Voimakas temperamenttinen lapsi
Meillä poika 1,8 vuotta ja omaa todella temperamenttisen luonteen. Kiihtyy aina nollasta sataan ja kun ei osaa vielä puhua kirkuu ja kiljuu asiansa. Päivät ovat yhtä huutoa. Nyt kun tahtoikä on puskenut päälle on kiukun määrä vielä lisääntynyt. Esikoinen on aivan erilainen perustyytyväinen tyyppi ja olen todella helisemässä poikamme kanssa. Poika on motorisesti todella kehtittynyt, lähti 9kk kävelemään ja juoksee todella kovaa joka paikkaan ja rakastaa kiivetä ympäriinsä.
Ongelmana on oma jaksaminen. Hoitajia ei tahdo lähisuvusta saada edes yhdeksi illaksi, että saisimme miehemme kanssa happihypyn tilanteeseen. Vanhempaa lasta ovat kaikki ottamassa mutta nuorempi ei kelpaa kenellekään. Koen tästä myös suurta surua, sillä kuopuksemme on myös ihana, valloittava tyyppi. Minua harmittaa hänen puolestaan ,että esim isovanhemmat säikkyvät häntä, eivätkä yritä luoda kestävää suhdetta.
Miten teillä muilla on jaksaminen riittänyt temperamenttisen lapsen kanssa? Minkälaiseksi lapsi on kehittynyt vanhempana?
Kommentit (28)
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 23:15"]
Ymmärrän, että lapsi on temperamenttinen, mutta millä tavalla lapsi siis on voimakas? Paljonko nostaa penkistä?
[/quote]
Joillekin sitä täytyy vääntää kaikki rautalangasta: tempperamentti on voimakas.
Hankala tilanne, joka helpottuu varmaan vähitellen lapsen kasvaessa.
Kurja jutttu, että ihmiset ovat niin mukavuudenhaluisia, että eivät viitsi edes pientä aikaa hoitaa vähemmän helppoja lapsia. Itsellä on tästä kokemusta, koska vanhin poikani oli pienenä aika haastava, ja ensimmäisten vuosien aikana kukaan meidän lisäksemme ei ollut innokas hoitamaan häntä. Nykyään on helppo ja kiltti murrosikäinen.
Koeta jaksaa. Meillä tilanne helpottui hieman puhumaan oppimisen jälkeen kaksi ja puolivuotiaana. Osa kiljumisesta oli turhautumisesta, kun häntä ei ymmärretty. Kova on kiihtymään edelleen mutta onneksi leppyy myös nopeasti. Iloisena on todella valloittava. Ei jätä kyllä ketään kylmäksi.
Tunnen erään perheen, johon kuuluu nykyisin jo leikki-ikäinen tyttö. Taaperoikäisenä oli mahdottoman tulinen luonne ja melkoinen touhupakkaus. Oli lähtenyt myös aikaisin liikkumaan, eikä pysynyt hetkeäkään paikoillaan. Suuttuessaan saattoi menettää tajuntansa. Meidän perheen lapset ovat tuntuneet ihan tavallisilta häneen verrattuna. Ajan myötä tästä tytöstä on kehittynyt erittäin motorisesti taitava lapsi ja luonne on tasoittunut rymyäjästä rauhalliseksi leikkijäksi.
Kiitos neloselle asiallisesta vastauksesta. Miten koulussa on teillä pärjännyt. Oppiko olemaan helposti ryhmässä muiden kanssa? Kannan jo nyt huolta tulevaisuudesta. Ja tosiaan surettaa tuo läheisten pelko. Äitini sanoi tunnin katsoattuaan kun olin hammaslääkärissä olevansa aivan poikki. Sanoin, hänelle, että tämä on koko ajan minun elämääni. Ajattelin, että ymmärtäisi olla hiljaa tai ymmärtäisi kokemuksensa perusteella tarjota vaikka kerran kuukaudessa apuaan. Vanhempani ovat siis terveitä eläkkeellä olevia ihmisiä. Mutta ei.
Nyt ystävämme, jotka asuvat monen sadan kilometrin päässä ovat tulossa tänne, ja ehdottivat yhteistä iltaa. Kysyin vanhempiani meille ja vastaus oli, että kai heidän sitten on pakko. Suutuin ja sanoin , että ei ole pakko eikä täydy nähdä lapsiani, jollei halua. Tiedän, että isovanhempien ei ole pakko katsoa lastenlapsiaan ja hoitajat on erikseen palkattavissa, mutta he ovat katsoneet lapsiani todella harvoin noin kerran kolmessa kuukaudessa.
ap
Ikävä tosiasia, mutta vanhemmillasi ei ole mitään velvollisuutta olla lapsenvahtina teille. Tuollainen kauhukakara voi oikeasti olla todella raskas eläkeläiselle, kun se on sitä jo nuorellekin ihmiselle. Eli sikäli ei kannata syyllistää omia vanhempiaan ja loukkaantua kun nämä sanovat totuuden.
Maksullista lastenhoitoapua saa varmaan jostain MLL:ltä?
Ymmärrän, että lapsi on temperamenttinen, mutta millä tavalla lapsi siis on voimakas? Paljonko nostaa penkistä?