esim. logiikka), mutta en nyt ymmärrä, miksi kutsua sitä "kovaksi kamaksi". 

Lopussa kaikki uskoo tarkoittaa sitä, että sekä uskoville että ateisteille oman uskoni mukaan selviää kuoleman jälkeen tämä uskonsalaisuus ja silloin kaikki uskoo sen todeksi. Näin Raamatussakin on todettu. Ja huom-siis näin oman uskoni mukaan- tätä voi muut pitää vapaan käsityksensä mukaan vaikka satuna tai vitsinä nyt, mutta itse en pidä, jo kokemanikin perusteella. Toivon silti kaikille pelkkää hyvää elämään, oli sitten ateisti tai uskova.

Toivottavasti kaikki nuoret, jotka halauavat, pääsevät rippileirille perhetaustastaan huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella tylyä tuo "meille ei merkitse mitään"-asenne.  Tarkoittaa myös sitä, ettei tyttärenne paljon merkitse. 

Ööö hieman vedit nyt mutkia suoriksi 😁 tietysti merkitsee ja hän kyllä sen tietää, mutta emme vain tue tuollaisiin leireihin osallistumista. Vai mitä itse kristittynä (oletan) ajattelisit, jos lapsesi osallistui johonkin muslimien pyhälle leirille? Aikoisitko juhlia sitä kovinkin paljon?

Ap

En ole tuo jolta kysyt, mutta kristitty kyllä. Minulle asia olisi okei, haluaisin kyllä keskustella aiheesta lapsen kanssa myös. Jos asiaan kuuluu juhlan järjestäminen, niin sekin olisi okei. Juhlin sitä, että lapsi itsenäistyy ja tekee omia päätöksiä, ajattelee. Mutta islam ei ehkä olekaan minulle sellainen peikko kuin monelle suomalaiselle tuntuu olevan.

Jos  lapsi liittyisi rikollisjengiin jossa pääsyvaatimuksena on tarpeeksi rankkoja sen alan tekoja, niin sitä en juhlisi. Eli jotain rajaa kyllä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ja mieheni emme usko koulutukseen. Lapsi halusi mennä lukioon, sanoin että mitään ylioppilasjuhlia ensitreffit järjestä minkään lahjojen ja rahojen toivossa. Semmoset ei ole MINULLE tärkeitä.

Millaiset bileet ammattikoululaisille järjestetään?

Joskus olen ollut koulussa mukana tilaisuudessa, jossa ammattiin valmistuville jaettiin todistukset. Oli ne tavalliset musiikkiesitykset, puheet ym. kuten vaikka lukion päättäjäisissä.

Sitten on kunkin oma asia, millaiset juhlat kotona on. Tai jossakin. Jotkut lähtevät koko luokan kanssa bilettämään.

Eli ihan normaalit juhlat on.

Vierailija kirjoitti:

Aarre kirjoitti:

 tehkää kukin oma viisas ratkaisunne uskonne suhteen, koska sen päätöksen kanssa elätte.

Ei sitä voi itse päättää, mitä uskoo. Tai jos siinä onnistuu niin on kyllä tosi taitava uskottelija.

On asioita joita pidän totena ja on asioita joita pidän epätotena, ja sitten niitä joista en tiedä ovatko totta vai eivät. En minä voi tuosta noin vain itse päättää, että alanpa uskoa että joku asia on totta.

Uskonasioita ei voi lähestyä vain järkeillen ja siitä johtopäätöksiä tehden, koska kyseessä on usko, joka avautuu enemmänkin pyhän kokemuksen, omantunnon, sydämen kautta hengellisesti. Sen uskoo, kun sen löytää. Jos ei löydä, niin sitä voi pitää vaikka hulluutena. Oma päätös on uskoa, kun sen käsittää oikeaksi totuudeksi, eikä sitä silloin ikinä voisi kieltääkään. Ateisteille se on epätosi, uskoville tosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse nuorena ateistina ateistiperheessä halusin riparille ja konfirmaation. En kuulunut kirkkoon eikä minua ollut koskaan kastettukaan. Niinpä ensin vanhempani liittyivät itse kirkkoon, jotta minut voitaisiin kastaa. Kastetilaisuus pidettiin kotona, pappi tuli käymään, oli jopa pienimuotoiset juhlat siinä. Sitten pääsin leirille, oli konfirmaatio ja oli rippijuhlat. En kokenut puheita käännytysyrityksenä tai mitenkään edes ahdistavina. En myöskään tullut uskoon siellä leirillä, ei ollut lähelläkään. Vanhemmat tisivät, ettei kyse ollutkaan missään vaiheessa uskosta, mutta eivät he silti toiveitani ja haluani kyseenalaistaneet. Olisi kyllä tosiaan harmittanut, jos vanhemmat olisivat vain itsekkyyttään tai omien arvojensa vuoksi evänneet minulta riparille pääsyn ja evänneet sen konfirmaation ja ne rippijuhlat. Kyllä. Ne on kaikki merkittäviä kokemuksia nuorelle vaikka ei uskossa olisikaan.

Minun on hyvin vaikea ymmärtää sinun ja vanhempiesi valintaa. Liityitte koko perhe kirkkoon, vaikka kukaan teistä ei ole uskossa? Otit kasteen ja konfirmaation vapaaehtoisesti lähes aikuisena uskomatta Jumalaan? Teit valheellisen uskontunnustuksen? Minusta tuo on papin työn, uskossa olevien ihmisten ja uskonnollisten rituaalien halventamista.

En näe tuossa mitään halventamista. Papin tehtäviin ei kuulu ihmisten uskon mittaaminen eikä karsinointi sen mukaan kuka uskoo ja kuka ei. Eikä kyllä kenenkään muunkaan ihmisen. Jos joku pitää itseään liian uskovaisena kuuluakseen samaan kirkkoon tuollaisten toisenlaisten kanssa, niin erilaisia "tosiuskovien" seurakuntia kyllä on, joihin liittyä.

(En ole tuo jolle vastaat, mutta kirkkoon kuulun kyllä.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epikurolainen kirjoitti:

Minun vanhempani kuuluivat ev.lut. kirkkoon ja minut kastettiin lapsena mihin ei itse pystynyt vaikuttamaan. Mutta olin jo 15-vuotiaana sen verran itsenäinen että en mennyt rippikouluun, sillä minua eivät ne pappien jutut vakuuttaneet. Se ei vaikuttanut mitenkään minun sosiaalisiin suhteisiin, sillä parhaat kaverini peruskoulussa ja lukiossa eivät olleet mitenkään uskonnollisia eikä minulle ollut mitään erityistä tarvetta miellyttää jotain itselleni vieraita ihmisiä.

Peruskoulun yläasteella koulussamme oli lestadiolainen uskonnonopettaja, joka veti aivan omaa linjaansa opetuksesta puhuen "Kristuksen sovintoverestä" ja "Jumalan apuharvennuksista" mikä tarkoitti mm. onnettomuuksissa menehtyineitä ihmisiä eikä hän kannattanut perhesuunnittelua.

Lukiossa uskonnonopetus oli huomattavasti maltillisempaa ja se oli minulle historiasta kiinnostuneena helppo lukuaine, josta sain 10 päästötodistukseen. Ne syntijutut tuntuivat lähinnä naurettavilta, mutta kirkkohistoria paavien ja oppikiistojen kera sekä vieraat uskonnot olivat ihan mielenkiintoista luettavaa.

Kun oli täysikäinen, erosin kirkosta enkä ole koskaan maksanut penniäkään tai senttiäkään kirkollisveroa. Yliopistossa opiskelin yhtenä sivuaineena filosofiaa ja se oli ja on huomattavasti kovempaa kamaa kuin mikään uskonto.

Mitä tarkoittaa kovempaa kamaa tässä yhteydessä?

Sitä minäkin ihmettelen. Ehkä kirjoittajalta on jäänyt opintojen yhteydessä huomaamatta, kuinka iso osa länsimaisen filosofian historiasta kietoutuu kristinuskon  kysymyksiin. Valmistuin yliopistosta pääaineena teoreettinen filosofia, ja tulin tuon kyllä huomaamaan. No, oli sielläkin jonkin peruskurssin opettajana tapaus, jonka tiedot kristinuskosta olivat aika olemattomat...

Ja historialla en tässä nyt tarkoita, että joskus muinoin oli noin. Tietysti osa filosofiaa on tuosta taustasta erkaantunut tai yhteys ei koskaan ole niin tiivis ollut (esim. logiikka), mutta en nyt ymmärrä, miksi kutsua sitä "kovaksi kamaksi". 

Länsimaisen filosofian perustan loivat antiikin kreikkalaiset pakanat kuten Sokrates, Platon, Aristoteles, Zenon, Epikuros ja monet heidän kolleegansa jo ennen kristinuskon syntyä ja siitä riippumatta. Roomalaisen filosofi Lucretiuksen teos "Maailmankaikkeudesta" v:lta 50 eaa. on huomattavasti lähempänä nykyisiä luonnontieteellisiä käsityksiä kuin mitä Raamatun kuvailut maailman luonteesta ovat.

Länsimaisen kulttuurin ovat vaikuttaneet yhtä lailla kreikkalainen filosofia, roomalainen oikeus ja juutalais-kristilliset traditiot. Sekulaarin filosofian ansiosta länsimaissa on voitu harjoittaa itsenäistä tieteellistä tutkimusta uskonnosta riippumatta toisin kuin monessa muussa kulttuuuripiirissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aarre kirjoitti:

Hienoa, että lapsesi menee riparille. Monilla on leiristä mukavia muistoja jälkeenkinpäin ja ikäistensä kanssa yhdessäoloa. Myös mahdollisuus henkilökohtaisesti pohtia uskon asioita, oma päätöshän sekin on; uskoa tai ei.

Tässä ajassa jokainen uskoo tai ei, lopussa kaikki uskoo. Näin itse ajattelen, myös että se on elämän suurin asia. Ymmärrän, että monille se on yhdentekevää ja kielteistäkin, mutta tehkää kukin oma viisas ratkaisunne uskonne suhteen, koska sen päätöksen kanssa elätte.

Lopussa kaikki uskoo??? Mitä tuo tarkoittaa?

Usein kuolinvuoteella. Useimmat haluavat keskustella papin tai muun kirkon edustajan kanssa, saada ehtoollisen tai kirkollisen siunauksen kun elämä on päättymässä.

Olen ollut todistamassa monen läheisen viimeisiä hetkiä, eikä kukaan heistä halunnut pappia tms. paikalle. En ole kuullut moisesta lähipiirissäkään.

Yksi tosin vielä erikseen kielsi kaiken uskonnollisen hutun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse nuorena ateistina ateistiperheessä halusin riparille ja konfirmaation. En kuulunut kirkkoon eikä minua ollut koskaan kastettukaan. Niinpä ensin vanhempani liittyivät itse kirkkoon, jotta minut voitaisiin kastaa. Kastetilaisuus pidettiin kotona, pappi tuli käymään, oli jopa pienimuotoiset juhlat siinä. Sitten pääsin leirille, oli konfirmaatio ja oli rippijuhlat. En kokenut puheita käännytysyrityksenä tai mitenkään edes ahdistavina. En myöskään tullut uskoon siellä leirillä, ei ollut lähelläkään. Vanhemmat tisivät, ettei kyse ollutkaan missään vaiheessa uskosta, mutta eivät he silti toiveitani ja haluani kyseenalaistaneet. Olisi kyllä tosiaan harmittanut, jos vanhemmat olisivat vain itsekkyyttään tai omien arvojensa vuoksi evänneet minulta riparille pääsyn ja evänneet sen konfirmaation ja ne rippijuhlat. Kyllä. Ne on kaikki merkittäviä kokemuksia nuorelle vaikka ei uskossa olisikaan.

Minun on hyvin vaikea ymmärtää sinun ja vanhempiesi valintaa. Liityitte koko perhe kirkkoon, vaikka kukaan teistä ei ole uskossa? Otit kasteen ja konfirmaation vapaaehtoisesti lähes aikuisena uskomatta Jumalaan? Teit valheellisen uskontunnustuksen? Minusta tuo on papin työn, uskossa olevien ihmisten ja uskonnollisten rituaalien halventamista.

Eikö sinulla ole mitään hajuakaan siitä, miten moni kirkkoon kuuluva ei oikeasti ole minkäänlaisessa uskossa? Evlut kirkko ei edes edellytä jäseniltään minkäänlaista uskoa. Kaikki kelpaa. Siksi tuntuukin typerältä nämä keskustelut täällä, että rippileirit ovat vain uskovien juttuja ja siellä aivopestään nuoria jne. Kun todellisuus on aivan toinen.

Totta kai minulla on tiedossa, että kristillisyys on Suomessa pääosin tapakristillisyyttä. Tästä pitäisikin minusta päästä eroon. Lapsikasteesta tulisi luopua, samoin koulujen uskonnonopetuksesta ja kirkkojen vihkimisoikeudesta. Jäseneksi pitäisi voida liittyä vasta täysi-ikäisenä ja niin, että tähän ei liity rippileiriä seuraavan konfirmaation tyyppistä ryhmäpainetta. Se, että kirkko ei halua näistä asioista edes keskustella, kertoo lähinnä rahanahneudesta. Mikä kirkko on sellainen, jonka jäseniksi on kuka tahansa tervetullut vakaumuksesta riippumatta? Jos uskonnolla ei ole merkitystä, eikö uskonnolliset rituaalit voisi jättää pois? Minusta esimerkiksi Hollannin ja Ranskan malli, jossa uskonto on yksityisasia ja valtio ja kirkko tiukasti erillään, on parempi.

Se, ettei lapsikasteesta luovuta, liittyy kirkon oppiin, ei rahanahneuteen. Lapsikasteesta ei luovuta ikinä. Mikä sinä olet kirkon asioista määräilemään? Siitä, että lapsia ei saisi kastaa?

Kirkko on juuri sellainen kuin se on: Toivottaa kaikki tervetulleeksi. Myös pikkuvauvat. Jos sinusta uskonnon pitäisi olla yksityisasia, niin mikä sinä olet muiden yksityisasioihin puuttumaan ja kertomaan, millainen heidän uskontonsa - eli kirkkonsa - pitäisi olla? Olet huomaamattasi näköjään omaksunut herätyskristillisten liikkeiden henkilökohtaista uskoa korostavan tulkinnan kristinuskosta, ja koetat sen ymmärryksesi valossa mestaroida muitakin kristittyjä.

Verotusoikeudesta voidaan luopua, se on ihan toinen kysymys. Kirkon julkisoikeudellinen asemakin voidaan poistaa. Vihkimisoikeus joutaa mennä ja eihän luterilaisille avioliitto edes ole mikään sakramentti (toisin kuin kaste).  Tietysti ne kirkkokunnat, joilla avioliitto on sakramentti (katolinen, ortodoksinen), saisivat jatkaa omia menojaan, mutta mitään juridista asemaa niillä ei tarvitse olla.

Koulujen uskonnonopetus on nykyään (ainakin virallisesti) tunnustuksetonta, ja hyvä niin. Totta kai uskonnoista pitää koulussa kertoa siinä missä muistakin maailman ilmiöistä. Eivät ne voi mikään tabuaihe olla. Uskonnot kuitenkin vaikuttavat siihen, miten ihmiset toimivat, joten niistä on hyvä jotakin tietää. Ehkäpä sinullekin olisi tehnyt hyvää hieman useampi uskontotunti, niin paremmin ymmärtäisit, mitä kirkko on ja mitä se ei ole, mikä siinä on tärkeää ja mikä ei?