Mieheni sanoi jotain todella törkeää kavereilleen (liittyy rintoihini)
Mies ja pari sen kaveria oli tänään meillä käymässä. Ne oli katsomassa olohuoneessa jotain elokuvaa (jossa esiintyi ainakin silikoniblondeja ja puolialastomia naisia), itse olin takapihalla silloin. Kuulin sitten kun ne alkoi käydä keskustelua tisseistä, kehuivat kuinka pyöreät ja isot jollain elokuvan päähenkilöllä oli. Sitten kuulin mieheltäni tällaisen kommentin: "Onneks mun naisella on melkein yhtä hyvät, paitsi että ne roikkuu niin paljon että ne sais varmaan solmuun! hahaha" ja toinen niistä kavereista vastasi että "Mä oonkin joskus miettinyt että mihinköhän asti ne ulottuu kun liivit avaa"... Harmi vaan, ettei ne tajunneet että olohuoneessa oli ikkuna auki ja minä pihalla suht lähellä sitä ikkunaa, joten kuulin kaiken. Tissit solmuun? Todella hauskaa. Loukkaannuin oikeasti, varsinkin kun omasta mielestäni rintani ei edes roiku mitenkään pahasti. Mutta koska ne ovat melko isot, niin ne roikkuvat väkisinkin vähän. Kerroinko että kuulin nuo puheet vai annanko olla?
Kommentit (372)
Oisin varmaan pamahtanut olkkariin, riisunut yläosattomiin ja kysynyt mieheltä, että miten nää solmittiin, kun en nyt muista. Illalla kahdenkesken olisin tehnyt selväksi, että oli viimeinen kerta kun arvostelee mun kroppaa kellekään.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 21:49"]
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 21:42"]
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 21:37"]
Pistäisin miehen pihalle heti. Tuollainen on niin ala-arvoista käytöstä, että suhde olisi siinä. Jos mies nyt puhuu tuollaista, hän puhuu samanlaisia ja pahempia varmasti muutenkin. En selittelisi, en kuuntelisi mitään anteeksipyyntöjä, pakkaisin vain miehelle muutaman päivän laukun mukaan ja pistäisin ulos. Mutta tuskinpa näin siellä tapahtuu, eiköhän mies saa kaiken anteeksi jo tänä iltana...
[/quote]
No ei todellakaan saa anteeksi, ihan tosissani tässä harkitsen sitä eroa. Varsinkin kun emme ole vielä edes ehtineet kauaa seurustella. ap
[/quote]Hyvä jos sen todella teet, siihen sinua kannustan täysillä. Kostot jättäisin väliin, ne kaatuvat vain omaan niskaan huonosti suunniteltuna.
[/quote]
Niin, olen itsekin sitä mieltä että ero paras kosto, jos sitä sellaiseksi voi kutsua. Ei paljoa tee mieli jatkaa tuollaisen idiootin kanssa. ap
No jos on joku lyhyt seurustelusuhde, niin vaihda ihmeessä parempaan!
Oletteko vielä nuoria? Kuulostaa niin kovin keskenkasvuisten pojankloppien typeryydeltä.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 21:32"][quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 21:26"]
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 21:08"]Antaisin miehen itse tajuta kuulleeni herjauksen..
Eli en esim ottaisi rintsikoita pois ja miehen ihmetellessä asiaa viittaisin jotenkin solmuihin ja roikkuvuuteen, ihan vaan vittuillakseni takaisin... :D todella törkeä kommentti sanoa kavereiden kuullen.
[/quote]
Miten riittää jollakin kärsivällisyys ja kaunaisuus tuollaiseen "kostoon" jota mies ei varmaan edes tajua. En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät heti ota tällaisia asioita puheeksi. Minä olisin mennyt heti siihen ja kertonut, että kuulin tuon. En voisi mitenkään päivätolkulla pohtia, kerronko että kuulin, puhumattakaan mistään hiljaisesta "kostosta".
[/quote]
Minä taas en todellakaan halunnut mennä sinne raivoamaan miehelle (tai eihän siinä välttämättä olisi tarvinnut raivota, mutta tuskin olisin pysynyt tyynenä) kun kavereita olisi ollut yleisönä, haluan hoitaa tällaiset jutut ihan kahden kesken. Tai sitten kostamalla. ap
[/quote]
Eikö tuo nyt liity kaikkiin miehiin, jotka olivat vieraina. Eli olisi ollut hyvä sanoa kaikille. Myös niille naurajille.
Kyllä minäkin olisin mieleni pahoittanut, mutta en nyt sentään eroaisi tuon takia. Jokaisella on kuitenkin erilainen huumorintaju. Keskustelusin miehen kanssa ja sanoisin, että tuli paha mieli enkä halua enää koskaan kuulla tuollaista. Kyllä tosirakkaus kestää yhden mokan :)
Varsinkin jos ette ole pitkään olleet yhdessä niin hankkiudu eroon tommosesta idiootista.täys apina,en kattelis sekuntiakaan.naureskele säkin ystävies kans hänen lerppakulliiaan.
Minusta tuo on melkein vielä pahempi, että "mies" hyväksyy kavereittensa ihmettelyt, mihin asti mahtaa yltää. Mikä esiteini on noin avuton? Miehen siskosta ei puhuta paskaa, eikä tyttöystävästä tai vaimosta myöskään, muuten ei ole mies vaan mielistelynhaluinen ikipoika, joka kuvittelee ostavansa kavereiltaan hyväksyntää suostumalla mihin vain.
Mistä voi tietää millaisia kommentteja mies latelee kavereilleen? Mietin vaan että enhän mä tiedä vaikka munkin miesystävä kommentois mua samaan tyyliin kavereilleen ja mullekin tuo on todella asia jota en sietäis.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 21:56"]
Kyllä minäkin olisin mieleni pahoittanut, mutta en nyt sentään eroaisi tuon takia. Jokaisella on kuitenkin erilainen huumorintaju. Keskustelusin miehen kanssa ja sanoisin, että tuli paha mieli enkä halua enää koskaan kuulla tuollaista. Kyllä tosirakkaus kestää yhden mokan :)
[/quote]
Sinulla ainakin on omituinen huumorintaju, jos tuo mielestäsi on huumoria.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 21:56"]
Kyllä minäkin olisin mieleni pahoittanut, mutta en nyt sentään eroaisi tuon takia. Jokaisella on kuitenkin erilainen huumorintaju. Keskustelusin miehen kanssa ja sanoisin, että tuli paha mieli enkä halua enää koskaan kuulla tuollaista. Kyllä tosirakkaus kestää yhden mokan :)
[/quote]
Totta, mutta mies varmasti tietää hyvin, että minä en halua olla kaveriporukan vitsin aihe (tai varsinkaan että tissini olisivat). Huumoria voi viljellä muutenkin kuin naureskelemalla kumppaninsa ulkonäölle. Ja eri asia jos olisimme olleet kauan yhdessä ja oikeasti voisi puhua tosirakkaudesta, mutta olemme seurustelleet vasta 5kk. ap
nojaa, pitää vähän suhteuttaa muuhun käyyttäytymiseen. käyttäytyykö muuten fiksusti? Puhu asista miehen kanssa. Mun mielestä kylä tio kommentti om melkein kehu :)
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 21:54"]
No jos on joku lyhyt seurustelusuhde, niin vaihda ihmeessä parempaan!
Oletteko vielä nuoria? Kuulostaa niin kovin keskenkasvuisten pojankloppien typeryydeltä.
[/quote]
Olemme 22-vuotiaita. Eli nuoria kyllä, jotenkin silti toivoin että päälle parikymppiset miehet osaisivat jo olla vähän fiksumpia... ap
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 21:08"]http://aijaa.com/3lzLed
[/quote]
Kyllähän nuo nyt solmuun menisi. Umpisolmuun.
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 21:33"]No yhyy. Mun mies sanoi tänään kun vaihdoin rintsikat bandeau- bikineihin, että "Hahaa pissis missä tissis, hävis kivasti". Vaikka tietää, että inhoan lättytissejäni. Luuli vain murjaisseensa hauskan vitsin, ei todellakaan tarkoituksella halunnut pahottaa mieltäni. Toivottavasti miehes tajuaa lähtee ajoissa, kun tollaisen takia eroa harkitset.
[/quote]
onko vähän eri asia sanoa kommentti suoraan sinulle ilman omia kavereitaan kuin selän takana omille kavereilleen. Herää pölhö. Toivottavasti miehesi ei tajua kuinka yksinkertainen olet ja hauku sinua kavereidensa kanssa sinun selän takana
Voisin kuvitella että ihan vitsin on heittänyt vaan. Jos näkisin ison kikkelin tvssä niim voisin kuvitella sanovani tyttökavereille että "no meidän matilla on melkein yhtä iso, vähän lörpömpi ja vasemmalle kallellaan" ja hehhee naurattaisi, jokainen silti tajuaisi että vitsihän se vaan oli
Kehase sen kavereille, että miehes muna on kovanakin niin löysä että senkin saa solmuun : D
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 22:01"]
nojaa, pitää vähän suhteuttaa muuhun käyyttäytymiseen. käyttäytyykö muuten fiksusti? Puhu asista miehen kanssa. Mun mielestä kylä tio kommentti om melkein kehu :)
[/quote]
No joo ainakin vähän fiksummin, kyllä se välillä laukoo typeriä juttuja ja on kännissä idiootti. En kyllä osaa ottaa kehuna sitä, että tissini roikkuu niin pahasti että ne saisi solmuun... ap
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 21:56"]
Kyllä minäkin olisin mieleni pahoittanut, mutta en nyt sentään eroaisi tuon takia. Jokaisella on kuitenkin erilainen huumorintaju. Keskustelusin miehen kanssa ja sanoisin, että tuli paha mieli enkä halua enää koskaan kuulla tuollaista. Kyllä tosirakkaus kestää yhden mokan :)
[/quote]Oletko ihan yksinkertainen? "mulle tuli paha mieli"... Voi ihme, sitäpä tämä tosi rakkaus nauraisi tosi pitkään ja saisit kuulla asiasta kauan. Miksi pitäisi antaa anteeksi toisen täysin tietoisesti sanomat ikävät asiat? Ei nainen voi olla niin puutteessa ja yksinäinen, että tuollaisen hyväksyy. Selkärankaa nainen, älä jää nolattavaksi ja sylkykupiksi kenellekään, siitä et kunniamerkkejä saa, saat vain täysin nolon ja epätoivoisen naisen maineen.