Lue keskustelun säännöt.
Uusi parisuhde ei onnistu, lapset eivät hyväksy.
13.07.2021 |
Erosta on jo useita vuosia ja exällä on uusi. Lapset suhtautuvat häneen neutraalin pidättyväisesti kun näkevät isänsä luona.
Minä olen tavannut hyvän miehen vuosi sitten ja yrittänyt tutustuttaa lapsille. Mies suhtautuu heihin todella myötämielisesti, huomioi ja ehdottaa tekemisiä. Lapseni 9v ja 14v eivät ollenkaan hyväksy, kuulemma heidän elämään (asuvat luonani) ei haluta ulkopuolisia eikä kotiin saa ketään tulla. Ovat hyvin mustasukkaisia. Olen antanut aikaa ja ymmärrystä eikä esim mies tule yöksi meille, vaan kun lapset eivät tykkää että kyläänkään tai eivät halua lähteä yhdessä minnekään. Vaikka minun tehtävä on laittaa rajat niin tämä kuluttaa hirveästi ja tuntuu ettei suhteesta tule mitään. Lasten reagointi ja kaikki yrittäminen kuluttaa liikaa. Luovutanko? Vai miten toimia? Lapset isällä joka toinen vkl ja silloinkin saatan olla töissä, eli ilman lapsia aikaa seurustelulle on minimaalisesti. Sitten vasta kun ovat aikuisia? Viihdyn hyvin näinkin, vaan toisaalta sääli ettei suhde onnistu.
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä tätä että tosissaanko annatte lasten määrätä ketä aikunen ihminen saa tavata ja kenen kanssa saa viettää aikaa? Ja saako seurustella vai ei? Lapsetko sen saa päättää että kenen kanssa se äiti/isä saa alkaa seurustelemaan?
Jopa sillä äidillä ja isälläkin on oikeus onneen ja kumppaniin jos ite niin haluavat.
Jos uusi kumppani on sellanen jonka kanssa on hyvä olla ja haluais edetä pidemmälle, eli suhteeseen asti ja uusi kumppani on myös mukava lapsia kohtaan, niin miksi pitää antaa lasten pilata kaikki?
Käsittämätöntä. 14veenki luulis jo olevan sen verran kypsä ettei jaksa kiukutella tuollasesta.
Koko oma elämä pitäs jättää elämättä lasten takia, niin mitä järkeä sellasessakin on.
No ei sen kumppanin tarvitse pysyvästi muuttaa lasten kotiin. Kyläillä voi kuten muutkin vieraat.
Oma elämä on muutakin kuin se mies/parisuhde/24/7 kyhnääminen.
Jännä että on vieläkin niin läheisriippuvaisia ihmisiä, että riippuvuus menee omien lasten edelle...
Lapset lentää pesästä, sitten saa itsekkäästi ajatella vain itseään!
Ei se ole mitään läheisriippuvuutta jos aikuisena haluaa muuttaa rakastamansa ihmisen kanssa yhteen, ja joka on täysillä kulkeva tapaus. Hyvänen aika sentään. Otetaanpa ääriesimerkki joka on totta usealle.
Nuori vanhempi jää leskeksi 25 vuotiaana, ja heillä on pienet lapset.
Logiikan mukaan tämä leski odottaa 15 v, koko nuoruutensa, eikä voi tutustua uuteen puolisoehdokkaaseen, ja muuttaa yhteen koska pikku piltit estävät. Joku jämämies voi suostua tapailumieheksi eli sängynlämmittäjäksi jossain osoitteessa mutta jos nuori leski haluaa etsiä uuden fiksun normi miehen, se ei kävisi? Tai jos tämän alkuperäinen kumppani olisi osoittautunut palstatermein täys siaksi.Uuteen onneen ei mahkua ennenkuin lapset lähteneet pesästä?
Vähän erilainen esimerkki kuin aloittajan tilanne. Sinun esimerkissäsi lapset ovat pieniä - se on vähnä eri asia kuin jos lapset ovat teinejä. Kyllä itse teinien vanhempana voisin seurustella muutaman vuoden muuttamatta yhteen, ja miettisin yhteenmuuttoja vasta sitten kun lapset ovat muuttaneet kotoa pois. Aikuisen elämässä ei ole kohtuuttoman pitkä aika odottaa lasten teini-iän ohi - etenkin, kun voisi kuvitella ettei teinien vanhempi ole enää lastentekoiässä, eli mitään perhettä tuskin oltaisiin uuden kumppanin kanssa enää perustamassa. Sinun esimerkissäsi taas 25-vuotias leski voi ihan hyvin vielä saada lisää lapsiakin uuden kumppanin kanssa. Silloin toki ymmärrän yhteenmuuton, jos ollaan perhettä perustamassa ja hankkimassa yhteisiä lapsia.
Tosin itse en kyllä edes halua muuttaa yhteen. Se, että on omat asunnot, ei ole uuden onnen ja suhteen esteenä. Mutta minä tykkäänkin asua omassa asunnossa enkä todellakaan edes halua uusperhettä. Lapseni tuntevat tietenkin uuden kumppanini ja ollaan vietetty aikaa myös kaikki yhdessä, vaikka haluan myös omaa aikaa lasten kanssa keskenämme ja toisaalta kahdenkeskistä aikaa kumppanin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin kertoa, että jos eivät lapset halua hyväksyä uutta puolisoa, se on erittäin kuormittavaa. Älä tee sitä virhettä, että muutat yhteen. Tapailkaa lapsivapaiden aikana ja viettäkää joskus aikaa lapsien kanssa, hitaasti ja lyhyitä aikoja.
Lapset kasvavat ja heidän kiinnostuksensa muuttuu. Jos suhde kestää odottaa, kunnes lapset ovat lentäneet pesästä, voinette suunnitella jatkoa. Pieni varoituksen sana tähän: siihen mennessä olet jo niin tottunut elämään ilman puolisoa, ettet halua jatkossakaan ketään saman katon alle. Se on toisaalta lastesi perintöasioita ajatellen ihan hyväkin.
Yhdessä asuminen ei synnytä perintöoikeutta ja jos menee naimisiin, voi tehdä avioehdon. Minun perivät lapseni, ei mieheni.
Tulee lesken oikeus jäädä asumaan teidän yhteiseen asuntoon, vaikka lapset perisivät sen kokonaan. Lapset maksavat perintöveron siitä, mutta leski saa asua siinä vaikka kuolemaansa asti ja vaikka perustaa sinne uuden perheen.
Niinpä - lapset joutuvat maksamaan, eivätkä välttämättä ikinä hyödy perinnöstään. Tällainen on aika kohtuuton tilanne. Tuntuisi varmaan vähän erilaiselta, jos se asumaan jäänyt leski olisi lasten oma äiti tai isä, mutta se että kuolleen vanhemman uusi kumppani jää asumaan lasten omistamaan asuntoon, josta lapset maksavat perintöverot, voi tuntua kohtuuttomalta. Perintövero voi aiheuttaa pahojakin taloudellisia ongelmia, esim. jos perijät ovat opiskelijoita tai vaikka juuri perustamassa omaa perhettä. Ja perintöä ei voi myydä, kun leski sitkeästi asuu siellä ja pitää kiinni oikeudestaan. Sellaisessakin tilanteessa lasten oma vanhempi voisi olla halukkaampi myymään ja auttamaan perintöverojen kanssa kamppailevia lapsia, koska kyllähän omia lapsia haluaa auttaa. Mutta haluaako se uusi kumppani olla aina solidaarinen kuolleen puolisonsa lapsille? Eipä välttämättä halua.
Itse olen uusioperheessä kasvanut. Tästä on nyt 20 vuotta aikaa, mutta olin 12 kun muuttivat yhteen, puoli vuotta seurustelivat ennen. Sisarukset oli vuoden ja 3 vuotta vanhempia. Alkuun vierastettiin tosi kovasti. Se teini-ikä oli enemmän tai vähemmän kiukuttelua ja riitelyä meillä lapsilla ja vanhemmilla. Isäpuoli oli kuitenkin todella hyvä ihminen, piti kuria kuitenkin ja on nykyisin itselle enemmän isä kuin se biologinen. Jos ap on varma tuosta miehestä niin antaa mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehen pitäisi tulla kotiinne? Nähkää miehen luona tai jossakin muualla. Onhan lapsillakin oikeus tuntea olonsa kotoisaksi omassa kodissaan.
Olisivatpa kaikki emät yhtä fiksuja. Meillä vain huusi ja raivosi että hänen maksamassaan kodissa kukaan muu ei päätä mistään kuin hän 🙄
No, ei ole hänellä ollut asiaa minun kotiini ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei sitä lapsilta kysytä. 16v voi muuttaa jo omilleen ihan hyvin.
Vanhemman ei tarvitse kysyä lapselta lupaa seurusteluun. Tässäkään ei olla yhteen muuttamassa, joten kyllä äidillä on oikeus myös siihen omaan suhteeseen ja omaan "kaveriin".
14-vuotias varsinkin saattaa olla jo vuoden parin päästä siinä tilanteessa, että haluaa tuoda poika/tyttöystävän kylään, jopa yökylään. Hänen kanssaan voi jutella myös siltä pohjalta, että miltä tuntuu jos se kielletään, että vasta sitten omaan kotiin voi ottaa seurustelukumppanin tai mikseipä vaikka ihan kaverinkin yökylään?
Miehen kanssa voisi myös neuvotella, jos koulujen sijainti salliin, että lapset olisivat pidempiä aikoja isällään, joko viikko-viikko tai sitten viikonloput pitkinä viikonloppuina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ajattelen että lapsilla on toki oikeus mielipiteeseensä, mutta tällaiset päätökset tekee aikuinen. Lapsille on pelottava kokemus jos heillä on valta päättää äidin tai isän ihmissuhteista. Jos kyseessä on fiksu, normaali mies, lasten kanssa pitää keskustella asiasta ja voi sanoa että saatte olla surullisia ja vihaisia mutta äiti päättää kenen kanssa äiti seurustelee. Lisäksi voisi puhua siitä että äitikin haluaa olla onnellinen ja hyvä parisuhde on tosi tärkeä asia äidin elämässä, mutta se ei vähennä rakkautta lapsiin.
Vierailija kirjoitti:
Kotiin en miestä väkisin tuokaan enkä uusperhettä laita pystyyn kun selvästikään lapset eivät halua. Ymmärrän lapsia erittäin hyvin. Samalla myös harmittaa, ettei ole mahdollisuutta aikuisen omaan elämään. Minulla ei ole tilaa yksin tapailla miestä, sillä koti ja lapset vie ajan työn ohella. Mietin, yritänkö turhaan tässä kun niin kuluttaa? Mies on ihana, vaan hän kätsii kun minulla ei ole aikaa. Lapset reagoivat aina jos yhdessä jotain, se tuntui vaikealta.
Jos voit, säädä työaikoja, vapaita, niitäkin ihminen tarvitsee jaksaakseen. Ei aina tarvitse uhrautua, ei sillä saa kuin harmin ja pahanmielen itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pistä ne pennut exän työ ja tervetuloa takaisin kun hyväksyvät, tähän ei voi exäkään sanoa vastaan, koska uudessa parisuhteessa, jota lapset eivät ole kieltäneet, problem solved!! Älä tyydy vähempään, se voi viedä viikon tai kuukauden, mutta sitten se on hoidettu!!
Niin no, sitte kuitenkin teinit ite vaatii, että pitää hyväskyä niiden surustelukumppanit samaan huusholliin lojumaan...eikä ite voi todellakaan olla silloin, kun kotonaan. Joten kaksisuuntainen tie.
Jos teini vaatii, että hänen surustelukumppani saa olla yötä ja viikonloppuja, niin parempipitääse suu kiinni vanhempiensa surustelusta myös.
Ei ne laspet kuitenkaan vanhempiaan määrää. Nykyään tuntuu määräävän ja sen kyllä huomaa ihankaikessa. Huonoon suuntaan ollaan menty. Ei mitään kunnioitusta aukuisa kohtaan nykypenskoilla. Luulevat määrävänsä kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pistä ne pennut exän työ ja tervetuloa takaisin kun hyväksyvät, tähän ei voi exäkään sanoa vastaan, koska uudessa parisuhteessa, jota lapset eivät ole kieltäneet, problem solved!! Älä tyydy vähempään, se voi viedä viikon tai kuukauden, mutta sitten se on hoidettu!!
Word brother!👊🏻
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin kertoa, että jos eivät lapset halua hyväksyä uutta puolisoa, se on erittäin kuormittavaa. Älä tee sitä virhettä, että muutat yhteen. Tapailkaa lapsivapaiden aikana ja viettäkää joskus aikaa lapsien kanssa, hitaasti ja lyhyitä aikoja.
Lapset kasvavat ja heidän kiinnostuksensa muuttuu. Jos suhde kestää odottaa, kunnes lapset ovat lentäneet pesästä, voinette suunnitella jatkoa. Pieni varoituksen sana tähän: siihen mennessä olet jo niin tottunut elämään ilman puolisoa, ettet halua jatkossakaan ketään saman katon alle. Se on toisaalta lastesi perintöasioita ajatellen ihan hyväkin.
Mulle kävi juuri näin. Lapsiperhearjessa olisi ollut apua toisesta aikuisesta jakamaan arkea. Lapsi ei kuitenkaan halunnut miesystävää niin tiiviiksi osaksi arkea, toisaalta myös miesystävä mieluummin piti oman aikuisen tilansa eikä halunnut siinä kohtaa asumaan sitten edes teininkään kanssa. Tiesin myös, että ei voida mennä naimisiin juuri koska leski on sitten oikeutettu minun asuntoon, jos minulle sattuu jotain. Lapsi perisi sitten asunnon johon leski ottaa uuden naisen.
Siinä sitten vuodet vieri, ja totesin että meneehän se ilman arkikumppaniakin. Tapasimme kaiken kivan merkeissä ja välillä kolmistaankin ulkoillen ja kokkaillen, mökkeillen ja lomaillen ja vapaa-aikaa viettäen.
Nyt lapsi on jo aikuinen ja muutti pois kotoa. Nyt mies puhuu joka kerta, että haluaisi minun muuttavan luokseen. Minä taas ajattelen, että mitä ihmettä minä siitä asumisesta nyt saisin? Minä olisin tarvinnut sitä seuraa ja tukea ja apuja ja läheisyyttä näinä menneinä vuosina. Hänelle riitti se hauskanpito ja aikuinen läheisyys ja vapaaillat. Ne minä edelleen mielellään vietän hänen kanssa, mutta en ala nyt pitämään hänelle taloutta tai varautuun omaishoitajaksi. Olen tottunut elämään omaa asuntoa ja taidan pitää asian sellaisena.
Luulen, että lapset pitävät uutta miesystävää kilpailijana. Näin ainakin meillä aikoinaan. Sitten istuttiin porukalla selvittämään asia, ja lapset huomasivat, että uusi mies ei ole viemässä isän paikka eikä lapsilta äitiä. Meillä auttoi.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi miettiä kaikkia näitä asioita ennen kuin laitetaan eropaperit vetämään. Erolla on aina hintansa, kun on yhteisiä lapsia.
Vai kannattasko jo siinä vaiheessa miettiä, kun on niistä lapsista haaveilemassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi miettiä kaikkia näitä asioita ennen kuin laitetaan eropaperit vetämään. Erolla on aina hintansa, kun on yhteisiä lapsia.
Vai kannattasko jo siinä vaiheessa miettiä, kun on niistä lapsista haaveilemassa?
Melkoinen meedio pitää olla että tietää millaista elämä on vaikka 15 vuoden kuluttua siitä, kun alkaa lapsista haaveilla.
Suomeen syntyy niin vähän lapsia muutenkin, että jos jokainen joka pelkää että voisi mahdollisesti erota joskus jättäisi kokonaan lapset tekemättä, niin syntyisikö tänne enää ketään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin kertoa, että jos eivät lapset halua hyväksyä uutta puolisoa, se on erittäin kuormittavaa. Älä tee sitä virhettä, että muutat yhteen. Tapailkaa lapsivapaiden aikana ja viettäkää joskus aikaa lapsien kanssa, hitaasti ja lyhyitä aikoja.
Lapset kasvavat ja heidän kiinnostuksensa muuttuu. Jos suhde kestää odottaa, kunnes lapset ovat lentäneet pesästä, voinette suunnitella jatkoa. Pieni varoituksen sana tähän: siihen mennessä olet jo niin tottunut elämään ilman puolisoa, ettet halua jatkossakaan ketään saman katon alle. Se on toisaalta lastesi perintöasioita ajatellen ihan hyväkin.
Yhdessä asuminen ei synnytä perintöoikeutta ja jos menee naimisiin, voi tehdä avioehdon. Minun perivät lapseni, ei mieheni.
Ei toimi näin. Millään sopimuksella ei voi estää aviolesken oikeutta asua kotonaan niin kauan kuin haluaa. Lapset maksaa perintöverot heti, mutta lesken ei tarvitse lähteä kuin jalat edellä.
Up