Sain toisen koronarokotuksen ja on nyt voittaja-olo
Niin, tänään annettin 2. rokotus. Tätä on odotettu. Miten teillä muilla, jotka olette samassa tilanteessa, aiotteko alkaa elää tavalliseen tapaan eli palata normiarkeen? Olo tuntuu ainakin nyt niin normaalilta. Että voiko tämä olla totta. Uskallatteko jo lähteä ulkomaanmatkoille?
Kommentit (88)
Saan toisen rokotteen viikon päästä. Tosin olen elänyt normaalisti tähänkin asti. Käynyt etelässä, risteilyillä ja baarissa kuten ennenkin.
Ei jumalauta. Hassuttelit varmaan?
Saan toisena rokotteen 30.7. Lentoliput Lontooseen olen varannut 4.8.
0 rokotetta otettu ja olen elänyt ihan normaalisti tähänkin asti.
Maskia en ole käyttänyt, Virossa kävin kerran. Elämä on ihan normaalia, kun ei ole ap:n kaltainen hysteerikko.
No sitä vartenhan se rokote otetaan että aletaan elämäään normielämää. Kummasti nämä 2. rokotteen ajat sitten saaneet vielä jaksaa maskit naamalla pyöriä.
Olen elänyt ennen rokotusten saamistakin niin normaalia arkea kuin rajoitusten puitteissa on voinut. Lähden elokuussa ulkomaille, muuten voisin lähteä vaikka heti mutta minulla on varattuna kotimaanmatka ja festarilippu.
Sano nyt vielä että on kovin voimaantunut olo:D kyynel silmissä itkit onnesta et jes,nyt voi elämä alkaa?
Onkohan korona vaan iso kusetus, välillä on tuntunut siltä. Jotkut on vaan rikastunut älyttömästi, kun lähes kaikilla on maskit ja kumihanskat käsissä.
Saan toisen rokotteen 4.9. täällä lontoossa.
Olen yhtä varovainen, tai en ihan niin paljon kuin ennen rokotteita. Maskia pidän ja desiä käytän ja käsiä pesen.
En tykkää matkustelusta muutenkaan saati tällaiseen aikaan.
Ai että 🤣 Muista sitten hakea kolmas ja neljäs rokote piakkoin. Olosi normalisoituu kerta kerralta.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan korona vaan iso kusetus, välillä on tuntunut siltä. Jotkut on vaan rikastunut älyttömästi, kun lähes kaikilla on maskit ja kumihanskat käsissä.
Meillä töissä on muutama kuollut koronaan. Eikä edes vanhoja ihmisiä, nytkin 32-vuotias perusterve mies.
Sain eilen toisen rokotteen...nyt loppu irvistely tän koronan kanssa. Elän tästä lähtien ilman maskia ja turvavälejä. Tilasin matkan Kreetalle kahden viikon päähän....nyt aukesi lomafiilis ..
Vierailija kirjoitti:
0 rokotetta otettu ja olen elänyt ihan normaalisti tähänkin asti.
Maskia en ole käyttänyt, Virossa kävin kerran. Elämä on ihan normaalia, kun ei ole ap:n kaltainen hysteerikko.
Niin, just tämmöiset kuten sinä, ei mitään väliä-tyypit, yleensä te pilaatte kaiken. Mistä tiedät miten on tarvinnut 1,6 vuotta olla läheisen puolesta huolissaan." Hyvää kesää" kaikille minä-minä- tyypeille. ap
Voi että miten osa on vietävissä :D Muista myös hypätä yhdellä jalalla ja kierähtää myötäpäivää. Se on uusin suositus. Lopuksi vielä helvetin iso pomppu kaivoon.
Siinä menee ainakin kaks viikkoa että teho maksimaalinen rokotuksen jälkeen. Ihme että nämä sairastuukin rokotuksesta huolimatta kun huoleton elämä alkaa heti piikin nähtyään.
Olen elänyt koko ajan normaalisti; 0 ostettua maskipakettia ja käytettyä maskia, 0 käsidesiä, 0 testiä ja 0 rokotetta. Silmät pyöreinä hämmästellen olen katsonut tätä hulluutta siitä lähtien kun ihmiset paniikissa tyhjenti kaupat keväällä 2020. Ensimmäiset koronaan sairastuneet tunnen tältä keväältä, heillä viikon saikku kun kevyet flunssan oireet. Mitään syytä mihinkään rajoituksiin, hysteriaan tai piikkeihin ei ole ollut eikä tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
0 rokotetta otettu ja olen elänyt ihan normaalisti tähänkin asti.
Maskia en ole käyttänyt, Virossa kävin kerran. Elämä on ihan normaalia, kun ei ole ap:n kaltainen hysteerikko.Niin, just tämmöiset kuten sinä, ei mitään väliä-tyypit, yleensä te pilaatte kaiken. Mistä tiedät miten on tarvinnut 1,6 vuotta olla läheisen puolesta huolissaan." Hyvää kesää" kaikille minä-minä- tyypeille. ap
Itse olet minäminätyyppi. Sinun ja läheistesi takia pitäisi koko Suomen kansan nöyrtyä kaikenlaisiin rajoituksiin.
Vierailija kirjoitti:
Ai että 🤣 Muista sitten hakea kolmas ja neljäs rokote piakkoin. Olosi normalisoituu kerta kerralta.
No, en hae enää lisää, jännää porukkaa, ettekö yhtään osaa arvostaa, että olette selvinnyt hyvin tuosta taudinkulusta ja vielä saatte rokotteet ym. ?
Entä 6kk päästä eipä ole enää tehoa näillä rokotteilla. Sit taas ihmetellään montako rokotetta otetaan.