Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää kaverin raskaus
21.07.2021 |
Tulin raskaaksi pari vuotta sitten ja huomasin, että eräs ystäväni tuli minulle siitä TODELLA kateelliseksi. Hän jatkuvasti letkautti ilkeyksiä ja häntä ei kiinnostanut minun raskauteni ollenkaan ja näin hänestä kuinka hänellä oikein kiehui kun sanoin jotain asiaan liittyvää. Jos kävimme yhdessä ulkona lapsen syntymän jälkeen niin hän ilmoitti jo etukäteen että ”mä en sit jaksa kuunnella mitään äitijuttuja tänään”.
Hän on itse todella huonossa suhteessa ja he ovat eronnut usein ja nyt hän ilmoitti olevansa raskaana tälle kamalalle miehelle. Minua ärsyttää nyt hänen raskaus ja tuntuu, että hän hankkiutui raskaaksi koska minäkin sain lapsen. En ole ollenkaan onnellinen heidän puolestaan, koska heidän suhde on niin kamala ja siihen tilanteeseen ei lapsi sovi, eikä mielestäni lapsi saa olla syy joka korjaisi suhteen. En tiedä mitä teen. Olenko itse myrkkyä kuin edes ajattelen tällä tavalla?
Kommentit (40)
Kyllä ongelma on ihan sen ihmisen korvien välissä, joka otsikoi tarinansa "Ärsyttää kaverin raskaus".
Syntyikö se ap:n kersa ikinä vai miten on aikaa ärsyyntyä muiden raskauksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edit: Kaverini on ollut miehen kanssa vasta vuoden yhdessä. Eli kyse ei ole mistään monen vuoden lapsen yrittämisestä tai lapsettomuudesta. Olemme myös hyvin nuoria, alle 25-vuotiaita.
Pointtini aloitukseen on se, että kuuluuko minun olla nyt kaverilleni tukena ja auttaa häntä, kun minut ”hylättiin” raskauteni takia. Vai käyttäydynkö häntä kohtaan niinkuin hän käyttäytyi minua kohtaan.
Tiedostan omat virheeni ja omat negatiiviset tunteeni joita koen ja käyn asiasta ammattilaisella keskustelemassa, jotta voin olla tasapainoinen vanhempi omalle lapselleni, kiitos sille joka ehdotti minulle hoitopaikkaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä haluan myös lapsen, vaikka en uskokaan olevani mieheni kanssa ikuisesti. Haluan sen lapsen. Mieskin haluaa.
Mitähän se lapsi haluaisi, ja onko sillä mitään väliä edes?
Yleensä siittiöt ja munasolut haluavat kehittyä lapseksi
Solut eivät halua mitään eivätkä kärsi, ainoastaan ihmiset tekevät niin.
Vierailija kirjoitti:
Tee lasu kaiken varalta. Naisten hormonit sotkevat tervejärkisenkin ajattelun. Ihan vaan lapsen edun vuoksi.
Nyt oli niin lasta huomioiva kommentti että tulikohan mieheltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vain halusi lapsen, eikä ole aikomustakaan pelastaa suhdetta lapsella.
Aikuiset ihmiset tekee elämällään mitä haluaa. Ei kukaan hankkiudu raskaaksi sen takia, että kaverikin oli raskaana.
Tämä. Itsekkäistä syistä lapsi väännetään, ei siksi että se lapsi saisi ilmastokriisistä jotain nautintoa.
Minä ja minun tarpeeni synnyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisten välinen ystävyys on upeaa.
Aloittaja kirjoitti:
Edit: Kaverini on ollut miehen kanssa vasta vuoden yhdessä. Eli kyse ei ole mistään monen vuoden lapsen yrittämisestä tai lapsettomuudesta. Olemme myös hyvin nuoria, alle 25-vuotiaita.
Pointtini aloitukseen on se, että kuuluuko minun olla nyt kaverilleni tukena ja auttaa häntä, kun minut ”hylättiin” raskauteni takia. Vai käyttäydynkö häntä kohtaan niinkuin hän käyttäytyi minua kohtaan.
Tiedostan omat virheeni ja omat negatiiviset tunteeni joita koen ja käyn asiasta ammattilaisella keskustelemassa, jotta voin olla tasapainoinen vanhempi omalle lapselleni, kiitos sille joka ehdotti minulle hoitopaikkaa!
Millainen ihminen sinä haluaisit olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minulle tulee tuosta enemmän sellainen fiilis, että kaverisi on jo pitkään yrittänyt lasta ja ollut sen takia kateellinen sinun raskaudestasi. Vaikea on kuunnella mammajuttuja, jos tekisi mieli itkeä, kun ei omaa lasta saa, ja nyt sinä vielä v*ttuilet, kun kaveri on viimeinen onnistunut, etkä voi olla onnellinen hänen puolestaan.
Minullakin on huonohko suhde mieheen, mutta hankittiin lapsi, kun ikä oli tulossa vastaan ja lapsia toivottiin, minä vielä miestä enemmän. Otin tietoisesti lapsen hankkiessa sen riskin, että jään lapsen kanssa kahdestaan, jos miestä ei kiinnosta perhearki, eikä tämä haittaa minua yhtään. Lapselle tietysti suru, jos isi valitsee pelit hänen sijaansa, mutta ainakin on rakastava äiti, isovanhemmat, tätejä, eno ja kummit. Ja kyllä se isikin rakastaa, vaikka prioriteetit on välillä totaalisen jorpakossa.
Vierailija kirjoitti:
Naisten välinen ystävyys on upeaa.
Entäs naisen ja miehen? Toinen kyttää vain tilaisuutta päästä pumppaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja kirjoitti:
Edit: Kaverini on ollut miehen kanssa vasta vuoden yhdessä. Eli kyse ei ole mistään monen vuoden lapsen yrittämisestä tai lapsettomuudesta. Olemme myös hyvin nuoria, alle 25-vuotiaita.
Pointtini aloitukseen on se, että kuuluuko minun olla nyt kaverilleni tukena ja auttaa häntä, kun minut ”hylättiin” raskauteni takia. Vai käyttäydynkö häntä kohtaan niinkuin hän käyttäytyi minua kohtaan.
Tiedostan omat virheeni ja omat negatiiviset tunteeni joita koen ja käyn asiasta ammattilaisella keskustelemassa, jotta voin olla tasapainoinen vanhempi omalle lapselleni, kiitos sille joka ehdotti minulle hoitopaikkaa!
Tietenkin olet tukena. Tämä voi olla kaverisi ainoa tilaisuus porsia. Ihminen on hedelmällisimmillään silloin kun on tyhmimmillään, ja odottaminen aikuiseksi asti voi johtaa lapsettomuuteen joko henkisesti huomaamalla sen olevan tyhmää tai fyysisesti kun kroppa ei enää kestä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minulle tulee tuosta enemmän sellainen fiilis, että kaverisi on jo pitkään yrittänyt lasta ja ollut sen takia kateellinen sinun raskaudestasi. Vaikea on kuunnella mammajuttuja, jos tekisi mieli itkeä, kun ei omaa lasta saa, ja nyt sinä vielä v*ttuilet, kun kaveri on viimeinen onnistunut, etkä voi olla onnellinen hänen puolestaan.
Minullakin on huonohko suhde mieheen, mutta hankittiin lapsi, kun ikä oli tulossa vastaan ja lapsia toivottiin, minä vielä miestä enemmän. Otin tietoisesti lapsen hankkiessa sen riskin, että jään lapsen kanssa kahdestaan, jos miestä ei kiinnosta perhearki, eikä tämä haittaa minua yhtään. Lapselle tietysti suru, jos isi valitsee pelit hänen sijaansa, mutta ainakin on rakastava äiti, isovanhemmat, tätejä, eno ja kummit. Ja kyllä se isikin rakastaa, vaikka prioriteetit on välillä totaalisen jorpakossa.
Ei ole pitkään yrittänyt lasta, kun suhde kestänyt vuoden.
Omaan kokemukseesi: todellakin lapselle suru jos hänet hankitaan isälle joka häntä ei halua ja maailmaan joka ei enää pysty ruokkimaan näin montaa, vain että äiti saisi pari vuotta kotileikkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinällään ymmärrän tunteesi: kaverisi kohteli sua tökerösti eikä huomioinut sun raskautta, ja nyt sun pitäisi hyppiä riemusta hänen vuokseen eikä huvittaisi. Lapsellista ehkä, mutta inhimillistä.
Jos kaverisi on sinulle tärkeä ja haluat olla tekemisissä jatkossakin, suosittelen olemaan se aikuinen. Nielet kiukkusi ja olet kaverisi tukena. :)
Ihmeellisiä kommentteja osa kyllä. Ensinnäkin oli tosi törkeästi kaverilta sanottu, että hän ei jaksa mitään äitiysjuttuja! Mikset saisi kertoa omasta elämästäsi, vain siksi että hän on eri tilanteessa. Toisekseen, minä ainakin sanoisin kaverille että MUA ei nyt kiinnosta vauvajutut, kun oma lapsi on kuitenkin niin eri ikäinen ja tuo vaihe on jo ohi jne.
Mitä tulee kavereiden parisuhteisiin, ei kannata ottaa mitään stressiä. Minullakin on kaveri joka inhoaa miestään, mutta lapsi oli silti tehtävä. Nyt kaveri kiukkuaa joka kerta nähdessämme kuinka mies ärsyttää ja kaikki on vaikeaa. Mutta eipä vaan tee eroa. Eivät ole edes naimisissa, joten vaikeaa ei eroaminen edes olisi. Mutta en voi väkisin ketään pakottaa haluamaan parempaa elämää itselleen ja lapselleen.
Olen onnellinen omasta hyvästä elämästäsi, ja jätä kaveri rypemään katkeruudessaan. Jokainen rakentaa elämänsä ihan itse, ja nauttii/kärsii omien valintojen seuraamuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minulle tulee tuosta enemmän sellainen fiilis, että kaverisi on jo pitkään yrittänyt lasta ja ollut sen takia kateellinen sinun raskaudestasi. Vaikea on kuunnella mammajuttuja, jos tekisi mieli itkeä, kun ei omaa lasta saa, ja nyt sinä vielä v*ttuilet, kun kaveri on viimeinen onnistunut, etkä voi olla onnellinen hänen puolestaan.
Minullakin on huonohko suhde mieheen, mutta hankittiin lapsi, kun ikä oli tulossa vastaan ja lapsia toivottiin, minä vielä miestä enemmän. Otin tietoisesti lapsen hankkiessa sen riskin, että jään lapsen kanssa kahdestaan, jos miestä ei kiinnosta perhearki, eikä tämä haittaa minua yhtään. Lapselle tietysti suru, jos isi valitsee pelit hänen sijaansa, mutta ainakin on rakastava äiti, isovanhemmat, tätejä, eno ja kummit. Ja kyllä se isikin rakastaa, vaikka prioriteetit on välillä totaalisen jorpakossa.
Ei ole pitkään yrittänyt lasta, kun suhde kestänyt vuoden.
Omaan kokemukseesi: todellakin lapselle suru jos hänet hankitaan isälle joka häntä ei halua ja maailmaan joka ei enää pysty ruokkimaan näin montaa, vain että äiti saisi pari vuotta kotileikkiä.
Se, että kaveri on ollut nykyisen miehen kanssa vuoden, ei tarkoita, etteikö olisi voinut haluta lasta jo pidemmän aikaa, vaikka onkin nuori. Olisin minäkin ollut kateellinen, jos joku kaveripiiristä olisi pyöräyttänyt lapsen, kun itse olin jo vuosia halunnut mutta miehen jumittelun takia en saanut. Totta kai tartun tilaisuuteen sitten, kun sellainen tulee. Ollaan siis 30+.
Ja isä siis kyllä lopulta halusi lapsen pitkän jahkailun päätteeksi, ja nyt haluaisi toisenkin, mutta ei ole vielä oppinut luopumaan omista asioistaan perheen eteen, eli elää vähän niinkuin mikään ei olisi lapsen saamisen jälkeen muuttunut. Hänelle ei varmaan olekaan, kun minä hoidan kaiken, mutta siihen olin varautunut - tosin niin, että siinä vaiheessa kun hoidan kaiken, mies ei ole enää kuvioissa. Eli jos ei ala kasvaa aikuiseksi ja perhe-elämään, niin saa jatkossa jatkaa pelaamistaan eri osoitteessa. En jaksa katsella, että mies poimii rusinat pullasta vauvaperhearjessa, kun itse ei omaa aikaa saa kuin puolen tunnin pätkissä, jos sitäkään.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa katsella, että mies poimii rusinat pullasta vauvaperhearjessa, kun itse ei omaa aikaa saa kuin puolen tunnin pätkissä, jos sitäkään.
Onko puoli tuntia vapaa-aikaa päivässä siis lapsiperheessä vähän? Itselläni ei ole niin paljoa viikossa, olen lapseton työssäkäyvä opiskelija.
Vai lasketko omaksi ajaksi kaiken työnteon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten välinen ystävyys on upeaa.
Entäs naisen ja miehen? Toinen kyttää vain tilaisuutta päästä pumppaamaan.
Kumpi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa katsella, että mies poimii rusinat pullasta vauvaperhearjessa, kun itse ei omaa aikaa saa kuin puolen tunnin pätkissä, jos sitäkään.
Onko puoli tuntia vapaa-aikaa päivässä siis lapsiperheessä vähän? Itselläni ei ole niin paljoa viikossa, olen lapseton työssäkäyvä opiskelija.
Vai lasketko omaksi ajaksi kaiken työnteon?
On se minulle (liian) vähän, kun olen kotona vanhempainvapaalla vauvan (8kk) kanssa ja mies on kesälomalla. Sama tilanne silti kuin jos mies olisi töissä, paitsi että työpäivinä saan joskus enemmän vapaata kuin nyt, vaikka mies on kotona, kun silloin ukolle sentään ehtii tulla ikävä lasta. Nyt kun on koko ajan kotona, saa tosiaan poimia vaan niitä rusinoita pullasta koko päivän.
En laske mitään työntekoa omaksi ajaksi, en kotitöitä, ruoanlaittoa, pyykinpesua enkä mitään muutakaan, koska se ei ole jotain, mitä haluaisin tehdä vaan jotain, mikä on *pakko* tehdä. Samoin sekään ei ole omaa aikaa, että vauvan kanssa käyn lenkillä, vaikka siitä nautinkin, koska sitä lasta on silloinkin vahdittava. Omaa aikaa on se, kun ei tarvitse vahtia lasta koko aikaa ja voin vain keskittyä itseeni.
Kyllä, voi olla vaikea käsittää, että äitikin haluaa joskus olla äidin sijaan vain ihminen. Edes tunnin päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin elän tällä hetkellä huonohkossa suhteessa, kaverini varmaan sanoisi sitä kamalaksi. Olen aina halunnut lapsia ja kohta alkaa tulla ikä vastaan, olen jo 33-vuotias. Huonohkossa suhteessani ei ole muuta vikaa, kuin, että emme ehkä ihan täysin sovi yhteen, läheisriippuvaisia totaalisen erilaisilla seksihaluilla. Kumpikin haluamme lapsen ja sitä vähän niinkuin yritämme, ei ole vielä onnistunut. Jotenkin symppasin kaveriasi, ei elämä ole vain sitä mitä sinä näet, siellä syvällä on PALJON kipeitäkin asioita, jotka vaikuttaa asioihin.
Minä haluan myös lapsen, vaikka en uskokaan olevani mieheni kanssa ikuisesti. Haluan sen lapsen. Mieskin haluaa.
Jos tosissanne lapsia haluatte (myös se mies siis), niin kai teillä on käytössä ovulaatiotestit ja olette käynyt tsekkaamassa, että hedelmällisyys on ok? Miehen tutkiminen maksaa n. 75 e, josta on helppo aloittaa. Me onnistuttiin vasta kunnolla yrittämällä eli oviksen tsekkailu ja paneskelu ennen sen aikaan ja vähän jälkeen. Miehellä vissiin laiskat siittiöt ja mulla nirsoja munasoluja.
Terveellä pohjalla teidän ystävyyssuhde. Miten voit kutsua häntä edes ystäväksi, jos kateellisuutta ja negatiivisia tunteita viljellään puolin ja toisin.
Aika paljon on Suomessakin ja maailmassa vähintään edellisiä lapsia vielä käyttämättä, mutta uusia pitää aina vaan hankkia.