Miten te muut köyhät osaatte olla kadehtimatta toisia?

En ole koskaan kadehtinut rikkaita sukulaisia tai ystäviä. Suvusta aina vitsaillaan, että vain meillä on ollut varaa kolmeen lapseen, kaikilla muilla on yksi tai kaksi. Kuten joku täällä jo viisaasti kirjoitti, jos olisi halunnut rikkaaksi, olisi tehnyt toisenlaisia valintoja.

Nyt kun lapset ovat maailmalla ei ole enää tiukkaa, mutta mieluummin avustetaan lapsia kuin esim. matkustellaan .

If you want to feel rich, just count the things you have that money can't buy.

Uusi telkkari ei tee mua puoliksikaan niin onnelliseksi, kuin se että siskontyttö tulee yökylään ja luetaan yhdessä iltasatua.

Ajattelen, että tämä köyhyys on vain väliaikaista. Kun valmistun, pääsen itsekin kunnon ansioille. Lähimmät ystäväni ovat jo osa valmistuneet yliopistosta ja heidän elintasonsa on paaaaljon korkeampi kuin minulla.

Mä oon aina ajatellut niin, että vaikka mulla ei oo kaikkea, mulla on tarpeeksi. Rakkaita ihmisiä, ruokaa pöydällä, katto pään päällä.

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 08:25"]

Ajattelen, että tämä köyhyys on vain väliaikaista. Kun valmistun, pääsen itsekin kunnon ansioille. Lähimmät ystäväni ovat jo osa valmistuneet yliopistosta ja heidän elintasonsa on paaaaljon korkeampi kuin minulla.

[/quote]

Mulla tämä köyhyys ei sairauksien takia ole väliaikaista vaan koko elämän jatkuvaa, siksipä tätä on niin vaikea hyväksyäkkään.

No helposti. En ole kateellinen kenellekään. Kyllä minunkin edessäni heilutellaan tuhansien eurojen laukkuja, timanttisormuksia, kerrotaan matkoista ym. Kaikki tuo on materiaa. Minulla on rakkaat lapset, ihana mies ja iloitsen arjen pienistä asioista, olen peruspositiivinen. Noita asioita ei saa rahalla! :) En tarvitse shamppanjaa tai säihkettä. Työtoverina on umpikateellinen materialisti, joka ei tule onnelliseksi sitten millään. Less is more!

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 08:27"]

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 08:25"]

Ajattelen, että tämä köyhyys on vain väliaikaista. Kun valmistun, pääsen itsekin kunnon ansioille. Lähimmät ystäväni ovat jo osa valmistuneet yliopistosta ja heidän elintasonsa on paaaaljon korkeampi kuin minulla.

[/quote]

Mulla tämä köyhyys ei sairauksien takia ole väliaikaista vaan koko elämän jatkuvaa, siksipä tätä on niin vaikea hyväksyäkkään.

[/quote]

Tuossa tapauksessa kadehtisin ennemmin terveitä kuin hyvätuloisia. 

Alkuperäiseen kysymykseesi: Mulle "kateus" on ollut aina kannustin. Kannustin siihen, että teen entistä enemmän töitä saavuttaakseni unelmani. Kun 10 vuotta sitten tulin autokolarin jälkeen tajuihini sairaalassa eikä napani alapuolella ollut lainkaan tuntoa, tietysti ensin itkin ja raivosin, mutta sen jälkeen päätin, että jonain päivänä minä vielä kävelen. Raskasta, ihan hemmetin raskasta oli kuntoutuminen ja kesti monta vuotta. Nyt minä jälleen kävelen, mutta vain lyhyitä matkoja. Pyörätuolillakin pääsee. 

Ammatinvalinta meni tietenkin uusiksi onnettomuuden jälkeen. Ei auttanut muu kuin lähteä uudelleen opiskelemaan. Helppoa se ei ollut, koska liikuntavamman lisäksi minulla on onnettomuuden seurauksena myös lievä aivovamma, joka vaikeuttaa oppimistani. Erityisesti matematiikka tuottaa vaikeuksia. Sisulla kuitenkin selvisin koulusta, matematiikan osalta opintoja soviteltiin  ja nyt minulla on oikein mukava työpaikka. Työpaikankin sain ihan ilman suhteita. Merkonomin paperit taskussa kärräsin itseni erääseen keskisuureen yritykseen ja kysyin, löytyisikö töitä. Toimitusjohtaja itse sattui olemaan paikalla ja totesi, että noin sisukkaalle ihmiselle löytyy aina töitä. Nyt siis hoidan yrityksen markkinointia ja todella tykkään työstäni.

en vaan ole kateellinen kenellekään mistään enkä tiedä mistä johtuu

Minäkään en ole kateellinen, minulla on kaikkea mitä tarvitsen ja paljon ylikin.

Olen köyhä, minulla on "uusi" imuri, "uusi" puhelin ja muut releet. Olen vanhempainvapaalla. Omiin ruokiin ja ylläpitoon menee kovin vähän ja uutena ostetut pölypussittomat ostan halvimmasta päästä. Säästän joka kuukausi ylijäämät ja mielusti leikkaan omiin huvitusvarastoihin ( en syö ulkona, en käy leffassa, en lataa matkakorttia, en syö herkkuja), että voin hommata imurini tai puhelimeni. Viihdyn paljon kotona muutenkin, joten asunnon siisteys ja omat viihdyketarvikkeet, kuten läppäri, ovat minulle suuressa arvossa. Minä katson statistiikan. Uuden dysonin sijasta ostin pölypussittoman samsungin, jossa oli tismalleen samat tehot, alennus ja sievempi ulkonäkö. Hintaakin tuli useampi satanen vähemmän maksettavaksi. Uutta ostan vain tarpeeseen. Tämä ei minulle tunnu kituuttamiselta ja syön hyvin. Seurailen myös tarjoukset. En näe pointtia kadehtia toisten omaisuutta, koska pärjään itse nytkin hyvin ja jos jotain oikeasti haluan/tarvin, menee maksimissaan kaksi kuukautta sen saamiseen (poislukien joku retki toiselle mantereelle)

Rahallinen tilanne ei määrittele köyhyyttäni.

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 08:20"]

Tällä viikolla tapasin taas pari sukulaista ja he juttelivat uusista hienoista i phoneistaan,kauneushoidoistaan. Oli hienot tablet tietokoneet pöydällä plus varsi imurit näkyvillä yms ja kun itsellä on vanha kännykkä,vanha imuri, ei tablettia yms niin miten sitä oppii olemaan kadehtimatta?

[/quote]

No enpä osaa sanoa miten onnistun olemaan kadehtimatta toisten imuria. Sanonpa vain, että tuon selostuksesi lukeminen sai minut huvittuneeksi - ei ole itselläni käynyt mielessäkään jonkun imurin kadehtiminen, vaikka monilla muilla on aivan varmasti hienompi malli kuin minulla. Minä olen onnellinen siitä, että minulla(kin) ylipäätään on imuri! Aivan sama, minkä merkkinen ja hintainen, kunhan se helpottaa siivoamista. Samoin olen onnellinen tiskikoneestani ja pyykinpesukoneestani. Hyvin tulee puhdasta.

Elämässäni on kaikki asiat hyvin ja olen onnellinen. Se on paljon se. Monella hyvätuloisella ja paljon kuluttavalla ei ole asiat yhtä hyvin. Toki toivoisin, että olisi, ja ainoastaan ilahtuisin jos joku päivä havaitsisin, että maailman kaikki ihmiset ovat muuttuneet onnellisiksi! Mutta monella se suuriin tuloihin pyrkiminen ja sen mahdollistama kuluttaminen palvelee jonkinlaisen sisäisen tyhjyyden peittelyä, johon mikään kulutuksen määrä ei kuitenkaan tuo kuin väliaikaisen helpotuksen. Vaikutat ap siltä, että sinunkin elämäsi on jossain määrin tyhjää ja kuvittelet sen helpottavan uuden, paremman imurin hankkimisen myötä. Se kuvitelma on silkkaa harhaa. Sinulla on mahdollisuus tulla onnelliseksi siinä missä kenellä tahansa toisellakin, mutta kulutuksen määrään tämä ei liity millään tavalla.

En nyt ole ihan rahaton, mutta pienituloinen. Olen pienipalkkaisessa työssä ja ollut jo 5v kotona lasten kanssa. Toki miehellä on isommat tulot, mikä parantaa elintasoamme huomattavasti.

Silti, olen oppinut löytämään edullisia tai ilmaisia juttuja joista saan iloa. Lasten kanssa se on helppoa, ei tarvitse mennä kuin esim rannalle tai lähimetsään, eikä maksa mitään. Opetan heille kasveja ja eläimiä, seuraan leikkejä ja hauskaa on.

pk-seudulla on todella hyviä kirppareita, ostan lastenvaatteita ja tarvikkeita lastenkirppareilta, ja itselle teen löytöjä Fidalta ja Uffilta. Yllättävän kivoja vaatteita löytyy käytettynäkin, en toki oletakaan että se olisi uusinta muotia, mutta tärkeintä että vaate on siisti ja omaan tyyliin ja vartaloon sopiva! Nautin paljon enemmän siitä kun löydän kirpparilta paidan 1-2eurolla verrattuna siihen että ostaisin alesta samanlaatuisen vaatteen 20-30eurolla!

Harrastan käsitöitä, käyn lenkillä, uimassa, fillaroimassa, marjassa, kirjastossa, lasten kanssa kerhoissa, asukaspuistoissa jne... Kyllä mä joskus tunnen pienen kateudenpiston, kun ei ole varaa lähteä ulkomaanmatkoille, mutta se onkin ainoa juttu. Omaa asennetta voi pikkuhiljaa muokata niin, ettei onnellisuus ole kiinni materiasta. Olen esteetikko, joten ihailen kaikkea kaunista, uusia vaatteita ja muuta hömpötystä, mutten silti koe, että mun pitäisi olla mukana merkkivaate-muoti-kilpavarustelussa.

Minä en ole varmastikaan ap:n mittapuun mukaan köyhä, mutta tunnen itseni äärettömän köyhäksi muutamien kavereitteni seurassa. Valitin tuossa että meidän asuntokaupat jäivät tekemättä, koska emme suostuneet maksamaan 30 000 € enempää, eli siinä meni meidän kipuraja. Kaveri katsoi kummissaan, että eikö tuo nyt ole pieni summa, miksi se siitä jäi kiinni.

Heillä valtaisat omaisuudet, maa-alueet Helsingissä rikkailta alueilta, iso talo, 3 kesähuvilaa, talo Ranskassa, oma saari jne. Valittaa vain kun ei ehdi kaikilla huviloillaan käymään. Toinen ihmetteli myös, heillä kaksi isoa taloa, koska vanhaa ei nyt tässä markkinatilanteessa kannata myydä, valtaisat huvilat loma-asuntoina, lapsenvahti lennätetään aina tarvittaessa toiselta puolelta Suomea jne.

En osaa edes ottaa osaa keskusteluun tuossa porukassa. He puhuvat eri huviloiden kytketyistä hälytysjärjestelmistä, avainten sarjoituksista ym. Meillä on velkainen koti, johon on avain.

Miksi kahdehtia. Siitä ei hyödy kukaan, itelle tulee vain huono olo. Muista että sulla varmasti on jotain  mistä saat olla onnellinen. Jokaisella on. Keskity vain siihen mitä hyvää sulla on. Kaikkea ei voi rahalla ostaa eikä kaikella ole hintaa. Ite en osaa olla kateellinen sillä kenenkään elämä ei ole täydellistä ja valitettavasti on paljn niitä joilla on vielä huonommin asiat kuin meillä.

Mulla on sellainen joku oma filosofia minkä mukaan ajattelen. Eli että materia ei tuo onnea jne eikä toisten tavara ole multa pois. Jos haluaisin olla yhtä rikas olisin tehnyt erilaisia elämänvalintoja, mitä tässä nyt omia valintoja harmittelemaan? 

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 08:41"][quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 08:27"]

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 08:25"]

Ajattelen, että tämä köyhyys on vain väliaikaista. Kun valmistun, pääsen itsekin kunnon ansioille. Lähimmät ystäväni ovat jo osa valmistuneet yliopistosta ja heidän elintasonsa on paaaaljon korkeampi kuin minulla.

[/quote]

Mulla tämä köyhyys ei sairauksien takia ole väliaikaista vaan koko elämän jatkuvaa, siksipä tätä on niin vaikea hyväksyäkkään.

[/quote]

Tuossa tapauksessa kadehtisin ennemmin terveitä kuin hyvätuloisia. 

Alkuperäiseen kysymykseesi: Mulle "kateus" on ollut aina kannustin. Kannustin siihen, että teen entistä enemmän töitä saavuttaakseni unelmani. Kun 10 vuotta sitten tulin autokolarin jälkeen tajuihini sairaalassa eikä napani alapuolella ollut lainkaan tuntoa, tietysti ensin itkin ja raivosin, mutta sen jälkeen päätin, että jonain päivänä minä vielä kävelen. Raskasta, ihan hemmetin raskasta oli kuntoutuminen ja kesti monta vuotta. Nyt minä jälleen kävelen, mutta vain lyhyitä matkoja. Pyörätuolillakin pääsee. 

Ammatinvalinta meni tietenkin uusiksi onnettomuuden jälkeen. Ei auttanut muu kuin lähteä uudelleen opiskelemaan. Helppoa se ei ollut, koska liikuntavamman lisäksi minulla on onnettomuuden seurauksena myös lievä aivovamma, joka vaikeuttaa oppimistani. Erityisesti matematiikka tuottaa vaikeuksia. Sisulla kuitenkin selvisin koulusta, matematiikan osalta opintoja soviteltiin  ja nyt minulla on oikein mukava työpaikka. Työpaikankin sain ihan ilman suhteita. Merkonomin paperit taskussa kärräsin itseni erääseen keskisuureen yritykseen ja kysyin, löytyisikö töitä. Toimitusjohtaja itse sattui olemaan paikalla ja totesi, että noin sisukkaalle ihmiselle löytyy aina töitä. Nyt siis hoidan yrityksen markkinointia ja todella tykkään työstäni.

[/quote]

Nostan hattua! Asenteessasi on monilla paljon opittavaa, minullakin.

Minäkään en ole köyhä (ainkaan omasta mielestäni),vaikka tuloni ovat n.1200 euroa kuussa.Olen siis sairaseläkkeellä ,mutten omasta tahdostani ikää minulla on 40v.En ole kateellinen ystävilleni enkä muille heidän rahoistaan ja tavaroistaan.Olen onnellinen.Voin henkisesti hyvin ilman tuota tavaramäärää.En ole koskaan ollut "muodin perässä juoksija" joten en ahdistu ,jos minulla ei ole tiettyä merkkilaukkua yms.Ulkomaanmatkat onnistuvat ,jos vaan vähän aikaa malttaa säästää.No ,voin tunnustaa että omistan tietokoneen ja I-pad:inkin.Onnelliseksi minut tekee kuitenkin poikani,kirjani,mieheni ,  ystäväni ja kissani ja se ,että olen vielä hengissä,vaikka huonolle näyttikin.

Puoli vuotta sitten erosin ja siinä samassa iski köyhyys, ei varmaan ikinä ole ollut näin tiukkaa. Mutta taas toisaalta luulen että olen paljon onnellisempi kuin koskaan ennen. Kun oli sitä rahaa käytin sitä holtittomasti ja itseasiassa kulissien ylläpitäminen johti velkaantumiseen. Piti olla tabletit ja iphonet ja autot ja etelänmatkat. Nyt joutuu miettiä miten rahat riittäisi edes ruokaan. Olen kuitenkin eron jälkeen ottanut itseäni niskasta kiinni ja ryhtynyt järjestämään elämäni, enää ei kerry laskuja eikä rahat mene turhiin asioihin. Rahattomuus on vain väliaikaista mutta raha ei ihan oikeasti tee ketään onnelliseksi, korkeintaan se tuo turvaa. Tärkeämpi on pyrkiä olla hyvä ihminen, huolehtia itsestään ja läheisistään jne. Sekä pitää yrittää nauttia pienistäkin asioista.

[quote author="Vierailija" time="24.07.2014 klo 10:32"]

Puoli vuotta sitten erosin ja siinä samassa iski köyhyys, ei varmaan ikinä ole ollut näin tiukkaa. Mutta taas toisaalta luulen että olen paljon onnellisempi kuin koskaan ennen. Kun oli sitä rahaa käytin sitä holtittomasti ja itseasiassa kulissien ylläpitäminen johti velkaantumiseen. Piti olla tabletit ja iphonet ja autot ja etelänmatkat. Nyt joutuu miettiä miten rahat riittäisi edes ruokaan. Olen kuitenkin eron jälkeen ottanut itseäni niskasta kiinni ja ryhtynyt järjestämään elämäni, enää ei kerry laskuja eikä rahat mene turhiin asioihin. Rahattomuus on vain väliaikaista mutta raha ei ihan oikeasti tee ketään onnelliseksi, korkeintaan se tuo turvaa. Tärkeämpi on pyrkiä olla hyvä ihminen, huolehtia itsestään ja läheisistään jne. Sekä pitää yrittää nauttia pienistäkin asioista.

[/quote]

Niin ja lisäisinkin vielä että silloin kun oli kaikkea ja tuli ostettua kaikenlaista turhaa sitä ei oikeastaan osannut myöskään arvostaa niitä asioita, nyt iloitsen suureesti siitä että eilen ostin käytetyn pakastimen ja siitä että kuukausi sitten sain ostettua käytetyn jalkalampun :)