Mistä voi johtua, että ystävä katkaisi välit?
Olemme n. 35-vuotiaita eli ei mitään teinejä enää, tavallisia, fiksuja ja koulutettuja ihmisiä. Takana on vuosien läheinen ja tiivis ystävyys, vietetty juhlapyhiä yhdessä, reissattu yhdessä ja koettu yhdessä aikuiseksi kasvamiset, perheen perustamiset ym.
Meillä ei ole mitään riitaa ollut, mutta ystävä katkaisi välit. Ei pidä yhteyttä, ei vastaa yhteydenottoihini, esti minut somekanavissa. En tiedä mistä on kyse ja miksi.
Minulla on ollut viime aikoina päällä vaikea elämäntilanne, yllättävä ero, jonka vuoksi olen ollut etäisempi kuin aiemmin, kaikille ystäville, koska erojärjestelyt ja uuden elämän rakentaminen on vienyt aikaa ja voimia. Mutta tämän olen kertonut kaikille ystävilleni ja luulin että kaikki ymmärsivät että en ehdi enkä jaksa tavata hetkeen niin usein kuin ennen. Mielestäni tämän ei pitäisi ketään loukata, mutta on ainoa ns. poikkeava asia mikä on viime aikoina tapahtunut. Voi hyvin olla että tämä ei ole syy siihen miksi ystäväni blokkasi minut täysin, mutta mitään syytä en keksi. Eipä tuo selittänyt asiaa mitenkään, eräänä päivänä vain huomasin että on estänyt minut ja että vastausta yhteydenottoihini ei vain tule.
Harmittaa ja surettaa, olisin halunnut säilyttää tämän ystävyyden. Enkä olisi tähän erokriisiin kaivannut vielä sitä, että ystäväkin katkaisee välit, ilmankin on riittävästi ikäviä asioita mietittävänä.
Onko kellään käynyt näin? Tai oletko itse katkaissut välit? Mikä oli syynä?
Kommentit (139)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatko äskeiselle:
En tiennyt, miten olisin luikerrellut eron hönestä, koska olin varma, että hän kertoisi kaikille, miten hirveä ja epäluotettava ”ystävä” minä olisin. Koska kukaan ei tiennyt, ellei ollut hänen ns. läheisempi ystävänsä, että hän itse kohteli omia ystäviään näin. Hän ei ollut sellainen, ellei oltu ”bestiksiä”. Tiedän tämän, koska sain myöhemmin tietää, että kaksi muutakin hänen entistä bestistään olivat jättäneet hänet. Mutta en silti päässyt hänestä siinä eroon.
Olin lopulta hänen ystävänsä vielä kolme vuotta, oletin, että ehkä ystävyytemme vielä korjaantuu, jos koitan muuttua, mutta se olettaminen oli turhaa. Hän ehkä olikin ”tyytyväisempi” minuun, kun ryhdyin alitumaan asioihin hänen toivomalla tavallaan, mutta minä en voinut hyväksyä hänen käytöstään edelleenkään. Kolme pitkää vuotta kärsin hänen seuraansa ja lopulta pääsin hänestä eroon kun menin välivuodeksi toiselle paikkakunnalle. Sieltä tultuani päätin, että tämä ihminen ei enää elämääni kuulu.
Oli tosi traagista joutua hylkäämään jonkun, jonka olisi kuulunut ymmärtää minua. Mutta ei hän ymmärtänyt yhtään. Hän oli ihmisenä täydellinen p*skaluuserikikkare, enkä toivo hänelle mitään muuta kuin pahaa hänen elämäänsä. Sain tosiaan kuulla, että kaksi muutakin hänen ystäväänsä oli yks kaks vain entisiä ystäviä, hän itse itseasiassa kertoi asiasta minulle. Se olikin hyvä vinkki, että ahaa, noin sinusta pääsee eroon. Kiitos tiedosta. Eli että ei siis koittanut ihan hirveästi taistella heistä takaisin. Sopi minulle se.
Hän siis soitti kerran, pari ja kyseli että miksi en enää ota yhteyttä tai halua olla hänen kanssaan. Sanoin vain, että minulla on nyt ”uusi pää”. Myöhemmin kirjoitin hänelle kirjeen ja kerroin tarkemmin syyn, mutta kuten arvasin, hän ei suostunut ymmärtämään omaa käytöstään toisen kokemana laisinkaan. Ei nähnyt miten itse oli syypää tapahtuneeseen. Minua loukkasi se todella paljon, että aivan kuin itse olisin muka syypää koko juttuun itse. No, sama se minulle, tiesin, etten ole. Ja hänen olen sittemmin käsittänyt olleen jonkin sortin narsisti.Minusta on törkeää, jos toinen kokee, ettei toinen ymmärrä häntä lainkaan, vihoitella ja käyttäytyä rumasti sitä ystävää kohtaan. Kuka sellaisen ystävä nyt haluaa olla? Ei kukaan. Mutta juuri niin tämä narsisti teki. Tekeytyi uhriksi ja koitti sillä manipuloida ihmisiä ympärillään.
En minäkään hänestä nyt niin paljon siinä vaiheessa ystävyyttä välittänyt, hän oli entinen kiusaajani, eikä ollut pyydellyt mitenkään sitä anteeksi. Ei sillä, että olisin sitä alkanut vaatiakaan, mutta oletusarvo silloin on se, ettet sinä käyttäydy kuin räkänokka sellaista ihmistä kohtaan, jota itse olet kiusannut. Hän oli siis niin nolo sen odotuksineen, että ”mä jotenkin ymmärrän häntä”. Se on sen, joka haluaa, että tinen häntä ymmärtää, vastuulla olla niin, että toinen voi häntä ymmärtää. Ketään lapsellista epäkypsää kiukuttelijaa ei kukaan normaalihenkinen, terveälyinen ihminen jaksa ymmärtää. Että aina olen muka loukannut tätä toista. Lapsellinen idioottipasta. Harmillisesti en tajunnut yhtään mitään asiasta silloin nuorena riittävän ajoissa, että ei minun sellaista sairasta mulkqua ole tarpeenkaan ymmärtää.
Totta kai ystävyyteen kuuluu, että toista ymmärretään tai hänet ainakin hyväksytään, vaikkei aina pystyisi ymmärtämäänkään, mutta millä tavalla tämä mulkero entinen ystäväni ymmärsi MINUA siinä ystävyydessä? Millä tavalla hän mietti, miten HÄNEN käytöksensä vaikutti minuun? Millä tavalla hän ensin edes mietti, että jos hän koki tarvetta vihoitella minulle, kun en muka ollut ymmärtänyt häntä, että OLIKOHAN KYSEESSÄ HÄNEN OMA ONGELMANSA, joka olisi kannattanut hoitaa terapiassa? Että ei ystävien voi odottaa olevan selvännäkijöitä, jotka tuntevat kaikki hänen traumansa ja osaavat väistellä niitä?
Mä en saanut siinä ystävyydessä mitään ymmärrystä, olen vieläkin katkera ja harmissani, miten itse tein kaikkeni, että hän ei olisi vihainen, enkä saanut siitä vastineeksi yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi on pannut ex-miestäsi!
Ei ole, tiedän varmaksi. Jostain ihan muusta on nyt kyse. Ap
Ystävyys on vastavuoroista, ei siinä ole mitään hyväksikäyttöä.
Jos ystävyys päättyy, kuten AP: n tapauksessa, niin siinähän se on punnittu ja se siitä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ystävyys päättyy, kuten AP: n tapauksessa, niin siinähän se on punnittu ja se siitä.
Kyllähän minä ystävyyden päättymisen hyväksyn, jos toinen sen päättää haluaa. Mutta kun on takana melkein 20 vuoden yhteinen historia ja niin läheinen ystävyys, että jaoimme ilot ja surut ja välillä joulutkin vietettiin yhdessä, niin olisihan se ollut mukavaa tietää syy miksi ystävä blokkaa täysin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ystävä ei vain kyennytkään hyväksymään avioeroa ja sen tuomia muutoksia? Ehkä hän aluksi luuli, että pystyy hyväksymään muttei sitten pystynytkään?
Siis miksi joku ei hyväksyisi jonkun avioeroa vuonna 2021!? Vai liittyikö eroon pettämistä, jossa käytiin läpi yhteisiä tuttuja ja tuhottiin muidenkin elämiä? Muuten en ymmärrä kyllä.
Siis ei tuo vuosi siihen vaikuta. On piirejä, joissa avioeroa ei vaan hyväksytä, esim. uskovaiset tai muuten konservatiivit. Mutta koska "ystävä" itse on edelleen naimisissa, hänen on ehkä vaikeaa pitää yhteyttä ystävään, joka ei yhtäkkiä enää olekaan, iso elämänmuutos. Tämä toki vain arvelua, en ole ajatustenlukija.
Minä kuulun niihin, jotka ovat katkaisseet ystävyyden. Tai lähinnä antaneet sellaisen kuihtua. Syynä mm. se, ettei ystävä tavatessa ollut kiinnostunut minun asioistani ollenkaan, vaan puhui aina vain itsestään ja omista ongelmistaan, haukkui muita ystäviään minulle jne. Lisäksi hän oli useimmiten jotain apua/palveluksia vailla ja ruinasi minulta ilmaista tavaraa (tienasi paljon minua paremmin jo tuolloin).
Asenne oli minua kohtaan se, etteihän nyt sua varten tarvitse... Muut ystävänsä menivät myös aina minun edelleni, eli olin lopulta vain varalla ja minulle soitettiin vain, kun ei parempaa seuraa ollut tarjolla. Korona antoi loistavan tekosyyn antaa ystävyyden hiipua, vaikka mitään blokkaamista en ole tehnyt ja vastaan kyllä hänen yhteydenottoihinsa, joita on tullut yksi tässä kahden vuoden sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ystävä ei vain kyennytkään hyväksymään avioeroa ja sen tuomia muutoksia? Ehkä hän aluksi luuli, että pystyy hyväksymään muttei sitten pystynytkään?
Siis miksi joku ei hyväksyisi jonkun avioeroa vuonna 2021!? Vai liittyikö eroon pettämistä, jossa käytiin läpi yhteisiä tuttuja ja tuhottiin muidenkin elämiä? Muuten en ymmärrä kyllä.
Siis ei tuo vuosi siihen vaikuta. On piirejä, joissa avioeroa ei vaan hyväksytä, esim. uskovaiset tai muuten konservatiivit. Mutta koska "ystävä" itse on edelleen naimisissa, hänen on ehkä vaikeaa pitää yhteyttä ystävään, joka ei yhtäkkiä enää olekaan, iso elämänmuutos. Tämä toki vain arvelua, en ole ajatustenlukija.
Aika harvassa tällaiset piirit kai nykyään on.
Luultavasti on ammattiloukkaantuja, joka vetää herneen nenään pikkujutuista.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti on ammattiloukkaantuja, joka vetää herneen nenään pikkujutuista.
Outoa vaan, jos se tapahtuu yhtäkkiä vuosien jälkeen. Kyllä tässä ap on nyt jotain... Joko hän on kuullut jotain juoruja sinusta tai siitä, että sinä olet jotenkin arvostellut häntä muille TAI hän on itse levittänyt sinusta jotain perättömiä juttuja, jotka eivät vaan ole saavuttaneet sinua vielä. Jos olisi jotain yllättäviä mt-ongelmia, niin kyllä useimmiten sellaiset tulee ilmi muulla tavalla, kuin blokkaamalla ystävä täysin ja jos kerta hänen kumppaninsakin on sinun kanssa ollut yhteydessä. Tuo kumppaninsa "onpas ilmoja pidellyt" -välttely kertoo siitä, että hän ei halua osallistua teidän kahden väleihin, koska tietää, että siellä taustalla on jotain epämieluisaa, jota sinä et vaan jostain syystä vielä tiedä.
71 lisää vielä, että vaikka kuinka olisitte exän kanssa vielä hyviä ja läheisiä ystäviä, niin silti ihminen osaa olla kiero ja epäluotettava, vaikka sitä ei sinulle näyttäisikään ja voi olla, että hänkin tietää jotain asiasta ja/tai on osasyyllinen, muttei kerro.
Oletko varma, ettei ystäväsi mies ole ollut vaikka ihastunut sinuun ja kehuskellut, kuinka neiti X on nyt sinkku? Kuulosta erikoiselta. Eikö kukaan lähipiiristä ole kiinnittänyt tähän käytökseen huomiota? SIis olettaen, että on osin samat kaverit.
Blokkaaminen viittaa siihen, että ex-ystävä haluaa sinun huomaavan välien katkaisun. Ystävyyden kuihtuessa ei ole mitään syytä estää toista eri viestimissä.
Jos tiedät hänen aiemminkin hautoneen loukkaantumisia kertomatta kohteelle, tämä vaikuttaa todennäköisimmältä selitykseltä.
Epäkypsää ja julmaa tuollainen. Olet tavoitellut ystävääsi aikasi, nyt ei enää tarvitse. Syytä tuskin koskaan saat tietää.
Olen pahoillani puolestasi. Toivottavasti löydät uuden, aikuisen ystävän.
Todella ikävää, jos sulla Ap ei ole mitään hajua, mistä tuossa yksipuolisessa välirikossa on kyse :/ Mulle tulee lähinnä mieleen, että jos ystäväsi käytös liittyy eroosi, niin eronne on ollut hänelle niin täysin yllättävä juttu, että hän ei oikein tiedä, mitä sanoa sinulle. Voi myös olla, että hän pelkää joutuvansa kuuntelemaan loputonta vuodatustasi (mitä ei varmaankaan olisi tulossa, jos kerran olet eksäsi kanssa hyvissä väleissä). Sekin on mahdollista, että ystäväsi on kateellinen, kun olet taas sinkkumarkkinoilla! Tai ystäväsi on pitänyt eksääsi niin mahtavana tyyppinä, että on suuttunut sinulle, kun olet päästänyt miehen menemään. Tai liikkeellä on perättömiä juoruja, että olisit pettänyt tms.
Onhan sekin mahdollista, että ystäväsi käytös ei suoraan liitykään eroosi, vaan hänellä on jotain vaikeuksia omassa elämässään juuri nyt ja hän haluaa mieluummin käydä niitä läpi omissa oloissaan.
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi on pannut ex-miestäsi!
Tai ehkä todennäköisempää toisinpäin. Joku kertonut perättömiä, että olet jo pannut ystäväsi miestä, tai ainakin vokottelet häntä.
Itse eron jälkeen huomasin, että kutsut yhteisiin illanviettoihin ym väheni kovasti, kun olin sinkkuna pitkän parisuhteen jälkeen. En tiedä oliko syynä ennemmin se, että pariskuntien joukkoon ei oikein sinkku mahtunut. Jotenkin olin lukevinani tilanteessa, jossa mut mukaan oli kutsuttu, että joku ystäväni kaveri, mulle vieraampi ihminen, oli huolissaan, että tavoittelenko hänen miestänsä. Totuus, jota parhaatkaan ystäväni eivät tienneet, että varsinaisesti sinkku en ollut missään vaiheessa. Löytämäni uusi mies oli koko eromme syy. Ja kun useamman kuukauden jälkeen esittelin hänet uutena ihastuksena, niin palautuivat välit ja kutsuja tuli taas aiempaan tapaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa ei osaa suhtautua, kun et enää ole osa pariskuntaa. Et ikään kuin sovi hänen maailmaansa, jossa tavataan pariskuntina.
Yksi mahdollisuus on että hän on salaa kiinnostunut exästäsi tai joku toinen on, tai että mieltää sinun olevan syypää eroon. Tai että on loukkaantunut, ettet ole saatavilla, vaikka olet sinkku. Voiko itse olla salaa kiinnostunut sinusta? Ihmisistä ei koskaan tiedä.
Joka tapauksessa eron ja välien viilentämisen yhteys kuulostaisi järkevältä.
Niin... mutta miksi blokata yhtäkkiä täysin ja vailla mitään selitystä?
Ap
Outoa ja epäreilua blokata täysin ilman selitystä. Onko hänen vaikeaa puhua suoraan vai onko pystynyt ystävyytenne aikana sanomaan jos jokin ärsyttää?
Minusta meidän välillä ei ole ollut juuri sellaista isompaa häntä ärsyttänyttä asiaa koskaan. Eli en oikein tiedä... Mutta nyt kun otit puheeksi niin tuli olo, että olet ehkä oikeilla jäljillä. Hän on joillekin muille loukkaantunut aika kovin ja yksin hautonut asiaa vihoissaan pyrkimättä normaalin keskustelun kautta asioita selvittämään. Mutta ei tietääkseni ole koskaan ennen blokannut ketään. Ap
Sitä suuremmalla syyllä nyt menet vaikka käymään heidän luona ja yrität saada juteltua.
Onko sinulla ja tällä ystävällä yhteisiä ystäviä, muita kuin tämän ystävän mies...? Jos heidän kautta voisit asiaa tiedustella.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla ja tällä ystävällä yhteisiä ystäviä, muita kuin tämän ystävän mies...? Jos heidän kautta voisit asiaa tiedustella.
Ei muita kuin exäni, joka ei tosiaan ole vähään aikaan ollut heidän kanssa tekemisissä kuulemma ollenkaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa ei osaa suhtautua, kun et enää ole osa pariskuntaa. Et ikään kuin sovi hänen maailmaansa, jossa tavataan pariskuntina.
Yksi mahdollisuus on että hän on salaa kiinnostunut exästäsi tai joku toinen on, tai että mieltää sinun olevan syypää eroon. Tai että on loukkaantunut, ettet ole saatavilla, vaikka olet sinkku. Voiko itse olla salaa kiinnostunut sinusta? Ihmisistä ei koskaan tiedä.
Joka tapauksessa eron ja välien viilentämisen yhteys kuulostaisi järkevältä.
Niin... mutta miksi blokata yhtäkkiä täysin ja vailla mitään selitystä?
Ap
Outoa ja epäreilua blokata täysin ilman selitystä. Onko hänen vaikeaa puhua suoraan vai onko pystynyt ystävyytenne aikana sanomaan jos jokin ärsyttää?
Minusta meidän välillä ei ole ollut juuri sellaista isompaa häntä ärsyttänyttä asiaa koskaan. Eli en oikein tiedä... Mutta nyt kun otit puheeksi niin tuli olo, että olet ehkä oikeilla jäljillä. Hän on joillekin muille loukkaantunut aika kovin ja yksin hautonut asiaa vihoissaan pyrkimättä normaalin keskustelun kautta asioita selvittämään. Mutta ei tietääkseni ole koskaan ennen blokannut ketään. Ap
Sitä suuremmalla syyllä nyt menet vaikka käymään heidän luona ja yrität saada juteltua.
Jos itselleni kävisi näin kuin apn tapauksessa eli hyvistä väleistä ilman mitään selitystä täysi hiljaisuus, menisin itse käymään. Missään muussa tapauksessa en menisi, eli jos yhteydenpito olisi harventunut, olisin havainnut jotain viilenemistä, välttelyä yms.
Menisin ja sanoisin että mikä nyt on, sano suoraan. Jos tässä on esim valehdeltu jotain ystävälle, sen voisi oikaista. Jos taas ei enää halua olla tekemisissä, sille ei voi mitään. Syynkin haluaisin tietää, oli se mikä vaan.
Itsellä kun olen lopettanut yhteydenpidon aikaisempaan tiiviimpänäkin olleeseen ystävyyssuhteeseen, taustalla on jo ollut vuosia jatkunut epäsuhta. Joko olen se ainoa joka ottaa aina yhteyttä tai aina puhutaan vain ystävän huolista ja murheista, ystävä vaihtaa aihetta jos alan kertoa omista asioistani. Joskus on ollut ystävän puolelta yksipuolista hyväksikäyttöä, tavaroita lainaillaan, suututaan jos peräkärry ei olekaan vapaa, lastenhoitoa apua pitää löytyä asap, pitää tulla kuskiksi jne. mutta koskaan ei kiitetä, ei koskaan tarjoa omaa apuaan ja jos sitä olen pyytänyt, kieltäydytään. Sitten kun vielä usealta, toisistaan riippumattomasta tahosta kuulen että ystävä on puhunut minusta **skaa, esittänyt vääristellen asioita saaden minut huonoon valoon tai naurunalaiseksi, en ole nähnyt enää mitää syytä jäädä selittelemään yhteydenpidon päättymistä. Melko huono itsehavainnointi ystävällä jos ei näe itsessään syytä välirikkoon, tuskinpa minun todisteet siinä mitään auttaisivat. Terkkuja Katille!