Mitä sinulle ei kerrottu raskaudesta, synnytyksestä ja siitä toipumisesta?

Kukas katkera mamma siellä alapeukuttaa viestejä, jossa kerrotaan kaiken menneen hyvin :D

Hepatoosista ei mainittu synnytysvalmennuksessa mitään. Olin aivan ihmeissäni kutinasta ja diagnoosin jälkeen olin huolestuneempi kuin olisi tarvinnut ollakaan.

Up

Että tissit meinaa räjähtää kun maito nousee.

Että peräpukamia tulee ja ne SATTUU.

Että koko kroppa on ihan paskana päästä varpaisiin synnytyksen jälkeen.

Että hormonit tekee hulluksi.

Odotin paljon pahempaa. Yllätyin monin tavoin positiivisesti: jälkivuoto niukkaa, synnytys oli rankkaa mutta se unohtui nopeasti, tunsin heti rakkautta lasta kohtaan vaikka jännitin sitä tosi paljon, maito nousi heti ja sitä tuli yli tarpeen eikä synnytyksistä jäänyt traumoja imukupeista huolimatta.

Yllätyin myös kuinka synnytyksestä voi selviytyä myös ilman kivunlievitystä, ensimmäisessä en edes ajatellut sitä mahdollisuutta kun kaikki sanoivat että "pyydä heti kaikki mahdollinen". Toisaalta eka synnytys oli erilainen kuin toka ja olen tyytyväinen että ekassa oli ne kivunlievitykset.

Yllätyin että epparin paraneminen oli hitaampaa ja kivuliaampaa kuin repeämien.

Yllätyin että käynnistys voi kestää useita vuorokausia ja toisaalta luonnollisesti käynnistyneessä synnytyksessä kuinka paljon olin auki vaikkei supistukset olleet edes sietämättömiä kun menimme sairaalaan.

Yllätyin kuinka paljon jälkisupistukset sattuivat ekalla kerralla ja kuinka vähän toisella (vain ekassa tiputettiin oksitosiinia).

Hieman yllätyin raskausaikojen helppoudesta, nukuin ja urheilin ongelmitta synnytyksiin asti. Varsinkin esikoisen äitiysloman alku oli luksuslomaa, yksin vapaata viikkotolkulla...

Synnytyksessä yllätti kauhea koko kroppaa ravistellut horkka, jota kesti tuntikausia. Ilmeisesti hyvin pitkä voimakasta lihastyötä vaatinut synnytys laukaisi tämän. Jälkikäteen kuullut monelta muulta samaa, mutta en etukäteen, joten oli todella epämiellyttävää. Myös voimakas ponnistamisentarve, joka alkoi jo aikaisin avautumisvaiheessa, yllätti täysin.

Imetyksen alun hirveät kivut, vaikka imuotteen piti olla kunnossa.

Varsinkin esikoisen alun helppous, melkein pyörittelin peukaloita, kun vauva vaan nukkui... Muutenkin ekan vauvavuoden helppous, kun olin varautunut, että elämä on pelkkää tolkutonta valvomista ja muuta mullistusta.

En tiennyt, että loppuelämäni menisi pilalle synnytysvammojen vuoksi. En siis tiennyt laskeumien ja pahojen repeämisien mahdollisuudesta ja varsinkaan kukaan ei sanonut, ettei lantionpohjavammoja osata korjata kunnolla. Itse asiassa en moneen vuoteen edes tiennyt, mikä mulla oli, kun en ollut kuullutkaan laskeumista. En voinut mennä lääkäriin, koska mulla ei ollut sanoja, millä olisin selittänyt asiaa, ja pelkäsin että mua pidetään hulluna ja sitä en olisi kestänyt, koska asia oli niin rankka jo muutenkin henkisesti.

Mun laskeumat on edelleen korjaamatta enkä ole edes päässyt kunnolla tutkimuksiin, vaikka nyt mun ongelmille on jo nimi olemassa. Olen ollut vuosi käytännössä osin työkyvytön laskeumien aiheuttamien liitännäisongelmien vuoksi (joita en voi nyt avata tässä enempää) ja sen takia, että vessakäynnillä menee aina vähintään puoli tuntia, joskus aiemmin saatoin istua jopa 3 tuntia putkeen. Huonosti hoidettu raskaus ja synnytys, kollektiivinen vaikeneminen ongelmista, sekä varsinkin asiantuntevien lantionpohja-asiantuntijoiden puute on pilannut elämäni ja nyt jopa henkeni on jo vaarassa (liitännäisongelmat).

No, mä taas olin lukenut kaiken mahdollisen ja pelkäsin pahinta ihan kaikessa. Yllärinä oli se, että vaikka olin ekassa raskaudessa 35-36-vuotias, voin erinomaisesti tai oikeastaan olo oli ihan huippu, eikä mistään kolottanut tms. Synnytyskin sujui aika mukavasti, imetys olikin ihan normaalia (vaikka ajattelin että ällöä) ja vauvan hoito kivaa. Olin siis psyykannut itseni negatiivisiin fiiliksiin ihan varuilta, ja taas tuli todettua, että pessimisti ei pety.

Tokassa raskaudessa oli vähän iltapahoinvointia, ei kuitenkaan oksentamiseen saakka, ja sekin sujui loistavasti. Synnytin ilman kivunlievitystä, kun ekan synnytyksen perusteella olin todennut, ettei se kummoisempaa nyt ole... ja mulla se istukan "synnyttäminen" ei ainakaan tunnu miltään??

Muuten, tokan synnytyksen jälkeen ei paineltu kohtua, oiskohan joku käynyt kerran vähän kokeilemassa. Lähinnä oli outoa se, että minä ja vauvani ei kiinnostettu synnytyksen jälkeen ketään :) Kai ne katto vanhoista papruista, että joo toi osaa imettää ja hoitaa vauvaa, eikä oo ennenkään voinu huonosti, check.

Niin tosiaan, en kummankaan synnytyksen jälkeen tarvinnut särkylääkkeitä, en jälkisupistuksien tai muunkaan vuoksi, ja istuminenkin on onnistunut right away... Samoin suihkuun pystynyt käppäilemään heti kun on luvan saanut synnytyssalissa nousta.

[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 23:17"]

En tiennyt, että loppuelämäni menisi pilalle synnytysvammojen vuoksi. En siis tiennyt laskeumien ja pahojen repeämisien mahdollisuudesta ja varsinkaan kukaan ei sanonut, ettei lantionpohjavammoja osata korjata kunnolla. Itse asiassa en moneen vuoteen edes tiennyt, mikä mulla oli, kun en ollut kuullutkaan laskeumista. En voinut mennä lääkäriin, koska mulla ei ollut sanoja, millä olisin selittänyt asiaa, ja pelkäsin että mua pidetään hulluna ja sitä en olisi kestänyt, koska asia oli niin rankka jo muutenkin henkisesti.

Mun laskeumat on edelleen korjaamatta enkä ole edes päässyt kunnolla tutkimuksiin, vaikka nyt mun ongelmille on jo nimi olemassa. Olen ollut vuosi käytännössä osin työkyvytön laskeumien aiheuttamien liitännäisongelmien vuoksi (joita en voi nyt avata tässä enempää) ja sen takia, että vessakäynnillä menee aina vähintään puoli tuntia, joskus aiemmin saatoin istua jopa 3 tuntia putkeen. Huonosti hoidettu raskaus ja synnytys, kollektiivinen vaikeneminen ongelmista, sekä varsinkin asiantuntevien lantionpohja-asiantuntijoiden puute on pilannut elämäni ja nyt jopa henkeni on jo vaarassa (liitännäisongelmat).

[/quote]

Ja itse jatkat vaikenemisen piiriä, jättämättä kertomatta ne sun ongelmat?!

Jälkivuoto. Kukaan ei oikeasti sanonut ennen synnytystä, että synnytyksen jälkeen on jälkivuoto, joka voi kestää 4 viikkoakin.

Löllömaha. En tullut ajatelleeksi, että vaikka ylimääräisiä kiloja ei tullut, löllömaha jää hetkeksi.

Kohdunpainelu synnytyksen jälkeen

Jäätävän kipeät tissit, kuna maito nousee. Pariin päivään en paitaa saanut pois.

Synnytyksen jälkeen suihkussa, alapäässä tuntui olevan avaruus. Se tuntui jotenkin aivan avonaiselta edelleen. Se jäi kummeksuttaen mieleen, jota en osannut odottaa etukäteen. Mutta ei se mitään kauheaa ollut, kunhan totesin, että ai tällä lailla.

Luulin, että jos synnytys käynnistyy vesien menolla, se tarkoittaa sitä, että lapsivettä hulahtaa lammikkona lattialle tai sänkyyn. Minulla tihkui hieman kirkasta vuotoa siteeseen. Ajattelin sen olevan valkovuotoa, mutta kävin kuitenkin tarkistuttamassa asian sairaalassa, koska laskettu aika oli lähellä. Lapsivettähän se oli, ja synnytys käynnistettiin seuraavana päivänä. Minulle sanottiin, että jos vauva on laskeutunut, pää on esteenä niin, että lapsivettä tulee vain tihkuen.

Yllätyksenä tuli, että synnytys kesti kaks ja puoli vuorokautta. Ja että saattaa joutua olemaan kaksi päivää syömättä sen aikana, koska oksentaa jatkuvasti kivusta.

Joku mainitsikin jo sen kohdun painamisen synnytyksen jälkeen. Siitä pitäis jotenkin varottaa tosissaan että "Teen nyt tosi väkivaltasen jutun sulle, älä säikähdä!!". Se sattuu ja oli aika järkyttävä fiilis, kun hirvee määrä lämmintä verta ryöppyää samalla ulos.

Imettäminen voi myös sattua yllättävän paljon ja pitkään, mutta kannattaa taistella. Kyllä se lopulta lakkaa kirpasemasta ja myöhemmin on ihan mukavaa puuhaa.

Hauskin yllätys oli, kuinka kovaäänisesti vauva pieree ja kakkaa. Repesin ihan kunnolla.

En voinut kuvitella että raskausaika voi olla jo niin kivulias. Kärsin kovista liitoskivuista enkä loppuraskaudessa päässyt enää iltaisin kävelemään. Kuinka suuri helpotus se oli kun synnytys käynnistyi aina siihen asti että ponnistusvaihe alkoi. Se oli yhtä helvettiä, koski niin samperisti että ei sitä osaa edes sanoa. Ja siihen se loppui kun vauvan sai syliin. Olin myös odottanut pidempää ja runsaampaa jälkivuotoa mutta eihän se ollut kuin kahden viikon kuukautiset. Miten kipeää voi imetys tehdä, ja kauan. Ei siis loppunut ensimmäisen kuukauden jälkeen. Silti sitä vain jatkoi ja itku silmässä lopulta lopetti. Ja vaikka kuinka loppuraskaudessa vannoin että ei ikinä enää ja ponnistaessa olisin halunnut perua koko homman, niin nyt 9kk myöhemmin olisin valmis kaikkeen uudestaan. Tulos oli kyllä kaiken kivun arvoinen! Ja sitä rakkauden määrää en tajunnut vaikka kuinka yritin kuvitella, eikä sille nytkään löydy tarpeeksi suuria sanoja.

[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 22:12"]

Ei kerrottu, että vauva voi loppumetreillä kuolla kohtuun. Uskoteltiin, että synnytyksessä pahin on ohi, kun pää on ulkona. Ne hartiathan ne vasta helvetti oli!

Pelkopolin lääkäri valehteli silmät suut täyteen sektion kauheudesta. 3x sektio eikä ollenkaan kauhea.

Vauvan kanssa joutuu valvomaan kaikki yöt. Mun vauvat alkoivat nukkua täysiä öitä 6 viikon-3kk iässä eikä siihenkään asti juurikaan valvottaneet.

[/quote]  mulle ei sanottu mitään sektiosta ja tuli kiireellinen sektio, ei ehtinyt jännittää. 

[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 22:59"][quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 21:26"]Mitkä asiat teille tuli yllätyksenä raskausaikana, synnytyksessä ja sen jälkeen toipumisessa? Eli mitä teille ei kerrottu missään tai mistä ette olleet lukeneet etukäteen. Tuntuu, että on monia hys hys -asioita, joista ei puhuta ääneen edes osastolla tai neuvolassa. Auttakaamme ensikertalaisia.

[/quote]

Ensimmäistä lastani odottaessa luin innolla kaikki kirjaset, mitä neuvolasta oli jaettu.

Synnytys ei edennyt kuitenkaan oppikirjojen mukaan. Kalvot jouduttiin puhkaisemaan ja minut laitettiin synnytystä nopeuttavaan tiputukseen.

Muistan huutaneeni/karjuneeni siitä miten minulle on valehdeltu. Siteerasin lauseita minulle jaetuista oppaista.

"Äidillä on aikaa levätä supistuksien välillä" . "Missä se väli on???!!!"

[/quote]

Olin silloin 19 vuotias. Terve upea lapsihan siitä syntyi. On nyt parikymppinen SM-tason urheilija.

Toinen raskaus. 8 vuotta myöhemmin odotin ja synnytin.

Jokainen kerran synnyttänyt äiti sanoi minulle, että toisen lapsen synnyttäminen on helppoa.

24 tuntia supistuksissa, missä karjuin ja oksensin. Kalvojen puhkaisu, supistuksia voimistava tippa käteen.

Huutoa/karjumista, pelko että voimat ei enää riitä synnyttämiseen.

Toinen synnytyshän piti olla helppo.

Samapa tuo. Minulla on kaksi aarretta.

En tiennyt että synnytyksessä ei välttämättä tule juuri yhtään verta. Kuvittelin että verta valuisi paljon ja vastasyntynyt olisi yltäpäältä veressä, pa***ssa ja ties missä eritteissä mutta oli ihmeen puhdas ja siisti enkä nähny vertakaan kuin pienen tuhrun sängyllä jossa olin synnyttänyt. Luulin että synnytyksen aikana nainen aina jotenkin taantuu ja "sekoaa" ja huutaa kurkku suorana tms. kuten leffoissa. No ei... En tiennyt että epiduraalipuudutus voi poistaa kivut täydellisesti eli oli lähestulkoon kivuton synnytys lukuunottamatta lyhyitä hetkiä ennen puudutuksia. Joten otin päiväunet avautumisvaiheen aikana ja juttelin miehen ja kätilöiden kanssa. Eli en tiennyt että voi mennä koko synnytys myös vaivattomasti ja rauhallisesti mutta eihän niistä synnytyksistä saa kyllä kiinnostavia kertomuksia tai hyviä kohtauksia elokuviin niin vääristyy ehkä kuva. Palautuminenkin synnytyksestä (fyysisesti) oli nopeampaa kuin mitä luulin että on mahdollista. Kuvittelin itseni suunnilleen liikuntakyvyttömäksi sen jälkeen tai pelkäsin sellaista. Seksielämän kukoistus synnytyksen jälkeen. Euforinen olo imetyksen aikana vastasi orgasmia!

En tiennyt miten rajuna synnytyksen jälkeinen masennus voi iskeä ja myös esim. muutama kuukausi synnytyksen jälkeen eikä vain jotain parin viikon päästä jolloin sitä seulottiin neuvolassa. (ei aavistustakaan masennuksesta silloin) Eikä sillä ole mitään tekemistä jonkin pikku vetämättömyyden tai surullisuuden kanssa, on vain yhtä helvettiä. Järkyttävää oli ettei mistään saanutkaan apua ja hoitoa siihen tilaan vaikka kuinka synnytyksen jälkeistä masennusta mainostetaan ja hoitoa siihen, mutta MISTÄ sitä sitten saa? Ollaan sitten ihan rauhassa koko perheen voimin saatu tästä kärsiä eikä loppua ole vieläkään näkyvissä. :)

Se että pissaamisen ja kakkaamisen kanssa voi tulla ongelmia synnytyksen jälkeen ja ne voi kestää pitkäänkin. Se että pimppiinkin voi tulla suonikohjuja! Se että maha voi todella olla piiiitkään iso ja löysä ja alkaa kutistua vasta vähitellen. Se että synnytyksen jälkeen väsyttää ihan hurjasti kun adrenaliinit kaikkoaa. Se että sairaalasta kotiuduttua voi tulla itkukohtaus etkä edes tiedä syytä, koko suuri kokemus vaan pitää nollata jotenkin tutussa ympäristössä. Se että alapää voi todella näyttää karulta loppuraskausessa ja heti synnytyksen jälkeen. Se että imettäessä kannattaa käyttää liivejä myös yöllä. Se että imetysaikana psyyke on ihan sekaisin hormoneista, mieli ei todella palaudu raskautta edeltävään tilaan heti synnytyksen jälkeen. Se että vasta kun olin synnyttänyt ja imettänyt vuoden ja lopetin imetyksen, koin olevani ns. psyykeltäni sama ihminen kuin ennen raskautta.

En tiennyt, että epiduraali ei välttämättä toimikaan. Synnytys meni lähinnä ilokaasun turvin ja se oli kivunlievityksenä yhtä tyhjän ksnssa.

Up.