Lue keskustelun säännöt.
Uusi parisuhde ei onnistu, lapset eivät hyväksy.
13.07.2021 |
Erosta on jo useita vuosia ja exällä on uusi. Lapset suhtautuvat häneen neutraalin pidättyväisesti kun näkevät isänsä luona.
Minä olen tavannut hyvän miehen vuosi sitten ja yrittänyt tutustuttaa lapsille. Mies suhtautuu heihin todella myötämielisesti, huomioi ja ehdottaa tekemisiä. Lapseni 9v ja 14v eivät ollenkaan hyväksy, kuulemma heidän elämään (asuvat luonani) ei haluta ulkopuolisia eikä kotiin saa ketään tulla. Ovat hyvin mustasukkaisia. Olen antanut aikaa ja ymmärrystä eikä esim mies tule yöksi meille, vaan kun lapset eivät tykkää että kyläänkään tai eivät halua lähteä yhdessä minnekään. Vaikka minun tehtävä on laittaa rajat niin tämä kuluttaa hirveästi ja tuntuu ettei suhteesta tule mitään. Lasten reagointi ja kaikki yrittäminen kuluttaa liikaa. Luovutanko? Vai miten toimia? Lapset isällä joka toinen vkl ja silloinkin saatan olla töissä, eli ilman lapsia aikaa seurustelulle on minimaalisesti. Sitten vasta kun ovat aikuisia? Viihdyn hyvin näinkin, vaan toisaalta sääli ettei suhde onnistu.
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä tätä että tosissaanko annatte lasten määrätä ketä aikunen ihminen saa tavata ja kenen kanssa saa viettää aikaa? Ja saako seurustella vai ei? Lapsetko sen saa päättää että kenen kanssa se äiti/isä saa alkaa seurustelemaan?
Jopa sillä äidillä ja isälläkin on oikeus onneen ja kumppaniin jos ite niin haluavat.
Jos uusi kumppani on sellanen jonka kanssa on hyvä olla ja haluais edetä pidemmälle, eli suhteeseen asti ja uusi kumppani on myös mukava lapsia kohtaan, niin miksi pitää antaa lasten pilata kaikki?
Käsittämätöntä. 14veenki luulis jo olevan sen verran kypsä ettei jaksa kiukutella tuollasesta.
Koko oma elämä pitäs jättää elämättä lasten takia, niin mitä järkeä sellasessakin on.
No ei sen kumppanin tarvitse pysyvästi muuttaa lasten kotiin. Kyläillä voi kuten muutkin vieraat.
Oma elämä on muutakin kuin se mies/parisuhde/24/7 kyhnääminen.
Jännä että on vieläkin niin läheisriippuvaisia ihmisiä, että riippuvuus menee omien lasten edelle...
Lapset lentää pesästä, sitten saa itsekkäästi ajatella vain itseään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En mäkään haluaisi aikuisena ihmisenä perheeseen kuulumatonta ihmistä kotiini oleskelemaan tai asumaan. Ymmärrän lapsiasi hyvin.
Kuuluuhan kumppani perheeseen.
En minäkään pidä lasteni kaikista ystävistä, silti saavat käydä meillä ja olla yökylässäkin. Olemme tästä lasten kanssa keskustelleet ja tulleet tulokseen, että kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää, mutta kohteliaasti käyttäydytään, kun toisilla on vieraita. Ainoa poikkeus on jos perheenjäsentä kohdellaan huonosti, silloin pitää puuttua.
Eri asia on jos alettaisiin muuttaa yhteen, mutta näin on meille ok tällä hetkellä. Lapsetkin nykyään tulevat miehen kanssa paremmin toimeen, kun ovat tutustuneet enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin kertoa, että jos eivät lapset halua hyväksyä uutta puolisoa, se on erittäin kuormittavaa. Älä tee sitä virhettä, että muutat yhteen. Tapailkaa lapsivapaiden aikana ja viettäkää joskus aikaa lapsien kanssa, hitaasti ja lyhyitä aikoja.
Lapset kasvavat ja heidän kiinnostuksensa muuttuu. Jos suhde kestää odottaa, kunnes lapset ovat lentäneet pesästä, voinette suunnitella jatkoa. Pieni varoituksen sana tähän: siihen mennessä olet jo niin tottunut elämään ilman puolisoa, ettet halua jatkossakaan ketään saman katon alle. Se on toisaalta lastesi perintöasioita ajatellen ihan hyväkin.
Yhdessä asuminen ei synnytä perintöoikeutta ja jos menee naimisiin, voi tehdä avioehdon. Minun perivät lapseni, ei mieheni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mäkään haluaisi aikuisena ihmisenä perheeseen kuulumatonta ihmistä kotiini oleskelemaan tai asumaan. Ymmärrän lapsiasi hyvin.
Kuuluuhan kumppani perheeseen.
Riippuu keneltä kysytään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mäkään haluaisi aikuisena ihmisenä perheeseen kuulumatonta ihmistä kotiini oleskelemaan tai asumaan. Ymmärrän lapsiasi hyvin.
Kuuluuhan kumppani perheeseen.
No niinpä! Millaisia kumppaneita ihmisillä oikein on, jos he ovat ulkopuolisia, joiden seurassa ei voi olla vapaasti ja joiden takia koti ei ole lapsille enää turvallinen paikka? Tällaista kumppania en minäkään lapsille esittelisi - tosin en kyllä kodin turvattomaksi tekevän miehen kanssa alkaisi edes suhteeseen.
Lapsille voi todeta, että kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää, mutta heidän kanssaan pitää silti yrittää tulla toimeen. Ja juuri tuo pointti, että miltä heistä tuntuisi, jos kieltäisit heiltä kaverit.
Isänsä parisuhdetta eivät kyseenalaista, koska heille ei ole siihen annettu mahdollisuutta.
Noin isot lapset eivät edes tarvitse koko ajan jotain vahtijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koittakaapa melankipeät mammat asettua näiden lasten asemaan. Ovat jo kokeneet vanhempien eron, joka on mullistanut heidän elämänsä täysin. Etävanhemman uutta puolisoa ”sietävät” kenties paremmin yksinkertaisesti siitä syystä, että näkevät tätä muualla kuin omalla reviirillään ja harvoin. Pelkästään se ero voi olla niin mullistava kokemus, että lapsen on vaikea luottaa enää mihinkään tai kokea oloansa turvalliseksi. Haluatteko todella raahata sinne kotiin ukkoja toisensa perään. Kun on lapsen hankkinut, niin pitää hänestä huolta parhaan kykynsä mukaan. Kukaan ei kehota elämisen lopettamista, mutta eikö vanhemmuus ole täynnä kompromisseja. Lisäksi: varhaisteini-ikä/teini-ikä on jo muutenkin hankalaa aikaa. Vähän armoa ja ymmärrystä myös lapsille.
Minulla on ollut parisuhde jo kahdeksan vuotta asumatta yhdessä. On yövytty yhdessä kun lapset olivat isällään tai pelireissuilla. Hyvin on mennyt ja sopinut molemmille. Miehelläkin on kuitenkin omat aikuiset lapset ja harrastukset, ja hän tarvitsee myös kotona itsekseenoloa. Kohta ovatkin minunkin lapset lentäneet pesästä, ei ole tarvetta muuttaa yhteen, vaan eletään mukavasti kahta omaa kotia. Kyllä se on ihan mahdollista, ei pesänrakennusvaiheen ohittaneiden aikuisten yhteinen elämä ole enää niin symbioottista ja lyhytjänteistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin kertoa, että jos eivät lapset halua hyväksyä uutta puolisoa, se on erittäin kuormittavaa. Älä tee sitä virhettä, että muutat yhteen. Tapailkaa lapsivapaiden aikana ja viettäkää joskus aikaa lapsien kanssa, hitaasti ja lyhyitä aikoja.
Lapset kasvavat ja heidän kiinnostuksensa muuttuu. Jos suhde kestää odottaa, kunnes lapset ovat lentäneet pesästä, voinette suunnitella jatkoa. Pieni varoituksen sana tähän: siihen mennessä olet jo niin tottunut elämään ilman puolisoa, ettet halua jatkossakaan ketään saman katon alle. Se on toisaalta lastesi perintöasioita ajatellen ihan hyväkin.
Yhdessä asuminen ei synnytä perintöoikeutta ja jos menee naimisiin, voi tehdä avioehdon. Minun perivät lapseni, ei mieheni.
Tulee lesken oikeus jäädä asumaan teidän yhteiseen asuntoon, vaikka lapset perisivät sen kokonaan. Lapset maksavat perintöveron siitä, mutta leski saa asua siinä vaikka kuolemaansa asti ja vaikka perustaa sinne uuden perheen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mäkään haluaisi aikuisena ihmisenä perheeseen kuulumatonta ihmistä kotiini oleskelemaan tai asumaan. Ymmärrän lapsiasi hyvin.
Kuuluuhan kumppani perheeseen.
No niinpä! Millaisia kumppaneita ihmisillä oikein on, jos he ovat ulkopuolisia, joiden seurassa ei voi olla vapaasti ja joiden takia koti ei ole lapsille enää turvallinen paikka? Tällaista kumppania en minäkään lapsille esittelisi - tosin en kyllä kodin turvattomaksi tekevän miehen kanssa alkaisi edes suhteeseen.
Vaikka on kumppani, ei välttämättä ole uusperhettä, eli ei kuulu perheeseen. Ydinperheet asia erikseen, jossa se perhe on perustettu kumppanin kanssa
-se erillään asuva
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä tätä että tosissaanko annatte lasten määrätä ketä aikunen ihminen saa tavata ja kenen kanssa saa viettää aikaa? Ja saako seurustella vai ei? Lapsetko sen saa päättää että kenen kanssa se äiti/isä saa alkaa seurustelemaan?
Jopa sillä äidillä ja isälläkin on oikeus onneen ja kumppaniin jos ite niin haluavat.
Jos uusi kumppani on sellanen jonka kanssa on hyvä olla ja haluais edetä pidemmälle, eli suhteeseen asti ja uusi kumppani on myös mukava lapsia kohtaan, niin miksi pitää antaa lasten pilata kaikki?
Käsittämätöntä. 14veenki luulis jo olevan sen verran kypsä ettei jaksa kiukutella tuollasesta.
Koko oma elämä pitäs jättää elämättä lasten takia, niin mitä järkeä sellasessakin on.
No ei sen kumppanin tarvitse pysyvästi muuttaa lasten kotiin. Kyläillä voi kuten muutkin vieraat.
Oma elämä on muutakin kuin se mies/parisuhde/24/7 kyhnääminen.
Jännä että on vieläkin niin läheisriippuvaisia ihmisiä, että riippuvuus menee omien lasten edelle...
Lapset lentää pesästä, sitten saa itsekkäästi ajatella vain itseään!
Ei se ole mitään läheisriippuvuutta jos aikuisena haluaa muuttaa rakastamansa ihmisen kanssa yhteen, ja joka on täysillä kulkeva tapaus. Hyvänen aika sentään. Otetaanpa ääriesimerkki joka on totta usealle.
Nuori vanhempi jää leskeksi 25 vuotiaana, ja heillä on pienet lapset.
Logiikan mukaan tämä leski odottaa 15 v, koko nuoruutensa, eikä voi tutustua uuteen puolisoehdokkaaseen, ja muuttaa yhteen koska pikku piltit estävät. Joku jämämies voi suostua tapailumieheksi eli sängynlämmittäjäksi jossain osoitteessa mutta jos nuori leski haluaa etsiä uuden fiksun normi miehen, se ei kävisi? Tai jos tämän alkuperäinen kumppani olisi osoittautunut palstatermein täys siaksi.
Uuteen onneen ei mahkua ennenkuin lapset lähteneet pesästä?
Niin hyvää ja arvokasta keskustelua - moni vahvistaa omia ajatuksiani. Mietin välillä, onko jotenkin väärin (pelkoa tms?) nauttia yksin olosta vaikka olisi hyvä mies joka haluaisi jakaa kaiken. Lapset eivät hyväksy, ja se harmittaa, toisaalta en itsekään haluaisi luopua vapaudestani. Kiva huomata, että muutkin nauttivat yh-elämästä. Toisaalta mies tuo paljon mielenkiintoa elämään, toisi jos olisi aikaa nähdä, keskusteluja ym lämpöä mitä yksin ole.
Välillä pohdin luovunko liiasta jos vietän kaikki ajat näin. Että lasten isä rakentaa elämää puolison kanssa, minä en siihen pysty. Jo taloudelliselta kannalta on iso merkitys kun on yksin. Että koenko 50+ että toimimpa hölmösti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehellä kävi hyvä tsäkä. Mutta hölmönä tarttuu seuraavaan yh-tilaisuuteen. Silloin voi olla todellinen korppikotka nokkimassa. Ap ei vaikuttanut pahimmalta tapaukselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä tätä että tosissaanko annatte lasten määrätä ketä aikunen ihminen saa tavata ja kenen kanssa saa viettää aikaa? Ja saako seurustella vai ei? Lapsetko sen saa päättää että kenen kanssa se äiti/isä saa alkaa seurustelemaan?
Jopa sillä äidillä ja isälläkin on oikeus onneen ja kumppaniin jos ite niin haluavat.
Jos uusi kumppani on sellanen jonka kanssa on hyvä olla ja haluais edetä pidemmälle, eli suhteeseen asti ja uusi kumppani on myös mukava lapsia kohtaan, niin miksi pitää antaa lasten pilata kaikki?
Käsittämätöntä. 14veenki luulis jo olevan sen verran kypsä ettei jaksa kiukutella tuollasesta.
Koko oma elämä pitäs jättää elämättä lasten takia, niin mitä järkeä sellasessakin on.
No ei sen kumppanin tarvitse pysyvästi muuttaa lasten kotiin. Kyläillä voi kuten muutkin vieraat.
Oma elämä on muutakin kuin se mies/parisuhde/24/7 kyhnääminen.
Jännä että on vieläkin niin läheisriippuvaisia ihmisiä, että riippuvuus menee omien lasten edelle...
Lapset lentää pesästä, sitten saa itsekkäästi ajatella vain itseään!
Ei se ole mitään läheisriippuvuutta jos aikuisena haluaa muuttaa rakastamansa ihmisen kanssa yhteen, ja joka on täysillä kulkeva tapaus. Hyvänen aika sentään. Otetaanpa ääriesimerkki joka on totta usealle.
Nuori vanhempi jää leskeksi 25 vuotiaana, ja heillä on pienet lapset.
Logiikan mukaan tämä leski odottaa 15 v, koko nuoruutensa, eikä voi tutustua uuteen puolisoehdokkaaseen, ja muuttaa yhteen koska pikku piltit estävät. Joku jämämies voi suostua tapailumieheksi eli sängynlämmittäjäksi jossain osoitteessa mutta jos nuori leski haluaa etsiä uuden fiksun normi miehen, se ei kävisi? Tai jos tämän alkuperäinen kumppani olisi osoittautunut palstatermein täys siaksi.Uuteen onneen ei mahkua ennenkuin lapset lähteneet pesästä?
Hauska, että tässä ketjussa mies joka asuu omassa kodissaan ja silti seurustelee vakavasti, onkin yhtäkkiä jämämies ja sängynlämmittäjä. Eroketjuissa hän on taas voittaja ja saa rusinat pullasta.
Toiselle sopii olla asumatta yhdessä, varsinkin jos on jo kerran eronnut. Ei ne lapset ikuisesti siellä kotona ole. Ja senkään jälkeen en viitsi enää ottaa ketään kanssani asumaan.
Aapee teet niinkin koet, että on oikein.
Olet löytänyt hyvän miehen.Sinulla on oikeus siihen suhteeseen.
Sinulla on velvollisuus lapsiasi kohtaan.
Kyllä sinä fiksun miehen kanssa löydät yhteisen tavan toteuttaa kokonaisuutta.
Ei sinun tarvitse jättää elämättä siksi, että lapset kiukuttelee tai että olet eronnut.
Moni eronnut ei löydä kumppania tai elää lasten ehdolla. En usko, että lapset haluavat sitä, että vanhemmat luopuu omasta elämästä ja aikuisuudesta kokonaan lasten takia.
Lapsilla on oikeus mielipiteeseen ja mielen ilmaisuun. Hyvä niin.
Se ei silti tarkoita, etteikö aikuinen voi elää omaa elämää siinä kokonaisuudessa.
Kyllä lapsista voi huolehti vaikka elääkin aikuisen omaa elämää. En usko, että olisit parempi äiti katkerana luopujana.
Kyllä lapsista voi huolehtia hyvin, vaikka on muu suhde kuin lasten isän kanssa suhde.
Vierailija kirjoitti:
Niin hyvää ja arvokasta keskustelua - moni vahvistaa omia ajatuksiani. Mietin välillä, onko jotenkin väärin (pelkoa tms?) nauttia yksin olosta vaikka olisi hyvä mies joka haluaisi jakaa kaiken. Lapset eivät hyväksy, ja se harmittaa, toisaalta en itsekään haluaisi luopua vapaudestani. Kiva huomata, että muutkin nauttivat yh-elämästä. Toisaalta mies tuo paljon mielenkiintoa elämään, toisi jos olisi aikaa nähdä, keskusteluja ym lämpöä mitä yksin ole.
Välillä pohdin luovunko liiasta jos vietän kaikki ajat näin. Että lasten isä rakentaa elämää puolison kanssa, minä en siihen pysty. Jo taloudelliselta kannalta on iso merkitys kun on yksin. Että koenko 50+ että toimimpa hölmösti?
Mä ennoikein ymmärrä sun pointtia.
Mitä sinä siis itse haluat?
Se on oikein, se sinun itsesi kuuntelu.
Voithannolla hyvässä suhteessa aikuiseen, vaikket ole paita ja peppu? Ei tarvijakaa samaa kattoa.
Äidin seurustelusuhde ei ole sama asia kuin uusioperheeseen pakottaminen. Kyllä vanhemmillakin on oikeus omaan elämään.
Oletko koittanut keskustella lasten kanssa miksi he niin kovasti vastustavat? Itselle tulee mieleen, olisiko syynä menettämisen pelko koska ovat jo joutuneet käymään läpi omien vanhempien avioeron? Äidin uusi kumppani näyttäytyy siis uhkana jota vastustetaan vaikka kyseessä olisikin ihan mukava tyyppi? Tästä syystä en myöskään lähtisi laittamaan lapsia useammin isälleen että äiti saa olla enemmän miesystävän kanssa.
Suosittelen kyllä keskustelemaan lasten kanssa, niin, että he saavat rauhassa kertoa mikä mättää. Lasten käytökselle on aina joku syy ja tämän syyn selvittäminen on avainasemassa siinä että käytös saadaan muuttumaan.
Mä en ymmärrä tätä että tosissaanko annatte lasten määrätä ketä aikunen ihminen saa tavata ja kenen kanssa saa viettää aikaa? Ja saako seurustella vai ei? Lapsetko sen saa päättää että kenen kanssa se äiti/isä saa alkaa seurustelemaan?
Jopa sillä äidillä ja isälläkin on oikeus onneen ja kumppaniin jos ite niin haluavat.
Jos uusi kumppani on sellanen jonka kanssa on hyvä olla ja haluais edetä pidemmälle, eli suhteeseen asti ja uusi kumppani on myös mukava lapsia kohtaan, niin miksi pitää antaa lasten pilata kaikki?
Käsittämätöntä. 14veenki luulis jo olevan sen verran kypsä ettei jaksa kiukutella tuollasesta.
Koko oma elämä pitäs jättää elämättä lasten takia, niin mitä järkeä sellasessakin on.