Mieheni sanoi jotain todella törkeää kavereilleen (liittyy rintoihini)
Mies ja pari sen kaveria oli tänään meillä käymässä. Ne oli katsomassa olohuoneessa jotain elokuvaa (jossa esiintyi ainakin silikoniblondeja ja puolialastomia naisia), itse olin takapihalla silloin. Kuulin sitten kun ne alkoi käydä keskustelua tisseistä, kehuivat kuinka pyöreät ja isot jollain elokuvan päähenkilöllä oli. Sitten kuulin mieheltäni tällaisen kommentin: "Onneks mun naisella on melkein yhtä hyvät, paitsi että ne roikkuu niin paljon että ne sais varmaan solmuun! hahaha" ja toinen niistä kavereista vastasi että "Mä oonkin joskus miettinyt että mihinköhän asti ne ulottuu kun liivit avaa"... Harmi vaan, ettei ne tajunneet että olohuoneessa oli ikkuna auki ja minä pihalla suht lähellä sitä ikkunaa, joten kuulin kaiken. Tissit solmuun? Todella hauskaa. Loukkaannuin oikeasti, varsinkin kun omasta mielestäni rintani ei edes roiku mitenkään pahasti. Mutta koska ne ovat melko isot, niin ne roikkuvat väkisinkin vähän. Kerroinko että kuulin nuo puheet vai annanko olla?
Kommentit (372)
Ap, mielessäsi on jo nyt pieni epäilyksen siemen.
Mietit oliko oikea ratkaisu ja se ei ollut. Huomaat tämän.
Tiedät myös itse, että meni yli... Jos olet rehellinen, itsellesi. Mulle ei tarvitse olla, kun jo tiedän tarvittavan :)
Pärjäile ♡
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 22:30"]
Ap, mielessäsi on jo nyt pieni epäilyksen siemen.
Mietit oliko oikea ratkaisu ja se ei ollut. Huomaat tämän.
Tiedät myös itse, että meni yli... Jos olet rehellinen, itsellesi. Mulle ei tarvitse olla, kun jo tiedän tarvittavan :)
Pärjäile ♡
[/quote]
Siis mitä? Tiedän ratkaisuni olleen oikea, en halua tuollaisia ihmisiä elämääni, parempiakin löytyy. Siitä ei ole epäilystäkään. Katselen jatkossa vähän tasokkaampia miehiä. Tiedoksi myös sille toiselle joka luulee mun alkavan katua, enköhän itse tiedä paremmin. Eikä sillä ole väliä uskotko tämän, kun itse kuitenkin tiedän tehneeni oikein :) Kiitos vaan, pärjäilen! ap
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 22:20"]
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 21:22"][quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 21:08"]
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 20:30"]
Hienosti toimittu, ap! Onnittelut siitä että kunnioitat itseäsi etkä alistu muiden sylkykupiksi ja naureskelun kohteeksi.
Itse en olisi varmaan miestä ihan noin hätäisesti jättänyt, tosin en tiedä miten hän on suhteessanne muuten käyttäytynyt. Omakin mieheni teki suhteemme alussa muutaman todella pahan mokan, jollaisia en todellakaan parisuhteessani halua joutua sietämään. Jättämisen sijaan otin nämä tilanteet asiallisesti puheeksi. Kävi ilmi, että mies ei ollut tarkoittanut mitään pahaa, eikä vain ollut tajunnut kuinka ikävää sellainen toiminta itse asiassa onkaan. Kotoa tai muusta ympäristöstä (esim. kaverit) saadut mallit vaikuttavat meihin niin, että helposti kuvittelemme ympärillä näkemämme toiminnan olevan ok ja lähdemme siihen itsekin mukaan. Toiset helpommin kuin toiset. Ei se vielä tarkoita, että henkilö on läpeensä kelvoton idiootti.
Oma mieheni ymmärsi kyllä, kun selitin hänelle miksi hänen toimintansa oli törkeää ja kusipäistä. Tällainen toiminta myös loppui tämän jälkeen. Nyt olemme eläneet 11 vuotta onnellisesti yhdessä.
Ehkä tuo sinun jättämäsi herra ei ollut muutenkaan mikään kultakimpale, kun noin helposti hänestä luovuit, ja ehdottomasti olen sitä mieltä, että jos keskustelunkaan jälkeen hän ei olisi tajunnut tekonsa vakavuutta ja luvannut parantaa tapansa, olisi saanutkin mennä. Seuraavalla kerralla voi kuitenkin kannattaa keskustella ensin ja antaa toinenkin mahdollisuus. Me kaikki teemme toisinaan virheitä ja jokaisessa parisuhteessa tulee vastaan pettymyksiä ja tilanteita, joissa toinen ei ole automaattisesti älynnyt toimia toivotulla tavalla. Onnellisen suhteen tunnistaa siitä, että nämä tilanteet pystytään ratkaisemaan ja niiden avulla voidaan yhdessä kasvaa ihmisinä - jättämällä ongelmat eivät ratkea vaan siirtyvät vain virheen tehneen seuraavan kumppanin vaivoiksi.
[/quote]
Kiva kun osasit muotoilla viestisi asiallisesti, vaikka olisitkin toiminut vähän eri tavalla :) Yllättävän moni ei sitä taitoa osaa... Mutta minulle tuo kommentti kertoi miehestä ihan tarpeeksi. Normaalisti en tuomitse ihmisiä yhden virheen perusteella, mutta tuo oli liikaa. Jotenkin minusta tuntuu, että olemme vain todella erilaisia, liiankin. Hyvä juttu kuitenkin, kun te saitte suhteenne toimimaan vaikeuksista huolimatta. ap
[/quote]
Ap, kun sanot että yllättävän moni ei osaa muotoilla viestiä asiallisesti mitä sillä tarkoitat? Sitäkö, että kaikki eivät ole samaa mieltä tekemästäsi ratkaisusta? Ymmärrän, että omasta mielestäsi teit tilanteessasi parhaimman mahdollisen ratkaisun, mutta tämä on keskustelupalsta ja aloitusviestissä kysyit mielipidettä. Olen siis tämän kommentin takana:
Minunkin mielestäni voi kaveriporukassa vitsiä heittää, niin kuin täällä joku muukin on sanonut, mutta kuulun kai siihen vähemmistöön, joka ajattelee näin.. Ja tosiaan en tarkoita mitään pahantahtoista haukkumista, mutta en usko, että tässäkään tapauksessa oli sellaisesta kyse. Jos ei kaverin kanssa voi heittää läppää, niin kenen kanssa sitten? Meitä on moneksi ja Ap tekee niin kuin parhaaksi näkee. Itse en eroaisi telkkarin katselun aikana kaveriporukalla heitetyn mauttoman kommentin takia.
En näe, että tässä mitenkään sinua haukun, vaan otan vain kantaa asiaan. Joka tapauksessa hyvää jatkoa sinulle ja toivottavasti teit oikean ratkaisun.
[/quote]
Ei se tehnyt. Pikkupil...luulee olevansa kovinkin nuohakka ja oikeassa. Fiksuuden perikuva :DD
Millaisiahan virheitä mahtaa itse omata????
[/quote]
Mikäs se tämän tyypin ongelma on? Eihän tuossa ollut mitään edellisen kommentoijan viestissä ollut mitään väärää vai oliko? :O Olisitko Ap uskonut, että saat täällä näin kovan riidan aikaiseksi?
En ymmärrä miksi joidenkin pitää olla noin ilkeitä, miksi pitää sanoa noin julmia asioita ihan tuntemattomillekin. Viittaan noihin tiettyihin kommentteihin, kaikki varmasti tietää mihin. Enkä ole ap.
ap ei todellakaan rakastanut tätä miestä. nyt sai vain hyvän tekosyyn tunteettomasti heittää mies pihalle.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 22:35"]

Se kai viittasi minuun, siis että minä en tehnyt oikein, olen pikkupillu joka luulee olevansa nuohakka jne. En olisi, mutta kai se olisi pitänyt arvata että tuollaisia kiusaajia ilmestyy kuitenkin paikalle. ap
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 22:39"]
ap ei todellakaan rakastanut tätä miestä. nyt sai vain hyvän tekosyyn tunteettomasti heittää mies pihalle.
[/quote]
En rakastanutkaan, koska rakkaudesta ei voi puhua vielä 5kk jälkeen. Mutta tekosyy se ei ollut, vaan syy. ap
mä olen palstaillut av.lla noin vuoden ajan. tämä ketju on typerin tunteettomin ja raain ketju tämän vuoden aikana, jossa käsitellään puolison hölmöilyä ja jättämistä.
Outoa. Pienestä on joillakin elämä kiinni. Ja aika huono itsetunto pitää olla jos itse tietää ettei ole riipputissit niin silti suuttuu ja heittää pihalle. Ei jumalauta. Täytyyhän sulla silloin olla ja se upposi ja upposi. Hahahaaa :D
Aika nipotouhua.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 22:32"]Onko ap nyt eronnut vai?
[/quote]
Kyllä mt-ongelmainem saa eron aikaan asiasta kuin asiasta.
Jos oli muuten hyvä mies ja tollasen takia eroaa, niin voi sentään. En usko että noin huonolla sietokyvyllä saa yhtäkään suhdetta toimimaan. Pahempiakin juttuja olen kuullut, naisten ja miesten suusta. Osa huumorilla ja osa vitutukseen. Silti useilla menee suhteissa hyvin ja arvostavat. Herrasmiehetkin mokailee joskus, kuten sinäkin! Ja mielestäni nyt teit virheen, jos pelkästään parin lauseen takia eroat. Ja mielestäni äijähän hieman kehaisi pitävänsä tissejäsi. En tiedä mitä pyhimyksiä täällä liikkuu.. Tulee vain mieleen että onko ketään sinun arvollesi tarpeeksi hieno, onko anteeksi antaminen noin vaikeaa?
Sinuna minulla ei olisi ystäviä.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 22:47"]
Outoa. Pienestä on joillakin elämä kiinni. Ja aika huono itsetunto pitää olla jos itse tietää ettei ole riipputissit niin silti suuttuu ja heittää pihalle. Ei jumalauta. Täytyyhän sulla silloin olla ja se upposi ja upposi. Hahahaaa :D
Aika nipotouhua.
[/quote]
En halua sellaista miestä. Joku samankaltainen typerä, huonolla huumorintajulla varustettu nainen saa siitä miehen itselleen, minä en tuollaista miestä kelpuuta. Minulla on hyvä itsetunto, mutta se ei tee kommentista yhtään hyväksyttävämpää tai vähemmän törkeää. ap
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 22:48"]
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 22:32"]Onko ap nyt eronnut vai?
[/quote]
Kyllä mt-ongelmainem saa eron aikaan asiasta kuin asiasta.
[/quote]
Mt-ongelmainen olisin ehkä silloin, jos suostuisin jäämään suhteeseen nöyryytettäväksi ja yleiseksi vitsin aiheeksi. ap
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 22:52"]
Jos oli muuten hyvä mies ja tollasen takia eroaa, niin voi sentään. En usko että noin huonolla sietokyvyllä saa yhtäkään suhdetta toimimaan. Pahempiakin juttuja olen kuullut, naisten ja miesten suusta. Osa huumorilla ja osa vitutukseen. Silti useilla menee suhteissa hyvin ja arvostavat. Herrasmiehetkin mokailee joskus, kuten sinäkin! Ja mielestäni nyt teit virheen, jos pelkästään parin lauseen takia eroat. Ja mielestäni äijähän hieman kehaisi pitävänsä tissejäsi. En tiedä mitä pyhimyksiä täällä liikkuu.. Tulee vain mieleen että onko ketään sinun arvollesi tarpeeksi hieno, onko anteeksi antaminen noin vaikeaa?
Sinuna minulla ei olisi ystäviä.
[/quote]
Se, että pahempiakin kommentteja voi keksiä, ei vähennä tuollaisen käytöksen törkeyttä. Kyllä tuo kertoo miehen ajatusmaailmasta kaiken tarvittavan, moukka mikä moukka. Osaan antaa anteeksi mutta tuollaisia kommentteja en halua anteeksi antaa.
Ja onneksi minulla on niin ihania, välittäviä ja kohteliaita ystäviä, etteivät he ikinä sanoisi mitään tuollaista. Toivoisin että sinullakin olisi. ap
En mäkään ymmärrä. Aloituksesta tulee sellainen kuva että kaikki on OK. Ja sitten YKSI virhe ja se on siinä. Kaveri on kokematon, kuten ap:kin. Mutta kohtuuton ratkaisu. Ei ihan kaikki muumit laaksossa, ratkaisun perusteella.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 22:44"][quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 22:39"]
ap ei todellakaan rakastanut tätä miestä. nyt sai vain hyvän tekosyyn tunteettomasti heittää mies pihalle.
[/quote]
En rakastanutkaan, koska rakkaudesta ei voi puhua vielä 5kk jälkeen. Mutta tekosyy se ei ollut, vaan syy. ap
[/quote]
Tunnut5 aika kalmankylmä olevan muutenkin. Oot ihmisen kanssa 5kk; jota et rakasta. Hertti mookari.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 22:59"]
En mäkään ymmärrä. Aloituksesta tulee sellainen kuva että kaikki on OK. Ja sitten YKSI virhe ja se on siinä. Kaveri on kokematon, kuten ap:kin. Mutta kohtuuton ratkaisu. Ei ihan kaikki muumit laaksossa, ratkaisun perusteella.
[/quote]
En jaksa perustella sataan kertaan että miksi päädyin tähän ratkaisuun, joten totean lyhyesti: Kyllä tuo kertoo miehen ajatusmaailmasta kaiken tarvittavan, en halua tuollaisia ihmisiä lähelleni. Parempiakin on. ap
toivon, että ap et antanut tämän palstan vaikuttaa päätökseesi. Tämä on nimittäin todella huono paikka kysyä neuvoja ja niiden perusteella tehdä noin suuria ratkaisuja noin pikaisesti. Ihan ottamatta kantaa oliko ratkaisusi oikea vai väärä.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 22:24"]
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 21:41"][quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 21:34"]
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:56"]
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:19"][quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 18:10"]
En lukenut koko viestiketjua, mutta niiden perusteella mitä luin on pakko kommentoida, että onpahan nipoa porukkaa. Siis äijä vitsailee vaimonsa tisseistä, entäs sitten? Eikö oikeesti sen vertaa psyyke kestä että ihan verisesti loukkaannutaan noinkin mitättömästä?
Mä olisin välittömästi letkauttanut jotain takaisin miehen kavereiden kuullen ja lopuksi kuitannut koko jutun vitsinä.
Ihan eroa sit harkitsit tuon takia? Ole hyvä ja eroa miehestäsi, teet hänelle siinä ison palveluksen.
[/quote]
Ap (ja moni muukin) on jo sata kertaa selittänyt, että ei ole mitenkään sopivaa tai hyväksyttävää naureskella ja arvostella toisen vartaloa kaveriporukalla. Ei se ole mitään vitsailua, vaan toisen nöyryyttämistä. Eri asia, jos keskenään hyväntahtoisesti vitsaillaan, mutta tässä ei ollut kyse siitä. Ja ap tekee itselleen suuren palveluksen, jos jättää sen mulkun. Minäkään en ikimaailmassa jatkaisi suhdetta, jos mies ei kunnioita tuon vertaa.
[/quote]
Joskus toinen ei vaan tajua loukanneensa. Onko silloin mulkku? Voisin kuvitella että tuollainen 20v kolli ei juuri tajua.
[/quote]
Eipä ne ala koskaan tajutakaan muuten kuin juoksemalla päänsä mäntyyn riittävän monta kertaa. Kun kerran naista halveksitaan, pikku pahoittelu ei paljon maksa eikä mitään opeta. Silloin on joko opittava olemaan tai tyydyttävä arkoihin naisiin, joilta ottaa se kymmenen vuotta tehdä samoin kuin näppärä ap tajusi tehdä heti. Sitten jonne 32v istuu puistonpenkillä ja itkee katkerana, miten ei ymmärretä huumoria.
[/quote]
Juuri näin! En todellakaan jaksa alkaa tuon ikäiselle opettamaan, että millainen käytös on hyvän maun mukaista ja millainen ei. Joku muu opettakoon jos jaksaa. ap
[/quote]
Totinen tallaaja
[/quote]
Tiedoks vaan sulle, että hauska ja humoristinen voi olla ilman että loukkaa toisia tai antaa muiden loukata itseään.